ruokaa, kuvia, ruokakuvia

Uhkailinkin viimeksi vielä yhtä loma-aiheista postausta, aiheena ravintolat. Hyvä saada tämä matka jo pakettiin, sillä seuraava reissu alkaa huomenna aamulla 7.25. Minne ihmeeseen tämä viikko kotona on kadonnut? Vastahan se alkoi.

Vaan asiaan. Hotelliin halusin reissun aikana ensisijaisesti siksi, että hotelliaamiainen osataan Suomessa paremmin kuin missään, missä olen aiemmin reissannut. Paitsi ehkä Vilnassa. Muutenkin olimme hövelillä päällä ja mikäs siinä, lomallahan pitää syödä ulkona ja juoda liikaa kahvia kivoissa kahviloissa.

Tampereella oli KYLMÄ - eikä lomalaisella tietenkään pitkähihaista mukana.
Cappucino hätiin, paljon kaivattu hiljainen rauhoittumistuokio tuli siinä sivussa.

Gopal on siintänyt haaveissani varmaankin tammikuusta. Kyllä kannatti!

Hotelliaamiainen uujea! Siitä tosin olisi saanut enemmän irti, jos ei olisi ollut
stressiperäistä pahoinvointia ilmoilla. Cashewpähkinät ja vesimeloni pelastivat.

En enää ihmettele, miksi useimmat seuraamani ruokabloggarit ovat turkulaisia. Paitsi että superhyviä raaka-aineita tuntuu olevan saatavilla liiankin helposti, siellä tuntuu olevan ihan omanlaisena ravintola- ja ruokakulttuuri. Ensimmäisenä iltana suuntasimme Tintåån, jonka tunnelma ja ruoka vei mennessään. Minun pitsassani oli jokirapuja ja kampasimpukkaa, jälkkäriksi otin limoncello-pannacottaa. Markolla kombo oli salami-punasipuli ja jälkkärinä melkoisen tuhti suklaakakku. Juomavalintana oli saman edullisen luomuviinin (jonka nimen unohdin jo) punkku- ja valkkariversiot. Ei oltaisi maltettua poistua ollenkaan, mutta meillä ei ollut pöytävarausta, joten oli poistuttava viisaampien tieltä.

Seuraavana päivänä syötiin serkkuni valitsemassa di Trevissä, joka ei ollut ihan yhtä hitti. Tuoretonnikalani oli liian kypsää ja salatti muutenkin vähän antikliimaksi. Join senkin kanssa kuitenkin lasin viiniä ja tulin tulokseen, että hyvä tapa on se. Voisikin muistaa tilata viinilasillisen jatkossakin, kun pyllyyntyy ulos syömään.

Tavallisen torin lisäksi Turkuun sattui visiittimme aikana kansainvälinen herkkutori. Paikalla oli paljon Joensuun markkinoiltakin tuttuja myyjiä - ja vielä paljon lisää. Nautin herkkutoreissa aina erityisesti siitä, miten kauniisti kaikki on laitettu esille. Harvemmin raaskin ostaa mitään, mutta tällä kertaa päätettiin, että lomalla voi vähän humputtaa. Neljä jättimäistä kreikkalaista sikaria saattoi silti olla vähän ylilyönti.

Filotaikinaa pähkinätäytteellä esimerkillisen monessa muodossa.

Panostettiin loman kunniaksi myös hyviin olutravintoloihin: testiin pääsivät Teerenpeli, Koulu ja Cosmic Comic Café. Etenkin viimeisen peruslista sai pään pyörälle, mutta juomaksi valikoitui Roguen hasselpähkinäolut. Älytön juoma. Maistui oikeasti hasselpähkinältä olematta silti outoa.

Oluesta puheen ollen, Karkkilasta karautettiin viimeinkin myös Keppanakellarin ihmemaahan. En ole käynyt siellä varmaan kymmeneen vuoteen! Valitettavasti Marko oli vielä sen verran kipeä, että ruoka ei uponnut, oma muikkuannokseni oli mainio. Ihana asiantunteva baaripoika osasi vielä neuvoa annokseen sopivan vehnäoluen, joka oli hyvää, vaikka vehnäoluen ylin ystävä olekaan. Mahtavaa, St. Peter's! Ja mahtavaa, Keppanakellari! Reissun ainoa olutravintola, jossa ei kohdeltu vähän alentuvasti oluesta kyselevää naismatkaajaa.

Ja jotta ei tulisi sellainen kuva, että syötiin koko viikko pelkissä gourmetravintoloissa...

