fanityttö laatikossa

Listoihin perehdyn ajatuksella vähän myöhemmin. Nyt jotain ihan muuta.

Reilu viikko sitten yritin etsiä töiden jälkeen vaatteita. Sovitin miljoonat housut ja kaikki näyttivät urpoilta ja muutenkin oli elo nurjaa. Sitten muistin sen: Robbie Williamsin kaikki videot sisältävä DVD oli Eskoilla myynnissä kympillä. Sinne!

Paitsi että se oli myyty. Varapelastussuunnitelma oli ilmiselvä: Placebon vastaava DVD. Paitsi ettei sitäkään enää ollut. Tilauspyyntö olisi ollut turha jättää, tarve oli akuutti. Siis Anttilaan. Paitsi ettei sielläkään ollut kumpaakaan. Mutta jotain muuta siellä oli.

En alunperin ostanut Don Huonojen Luurangot laatikossa -boksia, koska se tuntui turhalta toistolta, minullahan on jo Hyvää yötä ja huomenta. Jotenkin logiikkani onnistui täysin sivuuttamaan sen, että mitään boksin muusta sisällöstä minulla ei olekaan. Siis kahta viimeistä studiolevyä, kaikkia niitä livetaltiointeja, kaikkia bändin ikinä tekemiä musiikkivideoita ja ties mitä ekstroja.

Onneksi nurjassa olotilassa tulin järkiini. Ilmeisesti muiden vanhojen fanien logiikassa on ollut samankaltainen aukko, sillä boksi oli myynnissä alennushintaan 14,95. 

 

Talvi nujersi minut eilen illalla, enkä taipunut parin kilometrin kävelymatkan päähän afroilemaan. Hetken ihmeteltyäni ns. ylimääräistä tyhjää iltaa oivalsin, että on mitä parhain hetki korkata tuo boksi. Muistan kun äiti toi 15-vuotissyntymäpäiväni aamuna minulle Hyvää yötä ja huomenta -levyn käteen. Kaksoisolento oli ollut niin kova juttu 13-vuotiaalle Hannalle, että sukat pyöri jaloissa jo melkein pelkästä uuden levyn ajatuksesta. Boksin livetaltiointeja ja videoita katsoessani sain vähän samasta olotilasta kiinni. Löydän Don Huonot aika säännöllisin väliajoin uudestaan, minkä minut pitkään tunteneet ja vähän satunnaisemmatkin tutut hyvin tietävät. Nyt löysin bändin taas, mutta ennen kaikkea visuaalisessa muodossa, suurinta osaa videoista en ollut nimittäin edes ennen nähnyt. Hihkuin, liikutuin ja lauloin mukana, paikoin kylmät väreet kulkivat pitkin selkää. Ja katselussa oli vasta ensimmäinen DVD. 

Pieneen laatikkoon oli pakattu paljon hienon orkesterin tuotantoa ja yhden fanitytön ydin. Huonomminkin olisin voinut 15 euroa käyttää.

suoritus: viikonloppu

Neiti Maibbo oli laittanut blogiinsa seuraavaa:

Pyydä minua muodostamaan TOP 5 -lista ihan mistä tahansa. Sen jälkeen voit kopioida tämän itsellesi ja pääset itse listaamaan asioita.

Jätin sinne pyynnön kolmesta listasta, joten tässä ollaan. Jos jotakuta kiinnostaa, listatoiveita kommenttiboksiin.

Ihmeellinen viikonloppu. Vaikka toki normaalisti nautin siitä, että viikonloppuisin on ne päivät, kun on aikaa vötkyillä Markon kanssa ilman suuria tekemisvelvoitteita, menneenä viikonloppuna nautin erityisesti siitä, ettei Marko ollut kaupungissa. Sain asioita aikaan ihan eri tavalla.

Ehdin nähdä eri ystäviä, katsoa pitkään lainassa olleen hömppäelokuvan, siivota kylppärin, viettää rauhallisia aamuja, lukea kummankin päivän Hesarit kunnolla, käydä teatterissa ja Haaviston kampanjatilaisuudessa. Toki myös hengailin hoitokissojen kanssa ja olin molempina päivinä töissä. 

