Paluu Berliiniin

Palasin viikko sitten kolmen yön äiti-tytär-matkalta Berliinistä ja normaali arki on taas päällä. Moni on kysellyt, mitä kaikkea tehtiin ja nähtiin, mutta jostain syystä tällä kertaa kertominen on ollut tosi vaikeaa.

Otettiin tässä myös noin 28 selfietä.

Käytin matkan varaamiseen ensimmäistä kertaa Expediaa, koska sieltä sai matkapaketin ihan naurettavan halvalla. Suorat lennot parhaisiin lentoaikoihin ja kolme yötä kolmen tähden hotellissa maksoi meille 209 € per naama. Kieltämättä viimeiseen asti jännitin, onko kaikki mennyt oikein ja pitääkö maksaa ties mitä kaupunkiveroja vielä päälle, mutta hyvin näytti Expedia mystisen halpoine tarjouksineen toimivan.

Ludwig van Beethoven oli sitä paitsi oikeasti oikein oiva kolmen tähden hotelli, siisti ja viihtyisä, eikä sijainnissa Kreuzbergissa ihan Hermannplatzin metroaseman kupeessa tai nettisivuilla hehkutetussa aamiaisessa ollut tosiaankaan valittamista. Ainoa keksimäni moite liittyy huoneissa ja käytävissä oleviin pelletauluihin, jotka olivat oikeasti poikkeuksellisen kamalia.

Tsekkaa jos et usko.

Berliini on valtava. Jokainen metroaseman ympäristö tuntuu olevan oma pikku keskustansa, eikä tarvittavia palveluita tarvitse kauaa hakea. Jos ihan ydinkeskustaa ei lasketa, turistikohteet ovat kuitenkin kaukana toisistaan ja matkoihin saa varata aikaa - ja eksymisvaraa. Jalat kestivät muuten hyvin kaiken kävelyn, mutta pohkeet menivät ihan juntturaan ja sain ne venyteltyä auki vasta monta päivää reissun jälkeen.

Valitsimme (meille) maltillisesti neljä kohdetta kummallekin päivälle. Sunnuntaina lähdettiin katsomaan Alexanderplatz, DDR-museo, holokaustin muistomerkki ja Brandenburgin portti. Koska Berliini toimi koko ajan eri suuntaan kuin kummankaan aivot, eksyttiin tunniksi muutaman sadan metrin matkalla Alexanderplatzilta DDR-museolle. Huonoa: olin aivan jäässä, kun lopulta päästiin perille. Hyvää: eksyttiin ihanaan Nikolaivierteliin, joka oli kaikin puolin viehättävä löytö, eikä varmaan oltaisi tajuttu mennä sinne oma-aloitteisesti. Koska aikaa ja jaksamista vielä oli, suunnattiin alkuillasta vielä katsomaan itäpuolelle Berliinin muurin graffitigalleriaa.

Terkkuja muurilta sinne Atlantin toiselle puolelle.

Maanantaina lähdettiin liikkeelle lännestä (tai idästä, koska ajettiin U-Bahnilla väärään suuntaan ja kadotettiin taas tunti) ja käytiin kurkkaamassa Story of Berlin. Sen jälkeen etappeina oli vielä lounas Currywurst Museumissa ja Checkpoint Charlie sekä käveleskelyä museosaarella (voi miten lähellä sunnuntaina oltaisiin oltu). Päätettiin vielä lennosta lähteä katsomaan Neuvostoliiton muistomerkkiä Treptowiin ja siitä vielä Juutalaisen museon kautta illalliselle. Pakko sanoa, että tuli ahnehdittua vähän, koska ravintolaa etsiessä oltiin jo superpoikki, eikä museon hienosta Golem-näyttelystäkään jaksanut enää nauttia täysillä. Lempiasiani olikin kolmelle screenille heijastettu installaatio, jossa oli golem-tulkintoja elokuvista aina Der Golemista Tähtien sotaan ja Ex Machinaan.

Holokaustin muistomerkki, hämmentävä paikka.

Story of Berlin ja kuvaannolliset kirjaroviot.

Pakollinen turistikuva.

