Auf Wiedersehen, Pet!

Tapanani on ollut kirjoittaa aina näin vuoden viimeisenä päivänä muistelua kuluneesta vuodesta. Tänään on erityisesti somen puolella näkynyt myös reilusti kertausta kuluneesta vuosikymmenestä.

Vaikka mennyt kymmenen vuotta on muovannut minua enemmän kuin uskallan edes ajatella, en jotenkin jaksa. Koko päivän on vallinnut tosi melankolinen olo ja tuntuu puristavalta muistella menneitä tai miettiä tulevaa.

Vuosi 2019 sisälsi paljon hienoja hetkiä ja monella tapaa tuntuu, että olen lopultakin juuri siellä missä pitääkin. Toisaalta vuotta on värittänyt enimmäkseen huoli, murhe ja menetykset, joiden takia en jää tätä vuotta kaipaamaan.

Vuoden alussa toivoin proosallisempia kuin aikoihin:

Vuonna 2019 haluan: 

... käyttää ruuanlaitossa vähemmän ja harkitummin eläinkunnan tuotteita, etenkin maitotuotteita.
... olla ahdistumatta liikaa töihinpaluusta syksyllä.
... olla paremmin perillä ystävieni kuulumisista ja voinnista.
... käydä salilla tai jumpassa edes kerran viikossa.
... lukea taas enemmän kirjoja.
... säilyttää edes hieman siitä leppoisasta lungi-Hannasta, joka minusta on viimeisten kuukausien aikana kuoriutunut. 

Lisäksi toivon edelleen terveyttä itselle ja perheelle, ja itselleni etenkin sitä, että työelämässä edessä oleva hyppy tuntemattomaan osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Jää nähtäväksi.

Kipuilen edelleen eläinperäisten elintarvikkeiden kanssa. Harkitsin kovasti vegaanihaastetta tammikuulle, mutta yritän sen sijaan panostaa koko perheen pysyvämpiin valintoihin, omasta ruuastani kun reilusti yli puolet on jo nyt vegaanista. En tiedä ystävieni kuulumisista juuri mitään, koska olen ollut liian väsynyt tapaamaan ketään. Salijäsenyyden katkaisin keväällä ja olen ihan rapakunnossa. Itse olen ollut terveenä, perhe ei.

Toisaalta olen lukenut taas reilut 50 kirjaa vuoden aikana ja jopa nauttinut puuhasta. Lungi-Hanna ei ole kokonaan hävinnyt, vaikka välillä lähteekin lomalle. Ja mikä tärkeintä, alkupaniikin jälkeen toistaiseksi näyttää siltä, että hyppy tuntemattomaan kannatti eli töiden puolesta voin paremmin kuin vuosikausiin.

Isoja asioita, arkista menoa. Puolet ja puolet. Sitähän se elämä kai on.

Käytiin aamulla koko perheen voimin Tokmannilla ja Hoplopissa, minkä jälkeen totesin, että tässä väsymystilassa siinä on tarpeeksi raikulimenoa tämän vuosikymmenen tarpeisiin. Kotona saunan jälkeen avattiin toissakesänä lahjaksi saatu pikkuskumppa eli täällä istun taas hiljaisessa kodissa sohvalla ja valvon lapsen unta hiljalleen kuohuviiniä siemaillen. Saatanpa vielä syödä vähän joululta jääneitä juustoja ja keksejä, jos oikein villiinnyn.

Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä hätyyttää melankolian riemuja. Tervetuloa, uusi kultainen 20-luku. Saatan juonia pääsi menoksi jo kaikenlaista.

Marraskuun kirjat

Marraskuu oli lukuhaasteen valossa täsmäiskujen kuukausi.

Kati Kovács: Kamileen labyrintti

Kuuron Kamileen lisäksi Kovácsin sarjakuva kertoo sangen erikoisen tarinan isoisästä, kadotetusta rakkaudesta, poikamies Rubenista, suolinnuista ja hitusen irstaista leivoksista. En vieläkään ole ihan varma, mitä tuli luettua, mutta ilahduin, hämmennyin ja viihdyin. Ja mietin taas kerran, että sarjakuviin pitäisi tarttua useammin.

Kamileen labyrintti sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtiin 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä), 47 (Kirjassa on alle 100 sivua) ja 48 (Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä).

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu

Älyttömän hieno ja tiivis tietopaketti ilmastonmuutoksesta. En tiedä, miten kirja toimii lapsilukijoille, joille se on ensisijaisesti suunnaattu, mutta tällainen vähän uuvahtanut aikuinen sai kirjasta kyllä paljon irti. Faktat on selitetty selkeästi auki, lähteisiin viitataan selkeästi, ulkoasu on ihana ja lukemisen jälkeen olo on ennemmin uhmakas kuin lannistunut. Suosittelen!

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue), 13 (Kotimainen lasten- tai nuortenkirja), 22 (Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja), 47 (Kirjassa on alle 100 sivua) ja 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

Oma osuuteni Finlandia-raatiin herätti ristiriitaisia tunteita. Toisaalta pidän valtavasti Fagerholmin pirstaloituneesta tekstistä, jossa tarinaa ja tapahtumia rakennetaan hiljalleen, yksi palanen sieltä, toinen täältä. Toisaalta useamman kertojan, limittyvien tarinoiden ja palastellun kielen keskeltä fokuksen löytäminen oli hankalaa. Kertooko Kuka tappoi bambin? ensisijaisesti yhteisöstä, ystävyydestä, huonoista valinnoista, yksilön voimattomuudesta vai hajonneesta ihmismielestä, siitä en ole ihan varma. Kaiken takana lymyää teinipoikien tekemä joukkoraiskaus, mutta sitä ei kannata pelästyä. Raskaasta aiheestaan huolimatta tämä ei ole kohtuuttoman raskas lukukokemus. Pureskeltavaa se tarjoaa varmasti.

Helmet-lukuhaaste: 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

A.S. Byatt: Ragnarök: Jumalten tuho

Byatt kirjoittaa kauniisti ja norjalainen mytologia kiinnostaa. Silti tämä takkusi pahasti. Jos Ragnarök ei tahdo lähteä käyntiin, suosittelen poikkeuksellisesti lukemaan epilogin ennen varsinaista romaania, itselleni aukeni luettu ihan uudella tavalla vasta sen jälkeen. Varmaan monelle tämä on tarpeeton vinkki, mutta omat aivot olivat marraskuussa niin tukossa, että rivien väliin oli vaikea solahtaa. Harmittaa. Luen Ragnarökin joskus uudestaan, skarpimpana ja rauhassa makustellen.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue), 27 (Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja)

Johanna Sinisalo: Kätketyt

Sinisalon omana niteenään julkaistu novelli oli varsin passeli välipalakirjanen tuulettamaan aivoja: harmiton, viihdyttävä ja riittävän vetävä. Geokätköily ei enää ole uusinta uutta, mutta ainakin minulle sen verran eksoottinen laji, että toimi jännärin premissinä edelleen riittävän hyvin. Toki alusta asti lukijalle on selvää, minne uusi harrastus päähenkilön vie, mutta se ei ratkaisevasti vähentänyt lopun inhotuksen väristyksiä.

Helmet-lukuhaaste: 37 (Pienkustantamon julkaisu), 47 (Kirjassa on alle 100 sivua) 

Lokakuun luetut

Eeva Park: Viimeisellä rajalla

Virolaista kirjallisuutta tulee luettua ihan liian vähän. Tämän bongasin kirjaston uutuuskärristä ja nappasin lainaan. Kirjahan on toki jo 15 vuotta vanha, mutta suomennos tuore ja hyvä löytö olikin, joskin tosi raadollinen. Jos et halua lukea ihmiskaupasta, yhteiskunnan rakoihin pudonneista naisista ja lapsista, näköalattomasta kostonhalusta ja nousukauden Tallinnan nurjista puolista, tämä ei ole sinulle. Muuten kyllä suosittelen. Park rakentaa jännitettä sinällään yksinkertaiseen tarinaan hienosti kuorimalla kerroksia yksi kerrallaan. Samalla tarina päähenkilöineen etenee vääjäämättä kohti loppua, joka kaikesta petaamisesta huolimatta tulee yllätyksenä.