Vaikka työviikonloppu tarkoittaakin melkein poikkeuksetta seitsemän päivän työputkea, huomasin pitäväni kovasti vapaapäivien sijoittumisesta torstaille ja perjantaille. Ensimmäisen päivän käytin puuhasteluun (ks. edellisen postauksen hätäännys), toisena keskityin ystäviin ja oleiluun. Ja koska viikonlopun työpäivät ovat tavallisesti normaalia lyhempiä, aamullakin oli aikaa vain oleilla - tai siivota kylppäri.

Tosin olotilaan saattoi vaikuttaa sekin, että kerrankin oli aamulla aikaa ja ruokahalua keskittyä kunnon aamiaisen tekemiseen ja rauhassa nauttimiseen. Sain pitkästä aikaa kasattua semmoisen kombon, ettei nälkä meinannut olla vielä lounaallakaan. Ja oli vielä hyvääkin.

Näillä täyttyy maha.

Sekä minä että vatsani tykkäämme kaikista ravintoaineista: kanelikahvia, vihersmoothie, mysliä, soijamaitoa ja keitetty kananmuna. Kunnon eväillä jaksaa suorittaa vähän löysemmätkin päivät.

ekaa kertaa

Viihdyn uimahallissa, mutta en ole kovin hyvä uimaan - jaksan kyllä uida pitkiä aikoja, mutta tekniikassa on parantamisen varaa. Jalat eivät tottele ja muutenkin ongelmallinen yläselkä-niska-akseli jännittyy uidessa entisestään. Eilen sitten kokeilin ensimmäistä kertaa vesijuoksua.

No niin, vesijuoksua vielä kokeilemattomat ystävät. Se mikä näyttää leppoisalta lillumiselta vedessä on itse asiassa aika rankkaa. Jalat menivät heti maitohapoille, mutta jatkoin kiltisti polkemista ja olo helpotti pian. Tekniikassa olisi selvästi parantamisen varaa kyllä tässäkin, sillä niskan sijaan protestinsa ilmaisi alaselkä. Aion silti jatkaa kokeilujen parissa, laji kun vaikuttaisi vaativan erityisesti minulle ehdottoman tärkeää keskivartalon hallintaa. Jospa vielä joskus sielläkin olisi lihkasisto edes suurin piirtein kunnossa.

Eilen tein myös ensimmäistä kertaa ikinä itse mysliä, hieman Eeva Kolun talvimysliohjetta modaten. Vannoin, etten ala myslihifistelijäksi tai toitota itse tehdyn myslin ylivertaisuutta kaupan valmiisiin, etenkin kun Myllärin uudet luomumyslit ovat olleet mielstäni ilahduttavan hyviä. Vaan minkäs teet.

Lopputuloksena oli nimittäin paras mysli, jota olen koskaan syönyt. Tänään testailin partaäijäjugurtilla, mutta luulen, että soijamaidolla olisi ihan nappijuttu. Eli kipin kapin kauppaan tänään. Jonkun verran kalliimpaahan tuo on kuin kaupan tavara, mutta enpä ole ennenkään ollut valmis laadusta tinkimään, jos ero on vain muutama euro. Itse tehdyn myslin ehdottomasti paras puoli sitä paitsi on se, että tiedän täsmälleen, mitä siinä on. Kaupan myslit ovat usein salaa sokeripommeja ja makeus myös peittää kaikki maut. Omassa myslissä eri maut erottuvat eikä koko satsin makeutukseen mennyt kuin vajaa puoli desiä hunajaa.

Terveysominaisuudet tosin saattavat nollautua, jos syö koko litran heti. Onneksi on tahdonvoimaa. On, on!

Vielä on tämä päivä vapaata ennen seuraavaa seitsemän päivän putkea. Mitä ihmettä voi tehdä, jos on jo eilen ehtinyt vesijuoksemaan, äänestämään, siivoamaan, käymään verotoimistossa, tekemään mysliä ja katsomaan rästiohjelman boksilta? Apua.

sellainenkin henkilö

Presidentinvaalit puhuttavat. Koitan olla provosoitumatta, mutta jos vielä kerrankin kuulen lausemuodon "sellainenkin henkilö kuin Haavisto", saatan älähtää isoäänisesti. Siis jos kontekstissa yritetään kuulostaa siltä, että ollaan edistysmielisiä ja avoimia, mutta rivien välistä on silti luettavissa, ettei ihan tajuta, kuka nyt oikeasti muka äänestää kaiken maailman vihreitä homoja niinku.

Tosin on mainittava, etten minäkään ole ensisijaisesti vihreää homoa äänestänyt. Olen äänestänyt Haavistoa, joka on kampanjoinut ulkopoliittisella osaamisellaan, keskustelulla, kuuntelemalla, avoimella ilmapiirillä, kestävällä kehityksellä, ympäristöarvoilla ja ihmisoikeuksilla. Jos ehdokas Haavisto ottaisi vielä äänekkäämmin kantaa tuloerojen kasvun pysäyttämiseen, luulisin, että monien vasemmalle suuntaavien olisi helpompi tarttua toiseen kierrokseen. Tosin monelle valinta taitaa olla selvä, vaikkei Haavisto vihreiden vasempaan laitaan juuri profiloidukaan.

Koska en ole voinut avoimesti provosoitua "sellainenkin henkilö"-heitoista, hiljaisena vastaiskuna olen lahjoittanut rahaa poliittisiin tarkoituksiin ensimmäistä kertaa elämässäni, tai siis nyt jo kolmesti. Hähää! Onneksi en ole ainoa. Ilolla seuraan mm. Ihmeidentekijöiden edistymistä.

ps. En toki väitä, etteikö Haavistolla olisi heikkouksia, enkä allekirjoita kaikkia mielipiteitä varauksetta. Vahvuudet ja yllä mainitut arvot painavat kuitenkin vaakakupissa enemmän.

Vaan se politiikasta. Tänään suuntaan kaupunginteatterin juhlanäyttelyn avajaisiin ja mahdollisesti jatkan olutneuvostutkintoni suorittamista yhdellä laatuoluella sen jälkeen. Täältä tullaan, kaupungin kulttuurikerma ja tulevaisuuden pellavakaapuminä!

1001 elokuvaa

Kävin torstaina uudemman kerran Suomalaisen alessa. Olin ajatellut tehdä harkitun täsmäiskun, mutta kassalla minulle ilmoitettiin, että jos ottaa kaksi kirjaa, halvemman saa ilmaiseksi. Eihän siinä auttanut kuin lähteä penkomaan.

Vaihtoehtoja olisi ollut ihan liiaksi, mutta arpomisen jälkeen päädyin Markon löytöön 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään.

Ei hitsi, mikä kirja! Lista elokuvista (suomennettuun painokseen on otettu myös kotimaisia elokuvia mukaan), paljon kuvia, elokuvien esittelyt ilmestymisjärjestyksessä, elokuvien tärkeimmät tiedot ja lyhyet artikkelit jokaisesta. Hihkumiselta ei vältytty opusta plärätessä. Tosin "plärätä" saattaa olla virheellinen termi, koska kirja painaa ihan tuhottomasti eikä siis sovellu kevyeksi viihteeksi millään tavalla.

Vaikka trivia onkin minulle erityisen rakasta, listoista - ja etenkin listan kohtien yliviivaamisesta - elävä toki arvostaa myös alun aakkosellista hakemistoa. Siitä vain tarkastamaan, monta tuhannesta ja yhdestä on plakkarissa. Olihan niitä. Alustava laskenta osoitti minun nähneen listatuista elokuvista yhteensä 179. Yllättävän hyvä tulos. Samassa piilee kyllä myös listoja rakastavan painajainen. Voinko nyt enää katsoa mitään muita elokuvia ennen kuin kaikki kohdat tuolta on ruksittu, mitä?

Kapinoin valmiita listoja vastaan ja kävin heti torstai-iltana katsomassa J. Edgarin.

Nyt vasta monta vuotta jälkikäteen alan ymmärtää, kuinka yleissivistävää koulutukseni Bristolissa olikaan. Silloin luulin, että katsotaan hämäriä lajityyppien edustajia, mutta kyseisiä elokuvia tulee vastaan ties missä yhteyksissä vähän väliä. Leffakirjan listasta ruksailun tuloskin olisi ilman Bristolia jäänyt huomattavasti laihemmaksi. Ja löytyihän sieltä myös Harold & Maude, yksi kaikkien aikojen lempielokuvistani. Siihen elokuvaan ei kerta elämässä riitä.

ilta

Tuntuu, etten ehdi olla kotona nyt oikein ollenkaan. Pienetkin hetket pitää siis hyödyntää huolella. Jos on sattunut iltavastaanotolla aiheuttamaan itselleen kunnon ähkyn (yhteisen hyvän nimissä, muutenhan ruokaa menisi hukkaan), viinirypäleet ja herkkutee Buffy-mukista ovat varsin mainio iltapala. 