Hienoja paikkoja kaikki. Story of Berlin käynnistyi vähän hitaasti, mutta loppuvaiheessa olin ihan imussa, vaikka ei edes keretty paikan alla olevaan bunkkeriin asti. DDR-museo taas oli niin täynnä asiaa, että siellä olisi hyvinkin voinut käyttää koko kaksi päivää. Ja museosaaren museoihin ei edes menty! Kaupungista lempipaikkani oli Kurfürstendamm (jolle tietenkin eksyttiin Story of Berliniä etsiessä) Charlottenburg-Wilmersdorfin alueella. Ihan mahtava pikku-Pariisi!

Vaikuttavin kokemus kaiken kaikkiaan oli kuitenkin Neuvostoliiton muistomerkki, hämmentävä puistokokonaisuus neuvostoestetiikkaa, kaiken kruununa liki kymmenmetrinen neuvostosotilaan patsas. Luulin paikan päällä sitä vielä Staliniksi - ja kasvojen muodossa olikin huomattavasti nuorta Josefia - mutta sotilasstatus selittää sen, miten puistokokonaisuus patsaineen päivineen on edelleen olemassa. Kaikesta teki vielä omituisempaa se, että olin puistossa illan hämärtyessä täysin yksin. Vasta kääntyessäni takaisin paikalle saapui muutama muukin turisti.

Kivijalassa on täysikorkuinen huone.

Näkymä puiston portilta päätyyn.

Yllättävän hyvin toimi taktiikkani olla tutkimatta liiaksi etukäteen. Tavoitteinani oli DDR-museo ja currywurst, molemmat sain. Toisaalta meillä oli kummallakin Berliini-oppaat mukana eli kiinnostavien käyntikohteiden etukäteen bongailua pystyi harrastamaan turhankin hyvin myös iltaisin hotellilla.

Join matkan aikana monta olutta, mutta tämä oli ainoa vihreä.
Makuna tuoksumatara. Currywurstia sai myös vegenä.

Ainoa mitä olisi ehkä kannattanut bongailla etukäteen olivat ravintolat. Oppaissa ja blogeissa suositellut ravintolat eivät enää olleet olemassa, eikä Googlen kautta bongatutkaan olleet mitenkään takuuvarmoja ja pari kertaa meinasi epätoivo iskea. Syötiin joka ilta hotellin huudeilla: kreikkalainen oli vähän huti mutta joka tapauksessa kokemus (kaikki muut olivat kreikkalaisia ja polttivat sisällä), mutta intialainen ja etenkin viimeisen illan italialainen itse tehtyine pastoineen ihan huippuja. Lounaiden kanssa oli vähän enemmän ongelmaa, mutta hengissä pysyttiin ja mahatkin täynnä.

Mausteinen intilainen ja etenkin jälkkäriksi nautittu tuore minttu-sitruuna-
inkivääri-hunajatee pelasti flunssalta. Koko setti molemmilta yhteensä noin 25 €.

Nämä yllättivät:

- Valtavat turistimassat tammikuussakin.

- Kerjäläisten ja musikanttien määrä julkisissa kulkuneuvoissa.
- Metroasemat olivat myös hämmentävän epämääräisiä muuten siistissä kaupungissa.
- Tuoksumataralla ja vadelmalla maustaminen on juttu.

- Hyytävä viima.

- Ihan mahtava asiakaspalvelu.

- Ratikkakarttaa ei saa mistään.

- Uskalsin mennä DDR-museossa Trabant-simulaattoriin ihmisten nähden.

- Holokaustin muistomerkin koko (ja kyllä, siellä urpoilevat turistit). Käsittämätön paikka.
- Saksalaiset pukeutuvat mukavan kotoisasti, suomalainen turisti ei pompannut joukosta.

Tyytyväinen Trabant-kuski ennen kuin käynnistin simulaattorin. Voi hyvä luoja.

Jälkiviisaana totean, että olisi minilomallekin kannattanut varata kolmas kokonainen päivä, sillä kaupungilla on kokoa. Kaiken kaikkiaan reissu oli kuitenkin hyvä alkukosketus Berliiniin, toivottavasti pääsen vielä joskus sinne takaisin - ja reissaamaan Saksassa muutenkin. Tosin seuraavan kerran voisi mennä vähän lämpimämmillä keleillä tai ainakin kunnon toppatakissa. Ehkäpä Alexanderplatz ja museosaarikaan eivät ole silloin enää remontissa.

Arkistojen aarteita

Voi apua.

