Ensimmäisiä kertoja

Paljon elämäni nykyisessä mittakaavassa jännittäviä asioita on tapahtunut ja tapahtumassa lähiaikoina.

Reilu viikko sitten olin ensimmäistä kertaa pitemmän aikaa erossa vauvasta, kun kävin kuuntelemassa ystäväni väitöksen ja illalla osallistuin vielä karonkkaankin. Samalla viikolla harjoittelin napanuoran venyttämistä ensin jumppatunnilla ja toisena päivänä kampaajalla. Tytöllä ei tietysti ollut minkään ekskursion aikana mitään hätää, enkä sen puolesta stressannutkaan, itseni vain. Yllättävän helpolla selvisin, vaikka ennen väitöspäivää sain nukuttua vain muutaman tunnin pätkissä, kun jännitin niin kovasti. Aika maagiselta tuntui pyöräillä Penttilässä syyskuun pimenevässä lauantai-illassa! Eipä olisi vielä pari kuukautta sitten uskonut, miten sellaista tunnetta voikaan alkaa huomaamattaan kaivata.

Menneenä viikonloppuna taas vietettiin nimiäisiä. Ulkoistettiin makeiden leivonnaisten tekeminen, minkä lisäksi saatiin korvaamatonta järjestelyapua Maijalta. Juhlat oli ihanat ja kaikki meni sujui kaikin puolin mallikkaasti, mutta sunnuntaina kyllä huomattiin, että tilaisuus vei veronsa niin juhlakalulta kuin vanhemmiltakin. Oman lisänsä toi se, että nimeä tietysti arvottiin vielä edellisenä iltana ja vaikka olenkin tyytyväinen valittuun nimeen, pääni ei ole nyt ihan sisäistänyt sitä, ettei enää voi eikä tarvitse venkslata. Eli päässä ruksuttaa vaikka minkälaiset nimiyhdistelmät ja muutenkin käyn vähän ylikierroksilla.

Nyt olisi varmaankin tarpeen olla muutama päivä ihan hissuksiin kotona, mutta tälle viikolle on sovittuna omaa lääkäriaikaa, matkarattaiden hankintaa ja ties mitä puuhaa oikeastaan viikon jokaiselle päivälle.

Eilen autoilin vauvan kanssa kaksin enimmäistä kertaa. Otettiin kevyt aloitus kaupunginosan sisällä kyläilemään, että tänään selvitään rauhallisemmin mielin lääkäriin asti. Huomenna lapsi taas saa ensimmäisen rotarokotteen, minkä lisäksi päätin vielä lähteä junalla sukuloimaan perjantaina. Eli paitsi että on pakko selvitä ilman apua junaan perjantaiaamuna ajoissa, pitää myös selvitä se 4,5 tunnin junamatka. Halp! Hyvällä tuurilla tenava nukkuu matkasta ainakin puolet, mutta viime päivinä päikkärit ovat olleet rytmimuutosten takia enemmän tai vähemmän henkimaailman hommia.

Yhteiskunnan aikatauluihin emme voi vaikuttaa, mutta muuten pitänee ottaa lungimmin. Muistutus koskee ensisijaisesti minua.

10 + 1 kuvaa muulta lomareissulta

Kotona. Tämä on ollut turhin päivä ikinä, jollei lasketa sitä, että kävin aamutuimaan muuttoapuna. Muuten päivä on mennyt lähinnä nukkuessa, kiukutellessa ja sohvalla. Ehkä huomenna on jo tasaisempi olo. Ainakin toivon niin, ettei mene koko viikko ihan harakoille.

Teboil Tähtihovi. 300 ajokilometriä takana, 1400 edessä.

Tiukka Mario Kart -turnaus viihdyttää lapsia ja aikuisia sen aikaa, että
täti saa ruuan pöytään.

Olin aiemmin tosi katkera, että olin liian pieni osallistuakseni tähän
mielenilmaukseen. Vähän olen vieläkin.

Jos force majeure iskee, brunssi on aina oiva vaihtoehto. Lämmin suositus
Ekbergin brunssista, joka on Helsingin mittapuulla puoli-ilmainen.

Sompasaunasta on panoraamanäkymä Katajanokalta Tervasaaren, Pohjoisrannan,
Merihaan, Kalasataman ja Mustikkamaan kautta Korkeasaareen. Älyttömin paikka.

Albertinkadun Pii Poo.

Pyhäjärven (UL) rantaraitti.

1-vuotias halusi tarjota Riitta-kissallekin mustikoita.

Jälkeispolttareissa mökillä pienen suolammen rannalla. Opin juuri että läheisen
isomman vesistön nimi on Kolmperse, sen vieressä olevan Tämäkohdun jo tiesin.
Lähistöllä on myös Kökköpää. Karkkilan paikannimet ftw.

10-vuotishääpäiväjuhlat Aitorannassa Pyhäjärven (Pirkanmaa) rannalla.
Horisontissa siintää Näsinneula.

Taisin tehdä tämän vuosituhannen uintiennätyksen uimalla noin viikossa kuusi kertaa. Mukaan mahtui järvi, lampia ja Itämeri. Jokeen en ole vielä tänä vuonna ehtinyt pulahtaa.

Näyttelyitä taas kolusin ennätyksellisen vähän. Fiskarsin kesänäyttelyn lisäksi kävin kurkistamassa Taidehallin Minä: Omakuva ajassa -näyttelyn ja Helsingin kaupunginmuseon Helsexinki-näyttelyn. Siinä se. Ellei kahveja Karkkilan Pakarissa lasketa.

Ehkä ihan hyvä keikauttaa kesämenojen suhde näinkin päin. Sitä paitsi näkeehän sitä taidetta kaupungillakin.

+1 Arvo Parkkilan patsas Lapinlahden puistikossa Helsingin
Forenom-kämppämme välittömässä läheisyydessä.
Ihminen nousee roskalaatikosta.

Reissussa parasta oli kiireetön elo Karkkilassa, vanhat ystävät ja perjantai-illan hepuli. Raskainta oli matkalaukkuelämä, joka vei veronsa, vaikka itse pidin asemapaikkaa samana paljon pidempään kuin Marko. Kello on puoli seitsemän. Onko ok mennä jo nukkumaan? Muutakaan tekemistä en keksi.