Lauantai-illan evästä.

Aivot voi huijata luulemaan, että tarjolla on myös ihan oikeita herkkuja inkiväärituoksuvahalla. Toimivaa ja tunnelmallista. 

Kohta tippuu.

Yllä vielä näkymä parvekkeeltani tältä aamulta. Päivän aikana tuo on laskenut  noin 20 cm ja toimii nyt mukavana näköesteenä naapurin parvekkeelle, hyvä niin. Toivon kuitenkin, etten ole kotona silloinkaan, kun tuo rysähtää alas.

ja niin minä mieleni pahoitin

Jatkan first world problems -teemallani, mutta kun kiukuttaa!

"Maukas, terveellinen ja monipuolinen ruokavalio vaikuttaa positiivisesti elämänlaatuun - kunhan vain muistaa pysähtyä hetkeksi. Anna itsellesi hetki aikaa kiireisen työpäivän aikana - rentoudu, potkaise kengät pois jalasta, sulje silmäsi ja - unelmoi. Valitse ja nauti Fresh Hetki salaatti lounaaksi tai välipalaksi ja tunnet olosi keveäksi ja energiseksi!"
Lähde: valmistajan nettisivut

Herää kysymys, mahtaako annoksen keveys perustua siihen, että sitä on tosi vähän. Harvemmin ostelen valmissalaatteja, mutta 9,5 tunnin työpäivä, kokkauslaiskuus ja se fakta, että olen aivan höpsönä caesarsalaattiin saivat aikaan hairahduksen - eikä se ainakaan vaikuttanut elämänlaatuuni positiivisesti tällä kertaa. Ja muistin kyllä pysähtyä, vaikkei annoksen syömisessä tällaisella hitaalla pureskelijallakaan kauaa nokka tuhissut.

© Fresh Servant Oy

"Fresh Lounas Hetki Katkarapu-Caesar sisältää runsaan salaattipohjan, laadukkaat katkaravut, rapeat leipäkuutiot, parmesaanijuustojauheen ja upean makuisen caesarkastikkeemme. Tämä salaatti sisältää paljon proteiinia."
Lähde: samat sivut, jotka todistavat, että yhdyssanat erisnimissä voivat olla haaste

Juu ei. Runsas salaattipohja oli ehkä noin puolitoista desiä ei kovin tiiviisti pakattua lehtisalaattia. Katkikset ja kastike olivat ihan kelvollisia, leipäkuutiot vähän jauhoisia. Proteiinia oli toki runsaasti verrattuna vihreän salaatin määrään. Parmesania oli reilusti, mutta se ei siitä huolimatta maistunut erityisemmin. Kaikki parmesanin rasvat ja kalorit ilman makua? Hmmh.

Totuuden nimessä mainittakoon, ettei minulla oikeasti ollut edes erityisen nälkä, mutta aina voi kiukustua hypoteettisen tilanteen edessä: olisin voinut olla nälkäinen. Rakkain terveisin, mielensäpahoittaja -82.

Tätä kirjoittaessa mielensäpahoittajan kiukku laantui lähinnä närästykseksi. Onneksi on blogi, voi purkaa tuntojaan näistä ehdottoman tärkeistä asioista. Niin, kerta.

Laiskuus ja caesarsalaatin fanittaminen on oikeasti vähän huono yhdistelmä, paras salaatti kun tulee tuoreista aineksista ja laadukkaalla kastikkeella eikä krutonkejakaan ole vaikea tehdä. Valmisversioista olen todennut parhaaksi Pirkan ja Rainbow'n valmiit pussukat. Niissä ei ole mitään ylimääräistä, mutta krutongit on isoja ja muhkeita ja rouskuvat ihanasti. Proteiinitarpeessa voi vaikka lisätä ne katkaravut purkista.

Mutta jospa ensi viikon tavoitteena olisi ihka oma caesar. Kastikkeen mennessä suuren huudon säestämänä pilalle voin sitten taas syödä näitä valmisversioita enempiä nurisematta.

suuret pulmat!

Päätin tehdä viimeinkin kulttuuriteon ja katsoa Stieg Larssonin Millenium-elokuvat, joita Sub pyörittää jälleen lauantai-iltaisin. Ensimmäisen osan perusteella tuntuu oivalta ratkaisulta, kaikessa kamaluudessaankin ruotsalainen laadukas rikosdraama on aina ilo. Ikävä kyllä Teema ei vain tee projektiani turhan helpoksi, sillä lauantai-iltaisin tulee nyt vaikka mitä hienoja juttuja samaan aikaan, tällä viikolla Leonard Cohen -spesiaalia, ensi viikolla Banksy-elokuvaa. Kamalaa!