Turussa torigrilliltäkin saa jättiannoksia minihintaan. Toisaalta se ei ole ihme, Hesburgerin kotikaupungissa tuskin voi tavan grillillä huonoa ruokaa kalliilla myydä. Vähän olivat kyllä liikaa minulle nuo kalaperunat.

Tintåssa toinen valintani olisi ollut päärynä-sinihomejuustopitsa. Menen sen vielä joskus syömään, mutta lähitulevaisuus ensin. Olen päättänyt suunnata syksymmällä ruokalomalle Tampereelle. Gopal oli ihana, mutta liian monta herkkuruokaa jäi syömättä. Pitänee aloittaa säästäminen saman tien.

åbo

Stressilomani 2013 jatkuu kyynärvarteeb kehitetyn rasitusvamman muodossa. Onneksi viime viikon seikkailuiden seurauksena kaapista löytyi Voltarenia ja särkylääkettä, muuten olisi voinut jäädä yöunet vieläkin vähemmälle. 

Vaikka kieltämättä olikin ihan leppoisaa aloittaa aamu kanelikahvin ja Hugh Jackman -elokuvan parissa, en voi kieltää, etteikö ketuttelisi. Mieli halajaa mustikkametsään ja mattopyykille, mutta pippurimyllyn käyttäminenkin on työn ja tuskan takana. Palaan siis taas hetkeksi viime viikon kauniisiin maisemiin.

Ulkomailla ollessani mietin aina sitä, että Suomessa näkyy harmillisen vähän historiaa. Kaikki on verrattain uutta ja pahimmillaan sielutonta. Rannikolla on luonnollisesti vähän eri kuviot ja etenkin Turku on vuosien varrella osoittautunut luonteeltaan kovasti muusta Suomesta poikkeavaksi kaupungiksi.

Turkulaisten näkökulma asiaan voi olla eri, mutta joensuulaisen näkökulmasta kaupungissa on kauniita paikkoja, houkuttelevia ravintoloita, hyviä pubeja ja tunnelmaa tuutin täydeltä.

Epäonnistunut yritys mahtua kuvaan Tuomiokirkon kanssa.

En ollut ennen käynyt kirkossa sisällä. Vähemmän yllättäen sekosin siellä. Ihana!

Tintån viinilista. "Life is too short to drink bad wine." Myös: haluan tuommoisen pullolampun.

Hotellin melko pittoreski ympäristö aivan kaupungin keskustassa.

Kansainvälinen herkkutori. Saatoimme maistella joitain juustoja.

Odotimme Jakkea pitkään ja hartaasti. Se harmitti, mutta lipuminen
pitkin Auraa ei. Mainio paatti ja lomalainen ei välttis tarvitse aikataulua.

Gaggara.

Linna oli minulle vanha tuttu, Markolle uusi kokemus. Viihdyimme molemmat.

Esinekokoelmissa oli mm. vanhoja pukuja. Olisin tuijotellut niitä kauemminkin.

Suositusten perusteella käytiin myös Koulussa. Taisin vähän seota sielläkin.

Yleisesti siis suosittelen Turkua kotimaan lomakohteena, etenkin näin kesällä. Enimmäkseen olen pyörinyt siellä Keskiaikamarkkinoiden ja joskus myös DBTL:n aikoihin, mutta näin ilman tapahtumia tunnelma oli silti vilkas - vaan ei liian. Päiviin mahtui siis enemmän kiireetöntä istuskelua ja kävelyä kuin aiemmilla visiiteillä.

Plussaa:

- Hotelli (Scandic Plaza) oli hyvä, edullinen ja hienolla paikalla.

- Tunnelma, katukuva, kaupungissa on helppo suunnistaa.

- Ravintolat - joista lisää seuraavassa postauksessa.

- Se tori.

- Ihmiset eivät näytä samalla tavalla ylityylikkäiltä kuin Helsingissä - kaupungilla kävellessä ei siis ahdistanut tai tuntenut itseään väärin pukeutuneeksi.

Miinusta:

- Meistä kumpikaan ei omista älypuhelinta ja tällä kertaa se oli oikeasti vähän ongelma. Paljon hyödyllistä listätietoa olisi ollut koodien takana.

- Kummallinen autoliikenne, joka oli jopa apukuskille haastava.

- Runsaudenpula. Kaikessa.

- Päässä soi koko ajan J. Karjalainen laulamassa "ehkä mennään Turkkuseen, kaadetaan viinaa kurkkuseen".