Oma ysäri

Olin viikonloppuna ysäriteemaisilla kolmekymppisillä. Kaikessa haipakassa unohdin miettiä asua ennen edellistä iltaa, ja vaikka sainkin oikein hyvän vaatekerran raavittua päälleni, panostuksen puute jäi harmittamaan.

Ysäri on aika joustava käsite ja pitää sisällään useampia elämääni määrittäviä aikakausia. Täytin kahdeksan vuonna 1990 ja ehdin vuosikymmenen aikana kasvaa lapsesta täysi-ikäiseksi. Siihen väliin mahtuu vaikka mitä.

Oli poolopaidat, kukkaliivit, hassut hatut ja pyöreät aurinkolasit.

Hopparifarkut, Mic Mac, Jack & Jones ja rautakaupasta hankitut ketjut.

Batiikkivärjätyt vaatteet, huonosti istuvat vyötäröfarkut ja halpislenkkarit, joihin oli mustalla 

tussilla kirjoitettu ihanien miesten nimiä.

Oli kukkamekot, kotelomekot, pitsimekot, kässässä tehdyt flanellimekot.

Harmaameleeratut, alkoholimerkkien logoilla varustetut ja torilta ostetut säkkipaidat.

Minimekot, maximekot ja kasa korkkareita, joita en kehdannut pitää julkisesti.

Kuviolliset pyöräilyhousut, hiihtarit, housuhameet, haalaripyjamat, pastellinsävyiset collegeasut.

Oli anorakit, sammarit, tennarit, maiharit.

Tennissukat, jenkkisukat, säärystmet ja ensimmäiset itse neulotut villasukat.

Värikkäät silkkihuivit, jenkkihuivit, venäläishuivit, ei kaulahuivia pakkasellakaan.

Tupsupipot, urheilupipot, Bulat, baskerit, nurinpäin käännetyt lippikset.

Liian isot villapaidat, flanellipaidat, neppareilla kiinni laitettavat farkkupaidat.

Pikkureput, vyölaukut, hippikassit, rintamerkeillä koristellut olkalaukut.

Läpinäkyvät paidat, liian antavat narutopit, hopeanhohtoiset vaatteet, aikuismaiset kauluspaidat.

Otsatukka, poikatukka, geeliheitto, törtsä, permanentti, saparot, hennalla värjätty pitkä tukka.

Tätä kaikkea ja niin paljon muuta oli minun 90-lukuni - ja pelkästään ulkonäön puolesta. Sen kaiken tai edes tärkeimmän mahduttaminen yhteen iltaan on liikaa, liian pakahduttavaa ja oikeasti mahdotonta.

Vaatetuksesta muotoutuikin lopulta pieni aikamatka:

Rakkaudella pidetty NKOTB-keikkapaita on siskon tuliainen konsertista vuodelta 1991.

Tukka, säärystimet ja hame edustivat noin vuotta 1993.

Flanellipaita oli kaikilla ehkä 1994.

Meikki muistutti kovasti juhlalookiani vuodelta 1995, ruskeaa rajausväriä ei tosin ollut.

Ja kaulaan päätynyt Protu-koru on luonnollisesti vuodelta 1997.

Itselläni ei ole kokovartalokuvaa vaatekerrasta, mutta naama sentään löytyy.

Juhlakalulta sain vielä oikeasti vaaleansinistä
luomiväriä tuohon päälle. Yves Rocherin helmiäs-
sävyt, never forget! Kulmia en tohtinyt nyppiä.

Ihan hyvä. Ensi kerralla pitää silti laittaa mietintämyssy päähän aiemmin.

Havaintoja:

En vieläkään saa tehtyä oikealle kääntyvää heittoa. Pirun pyörre.

Protu-koru ei ole ollut kaulassa ainakaan 15 vuoteen, mutta tuntui siltä kuin en olisi koskaan ottanutkaan sitä pois.

Pitää oikeasti ostaa oma flanellipaita. Mikä autuas lämpö sen kanssa oli tarpoa viikonlopun viimassa! Kyllä Seattlen pojat tiesivät.

Juhlamekko

Naisena sitä helposti ajautuu juhlavaatelimboon: hankkii uuden kivan vaatteen juhliin, vapauttaa sen muuhun käyttöön juhlien jälkeen ja joutuu taas ostamaan uuden vaatteen seuraaviin juhliin.

Taitaa olla aika tavallinen kuvio.

Piristäviä poikkeuksiakin löytyy. Niin kauan kuin muistan, Annikki-tädilläni on ollut juhla-asuna turkoosi pellavapuku. Se on nähnyt monet juhlat vuosien varrella, koska tädin päällä on melkeinpä aina sama asu. Toisaalta pellavapukua ei käytetä koskaan muuten, joten juhlavuus ja juhlantuntu säilyy, vaikkei se suoraan kaupan rekiltä olekaan.

Markon kaverilla oli häät viikonloppuna ja vaateinventaariota tehdessä tajusin, että kaappi oli täynnä arkikäyttöön vapautettuja entisiä juhlamekkoja. Alkoi ärsyttää. Päätin ottaa askeleen kohti Annikin vaatefilosofiaa ja investoida vaatteeseen, jota käytetään tästä eteenpäin vain ja ainoastaan juhlissa.

Kiersin kauppoja, mutta valitsin lopulta Miss Windy Shopin, jonka mekoista olen haaveillut jo pitkän tovin. Kuoseja ja malleja ees taas klikkailtuani ostoskoriin päätyi  Teal Green Butterfly Tea -mekko. Hyvä valinta! Itse asiassa niin hyvä, että samaa mekkoa oli katsellut sekä kaaso että morsian, mutta onneksi molemmat olivat universumin johdatuksesta päätyneet eri kuosiin. Huh. Toisaalta mietittiin, että voiko sitä ihmistä syyttää siitä, että on hyvä maku. Olisin silti ehkä kuollut häpeästä.

Uusi kolttu ja Markon perintöpuku. Ei parhaat ilmeet,
mutta muissa kuvissa myrskytuuli heitti tukan silmille.

Hintaa mekolle tuli tylliunelman kanssa 138 euroa. En kovinkaan usein osta yli satasen vaatteita, joten tämä saa kyllä tosiaankin luvan kulkea useamman juhlakeikan mukana.