Viimeisellä rajalla sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 36 (Kirjassa ollaan yksin) ja 44 (Kirja kertoo Berliinistä)

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi

Lukulistalla pitkään roikkunut romaani Edelfeltin elämänvaiheista on nyt suoritettu, koska suorittamiselta lukeminen tosiaan tuntui. Ei tämä huono kirja ole, mutta joku Hiidensalon tyylissä töksähti ja vaikka kerronta onkin sujuvaa, en oikein päässyt tähän kiinni. Kokonaisuudesta jäi kaiken kaikkiaan vähän valju olo. Sinun tähtesi ei ole suoraan romaani kansallistaiteilijasta, vaan samalla myös - ja monesti paljon kiinnostavammin - Edelfeltin elämän naisista: äidistä, siskoista, vaimosta, rakastajattarista. Ja kuten jossain lukemassani blogiarviossa sanottiin, oman mainintansa vaatii myös Albertin kalu, josta puhuttiin vähän joka käänteessä. Ymmärrän tyylikeinon, mutta itselleni sen tuomat säröt kuvassa ei oikein toimineet. Toisaalta kirjasta oli ihana poimia palasia ja rakentaa niiden perusteella kuvaa 1800-1900-lukujen taitteen Helsingistä taidepiireineen. Nyt tekee mieli lukea Raija Orasen Ackté!

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua), 43 (Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi), 

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa

Sympaattinen aikusiten saturomaani, jonka alkuasetelma on oikeasti omaperäinen, kaikki hahmot omalla tavallaan vinksahtaneita ja tunnelma isojen teemojenkin keskellä ihanan kepeä. Yleensä nykyranskalainen kirjallisuus ei kauheasti napostele, mutta tämän kanssa kyllä viihdyin. Enempää en halua edes avata, koska alle 200 sivun pituudestaan huolimatta Lukija aamujunassa pääsee yllättämään aina uudestaan ja uudestaan.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 6 (Rakkausromaani), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Syyskuun kirjat

Mary-Louise Parker: Dear Mr. You

Kerrankin julkkiselämäkerta, joka olisi toiminut todennäköisesti paremmin luettuna kuin kuunneltuna, vaikka Parkerilla onkin todella miellyttävä ääni. Kirjassa Parker avaa vaiheitaan kirjeinä, jotka on kirjoittanut elämänsä käännekohdissa vaikuttaneille miehille. Samalla sivutaan henkilökohtaisesta näkökulmasta paljon isompia teemoja. Osa kirjeistä on lyhyitä, osa pitkiä, osa hauskoja, osa raadollisia, osa kaikkein lähimmille, osa käytännössä ventovieraille. Raikas ja toimiva lähestymistapa, mutta äänikirjana aika hengästyttävä. Luettuna kirjeitä olisi ehtinyt makustella rauhassa. Lämmin suositus, jos tavallisen julkkismuistelmat pursuavat jo korvista ulos.

Dear Mr. You sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 4 (Kirjailijan ainoa teos), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja) & 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)

Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen

Olen tykännyt kovasti Dickerin edellisistä, mutta tässä oli liikaa kaikkea: liikaa hahmoja, liikaa juonia, liikaa kikkailua, liikaa maneereja, liikaa epäjohdonmukaisuuksia ja ihan liikaa sivuja. Tiivistämisen varaa olisi ollut ainakin 200 sivua ja hyvälle kustannustoimittajalle töitä. Ärsyttää vähän, että käytin tähän aikaa, mutta toisaalta en malttanut jättää keskenkään. Mistä se ikinä kertookaan, en silti suosittele muille.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 36 (Kirjassa ollaan yksin) & 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Sophie Hannah: Kolme neljästä

Hannahin kolmas Poirot-mysteeri on edeltäjiensä tapaan tyylipuhdas, mutta samalla vähän mitäänsanomaton. Viihdyin kirjan kanssa oikein hyvin, mutta nyt muutama viikko myöhemmin en enää muistanut koko kirjaa. Ei siis mitään elämää suurempaa, mutta Christien tuotannon moneen kertaan kolunneille, uutta luettavaa kaipaaville ihan toimiva dekkari. Toisaalta tätä lukiessa tuntui, että Hannah on viimeinkin saanut hahmoista kunnolla otteen, joten olen toiveikas jatkon suhteen.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 41 (Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää) & 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Halusin tosi paljon tykätä tästä ja pikkukaupungin kirjakauppiaan päiväkirjassa olikin paljon hyvää. Kaupan työntekijät ja vakioasiakkaat tulivat tutuiksi ja kaupan vaiheita oli pakko googletella aina kirjan edetessä. Joku silti tökki: minulla kesti tosi kauan lämmetä Bythellin kuivalle huumorille ja ehkä siksi kauppias itse tuntui kaikkein vaikeimmin lähestyttävältä. Kuitenkin nyt jälkikäteen hymyilyttää, kun mietin kirjaa ja huomaan kaipaavaani sen tunnelmaa. Jatko-osa ilmestyi juuri, eiköhän sekin tule luettua ennemmin tai myöhemmin.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 32 (Kirjan nimessä on ammatti), 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä) & 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Ollapa jouten

Kuinka paljon ihminen voi kaivata joutenoloa?

Haaveilen ainakin kahden yön hotellilomasta, jolla makaisin villasukat jalassa sängyssä, lukisin kirjoja, söisin rauhassa aamupalaa ja olisin vaan. Kelpuuttaisin myös pitkän junamatkan itsekseni, kohteella ei niin väliä.

Samaan aikaan on paha mieli siitä, että lapsi haluaa ennemmin isin syliin lukemaan kirjoja eli voisin kuvitella, että jos haaveet ikinä toteutuvat, joutenolosta nauttimisen sijaan potisin vain syyllisyyttä. Kaikkea sitä. Tämä ei taida olla uutinen yhdellekään lapselliselle ja mitä ilmeisimmin kuuluu asiaan, mutta tasapainoa etsiessä.

Kävi ilmi, että minulla oli liikaa lomapäiviä varastossa, joten loppuvuodesta olen yllättävän paljon kotona. Toki lapsi lomailee siinä samalla kanssani, mutta jospa niihin päiviin saa vielä soviteltua vähän sitä omaakin aikaa.

Elokuun kirjat

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Savonlahden omaelämäkerrallinen esikoinen on samaistuttava, raivostuttava, naurattava, turhauttava ja tunnistettava tapaus. Kerronta on kevyttä, mutta aihe vakava ja vaikka olen lukenut hiljattain useammankin kirjan kolmekymppisen helsinkiläisnaisen haahuilusta, lähestymistapa tuntui uudelta. En vieläkään osaa sanoa, tykkäsinkö tästä, mutta sekalaisia tunteita nousi pintaan aika tavalla.

Kirja menee Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 4 (Kirjailijan ainoa teos),  7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua) ja 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia).

Tan France: Naturally Tan

Päädyin lievittämään Queer Eye -vieroitusoireita kuuntelemalla Tanin itsensä lukeman elämäkerran kesäpuuhien lomassa. Tykkäsin kyllä, mutta tämmöisissä on aina riskinä, että muualla sympaattinen hahmo alkaa tuntua ärsyttävältä, kun tajuaa että kyseessä on oikea ihminen, juuri niin pikkumainen kuin me kaikki muutkin. Voimauttavaa kuunneltavaa joka tapauksessa! Kiinnostavia polkuja ja riittävästi ajallisia kiinnekohtia (melkein) ikätoverille.

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 10 (Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua),  21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Maria Turtschaninoff: Maresi

Maresin asetelmassa ja tarinassa oli yllättävän paljon yhteneväisyyttä Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin kanssa. Maresi on kuitenkin nuortenkirja, joten mutkia oiottiin Itärannan romaania enemmän. Sen enempää oikominen kuin yhtäläisyydetkään eivät paljon haitanneet: Maresi tuntui kaikesta huolimatta omaperäiseltä ja raikkaalta. Mielestäni oivallinen avaus trilogialle - Punaisen luostarin kronikoiden maailmaa rakennettiin sopivasti, mutta riittävästi jätettiin auki tulevia osia ajatellen.