Tiivistelmä:

Joensuusta Turkuun on pitkä matka, mutta sen taittaminen kannatti. Nyt keskityttiin vain keskustan meininkeihin, mutta pitemmällä reissulla olisin halunnut ehdottomasti ekskursiolle myös Ruissaloon ja Naantaliin. Suosittelen lämpimästi.

turuilla ja toreilla

Takana on periaatteessa ihan hyvä mutta todellisuudessa elämäni stressaavin lomamatka. On varsin kuluttavaa olla koko ajan huolissaan jostakin. Sunnuntai-iltana oli huumori vähissä ja voimat täysin loppu, vielä eilisenkin vietin lähinnä peläten ihmisiä. Pari yötä olen nukunut kuin tukki, mutta näen painajaisia, koska pää alkaa purkaa stressitekijöitä yksi kerrallaan. En silti vielä hautaa Turkua lomakohteena tai roadtripiä lomamuotona. Toisissa olosuhteissa ne olisivat olleet ihan nerokkaan kivat.

Ajattelin nyt kerrankin pilkkoa loma-asioiden käsittelyä osiin ja aloitan siitä kaikkein hämmentävimmästä. Tarkoitan tietysti Turun kauppatoria.

Siitä on noin kymmenen vuotta, kun ensimmäistä kertaa kuulin Turun torissa olevan jotain erikoista. Lahden aikainen kämppikseni muutti Turkuun opiskelemaan ja kertoi, että torilta saa ympäri vuoden kotimaisia vihanneksia tyyliin "suomalaiset kukut 0,50e kappale". Samaan aikaan Joensuussa omaa taloutta opetellessa korvensi aika pahasti. Sittemmin olen kuullut samanlaisia huhuja muiltakin ja useampi seuraamani bloggaaja fiilistelee Turun torin antimia säännöllisesti - ja kausituotteita minun näkökulmastani aina aivan liian aikaisin.

Pakkohan se ihme oli nähtävä ja kaikesta psyykkauksesta huolimatta positiivinen shokki oli huomattava. Keskiviikkona aamupäivällä kävin seuraavan tekstiviestikeskustelun ystävän kanssa, tosin ilman sensurointimerkkejä.

- Turun tori, mittä v****a.

- Onko siellä Kaikkea? Halvalla?

- Herneet 2e/l, aprikoosit 1e/l, kirsikat 3e/l.

- Haistakaa v***u turkulaiset.

Koska tätä ei voi sen paremmin enää sanoilla selittää, laitan muutamia kuvia, jotka kyllä selittävät itse itsensä - näkyvät muuten klikkaamalla isompana.

Eipä ollut vaikea miettiä, mistä vien tuliaiset Karkkilaan. 

Vastapainoksi tein eilen ekskursion Joensuun torille ja poimin mukaani litran osittain käyneitä mansikoita, litran herneitä (jotka paljastuivat pieniksi sisältä) ja kaksi nippua porkkanaa yhteishintaan 12 euroa. Ooja. Onneksi valtaosa mansikoista oli kumminkin hyviä ja muutamia aprikooseja on torstaista ostamastani kilon satsista vielä jäljellä.

rokki

Tapoja saada astetta jännempi Rokki:

1. Poikaystävän jalan hajoaminen edeltävänä iltana.

2. Auton hajoaminen lääkärireissulla.

3. Läheisen joutuminen sairaalaan ja etenkin tästä kuuleminen juuri kun on päättänyt, että festaroidaan sitten vaikka hampaat irvessä, saatana.

Ei ole ehkä ikinä ollut niin kamalaa festaripäivää kuin lauantai oli, eikä alueella sitten kauan homehduttukaan. Suurin harmistus oli se, että ihana Nicole Willis osui lauantaille, enkä siis jaksanut oikein nauttia erinomaisesta keikasta.

Sunnuntaina arvottiinn pitkään viitsitäänkö lähteä alueelle ollenkaan. Markolla nousi kuume ja oma v-käyräni oli taivaissa. Päätettiin sitten kumminkin pyllyyntyä liikkeelle ja hyvä niin. Älkää ikinä aliarvioiko hyvän kuohuviinilasillisen (jonka join tapojeni vastaisesti heti alkuiltapäivästä) ja Kie von Hertzenin lavajorailun piristävää ja voimaannuttavaa vaikutusta. Keikasta en niin varsinaisesti välittänyt, mutta kyllä vähän piti Freedom Fighterin alussa tirauttaa, koska oli hienoa, eikä siis ollenkaan kamalaa.