Toisaalta seuraavat tiedossa olevat juhlat ovat tietty häät samassa kaveriporukassa. Koska en ole vielä päässyt Annikin tasolle juhlavaatefilosofiassa, en välttämättä kärsi mennä samassa koltussa sinnekin. Mutta uutta en osta. Pakko tuolta pursuavasta kaapista on jotain löytyä.

ps. Uudesta juhlavaatteesta huolimatta: jos jossain kirpparilla tulee vastaan Marimekon Samovaari-kotelomekko missä tahansa värissä kokoa 42 tai 44, olen ehdottoman kiinnostunut!

Rön rön

Ajoin eilen autolla ensimmäistä kertaa sitten toissakesän.

(Vale. Oikeasti siirsin autoa noin neljä metriä toissapäivänä parkkiruudusta toiseen.)

En ole ikinä tykännyt ajamisesta ja pitemmän tauon jälkeen jännittää aina ihan kohtuuttomasti. Yritinkin protestoida viimeiseen asti, mutta Marko piti päänsä ja niin kuskasin sähkönsinisen Ibizan ensin kotipihasta Maskuun ja Maskun pihalta Etelä-Karjalaan.

Hermoilun määrän ja ajotauon huomioon ottaen kaikki meni varsin hyvin. Maskun pihalla piti törttöillä vähän päälle jääneen käsijarrun kanssa, puolimatkan vessabreikin jälkeen taas vaihdehermoilin parkkiksella muutaman minuutin. Muita ongelmia ei ollut.

Auto ei sammunut risteyksiin tai liikennevaloihin!

Matka eteni hyvässä ajassa!

En jäkittänyt parin tunnin aikana hartioitani aivan juntturaan!

Samalla Marko sai muistutuksen siitä, että kuski tosiaan valitsee musiikit ja sai siis kuunnella, kun lauloin 'N Syncin No Strings Attached -levyn läpi kutostietä kiitäessä. Hahaa.

Jospa se tästä taas lähtisi, autoilu. Ei edes ollut loppupeleissä ihan niin kamalaa kuin muistin.

Rattiin lähteminen se vaikein osuus edelleen on.

Toscanalainen papukeitto

Meille tuli uuden vuoden aattona vieraita syömään ja saunomaan. Lupasin tehdä seurueelle soppaa.

En tosin luvatessani ottanut huomioon, ettei flunssan jäljiltä maista juuri mitään, eikä siksi tee myöskään mitään mieli. Töiden jälkeen aikaakin oli rajallisesti. Jostain päähän kumpusi kermainen papusoppa, vaikka en sellaista muista ikinä tehneeni.

Mmm, papuja (kuva).

Onneksi joku muu on. Lyhyen Pinterest-inspiroitumisen jäljiltä reseptifinalisteja oli kolme, joista lopulta yhteistuumin valitsimme toscanalaistyyppisen papukeiton.

Koska käännösresepteissä ärsyttävintä on mittayksiköiden muuntaminen, tässä valmiiksi muunnettu resepti:

2 rkl voita

1 rkl oliiviöljyä

1/2 sipuli kuutioituna

2 tl pienittyä rosmariinia

1/4 tl suolaa

4 valkosipulinkynttä (puolikkaina)

2 purkkia valkoisia papuja (à 400g)

7-9 dl kasvislientä

1-1,5 dl kuohukermaa

suolaa, pippuria

Huuhtele ja valuta pavut.

Kuullota sipulia voissa ja oliiviöljyssä miedolla lämmöllä.

Lisää rosmariini, valkosipuli, suola ja pavut, kuullota vielä hetki.

Lisää kasvisliemi ja kiehauta. Keitä hiljalleen ilman kantta, kunnes valkosipuli on pehmennyt (20-30 minuuttia).

Ota kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä. Soseuta. Lisää tarvittaessa kasvislientä.

Laita kattila takaisin liedelle ja lisää kuohukerma. Kiehauta.

Mausta suolalla ja pippurilla, tarjoa tuoreen rosmariinin kanssa.

Kahdeksalle syöjälle tein soppaa 1,5 kertaisen annoksen, mutta enemmänkin olisi mennyt. Juhlahumussa saatoin ropsauttaa kattilaan vähän ylimääräistä voita ja uuden vuoden kunniaksi kattilaan roilahti kokonaiset myös neljä desiä kermaa. Se oli kyllä ihan hyvä, muuten keitto olisi ollut aivan liian suolaista. Varovasti siis suolan ja kasvisliemen kanssa!

Keiton kanssa  tarjosimme paahdettua siemensekoitusta ja tuoretta leipää. Kuvaa lopputuloksesta ei ole, koska kermainen keitto katosi nälkäisiin suihin alta aikayksikön. Kiitostakin tuli eli taisi maistua muillekin kuin minulle.

Luulen että arkiversion saisi paitsi vähentämällä kerman määrää, vaihtamalla hyvään ruokakermaan. Vegaaniseksikin taipunee helposti, koska maku tulee kuitenkin ensisijaisesti valkosipulista ja rosmariinista.

Itse ainakin laitan reseptin korvan taakse, kunnon lämmittävä talvisoppa ja silti sopivan juhlava tilanteen niin vaatiessa.

Suku, seitsemänkymppiset ja Serial

Joskus parin päivän vapaakin voi tuntua todella pitkältä. Viime viikonloppu sattui lukeutumaan niihin hetkiin, vaikka varsinaista luppoaikaa ei ollutkaan.

Perjantaina iltajuna kuljetti minut Etelä-Suomeen iskän seitsemänkymppisten kunniaksi.

Synttärisankari joskus keväällä mietti, että jos parikymmentä vuotta sitten joku olisi sanonut iskän elävän 69-vuotiaaksi, saati täyttävän vielä seuraavatkin pyöreät, ei olisi itse uskonut. Näin kuitenkin kävi, joten juhlan paikka oli. Ja tietysti muutenkin. Yritin nimittäin muistella, onko iskä juhlinut itseään ikinä elinaikanani. En ainakaan muista.

Isommat kahvitukset oli hoidettu jo paria viikkoa aiemmin, joten nyt oltiin pienemmällä porukalla: isän sisarukset, siskoni, siskon perhe ja minä. Paikkana sukutila, tarjoiltavana salaattia ja perunamakkaraa, kahvia ja kääretorttukakkua. Ja puolukkapikkuleipiä, joista joskus ajattelin tehdä sukujuhlien tavaramerkkileivonnaiseni. Viimeksi taisin viedä niitä suvulle 2011. Vahva suoritus.

Lämminhenkinen tilaisuus kaikin puolin. Minä olen tyytyväinen ja ilmeisesti sankarikin. En ollut ainoa, jonka mielestä tällaiset lounastapaamiset pitäisi ottaa tavaksi, vaikka osa joutuukin tulemaan paikalle kauempaa. Toivotaan, että saadaan aikaiseksi! Tosin sitten en kyllä syö perunamakkaraa edes maltillista määrää. Niin hyvää kuin paikallusherkku taas olikin, rasvan määrä ja laatu oli pääasiassa kasvisravinnolla elävälle aika tuhti kokemus.

(Vähemmän fiinit mutta ehdottoman omannäköiset juhlinnat ovat onneksi perinne: Viisikymppisiksi vein iskän Korkeasaareen ja annoin sankarin valita ravintolan, jossa syödään. Mentiin Aleksanterinkadun Heseen kala-aterialle.)

 

 

 

Ehdin myös korkata edellisessä postauksessa tuskailemani kesäteatterikauden. Teatteri Perä, Lapatossun juttuja, 8 euroa - vielä on pelivaraa kesän budjetissa.

Takaisin kotiin minut kuljetti Onnibus, joka oli yllättävän mukava matkustaa: ihan oivallinen penkki ja toimiva ilmastointi. Matkustusmukavuutta olisi lisännyt, jos bussi ei olisi ollut tupaten täynnä. Onneksi One Direction ei keikkaile Suomessa ihan alvariinsa eli ehkä tätä kyytiä uskaltaa hyödyntää vielä vastaisuudessakin. En pysty bussissa lukemaan, mutta Serial podcast viihdytti matkaajaa koko matkan ja loppui sopivasti Sirkkalan liikenneympyrässä. Isoin miinus tulee saapumisajasta: vaikka olikin kuva, ettei Karkkilasta tarvinnut aamutuimaan lähteä ja sai kyläillä rauhassa, 23.40 perillä on kyllä aamulla töihin menevälle ihan turkasen myöhään.

Olen nyt nukkunut pari yötä kuin tukki ja päivät odottanut sitä, että pääsen nukkumaan. Ehkä vapaiden pituuteen (tai vaikutelmaan niiden pituudesta) ei vaikutakaan matkailuetäisyys vaan simppelisti se, ettei lapsiperheessä tule nukuttua ihan järjettömästi.

Perhekeskeisesti meni tämä reissu, enkä valitettavasti ehtinyt nähdä kavereita ollenkaan. Toisaalta en ollut nähnyt siskon perhettä melkein kahteen kuukauteen, joten laatuaika oli tarpeen. Ja kamera lauloi.

Kesälomalla ohjelmassa sitten toivottavasti molempaa sosiaalisuutta. Ei siihenkään ole enää kuin kaksi viikkoa!

Juhannus kuvina

Ihmiset aina pyörittelevät silmiään, kun sanon, että minusta kaupunkijuhannus on oikeasti aika kiva asia ihmisen elämässä. Niin tänäkin vuonna. 

Torstaina haettiin viimeiset keskiviikon kauppareissulta unohtuneet ruuat, saunottiin pitkän kaavan mukaan ja katsottiin hömppää. Kiitos vartalosavi ja Chris Hemsworth!

Perjantaina leivoin kaksi piirakkaa, söin vointiini nähden aivan liikaa, näin kokon ja keksin monta monituista drinkkiä Jennan kotibaarissa. Raparperisiirappi ja gini tykkäävät toisistaan, samoin gini, Pisang ambon ja ginger ale. Kuka olisi arvannut?

Lauantaina pyörähdettiin antikliimaksiksi osoittautuneessa tivolissa ja munkkikahvilla Jokiasemalla, jonka jälkeen suunnattiin Kuhasaloon grillaamaan. Keksin kokeilla nektariininpuolikkaiden grillaamista tikun nokassa. Hyvin onnistui, suosittelen lämpimästi. Tervetulleena käänteenä vietettiin loppuilta Netflixin parissa sohvalla. Sense8 oli kolmen jakson perusteella mainio, lämmin suositus sillekin.

Nukutun yön jälkeen hurautettiin vielä sunnuntain kunniaksi päiväretkelle Parikkalan patsaspuistoon ja Iloisen pässin maalaispuotiin, jonka jälkeen heitin aivot narikkaan Jurassic Worldin parissa. Päivän paras osio: Radio Suomen sunnuntaiohjelmat ja maalaispuodin fish & chips tuoreesta kuhafileestä. Jumankekka. Pysähdyn Iloisen pässin luona kuutostietä ajellessa toistekin. Patsaitakin oli kiva tervehtää yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Seuraavan kerran ehkä sitten hämärän aikaan.

Jurassic World on ehtinyt parissa viikossa meemiytyä niin pahasti, että sitä oli vaikea katsoa vilpittömästi. Ei se mitään. Dinosauruksia, Chris Pratt ja kivoja viittauksia alkuperäiseen, varsin hyvää viihdettä. Ei ole silti ensimmäisen Jurassic Parkin voitannutta! 

Perjantai-iltana olo oli flunssan kannalta kertakaikkisen kamala, mutta siitä huolimatta (vai juuri sen takia?) juhannusvapaat lepposine tekemisineen tulivat enemmän kuin tarpeeseen. Fyysisestikin olo on vähän parempi, vaikka öisin ja aamuisin olen edelleen ihan hirviömäisessä kunnossa.

Tulevan viikon projekti on siis paitsi tuhota jääkaapista ne ruuat, joita ei jaksettu syödä ja lisäksi ajaa loputkin kipeilystä hornantuuttiin. En jaksa tätä enää, varsinkin kun kesä vaikuttaisi viimeinkin näin kesäpäivän seisauksen kunniaksi tulleen. 

