voi murhetta

Näin viikonloppuna kaveria, joka on laihtunut kymmenisen kiloa sitten viime näkemän. Taannoin haastattelin painonhallintaohjelmaa, joka oli varsin simppeli ja terveen kuuloinen: lisää liikuntaa, vähemmän herkkuja, enemmän järkevää ruokaa, leipää ei enää osteta kotiin. 

Selkeästi toimii ja hyvä näin. Pääni kuitenkin lähti varsinaisen aiheen luota jonnekin sivuraiteille ja löysin taas kerran itseni ajattelemasta potentiaalisia ruokavaliomuutoksia. Leivästä luopuminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto eikä vastaus yhtään mihinkään minun tapauksessani. Jos en ostaisi leipää kotiin, järjestäisin itseni toistuvasti paikkoihin, missä sitä on saatavilla ja söisin tuplamäärän nykyiseen nähden. Vaihtoehtoisesti kiertäisin ostosäännön leipomalla melkein joka päivä - nykyäänhän pyöräytän leipiä vain vaatimattomat kerran, pari viikossa. 

(Tänään tuoksuterrorisoin naapureita irlantilaistyyppisellä soodaleivällä.)

Tokihan kaikkeen pitäisi pystyä tahdonvoimalla, mutta minun kohdallani tämä menee täsmälleen samaan osastoon kuin se, että suurin este minun ja veganismin välissä on juusto. Paremminkin voisin toimia, mutta kaikesta en ilmeisesti voi ottaa paineita, vaikka kuinka tekisi mieli. 

Eipä sillä, että viljatuotteet olisivat syy yhtään mihinkään tai että edes havittelisin jotain bikinikroppaa ruokavaliolla tai muutenkaan. Tosin nyt kevätauringon valossa olen kyllä huomannut pienen liikuntavajeen taas hiipineen vaivihkaisesti elämääni, vaikka olen mielestäni pysynyt ihan hyvin liikkeessä. Pitäisi virittellä uimahallirutiini tai aamutreenitapa pitkän tauon jälkeen uudelleen käyntiin. Tykkäsin molemmista ja sitten ei ainakaan tarvitsisi tuntea ruokapaheiden ohella syyllisyyttä tulevista kehonrappeumista jo ennen kuin täytän kolmekymmentä..

Samaistumiskohteita päivän Viivissä ja Wagnerissa.

dans la vie

Siitä on aika lailla 11 vuotta, kun Piia-Noora Kauppi päästi ilmoille legendaarisen aivopierunsa siitä, ettei yhteiskunnan tarvitse taata työttömille "sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa". Vuodet vierivät, mutta kontekstistaan irrotettu sitaatti on jäänyt elämään. Kaupin nykyisestä linjasta en tiedä sen enempää ja kännykkään puhuminenkin on nykyään onneksi rutkasti halvempaa, mutta asia muistuu mieleen vähintäänkin aina kävellessäni Tapion ovesta sisään.

Vuonna 2000 elokuviin pääsi näytännöstä riippuen kotikaupungissani 25-35 markalla, joka oli silloin melko vähän tai ainakin kohtuullista. Helsingissä lippu kustansi viikonloppuisin 50 markkaa ja se tuntui pikkukaupungin tytöstä ihan valtavalta summalta, mutta olihan Tennis- ja Kinopalatsit tosi hienoja. Nykyään leffalipun perushinta on isoissa kaupungeissa 10-12 euroa ja täälläkin 9,5. Se on paljon rahaa ja siksi suosin pystyessäni päivänäytöksiä ja sarjalippuja. Elokuvissa käymisestä, yhdestä rakkaimmasta harrastuksestani, en nimittäin luovu.

Tämän valossa siis kiitos Tapion ranskalaisen elokuvan viikolle. Piletti melkein kaikkiin elokuviin kustantaa kolme euroa ja ainakin eilen näkemäni Dans la vie oli varsin sympaattinen pikkuelokuva, josta tosin olisin ehkä nauttinut enemmän, jos takanani ei olisi istunut kouluryhmää, joiden mielestä oli tirskumisen aihe aina, kun toinen päähenkilö liikkui pyörätuolillaan. Mutta in your face, sinä menneisyyden Piia-Noora. Kolmesta eurosta ei pitäisi olla yhtään kenelläkään napisemista. Sen kunniaksi aion käydä myös lauantaina katsomassa Serge Gainsbourgin elämäkertaelokuvan.

Ranskalaisen elokuvan viikon huono puoli on se, että se ei ainakaan auta aktiivitilassa olevaa matkakuumettani. Kaipailen nyt erityisesti Britteihin ja Ranskaan kävelemään kivisille pikkukujille, syömään herkkuruokia ja ihmettelemään taidegallerioita ja kauniita rakennuksia. Tekisi mieli vaihtaa maisemaa vähintään pariksi viikoksi tai kuukaudeksi, mutta se ikävä kyllä maksaa vähän enemmän kuin kolme rahaa. Onneksi potentiaalisten matkakohteiden tutkiminen ja HostelWorldin selailu on ilmaista.

kolkyt biisiä

Facebookissa pyörii 30-day song challenge, johon haluaisin osallistua. Tunnen kuitenkin itseni ja tiedän, että kiva muuttuisi pian pakkopullaksi, jonka tunnollisesti mutta täysin ilottomasti suoritan loppuun. Koska opintojakson lukumateriaali alkoi jostain syystä näyttää silmissäni äsken rumalta möröltä, päätin keittää kupposen suosikki Earl Greytäni (Russian) ja täyttää listan yhdeltä istumalta tänne.

Aika mahdotonta valita yhtä oikein mihinkään kohtaan, mutta etenen nyt sen mukaan, mikä tulee ensimmäisenä mieleen. Luvassa siis täysin subjektiivisia musiikkikokemuksia.

(Huomio tulevaisuudesta: kauhean vaikeita kysymyksiä, tähän upposi lopulta kaksi tuntia.)

01 - your favorite song

Cat Stevens: Wild World. Hyvä biisi ei vanhene ikinä.

02 - your least favorite song

Mohombi: Bumpy Ride. Tällä hetkellä. Onneksi pian tämä on todennäköisesti painunut unholaan ja voin inhota ihan muita biisejä.

03 - a song that makes you happy

The Ark: Hey Modern Days. Saa väistämättä hymyn huulille ja pyllyn sheikkaamaan ja jalatkin vievät kuin Liza Minellillä ikään.

04 - a song that makes you sad

Foo Fighters: Tired of You. Iiihana biisi, joka ei aiheuta niinkään vahvaa surua kuin sellaista epämääräistä melankolista kaihoa.

05 - a song that reminds you of someone

Madonna: Frozen. Monia ihmisiä, tapahtumia, aisioita, biisejä. En halunnut jakaa nyyhkytarinaa enkä siirappia, joten valitsen Madonnaa. Riia 1998 Työviksen disko never forget.

06 - a song that reminds you of somewhere

Paolo Nutini: Last Request. Jossain soi Last Request ja yhtäkkiä olen Park Streetillä, Bristolissa. Noora on siellä kanssani.

07 - a song that reminds you of a certain event

VHB: Kiss a Wish. Tämän kanssa siirrytään liitotunnelmiin Joensuun Bepoppiin lokakuun alussa 2006.

08 - a song that you know all the words to

Placebo (& David Bowie): Without You I'm Nothing. Opin biisien sanat ihan älyttömän helposti, joten tähän olisi voinut laittaa melkein mitä tahansa. Valitsin tämän, koska harkitsin sitä vastaukseksi myös kohtiin 1, 4 ja 22.

09 - a song that you can dance to

Lily Allen: Not Fair. Kaikkea voi tanssia! Not Fair on kuitenkin siivittänyt kotiaskareita niin monta kertaa, että laitetaan vaikka se. Kaikkihan sen tietää, että kotiaskareet sujuu parhaiten - vaikka ei nopeiten - tanssien.

10 - a song that makes you fall asleep

Samuli Putro: Elämä on juhla. En väitä, että tämä on tylsä. Monet hyvät päikkärit olen Putron ensimmäisen soololevyn tahdittamana nukkunut.

11 - a song from your favorite band

The Beatles: Hey Bulldog. Tämä ei kaipaa selityksiä.

12 - a song from a band you hate

PMMP: Matkalaulu. Eikä tämäkään.

13 - a song that is a guilty pleasure

Lovex: Guardian Angel. Minä en jotenkin pääse tästä yli, vaikka muut guilty pleasure -kategoriaan menevät vaihtelevat aika ajoin.

14 - a song that no one would expect you to love

Paleface: The Ultimate Jedi Mind Trick - Episode IV. Paitsi että Katja ja Emppu odottaisivat ehkä juuri tätä. No voi.

15 - a song that describes you

Robbie Williams: Tripping. Robbien tuotannosta löytyy monta hienoa samaistumisbiisiä, mutta niitä omalle kohdalle miettiessä läpi tunkee kauhea itsesääli tai aggressiivisuus. Silti valitsen Trippingin, joskus on tuntunut tuoltakin.

16 - a song that you used to love but now hate

Laulu rakastamisen vaikeudesta. En oikeastaan inhoa itse biisiä, mutta Takorautaa-kokoelma on saanut aikaan sen, että kuulen sen nykyään päässäni aina Maija Vilkkumaan äänellä ja se kyllä minulle inhoamisen arvoinen asia. 

17 - a song that you hear often on the radio

Bruno Mars: Grenade. En edes kuuntele radiota, mutta tätä ei kyllä pääse pakoon. Biisi on myös salakavalasti hiipinyt jonnekin aivojeni tykkäämislohkoon, vaikka alkuun se oli minusta vähän kökkö.

18 - a song that you wish you heard on the radio

Holik: 10/22. Oikea vastaus tähän on "enemmän mitä tahansa biisejä soittolistojen ulkopuolelta", mutta solidaarisuuden hengessä promotaan nyt Joensuun jannuja. 10/22 ei olisi ykkösvalintani radiosoittoon, mutta se löytyy YouTubesta.

19 - a song from your favorite album

Day Eleven: Whenever You Say You Love Me. Nyt tuli vale, koska minulla ei ole yhtä lempilevyä. Tämän meemin nimissä annetaan kuitenkin kunnia nyt Tampereen suuntaan.

20 - a song that you listen to when you’re angry

Don Huonot: Mustat linnut. Oikeasti kuuntelen vihaisena harvemmin yhtään mitään musiikkia. Tämä kuitenkin toimii, jos haluaa muuttaa kiukun energiaksi - mutta vain, jos voi samalla laulaa karjua keuhkonsa pihalle. ps. olin tuolla kyseisellä keikalla jossain lavan edustalla karjumassa keuhkojani pihalle ihan vaan innostuksesta.

21 - a song that you listen to when you’re happy

Charlotte Gainsbourg: Everything I Cannot See. Kuuntelen tätä sellasissa seesteisissä onnellisuustiloissa, mutta myös melankolian iskiessä. Yksi lempilauluistani kautta aikojen.

22 - a song that you listen towhen you’re sad

Four Star Mary: Stars Come Down. Perua vuosituhannen taitteesta.

23 - a song that you want to play at your wedding

Miten ja miksi. En pistäisi pahakseni, jos saisin Samuli Edelmannin laulamaan myös. Linda Lampenius ei läheskään yhtä välttämätön.

24 - a song that you want to play at your funeral

Johnny Cash: In My Life. En ole tullut koskaan miettineeksi tätä enkä varsinaisesti tehnyt sitä nytkään. Yhtäkkiä tuntui nimenomaan tämä Cashin versio loogiselta valinnalta. Ja jos ei tämä, niin eiköhän sieltä Beatlesin muusta tuotannosta löydy.

25 - a song that makes you laugh

Backstreet Boys: All I Have to Give (pt. 2 The Conversation Mix). Ikävä kyllä tämä on vähän sellaista vahingoniloista ja surunsekaista naureskelua. Kalahtaa nuo tunteet kyllä omaankin nilkkaan, koska aika monta kertaa tätä on meilläkin luukutettu 90-luvun puolivälin jälkeen.

26 - a song that you can play on an instrument

Kauniiden ja rohkeiden tunnari. Ainakin osasin ennen soittaa tämän pianolla, eiköhän se sieltä vielä löytyisi. Erittäin cool.

27 - a song that you wish you could play

En osaa oikeasti soittaa mitään soitinta, joten tähän voi laittaa kaikki maailman biisit.

28 - a song that makes you feel guilty

Lemonator: Not Your Game. Tärkein ensin: minä rakastan tätä biisiä, enkä anna minkään viedä sitä minulta. Ikävä kyllä yhdistän sen myös vahvasti elämänvaiheeseen, jossa olisin voinut toimia monella tavalla tyylikkäämminkin. Näiden välillä tasapainotellessa.

29 - a song from your childhood

New Kids on the Block: My Favorite Girl. Parhautta!

30 - your favorite song at this time last year

Ismo Alanko Teholla: Sytytä elämä. Tykkään tästä vieläkin, mutta vuosi sitten biisi oli ihan uutukainen. Piti kyllä luntata, onneksi pidän blogia.

un diner presque parfait...

...eli kun Hanna ranskalaista ruokaa laittoi. Un dîner presque parfait on Arvostele mun illallinen -ohjelman ranskalainen versio. Se käynee otsikosta, sillä eilen oli minun vuoroni kestittää Arvosta mun illallinen -vieraita. Kuvia ja ruokaturinaa on nyt siis luvassa ihan urakalla.

Pitkän pallottelun jälkeen päädyin ruokateemana Ranskaan, ehkäpä siksi, että ranskalainen ruoka on hyvää, mutta en ole ennen tehnyt kuin lähinnä sipulikeittoa ja patonkeja. Haastetta siis kehiin. Lisähaasteena toimi se, että ranskalainen keittiö ei ole ratatouillea lukuunottamatta erityisen tunnettu kasvisruuistaan ja seurueessamme on kaksi vegeä ja yksi kala-allergikko. Jaska-setää konsultoituani päätin kuitenkin ottaa tofuhärkää sarvista.

