Tämän vuoden toiveita

Tapanani on aina vuoden alussa listata toiveita ja tavoitteita alkavalle vuodelle. Vaikka tiedostan tavan höpsöyden, olen yleensä heti tammikuun ensimmäisenä päivänä puuhaamassa ties mitä konkreettisia ja symbolisia uudistuksia.

Nyt vuosi kuitenkin vaihtui vähän varkain. Olin eri paikassa kuin perhe, enkä saanut nukuttua. Vuoden ensimmäisen aamun vietin siis päänsärkyisenä ja väsyneenä sohvalla, eikä normaalista uuden alun innostuksesta ollut tietoakaan.

Olen nyt vajaan viikon yrittänyt miettiä toiveita ja tavoitteita, mutta aika tahmealta sekin tuntuu. 

Ehkä tärkein toiveeni olisi tehdä oikeasti niitä asioita, jotka edesauttavat hyvinvointiani juuri siinä hetkessä. Se voi yhtä hyvin olla tovi omien ajatusten kanssa teekupin äärellä, juoksulenkki, tiskaamista, leffailta ystävän kanssa tai Take That -videoiden luukuttamista Youtubesta. Kunhan oppisin paremmin tunnistamaan, mitä oikeasti itse milloinkin tarvitsen.

Lisäksi toivon saavani jälleen kiinni syksyllä kokemastani kiireettömyyden päätöksestä. Se oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti. Muutenkin toivoisin pysyväni paremmin läsnä hetkessä, niin etteivät ajatus tai silmät laukkaisi jo muissa aiheissa kesken keskustelun.

Toivoisin myös pitempää pinnaa arkeen. Uhmaikäisen kanssa sitä nimittäin tarvitaan. Jotenkin uskon, että kaksi edellistä tavoitetta auttaisivat myös kohti tätä.

Haluaisin myös oppia kuuntelemaan taas musiikkia, ehkä löytää vähän uuttakin siinä sivussa. Käsityöpuolella tekisi mieli kokeilla neuleen tekemistä itselle, mutta en ole yhtään varma, että minulla riittää taidot tai kärsivällisyys niin pitkäjänteiseen projektiin. Pelottaa myös oikean kyynärvarren puolesta, joten yksi toiveista olkoon se, että käsi on vielä vuoden päästä toimintakuntoinen.

Goodreadsiin laitoin jälleen 60 kirjan tavoitteen. Jos pääsen lähelle, hyvä niin. Toinen lukemiseen liittyvä tavoite on pitkään miettimäni ja nyt somessa kovasti pinnalla oleva hyllynlämmittäjähaaste. Toivon lukevani edes jonkun verran kirjoja omastakin hyllystä. Pikavilkaisulla lukemattomia tai korkeintaan selailtuja hyllyssäni on mm. nämä:

• Peter von Bagh: Aki Kaurismäki
• Sylvia Beach: Shakespeare & Company
• Samuel Bjørk: Yölintu
• Anne Bronte: Wildfell Hallin asukas (tämän tosin olen saattanut lukeakin, mutta siitä on niin kauan, etten muista)
• Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi
• Tess Gerritsen: Eloonjäänyt
• Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
• Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille
• Eve Hietamies: Yösyöttö
• Väinä Linna: Tuntematon sotilas
• Henning Mankell: Italialaiset kengät
• Lauri Meri: Tauno Palo
• Hannu Mäkelä: Eetu
• Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä
• Philip Roth: Amerikkalainen pastoraali
• Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet
• Donna Tartt: The Secret History
• J.R.R. Tolkien: Puu ja lehti
• Kurt Vonnegut: Mother Night

Valinnanvaraa siis riittää. Tavoitteeksi voisin laittaa vaikka 5-15. Viime vuonna luin yhden, joten jokainen on eteenpäin. 

Vastapainoksi toivoisin roikkuvani vähemmän somessa. Vaikka yritän seurata sekä instassa että Facebookissa vain kivoja asioita, nekin aiheuttavat nyt jotain epämääräistä harmia ja riittämättömyyden tunnetta. Se ei auta hyvinvointiani sen enempää nyt kuin heinäkuussa.

Onhan tuossa taas, abstraktia ja konkreettisempaa, jota kohti pyrkiä tulevat kuukaudet. Josko tästäkin vuodesta vielä yhtenä kappaleena selvitään.

2020

Päivälleen vuosi sitten kirjoitin: "Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä hätyyttää melankolian riemuja. Tervetuloa, uusi kultainen 20-luku. Saatan juonia pääsi menoksi jo kaikenlaista."

20-luku on onneksi vähän pitempi ajanjakso, tämä alku kun ei ole ollut kovinkaan onnistunut.

Tätä vuotta luonnollisesti sävyttää korona. On ollut mieli maassa, ikävä ihmisiä ja turhautumista työrintamalla (tai lähinnä sen ulkopuolella). Kaikesta huolimatta aika on kulunut nopeasti ja on seassa paljon hyviäkin hetkiä, joista onneksi olen muistanut päivittää edes eri somekanaville, kun päässä tuntuu muuten pysyvän vain kaikki negatiivinen.

Joskus maaliskuussa, kun aurinko paistoi ja jää kantoi

 

Tammikuun ensimmäisenä päivänä taas heitin ilmoille toiveita:

Päätin mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan kävellä työmatkan edes kerran viikossa. Muutenkin haluaisin parantaa fyysistä kuntoa ja pysäyttää imetyksen loppumista seuranneen paisumisilmiön jo alkuunsa. Goodreadsiin laitoin optimistiseksi tavoitteeksi 60 kirjaa, minkä lähelle olisi ihana päästä. Lukemisen vastapainoksi haluaisin edelleen kirjoittaa enemmän, aamusivuja, blogia tai kirjeitä. Ja kotona haluaisin jonkinlaisen konkreettisen yläkerran remonttisuunnitelman aikaiseksi. Laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa sekä itselle laitan myös toivomuslistalle, niin kotona kuin kodin ulkopuolella.

Jos jostain olisi lisäksi saatavilla konkreettisia valmiuksia ilmastoahdistuksen käsittelemiseen, otan ne kiitollisena vastaan.

 

Kävelin keväällä töihin sitkeästi ja aloin käydä taas salillakin. Juuri kun olin päässyt vauhtiin, koko yhteiskunta laitettiin kiinni. Ei ollut työmatkaa käveltäväksi enkä salillekaan uskaltanut. Minusta kuoriutui kyllä yllättävän uskollinen kotijumppaaja ja maalis-huhtikuun taitteessa aloitin juoksukoulun. Olen jotakuinkin samankokoinen kuin vuosi sitten, mutta juoksukoulu ja kahvakuula ovat tehneet kyllä tehtävänsä a) aerobisen kunnon ja b) hartioiden muodon suhteen. 60 kirjan tavoitteen ylitin kymmenellä ja sain Helmet-lukuhaasteen valmiiksi jo lokakuussa. Olen myös kirjoittanut tänä vuonna enemmän kirjeitä kuin aikoihin, pääasiassa tosin isälleni, johon muuta yhteydenpitokanavaa ei ole. Perheen kanssa on koronasyistä vietetty laatuaikaa kotona varmaan enemmän kuin kukaan olisi edes toivonut, ystävien kanssa ja kodin ulkopuolella ei juurikaan. Myös remonttisuunnitelma on edelleen tekemättä. Pitäisi varmaan jonkinmoisen arpavoiton, että oikeasti saisi aikaiseksi. Ilmastoahdistukseen ei ole apuja löytynyt, mutta korona-ahdistus on ainakin väliaikaisesti lyönyt sen laudalta.

 

Ennen kuminauhan hankkimista joskus keväällä

Koen kyllä olevani käytännössä lottovoittaja, että korona osui meillä taaperoaikaan. Lapsi piti keväälläkin rytmissä kiinni ja samalla on saanut seurata, miten pieni ihminen oppii koko ajan uutta, sopeutuu tilanteisiin ja havainnoi ympäristöään. Mietittiin myös jouluna sitä, että perutut tapahtumat toivat uudenlaista vapautta ja aikatauluttomuutta kesään, vaikka töissä pitkälti olinkin - tilanne oli kuitenkin sen verran rauhallinen, että uskalsimme lomalla matkustaa Suomessa, olla pitkään Karkkilassa ja hotellilomailla Tampereellakin. Olen viihtynyt kotona yllättävän hyvin, mutta kieltämättä pinnan alla kytee kaikenlaisia toiveita ja tarpeita, jotka odottavat parempia aikoja.

 

Fantastinen leipä

 

Tänä vuonna olen myös leiponut paljon, neulonut sukkia sekä opetellut nauttimaan kiireettyömyydestä, kahvilakäynneistä ja juoksulenkeistä iltamyöhään. Kävin Kuopiossa hotellissa katsomassa Ismo Alangon teemalauantain telkkarista ja ostin keikkaliput ensi vuodelle, molemmat ovat mielestäni ihan ok. Opetin lapsen tekemään lumienkeleitä ja laulamaan Pariisin kevään Imatrankosken. 

 

 

Kotikonnuilla kesällä

 

Jouluaattona otin koripallon käteen ensimmäistä kertaa varmasti kahteenkymmeneen vuoteen ja heitin heti korin. Jos se onnistuu, ei tämä elämä voi täysin toivotonta olla.

Sananen lukemisesta

Olen viime aikoina miettinyt tosi paljon lukemista.

Parhaimmillaan rakastan lukemista. Lukeminen on ihanaa, mielestäni maailman paras harrastus. Saan olla päivät pitkät töissä kirjojen keskellä ja silti innoissani kannan niitä myös kotiin. Tekisi mieli lukea kaikki itseä kiinnostavat kirjat ja sitten vähän niitäkin, jotka eivät oikeastaan kiinnosta, koska miten sitä muuten ikinä sivistyy ja laajentaa omia näkökantojaan?

Keskittyminen vain on hankalaa. Omaa aikaa on vähän, minkä lisäksi olen nykyään iltaisin niin väsynyt, etten kovin kauan jaksa tekstiin uppoutua, vaikka ympärillä olisikin hiljaista (harvoin on). Lukeminen alkaa tuntua suorittamiselta, kirjapino kotona kasvaa ja aina se seuraava näyttää vähän houkuttavammalta kuin kesken oleva. 

Olin toissapäivänä suosittelukoulutuksessa, jossa käytiin läpi pääasiassa viime ja toissa vuonna julkaistuja kirjoja, jotka eivät syystä tai toisesta ainakaan vielä keiku varauslistojen kärkipäässä. Se ei varsinaisesti auttanut asiaa. 

Haaveilen aktiivisesti hotellilomasta, jolla nukkuisin pitkään, söisin rauhassa aamupalaa, makaisin puhtaissa lakanoissa ja lukisin kirjoja. Puhelin varmaan kannattaisi jättää kotiin, tai ainakin laittaa sammuttaa siitä kaikki mahdolliset sovellukset lomasen ajaksi. Sellaista odotellessa pitää yrittää pyhittää lukuaikaa kotona ja valita kirjoiksi vain sellaisia, joita oikeasti haluan lukea.

Goodreadsiin laitoin tälle vuodelle tavoitteeksi 60 luettua kirjaa. Jos Yllätys kasvimaalla, Muumipappa! ja muut genren edustajat laskettaisiin, se täyttyisi kirkkaasti ja ennen kesää, mutta ihan vielä en siinä pisteessä ole. Mahdoton tavoite ei missään nimessä ole, sillä luin viime vuonna 53 kirjaa (ja aika monta kertaa Yllätys kasvimaalla, Muumipappa!). Helmet-lukuhaastettakin aloin taas tehdä, että ajattelisin vähän oman laatikon ulkopuolelta, vaikka varsinaisia lukuvinkkejä en kaipaakaan enää yhtään lisää. Paitsi ammattimielessä.

Tässä samalla on tullut pohdittua paljon tänne blogiin tekemiäni kirjapäivityksiä. Goodreads on tehnyt ne periaatteessa tarpeettomiksi, eikä niistä ole iloa kuin minulle - jos aina minullekaan, kun niiden kirjoittaminen meinaa välillä tuntua lähinnä rasitteelta. Toisaalta blogimerkinnät ovat kuluneiden kuukausien aikana noussut arvoon arvaamattomaan, kun olen kääntynyt itse oman listani puoleen melkeinpä viikottain, kun olen tarkastanut jotain vuosia sitten luettua kirjaa ja sen herättämiä ajatuksia.

Ehkä siis jaksan blogin parissa ainakin siihen asti, että keksin paremman kanavan. Saa ehdottaa.

Tämän hetkinen odottavien pino näyttää tältä:

Siinä kiinnostaa kaikki. Haig on lainassa jo toista kertaa, Rhys odottanut vuoroaan jostain lokakuusta. Toive siis on, että helmikuun loppuun mennessä ne ja vaikka Bengtsson olisi luettu. Ja koska Juvaa ei todennäköisesti saa uusittua, olisi syytä varmaan selailla sitäkin. Ei vaikuta mahdottomalta. Kunhan nyt kolmen keskeneräisen parista pääsen niiden kimppuun ensin.

Aloitan siitä, etten avaa tänään Netflixiä, vaan vietän illan Pratchettin Valtion ja teekupin parissa. Ei kuulosta hullummalta.

Toiveet ilmoille

No niin.

Kuntosalijäsenyys on hankittu takaisin, Helmet-lukuhaaste korkattu, vegaanihaasteesta sittenkin innostuttu, töissä kehityskeskustelu käyty, perheen vuoden ensimmäinen flunssa napattu ja jatkuva väsymyksestä johtuva herkkuhimo toistaiseksi jätetty taakse, enkä ole itkenyt väsymystäkään uuden vuoden aaton jälkeen. Niin kliseistä kuin se kaikki onkin, on kai  pääteltävä, että 2020 on käynnissä jo hyvää vauhtia.

Jäi tänä vuonna viralliset lupaukset tekemättä ja toiveet taas kirjaamatta. Mutta jotain silläkin saralla olen pohdiskellut.

Päätin mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan kävellä työmatkan edes kerran viikossa. Muutenkin haluaisin parantaa fyysistä kuntoa ja pysäyttää imetyksen loppumista seuranneen paisumisilmiön jo alkuunsa. Goodreadsiin laitoin optimistiseksi tavoitteeksi 60 kirjaa, minkä lähelle olisi ihana päästä. Lukemisen vastapainoksi haluaisin edelleen kirjoittaa enemmän, aamusivuja, blogia tai kirjeitä. Ja kotona haluaisin jonkinlaisen konkreettisen yläkerran remonttisuunnitelman aikaiseksi. Laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa sekä itselle laitan myös toivomuslistalle, niin kotona kuin kodin ulkopuolella.

Jos jostain olisi lisäksi saatavilla konkreettisia valmiuksia ilmastoahdistuksen käsittelemiseen, otan ne kiitollisena vastaan.

Auf Wiedersehen, Pet!

Tapanani on ollut kirjoittaa aina näin vuoden viimeisenä päivänä muistelua kuluneesta vuodesta. Tänään on erityisesti somen puolella näkynyt myös reilusti kertausta kuluneesta vuosikymmenestä.

Vaikka mennyt kymmenen vuotta on muovannut minua enemmän kuin uskallan edes ajatella, en jotenkin jaksa. Koko päivän on vallinnut tosi melankolinen olo ja tuntuu puristavalta muistella menneitä tai miettiä tulevaa.

Vuosi 2019 sisälsi paljon hienoja hetkiä ja monella tapaa tuntuu, että olen lopultakin juuri siellä missä pitääkin. Toisaalta vuotta on värittänyt enimmäkseen huoli, murhe ja menetykset, joiden takia en jää tätä vuotta kaipaamaan.

Vuoden alussa toivoin proosallisempia kuin aikoihin:

Vuonna 2019 haluan: 

... käyttää ruuanlaitossa vähemmän ja harkitummin eläinkunnan tuotteita, etenkin maitotuotteita.
... olla ahdistumatta liikaa töihinpaluusta syksyllä.
... olla paremmin perillä ystävieni kuulumisista ja voinnista.
... käydä salilla tai jumpassa edes kerran viikossa.
... lukea taas enemmän kirjoja.
... säilyttää edes hieman siitä leppoisasta lungi-Hannasta, joka minusta on viimeisten kuukausien aikana kuoriutunut. 

Lisäksi toivon edelleen terveyttä itselle ja perheelle, ja itselleni etenkin sitä, että työelämässä edessä oleva hyppy tuntemattomaan osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Jää nähtäväksi.

Kipuilen edelleen eläinperäisten elintarvikkeiden kanssa. Harkitsin kovasti vegaanihaastetta tammikuulle, mutta yritän sen sijaan panostaa koko perheen pysyvämpiin valintoihin, omasta ruuastani kun reilusti yli puolet on jo nyt vegaanista. En tiedä ystävieni kuulumisista juuri mitään, koska olen ollut liian väsynyt tapaamaan ketään. Salijäsenyyden katkaisin keväällä ja olen ihan rapakunnossa. Itse olen ollut terveenä, perhe ei.

Toisaalta olen lukenut taas reilut 50 kirjaa vuoden aikana ja jopa nauttinut puuhasta. Lungi-Hanna ei ole kokonaan hävinnyt, vaikka välillä lähteekin lomalle. Ja mikä tärkeintä, alkupaniikin jälkeen toistaiseksi näyttää siltä, että hyppy tuntemattomaan kannatti eli töiden puolesta voin paremmin kuin vuosikausiin.

Isoja asioita, arkista menoa. Puolet ja puolet. Sitähän se elämä kai on.

Käytiin aamulla koko perheen voimin Tokmannilla ja Hoplopissa, minkä jälkeen totesin, että tässä väsymystilassa siinä on tarpeeksi raikulimenoa tämän vuosikymmenen tarpeisiin. Kotona saunan jälkeen avattiin toissakesänä lahjaksi saatu pikkuskumppa eli täällä istun taas hiljaisessa kodissa sohvalla ja valvon lapsen unta hiljalleen kuohuviiniä siemaillen. Saatanpa vielä syödä vähän joululta jääneitä juustoja ja keksejä, jos oikein villiinnyn.

Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä hätyyttää melankolian riemuja. Tervetuloa, uusi kultainen 20-luku. Saatan juonia pääsi menoksi jo kaikenlaista.

Lukuflow

Siitä on nyt reilu kuukausi, kun tajusin että voin tarkkailla, kuinka paljon aikaa vietän Facebookissa. Onhan se ymmärrettävää, että olen kasvanut kiinni puhelimeeni, kun sosiaalinen elämä rakentuu sen käyttämiselle juuri nyt käytännössä kokonaan. Silti sen konkreettisen määrän näkeminen oli aika pysäyttävää.

Viimeiset viikot olen  tarkkaillut käyttäytymistäni. Liian helposti avaan sovelluksen lihasmuistilla ja selaan hajamielisesti feediä lukematta mitään sen tarkemmin. Olenkin siis yrittänyt panostaa somettamiseen teemalla "vähemmän aikaa, enemmän ajatusta". Ei se minuuttimäärä vieläkään ihan pieni ole ja etenkin väsyneinä päivinä aikaa uppoaa selaillessa enemmän, kuten myös vaikkapa eilen, kun tippa linssissä lueskelin Luke Perry -tribuutteja eri sosiaalisista medioista, mutta keskimääräinen aika on sentään tippunut roimasti.

Tätä prosessoidessani huomasin myös, että luin helmikuussa viisi kirjaa ja kuuntelin kuudennen. Toki eteen sattui poikkeuksellisen koukuttavia kirjoja ja ollaan myös oltu paljon kipeänä eli liikuttu kodin ulkopuolella normaalia vähemmän, mutta varmasti osansa tekee se, että olen tietoisesti jättänyt puhelinta rämppäämättä. Ihanaa, kun pitkästä aikaa on oikeasti kunnollinen lukuflow päällä!

Kerrankin oli myös iloa siitä, että olen kasannut kotiin kiinnostavien kirjojen pinoa - ei paljon tarvinut arpoa, mistä luettavaa kaivaisi seuraavaksi. Tästä iso kiitos kuuluu kyllä myös meidän ihanalle lähikirjastolle. Se saattaa olla pieni, mutta hyllyistä löytyy aina sellaisia kirjoja, jotka muualla ei ole ikinä paikalla. Tänään varausta noutaessa mukaan tarttui viimeinkin Milja Kauniston Synnintekijä.

Vielä kun oppisi jättämään sen puhelimen kotona vaikka jonnekin vakkaripaikkaan parkkiin. Tekisi hyvää muutenkin kuin lukuharrastuksen kannalta. Siinäpä siis tavoitetta seuraaville kuukausille.

Vuoden viimeinen

Tänä vuonna perinteisen vuosimuistelon kirjoittaminen tuntuu erityisen hankalalta. 2018 on ollut mullistusten vuosi, enkä edes tiedä, mistä päin alkaisin vyyhtiä purkaa. 

Kenollaan viihtyvä kaveri vielä mahassa kesäkuun lopulla.

Vauvan syntymä on totta kai isoin muutos, mutta sen myötä elämään on tullut paljon muitakin uusia asioita. Ostettiin asunto, tehtiin remppaa, yhdistettiin taloudet virallisesti yhdeksi, vaihdettiin vanha ja rakas kaksiovinen Ibiza tylsään ja turvalliseen perheautoon. Työrintamallakin tapahtui kummallakin tervetullutta myllerrystä, vaikka omalta osaltani se alkaakin vaikuttaa käytännössä vasta joskus ensi vuonna. Vauhti hidastui syyspuolella merkittävästi, mutta silti tuntuu, että uutta tulee lähes päivittäin - pärinää, murinaa, taitoja, liikkeitä ja makuja.

Uuden kodin läheisellä uimarannalla joskus alkukesästä.

Vuoden alussa toivoin seuraavaa:

Uudenvuodenaaton lupausten ja toiveiden ringissä vastentahtoisesti kerroin lupaavani yrittää pitää keväällä pään kylmänä töissä ja toivovani hyvää fyysistä terveyttä itselleni sekä humaanimpaa politiikkaa maailmalle. 

En paljon kattavammin osaa tämän vuoden toiveita tai tavoitteita vieläkään ilmaista. 

Näin henkilökohtaisella tasolla toivon kyllä, että kevään muuttokuviot saadaan edes suurin piirtein kivuttomasti pakettiin, saan hoidettua kaikki tärkeät asiat ajoissa ja hyvässä järjestyksessä, osaan olla ahdistumatta raha-asioista ja että viime kuukausina vaivanneet uniongelmat jäävät pian taakse. 

Lisäksi toivon tasaisuutta ja lempeää asennetta arkeen, pitkää pinnaa sekä tasaisuutta parisuhteessa ja ihmissuhderintamalla muutenkin. 

Tykkäsin tosi paljon olla raskaana, mutta tästä vuodesta en jää kaipaamaan verensokerimittaria enkä helvetillisiä imetyskipuja, joiden takia ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa menivät lähinnä epätoivon partaalla. Muuten onneksi ollaan pysytty terveenä koko kööri, tosin uniongelmat vaivasivat aina äitiysloman alkuun asti. Asunnon etsiminen, lainaneuvottelut ja tarjousten tekeminen oli stressaavaa ja lainan ottaminen myös ahdistavaa, mutta vielä en ole valintaamme ehtinyt katua, vaikka laittamista riittäisi vieläkin vaikka kuinka. 

Paras ystävä ja pahin vihollinen aina tammikuun lopulta heinäkuun puoliväliin asti.

Muutto sen sijaan sujui kaikin puolin mallikkaasti, koska lähipiiristä ilmaantui niin paljon innokkaita auttajia, ettei minun tarvinnut murehtia muuttopäivänä enää yhtään mistään. Ihmeellisiä ja ihania ovat ihmiset! Mullistuksista on selvitty myös ilman suurempaa turbulenssia parisuhteessa, mikä on sekin aika ihmeellistä. Ilmeisesti imetys (näin kuulin) myös tyynnyttää, sillä kaipaamani lempeä asenne ja tasaisuus ovat nyt läsnä arjessa käytännössä joka päivä. Onneksi alkoivat tissit lopulta toimia oikein, muuten olisin jäänyt tästä olotilasta täysin paitsi.

Kuvatoiveiden osalta jatkan tuttua linjaa 5/9.

Talous meillä on toistaiseksi suurin piirtein balanssissa, olen ehtinyt lukea ja kuunnella kirjoja jopa 44 kappaletta, pääsin keväällä kylpylälomalle Tallinnaan, koti on enemmän tai vähemmän sisustettu ja sain hankittua äitiysuikkarit, joita jopa käytin useita kertoja! Sen sijaan sekä fyysiset että digitaaliset valokuvat ovat edelleen ihan hujan hajan, jalkojeni terveys on ottanut kesän jälkeen ihan järjettömästi takapakkia ja kärsin taas kivuista, en vieläkään ole kokannut sinisimpukoita ja ystäviäkin olen ehtinyt tavata ihan liian vähän todella tietääkseni, mitä ihmisille kuuluu. Etenkin jalka- ja ystäväosastolla on syytä petrata ihan oikeasti.

Kaksi päivää lasketun ajan jälkeen patikoimassa
grillausretkellä Kuhasalossa.

Mutta se on sitten ensi vuonna. Nyt valvon lapsen unta viereisessä huoneessa ja nautin päivän menojen jälkeen hiljaisuudesta. Vuodenvaihteen aion viettää joko nukkuen, lukien tai sohvalla periodidraaman parissa sukkaa neuloen. 

Kuukauden ikäinen nukkui päikkäreitä parhaiten näin.

En nyt keksi, mitä muutakaan ennemmin juuri tällä hetkellä haluaisin tehdä.

Mielen- ja maailmanrauhaa

Uudenvuodenaaton lupausten ja toiveiden ringissä vastentahtoisesti kerroin lupaavani yrittää pitää keväällä pään kylmänä töissä ja toivovani hyvää fyysistä terveyttä itselleni sekä humaanimpaa politiikkaa maailmalle.

En paljon kattavammin osaa tämän vuoden toiveita tai tavoitteita vieläkään ilmaista.

Näin henkilökohtaisella tasollatoivon kyllä, että kevään muuttokuviot saadaan edes suurin piirtein kivuttomasti pakettiin, saan hoidettua kaikki tärkeät asiat ajoissa ja hyvässä järjestyksessä, osaan olla ahdistumatta raha-asioista ja että viime kuukausina vaivanneet uniongelmat jäävät pian taakse. 

Lisäksi toivon tasaisuutta ja lempeää asennetta arkeen, pitkää pinnaa sekä tasaisuutta parisuhteessa ja ihmissuhderintamalla muutenkin. 

Kuvina vähän proosallisempia haaveita:

Kun tähän vielä lisää haavelistani kärkipäässä keikkuvan varsi-imurin, niin siinäpä tärkeimmät. Ole kiltti ja teethän parhaasi, vuosi 2018.

Viimeinen katse vuoteen 2017

Vuoden viimeisen päivän aurinkoiset hetket menivät päiväkävelyllä. Hyvä niin. Aamulla oli levoton olo, mutta tunnin lenkillä ajatukset tasaantuivat, eikä enää ole pakonomainen tarve siivota keittiön kaappeja ottamaan vastaan vuotta 2018.

Vuosi sitten olen toivonut vuodelta 2017 seuraavia asioita:

Ensimmäinen ja ehkä tärkein toiveeni onkin, että aattoiltana vallannut ikäkriisi ja ahdistustilat jäävät suosiolla tänne vuodenvaihteen korville ja saan elellä loppuvuoden rauhassa. Toivon myös, että saan järjestettyä elämääni jo sitä viime vuonna kipeästi kaipaamaani muutosta. Samalla toivoisin mielenrauhaa, leppoisampaa arkea ja kykyä keskittyä siihen, mitä ikinä olenkaan tekemässä - enkä koko ajan kärsiä tunteesta, että hukkaan aikaa, jos lataan akkujani sohvalla. Samalla toivon fyysistä terveyttä ja kehon tasapainoa, vähemmän jumittavia lihaksia ja kummallisia kremppoja. Haluaisin käydä enemmän kahvilla, yksillä, skumpalla tai ulkona syömässä ystävien kanssa. Toivon, että saan jatkettua aamusivujen kirjoittamista ja jäsentää muutenkin ajatuksiani tekstimuodossa. Ehkä jopa kokeilla proosan tuottamista! 

Haluaisin käydä salilla/jumpassa säännöllisesti mutta rennosti. Maltillinen tavoite voisi olla vaikka 125 treenikertaa tälle vuodelle. [...] Haluan kaapin tai lipaston Siro-astioille. [...] Tosissani toivoisin myös, että keksisin viimeinkin konkreettisen ja minulle sopivan tavan kanavoida maailmantuskaani ja oikeasti toimia: auttaa ihmisiä, suojella ympäristöä, osallistua politiikkaan. [...] Ja vielä lopuksi se ihan konkreettinen uudenvuodenlupaus: lupaan, etten enää lainaa kirjoja/levyjä/elokuvia iloisessa hiprakassa kenellekään kirjoittamatta sitä muistiin.

Kevät meni vielä pitkälti ikäkriisin kourissa, eikä ahdistustiloiltakaan vältytty. Kesän jälkeen pahin taittui ja loppuvuosi on ollut paljon leppoisampi. Mielenrauhasta ja keskittymiskyvystä ei välttämättä silti voi puhua.

Olen ollut melko terveenä, mutta kehon tasapainoa on koeteltu ihan konkreettisestikin keväällä diagnosoidun nilkan virheasennon takia. Oikean jalan kanssa riittää edelleen töitä aina lonkasta nilkkaan, mutta ainakin olen suurin piirtein kartalla siitä, missä ollaan menossa. Loka-joulukuussa kävin myös useamman kerran hieronnassa ja pahimmat solmut ja kummalliset krempat on saatu laukaistua sillä. Työsarkaa riittäisi kyllä vielä siinäkin. Kahvilla ja yksillä tuli käytyä vähemmän kuin toivon, edes joskus sentään, syömässä pari kertaa ja skumpalla vain kerran.  Aamusivut jäivät kevääseen ja muunkin kirjoittamisen kanssa olen ollut laiska. Proosaan en ole vieläkään uskaltanut koskea.

Jumpannut olen kyllä ihan aktiivisesti, jos en ihan aina kovin rennosti. Tanssitunnit ja joogakurssi mukaan laskettuna treenikertoja näyttää kertyneen vuoden aikana 136. Päälle sitten tietysti fyssarin määräämät kotijumpat, kävely- ja pyörälenkit ja sen sellaiset, joita etenkin keväällä oli ohjelmassa enemmänkin. 

Siroille hankin lipaston. Kaikki astiat eivät siihen mahtuneet, mutta ainakaan ei ole enää laatikoita lattialla. Lisäksi kasasin lipaston itse, mikä olikin yllättävän hauska projekti. Maailmantuskan kanavointia en ole vielä oppinut, mutta tuo ainoan konkreettisen uudenvuodenlupaukseni olen pitänyt. Pisteet minulle siitä. 

Tavoitekuvaosastolla jatkettiin tänäkin vuonna hyvää 65% linjaa.

Kropastani olen pitänyt paremmin huolta kuin aikoihin joogan, hierojan ja fysioterapian myötä. Markon kanssa ollaan etenkin loppuvuodesta vietetty taas enemmän yhteistä laatuaikaa, talous on suurinpiirtein tasapainossa, Gamla Stan koettu pitkästä aikaa, Kaunotar ja Hirviö sekä paljon muuta fiilistelty elokuvateatterissa ja Bruno Marsinkin pääsin näkemään livenä. Kiinnostavista historiallisista naisista en sen sijaan juurikaan saanut luettua, kokkaillut olen surullisen vähän ja uudet juomalasitkin on edelleen ostamatta.

DDR-museon Trabant-simulaattorin ratissa tammikuussa.

Chillaillua Rauhan kanssa huhtikuussa.

2017 oli poliittisesti paskin vuosi, jonka muistan ja olen ollut todella ahdistunut milloin minkäkin maan johdon tekemistä päätöksistä. Sodat, ilmastonmuutos, trumpismi ja Suomen hallitus sekä vihastuttavat että lannistavat enemmän kuin sanat riittävät kertomaan.

Oman elämän puolella kuuluu kuitenkin parempaa. Olen oppinut olemaan aloillani töissä ja olemaan sinut monien asioiden kanssa. Kesän kulminaatiopisteen jälkeen alettiin molemmat rakentaa Joensuuhun kivempaa arkea ja se toimi paremmin kuin ikinä uskalsin ajatella. Pitkään peräänkuuluttamani muutokset ovat jo hyvässä vauhdissa; ensimmäisenä keväällä on todennäköisesti luvassa muuttokuvioita, kunhan ehditään asioihin paneutua.

Pakollinen turistikuva vastavaloon kesäkuussa.

Väisälänmäellä juhannuksena.

Ulkomailla kävin taas kolmesti, tammikuussa äidin kanssa Berliinissä, kesäkuussa Markon kanssa Malmössa & Tukholmassa ja nyt joulukuussa Millan kanssa Roomassa - matkakuume ei parane matkustamalla. Lisäksi kohokohtia on ollut keikkareissut Helsinkiin (Bruno Mars) ja Tampereelle (Robbie Williams). Paras näkemäni areenakeikka oli kuitenkin ehdottomasti Radiohead Globenilla. Olen ihan superiloinen, että sain ostettua liput sinne Markolle lahjaksi, itseäni en olisi muuten tajunnut sinne viedä.

Karkkilassa ehdin olla valitettavan vähän, mutta Savon suunnalla sukuloitiin tänä vuonna ahkerammin. Myös rauhallinen kesälomareissu Porvoossa, Helsingissä ja Karkkilassa sekä siihen liittyneet pistäytymiset Fiskarissa, Raaseporissa ja Tampereella olivat ehkä parasta, mitä tällä vuodella oli tarjota. Kotimaanmatkailun hienoutta ei pidä aliarvioida ja yritän pitää tämän tosiasian mielessä myös jatkossa.

Etana-alkupalat Porvoossa heinäkuussa.

Kännykän etukameran vahingossa tallentamana Rooman taivaan alla joulukuussa.

Tänään laitan korvikset korviin ja lähden vastaanottamaan vuotta kavereiden kanssa. Tarjoiluksi luvatut tequilat jätän muille, mutta muut sihijuomat ovat jo viilentymässä ja juustodippiäkin on varattu huomiseksi jääkaappiin.

Toiveet vuodelle 2017

2017. Suomi 100, Julia Roberts 50, minä ja Antti Holma 35 vuotta.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein toiveeni onkin, että aattoiltana vallannut ikäkriisi ja ahdistustilat jäävät suosiolla tänne vuodenvaihteen korville ja saan elellä loppuvuoden rauhassa. Toivon myös, että saan järjestettyä elämääni jo sitä viime vuonna kipeästi kaipaamaani muutosta. Samalla toivoisin mielenrauhaa, leppoisampaa arkea ja kykyä keskittyä siihen, mitä ikinä olenkaan tekemässä - enkä koko ajan kärsiä tunteesta, että hukkaan aikaa, jos lataan akkujani sohvalla. Samalla toivon fyysistä terveyttä ja kehon tasapainoa, vähemmän jumittavia lihaksia ja kummallisia kremppoja. Haluaisin käydä enemmän kahvilla, yksillä, skumpalla tai ulkona syömässä ystävien kanssa. Toivon, että saan jatkettua aamusivujen kirjoittamista ja jäsentää muutenkin ajatuksiani tekstimuodossa. Ehkä jopa kokeilla proosan tuottamista!

Haluaisin käydä salilla/jumpassa säännöllisesti mutta rennosti. Maltillinen tavoite voisi olla vaikka 125 treenikertaa tälle vuodelle. Menneen vuoden valossa - 139 kertaa - ei liikuta missään älyttömissä sfääreissä.

Haluan kaapin tai lipaston Siro-astioille. 

Tosissani toivoisin myös, että keksisin viimeinkin konkreettisen ja minulle sopivan tavan kanavoida maailmantuskaani ja oikeasti toimia: auttaa ihmisiä, suojella ympäristöä, osallistua politiikkaan. Pelkään tosin, että tämä jää tänäkin vuonna vain hyvien aikeiden ja satunnaisten rahalahjoitusten tasolle. Vinkkejä otetaan vastaan.

Tämän vuoden tavoitekuva näyttää tältä:

Ja vielä lopuksi se ihan konkreettinen uudenvuodenlupaus: lupaan, etten enää lainaa kirjoja/levyjä/elokuvia iloisessa hiprakassa kenellekään kirjoittamatta sitä muistiin. Nyt on kateissa rakkaimmista rakkain Oz-maan taikuri, koska se ei mitä ilmeisimmin ollutkaan lainassa siellä missä luulin. Sielua riipii.

Muotokuva kuutena hahmona

Facebookissa on pyörinyt pari päivää ihana "describe yourself in three fictional characters". Monella kaverilla on ollut ihan mahtavia yhdistelmiä, joita vähän kateellisena seurasin. Harvoin tulee asioita katsoessa tai lukiessa sellaisia "toi oon niin minä"-hetkiä, enkä niitä harvojakaan usein muista jälkikäteen.

En siis miettimälläkään keksinyt mitään ja kysyin Markolta apua. Pari minuuttia myöhemmin valmiina oli seuraava lista perusteluineen.

• Angel
  "Supermuisti ja synkkyyteen taipuvainen perusluonne."
• Tuutikki
  "Sellainen läheinen." 
• Miss Marple
  "Because of her inquisitive nature."

Haluan myös muistuttaa, että Tuutikki on luonteeltaan aktiivinen ja kiinnostunut käytännössä kaikista asioista. Aika osuvaa ja herttaista minusta, vaikka mikään edellämainituista ei olisi tullut ensimmäisenä itselleni mieleen.

Heti kun olin postannut kuvat Facebookiin, alkoi hahmoja tulvia mieleen. Yhtäläisyyksiä on, mutta hieman oma käsitys eroaa Markon näkemyksestä.

• Ben Wyatt
  Nörtti ja fanittajaluonne, kyynikko ja kuivan sarkastinen - paitsi ollessaan äärimmäisen hilpeä ja kujeileva, on vuosienkin jälkeen junantuoma ja aina vähän pihalla muiden jutuista, pää todistettavasti leviää ilman mielekästä tekemistä.
• Mrs Patmore
  Tiukka täti töissä, lempeä hahmo vapaa-ajalla.
• Mitchell Pritchett
  Nuorempi sisarus, high-strung (mitä se on järkevästi suomeksi?), hanskaa suunnitelmien tekemisen ja muut järjestelmällisyyttä vaativat asiat, ongelmia julkisten hellyydenosoitusten kanssa, lievä OCD, haluaa osallistua kaikkeen mutta on vanhemmiten kotihiiri. 

Pitäisi miettiä tällaisia useammin. Opettavaista ja kivaa samaan aikaan.

Toiveita vuodelle 2016

Olen kovasti miettinyt, mitä toivon alkaneelta vuodelta. Arkeen ja omaan elämään liittyvää on vaikeaa keksiä, toiveet ja haaveet liitelevät jossain paljon isommissa kuvioissa. Internet esimerkiksi kertoi tänään, että Soldiers of Odinin paikallisjaosto on kovaa vauhtia järjestäytymässä ja se ahdistaa aivan suunnattomasti. 

Sydämeni pohjasta toivon ihmisille järkeä päähän ja rauhaa maailmaan sekä isossa että pienessä mittakaavassa. Piste.

Blogissa esittämäni uuden vuoden toiveet kuitenkin yleensä tylsästi koskeneet suoraan omaa elämää. Lisäksi olen pyrkinyt toivomaan asioita, joiden toteutumiseen voin itse vaikuttaa. Siitäkin huolimatta juuri nyt tuntuu tärkeältä toivoa terveyttä ja tasapainoista oloa itselle ja lähipiiriin. 

Ja sitten asiaan. Haluaisin kirjoittaa enemmän - kirjeitä, blogia, tajunnanvirtaa, mitä vain - ja lahjoittaa järjestelmällisemmin hyväntekeväisyyteen. Haluan jatkaa vaatekaapin suunnitelmallista uudistamista ja panostaa sitäkin kautta omaan hyvinvoiintii, joka tuppaa unohtumaan maailman melskeissä.

Kaikkein tärkeimpänä toiveenani on oppia hallitsemaan stressiä paremmin. Intervallityössä intensiivisiltä jaksoilta ei voi välttyä, mutta niistä aiheutuvaa oireilua olisi tarpeen kontrolloida paremmin. Haluan oppia olemaan jouten ja olla muutenkin leppoisampi tyyppi kiireenkin keskellä. Tähän liittyvä konkreettinen tavoitteeni onkin tiuskia vähemmän ja päästää ärsytyksestä irti nopeammin. 

Lisäksi haluaisin elää pelkäämättä - sekä pääni sisällä että kävellessäni kotikaupunkini kaduilla.Tästä saattaa kehkeytyä myös vuoden 2016 suurin haaste.

Tavoitekuvakollaasi on jälleen sanallista ilmaisua konkreettisempi:

Onko huijausta laittaa matkatoivekuvaan kaupunki, jonne on joka tapauksessa lähdössä kolmen viikon päästä? Päätän että ei. Lähtölaskenta alkaa nyt.

keittokirjahaaste!

Minulla on keittiössä kiva Ikean hyllykkö, jossa säilytän lähinnä teekannuja, lääkkeitä, kolikkopurkkia, Markon satunnaisia viskipulloja ja keittokirjoja. Tarkentaen kahtakymmentä keittokirjaa, joista edes jossain määrin aktiivisessa käytössä on kaksi. On suklaakirjaa, smoothiekirjaa, Jamie Oliverin ja Marttojen keittokirjaa, vegeä ja vegaania, Frantsilan yrttitilaa, ranskalaista keittiötä, vietnamilaista keittiötä, maailman kasviskeittiötä ja kirsikkana kakun päällä yksi cocktail-kirja.

Tässä aamun ratoksi siivotessani tulin taas ajatelleeksi, miten hölmöä on pitää niitä siellä pölyä keräämässä. Koska en raaski laittaa kirjoja tältä istumalta kierrätykseen, kehitin itselleni projektin. Tästä alkakoon KEVÄÄN KEITTOKIRJAHAASTE.

Säännöt:

- Kokeilen yhtä reseptiä viikossa jokaisesta kirjasta vuorollaan.

- Haasteeseen ei lasketa ylimääräisiä samasta kirjasta kokeiltuja reseptejä.

- Tutummista kirjoista kokeilen reseptiä, jota en ole aikaisemmin käyttänyt.

- Postaan reseptit, kirjojen tiedot, kuvat ja sekalaiset ajatelmat blogiin tägillä keittokirjahaaste.

20 kirjaa, 20 reseptiä. Isoin haaste taitaa itse asiassa olla kirjojen selaamisen opettelu. Jos aloitan tällä viikolla ja pysyn aikataulussa, olen valmis kesä-heinäkuun taitteessa. Pienet lipsumiset ja spurtit sallittakoon. 

Ystävällismielinen vedonlyönti otsikolla "kuinka kauan Hannan hermo kestää" puolestaan sallittakoon lähipiirille.

Tavataan ruokapatojen äärellä.

uusi vuosi, tutut kuviot

Uusi vuosi on otettu vastaan perinteisin menoin kuohuvalla, tähtisadetikuilla ja keskiyön valokuvakimaralla. Vaikka kekkereilläkin oli melko sama meininki kuin aina ennenkin, kummasti teema-asut piristivät mieltä ja tunnelmaa. Näitä lisää!

Väki oli panostanut asuihin kiitettävästi ja ilahduttavaa kyllä, en ollut ainoa elokuvista televisiomaailmaan loikannut. Hyvin mahduimme joukkoon me vähän vapaammin kutsua tulkinneetkin.

Alla vielä referenssikuva, koska olemuksemme eivät läheskään kaikille juhlijoillekaan olleet tuttuja.

Tohtoria ja Rickyä samaan kuvaan odotellessa.

Voi, olisinpa saanut euron jokaisesta "olisi pitänyt arvata, että sulla on jotain tuollaista"-versioinnista. Minulle valinta ei ollut mitenkään itsestäänselvä, mutta tässäpä taas tilanne, jossa mitä ilmeisimmin on sokea omille touhuilleen. Asu oli kokonaisuudessaan käytännössä nollabudjetilla kasattu, mutta kokonaisuutena ihan onnistunut. Erityisen ylpeä olen viidessä minuutissa syntyneestä äänimeisseliratkaisusta.

Äänitehosteista piti valitettavasti vastata itse.

Matt Smithin Tohtori oli siis viidestä asuideastani ainoa Who-aiheinen, mutta myös ainoa, jonka pystyin parissa päivässä toteuttamaan. Bonuksena tulevia teemajuhlia ajatellen on nyt muutama erinomainen asuidea valmiina!

Tapanani on ollut listailla vuoden vaihtuessa tänne blogin puolelle toiveita tulevalle vuodelle. Ajankohtaisimmat toiveeni vuodelle 2015 ovat vahvasti sidoksissa uudenvuoden vastaanottoon. Valkoista kauluspaitaa ja siistiä hametta alennusmyynneistä noutaessani tajusin, että vaatekaappini sisältö on todella kehnossa jamassa. Siistejä perusvaatteita on surullisen vähän. Sellaisia joista itse tykkään on vielä huomattavasti vähemmän. Vuonna 2015 annan itselleni luvan siis hankkia uusia vaatteita. Mitä monikäyttöisempiä ja ajattomampia, sen parempi.

Lisäksi valtaosa aaton valokuvista oli julkaisukelvottomia, koska silmänaluseni olivat tummemmat kuin klassisen leffapahiksen mieli. Väsyneelle olemukselle on tehtävä jotain. Voisin samalla innolla etsiä ratkaisua myös iho-ongelmiini - aaton tofucurry aiheutti naamalleni allergisen rapureaktion ja sen uudelleen esiin tuomat punaiset näpyt koristavat poskia edelleen tehden asiasta ajankohtaisen.

Muutenkin fyysiseen - ja sitä kautta henkiseen - hyvinvointiin haluaisin panostaa. Käydä edes silloin tallöin hieronnassa, muistaa syödä hankkimiani superfoodeja vähän säännöllisemmin ja välttää luisumasta taas aneemisiin veriarvoihin. Haluaisin myös käydä enemmän teatterissa, kirjoittaa enemmän kirjeitä, opetella tekemään blinejä, keskittyä paremmin siihen mitä olen tekemässä niin töissä kuin vapaa-ajalla ja murehtia tulevaisuutta huomattavasti vähemmän. Ainakaan yksin keskellä yötä.

Jo perinteiseen tapaan kasasin myös tavoitekuvakollaasin, joka on taas edeltäjäänsä paljon seesteisempi yleisilmeeltään.

 Kuvat internetin syövereistä, muokkaukset omia.

Kurkistus-tunika ei päässyt mukaan kuvaan, mutta on ajatuksissani mukana. Ja sehän on monikäyttöinen perusvaate arkeen ja juhlaan.

Tiedän, että tummiin silmänalusiin paras apu on ruokavalio ja uni, mutta koska niiden vaikutusaika ei ole välitön, tehokkaita kosmetiikkavinkkejä otetaan vastaan!

toiveita tulevalle vuodelle

Synkkä loppuvuosi painaa ilmeisesti edelleen, koska tulevaisuuden toiveiden listaaminen on tuntunut tosi vaikealta. En mukamas haaveile mistään, en isoista enkä pienistä asioista. Tästä voisi päätellä, että kaikinpuolinen relaaminen olisi tarpeen. 2014 olkoon rentoutumisen teemavuosi.

Marko aina sanoo, etten ymmärrä vapaapäiviä, kun olen koko ajan tekemässä jotain. Olen luonteeltani puuhastelija ja kieltämättä ahdistun, jos päivät valuvat ohitseni huomaamatta, enkä saa mitään aikaan. Mutta josko oppisin vaikka ajattelemaan, että yksi mielekäs tekeminen päivässä riittää. Ja että jumppa lasketaan mielekkääksi tekemiseksi.

Aion myös jatkaa hyväksi havaittua systeemiä työpäivinä siivoamisesta. Arkivapaatkin ovat huomattavasti rentouttavampia, jos ei ensimmäiseksi aamulla kaiva imuria kaapista.

Muutenkin pitäisi kaiketi vähentää päänsisäisiä kierroksia. Tykkään esimerkiksi ihan älyttömästi lukupäiväkirjan pitämisestä blogiin, mutta sen myötä lukeminenkin on alkanut toisinaan tuntua suorittamiselta ("pitää ehtiä lukea loppuun seuraavan kolmen päivän aikana, kuukausi vaihtuu!"). Harjoittelen tämän kanssa hellitämistä heti alkuvuodesta: aloitin uuden Westön lukemisen hiljaksiin tapaninpäivänä ja tyynesti jätin sen päiviksi sängyn viereen vuoden vaihtuessa. Siitäs saat, sisäinen suorittaja! Sinullekin tiedoksi, että vuonna 2014 yritän lukea vain ilokseni.

Vuonna 2014 haluaisin myös oppia käyttämään taas koruja. Haluaisin saada talouden kunnolla tasapainoon: säästää huolellisemmin ja saada rahat riittämään paremmin myös viimeisille päiville ennen palkkapäivää. Haluaisin myös säästää kukkaroni ohella ympäristöä ja haaskata ruokaa vähemmän. Edellisistä huolimatta aion sallia edelleen itselleni ulkona syömistä ja kahvittelua tasaisin väliajoin ilman huonoa omaatuntoa. Haluan matkustaa ja koota ainakin yhden palapelin. Tavoitteena olisi myös venytellä säännöllisemmin. Hankintojen puolelta haaveissa siintää uusi sänky ja hylly- tai yöpöytäratkaisu makkariin. Ja josko kahden vuoden harkinnan jälkeen saisin hankittua myös sen kokovartalopeilin.

Keräilin toiveita viime vuoden tapaan myös kuvamuodossa, koska koin sen kovin inspiroivaksi. Jostain syystä tästä tuli visuaalisesti paljon edellistä levottomampi - ja jotenkin punaisempi. Jännän äärellä.

Toiveissa olisi, että vuoden kuluessa minusta tulisi ihan paperillakin avopuoliso, mutta tämä on toistaiseksi viranomaistahojen käsissä. Saa pitää peukkuja.

purkkipäivitys

Tein marraskuun alussa purkin, jonne oli jemmattu ärsyttäviä pikkuhommia, joita en ikinä tahdo saada kotona tehdyksi. Seassa oli iso kasa rentoilulappuja ja pointtina se, etten ikinä tietäisi, kummanlainen purkista käteen sattuu.

Puolitoista kuukautta purkin täyttämisen jälkeen on esimerkiksi koko vaatekaappi siivottu, Lundiasta pyyhitty pölyt, parvekekalusteet saatettu talvikuntoon (viime talvenhan ne viettivät olohuoneen nurkassa), kylppärin peilikaappi siivottu ensimmäistä kertaa aikoihin ja olohuoneen ikkuna puhdistettu kunnolla steariinista. Kaikki laput sisälsivät asioita, joiden tekemiseen arvioin kuluvan noin tunnin. Oikeasti aikaa kuluikin yleensä paljon vähemmän, joten puuhakkaan olon iskiessä tulikin tehtyä useamman lapun sisältö kerralla.

Ehkä tärkein asia oli, että tiesin, mitä kaikkea tehtävää oli vielä jäljellä. Hyvän flow'n sattuessa en siis välttämättä nostanut lappusia purkista orjallisesti, vaan jatkoin hetkeen sopivien tekemisten parissa. Jos jo tehtyjä hommia tuli purkista vastaan myöhemmin, pystyi laput laittamaan suoraan roskiin ja ottamaan uuden. Parasta!

Viisaana tyttönä olin myös sisällyttänyt telkkarin katsomisen aika moneen tehtävälappuun ("käy läpi t-paidat + katso telkkaria"). The Wire osoittautui parhaaksi puuhastelusarjaksi, sen aikana ehti käydä useammankin vaatehyllyn ja silti pysyi hyvin kerronnan kärryillä. Wire toimii erinomaisesti myös silittäessä, joten polttava kysymys kuuluukin, mitä ihmettä teen, kun sarja joskus on katsottu kokonaan.

Tavoite oli saada purkki tyhjäksi jouluun mennessä. Jos en lähtisi reissuun, se varmaan onnistuisikin. Nyt pohjalle jäi kuitenkin vielä melkoinen kasa pesämunaksi tulevaa varten. Hienoa on, että jäljellä on käytännössä vain laiskottelulaput ja yksi mukava tehtävälappu ("teetä valokuvat"). Voisin kyllä lisätä purkkiin uusia lappuja, sillä puuhastelun lomassa keksin roimasti lisää tekemistä kaipaavia asioita ("käy läpi kuiva-ainekaappi").

Useampikin on kuluneiden viikkojen aikana kysynyt, miten tämä toimii. Kuulkaatten minua ja uskokaa, että hyvin toimii. Suosittelen lämpimästi.

sananen lihattomasta lokakuusta

Lokakuu on lopuillaan ja Riku Rantala täyttää taas kaikki viestimet kertomalla, miten muutaman viikon lihattomuus on sujunut. Ilmeisen hyvin, kertoi Riku minulle aamulla radiossa. 

