Tänään kaipasin yliopistoyhteisöä.
Kahvipöytäkeskustelu karkasi aivan lapasesta ja ennen kuin huomasinkaan, oli menossa pitkä monologi aiheesta, kuinka jossain tulevaisuudessa ihmisille kasvatetaan varaosia ja vanhenemisen tuomat ongelmat ratkaistaan sillä. Luonnollisen tauon koettassa mainitsin keskustellun skenaarion olevan "ihan kuin siitä Ishiguron romaanista" (vaikka enkkupiireissä tällaista selittävää ilmausta ei olisi toki tarvittu). Kohtasin hetkellisen hiljaisuuden, jonka jälkeen keskustelu jatkoi siitä, mihin se ennen kommenttiani oli tauonnut.
Totesin sivussa, että siitähän tehtiin juuri elokuvakin, se Never Let Me Go. Onneksi paikalta löytyi yksi intohimoinen elokuvissa istuja, joten sain prosessoitua ajatukseni eteenpäin. Privaattikeskusteluksi se jäi.
Minua ei vaivaa se, ettei kukaan ollut lukenut tuota kirjaa. Eikä sekään, ettei elokuvaan oltu kiinnitetty juuri enempää huomiota. Ymmärtämisen vaikeus tulee siitä, että kirjallisuus ja elokuva tuntuvat olevan monelle täysin toisarvoisia kulttuurimuotoja.
Voi minua laaja-alaisen kulttuurin ystävää. Itsesäälin aiheuttavan ongelman ydinhän piilee siinä, että minut on hemmoteltu pilalle leffanörttien ja kirjallisuudenopiskelijoiden keskellä, ja nyt siis kaipaan sitä, että voin vaivattomasti heittää kirja- tai leffaviittauksen ja se ymmärretään automaattisesti. Tai siitä ollaan ainakin kiinnostuneita.
Ja elokuvista puheen ollen...
Ah, mikä Rokumentti. Taas. Olisin sujuvasti katsonut vielä kasan elokuvia lisää, mutta hyvät valinnat kyllä tein. En nähnyt mitään huonoa, vaikka Burroughsin kanssa olikin väsymystilan, huonon äänenlaadun ja ympäröivien tekijöiden (ylihumalaisen pojan) takia vaikea seurata. Jopa pelkäämäni Genesis & Lady Jaye -dokkari oli aika valloittava. Kunhan siis viritti aivonsa rakkaustarinamoodiin ja unohti taideprojektit kokonaan. Sopivasti myös kevyttä ja vakavaa sekaisin. George-dokumentin joudun varmaankin hankkimaan itselle, ikinä ei ole kolme tuntia mennyt elokuvissa niin sujuvasti ja nyt vain mietityttää, mitä kaikkea siitä saisi uudella katsomisella irti.
Elokuvamoodi pitää ikävä kyllä vaihtaa lennosta tehoilumoodiin, vaikka mieli tekisikin lukea ja neuloa koko ajan. Pakoilulta vaikuttaa, joten koitan pinnistää. Pakko kyllä sanoa, että olen juuri nyt harvinaisen onnellinen, koska
a) kävin läpi opiskelupaperit vuoden alussa ja jättimäinen kansiokasa on kutistunut huomattavasti
b) siivosin taannoin kirjahyllyn niin, ettei kirjojen takaa löydy yllärikätköjä
c) olen hamstrannut pahvilaatikoita varastokoppiin.
Nyt kun vielä malttaisi surutta laittaa turhan roinan roskiin/kierrätykseen asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti