raportti

Viime maanantain Facebook-statuksessani pohdin seuraavaa:

Kesäloman alkupuoliskolla ehdin mm. pareille festareille, ulkomaille, kesäteatteriin, sukuloimaan ja nukkumaan pitkään. Aika kovat paineet tänään käyntiin pyörähtäneelle toiselle (ja viimeiselle) lomaviikolle.

Ihan hyvin pisti se toinenkin kampoihin, vaikka rauhallisemmissa merkeissä menikin. Vietin muutaman päivän Helsingissä, katsoin hömppää telkkarista, ostin kirjoja, kyläilin äidillä ensimmäistä kertaa sitten syksyn, vietin laatuaikaa Millan ja Paavon kanssa ja ehdin nauttia myös kesä-Joensuusta. 

Viimeiseen liittyen pääsin terassille, vegepiknikille ja puistohengailemaan sekä katsomaan uuden Batmanin. Kävin hölkkälenkillä, näin paikallisia ja kaupungissa kyläileviä ystäviä ja avasin mustikkakauden. Lisäksi laitoin pitkästä aikaa kunnolla ruokaa: leivoin sämpylöitä ja elämäni ensimmäisen rahkapiirakan (!). Tein myös ihan hulvattoman hyvää kesäkeittoa ja Julie and Julia -romaanin innoittamana korkkasin viimeinkin vuonna 2009 joululahjaksi saadun Julia Childin keittokirjan. Ei huono kahdessa ja puolessa päivässä.

Mutta siihen "varsinaiseen" lomamatkaan eli Viroon. Ah!

Olen aiemmin käynyt tasan kerran Tallinnassa. Silloin oli 90-luvun loppu, olin alaikäisenä päiväristeilyllä ystäväni ja tämän hiprakoituneen äidin ja tämän vähintään yhtä hiprakoituneen ystävän kanssa päiväristeilyllä. Muutaman maissa vietetyn tunnin aikana ehdin nähdä Mustamäen torin ja vanhassakaupungissa pienen kahvilan, jonka radiosta soi Aerosmithin I Don't Wanna Miss A Thing. Mielikuviini jäi pieni, nuhjuinen ja vähän uhkaava kaupunki, jossa alkoholi on niin halpaa, että myötähäpeä iskee suomalaisten keskellä. Järki on sanonut meiningin muuttuneen, mutta järkeily ei kokemusta korvaa.

Illalla ulkona otetut ruokakuvat harvoin onnistuu.
Kuvassa Olde Hansan viiden maun kasvisruoka.

Ja tosiaan. Mikä kaunis, puhdas ja ystävällinen kaupunki minut ottikaan vastaan! Ihania puistoja ja hoidettuja pihoja, jopa nuhjuisemmilla alueillakin tienvarret ovat kadehdittavan siistit ja julkinen liikenne pelasi moitteettomasti. Ja se ruoka, se on hyvää ja halpaa.

Söimme kerran kalliimminkin, heti ensimmäisenä iltana Markon toiveesta Olde Hansassa. Älytön turistirysä paikka toki on, mutta aina vaan jatkuvien makuelämysten keskellä ei paljon kiinnostanut. Mätiä ja tuorejuustoa, pähkinäohrattoa ja inkiväärilanttua sienikastikkeella, ravintolan omaa kaneliolutta keraamisessa tuopissa! Älkää pelästykö turistimäärää, ihmiset. Palvelu on ystävällistä ja ruoka on vähintäänkin hintansa väärti.

Marko Pärnun rannalla.

Muuten lähinnä käveltiin ympäriinsä. Tarkastettiin Villen kotikulmat ja ihmeteltiin vanhaakaupunkia. Käveltiin Kumuun (ihana!) ja poikettiin jättimäisen kauppakeskuksen jättimäisessä kirjakaupassa. Kirjoja päädyttiin kuitenkin ostamaan pienestä englanninkielisten kirjojen kierrätyskaupasta vanhankaupungin laidalla. Kaupassa meille tarjottiin teetä ja kirsikoita. Ajettiin johdinautolla ja kuvattiin katutaidetta.

Olen tuulimatador!

Kahden yön jälkeen siirryttiin bussilla Pärnuun. Kaunis pikkukaupunki, hintataso himpun Tallinnaa alempana. Hostelli oli kaupungin toisella laidalla, ranta toisella - silti kävelymatkaa ovelta rantaviivalle oli maksimissaan kolme kilometriä. Väliin mahtui toinen toistaan ihanampia taloja ja, mikäli mahdollista, vielä enemmän suomalaisia. Syömisen ja kävelyn lomassa ajateltiin omistaa yksi ilta rantaelämälle, mutta viileä tuuli takasi sen, että muutama tunti rannalla riitti. Se tosin riitti myös siihen, että rusketuin ja kaikki pisamani puskivat näkyviin. Ihan oma paikkansa tuo Pärnu. Käytiin myös katsomassa vuotuinen alastomuusteemainen taidenäyttely ja piipahdettiin drinkkibaarissa. Tuoreella ananaksella höystetylle Pina Coladalle täydet pisteet, elämäni ensimmäinen Bloody Mary sen sijaan ei ollut ihan yhtä hieno elämys.

Virossa on hyvä.

Emme ole lapsiperhe emmekä eläkeiläispariskunta, joten puolitoista vuorokautta Pärnun kokoisessa paikassa oli ihan riittävä aika. Näin ollen molemmista kaupungeista myös jäi olo, että nähtävää vielä jäi tulevillekin matkoille. Erinomainen aika siis siirtyä taas Suomen puolelle. Vähän meinasi kyynel tirahtaa, kun katsoin Elielin tarjousannosta (salaatti + lasi viiniä 15 €) ja kuljin matkalaukkuineni roskia tulvivan Narinkkatorin läpi. Hintasolle tuskin Suomessa mitään enää voi, mutta yleisissä käytöstavoissa ja siisteysasioissa neuvoisin ottamaan muutaman oppitunnin eteläisiltä naapureilta.

loman alkajaisiksi

Rokkiviikon parhauksia:

- Torstain porottava aurinko lastenpopissa.

- Pohdinta aiheesta perustaako nykynuoriso kymmenen vuoden päästä sosiaaliseen mediaan ryhmiä hengessä "Olavi Uusivirta antoi minulle epärealistisia käsityksiä aikuisuudesta"?

- Perjantai-illan Hattus-keikka ja Venlan kanssa suoritettu baariturnee.

- Jokelan kasvisleipä.

- Pulled Apart By Horses.

- Apocalyptican I'm Not Jesus.

- Tundramatiks.

- Tofuhampurilainen.

- Kotona odottava hummus.

- Reilu kahvi.

- Sue-lavan uusi ympäristö.

- Mos Def ja yllättäen jalkoihin tarttunut hipetihop-keikka.

- Leppoisa seura.

Näin muun muassa. Teinhän toki myös ensivisiittini Takataskuun ja söin kevätkääryleitä ja näin ehkä enemmän keikkoja kuin Rokissa ikinä. Nyt on matkalaukku jo pakattuna, kesäturnee alkakoon. Ensimmäinen pysähdys Tallinna!

kesäkassi

Nyt en saa enää ostaa yhtään mitään. Oikeasti. Terveisin nimimerkki "työssäkäyvän naisen kesälomalaukku".

Oma pitsini on erilainen. Kuva Globe Hope.

Toki täysin tietoisesti Taito Shopiin eilen astelin, joten en voi syyttää siitä oikeasti ketään muuta. Vastuuni kannan. Ja laukku on hieno. Mutta tulipa samalla todettua, että se on edelleen pahuuden paikka, jonne minua ei saa päästää ilman valvontaa. Lisäksi totesin, ettei Hanna ole sopiva henkilö minua valvomaan, yhdessä siellä onnistuttiin hypistelemään läpi noin kaikki vadit, tarjottimet, purkit ja purnukat.

Esikko-laukkuni kanssa kuitenkin kohti Rokkia ja kesälomaa. Sateen sattuessa sateella.

proosallisia haaveita

Blogihaasteessa mainitsin haaveilevani proosallisista asioista. Jos kirjoitan ylös mielessä pyörineen listan, tulee ehkä tehtyjä hankintojakin. Toivottavasti.

- Ohutpohjaiset aerobic-lenkkarit. Vanhat on klohmot, eikä niillä ole kiva hyppiä.

- Mattopiiska. Joskus noin 10 euron investointeja ei vain tule tehtyä.

- Jokin pieni hylly mikron alle keittiöön. Sellaiset tuntuvat kadonneen planeetalta, joten alan kallistua pienen yöpöydän puoleen, Sotkassa on myynnissä ainakin ihan kelvollinen, joka ei veisi minua vararikkoon. Samalla voisi hankkia mätsäävän hyllyn seinälle.

Kuvittele kupin tilalle perusmallin mikro. Kaunista!

- Kokovartalopeili. Hyvin olen pärjännyt ilman puoli vuotta, mutta joskus olisi kiva nähdä asukokonaisuus ennen pihalle lähtemistä. 

- Tapion sarjalippu. Liikaa kiinnostavia elokuvia menossa/tulossa.

Huh. Alan lopultakin saada rokkifiiliksestä kiinni. Oli jo aikakin.

Pakko se on rannalle raahautua sunnuntaina jo yhdeksi.

blogihaaste pitkästä aikaa

Suvi haastoi minut vastaamaan kymmeneen keksimäänsä kysymykseen (ja yhteen omavalintaiseen). Suvilla oli ihania valokuvia höystämässä vastauksia, mutta koska on lauantai-ilta ja olen tehnyt tänään tuhat ja yksi asiaa, en nyt jotenkin jaksa panostaa. Tiedän että huomenna harmittaa.

1. Jos voisit olla missä vaan juuri tällä hetkellä, missä haluaisit olla?
Lomalla jossain Keski-Euroopassa. Reilun viikon päästä olen tosin jo lomalla Virossa, joten ehkä se lasketaan.

2. Järvi vai meri?

 Molemmilla on puolensa, mutta taidan olla enemmän pienen mittakaavan ihminen. Järvi.

3. Mistä unelmoit tällä hetkellä?

Olenkohan tulossa vanhaksi? Huomaan nimittäin, että unelmoin aika proosallisista asioista. Siitä että saisin kodin sisustettua edes suurin piirtein loppuun, että talvellakin olisi opintojen ohessa aikaa harrastaa liikuntaa, että saisin uudistettua vaatekaappini sisällön.. Isommat haaveet menee nyt pienten siivellä.

4. Bravuurisi ruoanlaitossa/leivonnassa?

Olen halutessani aika nero tekemään hyvää ruokaa, vaikka kaapissa ei tunnu olevan mitään. Yksittäistä ruokalajia en kuitenkaan osaa nimetä, sillä kokkaan yleensä resepteistä, eikä se silloin ole mikään oma bravuuri. Kidneypapupyörykät (alunperin Chocochilistä, jonne se oli muistaakseni napattu muualta) ovat tosin toistaiseksi maistuneet ihan kaikille. Superpullia!

5. Jos toisesta olisi pakko luopua, kummasta luopuisit: näkö- vai kuuloaisti?
Pähkäilin kauan, enkä oikeasti tiedä. Skippaan nyt kaikki käytännön viittomakieliasiat ja päädyn vastaamaan kuuloaisti, koska olen niin visuaalinen ihminen, että ilman näköaistia oleminen vaatisi varmaan vielä enemmän sopeutumista.