Ilmiössä on ollut kaksi minusta erityisen kiinnostavaa piirrettä:

1. Tiettyjen virallistahojen paniikki siitä, että muutama kymmenen tuhatta ihmistä vähentää eläinperäisten tuotteiden syömistä muutamaksi viikoksi. Ei sovi pavut kaikille! Nyt kyllä kaikkien suomalaisten lihakset surkastuu! Ammutut hirvet mätänevät metsään! Miten käy maatalousyrittäjien?!!?

2. Ihmiset, joiden en olisi ikipäivänä uskaltanut suostuvan tempaukseen, lähtivät innosta puhkuen mukaan, koska Riku Rantalakin tekee niin.

Toivon kovasti, että sekä ensimmäisen että toisen ryhmän ihmiset ovat lokakuun aikana ymmärtäneet sen, minkä Rantalakin. Että ei kohtuus maailmaa kaada. Hirvi säilyy pakkasessa ja maatalouskin on vielä jaloillaan. Maha tulee täyteen ja lihaksisto pysyy kunnossa, vaikka lihaa ei olisikaan joka aterialla. Samalla ehkä syöpäriskikin pienenee ja ympäristö voi paremmin.

Osallistuin kampanjaan minäkin, vaikka en erityisenä lihahirmuna olekaan tunnettu. Toisin sanoen pesco-vegetaristi meni ja tiputti kalan sekä muut merenelävät pois ruokavaliostaan kuukauden ajaksi. Ensisijaisena pyrkimyksenä tässä oli haastaa itseni miettimään arjen valintoja uudelleen.

Koen onnistuneeni. Samalla opin olevani tosi laiska. Katkarapupussi pakastimessa on ihanan helppo: rops vaan ja kevyitä proteiineja ilmestyy ruokaan kuin ruokaan. Samoin noutolounaana suosimissani salaattibuffeteissa usein tulee otettua rapu- tai kalatäyte sen kummempia miettimättä.

Muutaman kerran huomasin kaipaavani näitä arjen pelastajia ja lohturuokia, lähinnä kalakeittoa, katkarapupastaa ja -salaattia.

Söin kuitenkin kuukauden aikana kahdesti kalaa. Ensimmäsellä kerralla olin töissä iltatilaisuudessa, jonka seisovassa pöydässä oli savustettua särkeä. Särkeä syödään Suomessa liian vähän ja tilaisuudessa oli kolmasosa ilmoittautuneista jättänyt saapumatta, joten ruokaa meni muutenkin älytön määrä hukkaan. Tyytyväisenä koristelin sitten salaattilautaseni savukalalla. Toisella kerralla olin kylässä lapsiperheessä, jossa normaalikin ruokavalioni taitaa tuottaa välillä harmaita hiuksia. 

Ulkona syöminen sujui normaalisti. Ainoastaan Toreron tapasvalikoimassa teetti vaikeuksia kerätä neljän mielekkään tapaksen setti, mutta sekin onnistui. Tsekkaa jos et usko:

Kotona söin melko papu- ja linssipainotteisesti, soija, kananmunat ja maitotuotteet muodostivat yhteensä ehkä vajaa puolet proteiineista. Kuukauteen mahtui kyllä epäilyttävän monta pizzapäivää, mutta silti koen, että jaksoin tehdä ja miettiä ruokia ihan eri tavalla kuin normaalisti.

Onnistumisen hetket keittiössä olivat myös kovin palkitsevia. Improvisoin varsin onnistuneen kookoksisen kikherne-tomaattikeiton ja vanhat suosikit kuten linssiversio Shepherd's Piesta, borssikeitto ja kreikkalainen linssikeitto syntyivät pitkästä aikaa. Kokeilin myös Poutun uusia tofunakkeja ja osoittautui, että ne ovat oikein kelvollisia ruuanlaittoon, nakkikastikkeessa Marko ei kuulemma huomannut eroa perusnakkeihin.

Mitä siis tästä kuukaudesta mukaan?

Vaikka se eittämättä löytää tiensä vielä pakastimeeni, pärjään ihan hyvin ilman katkarapupussiakin. Särki on hyvä kala, pitää vain opetella laittamaan sitä. Du Puy -linssit, I love you! Valmiissa hummuksessa ei ole mitään vikaa, kaikki meistä kun eivät ole Markon kaltaisia hummusneroja. Kerralla tehty jättisatsi laadukasta ruokaa pelastaa monta päivää, lounaalla töissä kun tuppaa olemaan niin kiljuva nälkä, että harvemmin haittaa, jos syö samaa ruokaa jo kolmatta päivää.

Ja se kohtuus, kaikessa.

ps. Joskus hamassa tulevaisuudessa voisin kokeilla olla kuukauden ilman munia. Se tuntuu aika villiltä ajatukselta. Vegaaninen tammikuu joutunee minua vielä odottelemaan.

Minun työurani

Minut haastettiin kirjoittamaan työurastani. Työuria pitää Suomessa pidentää alkupäästä. Viimeksi tätä ehdotti Jutta Urpilainen.

Minä sain ensimmäisen, romanttiselta kuulostavan työpaikkani 17-vuotiaana arkeologisten kaivauksien avustajana. Työn fyysisyys ja rankkuus pelästyttivät ja sopeutuminen oli vaikeaa. Sain sentään tehdä lyhempää työpäivää, vielä näin 14 vuotta myöhemminkin olen vankasti sitä mieltä, ettei 8 tuntia lapiointia ja kärräämistä ole 17-vuotiaille tytöille sopivaa hommaa. Pari vuotta myöhemmin sain lapsuuteni haavetyöpaikan R-kioskin kesämyyjänä. Vaikka tässäkin työssä todellisuus osoittautui kovin haavekuvista erilaiseksi, jatkoin pestissä yhteensä kolme kesää ja välissä yhden keväänkin. Kevät oli sattumien summa ja erityinen onnenkantamoinen, sillä en päässyt lukiosta opiskelemaan ja lyhyen kansanopistolinjan jälkeen tein työmarkkinatuella nettisivuja paikalliselle päiväkodille ja urakka alkoi olla lopuillaan.

Kahden välivuoden jälkeen sain lopulta opiskelupaikan. Kesätöitä irtosi kotikaupungistani museolta, jossa vietin kaksi kesää opashommissa.  Kolmen opiskeluvuoden jälkeen halusin myös graafisen alan työkokemusta ja pääsin ilmoitusvalmistajan kesätuuraajaksi paikallislehteen kuudeksi viikoksi. Viimeinen kesätyöpaikkani löytyi yliopistolta palkallisen (ja pakollisen) työharjoittelun merkeissä kansainvälisen konferenssin järjestäjätiimistä. 

Opintojen aikana tein lisäksi käännöstöitä ja graafisen alan hommia sekalaisille työnantajille, lähinnä yhdisyksille ja yrityksille, mutta mahtuipa joukkoon esimerkiksi yksi kansainvälinen levy-yhtiökin. Kestävin "työsuhde" oli kotimaiseen, keskisuureen levy-yhtiöön, mutta kun aloin pyytää työmäärään ja ammattitaitoon suhteutettua palkkiota, työt loppuivat. Palkkiotoiveistani napisivat myös muut, vaikka mielestäni olin pyynnöissäni kohtuullinen ja suhteutin toiveet alojen palkkausten mukaisesti. Tilanne oli pitemmän päälle stressaava ja valmistumisen jälkeen lopetin freelancer-hommat, toimeentulotuella työmarkkinatukea täydentävän työttömän kun ei kannata pieniä summia tienata.

Vajaan kahden työttömyysvuoden aikana päädyin (sittemmin lakkautettuun) työelämävalmennukseen kirjastoon ja ELY-keskukseen, sillä kotona oleminen ilman tekemistä ei tehnyt hyvää psyykelle. Pää pysyi kasassa ja löysin kutsumusalani kirjastopuolelta. Aloin opiskella täydentäviä opintokokonaisuuksia avoimen yliopiston puolella. 

Koska kuitenkin ilmeisesti ainoastaan valmistumista seuraava työnteko lasketaan, työurani alkoi pari vuotta sitten - ja pari vuotta gradun palauttamisen jälkeen - kun sain nykyisen työpaikkani museoalalta. Kirjastoalan pätevyyden sain suoritettua loppuun toukokuussa, opiskelin osan perusopinnoista ja aineopinnot kokonaan työn ohessa. Muotoutuihan se kunnollinen, yhteiskunnan varoja tuhlaamaton veronmaksaja tästäkin humanistista lopulta, 29-vuotiaana.

***

Saloniemen blogista:

Kopioi tämä blogipostaus ja pidä mielellään sama otsikko. Liitä muiden tarinoiden alle oma tarinasi, linkki blogiisi ja julkaise. Laita tarina eteenpäin. Pidä nämä ohjeet mukana. Kerrotaan maailmalle minkälaisia työuria meillä on.