Tuskailun sijaan voisin tietysti yrittää päivittää boksini niin, että se tunnistaa kiltisti myös Ylen kanavapaketit ja pystyy tallentamaan kahta kanavaa samaan aikaan... Kovin vaivalloinen ajatus.

Huomenna alkaa seitsemän päivän työputki. Tämänpäiväisen vapaan aikana olisi ollut huutava tarve boksin päivityksen lisäksi siivoukselle ja vaateostoksille. Tekemättä jäivät kaikki. Sen sijaan kävin raapustamassa numeron 2 ennakkoäänestyslipukkeeseen, ulkona lounaalla, ostamassa sarjalipun Tapioon ja Suomalaisen alesta von Baghin Kaurismäki-kirjan. Kai sitä ehtii siivota aamullakin?

Siivousporkkanana toimikoon uusi seinätarrani. En anna itselleni lupaa laittaa sitä paikalle ennen kuin paikat on kunnossa ja tarran paikka huolella mallattu. Loogisin paikka olisi olkkarin päätyseinässä, mutta siinä on tapetti, enkä ole varma, uskallanko laittaa tarraa sen päälle. Tapettia en varjele, se on jo niin reikäinen. Mutta pysyykö tarra paikallaan tuossa? 

First world problems.

beans, papuja, bönor

Kuulin terveysalan ammattilaiselta eilen vähemmän tervetulleita uutisia: ilmeisesti kehoni nyt vaan sattuu olemaan sitä tyyppiä, joka varastoi huonoa kolesterolia ja siksi lukemat olivat aavistuksen verran koholla, vaikka ruokavalio on ok ja muut veriarvot enemmän kuin hyvät. Jopa hemoglobiini! Hemoglobiiniriemu loppui lyhyeen, kun tajusin käytettyjen rasvojen menevän nyt tarkempaan seurantaan. Että ai kun kiva.

"Vähemmän eläinrasvaa, enemmän kasvirasvaa" kuului terveysihmisen käsky. "Punaisen lihan tilalla enemmän kalaa ja kanaa" seurasi sitä. Istuin siinä huuli pyöreänä hetken ja kävin sitten uudestaan läpi pääasiassa pesco-vegetaristisen ruokavalioni perustat.

"Lisää hedelmiä ja kuituja!" oli vastaus aprikointiini. Luovutin, enkä siis enää jatkanut arkiruokani erittelyä vaan poistuin kiltisti paikalta pohdiskelemaan tilannetta omillani.

Epäilen, että joulukuun homejuustofestari saattoi vaikuttaa tulokseen, mutta ei vara venettä kaada. En siis enää osta juustoa leivän päälle (yhyy!) ja koitan nyt tunkea rypsiöljyä sellaisiinkin paikkoihin, joihin se ei mielestäni kuulu, itse kun yleensä nautin vaikkapa salaatin mieluiten ilman kastiketta. Ja koitan nyt sitten lisätä vielä hedelmiä ja kuituja, vaikka prosessissa saatan muuttua omenaksi. Mutta omenathan on kivoja, kaikki niistä tykkää, eritoten minä itse.

Harkitsen myös nyt siirtyväni 1% maitoon, vaikka sitä ei saakaan 1,5 litran tölkeissä eikä käsittääkseni myöskään luomuna (kaksi vaihtoehtoista ostokriteeriä maitotölkeilleni). Rasvattomaan en vaihda, se on pahaa. Siis vielä pahempaa kuin tavallinen maito, josta en myöskään oikeasti pidä, mutta juon kuitenkin, koska kehoni sitä tarvitsee kolesterolivarailusta huolimatta.

Yksi asia, josta en vielä tässä vaiheessa suostu luopumaan on ruuanlaittojuusto. Etenkään nyt, kun tulin tiistaina vahingossa improvisoineeksi ihan mahtavan ruokalajin. Viikon verran on jo tehnyt mieli tortilloja ja alkuviikosta oivalsin, ettei oikeasti tee mieli tortilloja vaan niitä mausteisia papuja ja avokadoasioita siellä sisällä. Avokadoa on siis mennyt nyt smoothiessa ja salaatissa pitkin viikkoa papuhimon tyydytin vanhasta rakkaasta sieni-kesäkurpitsavuoasta ja lasagnesta inspiraation saaneella ruualla, joka oli - varsinkin tässä tilanteessa - ehkä parasta ikinä.