Helmet-lukuhaaste: 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 13 (Kotimainen lasten- tai nuortenkirja),  25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Olavi Maununpoika -sarjan avausosa on ollut lukulistalla iät ja ajat. Kauniston kieli on ihanaa, kerronta visuaalista, tosipohjaiset henkilöt kiinnostavia ja tarina vetävä, mutta joku tässä kuitenkin tökki. Ehkä ongelma oli rakenteellinen: alun eri perspektiivistä kerrottu tarina hämmensi ja sen jälkeen taas minäkertojasta oli vaikea saada otetta. Kiinnostava tuttavuus kaikesta huolimatta ja varmasti seikkailen Olavi Maununpojan matkassa myöhemminkin.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua)

Sofie Hagen: Happy Fat: Taking Up Space in a World That Wants to Shrink You

Jos ikinä tarvitset tiiviin, selkeäsanaisen selityksen mille tahansa ismille, tästä kirjasta se löytyy. Tärkeää asiaa lihavuudesta ja lihavien oikeuksista viihdyttävässä paketissa! Hagen tuo esiin lihavuuden monia puolia ja haastattelee monia ihmisiä erilaisten näkökulmien esiintuomiseksi. Haastateltavat ovat mukana äänikirjaversiossa ja se tuo kaiken entistä konkreettisemmaksi. Muuten kirkas viiden tähden kirja, mutta vähän harmitti, että Hagen lyttäsi tietyt terveellisemmät ruuat/valinnat pointin painottamiseksi. Toimiva tehokeino ehkä, mutta minimaalinen miinus siitä huolimatta. Jotkut meistä nimittäin oikeasti tykkäävät tummasta suklaasta ja lehtikaalista herkkujen lisäksi.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjailijan ainoa teos), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

A.S. Byatt: Pieni musta kirja

Poimin tämän sattumalta mukaan kirjastosta ja onneksi näin! Ihania, synkkiä aikuisten satuja - jo ensimmäinen novelli imaisi mukaansa heti. En muista lukeneeni Byattia aiemmin, mutta Pieni musta kirja ei varmasti jää viimeiseksi.

Helmet-lukuhaaste: 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)

Uusi alku

Sinne ne menivät: äitiysloma, vanhempainvapaa, hoitovapaa ja vielä vuosilomakin. Mitä ihmettä? Kun kävin helmikuussa sopimassa työn aloituksesta, syyskuuhun tuntui olevan ikuisuus. Ei sitten ollutkaan.

Mielelläni olisin vielä jatkanut vapaaherrattarena, mutta taloudellinen tilanne kannustaa palkkaan kotihoidontuen sijaan. Huomenna aamulla pitäisi siis saada itsensä työreleisiin ja hankkiutua keskustaan ennen kahdeksaa. Koska tämä on ollut ajankohtaista viimeksi 25.5.2018, hiemasen hirvittää. 

Samoin hirvittää päiväkodin aloitus, joka osuu kätevästi samaan kohtaan kuin oma ensimmäinen työpäiväni. Jälkikasvu on onneksi sosiaalisempaa sorttia ja tykännyt tutustumiskerroilla sekä päiväkodin tädeistä että lapsista kovasti, mutta itseni puolesta jännitän. Yritän miettiä, olenko ollut ikinä lapsesta erossa kahdeksaa tuntia kerrallaan (ehkä kerran tai pari, josta iso osa uniaikaa), mutta nyt sellaisia päiviä läiskäistäänkin heti eteen viisi. Tänään olen istunut monta kertaa tippa linssissä ja halaillut varastoon. Ihan kuin tuo remuiitu sylissä pysyisi, seikkailemaan on päästävä!

Onneksi Markolla on vielä töiden puolesta joustavampaa ja päiväkotihommia voidaan harjoitella rauhassa vielä tällä viikolla, eikä pitkille hoitopäivillekään ole tarvetta ainakaan ainakaan vielä, ei välttämättä koko syksynä. Se lohduttaa vähän. Väistämättömät iltavuorotkin tarkoittavat sitä, että kiireettömiä aamuja on luvassa vielä jatkossakin.

Jotakuinkin kolmasosa minusta on muutoksesta innoissaan, kolmasosa jännittää uutta arkea ja kolmasosa on kauhusta kankea. En siis palaa vanhaan tuttuun työpaikkaan, vaan aloitan uudessa tehtävässä uudessa työyhteisössä. Toki paikka on tuttu melkein kymmenen vuoden takaiselta harjoittelujaksolta ja tuttuja työkavereitakin on jo valmiiksi iso liuta, mutta se ei poista kauhua. Mitä oikein ajattelin? Osaanko mitään? Nauravatko kaikki uuvelolle? Mitä oikein olen mennyt tekemään?

Tänä viikonloppuna sää on hellinyt ja ollaan yritetty tehdä kivoja kesäasioita. On ollut brunssia, pyöräilyä, leikkikenttähommia ja pieni patikointi Kuhasalossa. Yritän kertoa itselleni, että kivaa vapaa-aikaa ehditään viettää vielä tulevaisuudessakin, mutta juuri nyt en ymmärrä, miten viikon ja vuorokauden tunnit voivat ehtiä enää mihinkään. Mutta riittäväthän ne, kunhan alkujärkytyksestä selvitään.

Ensimmäisten viikkojen väsymykseen olen onneksi tänään nohevasti valmistautunut pyykkäämällä kaiken.

Heinäkuun luetut

David Mitchell & Robert Webb: How to Cope with Mitchell and Webb

Tämä paljastui äänikirjaa varten lyhennetyksi versioksi kirjasta This Mitchell and Webb Book. Vähän harmitti. Se että nyt kuuli ne valikoidut Mitchellin ja Webbin itsensä lukemina paikkasi vähän, mutta olisin silti halunnut kuulla kaikki jutut. Pakko kyllä sanoa, että kymmenen vuotta vanha teksti ei ole paikoin kestänyt aikaa kovin hyvin. Hyväksyn sen.

Äänikirjaeditio sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja), 34 (Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia) ja mahdollisesti myös 47 (Kirjassa on alle 100 sivua - lyhyt oli, mutta sivumäärä ei ole tiedossa)

Vladimir Arsenjev: Dersu Uzala: Metsästäjä ja erakko
Luin Arsenjevin 250-sivuista eräklassikkokirjaa neljä kuukautta. En ihan tiedä, miksi eteneminen oli niin hidasta, sillä Dersun ja Arsenjevin seikkailut ja ystävyys olivat todella puhuttelevia. Nykylukija ei voi myöskään olla miettimättä kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia teoksessa kuvattuihin alueisiin ja kansoihin. Paikoin jopa itkettävän kaunis kirja - ei klassikko suotta!

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot),  3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 20 (Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 32 (Kirjan nimessä on ammatti), 33 (Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan), 39 (Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja), 41 (Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää)

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Jo toinen Waren romaani tänä vuonna, ilmeisesti elämässäni on ollut tälle kesymmälle dekkarigenrelle tilausta. Nainen hytissä 10 oli kuitenkin tunnelmaltaan painostavampi, klaustrofobisempi, nopeatempoisempi ja kääneissään hurjempi kuin viimeksi lukemani Rouva Westaway. Pohjoismaalainen lukija pääsee tarkkailemaan omaa kulttuuriaan hauskasti ulkopuolisen silmin, hahmoissa mainiota tyypittelyä ja juonen puolesta muutenkin ihan oivallinen kolmen tähden mysteeri, mutta ehkä pidän taukoa Waresta nyt hetken. Muille kyllä voin suositella etenkin tätä kirjaa taltuttamaan orastavaa risteilykuumetta, ei nimittäin tee nyt mieli edes vilkaista vesille.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 19 (Et pidä kirjan nimestä),

36 (Kirjassa ollaan yksin)

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

Teki mieli lukea tämä jo aiemmin keväällä, mutta kun huomasin että BookBeatista löytyi Kalle Chydeniuksen lukema versio, säästin tämän äänikirjaksi. Kannatti, on nimittäin hyvä lukija! Minkä lisäksi Pennyn Three Pines -sarja sijoittuu Kanadan ranskankieliselle alueelle ja Chydenius osaa ääntää erisnimet oikein! Muutenkin viihdyin tämän parissa oikein hyvin, vaikka dekkariöverit alkaakin olla tosiasia. Jotain viehättävän raikasta tässä on, vaikka itse tarinassa, hahmoissa tai asetelmassa ei sinällään ole mitään ihmeellistä, eikä Penny todellakaan keksi pyörää uudestaan. Pieni kyläyhteisö eksentrikoineen ja kuvataide kaiken keskiössä oli kuitenkin toimiva yhdistelmä. Sarjan jatkuva juoni näyttäisi pyörivän ainakin toistaiseksi poliisivoimien ympärillä, mikä on vähän sääli, sillä Three Pinesin kyläläiset tuntuivat ainakin minusta paljon kiinnostavammilta. Sarjassa näyttää olevan neljätoista osaa (suomennettuna vain muutama), joten ehkä fokus vielä muuttuu.

Kuolema kiitospäivänä on muuten aiemmin ilmestynyt suomeksi nimellä Naivistin kuolema. Kumpikin menee minusta vähän ohi maalin.

Helmet-lukuhaaste: 19 (Et pidä kirjan nimestä), 20 (Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)

Nina George: Pieni bistro Bretagnessa

Ymmärrän miksi Pieni bistro Bretagnessa on lumonnut lukijoita, mutta minua tämä jotenkin ärsytti. Alku on ravisteleva: päähenkilö Marianne on ryhmämatkalla Pariisissa ja rakkaudettoman avioliiton ja onnettoman elämän lannistamana päättää hypätä Seineen kesken illallisen. Yritys epäonnistuu ja Marianne päätyy Bretagnen Kerdruciin, jossa elämä saa uuden suunnan. Sinällään virkistävää lukea varttuneempienkin ihmisten - Marianne on jo kuusikymppinen! - kasvu- ja rakkaustarinoita, mutta kaiken maagisen tunnelman ja ihmeellisten sattumuksien keskellä kaikki, myös se kasvutarina, jää kovin ohueksi. Miinusta coelhomaisista mielleyhtymistä, plussaa Bretagnen alueen, kulttuurin ja bretonin kielen esiin nostamisesta!

Helmet-lukuhaaste: 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä)

Listaihminen

Muistan kirjoittaneeni lukuisiin työhakemuksiin olevani listaihminen: ilman kunnollista tehtävälistaa mitään ei tapahdu.

Murehdin pitkin kesää, kuinka on ihan järjetön määrä asioita hoidettavana. Päivähoitokuvioita sovittavana, lapselle ja itselle vaatteita hankittavana, marjoja pakastettavana, puheluita soitettavana, kirppiskamoja lajiteltavana, sähkösopimuskin oli umpeutumassa.

Elokuun ensimmäisenä päivänä kaivoin vanhan bullet journalini kaapin pohjalta ja kirjoitin to do listin. Saman viikon aikana kolmasosa hommista oli hoidettu. Lisäksi ollaan tilattu uusi pakastin, kierrätetty vanha ja askarreltu sen paikalle keittiöön hyllykkö. Olen keittänyt hilloa, tehnyt suolakurkkua ja viettänyt kiikun tietämillä tuntikausia. Yllättävän tehokas olo!

Toki tehtävää olisi vielä vaikka kuinka ja listalla on isoja monstereita selätettävänä, mutta kuukin on vasta puolessa. Jospa siis vielä ehdin. Ja ehkä sitä jotain voi hoitaa vielä syksynkin mittaan, jos en saa kaikkea ruksittua listalta seuraavan parin viikon aikana pois. Silloin tarvitaan vain tehokkaampia listoja.

Kesäkuun kirjat

Clare Mackintosh: Minä näen sinut

Luin tätä reissussa ja tarina jaksoi lomamoodissa pitää otteessaan ihan kiitettävästi ja kerronta oli ihanan helppo visualisoida, mutta muuten tunnelma jätti toivomisen varaa. Alkuasetelma on kyllä kuumottava: nainen löytää oman kuvansa senssipalstalta ja selviää, että joku myy netissä naisten työmatkatietoja. Ketä pyydetään treffeille, kenen kotiin murtaudutaan, kuka murhataan, se on tietojen ostajasta kiinni. Jokaisella on omat, monesti minuutilleen toistuvat arkirutiinit ja niitä kirja nyt haastaa ajattelemaan. Kiinnostavasta asetelmasta huolimatta tarina ei kuitenkaan kannattelee ihan loppuun saakka ja hiljalleen rakennettu jännitys lässähtää vähän äkkiarvaamatta ennen loppuhuipennusta.

Minä näen sinut sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin) 31 (Kirjassa kuljetaan metrolla), 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä) & 36 (Kirjassa ollaan yksin).

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Kuten jo toisaalla huutelin, Meron esikoinen on täsmäviihdettä entisille, nykyisille ja henkisille englanninopiskelijoille. Muualla kuvailin kirjaa Albion-aiheiseksi fanficiksi. Periaatteessa tämä oli siis hauska ja kuin minulle räätälöity: englantilaisia romantikkoja rakastava suomalaisnainen päätyy ensimmäistä kertaa Englantiin ja toki sotkeutuu ensitöikseen vanhan kartanon mysteereihin. Lajityyppi on kirjailijalle ilmiselvästi tuttu ja viittauksia vilisee eli sinällään ihan onnistunut teos (erityiskiitos lopun viiteluettelolle!).N Nopeasti tämän myös luki ja monesti kieltämättä hykerrytti, mutta aika paljon myös ärsytti. Kirja tuntui, ystävää lainaten, liiankin omatoiveiselta ja tarinaan oli siksi vaikea uppoutua. Ehkä Englantilainen romanssi olisi sitten kuitenkin toimivampisellaiselle lukijalle, joka ei lähtökohtaisesti ole anglofiili tai kovin perehtynyt kirjallisuuden tutkimukseen? Mene ja tiedä.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjailijan ainoa teos), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla) & 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Alice Feeney: Sometimes I Lie

Jos kirjan nimi on Sometimes I Lie, ei voi edes väittää spoileriksi, jos sanon että tässäpä epäluotettava kertoja ihan uudenlaisesta vinkkelistä. En vieläkään ole ihan varma, mitä tässä lopulta tapahtui, sillä näennäisesti rauhalliseen tahtiin etenevän tarinan käänteet paljastettiin yllättäen ja enempiä painottamatta. Omaperäinen teos, joka ei suoraan muistuttanut mitään aiemmin lukemaani, mikä oli todella piristävää. Toisaalta kuuntelin tämän äänikirjana ja lukija oli niin älyttömän hyvä, että kylmät väreet hiipi pitkin selkäpiitä tämän tästä ja Feeneyn tekstiä on vaikea ajatella kuuntelukokemuksesta erillääm. Stephanie Racinelle siis täydet viisi tähteä, kirjalle ehkä varovaiset neljä.

Helmet-lukuhaaste: 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia) & 43 (Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi)

Toukokuun kirjat

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä myllerrystä, minkä Pieni elämä sai aikaan. Harvoin jaksan tarttua liki tuhatsivuisiin romaaneihin, mutta tämä koukutti heti ensimmäisiltä sivuilta. Pieni elämä oli kaunein, kauhein, raastavin ja mieleenpainuvin lukukokemus pitkään aikaan ja kirjan tunnelma piti otteessaan pitkään sen jäljeenkin, kun viimeinen sivu oli luettu.

Pieni elämä sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 6 (Rakkausromaani), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua), 43 (Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi) ja 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja).

Emma Rous: Au pair

Pienen elämän jälkeen tuuletin aivoja perhemysteerillä. Au pairia on hehkutettu siellä täällä, ja itsekin viihdyin sen parissa vallan hyvin. Sujuvasti kirjoitettu teksti ja monessa aikatasossa kulkeva juoni kannattelevat kyllä, mutta ihan en saanut kiinni siitä, mistä hype on peräisin - ellei kyse ole sitten ihmisten loputtomasta tirkistelynhalusta, koska tirkistelyltä Au pair paikoin tuntuu. Loppuratkaisu ampui mielestäni yli niin että viuhui, mutta se pääsi ainakin yllättämään, vaikka luulin arvanneeni kaiken jo puolivälin tienoilla. Pisteet siitä.

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 4 (Kirjailijan ainoa teos), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 17 (Kirjassa on kaksoset) ja 32 (Kirjan nimessä on ammatti)

Terhi Tarkiainen: Pure mua

En vieläkään ole ihan varma, mitä tuli luettua, mutta Pure mua oli varsin riemastuttava tuttavuus. Ihan heti ei tulisi mieleen sekoittaaa vampyyrierotiikkaa, kolmekymppiskriisiä, yliopiston nykytilaa, omistamisen etiikkaa, suomalaista luokkayhteiskuntaa ja vuoden 1918 sotaa keskenään, mutta siksi minä en ole kirjoittanut tätä kirjaa ja Terhi Tarkiainen on. Ilahduttava välipalakirja, joka ei ota itseään turhan vakavasti, mutta ei siitä huolimatta väistele rankempiakaan aiheita.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 4 (Kirjailijan ainoa teos) ja 31 (Kirjassa kuljetaan metrolla)

Kate Morton: Kellontekijän tytär

Mortonin uusin kulkee monessa aikatasossa, mutta kertoo monien henkilöiden kautta yhtä tarinaa. Lähestymistapa tuntui aluksi sekavalta, mutta loppujen lopuksi se oli minusta viehättävää ja pisteiden yhdistämisestä tuli tärkeä osa kokemusta. Kellontekijän tyttäressä on periodidraamaa, romantiikkaa, kummitustarinaa, mysteeriä ja salaisuuksia salaisuuksien päälle. Kirjan voi lukea hyvinkin yksitasoisena tai sukeltaa eri tasoihin ja niiden symboliikkaan syvemmälle. Tarina on surumielinen olematta toivoton, ja makusteltavaa riittää pitkäksi aikaa. Rakenne on myös episodimainen ja toivoisin, että joku ison rahan studio päättäisi tehdä Kellontekijän tyttärestä minisarjan. Niina Hukkisen lukemaa äänikirjaa en kuitenkaan voi suositella. Teksti vilisee englanninkielisiä erisnimiä ja muuten hyvä lukija ääntää ne noin 85% ajasta räikeän väärin. Harmitti.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin) ja 32 (Kirjan nimessä on ammatti)

Lomamoodi

Kesäkuu on ollut reissukuukausi.

Alkukuusta käytiin kymmenen päivän reissulla sukuloimassa, Helsingissä ja pikaisesti Tampereella. Välissä vietettiin viikko kotona ja sitten startattiinkin jo seuraavalle reissulle Savon suuntaan.

Hyvää: Perillä on mukavaa! Vauhtia, huomiota ja uutta ihmeteltävää kaipaavaa vaapero saa tarvitsemansa ja vanhemmat hetkeksi kädet vapaaksi.

Huonoa: Matkalaukkuelämä väsyttää, siitä varsinaisesta matkustamisesta puhumattakaan.

Nyt ollaan oltu muutama päivä kotona ja toivon, että majaa pidetään täällä ainakin muutama viikko. Lomahommia voi onneksi harrastaa Joensuussakin ja koska lomakausi on alkanut nyt muillakin, seuraa riittää onneksi lapsellekin. Tällä viikolla olen ehtinyt jo Botanialle ja Houkutus-aamiaiselle, leffa ja puistohengailu on vielä suunnitteilla. 

Nyt vaan toivoisin, että osaisin kesän ajan elää hetkessä ja nauttia lomatunnelmasta ja kiireettömyydestä. Syyskuussa häämöttävä töihinpaluu kummittelee jo aktiivisesti mielessä ja vaikka järki sanoo, että siihen on niin paljon aikaa, että se vastaa ainakin kolmen normaalin vuoden kesälomiani yhteensä, tunne meinaa silti panikoida. 

Otin taas Yogaian käyttöön. En minä sillä varmaan kroppaani kuntoon saa, mutta jospa vaikka oppisi ihan vaan hengittelemään.

Huhtikuun kirjat

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle

Honkasalo käsittelee teoksessaan yksinäisyyttä, sen syitä ja seurauksia. Kyse ei ole vain tietokirjasta: kirjoittajan omalla kokemuksella on vahva rooli tekstissä. Välillä Pöytä yhdelle tuntuukin enemmän terapiakirjalta. Yksinäisyyden tunne on kauhea ja syitä siihen voi olla monia, mutta pieni etäisyys olisi auttanut: ainakin minulle Honkasalon tilitys oli paikoin tosi raskasta luettavaa. Kiinnostava ja tärkeä aihe silti, yksinäisyydestä ei nimittäin ainakaan liikaa ääntä pidetä.

Pöytä yhdelle sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 3(Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja) ja tietysti 36 (Kirjassa ollaan yksin).

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Waren uusin tuntuu saavan hehkutusta vähän joka puolella, ja ihan hauska tämä olikin, jos ei nyt maailman mullistavin tai nerokkain kirja ollutkaan. Riittävän nokkela dekkari, tällä kertaa ilman etsivää, silmittömiä raakuuksia, liian ahdistavaa tunnelmaa ja pitkään varsinaista rikostakaan - Nordic noiriin puutuneelle siis erittäin tervetullutta tekstiä. Rouva Westaway on kuollut olisi täydellistä lomalukemista: kesälomareissussa iltaisin tai jouluna sohvan pohjalla, mutta kyllä sitä arvoitusta ratkoi mielellään näin kevätpuuhien keskelläkin.

Helmet-lukuhaaste: 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 17 (Kirjassa on kaksoset), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 36 (Kirjassa ollaan yksin)

Eva Frantz: Sininen huvila

Suomalainen - suomenruotsalainen - dekkari, mutta ei ollut sitä raainta Nordic noiria onneksi tämäkään! Sinisessä huvilassa on huomattavasti Rouva Westawayta klassisempi dekkariasetelma, joka on kuitenkin aihepiiriltään - blogijulkkiksen murhayritys - kiinteästi kiinni juuri tässä ajassa. Muuten sellainen perus 3/5 ja ihan kiva avausosa uudelle sarjalle, mutta Anna Glad on kyllä minulle varsin tervetullut päähenkilö: omaan ikäryhmääni kuuluvasta Annasta on helppo pitää, ja mikä tärkeintä, Anna ei poliisina ole vielä ihan paatunut, mutta ei nuori ihmelupauskaan. Luen seuraavankin.

Helmet-lukuhaaste: 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 37 (Pienkustantamon julkaisu)

Venla Pystynen & Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso - ei koira muttei mieskään

En ole Mercedes Bentsoa koskaan kuunnellut, mutta nainen on sen verran tuttu mediasta, ettei tämän elämäkerran sisältö tullut täysin yllätyksenä. Silti se ravisteli. Oman kuplan sisällä on niin helppo elää, että usein pääsee unohtumaan, ettei täysin eri todellisuus ole ikinä kovin kaukana. Muun muassa siksi tämä on tärkeä kirja. Nuoren ihmisien elämään on mahtunut niin paljon takaiskuja, ongelmia ja yksiselitteisen hirveitä asioita, että sitä on vaikea sulattaa. Mutta minäkertoja ei sen enempää mässäile  kurjuuksilla kuin piehtaroi itsesäälissäkään, vaan jatkaa eteenpäin niin tarinassa kuin elämässä ihailtavalla voimalla. Koen todella tärkeäksi, että Roine on valmis puhumaan elämänsä varjopuolista, hyväksikäytöstä, syrjäytymisestä ja huumeongelmista paitsi taiteen kautta, myös muilla alustoilla omalla nimellään ja naamallaan. Rohkea ihminen, ihan omanlaisensa polku, paljon painavaa asiaa. Jos luet vain yhden julkkiselämäkerran tänä vuonna, suosittelen vakavasti harkitsemaan tätä.

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja), 37 (Pienkustantamon julkaisu), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia), 45 (Kirjan nimessä on kieltosana), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja) ja koska tunnen romanikulttuuria ihan todella huonosti, 20 (Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria).

Kesähaaveita

Kesä taitaa olla täällä. Kärryiltiin eilen Salmen kanssa kotona Botanialle  ja sen jälkeen ja vielä raviradan ja laululavan takaa keskustaan. Ei tehnyt mieli mennä sisälle ollenkaan.

Kirjoitin kuukausi takaperin seinäkalenterin viereen tarralapulle listan kesän haavekohteista. Siinä on klassikoiden - Kuopio, Karkkila, Helsinki, Tampere - lisäksi myös Turku, Kotka ja Savonlinna. Ainakin. Jotenkin kuvaannollista, että pari päivää myöhemmin lapsi oli natustellut haaveistani parempiin suihin.