Olen kokeillut jo inkivääriä ja lämmintä juotavaa, käsikauppalääkkeitä, sohvaa, ulkoilua, lepäämistä, siivoamista, jumppaa, saunaa ja alkoholia. Huomenna olkoon vuorossa järeämmät aseet. Reseptiyskänlääke odottaa jo pöydällä.

Voi tosin olla, etten jaksa ruokiakaan sen enempää. Onnistuttiin ostamaan 65 eurolla asioita kahdelle ihmiselle kolmeksi päiväksi. Viisaus ei asu meissä. 

kuvioita karussa

Jos kaipaa irtiottoa omasta arjesta, voin suositella ulkomaanmatkaa, laivan buffetlounasta, vanhan lempiyhtyeen keikkaa, sukulaisia ja  vanhoja ystäviä neljän päivän aikajanalla. Jos siinä ei aivot naksahda eri asentoon, se ei onnistu millään.

Ihmeen hyvin olen itse pysynyt mukana siirtymissä aamujunasta kissakahvilan ja drinkkibaarin kautta teinivuosiin ja sieltä Risto Räppääjään. Nyt kieltämättä väsyttää niin paljon, että silmiin sattuu ja nuokahtelen sohvalle jatkuvalla syötöllä. Vaan ehtiihän sitä levätä ja toipua vielä huomenna Pendolinon hellässä huomassa.

Palaan siis Tallinnaan, jäähalliin ja muihin parhauksiin hieman palauduttuani. Sitä ennen sipsejä ja UMK:n finaali.

Telliskivi Loomelinnak, we meet at last.

ps. Bloggasin ekaa kertaa puhelimella. Surffaan melkeen teknologian aallonharjalla.

uusi vuosi, tutut kuviot

Uusi vuosi on otettu vastaan perinteisin menoin kuohuvalla, tähtisadetikuilla ja keskiyön valokuvakimaralla. Vaikka kekkereilläkin oli melko sama meininki kuin aina ennenkin, kummasti teema-asut piristivät mieltä ja tunnelmaa. Näitä lisää!

Väki oli panostanut asuihin kiitettävästi ja ilahduttavaa kyllä, en ollut ainoa elokuvista televisiomaailmaan loikannut. Hyvin mahduimme joukkoon me vähän vapaammin kutsua tulkinneetkin.

Alla vielä referenssikuva, koska olemuksemme eivät läheskään kaikille juhlijoillekaan olleet tuttuja.

Tohtoria ja Rickyä samaan kuvaan odotellessa.

Voi, olisinpa saanut euron jokaisesta "olisi pitänyt arvata, että sulla on jotain tuollaista"-versioinnista. Minulle valinta ei ollut mitenkään itsestäänselvä, mutta tässäpä taas tilanne, jossa mitä ilmeisimmin on sokea omille touhuilleen. Asu oli kokonaisuudessaan käytännössä nollabudjetilla kasattu, mutta kokonaisuutena ihan onnistunut. Erityisen ylpeä olen viidessä minuutissa syntyneestä äänimeisseliratkaisusta.

Äänitehosteista piti valitettavasti vastata itse.

Matt Smithin Tohtori oli siis viidestä asuideastani ainoa Who-aiheinen, mutta myös ainoa, jonka pystyin parissa päivässä toteuttamaan. Bonuksena tulevia teemajuhlia ajatellen on nyt muutama erinomainen asuidea valmiina!

Tapanani on ollut listailla vuoden vaihtuessa tänne blogin puolelle toiveita tulevalle vuodelle. Ajankohtaisimmat toiveeni vuodelle 2015 ovat vahvasti sidoksissa uudenvuoden vastaanottoon. Valkoista kauluspaitaa ja siistiä hametta alennusmyynneistä noutaessani tajusin, että vaatekaappini sisältö on todella kehnossa jamassa. Siistejä perusvaatteita on surullisen vähän. Sellaisia joista itse tykkään on vielä huomattavasti vähemmän. Vuonna 2015 annan itselleni luvan siis hankkia uusia vaatteita. Mitä monikäyttöisempiä ja ajattomampia, sen parempi.

Lisäksi valtaosa aaton valokuvista oli julkaisukelvottomia, koska silmänaluseni olivat tummemmat kuin klassisen leffapahiksen mieli. Väsyneelle olemukselle on tehtävä jotain. Voisin samalla innolla etsiä ratkaisua myös iho-ongelmiini - aaton tofucurry aiheutti naamalleni allergisen rapureaktion ja sen uudelleen esiin tuomat punaiset näpyt koristavat poskia edelleen tehden asiasta ajankohtaisen.

Muutenkin fyysiseen - ja sitä kautta henkiseen - hyvinvointiin haluaisin panostaa. Käydä edes silloin tallöin hieronnassa, muistaa syödä hankkimiani superfoodeja vähän säännöllisemmin ja välttää luisumasta taas aneemisiin veriarvoihin. Haluaisin myös käydä enemmän teatterissa, kirjoittaa enemmän kirjeitä, opetella tekemään blinejä, keskittyä paremmin siihen mitä olen tekemässä niin töissä kuin vapaa-ajalla ja murehtia tulevaisuutta huomattavasti vähemmän. Ainakaan yksin keskellä yötä.

Jo perinteiseen tapaan kasasin myös tavoitekuvakollaasin, joka on taas edeltäjäänsä paljon seesteisempi yleisilmeeltään.

 Kuvat internetin syövereistä, muokkaukset omia.

Kurkistus-tunika ei päässyt mukaan kuvaan, mutta on ajatuksissani mukana. Ja sehän on monikäyttöinen perusvaate arkeen ja juhlaan.

Tiedän, että tummiin silmänalusiin paras apu on ruokavalio ja uni, mutta koska niiden vaikutusaika ei ole välitön, tehokkaita kosmetiikkavinkkejä otetaan vastaan!

pikkujouluputki

En ole erityisen pikkujouluihminen. Käyn niissä kyllä ihan mielelläni, mutta varsinaista sesonkia en ole koskaan tajunnut. Työpaikan virallisiin pikkujouluihinkaan en mennyt, kun Rokumentissa meni samaan aikaan kiinnostava leffa, enkä ole kokenut jääneeni mistään paitsi.