Stock photo paremman puutteessa.

 3-4 annosta

1 pieni kesäkurpitsa (200-300g)
1 purkki meksikolaisia chilipapuja
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 isoa herkkusientä
tomaatti
loraus ruokakermaa
sambal oelekia maun mukaan (pavuissa on jo chiliä)
suolaa
pippuria
rypsiöljyä

juustoraastetta

Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Pilko sipuli, valkosipuli, tomaatti ja sienet.
Kuullota sipulia ja valkosipulia hetki öljyssä, lisää tomaatti ja sienet sekä pavut suoraan tölkistä. Keittele hetki.
Lisää ruokakermaa niin, että kastikkeesta tulee vähän juoksevampaa. Mausta.
Lado lasagnemaiseen tapaan öljyllä voideltuun vuokaan kerroksittain kesäkurpitsaviipaleita, kastiketta ja juustoa.
~200*C, noin 30 minuuttia uunin keskitasolla. Anna vetäytyä vähän aikaa.

Ehkä vähän rumaa ruokaa, mutta ei hitto kun tuli hyvää! Sivuun vähän tomaatti-avokadosalaattia ja se on siinä. Tosin kastike oli niin hyvää, että loput piti syödä leivän avustuksella. Hihi. Ensi viikolla sitten sitä kalaa, jos vaikka silakasta pitkästä aikaa jotain keksisin.

toiveita

Kävin kehityskeskustelussa ennen joulua ja siellä listattiin työminän tavoitteet tulevalle vuodelle. Viime vuoden hyvistä saavutuksista inspiroituneena laadin jälleen toive- ja tavoitelistan myös siviiliminälle. Molemmille riittää haastetta, toivottavasti myös rahkeita. Mutta kuten todettu, etenkin siviiliminän toiveiden ja tavoitteiden suhteen voi ottaa rennommin, niihin pääsee kuitenkin paremmin ilman turhia paineita. Onnistuessaan ne kuitenkin tukevat myös työminän ponnisteluja, näin ainakin uskon.

Vuonna 2012 toivon saavani liikuntarutiinini ja päiväkirjakirjoituksen taas oikeasti rullaamaan, saavani informaatiotutkimuksen aineopinnot käyntiin, lukevani viimeinkin Oksasen Puhdistuksen sekä muutaman aiemmin skippaamaani klassikon lisää ja pyrähtäväni ulkomaille kerran tai pari. Lisäksi tavoitteena on purkaa loputkin muuttokamat, muistaa puhdistaa lattiakaivo säännöllisesti (ja tarpeeksi usein), uudistaa vaatekaapin sisältöä maltillisesti sekä muistaa pitää järkeviä välipaloja mukana töissä kahvitauoille (eli vältellä liikoja kakkuja). Ja olla elämättä yli varojeni.

Viimeisen tavoitteeni hengessä tilasinkin juuri sisustusasioita melkein 50 eurolla. Tai itse asiassa vain yhden sisustusasian. Eh. Hieno seinätaide on kuitenkin kotiini tervetullutta, joten olkoon oikeutettua. Valokuva luvassa, kunhan lähetys saapuu ja saan taiteen aseteltua paikoilleen. Ehkä sitten saan ripustettua taulutkin. Sitä odotellessa...

Tavoitelistassa luki aluksi myös jotain oman tehokkuuskäsityksen muuttamisesta, mutta luulen sen olevan niin pitkäjänteinen projekti, ettei siihen yksi lyhykäinen vuosi riitä. Valotan: maanantaina oli vapaapäivä, jonka aikana mm. tiskasin viikonlopun tiskit, imuroin, pesin lattiat, pesin vessan, vein tietokoneen huoltoon, hujautin vahingossa liki 5 kilometrin lenkin ja kävin jumpassa, kampaajalla sekä kaupassa. Ja puhdistin sen saakelin lattiakaivon (limainen hius- ja nukkarotta, paras tapa käynnistää uusi vuosi!). Illalla sitten murehdin, kun niin vain valui hukkaan tämäkin vapaapäivä, kun mitään järkevää en taaskaan saanut aikaan.

Apua projektin onnistumiseen otetaan vastaan.