Osittain tämän viikon Scribble.nu-pohdintojen ja osittain kaverin jättämän (ilmeisen lähtemättömän) internetjalanjäljen uudelleen esiin nousemisen seurauksena päädyin kaivamaan Internet Archivesta omaa verkkohistoriaani. 

Blogini satunnaiset arkistot vuosilta 2002-2008 imaisivat syövereihinsä hyväksi aikaa ja sepä olikin seikkailu.

Selaamisen herättämät aktiiviset ajatukset:

1) Onpa silloin ollut isot murheet ("Ryan Philippe roolitettu Dorian Grayksi, noooooo!").

2) Miten sitä onkin osannut kirjoittaa niin sujuvaa ja eläväistä englantia? Minne se taito katosi?

3) Minulla oli kiehtova tapa horista niitä näitä tekstin yhtenäisyydestä välittämättä.

4) Pakko se on kerätä kohta kuolevalta domainilta vanhat blogimerkinnät talteen ja ehkäpä muokata ne vielä luettavaankin muotoon.

Harmittaa kyllä, että ulkoasut eivät ole tallessa missään. En nimittäin ollut hassunhauskojen leiskojen tekijänä yhtään pöllömpi. Sain palautettua pari kokonaista ulkoasua kuvineen. Toisessa on Lasse Kurki, toisessa korillinen tomaatteja.

Heippa Suvi!

Myös: "Note to self: Doing absolutely phantastic dance moves while listening
to Von Hertzen Brothers after a few glasses of punch may lead to dislocated body
parts. In other words, my poor left hip joint." Vuoden 2006 minulla on viisaus.

Ulkoasuista rakkaimpia olivat muistaakseni Monty Python, Jack Skellington, Monsters Inc ja Colin Farrell. Mutta mitä aarteita sieltä löytyisikään, jos oikein kunnolla pääsisin kaivelemaan! Miksi en tajunnut arkistoida niitä itse?

Jos nyt ei lasketa sitä, että astelen taas muistojen polkua ties missä yhteyksissä, joku henkisen puolen konmaritus on ollut viime aikoina menossa. Tärkeimpinä saavutuksina olen siis irtisanonut Imagen tilauksen (edelleen hyvä lehti, mutta en ikinä muista lukea sitä) ja sen iänikuisen domainini. Käytännössä se tarkoittaa noin 200 euron säästöä vuositasolla, mutta olokin on vähän kevyempi.

Ei vain pidä keventää liikaa. Siispä nyt pitää muistaa ottaa kaikki domainille vuosia sitten survotut aarteet talteen ennen kuin helmikuu taittuu maaliskuuksi. Pelkään pahoin että siihen pitää varata kokonainen päivä, ellei parikin.

Hitti vai huti?

Jo pidemmän aikaa on tehnyt mieli aloittaa bullet journalin pitäminen. Ajatus on hauska: yhdistetty kalenteri, päiväkirja ja muistilista, jota voi koristella - tai olla koristelematta - niin paljon kuin haluaa. Koko elämä organisoidusti yksien kansien välissä!

Ongelma on lähinnä siinä, etten oikeasti tarvitse bullet journalia. Nykyinen systeemini on aika hyvä.

Työasiat kirjoitan työkalenteriin ja ruksaan joka päivän kohdalta tehdyt työt tai siirrän eteenpäin tarpeen mukaan. Muistiinpanot myös jäävät kalenterin kanssa töihin, jotta kantaisin mahdollisimman vähän työajatuksia kotiin.

Päiväkirjaa en enää muista kirjoittaa, mutta aamuisin tyhjennän päätä ja organisoin ajatuksia parin sivun verran  muistikirjaan. Sinne myös kirjoittelen tavoitelistoja ja koristelenkin sivuja aina silloin tällöin.

Hoidettavat asiat ja muut tärkeät siviilielämän muistiinpanot löytyvät Gmailin luonnoksista. Vähän koruton ratkaisu, mutta sitä ei voi koskaan unohtaa kotiin (toisin kuin nykyään aika vähällä käytöllä olevan Solidaarisuuskalenterin): Gmailiin pääsee tarvittaessa joka koneelta tai vaikka puhelimella.

Käytännössä siis jo toteutan bullet journalia, mutta vähän epäortodoksisesti kolmella eri alustalla ja se toimii kohdallani oikein mainiosti.

Mutta kun haluan.

Tulee mieleen vähän ne ammoiset ajat, kun aloitin bloggaamisen ehkä vuonna 2001. Käytin alkuun Scribble.nu-palvelua, joka toimi päiväkirjanomaisesti ja ulkoasua sai muokata mielin määrin. Omani olikin samannäköinen kuin silloisen domainini kulloinenkin ulkoasu. Mutta koska kaikki muut käyttivät Bloggeria, halusin siirtyä Scribblestä sinne. Kun Scribble lopulta kaatui, taisin kurvata pikaisesti Bloggerin kautta GreyMatterin käyttäjäksi ja kun en enää jaksanut sen kanssa säätää, palasin huomattavasti parantuneen Bloggerin huomiin näiden huopikkaideni kanssa vuonna 2010. Tietysti olen koko ajan ollut vähän katkera siitä, etten näine alustoineni pääse LiveJournalin käyttäjien kuumaan sisäpiiriin. Vähän pöljää, kun koko harrastuksen ainoa tarkoitus on horista omia asioitani jossain internetin kulmassa itselleni ja pienelle lukijakunnalle.

Siispä mietityttää. Onko bullet journal oikeasti kohdallani toimiva, elämänlaatua parantava ratkaisu ja hauskaa näpertelyä vai taas yksi turhauttava projekti, jonka suhteen luovutan alkuinnostuksen jälkeen?

Mutta jos vastaan tulee kiva muistikirja, jossa on viivat/ruudukko ja vähintään 31 alakkaista riviä, otan sellaisen (tai vinkin) vastaan mielelläni. Ihan näin varuilta huutelen...

Treenisoittolista vol 1

Käyn aina silloin tällöin virtuaalispinningissä, jos sopivaan aikaan ei ole ohjattuja tunteja tarjolla. Lemppariaikani on sunnuntaiaamuisin ennen töitä. Ongelma on vain siinä, että kyseisellä virtuaalitunnilla ei näy screenillä maisemia vaan tsemppaava lihaskumppu-ukko, jonka ääntä ei kuulu. Vähän tylsää.

Tänään keksin laittaa luurit päähän ja omat musiikit soimaan.

Jostain syystä spinningohjaajat kärsivät nykyään pahemman puoleisesta JVG- ja Volbeat-fiksaatiosta, enkä enää kestä musiikkivalintoja. Siihenkin nähden itse laaditun soittolistan tahtiin oli huomattavasti kivempi polkea, vaikka muuten ohjatuista tunneista enemmän tykkäänkin.

Koska tulin kokemuksesta niin hyvälle mielelle, pistetään jakosiin. Sunnuntaiaamun poppislista, olkaatten hyvät:

Lämmittelyyn

Olly Murs: Dance With Me Tonight

Bruno Mars: 24K Magic

Taylor Swift: Shake It Off

Algiers: Irony. Utility. Pretext.

LMFAO: Party Rock Anthem 

Amir: J'ai cherché

Sigma ft. Take That: Cry

Robbie Williams: Hey Wow Yeah Yeah

Palautteluun ja venyttelyyn

Gnarls Barkley: Crazy

(Miksi Party Rock Anthem toimii niiiin liikkuessa mutta ei sitten missään muualla?)

En muista ikinä aiemmin tehneeni minkäänlaisia treenisoittolistoja - edes silloin kun lenkkeilin ihan hulluna - ja käytin tähän eilen illalla ehkä viisi minuuttia. Siihen nähden oikein toimiva kokonaisuus, vaikka vaatiikin vielä hienosäätöä. Kesto lihaskimpun virtuaalituntia ajatellen oli kuitenkin optimaalinen puolisen tuntia ja aika kului kuin siivillä.

Saa käyttää!

Seuraavaksi teen itselleni rokkilistan henkisiä maanantaipäiviä varten. Ja kasarilistan niille päiville, kun ei vaan lähde. Hey Wow Yeah Yeah voisi tosin varmuuden vuoksi olla niissä kaikissa.

Paperipostia

Näin digitaalisen 2010-luvun näkökulmasta olen viime aikoina harrastanut retroilua.

Viime viikon keskiviikkona teetin ison kasan valokuvia vuosilta 2012-2014. Eilen taas lähetin niitä, yhden parin villasukkia ja yhden pitkän kirjeen eri puolille Suomea. Viisi kirjekuorta oikeaa postia! Tänään lähti vielä yksi jälkilähetyksenä.

Korkkasin myös Tukholman-tuliaisina saamani ihanimman Fabelskogen-postikorttikirjan. Kortit ovat niin superhienoja, ettei niitä oikeasti raaskisi pois lähettää ja niinpä kirja onkin makoillut koskemattomana loppukesästä asti. Nyt tulin kuitenkin tulokseen, että huomattavasti enemmän iloa korteista on muille lähetettynä kuin omassa hyllyssä kaikilta piilossa.

Tai en minä postilähetysten vastaanottajien kannasta tiedä, mutta itse ainakin tulin äärimmäisen hyvälle mielelle pudottaessani kirjekuoria postilaatikkoon. Tänään tosin sain sattumoisin itsekin paperipostia ja kyllä senkin avaaminen ilahdutti.

Jälkijunassa siis vielä yksi toive / päätös vuodelle 2017: haluan lähettää enemmän kortteja, kirjeitä ja muita postiyllätyksiä tänä vuonna. Voisin myös mielelläni käydä läpi ja teettää kuvat vuosilta 2015 ja 2016. Oikeiden valokuvien plärääminen oli ihan yhtä ilahduttava kokemus pitkästä aikaa.

Joulukuun luetut

Kirjavuosi 2016 kääritään pakettiin tällä postauksella.

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen

Tämä kirja saa ajatukset liikkeelle. Muistelmateos etenee periaatteessa kronologisesti mutta rönsyilee paikasta toiseen. Toivolan jutut ovat kiinnostavaa luettavaa, koska elettyjä elämänvaihteita on paljon ja aivoissani kuplii, kun mietin, minkälaisia valintoja voikaan elämässä tehdä. Harvasta meistä saa näin kiinnostavia tarinoita kerrottua alle nelikymppisenä! Kirja kertoo paljon, mutta mielenkiintoista on myös kaikki se, mitä on tietoisesti jätetty pois - esimerkiksi Idols (josta ainakin itse omaan ensimmäiset tarkat Toivola-muistikuvat) mainitaan vain kerran sivulauseessa. Toivola on huikea puhuja, joten onkin harmillista, että mielestäni teksti oli vähän puisevaa. Äänikirjana tämä olisi varmasti mainio. Luettunakin Jani Toivola tuntuu kuitenkin kirjan jälkeen kummallisen tutulta.

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Harvoin tajuaa jo kirjan ensimmäisellä sivulla, että tarina tulee viemään täysin mennessään. Nyt kävi näin. Lumilapsi oli ihana, kaunis ja raastava aikuisten satu. Lapsettomuudesta kärsivä uudisasukaspari Jack ja Mabel raatavat tilallaan ja yrittävät selvitä talven yli. Sitten tapahtuu ihme. En ole koskaan käynyt Alaskassa, mutta sen luonnossa tuntuu olevan paljon samaa mystiikkaa kuin suomalaisessa metsässä. Lumilapsessa mystiikka ja fantasia ovat vahvasti läsnä, vaikka vakavamielisempi lukija voi myös lukea kirjan realistisemmin lasein. Kirjan pohjavire on surullinen, mutta näiden kansien väliin mahtuu koko tunteiden kirjo.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Pinterest-löytö oli ihan mahtavaa lomalukemista! Australialaisen esikoulun vanhempainyhdistyksen sisäiset kiemurat eivät lähtökohtaisesti vaikuta mielenkiintoisilta, mutta kyllä ne vain olivat. Mustat valkeat valheet on tavallaan dekkari, mutta tapahtunut rikos on lopulta kuitenkin vain sivujuonne kudelmassa. Kokonaisuus on tarina naisista, ystävyydestä, selviytymisestä, pienten piirien ongelmallisuudesta ja erilaisista elämäntilanteista. Ei ehkä syvällisin ikinä lukemani opus, mutta juuri oikea valinta Tallinnan-reissulle ja joulunpyhille. Ihanan sujuvaa tekstiä, mainioita cliffhangereita, tarpeeksi inhimillisiä henkilöhahmoja, hömppää ja asiaa sopivassa suhteessa. Toimii.

//edit: Kas! HBO Nordicilla bongaamani kiinnostavalta vaikuttava sarja Big Little Lies - pääosassa mm. Reese Witherspoon, Nicole Kidman, Alexander Skarsgård ja Adam Scott - perustuukin tähän romaaniin. Se alkaa helmikuussa. Odotan jo innolla!