6. Elämäsi suurin tähänastinen saavutus/selviytyminen/ponnistus tms.
Vaikea näitä on jälkeenpäin mitoittaa. Ehkä eniten ylpeä olen siitä, että selvisin työttömyysvuosista järjissäni, vaikka välillä tekikin tiukkaa. Ja keksin siinä samalla, mitä haluan tehdä elämälläni.

7. Minkä artistin keikalle haluaisit päästä?
Tätä on itse asiassa pohdittu viime aikoina paljonkin. Vastaukseni pysyy samana: Robbie Williams. Olisihan se Charlotte Gainsbourg tietysti myös hieno nähdä.

8. Karkki vai suklaa?
Suklaa on karkki! Molemmat käy, en kieltäydy. Itse ostan useammin irtokarkkeja.

9. Jos voisit valita illallisseuraksi kenet tahansa, elävän tai kuolleen, kenet valitsisit?
Ehkä mummun, joka on ainoa isovanhempani, jota en koskaan ehtinyt tavata (papastakin muistikuvat ovat hyvin hämärät). Mummu oli kuulemma erityisen hyvä ihminen ja harmittaa, ettei minulla ole asiasta kuin toisen käden tietoa.

10. Oletko yllytyshullu?
En ainakaan paha. Jos haluan oikeasti tehdä jotain, mikä ei olisi järkevää, siihen on kyllä helppo puhua ympäri. Jos taas ei oikeasti huvita ollenkaan, ei yllyttäminenkään yleensä auta.

11. Keksi tähän oma kysymys ja vastaa siihen.
Ethän vain ostanut tätä mekkoa torstaina, vaikka siihen ei olisi oikeasti ollut varaa? Juku, kyllä ostin - ja olen siihen ihan supertyytyväinen. Ihana vaate. Näen jo itseni tuo päällä lomallani Tallinnan ja Helsingin kaduilla.

Koska on edelleen lauantai-ilta, en taida haastaa ketään. Jos joku haluaa omat kysymykset, ilmoittakoon itsestään kommenttiboksissa!

kesälukemisto

Kone on taas kotona, eikä huolto edes vienyt minua täydelliseen vararikkoon. Viikossa ehdin tosin unohtaa, miten surffaillaan päämäärättömästi internetissä. Ehkä se on ihan hyvä ottaen huomioon, että aurinkoinen sää saapui viimeinkin.

Matkustin kesäkuussa niin paljon, että muuten hektisen elämisen keskellä ehdin silti lukea. En halua miettiä VR:lle syytämiäni rahoja, joten pitää keskittyä positiiviseen.

Tiina Lymi: Susi sisällä

H: Annatko sen kirjan siitä Lewyckan alta?

M: Ai tän, hyvä. Pelästyin, että luet Tiina Lymiä.

H: Mähän luen Tiina Lymiä!

M: ...

Markon henkilökohtaiset Lymi-angstit sikseen ja kirjaan. Apua, mikä kirja! Tuntui, että kirjassa oli vain kauheita ihmisiä, mutta pahempaa on, että kaikki olivat kauheudessaan ja ylilyönneissään loppupeleissä melko uskottavia. En tiedä, miksi edes oletin pettämisestä ja seksiaddiktiosta kertovan kirjan olevan kiva, mutta aika raadollinen kokemus tämä oli. En erityisemmin kirjasta tykännyt, mutta ei se huonokaan ollut, varsin käypä ja ilahduttavan värikkäällä kielellä varustettu esikoisromaani mielestäni. Jännä juttu muuten, että tätäkin lukiessa ajattelin koko ajan sen olevan "näyttelijän kirjoittama kirja". Aika paksua Reidar Palmgren -fanilta. Enkä kiellä muidenkaan näyttelijöiden kirjallisia ansioita tässä.