Miten näitä vielä voisi pidentää?

uusintahaaste

Kesä tuli taas ihan varkain. Viime viikolla lähdettiin Markon kanssa Helsinkiin huopatakit päällä ja Marko talvikengät jalassa. Helsingissä oli lämmintä mutta harmaata. Nyt viikko reissulta paluun jälkeen puut ovat Joensuussakin vihreinä ja ulkona pärjää T-paidalla. Ja taas huomaan unohtaneeni kesävaatteiden läpikäymisen/uusimisen ajallaan.

Minut haastettiin taas 11-haasteeseen, johon näpyttelinkin vastauksia jo tammikuussa. Sain siis luvan vastata vain uusiin kysymyksiin ja syödä vaikka jätskin. Että eikun menoksi!

1. Mitä kuulet juuri nyt?

Samae Koskisen laulantaa.

2. Kerro yksi obsessiosi.

Tästä onkin ollut viime aikoina paljon puhetta, mutta minulla on siistien ruokien neuroosi. Juusto pitää leikata niin, ettei reunaan jää valleja. Enkä kestä, jos täytekakusta leikataan pala niin, ettei se viilto mene kakun keskelle asti ja sitten kakusta tulee epäsymmetrinen! Siltä varalta, että tässä tarkoitettiinkin jotain kivempaa obsessiota, niin kerrottakoon, että olen viime aikoina intoillut myös aika paljon Michael Raymond-Jamesista. Ei olla silti ihan vielä obsession rajoilla.

3. Mikä saa sinut nyrpeäksi?

Huonosti hoidetut hommat - etenkin jos ne kuuluvat työhön tai on muuten luvattu hoitaa.

4. Mikä on lempituoksusi?

Kyllä se on se sade.

5. Kuka on mielestäsi maailman suurin julkkis? Ei uskonnollisia hahmoja, pliis.

Olen niin pohjois- ja länsimaisesti vinoutunut, että vaikea sanoa koko maailman tasolla. Mutta eiköhän vaikka Obama aika kuuluisa ole ympäri Telluksen. Tai näin olettaisin.

6. Entä turhin julkkis? Uskonnollisetkin hahmot sallitaan.

Joku joskus argumentoi, ettei turhia julkkiksia olekaan, enkä tätä miettiessäni nyt myöskään keksinyt, kuka oikeasti olisi turhin. Tekisi silti mieli vastata tylsästi jotain susannapenttilä-tyyppistä. Mennään sillä.

7. Mitä söit aamupalaksi?

Täysjyväpaahtoleipää emmentaljuustolla ja appelsiinin. Ja kahvia.

8. Lemppari telkkuohjelmasi?

Tällä hetkellä ei ole yhtä ehdotonta lempparia. Once Upon a Timeen olen viimeksi pahimmin koukuttunut, Freaks & Geeksin löysin yhden dokkarisarjan myötä uudelleen.

9. Mitä maailmassa on tällä hetkellä liikaa mielestäsi?

 Vääryyttä! Perkele!

10. Valveilla vai hereillä? 

Tällä hetkellä iloisesti molempia! Aina en ole näin onnekas. Vai tarkoitettiinko tässä kenties sitä, kumpaa sanaa yleensä käytän? Hereillä.

11.Kinuski, suklaa, vanilja vai mansikka?

Mansikka tuoreena, muuten suklaa.

Ja sitten jätskille. Tai tiskaamaan.

tulin haastetuksi

Nade haastoi minut seuraavaan blogihaasteeseen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

1. Olen edelleen vakuuttunut, ettei minulla ole keskivartalonlihaksia ollenkaan: sekä vatsa- että selkälihakset ovat tosi heikot, eikä aktiivisinakaan treenauskausina kehitystä tunnu tapahtuvan (tästä huolimatta yritän taas). Ehkä pysynkin pystyssä jollakin vieteriviritelmällä!

2. Olen kaukana vegaanista, mutta jostain syystä aamiaiset toimivat nykyään sitä paremmin mitä vähemmän niissä on eläinkunnan tuotteita. Kahviin tosin lorahtaa yhdeksänä aamuna kymmenestä ihan tavallista maitoa.

3. Lopetin iltapäiväkahvirutiinin viime kesänä.

4. Vuodenaikafakta: en ole ikinä lasketellut tai lautaillut.

5. En ole myöskään käynyt Lapissa! Enkä itse asiassa missään Ylä-Savoa pohjoisemmassa. Edes Oulussa.

6. Vaatekaappini tursuilee ärsyttävyyteen asti mustia printtipaitoja. Käytän niitä harvoin, mutta suurimpaan osaan liittyy tunnearvoa, joten en raaski niistä luopuakaan.

7. Neulon paljon, mutta käsityöharrastus jää lyhyen pinnan takia nykyään aika lailla siihen.

8. Kaipaan enenevässä määrin erilaisten omien nettisivujen kanssa pakertamista.

9. Hyvien rintaliivien löytäminen on minulle tuskastuttavan hankalaa ja siis jatkuva angstin aihe.

10. Kauppalistojen tekeminen ja budjetointi sen sijaan on minulle suurta hupia.

11. Juuri nyt haikailen visiitille Helsinkiin.

Saamani kysymykset:

1. Mikä on paras/lempi sisustusesineesi kotonasi? Miksi? Liittyykö siihen jokin muisto? (feel free to add picks!)

Minulla on aika vähän varsinaisia sisustusesineitä. Varta vasten hankkimistani suosikkini on varmaankin ennenkin blogissa vieraillut Banksy-seinätarra. Banksy symboloi vaihtoaikaa, tarra itsessään sitä, että pääsin viimeinkin muuttamaan inhoamastani asunnosta pois. Ja sitä, että palkan myötä minulla oli varaa ostaa se.

Kukkamaljakon tilalla pöydällä on yleensä toinen rakas esine, Högforsin sillipannu. Voitin sen Karkkilan kulttuuriyhdistyksen arpajaisissa vuosia sitten, mutta en saanut sitä esille pitkään aikaan. Pannu muistuttaa sekä kotikaupungista että vanhasta työpaikasta Valimomuseolla. Pöytä on muun kodin tapaan tällä hetkellä kaaoksen valtaama, enkä siitä johtuen viitsinyt kuvata omaa pannuani. Käännyin kuvitusavussa siis Espoon kaupunginmuseon puoleen. 

2. Kenet näit viimeksi? Mitä teitte?

Näin muuten viikonloppuna poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Kun kirjoitin tätä alunperin, viimeisimpänä olivat Sanna ja Tiia, joiden kanssa kävin katsomassa Anna Kareninan. Julkaisunapin painamiseen mennessä väliin kiilasi Katja ja salaattilounas Hyveessä.

3. Paras kirppislöytö evö?
Tällä hetkellä on päällä hame, joka on yksi lempilöytöjäni. Pakko silti vastata 60-luvun vihreä päiväpeitto, jonka pelastin Lahden kirppikseltä 2002. Nykyään se palvelee piknikvilttinä kesäisin.

4. Paras Ankkalinnan asukki? Perustelut.
En ole ankisti, joten en osaa parhaimmista sanoa. Pienempänä tykkäsin (Super-)Hessusta, Hansusta, Mummosta ja Milla Magiasta. En osaa perustella.

5. Onko napasi sisään vai ulos suuntautunut? Heijastaako se myös sinun persoonallisuuttasi?

Napani suuntautuu sisään, minä harvemmin.

6. Mitä teet, kun kukaan ei ole näkemässä?

Käytän pinsettejä, nips nips. Sille päälle sattuessani myös liikun paikasta toiseen tanssien.

7. Kissa vai Koira?
Kissa. Helppo homma.

8. Lempi karkki tai herkku?
Riippuu täysin tilanteesta ja hyvä kakkupala on aina paikallaan! Olen kyllä enemmän sipsi- kuin karkkihirmu, joten todennäköisesti nachot tai etikkasipsit vievät voiton.

9. Kuka muumihahmo olisit? Miksi?
Kaikki muumihahmot edustavat vähän eri puolia, joten vastaus riippuu tässäkin tapauksessa tilanteesta. Sain joskus testitulokseksi mamman. En kuollaksenikaan muista, miten perustelut tarkalleen menivät, mutta pointtina oli jalat maassa kaaoksen keskellä, kaiken tarpeellisen sisältävä käsilaukku ja rakkaus ruuanlaittoon. Tämä käy minulle.

10. Jos voisit olla yksi julkisuuden henkilö yhden päivän ajan, kuka olisit ja miksi?
Mietin tätä ikuisuuden, mutta en osaa valita yhtä. Olisi kyllä mielenkiintoista kokea, miltä tuntuu useammankin esim. viihdetähden tai poliitikon pään sisällä.

11. Mikä on pisin aika, jonka olet mennyt nukkumatta?

En osaa sanoa pisintä yhtäjaksoista pätkää, mutta veikkaisin jotain neljääkymmentä tuntia. Liki olemattomilla unilla olen mennyt kuukausiakin.

Nade ehti jo haastaa melkein kaikki tuntemani kuvaukseen sopivat bloggaajat, joten jätän haasteen jakamatta eteenpäin tällä(kin) kertaa. Mikäli joku haluaa minulta 11 kysymystä, älähtäkööt jälleen kommenttiboksissa!