Jotenkin olen silti tässä kuussa ehtinyt melkeinpä huomaamattani viisiin (5) eri pikkujouluihin.

Oli ne, jossa oli paljon venäläistä ruokaa ja ihan liikaa kuohuviiniä.

Sitten oli ne, jossa syötiin nälkään pakastetuulihattuja ja nähtiin kaupunginteatterin Working Class Hero.

Ne missä kenelläkään ei ollut aikaa tai energiaa valmistella mitään ja menulle päätyi helppoa mutta superherkullista texmexiä, jonka lomassa stressiä tuuletettiin urakalla ikkunasta ulos.

Ja tietysti ne, missä katsottiin isolta kankaalta molemmat Gremlinsit.

Eilen vielä lähestyin jo perinteistä ylipukeutumisen teemaa uudesta vinkkelistä kasarijakulla, tyllihameella ja tupeerauskammalla.

Kuvien pieni epätarkkuus kuuluu vuodenaikaan.

Enimmäkseen hyviä aikoja ja hauskoja iltoja, mutta olisikohan pikkujoulut nyt tältä vuodelta paketissa? Eipä siihen oikeaankaan ole kovinkaan monta Myyrä-kalenterin luukkua jäljellä. Next stop, Kuopio.

juhlien jälkeen

Päänahkani paloi viime viikon yllätyshelteissä jokavuotiseen tapaan aika pahasti. Tässä valossa en ole pistänyt viileätä ja pilvistä viikkoa pahakseni. Päänahka on ehtinyt rauhoittua kunnolla, eikä toivottavasti kärähdä tänä kesänä enää uudestaan samassa mittakaavassa.

Ikävä kyllä tälle viikolle oli suunniteltu myös meidän kihlajaispiknik.

Päässäni olin ajatellut vilttejä vieri viereen jokirantaan puun alle varjoon. Kuohuviiniä ja kevyttä syötävää. Ei stressiä kellosta tai pesemättömistä astioista. Kaikilla runsaasti tilaa, vieraitakin oli kutsuttu surutta.

Kekkerit jouduttiin kuitenkin siirtämään kylmältä suojaan sisätiloihin. Kaksioni maksimikapasiteetti on nyt selvitetty.

Oli sillä puolensakin. Kaikki sai skumppansa oikeasta lasista, koska niitä pystyi pesemään välissä. Moni toi lahjoja, joita ei tarvinnut kantaa ympäri kaupunkia illan mittaan. Vessa oli helposti saatavilla, samoin vesihana ja ylimääräiset astiat yllätysruokalajeja varten. Kahvia oli mahdollista keittää lennosta lisää ja istuimiakin riitti ainakin osalle.

Päivän varoajalla en kuitenkaan tajunnut nakittaa esimerkiksi keittiöapua, joten omat juhlat menivät lähinnä tarjottavia esille laittaessa, tiskatessa, uusia kippoja ja kuppeja kaivaessa ja tilaa raivatessa. En siis ehtinyt itse syödä tai juoda juuri mitään, enkä juurikaan jutella vieraiden kanssa. Kellon lähestyessä kymmentä volyymin taso alkoi stressata. Olo rentoutui vähän, kun päästiin Hostina Piimälinnan yläkerran turviin, mutta siinä vaiheessa alkoi olla niin kauhea nälkä, ettei kauaa jaksanut kylillä riekkua.

Ja olisihan se kieltämättä ollut kiva saada edes yksi valokuva, jossa kihlajaisissaan esiintyy yhdessä siippansa kanssa.

Vaan päättääkseni positiivisempaan: kuohari oli ainakin nappivalinta, kiitos vaan Googlelle suosituksista. Saimme Tallinnan tuliaisina viisi pulloa kuivaa Don Lucianoa, bensarahoineen hintaa tuli 20 euroa. Arvostan.

outo viikko

Viikon sisään olen ehtinyt Kerubin sisäfestareille fiiliselemään Pekko Käppiä, juhlimaan ystävän valmistujaisia ja hoitamaan köksänhommia sivussa, viettämään laiskaa rapeliaamua toisen ystävän kanssa, tilaamaan pizzaa kotiin, stressaamaan töissä ihan käsittämättömiä määriä, sössiä tärkeän työasian ja korjata jälkeni, käydä tanssitunnilla ja innostua uudesta harrastusmahdollisuudesta, istua työkavereiden kanssa baarissa, laittamaan ison kasan ruokaa, varaamaan Tallinnan reissun matkat ja majoitukset, vaate- ja meikkiostoksille, kiukuttelemaan peruuntuneita suunnitelmia ja jossain välissä kiukuttelemaan, ettei ikinä tehdä mitään muuta kuin katsotaan telkkaria.

Hmm.

Nyt istun junassa matkalla Helsinkiin, jossa odottaa juhlintaa. Käy. Ja jotta hermoni ehtisivät viikonlopun aikana levätäkin, alustava budjetti on jo laadittu.

Rentoilun aloitan nyt, sillä olen perillä viiden tunnin kuluttua. Laukussa odottaa chilisuklaata ja pari kirjaa, ja viime viikon Poirotkin on vielä katsomatta. Näitä ennen vähän Pekko Käppiä

Huomattavasti tarkempi budjetti oli laadittu loppuviikolle, mutta ostin silti levyn. Myös vanhat Office Building -levyt ovat jälleen kerran kokeneet renessanssin elämässäni. Oioi.

pääasiaa

Pinterest on varsinainen tukkataivas: hienoja kampauksia ja superideoita on tarjolla pilvin pimein. Paitsi jos sattuu olemaan tämmöinen luirulla suomalaisella hiuslaadulla varustettu puolipitkä polkkamalli. En enää tiedä, mitä hakusanoja pitäisi kokeilla, että saisin tuloksina jotain muuta kuin piippausraudalla tehtyä "huoletonta" pörrökiharaa.

Tämän pituiseen tukkaan saa kyllä ihan törkeän hienon valenutturan nipsuilla, jos jaksaa pitää papiljotteja päässään 3-6 tuntia. Harvoin jaksaa. En myöskään osaa tehda ranskalaista lettiä, joten kaikki kivasti sivulle kiertävät lettikampaukset ovat pois laskuista. 60-lukuhenkisiin, puoliksi kiinnitettyihin kampauksiin hiukseni ovat liian lyhyet.