Meillä on vielä kolmisen kuukautta aikaa elellä ihan omien aikataulujen mukaan, kotona pidättävät lähinnä satunnaiset lääkärit, neuvolat ja muut sovitut menot. Nyt olisi siis hyvä sauma matkustaa ihan kaikkialle ennen kuin hyppään taas syksyllä osaksi arkisen aherruksen oravanpyörää. Jos vaan olisi rahaa. Ja jaksamista. Ei se kohteissa oleminen mitään, mutta se paikoillaan istuminen, jotta perille pääsee.

Ja mikä vielä parempaa, se pakkaaminen. Tultiin edelliseltä reissulta maanantaina ja kun tänään taas piti palata yhden yön sukulointia varten, ei enää paljon napostele suunnitella kesäkuun alun pakkauslistaa, kun ollaan tien päällä ainakin viikko. Send help!

Maaliskuun kirjat

Robert Arthur: 3 etsivää ja kauhujen linna

Jos Neiti Etsiviä ei lasketa, aloin lukea dekkareita vasta parikymppisenä. Kolme etsivää jäi minulta siis lapsena kokematta, mutta onneksi nykynuoriso on valveutunutta ja asian voi korjata aikuisenakin! Kirjaa suositteli siis kohta 8 täyttävä kummipoikani. Vähän harmittaa, etten tajunnut näitä lapsena lukea: nytkin tämä (piiiitkän sarjan) avausosa tuntui jännittävältä, ja kirjan kauhuteema sekä nokkelat nuoret etsivät olisivat kyllä puhutellut myös ala-asteikäistä minua. En yhtään ihmettele, että 60-luvulla julkaistun kirjan viehätys on säilynyt vuosikymmenestä toiseen! Nykyään Jupiterilla, Bobilla ja Peterillä olisi tietysti älypuhelimet taskussa pelastamassa pahimmilta kommelluksilta, mutta muuten kirja on vanhentunut aika vähän.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 8 (Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen), 9 (Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin) ja 32 (Kirjan nimessä on ammatti).

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen

Summasin Bournen ensimmäisen aikuislukijoille suunnatun romaanin heti lukemisen jälkeen kaverille näin: "En ole ihan varma tykkäsinkö vai en, enkä ainakaan allekirjoita sitä että tämä on nykysukupolven Bridget Jones, mutta ihan menevää oikeasti ajassa olevaa chick litiä, jossa oikeasti pohditaankin asioita, jos sellaista luettavaa kaipaa." Se onkin aika hyvä tiivistys! Somettamisen paineet, kulissit ja niiden takana oleva raadollinen todellisuus tuodaan tässä tunnistettavasti esille ja tarttumapintaa löytyy varmasti jokaiselle oman elämänsä kanssa kipuilevalle lukijalle. Temaattisesti Katsokaa miten onnellinen olen on aika lähellä Honkasalon Vie minut jonnekin -romaania ja siksi se oli minulle jo aiheensa puolesta vähän puuduttava, vaikka sinällään menevä kirja olikin ja koukut rakennettu hyvin. On kuitenkin hyvä, että kolmikymppisten naisten elämänkriisistä kertovissa kirjoissa on mistä valita, tästäkin kirjasta voi oikeasti löytyä paljon apua jollekin

Helmet-lukuhaaste: 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan),

25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät

Ikuiset ystävät on jossain road movien, kasvutarinan, rakkausromaanin ja dekkarin välimaastossa, mutta ensisijaisesti se kertoo tyttöjen välisestä ystävyydestä: monimutkaisesta, vuosikymmenet kestävästä ja pahatkin kuprut ylittävästä ihmissuhteesta. Romaanina se on ihan kiva. Luin kirjan sujuvasti ja aika nopeastikin, eikä siinä varsinaisesti ole mitään vikaa. Kertoo kuitenkin paljon että unohdin täysin lukeneeni sen ennen kuin tarkastin kuukauden kirjat Goodreadsista. Aivan toimivaa nollausmatskua.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia), 43 (Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi)

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta

Pulkkinen on tosi taitava kirjoittaja, mutta en osaa arvioida Lasten planeettaa ollenkaan. En tiedä, tykkäsinkö siitä, enkä osaa sanoa, miten se asettuu suhteessa muuhun Pulkkisen tuotantoon. Tämä nimittäin ahdisti melkein koko ajan. Romaanin toinen pääjuoni kertoo avioerosta, toinen psykoosista, ja jostain syystä näistä kahdesta psykoositarina oli minulle helpompi kuunnella. Ehkä kyse onkin siitä, että nimenomaan kuuntelin Lasten planeetan. Erotarinassa hahmot tulivat liian lähelle ja jokaisen pikkumaisen ajatuksen omaksuminen tuntui todella raskaalta. Ehkä joskus vielä luen tämän rauhassa ja osaan olla paremmin jotain mieltä. Ihan hetkeen ei kyllä tee mieli kokeilla.

Helmet-lukuhaaste: 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia)

Päivi Alasalmi: Vainola

Vainola on jonkin sortin goottilaisen romantiikan modernisoitu pastissi, joka sijoittuu 90-luvulle. Pohjateoksena on Jean Rhysin Siintää Sargassomeri, joka puolestaan on mukaelma Kotiopettajattaren romaanista. Kaikin puolin siis tuntuisi olevan minulle räätälöityä sisältöä! Valitettavasti Vainola oli mielestäni vähän pöljä ja tuntui kirjailijankin puolelta lähinnä hassuttelulta. Jos goottinen romantiikka olisi minulle täysin tuntematon genre, en olisi saanut tästä mitään irti. Genre oli otettu haltuun mallikkaasti, mutta uusmaalaiseen maisemaan siirrettynä se alkuperäinen sadunomainen viehätyskin oli poissa. Ainakin minulle. Vainola oli aikanaan Finlandia-ehdokas, joten oletan, että muille tämä on toiminut huomattavasti paremmin. En ole lukenut Alasalmea aiemmin ja nyt toivon, että olisin ottanut lukuun ensin jonkun ihan muun teoksen. Mutta kiitos Vainolan, muistin taas Rhysin romaanin, joka on ollut lukulistalla toisesta opiskeluvuodesta lähtien.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 29 (Kirjassa nähdään unia), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia)

Kevät

Kevät on tullut myöhään, mutta silti jotenkin varkain. Viime viikonloppuna Karkkilassa havahduin pajunkissoihin ja heräileviin kukkiin. Luulin että siellä on kevät edellä, mutta tällä viikolla on ollut eittämättä keväistä täällä susirajallakin. En ole taipuvainen kevätmasennukseen, mutta tänä vuonna on jotenkin platku olo.

Sekä kevät että olotila heijastuu myös ruokaan. Koko ajan tekee mieli syödä lähinnä mansikoita, kirsikkatomaatteja ja basilikaa, kaikki rasvainen lähinnä ällöttää. Jostain syystä olen silti onnistunut syömään hälyttävän määrän suklaata ja selvästi imetyksen tuoma sokerisuoja alkaa hiljalleen kadota, joten kannattaisi ehkä panostaa ennemmin niihin tomaatteihin.

Tekisi mieli myös pukea päälle iloisia värejä, mutta vaatekaapista löytyy semisopivana lähinnä harmaata ja mustaa. Se on aika lannistavaa. Toukokuussa on ystävän häät edessä, jospa viimeistään edes sinne onnistuisi kaivamaan jotain iloista ja keväistä päälleen, ettei olo olisi ihan ankimus.

Mutta ehkä ensihätään voisi ostaa vaikka ruukkunarsissin.

Takaisin säästölinjalle

Saan viikon päästä viimeiset täydet vanhempainpäivärahani. 

1. Minne aika meni?
2. Apua!

Olen jäämässä vielä 3,5 kuukaudeksi hoitovapaalle, jota varten säästin viime keväänä rahaa kuin pieni eläin. Fakta silti on, että taloutemme kuukausibudjetti tulee kaventumaan huomattavasti, kotihoidontuella kun ei tunnetusti hirveästi ranttaliksi laiteta.

Ollaan viime kuukaudet oltu siitä onnellisessa asemassa, ettei meidän ole tarvinnut juuri rahasta murehtia. Omat tuloni ovat toki olleet palkkaa pienemmät, mutta eipä tässä ole kauheasti ollut ylimääräisiä menojakaan, kun ei kauheasti paikoissa liiku.