Kolmen ruokalajini pääraaka-aineet

Ruokalistalle päätyi patonkia ja tapenadea eli oliivitahnaa, tuttua ja turvallista kuorrutettua sipulikeittoa, kesäkurpitsa-juustovuokaa sekä perinteistä sitruunatorttua. Salaisena ainesosana jokaisen ruokalajin kohdalla oli ystäväni Pirkka meijerivoi. Päätin kerrankin kokata ilolla juustoa ja voita säästelemättä ja siksi hämmentääkin, että edelleen on jääkaapissa iso kasa juustoraastetta ja reilu puolet 400 gramman voipaketistani jäljellä, vaikka voita päätyi myös patongin päälle tapenaden ohella. Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, ettei voi tosiaan ole suurin piilevä uhka yhtään kenenkään jääkaapissa. 

"Salainen" ainesosa

Päätin myös kokata rauhaksiin pitkin päivää pahimman paniikin välttämiseksi. Aloitin heti aamusta sitruunatortulla, jonka tein tämän reseptin pohjalta. Yleensä olen pohjien kanssa laiska, mutta nyt päätin olla järkevä ja käyttää kaikkia mahdollisia leivinpaperi- ja hernekikkoja pohjan onnistumiseksi. Ja kah, sehän toimi. Harmillisesti kehnonpuoleinen uunini pakotti minut hyydyttämään täytettä niin kauan, että pohja ehti kuivahtaa vähän, mutta kaunis se oli. Tästä lähtien en skippaa kuivia herneitä ikinä. Suosittelen tuota torttua muutenkin, täyte oli ihan jumalaisen sitruunainen ja taikina itsessäänkin herkkua.

Onnistuneen piirakkapohjan jäljillä

Seuraavaksi tapenaden ja patonkien kimppuun. Tapenade on rumaa ja näyttää jotakuinkin elähtäneeltä kaviaarilta, joten en kuvannut sitä. Maku onneksi päihitti ulkonäön ilman suurempia ongelmia, asiaan saattaa tietysti vaikuttaa mausteeksi laitetut kolme jättimäistä valkosipulinkynttä... Patongit voitelin keltuaisvedellä ja laitoin uuniin mukaan vielä vesiastian. Jotenkin onnistuin unohtamaan rapean kuoren metsästyksen paistamisen jälkeen ja automaattisesti laitoin liinan lämpimien patonkien päälle. Onneksi eivät ihan pehmeiksi ehtineet mennä ennen kuin huomasin ajatusvirheeni. Tyytyväinen olen siis näihinkin, vaikka yleensä valkoinen leipä ei lemppareihini lukeudukaan.

Harvinaisen hyvin kohonnut taikina takaa pulleat patongit

Pääruoka tuotti eniten ongelmia, koska en halunnut tehdä ratatouillea. Courgettes au Saint-Nectair pelastamaan. Tosin taloudellinen tilanteeni pakotti korvaamaan Saint-Nectairin ja muut hienot juustot ES:n emmentalraasteella, mutta hyvin sekin toimi. Kinkun tilalle olin ajatellut laittaa Hälsans kökin vegepekonia, mutta sepä oli Joensuusta loppu. Hetkellisen panikoimisen jälkeen ratkaisu löytyi rakkaasta kylmäsavutofusta (sepä on vielä luomua). En toki ole kinkkuversiota tästä koskaan syönyt, mutta väittäisin, että kylmäsavutofu oli ihan nerokas valinta ja huomattavasti parempi kuin vegepekoni olisi ollut. Kumma homma, miten kesäkurpitsan, tofun, basilikan, juuston, munamaidon, voin sekä suolan ja pippurin yhdistelmä voi toimia näin mainiosti. Ruuan salaisuus taitaa olla kunnollisessa vetäytymisajassa. Suoraan uunista rakenne ei ehkä olisi ollut näin hyvä. 

Unohdin kuvata valmiin tuotoksen, onneksi jäi vähän yli

Viimeisenä aloin puuhata alkuruokaa. Hyvin haudutettu ranskalainen sipulikeitto on yksi suosikkiruokiani ikinä ja tällä viikolla löysin kirpparilta viimeinkin uuninkestävät annosvuoat. Taitavat olla poissa muodista, niitä ei tahdo saada mistään sen enempää uutena kuin käytettynä. Sipulien silppuaminen on kamalaa, mutta tämän ruuan kohdalla se kannattaa joka kerta. Nyt ei edes ripsivärit levinneet  (tästäkin on todisteena kuva, mutta koska näytän siinä muuten ihan urpolta, jääköön nyt julkaisematta), joten jotkut ranskalaisen keittiön henget ovat tainneet olla puolellani. Täytyy sanoa, että parempaakin sipulikeittoa olen joskus tehnyt, mutta ihan hyvin tämäkin upposi. Kasvisliemeen tehdessä tässä on kuitenkin aina vähän tuuripeliä, miten saa maut kohdalleen.