Toisin sanoen ajauduin hiusangstin kouriin varsin helposti. Tästä johtuen noin 85% ajasta hiukseni ovat siis auki. Loppuina pidän joko otsista kiinni tai niskassa sykeröä, joka tosin ei vielä tunnu kovin kotoisalta, koska hiukset ovat himpun liian lyhyet.

Muutenhan tämä ei ole ongelma, mutta joskus juhlissa tympäisee. Ylipukeutumispikkujouluihin päätinkin pitkästä aikaa piipata tukan huolella ja tunnin ahertamisen jälkeen lopputulos oli ihan järjettömän kiva. Kauan ei riemua riittänyt, sillä hiuslakka loppui kesken ja tukka lässähti jo ennen juhlapaikkaa.

Lauantaina Maijan valmistujaisissa kuitenkin tärppäsi. Hurraa, minulla oli juhlakampaus! Jonka tekemiseen meni oikeasti vain minuutteja! Ja se oli oikeasti kiinni vain kahdella nipsulla ja kahdella ruusipinnillä (ja kilolla hiuslakkaa)! Hurraa!

Markon hiukset veivät vielä vähemmän aikaa - eikä yhtään lakkaa.

Päästin niskan näkyviin!

Edestäpäin hiukset muistuttavat epäilyttävästi tuttua sykeröä, mutta sivusta ja takaa on eri juttu. Ja tärkeintä olikin se tunne, että minulle saa oikean kampauksen. Ehkä en siis luovuta vielä, joskus hiusjumaluudet taitavat olla suopeita tällekin mopille.

ps. Vinkkejä otetaan vastaan.

maapähkinävoikakkunen

Marko täytti pyöreitä ja mikäs sen parempi tekosyy kokeilla viimeinkin jättimäisen Reese's Peanut Butter Cupin tekemistä. Itse tekeminen oli helppoa, mutta koska joka välissä piti pohjan/täytteen/kuorrutteen antaa levätä, vierähti leipomuksen parissa koko perjantai-iltapäivä ja vähän iltaakin.

Hyvää ja maapähkinäistä oli, mutta resepti kaipaa vielä vähän hiomista. Johtuiko suomalaisista raaka-aineista, liiallisesta vatkaamiseta vai mistä, mutta täytteen ja kuorrutteen koostumus jäi varsin löysäksi ja leikkaaminen oli sotkuista. Onneksi itse syömistä pehmeä rakenne ei haitannut.

Alkuperäinen ohje täältä.

Pohja:
115 g huoneenlämpöistä voita
1,25 dl tomusokeria
1 keltuainen
¾ tl vaniljauutetta
> 3 dl vehnäjauhoa
0,6 dl kaakaojauhetta

Täyte:
85 g huoneenlämpöistä voita
1,75 dl maapähkinävoita
1,2 dl siivilöityä tomusokeria
2 rkl kuohukermaa

Päällys:
1,2 dl kuohukermaa
100 g tumma(hko)a suklaata

Koristeeksi:
Sormisuolaa

1. Tee taikina: Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri yhteen (n. minuutti). Lisää keltuainen, vanilja ja vatkaa kunnes taikina on tasaista. Kääntele mukaan voi ja kaakaojauhe ja vatkaa rauhallisesti, kunnes seos on tasaista. Anna levätä kelmutettuna jääkaapissa ainakin tunti.

2. Lämmitä uuni n. 160 asteeseen. Kaulitse taikina kahden leivinpaperin välissä n. 35 cm pyöryläksi. Asettele taikina 24 cm piirakkavuokaan ja painele reunoille. Anna levätä jääkaapissa 20 minuuttia.

3. Paista pohjaa n. 15 minuuttia piirakkapainojen alla (myös kypsentämätön riisi tai kuivat herneet käyvät). Poista painot ja maista vielä n. 5-10 minuuttia. Jäähdytä.

4. Valmista täyte: sekoita yhteen voi, maapähkinävoi, tomusokeri ja kerma. Vatkaa kunnes seos on tasaista.

5. Levitä täyte mahdollisimman tasaisesti jäähtyneelle pohjalle. Anna levätä jääkaapissa n. 30 minuuttia.

6. Tee suklaakuorrutus: laita rouhittu suklaa kulhoon. Lämmitä kerma kiehuvaksi ja kaada suklaarouheen päälle. Anna levätä n. 2 minuuttia ja sekoita tasaiseksi. Kaada kuorrute täytteen päälle ja anna levätä huoneenlämmössä 2 tuntia tai jääkaapissa 30 minuuttia. Lisää sormisuola juuri ennen tarjoilua.

Suolahippuset päällä ovat erityisen olennainen osa herkkukokemusta.

ihana, kamala numero

Täytin tänään 31 vuotta. Olen tässä useamman päivän yrittänyt miettiä, mitä se tarkoittaa - vai tarkoittaako mitään sen kummempaa. En ole päässyt mihinkään lopputulokseen, mutta päässäni on pyörinyt keskustelu joidenkin vuosien takaa.

Hanna: Jonne von Hertzen on 31.

Katja: Kolkytyks! Mieti, miten ihanaa!

Tämän ihanan iän (miksi se silti tuntuu vähän pahalta?) saavuttamisen kunniaksi pidin pienet illanistujaiset. Laitoin päälle mekon, meikkasinkin pitemmän kaavan mukaan. Oli jonkin verran lämpöä ja selkä jumissa, joten olo oli nurja. Onneksi muistin viime vuonna Kööpenhaminasta ostamani juhlahatun ja kaivoin sen kaapista käyttöön ensimmäistä kertaa. Kannatti. Kuumetta oli edelleen ja selkään sattui, mutta hattu paransi elämänlaatua hetkessä huomattavasti. Baariin en hatussa lähtenyt, mutta siinä vaiheessa ei enää tarvinnutkaan.

Tästä ehkä kuvastuu, etten ole kummoinenkaan tyylibloggaaja, irtopohjavuoka ja muut roinat jäivät sulostuttamaan kuvaa. Oppitunti on kuitenkin tärkein: hassu hattu kannattaa aina ja vanhat lempimekot kannattaa aika ajoin kaivaa kaapin perukoilta, ne ovat olleet lemppareita syystä.