Hiljattain olemme kuitenkin säännöllisesti keskustelleet siitä, miten ja mihin rahat loppukeväästä ja kesällä riittävät. Jokainen keskustelu on päättynyt toteamukseen, että kyllä tässä pärjätään, kunhan vähän skarpataan ja ollaan lisäksi suunnitelmallisempia keittiössä. Viimeksi tähän lopputulokseen tultiin viime torstaina. Eli käytiin perjantaina ulkona lounaalla, eilen haettiin kiireessä noutoruokaa ja tänään osallistuttiin naapurin ravintolapäivään. Suunnitelmallisuus ja säästölinja 5/5!

Toisaalta tilasin meille taas Fiksuruoka-paketin sunnuntain ratoksi. Kai se tasaa humputtelua edes vähän? Ainakin sillä voi rauhoitella kolkuttelevaa omaatuntoa edes vähän.

Ja kyllähän me oikeasti nuukailla osataan, sen verran monta vuotta meni niin minibudjetilla elellessä. Ilmeisesti ei vaan pitäisi tehdä jyrkkiä päätöksiä ja alkaa lähtökohtaisesti kieltämään itseltään mitään.

Helmikuun luetut

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Tykkäsin aikanaan Teemestarin kirjasta kovasti, mutta tämä kolahti vielä tehokkaammin. Kudottujen kujien kaupunki on suomenkielistä kirjallisuutta kauneimmillaan, tarina vie mukaansa ja Itäranta rakentama jännite kantaa ensimmäisiltä sivuilta loppuun saakka. Teemestarin kirjasta tuttuun tapaan Kudottujen kujien kaupunki on dystopia, jota ei ole vaikea kuvitella mahdolliseksi. Samoin tässäkin näennäisesti seesteisen pinnan alla kuplii ja elämä on jatkuvaa kulissien ja todellisten toimien välillä tasapainottelua. Tunnelma on juuri sopivan painostava, samalla jotenkin haikean kaunis, ja vasta ihan loppu meni minusta vähän ohi maalin. Ei haittaa. Innolla odotan, mitä Itäranta julkaisee seuraavaksi.

Kudottujen kujien kaupunki sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtiin 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 29 (Kirjassa nähdään unia), 30 (Kirjan kannessa on kaupunkimaisema), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua) ja 46 (Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö).

Minna Rytisalo: Lempi

Itärannan jälkeen ajattelin, ettei mikään kirja voi kolahtaa yhtä kovaa, mutta onneksi tartuin seuraavaksi Lempiin. Jummijammi! Tykkäsin viime vuonna Rouva C:stä valtavasti, mutta Lempi oli minusta vielä parempi. Kolmiääninen tarina kertoo ja ei kerro sodasta, rakkaudesta, ihmisyydestä. Tärkeintä on se, mitä ei sanota ja mitä ei pääse näkemään. Lempi on myös hieno esimerkki siitä, että koko kuvaa ei voi rakentaa yhden kertojan varaan, eikä vakuuttavalta tuntuviakaan asioita tule niellä purematta. Vaikuttava, puhutteleva, ravisteleva ja haikea kirja mitä kauneimmalla suomella kirjoitettuna.

Helmet-lukuhaaste: 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 6 (Rakkausromaani), 17 (Kirjassa on kaksoset), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Aulikki Oksanen: Entiset vyötäröt

Oksanen on minulle entuudestaan tuttu lähinnä lyriikoistaan ja nappasin tämän novellikokoelman kirjaston näyttelyhyllystä hetken mielijohteesta ensisijaisesti sen nimen takia. Novellien huumori on kovin mustaa ja kuvailu lähentelee luonteeltaan inhorealismia, mutta jotain todella viehättävää tässä kirjassa oli. Jokainen novelli oli omanlaisensa, mutta punaista lankaa ei tarvinnut kauan etsiä. Meistä ihan tavallisista ihmisistä tulee kaikista erikoisia, kunhan vain kurkistaa tarpeeksi lähelle. Luen Oksasta uudestaankin.

Helmet-lukuhaaste: 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 36 (Kirjassa ollaan yksin)

Helen Fielding: Bridget Jones - vauvapäiväkirja
Rehellistä hömppää ja muut Bridgetit lukeneelle tuttua huttua. Samanlaista hurahtamista tämän äärellä ei tapahtunut, mutta Vauvapäiväkirja ei suinkaan ollut huono, itse asiassa hämmennyin siitä, miten hyvin tyyli kantaa jo neljännen kirjan. Vauvapäiväkirja sijoittuu kronologisesti aikaan ennen kolmatta Bridget-romaania, mutta minua joka tapauksessa lämmittää, että Bridget oikeasti vanhenee kirjojen edetessä ja jutut hepuloinnin aiheet muuttuvat siinä sivussa - se tuo ihan erilaista kaarta, vaikka monet jutut pysyvätkin samoina. Ihan suositeltava välipalaromaani Bridgetin vanhoille ystäville, mutta aloittaa tästä ei kannata.

Helmet-lukuhaaste: 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), löyhästi 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua)

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Helmikuun ainoa äänikirja oli Honeymanin kehuttu esikoinen - ja mikä kirja se olikaan! Eleanor on minäkertojana alkuun hyvin haastava ja jonkin aikaa tuntuikin siltä, etten pääse tämän kanssa kovin pitkälle. Mutta siinä kaiken juju piileekin - aina pitäisi muistaa katsoa pintaa syvemmältä ja antaa toinen mahdollisuus. Lopuksi ihan suretti, ettei minulla enää ollut Eleanoria seuranani arjen askareissa. Eleanorille kuuluu ihan hyvää käsittelee monia todella raskaita ja kammottavia kun aiheita, mutta se ei silti ole raskas kirja. Huolimatta päähenkilönsä erityisyydestä, se kertoo yllättävän samaistuttavasti ystävyydestä ja ystävällisyydestä, itsensä löytämisestä ja uusista aluista. Sellaiseen uppoutuminen ei tee huonoa kenellekään.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjailijan ainoa teos), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia)

Antal Szerb: Pendragonin legenda

Szerbin romaani tuntui ajatuksena ehkä paremmalta kuin se minulle lopulta upposi. Pendragonin legenda liikuu hauskasti jossain toden, fantasian, kauhun ja absurdin välimaastossa, ja Szerb rakentaa unenomaisen sekopäistä tunnelmaa todella taitavasti heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Pendragonin legendan voisi helposti lukea myös humoristisena romaanina, mutta paikoin lukeminen teki todella tiukkaa. En tiedä, heijastaako kirja vain 30-luvun yleistä ilmapiiria vai ovatko päähenkilön asenteet naisia kohtaan tarkoituksellisen ongelmallisia, mutta 2010-luvun naislukijana piti vähän väliä nikotella. Ihan tyytyväinen kuitenkin olen, että tämä tuli luettua: luen enimmäkseen suomalaisten ja anglo-amerikkalaisten kirjailijoiden teoksia ja unkarilainen kirjailija on ihan tervetullut väliin, vaikka teos sijoittuisikin Walesiin.

Helmet-lukuhaaste: 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)

Lukuflow

Siitä on nyt reilu kuukausi, kun tajusin että voin tarkkailla, kuinka paljon aikaa vietän Facebookissa. Onhan se ymmärrettävää, että olen kasvanut kiinni puhelimeeni, kun sosiaalinen elämä rakentuu sen käyttämiselle juuri nyt käytännössä kokonaan. Silti sen konkreettisen määrän näkeminen oli aika pysäyttävää.

Viimeiset viikot olen  tarkkaillut käyttäytymistäni. Liian helposti avaan sovelluksen lihasmuistilla ja selaan hajamielisesti feediä lukematta mitään sen tarkemmin. Olenkin siis yrittänyt panostaa somettamiseen teemalla "vähemmän aikaa, enemmän ajatusta". Ei se minuuttimäärä vieläkään ihan pieni ole ja etenkin väsyneinä päivinä aikaa uppoaa selaillessa enemmän, kuten myös vaikkapa eilen, kun tippa linssissä lueskelin Luke Perry -tribuutteja eri sosiaalisista medioista, mutta keskimääräinen aika on sentään tippunut roimasti.

Tätä prosessoidessani huomasin myös, että luin helmikuussa viisi kirjaa ja kuuntelin kuudennen. Toki eteen sattui poikkeuksellisen koukuttavia kirjoja ja ollaan myös oltu paljon kipeänä eli liikuttu kodin ulkopuolella normaalia vähemmän, mutta varmasti osansa tekee se, että olen tietoisesti jättänyt puhelinta rämppäämättä. Ihanaa, kun pitkästä aikaa on oikeasti kunnollinen lukuflow päällä!