Sunnuntain yllättäjä oli Squarepusher, joka osoittautui tämän konemusiikkiskeptikon mielestä mainioksi. Lisäksi kiittelen Tähtitelttaa ja sangriaa. Ja ennen kaikkea aina vain parantuvaa ruokavalikoimaa. Lihaanien ruuista en tiedä, mutta minun purilaiseni, soijavartaani ja uuniperunani olivat kyllä kaikki hintansa väärtejä.

Vielä hienompi juttu on hyvät ystävät. Maija urheasti ja mukisematta hinasi meidät ja levinneen Ibizan lauantaina Cittarin parkkihallista kotiin. Katja tarjosi auton lainaan viikoksi, ettei kuukausia mietittyä roadtrippiä tarvitsekaan korvata junamatkustelulla. Sanna käy kastelemassa parvekepuutarhani viikon aikana. Nyt siis viimoiset tavarat matkalaukkuun ja ajatukset kohti läntisempää Suomea. Tänään Tampere ja lisää ystäviä, huomenna Turku ja kaksi hotelliyötä - ja hotelliaamiaista. Kyllä tämä vielä lomaksi muuttuu!

erilainen ruokalista

Muutamia  faktoja elämästä:
1. Näin ennen Rokkia rahat on aika tiukalla.
2. Kaappiin tulee hamstrattua helposti kaikenmoista.

Onneksi faktan numero 2 käyttäminen ratkaisuksi faktan numeron 1 luomaan ongelmaan on vain pienen vaivannäön ja aivotyöskentelyn päässä. Kesäkuun lopulla taiteilin eräänä hiljaisena hetkenä seuraavan listan. 

Listasin siis itselleni valmiiksi ruokia, joita kaappini antimista saa kehitettyä ostamalla lisäksi korkeintaan ruokakermaa tai tomaattimurskaa. Jätin suosiolla pois ilmiselvimmät (munakas, kikherneletut, soijapihvit) ja ihan vähän meinasi hävettää, kun näin valmiin listan edessäni. Kunhan pääsin häpeästä yli, olen lähinnä kiitellyt itseäni. Aika hyvin on nimittäin viime päivät tullut syötyä, mitä nyt papukeittoon lorahti taas kerran "hieman" liikaa sambal oelekia.

Parasta antia tässä projektissa on kuitenkin ollut tietynmoinen luovuus. En ole ikinä ennen tehnyt säilykemuikuista mitään ja sitten ne taipuivatkin erinomaiseksi keitoksi - jonka haju toki jäi kummittelemaan ajasta ikuisuuteen erinnäisiin astioihini. Samalla on tullut myös haastettua itseään ajattelemaan vähän enemmän. Esimerkki: viime aikoina (huonona) tapanani on ollut hakea ennen jumppaa proteiinipatukka tai joku muu hömppävälipala, kun en ikinä muista varautua töiden ja jumpan väliin jäävään tuntiin mitenkään. Tänään aamulla ei kaapista tuntunut löytyvän mitään tarkoitukseen sopivaa ja ehdin jo miettiä ekskursiota lähimmän kaupan ateriankorvikehyllylle.

Sitten surautinkin aamuseitsemältä naapurien iloksi lakka-banaani-kauramaitosmoothien kaappiin odottamaan. Vaikka maku ei ollutkaan mikään paras mahdollinen, en voi valittaa. Paitsi ehkä omasta tyhmyydestä.

Kunhan nyt muutaman päivän jaksan vielä kaapin antimilla, voin sitten viikonloppuna palkita itseni kunnon festarimätöillä hyvällä omallatunnolla. Oi RastaChefin hampurilaiset, kohta tapaamme!

mansikkakausi

Suomen on vallannut mansikkapaniikki, niin myös minut. Satokausi saapui liian pian ja varoittamatta, sisäinen kello ei osaa vielä edes kaivata mansikoita ja pakastinkin tyhjeni viime vuoden marjoista lopullisesti vasta menneellä viikolla.

Koska en kumminkaan halunnut kesäkiireiden takia jäädä ilman talvimarjaa, voin nyt aamun kokemuksella muiden kiireisten panikoijien iloksi kertoa, että viiden kilon laatikon Polka-marjaa (19€) pakastaa kevyesti puolessatoista tunnissa. Jos samalla katsoo boksilta vaikkapa Huippumallia ja Lutheria, aamu kuluu kuin siivillä! 