Uunikipon takana häämöttää menu,
oikeakielisyydestä ei takeita

Kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen aikaansaannoksiini. Ensinnäkään mikään ei ollut pahaa, mikä on jo saavutus. Toiseksi kaikki näytti suurinpiirtein oikealta ja hyvältä. Kolmanneksi huomasin, että jopa pikkuyksiöni soveltuu kestittämiseen, kun vähän järjestelee. Illan musiikiksi valitsin Jacques Breliä, Edith Piafia, Charlotte Gainsbourgia ja Airia, jotka soivat tässä järjestyksessä. Ihan innoissani väkersin myös pöydälle kehyksiin ruokalistan, jonka lennosta kääntäminen sattui toimimaan vieraille myös ohjelmanumerona, kun odotimme alkuruokaa uunista. Lisäksi suoritin ranskalaisen keittiön ulkopuolelta vielä yhdellä saralla eli tein jälkkärin kaveriksi St Patrick's Dayn kunniaksi ensimmäiset Irish Coffeeni. Tosin kyseessä oli ennemminkin Gaelic Coffee, koska taloudellisista syistä oli pakko korvata irkkuviski skottilaisella.

Vasemmalla näkyy asuntoni dining area, sleeping area ja
chilling area, oikealla aavistuksen kaoottinen jälkkärihetki
kahveineen (huomaa teemaan sopivat lasinaluset!)

Ihan huippu mutta uuvuttava kokemus, sammuin kesken CSI:n kuin lamppu. Opin joka tapauksessa eilisestä ainakin sen, että vaikka harvemmin tulee laitettua ruokaa muuten kuin itselleen (ja Markolle), tekeleeni ilmeisesti maistuvat myös muille (oletan etteivät lautaset tyhjentyneet vain vieraskoreudesta). Tämä taas rohkaisee pitämään illalliskutsuja myös jatkossa. Eli kiitokset koekaniineille ja hyvistä vinkeistä Jaskalle. Opin myös, ettei ole maailmanloppu, jos ei ole kaikkia reseptejä testannut etukäteen, hyvistä raaka-aineista tulee kuitenkin helposti hyvää ruokaa. Ja ennen kaikkea opin sen, että seuraavalla kerralla kokatessani parvekkeettomassa asunnossani koko päivän, valitsen edes yhden ruokalajin, jota ei valmisteta uunissa.

who's bad?!

Höhö. Tanssinopettajani on keksinyt tavan pyyhkiä juro perusilme naamaltani tanssiessa - asia jota en ole onnistunut karsimaan tanssiharrastuksen missään vaiheessa. Ei muuta kuin Michael Jacksonit soimaan. Ei ole mahdollista jurotella, kun koittaa pysyä Badin mukana, näin se vain on.

Lisäksi havaitsin, että ilmeisesti kaikki ne loputtomat hetket, jotka vietin teininä Jyrkistä nauhottamiani musiikkivideoita katsellen ja koreografioita opetellen eivät olekaan menneet täysin hukkaan. Ensinnäkin tästä on se hyöty, että osaan vieläkin parit Backstreet Boysit, Fivet, 'N Syncit ja Spice Girlsit vaikka unissani. Tämä toimii tarvittaessa hyvin annosteltuna ohjelmanumerona illanistujaisissa tai oman tunnelman nostattajana jossain Tivolin tyylisessä paikassa, jos sattuu olemaan tylsää. 

Toiseksikin onnistuin ensimmäistä kertaa ikinä jazztunnilla nappaamaan opetetun koreografian heti ja sain innostunutta hihkumista opettajaltakin. Bad menee eteenpäin hullua vauhtia ja laskut osuvat tasatahdeille, mutta usein myös niiden väliin. Sellaiset laskut ymmärrän automaattisesti. En ikinä tiennyt, että saan kroppani liikkumaan sellaista vauhtia, mikä on jo yksi hyvä syy sisäiselle (ja ulkoiselle) hihittelylle. Lisäksi kieltämättä nauratti, kun peilistä näkyi pluskokoinen tyttö kaikkien kuikeloiden keskellä joraamassa antaumuksella, melkein kuin Michael konsanaan (terävien liikkeiden nopeudesta plussaa, ei siinä juurikaan ehdi hyllyä, kun pitää olla menossa jo). Vitsi, minä oon bad!

Mutta ai himpura kun tuo on hyvä biiisi. Ja videolla tanssitaankin niin nätisti. Huomatkaa myös maailman paras high five kohdassa 3:55! Liesk, liesk!

