Jätin eilen räkähirviönä viimeisen tanssitunnin väliin ja kävin katsomassa uuden Potterin. Jumankekka. Ensimmäinen Potter-elokuva, johon en ole pettynyt. Mitään olennaista ei oltu jätetty pois, turhat komediakohtakset kyllä. Daniel Radcliffekaan ei ollut ihan kökkö. Lisäksi tuo oli mielestäni hyvä myös elokuvana, ei vain kirjan tulkintana. Pisteet kotiin, David Yates! Lädin Tapiosta hyvillä mielin ja kävin ostamassa uusia piparkakkumuotteja. Sitten tulin kotiin.
Gmailissa odottikin sopivasti se pitkään odotettu ja pelätty sähköposti: en taaskaan saanut haluamaani paikkaa. Läheltä piti, olin viimeisessä vaiheessa. Pitää olla ylpeä, kun pääsee parhaiden joukkoon ja vau mikä saavutus näinä aikoina. Valitettava tosiasia on, että toiseksi paras ei saa työtä, vaikka olisi saavutuksestaan kuinka ylpeä.
Koitan keskittyä positiiviseen, älysin sentään rakentaa kevääksi elämää myös tänne. Ilmoittauduin jazzin jatkoryhmään, ostin itselleni joululahjaksi lipun The Arkin jäähyväiskiertueelle. Olen Suomessa, kun minusta tulee täti. Opiskelut eivät hankaloidu entisestään ja olen lähellä ymmärtämääni kirjastolaitosta, kun sitä tarvitsen. Ei tarvitse olla etäsuhteessa määrittelemättömiä aikoja. Ei tarvitse pohtia yksityisen puoleen kääntymistä lääkäriasioissa ja voin kiltisti jonottaa kunnalliselle, kuten kaikki muutkin.
Ja kas, silti meinaa ketutella. Tuntuu, että olisi jo aika nostaa kytkintä, kun ei täälläkään tunnu elämä asettuvan. Hermoja raastaa, kun kuulee kommentteja kuten "ethän sä vielä ole muuttamassa?" ja "et voi lähteä, kaikki muut menivät jo ja sitten jään yksin." Seuraavassa hengenvedossa samat ihmiset muistavat kyllä mainita, että eiväthän he valmistumisen jälkeen aio tänne jäädä nurkkiin pyörimään. Olisiko se kenties heidän mielestään säälittävää? Mietitäänpä sitä.
Oikeasti ei kiukuttaisi ihmisten ajattelemattomat kommentit tai edes työttömyys niin paljon, jos ei siihen päälle tarvitsisi harva se päivä lukea uutisista, kuinka huonoa elämänlaatuni on. Oletko työtön ja peruspäivärahalla? Huono elämänlaatu. Elätkö yksin kalliissa taloudessa? Huono elämänlaatu. Etkö tiedä, miten maksat tulevaisuudessa pois opintolainasi? Ikuinen köyhyys, huono elämänlaatu. Toimeentulotuen asiakkuus? Viimeistäänkin huono elämänlaatu.
Mielestäni on tärkeää, että näistä asioista puhutaan. Tuloerojen kasvaminen ja hyvinvointiyhteiskunnan rapistuminen, tukien leikkaaminen ja etenkin nuorten polkeminen keljuttavat (iskän lempisanaani käyttääkseni) sanoinkuvaamattoman paljon. Köyhyys lisääntyy ja hyvätuloisemman kansanosan tulee mielestäni olla asiasta tietoinen. Mutta minun kaltaisiani ihmisiä uutisointi ahdistaa: meitä vielä kiinnostaa omat ja yhteiskunnan asiat. Uutisissa kerrotaan, että toimeentulotuen varassa olevat ihmiset ovat kaikki syrjäytyneitä ja alkoholisoituneita - tai jos ei nyt, niin ainakin ihan kohta. Joululahjojakaan ei osteta toisille ja muutenkin on elo kurjaa. Kiitos tiedosta.
En tiedä muista, mutta minun arkeani ainakin helpottaisi, jos ei koko ajan olisi joku kertomassa, kuinka paljon köyhyysrajan alapuolella elän ja miten huonoa elämäni siksi on pakko olla. Kannatan asioista puhumista ja toivon niiden korjaamista, mutta näin yksilötasolla se tuntuu kurjalta. Fakta kuitenkin on, että tukiasiakkuudestani huolimatta minulla on aina laskut maksettu ja ruokaa kaapissa, olkoonkin, että muuten löysää rahaa ei juuri ole ja yllättävien muiden menojen - kuten julkisen liikenteen, sairaanhoitokulujen ja opintomaksujen - takia olen tarvinnut niitä kuuluisia vanhempien avustuksia edelleen.
Tosin niitä joululahjoja en tänä vuonna ole minäkään paljon ostellut. Kovia paketteja ja turhaa krääsää toivovat läheiset joutuvat siis pettymään: tulossa on edullisista elintarvikkeista ja tarjouslangoista itse tekemiäni käyttölahjoja. Ja lämpimiä ajatuksia.