Mansikoiden perkaamisen keskellä tulikin siis vietettyä tuikitärkeää Omaa Aikaa, joka on viime aikoina jäänyt vähiin. Vikkelän toiminnan täyteisestä aamusta huolimatta olo on siis kumman seesteinen.

Rehellisyyden nimissä vielä mainittakoon, että ihan koko viittä kiloa en pakastanut. Saatoin syödä osan. Ja pakata jälkkäriksi rasiaan osan. Ja vähän isompaan rasiaan junaan aamiaiseksi osan. Jäipä guesthouse-majoituksessa oleville ystävillekin pieni kulhollinen naposteltavaksi.

Marjojen hyvästä laadusta kertoo ennen kaikkea se, että vaikka syömiseen tuli varttua marjoja roppakaupalla, pakastimeen päätyi ihan yhtä paljon kuin viime vuonnakin. Ehkä vielä muutaman pussin innostun tässä heinäkuun aikana täyttelemään, sen verran hyviltä maistui marjat kevään mittaan chiansiemenpuurossa, rahkassa ja piirakoissa.

Tai sitten jätän kumminkin pakastuspussit laatikkoonsa suosiolla vielä toistaiseksi. Kyllä se mustikka-aikakin sieltä tulee ja uusi paniikki on ilmoilla ennen kuin huomaakaan.

kesäkuun kirjoja

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi
No koukkuunhan näihin sitten kumminkin jää. Team Alcide. Ei mulla muuta.

Henning Mankell: Syvyys

Työkaveri intoili tästä viime kesänä ja kiikutti lopulta minulle lainaan. Luulin että kyseessä on tosi raskas teos, joten en saanut luettua talven pimeydessä. Pariisiin pakkasin kirjan matkalukemiseksi, enkä iltaisin väsyneenä tajunnutkaan tästä mitään, mutta kun lopulta pääsin kärryille, paluumatka suijui Syvyyksissä kuin siivillä. En voi tätä enempää ruotia paljastamatta kirjan rakentavaa, hiljalleen aukeavaa perusideaa, enkä halua pilata sitä mahdollisilta seuraavilta lukijoilta. Suosittelen joka tapauksessa. Mankell on hieno kirjoittaja ja epädekkarit tuotannossa ovat ainakin minulle harvinaisempaa herkkua.

Agatha Christie: Appointment with Death

Kesällä kuuluu lukea Christietä, eihän muuten tunnu kesältä ollenkaan! Viime kesänä en muistanut, joten virhettä paikatakseni aion tänä kesänä lukea useamman. Tai ainakin kaksi... Ensimmäisenä tartuin Appointment with Deathiin (suomeksi kohtalokkaasti Hänet täytyy tappaa), jota en muista lukeneeni aiemmin. Ei ole salaisuus, että rakastan David Suchet -filmatisointeja, ja tämä olikin sellaisesta melko tuoreessa muistissa. Paitsi olivat ketkut ottaneet siinä aika paljon näemmä vapauksia henkilöiden, painotusten ja jopa motiivin suhteen. Eli mukavasti piti kirja jännityksessä, vaikka luulinkin olevani koko ajan kärryillä. Milla muistaakseni oli ainakin joskus Ustinov-naisia. Voisin jonain sateisena iltana kaivaa senkin filmatisoinnin ja tehdä vertailuja!

Florence Williams: Breasts: A Natural and Unnatural History

Tämä tarttui nimen ja tyylikkään kannen perusteella mukaan Shakespeare and Companysta.Williams pureutuu kansantajuisesti tärkeään asiaan: rintojen merkitykseen ja hyvinvointiin. Painopiste on maitoon imeytyvillä kemikaaleilla ja rintasyövällä. Paljon opin, lähinnä maailmantuska-asioita. Kirja oli siis melko pysäyttävää luettavaa, vaikka Williamsin tyyli on ilahduttavan kevyt ja helppo seurata. Kaikki amerikkalaiset kemikaalikauheudet eivät koske Suomea, mutta moni mainituista asioista on globaaleja. Toivottavasti teos siis käännetään vielä! Yleissivistävä ja tärkeä teos kaikille, ei vain naisille. (Tiesittekö, että rintasyöpää esiintyy miehilläkin? Minä en. Camp Lejeune.) Olisin kaikesta huolimatta kaivannut enemmän kulttuurillista näkökulmaa. Kokonainen luku oli omistettu Texasin silikonimanialle, mutta missään vaiheessa ei pureduttu kunnolla syihin sen takana.