Innostuksestani huolimatta en taida ottaa harrastusprojektikseni Michael Jacksonin musiikkivideoiden koreografioiden opettelua, se voisi käydä kohtalokkaaksi. Lienee viisaampaa pitää sisäinen MJ:ni toistaiseksi valvotussa ympäristössä

vihaan sinua, nora ephron

Ostin viime viikolla Karkkilasta Julie & Julia DVD:n. Katsoin sunnuntai-iltani ratoksi ja koin taas pieniä inspiraation hetkiä. Nora Ephron on ihana. Nainen on vastuussa ehkä tärkeimmistä nollauselokuvistani, jotka jaksan katsoa uudelleen ja uudelleen. Silti jokainen katsomiskerta aiheuttaa kriisitilanteen.

Sinulle on postia jälkeen olen aina vakuuttunut, että haluan lastenkirjakauppiaaksi ja Manhattan on maailman rauhallisin ja mukavin paikka ja jos vain olisin Meg Ryan, kaikki olisi hyvin. Julie & Julia aiheuttaa kaihoisaa oloa siitä, etten ole ruokakirjailija ja ihan nero keittiössä. Jopa Uneton Seattlessa saa minut melkein uskomaan, että toimittajan työ on mukavaa ja rentoa puuhaa, vapaata voi ottaa mielenkiintoisten erikoisjuttujen vaatimiin matkoihin oikeastaan miten vaan eivätkä deadlinet koskaan paina päälle.

Nora Ephronin maailmassa on elämän vastoinkäymiset mahdollista selättää kanavoimalla energiansa oikeaan suuntaan. Riski kannattaa aina, nolaamisen jälkeen vastassa on loputonta onnea. Nurin menneen yrityksen tuhkasta nousee elämän suuri rakkaus ja oletettavasti uusi, mukava työpaikka omalta alalta. Arkielämän stressiä ja turhautuneisuutta voi purkaa aloittamalla uuden, projektiluonteisen harrastuksen, joka toki nostaa stressitasoja entisestään, mutta päätyy maailmanlaajuiseksi menestykseksi. Kamala asunto pitserian yläpuolellakin on jotenkin romanttisen oloinen ympäristö itsensä toteuttamiselle.

On toki vähän epäreilua nostaa Julie & Julia tuonne mukaan, sehän perustuu kahteen tositarinaan. Mutta se läpitunkeva noraephronmaisuus tarinankerronnassa ei tee asiaa yhtään helpommaksi sulattaa.

Projektiluonteinen harrastus sopisi kyllä minullekin, vaikka en ottaisikaan tavoitteeksi kokata 524 reseptiä 365 vuorokaudessa. Voisin  kokeilla, olisiko kamala asunto musiikkikaupan yläpuolella kenties myös jotenkin romanttisen oloinen ympäristö itseni toteuttamiselle. Tarpeeksi inspiroiva projekti vain uupuu. Sen keksimiseen saakka pitänee tyytyä katsomaan puolikatkerana hömppäelokuvia uusien sohvatyynyjen keskeltä.

ravintelionnea

Miksi tulee aina syyllinen olo, kun haluaa turinoida blogiin ruoasta tai mihinkään siihen liittyvästä? Vaihteeksi on ruokaintoilijalla kuitenkin asiaa rakkaimmasta puheenaiheestaan, joten syyllisyydentunto täytynee vain kestää.

Käväisimme eilen Kuukauden ravintelin merkeissä testailemassa Kerubin à la cartea. Ohhoh! Taikinoitu ruukku, jonka sisältä löytyi valkoviinikastikkeessa haudutettuja kasviksia, muikkua ja savulohta vei kyllä sydämeni. Kasvislistaa kolunneilta kuulin kasvisvaihtoehtojenkin lunastavan paikkansa herkkuruokien joukosta (jes, jes, jes!) eikä tainnut kovin monelta poikkipuolisia sanoja muutenkaan tulla. Lisäksi rahamiehen sponsoroima luomuvalkkari sopi ruokavalintaani kuin nakutettu. Vähän antaisin noottia valitsemastani jälkkäristä: köyhät ritarit olivat, kappas vaan, ihan hyviä, mutta eivät yltäneet pääruuan tasolle. Vastaisuudessa olen sitten tässä suhteessa viisaampi.

Tänään illemmalla on testissä kauan K-kauppojen Amerikka-hyllyiltä kuiskutellut mac&cheese. Vaikka tuota karppaajan painajaisannosta onkin rikastettu esim. raudalla, tiamiinilla, riboflaviinilla ja foolihapolla - eläköön tasapainoinen ruokavalio - teki lounaaksi mieli jotain, jossa olisi myös nähtävissä ja maistettavissa eri ravintoaineiden lähteet. Kaapista löytyi pieniä annoksia satunnaisia kasviksia ja perjantain pastaan ostetun katkarapupussin jämät, kananmuna ja vähän raejuustoa. Kävin vähän Voisilmäpeliä-blogissa inspiroitumassa ja lopputulos oli tämä:

Luksuskeräilyeriä

Mikä siinä on, että vaikka rakastan paahtokasviksia, ajattelen aina, että niiden on oltava nimenomaan juureksia? Hyvin toimi lempparini pehmeämmilläkin kasviksilla ja paistoaikakin on lyhempi. Porkkanat pilkoin varmuuden vuoksi tosi ohuiksi, lisäksi annokseen meni kesäkurpitsaa ja tomaattia paloiteltuna. Päälle ripsottelin sulatettuja katkarapuja, oliiviöljyä, murskattuja valkosipulilastuja, mustapippuria, suolaa ja kaikkein tärkeimpänä säälimättä ison kasan chilihiutaleita. Uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi ja lautaselle. Bonuksena päällä elämäni ensimmäinen uppomuna, joka olisi voinut onnistua paremminkin, mutta tulipahan testattua. Olisin voinut myös älytä tehdä vähän reilumman annoksen, mutta ehkäpä tällä selvitään sinne makaroni-illalliseen saakka.

Kevät tulee, joten ruokainnostuksen lisäksi pesänrakennusvietti on valtoimenaan. Haluan ostella tyynyjä ja sisustustarroja ja keittokirjoja ja kauniita astioita ja kirkkaita tekstiilejä. Kirppareita kolutessa.

kotona taas

Melkein tuli pikamuutto Kuopioon, mutta työnsaantikarmani tuli väliin. Ei kait siinä, sanoisi savolainen tai savolaisilta puhevaikutteita saanut. Harmittaa ja ei. Työ olisi ollut tervetullut ja mielekäs, Kuopiokin varsin oivallinen muuttokohde. Toisaalta olisi pitänyt olla täydessä työn touhussa jo ensi maanantaina ja aikataulun aiheuttama stressi olisi todennäköisesti ollut jotain älytöntä. Tänään kuitenkin todistettiin, että Joensuussakin onnistuu joiltain työnsaanti, joten koitan jatkaa lannistumisen välttelyä.

Aiheeseen liittyen: nykyisen asuinseutuni haasteena on tunnetusti mm. maan johtavat työttömyysluvut ja kaupungin ulkopuolisten alueiden palveluiden takaaminen. Ikävä tendenssi on, että rahoitus keskitetään pääkaupunkiseudulle ja tärkeistä kuntakeskuksistakin puhuttaessa Pohjois-Kurjalan kunnaat lakaistaan tavallisesti maton alle. Surkuhupaisa poiminta katukuvasta:

Symbolic much?

Viihdyn hyvin täällä niin kutsutulla karjalanpiirakkavyöhykkeellä, joka ei loppupeleissä ole se luultu kulttuurittomuuden kehto tai muuten poikkeuksellisen ankea paikka elää. Tästä huolimatta loppuviikon etelän pyrähdys oli tervetullutta vaihtelua. Karkkilassa oli mukava käydä ja Helsingissäkin sain laatuaikailla sellaisten ystävien kanssa, joita harvemmin tulee nähtyä kunnolla. Sitä paitsi Joensuusta on todistettavasti mahdoton löytää kivaa mutta edullista saippuatelinettä, mutta Helsingistä sain vaivattomasti senkin. Hahaa! (Kyllähän saippuatelineen takia kannataa 500 kilometriä matkustaa.)

Mutta voi sitä Arkkia. Koska olen ihan Tavastia pro - kävinhän siellä viimeksi vastikään puolitoista vuotta sitten - hyökkäsin perjantaina määrätietoisesti parven etureunaan. Siinä sai olla tilavasti ja teletappikokoisinakin näimme kaiken. Ja onneksi nähtiin, esiintymisasuja oli kaivettu uran varrelta ja Ola pisti parastaan tanssiliikkeissä. Tuo parempi maailma, jossa naiivi maailmankuva, universaalin rakkauden julistus, hapsut, höyhenpuuhkat, glitter ja miesten trikoot kuuluvat asiaan, eivätkä edes mitenkään ironisesti.

Hesarin arvostelija oli ihan oikeassa siinä, ettei bändi ollut mitenkään sähäköimmillään tai shokeeraavimmillaan. Oikeaan toisaalta osui myös se, ettei se ollut illan tarkoituskaan, nostalgian aalloillahan siellä mentiin. Odotin koko ajan, että tulisi Little Dysfunk You tai Stay With Me. No, ei tullut. Voin ehkä kestää pettymykseni, sillä bändi soitti kaksi tuntia ja siinä ajassa ehti tulla melkein koko ensimmäinen levy, joka on kuitenkin se kaikkein rakkain. Toiseltakin soitettiin noin puolet biiseistä, lopuilta levyiltä sitten vain muutamia valittuja otantoja.