Alice Hoffman: Punainen puutarha

Punaisen puutarhan tunnelmassa oli paljon samaa kuin Lumilapsessa: mukaansatempaava teksti, sama taianomainen tunnelma ja luonnonläheisyys. Erona on kuitenkin se, että Hoffmanin kirja on novellikokoelma. Kaikki tarinat sijoittuvat Blackwellin kylään Massachusettsissa, jonka ensimmäisen tarinan päähenkilö Hallie Brady perusti siirtokuntansa kanssa 1700-luvulla. Kylän ja uudisasukkaiden jälkeläisten vaihteita seurataan sukupolvesta toiseen aina näihin päiviin asti, kaiken keskiössä puutarha, joka jostain syystä tuottaa vain punaisia kasveja. Itse viehätyin kovasti Hoffmanin tavasta ripotella aiemmista tarinoista tuttuja henkilöitä, yksityiskohtia ja viittauksia myöhempiin aikoihin. Jokainen tarina piti hyppysissään, enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni. Sujahti välittömästi viime vuonna lukemieni kirjojen kärkeen.

Roald Dahl: A Taste of the Unexpected

Uudenvuoden korvilla luettu 56-sivuinen välipalakirja, jonka sain ennen joulua lahjaksi. Olen lukenut Dahlilta monen monta novellikokoelmaa, mutta jostain syystä mikään A Taste of the Unexpectedin kolmesta tarinasta ei tuntunut tutulta! Keskimmäinen, aikatauluhysteerikkorouvasta kertova tarina oli suosikkini, mutta kaikki kolme pitivät minut kyllä sohvan reunalla jännittyneenä otteessaan. Erinomainen kirja kiireiselle tai aivojen tuuletusta kaipaavalle.

Toiveet vuodelle 2017

2017. Suomi 100, Julia Roberts 50, minä ja Antti Holma 35 vuotta.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein toiveeni onkin, että aattoiltana vallannut ikäkriisi ja ahdistustilat jäävät suosiolla tänne vuodenvaihteen korville ja saan elellä loppuvuoden rauhassa. Toivon myös, että saan järjestettyä elämääni jo sitä viime vuonna kipeästi kaipaamaani muutosta. Samalla toivoisin mielenrauhaa, leppoisampaa arkea ja kykyä keskittyä siihen, mitä ikinä olenkaan tekemässä - enkä koko ajan kärsiä tunteesta, että hukkaan aikaa, jos lataan akkujani sohvalla. Samalla toivon fyysistä terveyttä ja kehon tasapainoa, vähemmän jumittavia lihaksia ja kummallisia kremppoja. Haluaisin käydä enemmän kahvilla, yksillä, skumpalla tai ulkona syömässä ystävien kanssa. Toivon, että saan jatkettua aamusivujen kirjoittamista ja jäsentää muutenkin ajatuksiani tekstimuodossa. Ehkä jopa kokeilla proosan tuottamista!

Haluaisin käydä salilla/jumpassa säännöllisesti mutta rennosti. Maltillinen tavoite voisi olla vaikka 125 treenikertaa tälle vuodelle. Menneen vuoden valossa - 139 kertaa - ei liikuta missään älyttömissä sfääreissä.

Haluan kaapin tai lipaston Siro-astioille. 

Tosissani toivoisin myös, että keksisin viimeinkin konkreettisen ja minulle sopivan tavan kanavoida maailmantuskaani ja oikeasti toimia: auttaa ihmisiä, suojella ympäristöä, osallistua politiikkaan. Pelkään tosin, että tämä jää tänäkin vuonna vain hyvien aikeiden ja satunnaisten rahalahjoitusten tasolle. Vinkkejä otetaan vastaan.

Tämän vuoden tavoitekuva näyttää tältä:

Ja vielä lopuksi se ihan konkreettinen uudenvuodenlupaus: lupaan, etten enää lainaa kirjoja/levyjä/elokuvia iloisessa hiprakassa kenellekään kirjoittamatta sitä muistiin. Nyt on kateissa rakkaimmista rakkain Oz-maan taikuri, koska se ei mitä ilmeisimmin ollutkaan lainassa siellä missä luulin. Sielua riipii.