Lopuksi todettakoon, että allekirjoitan Kirjasieppo-blogin loppukaneetin täysin:

Lopuksi nolo tunnustus: lukiessa näin Tuulan Tiina Lyminä ja Vesan Eero Ahona. Tämä ei johdu mistään muusta kuin siitä, että pari on eronnut ja että olen nähnyt molemmat näyttämöllä. Tunsin itseni lievästi tirkistelijäksi. Kirjan vika se ei ole, vaan lukijan.

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Good Omens

Viime aikoina aina innostuessani jostain uudesta asiasta, törmään siihen jossain seuraamassani mediassa, missä se joko haukutaan tai hehkutetaan puhki. Näin kävi myös Good Omensille, mikä on sääli. Lievästi Pratchett-vammaisena en halunnut tietää kirjasta mitään etukäteen. Nyt siitä kuitenkin jäi aavistuksen nuiva olo, vaikka se oli mielestäni parodiana mainio ja täynnä hyviä hahmoja. Pratchett-Gaiman-yhdistelmässä on vaarana yksityiskohtien tulva ja kun teksti oli minulle muutenkin hidaslukuista, silmät alkoivat hyppiä ja välillä meni tärkeitä asioita ohi, jolloin oli hypittävä taaksepäin ja eteneminen oli vielä hitaampaa kuin jos silmät olisivat kiltisti vain lukeneet kaikki sanat. Nyt kun olen haudutellut Good Omensia parisen viikkoa, ei tunnu enää niin nuivalta. Itse asiassa nyt tekisi mieli ottaa kirja uudelleen käsiin ja selailla niihin kohtiin, jotka jäivät mieleen.

Ja jos tästä oikeasti on tulossa Terry Jonesin kirjoittama TV-sovitus, en malta odottaa!

Mika Waltari: Fine van Brooklyn

Olen lukenut viimeksi Waltaria yläasteella. En tiedä miksi, koska muistan silloin tykänneeni Felix Onnellisesta valtavasti. Fine van Brooklynista en ihan niin paljon tykännytkään, mutta ehkäpä tästä vielä uusi lukusuhde saadaan syntymään. Luulen, että tässä kirjassa ongelma oli Fine itse. Tiedän, että koko kirjan pointti oli hahmon ärsyttävyys, mutta mielessä ehti käydä, että miksi pitäisikään lukea ihmisestä, joka käy niin pahasti hermoon. Ylihyveellinen ja naiivi kertojakin nakerteli välillä. Teki mieli ravistella. Vähän samalla tavalla kuin Kira Poutasen Laraa, vaikka opukset ja hahmot painivatkin aivan eri sajoissa.

Wikipediassa tiedetään kertoa, että "Fineä on pidetty Waltarin tuotannon 'ensimmäisenä noitanaisena', jolla on yhteys sekä Sinuhen Neferneferneferiin että muihin hänen historiallisten romaaniensa demonisiin naishahmoihin." Ehkä Finellä on kaikessa ärsyttävyydessään siis paikkansa kaanonissa.

Alexander McCall Smith: Unien Angus

En ole jostain syystä lukemut mitään McCall Smithin tuotantoa, vaikka Mma Ramotswe on pyörinyt mielessä jo useamman vuoden. Nappasin kirjan hyllystä kansikuvan perusteella ja lainasin kansitekstin houkuttamana. Osa kirjan novelleista kertoi kelttiläisen Angus-jumalan synnystä, osa toi jumalhahmon nykypäivään. Suurin ymmärrykseni tätä lukiessa oli, etten tiedä kelttimytologiasta tuon taivaallista. Nyt tekee mieli tutkia! Sitä luulisi, että rakkauden, nuoruuden ja runon jumalasta kertovat tarinat olisivat mukavaa luettavaa, mutta eivät tarinat erityisen iloisia olleet. Siitä huolimatta nopealukuinen ja kevyt kirja, joka sopii mainiosti kesälukemiseksi.