Riemu repesi jo siinä vaiheessa, kun setti alkoi Hey Modern Daysilla, jota en ollut uskaltanut edes toivoa kuulevani. Enkä Angelheadsia tai etenkään Laurel Wreathia, joka oli niin käsittämättömän hienon kuuloinen ja näköinen, että kylmät väreet vain vilistivät pitkin kroppaa. Ja tulihan se Disease sieltä myös, mahtavalla diskokompilla varustettuna. Jotain kummallisen hienoa ja aavistuksen makaaberia on hyppiä ja kiljua riemuissaan kyseisen rallin tahtiin, mutta ehkäpä ihanuus on kontekstisidonnaista. Onneksi Venla oli ihan kartalla innostuksessani, ei ainakaan tarvinnut hävetä.

Hesarin arvostelija oli muuten oikeassa myös siinä, ettei tämä nyt ollutkaan tässä. Ark tulee Tammerfesteille. Voi ihmettä. /sarkasmi

jalkat

Kävin eilen tonkimassa housuja keskustan Fidalla. Ei löytynyt, mutta ulko-ovelta kaarsin vielä tutkimaan kirjaosaston varmuuden vuoksi. Ei tullut ostolöytöjä sielläkään, mutta hebulin aihe löytyi kuitenkin. Hengellisten kirjojen ylähyllylle oli nimittäin laitettu kehyksiin teksti "Joka janoaa, hän juokoon" - viereen oli kasattu kaunis pino Toivo Rapelin teoksia. Hienosti tehty.

Ja tästäpä nohevasti terveysasioihin. Keskustelua reumapolin lääkärin kanssa pari viikkoa sitten:

- Sattuuko tämä?

- Ei oikeastaan.

- No merkitään, että niukasti.

- ...

- Hmm. Ei nämä ole nyt turvoksissa, niin ei voida laittaa kortisonia.

- Niin siis ei nämä ole olleet turvoksissa toukokuun jälkeen. 

- Silloin laitettiin sitä kortisonia. Mutta nyt ei voi.

- Niin siis, oon miettinyt, että onko tulehdus voinut heikentää nilkkoja, kun väsyvät helpommin kuin ennen vai oonko vaan ihan rapakunnossa. Kipu menee ohi levolla, mutta oisko mitään, mitä voisin tehdä. Ja sitten on tämä outo akillesjänne.

- Ei siihenkään oikein voi laittaa kortisonia.

- On siihen joskus tulehduksessa laitettu, mutta siis mietin nyt, että voinko tehdä sille mitään.

- Eipä sille voi.

- Oon ottanut sen linjan, etten panikoidu ennen kuin jalat turpoaa, muuten levon ja kunnon mukaan. Että levolla vaan ja varovasti tanssitunnil...

- No sitten jos turpoaa, niin tulet tänne ja laitetaan kortisonia!

- ...

- Noh, vähän on tuo holvi laskenut. Laitan tukipohjalliset tilaukseen, ne ehkä saattaisivat auttaa. Siis luulen että ehkä voisivat.

- Miten niitten kanssa toimin käytännössä? Ja siis...

- Kysy tuosta hoitajilta, siellä neuvotaan. Kiitos, hei.

Tiistaina pohjallisista vastuussa oleva jalkaterapeutti kertoi, että jalkojeni liikkuvuudessa tai asennossa (pykälää laskeutunutta holvia lukuun ottamatta) ei ole mitään vikaa ja liikunta sekä venyttely ovat pitäneet ne hyvässä kunnossa. Holvin asentoa voi korjata joko keskussairaalan sponssaamilla 150 euron tukipohjallisilla tai päkiän alle laitettavilla parinkymmenen euron tuilla, jotka tosin maksatetaan minulla. Terapeutti osasi myös mainita, että tukipohjallinen terveessä jalassa saattaa aiheuttaa jalan passivoitumisen ja vaatisi toki käytännössä kenkävarastoni uusimisen. Jännä juttu, valitsin päkiätuet.

Hyvä ihminen -pisteitä tulvii ovista ja ikkunoista, kun näin säästän yhteiskunnan varoja. Täysin epäitsekkäistä syistä tietenkin.

Joka tapauksessa kiljoona pistettä ja respektiä (pun intended) Respectan jalkaterapeutille, joka oli sosiaalisilta taidoiltaan lääkärin vastakohta. Terapeutti kun ensinnäkin kuunteli tilanteen ja vastaili kysymyksiin asianmukaisesti. Käynnillä selvisi syy myös menneisiin jalkaihmetyksiin, esimerkiksi se, ettei oikea akillesjänteeni ole varsinaisesti viallinen vaan ainoastaan suorempi kuin vasen. Erilaisesta asennosta johtuen muutamat vanhat kengät ovat painaneet jännettä väärästä kulmasta aiheuttaen sen tulehtumisen ja satunnaisen aristamisen esimerkiksi aerobicissa. Taas olen viisaampi. Nyt kun vielä saisi aikaiseksi laittaa päkiätuet paikalleen niin olisin tervekoipisempikin siihen päälle.