Muita parhauksia: Marko sanoi, että tekee minkä tahansa kakun vain haluan. Tilasin siis Guinness-kakun. Voi niin hyvää! Bonuksena Katja leipoi ihan jumalaisen juustokakun. Tietysti tässäkin piilee oppitunti: jos tiedossa on juhlat istuvassa mekossa ja kaksi eri kakkua, ei kannata vetää ihan hulluja hiilariähkyjä joitain tunteja aikaisemmin. Mutta ehkä hyvä ruokapäivä on tukkoisuuden arvoinen.

Hiilariövereistä ja orastavasta kuumeesta johtuen tämä varsinainen syntymäpäivä on mennyt aika jumittavissa ja hiljaisissa merkeissä. Harmittaa. Pitää ehkä keskittyä siihen, että eilen oli ennen juhliakin erinomainen päivä. Mutta siitä lisää huomenna.

♥

Mietin ja mietin, enkä keksinyt järkevämpää otsikkoa. Lue eteenpäin ja ymmärrät miksi.

Lyhyt historia:

Robbie Williamsin ensimmäinen soololevy ilmestyi kuusitoista vuotta sitten, vuonna 1997. En voinut ostaa sitä, koska olin 15, enkä tykännyt Take Thatista. Nauhoitin sen kumminkin vaivihkaisesti kaverilta ja kuuntelin kasetin melkein puhki. I've Been Expecting Youn hainkin kaupasta heti sen ilmestyttyä ja Sing When You're Winning osui elämässäni sellaiseen koloon, ettei levy voi enää paljon henkilökohtaisemmaksi muuttua. Muutkin levyt ovat löytäneet paikkansa elämässäni ja auttaneet yli niin vaikeiden kuin hienojen aikojen, mutta koska tämä oli lyhyt historia, en ruodi niitä sen enempää.

Kuusitoista vuotta. Se on yli puolet tähänastisesta elämästäni. Tällä viikolla viimeinkin kohtasimme Robbien kanssa livetilanteessa ensimmäistä kertaa. Olen tiennyt asiasta joulukuusta saakka ja luullut latautuvani, mutta silti tunnevyöry oli valtava. Toivun edelleen jostain itkun, naurun, tanssin, liikutuksen, hysterian, onnen, surun ja pakahtumisen sekamelskasta. 

Aamulla jaoin tuntemuksiani työkaverille, jonka kädet menivät kananlihalle ihan vain myötäelämisen takia. 

Onneksi, onneksi Live Nation -karmani ei hyökännyt nyt, vaikka ilmeisen lähellä oli. Huh. Jos artistin hajonnut selkä haittasi menoa, se ei yleisöön välittynyt. Otto Talvio osui mielestäni kaikin puolin naulankantaan nettiarviossaan:

Williams hikoilee ja hengästyy, vaan ei luovuta. Showmies hänessä on niin kova, että hän onnistuu kääntämään epäonnen voitokseen ja laskee kipeästä selästään leikkiä. Siitä tulee toistuva vitsi konsertin stand up -henkisiin välispiikkeihin. 

[...] 

Visuaalisuudestakaan ei ole pulaa: kultanauhaa ammutaan yleisöön, on liekkejä ja lopussa ilotulituksia. Williams tietysti nykytyylin mukaisesti saapuu lavalle vaijerilla, takki liekehtien. 

Kiinnostava yksityiskohta Williamsin kimaltelevissa takeissa on musta nauha käsivarressa, joka lehtitietojen mukaan on kiertueen lava-arkkitehtuurin suunnitelleen, kesäkuussa kuolleen Mark Fisherin muistolle. Hän on suunnitellut muun muassa show'n keskeisen liikkuvan elementin, massiivisen Williamsin rintakuvan, jonka suussa Williams välillä istuu, välillä sen pää aukeaa ja sieltä lentää taivaalle ilmapalloja. Välillä pään metalliritilöiden välistä puskee liekkejä, välillä sieltä ruiskuaa vettä sumuna. 

Tämä on iso show, mutta Williams osaa tuoda sen lavakomedian tasolle, melkein klubimaiseksi. Se on konsertin suuri anti. 

Vuodet ovat tuoneet Williamsin esiintymiseen heittäytymistä. Se mikä kymmenen vuotta sitten Knebworthissa oli suvereenia ja sulavaa, on nyt särmikästä, henkilökohtaista ja paikoin täysin kreisiä.

Reiluun kahteen tuntiin mahtuu monta biisiä. Huomasin kuitenkin, että omat Robbie-klassikkoni ovat ilmeisen erit kuin keikkatilanteisiin lienee sopivaa. Esimerkiksi nämä olisin pahalla hajoamisriskilläkin halunnut kuulla:

- Ego A-Go-Go

- Karma Killer

- No Regrets

- By All Means Necessary

- Supreme

- Cursed

- Tripping

- Advertising Space

- Hey Wow Yeah Yeah kokonaan

Toisaalta en tiedä, mitä soitetuista olisin jättänyt poiskaan. Ratkaisu? Kolmen tunnin keikka. Kyllä. 

Let Me Entertain Youn ja Angelsin aikana kyynelehtimistä osasin odottaa, salakavalasti yhdeksi lempirallikseni kasvanut Bodies ja vanha viiltäjä Better Man tulivat puskista. Samoin Rock DJ:n aikana sekoaminen.

Lyhennetty versio, massiivinen meininki.

Oi Robbie, tule takaisin. Tarjosit minulle hienoimpia elämyksiä aikoihin ikinä. Otto Talvio toki ehti Hesarin paperiversiossa sanoa, että Robbie on nykyään ensisijaisesti keski-ikäisten idoli ja sellaisena voi pysyä supertähtenä pitkään. Keski-ikäisyyteen tarttumisen sijaan aion keskittyä siihen, että tämä keikkakokemus ei siis ehkä jää viimeiseksi.

Kaikin puolin ihanan ja parhaaseen mahdolliseen koloon osuneen keikan bonuksena oli kokemuksen jakaneet ystävät ja ihana, kaunis Tallinna, joka jälleen kerran oli hyvä minulle. Päätin että minusta tulee sellainen ihminen, joka käy siellä usein. Ostin jo karttakirjan.