Kerrankin oli myös iloa siitä, että olen kasannut kotiin kiinnostavien kirjojen pinoa - ei paljon tarvinut arpoa, mistä luettavaa kaivaisi seuraavaksi. Tästä iso kiitos kuuluu kyllä myös meidän ihanalle lähikirjastolle. Se saattaa olla pieni, mutta hyllyistä löytyy aina sellaisia kirjoja, jotka muualla ei ole ikinä paikalla. Tänään varausta noutaessa mukaan tarttui viimeinkin Milja Kauniston Synnintekijä.

Vielä kun oppisi jättämään sen puhelimen kotona vaikka jonnekin vakkaripaikkaan parkkiin. Tekisi hyvää muutenkin kuin lukuharrastuksen kannalta. Siinäpä siis tavoitetta seuraaville kuukausille.

Kulttuuritädin uudet kuviot

Kävin tänään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi allekirjoittamassa uuden työsopimuksen ja samalla toimittamassa virallisen ilmoituksen siirtymisestä vanhalle työpaikalle. Juhlistin asiaa käymällä lattella ja pikkubrowniella, kun kerrankin olin ihan yksin kaupungilla. 

Kummallinen olo.

Sain tiedon uudesta työpaikasta jo ennen juhannusta eli sopeutumisaikaa on ollut. Koska kuitenkin siirryn saman työnantajan palveluksessa ja saman toimialan sisällä eri yksikköön perhevapaan päätteeksi, tilanne ei ollut ihan mutkaton, vaan käytännön kuvioiden selvittämiseen on tarvittu lisäkseni molempia esimiehiä, henkilöstöyksikköä ja jopa liiton lakimiesta. Se on vienyt yllättävän paljon energiaa, vaikka käytännössä osuuteni on ollut muutama tapaaminen, pari puhelua ja jonkun verran sähköposteja suuntaan ja toiseen. Tätä epävarmuuden tilaa on kuitenkin kestänyt kuukausia ja samaan aikaan oma aivokapasiteetti olisi riittänyt lähinnä parsakaalin, vaippakokojen ja ryömimishommien miettimiseen.

Tietysti kävin pyörähtämässä vanhalla työpaikalla myös siellä omallakin työpisteellä ja tuntui siltä kuin olisin mennyt kotiin. Aika haikeaa. Aloitin työssä lokakuussa 2011 pitkän työttömyysjakson jälkeen ja sitä on pitkälti kiittäminen siitä, että jäin Joensuuhun. Vuosiin on mahtunut ylä- ja alamäkiä, paljon stressiä ja vielä enemmän opittuja asioita, Ainakaan nyt ei silti kaduta. Uuteen työhön hakeutumiselle oli vahvat järkisyyt ja se on myös työpaikka, josta olen haaveillut kymmenisen vuotta. Vanhasta luopuminen vaan on tunnetusti minulle aika hankalaa.

Töihin menen vasta syksyllä eli puoli vuotta on vielä aikaa olla kotona. Se tuntuu tosi lyhyeltä ajalta ja varmasti menee nopeammin kuin uskonkaan, etenkin kun juuri nyt ajatus lapsen hoitoon laittamisesta lähinnä ahdistaa. Aamun perusteella on töihinpaluusta kuitenkin yllättävän hyvä mieli. Vielä ehdin panikoitua, mutta jospa selviäisin edes elokuulle ennen unettomia öitä.

Aamusta opin myös sen, että seuraavan puolen vuoden aikana voisin pitää kyllä muutaman itsellisen latte- ja browniehetken lisää. Yllättävän pienistä asioista on näemmä äidin akkujen lataaminen kiinni. Koko reissuun meni nimittäin bussimatkoineen alle kolme tuntia.

Tammikuun kirjat

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema

Uusin Cormoran Strike -romaani jatkoi edellisten tuttua tasoa - itse asiassa vähän tahmean kolmososan jälkeen jopa nosti sitä jälleen. Kirjan tempo on dekkariksi yllättävän hidas ja paikoin tuntui jopa raskassoutuiselta, mutta tylsistymään en sen kanssa päässyt. Strike-romaanien tutut elementit olivat läsnä, mutta rakennetta oli kerrankin vähän ravisteltu. Ällöttävä rikos tässäkin toki tapahtuu, mutta paljon myöhemmin ja ihan eri hengessä kuin edellisissä kirjoissa. Whodunitina Valkoinen kuolema ei ollut ehkä nerokkain, sillä oivalsin isot linjat melko aikaisin! Onneksi muutama yllätys mahtui loppuun, ettei nyt ihan henkselien paukuttelemiseksi mene. Strike-romaaneissa minua ilahduttaa jatkuva juoni, joka hitaasti mutta varmasti kulkee kirjasta toiseen ja hahmoihin kiintyy. Pottereista tuttu auki kirjoitettu kertaus takaa myös sen, ettei juonta tarvitse kummemmin muistella: tapahtumat palaavat kyllä mieleen, vaikka edellisten osien lukemisesta olisi jo aikaa. Valkoisen kuoleman jälkeen Cormoranin ja Robinin tarina on kuitenkin siinä pisteessä, että vähän hirvittää, miten sitä voi mielenkiintoisesti enää jatkaa. Jatkoa odotellessa. Toivottavasti sitä on vielä luvassa.

Valkoinen kuolema sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 31 (Kirjassa kuljetaan metrolla) ja 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä).

F.E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä

Ihmiset suviyössä valittiin lukupiirin joulukuun kirjaksi, mutta käsittely unohtui ja niin unohtui lukeminenkin. Onneksi sain tartuttua tähän ilman sovittua päivämäärääkin, vaikka olin jostain syystä taas kovin ennakkoluuloinen. Mistä se johtuu? Jälleen tuli kovin hölmö olo, etten ole aiemmin lukenut - tai edes ajatellut lukevani! - Sillanpäätä. Näin ihanaa, soljuvaa ja runollista suomea ei ole tainnut tulla minulle vastaan missään muualla. Ensimmäiset luvut olin kielellisen hämmennyksen takia melko ulapalla, mutta kun sain tyylistä kiinni, kirja vei mennessään ja kantoi hienosti loppuun saakka. Sen kummempaa en osaa tästä oikeastaan vieläkään sanoa. Lue ja ihastu!

Helmet-lukuhaaste: 8 (Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen),  25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua) ja 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja).

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Punainen osoitekirja meinasi jäädä alkumetreille, kun tajusin sen kehyskertomuksen kertovan vanhan, huonokuntoisen naisen viimeisistä elinviikoista. Vanheneminen ja luopuminen on asioita, joita en mielelläni ajattele, mutta olen ihan tyytyväinen, että porskutin äänikirjan kanssa eteenpäin. Punainen osoitekirja on rakkausromaani, mutta en vieläkään osaa päättää, onko se ensisijaisesti rakkautta kumppania, sukulaista vai elämää kohtaan ja se tekikin teoksesta niin vaikuttavan. Tykkäsin valtavasti Lundbergin tavasta punoa tarinaa ja rakentaa lämmintä tunnelmaa sekä hahmojen kaarta.  Romaani on kertomus yhden ihmeellisen ihmisen ihmeellisestä elämästä ja vaikka harva meistä kokeekaan samanlaisia seikkailuja kuin Doris, koko tarinan pointti olikin mielestäni siitä, etteivät seikkailut ole niin hohdokkaita tai kummallisia sille, joka ne kokee - voimme kaikki olla ihan yhtä ihmeellisten asioiden äärellä, kun näkökulma vaihtuu. 

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 6 (Rakkausromaani), 14 (Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin) ja 36 (Kirjassa ollaan yksin).

Vuosi elämästä

Tänään on tasan vuosi siitä, kun kävimme katsomassa nykyistä kotiamme ensimmäisen kerran. Väliin on mahtunut hulvaton määrä tapahtumia, mutta samalla aika on mennyt kovin nopeasti eli en osaa päättää, onko mennyt aika vasta vai jo vuosi.

Toki moni tapahtuma on ollut paikasta riippumattomia, mutta paljon ollaan täällä kotonakin tehty ja teetätetty. Vanhat tapetit on revitty ja seinät maalattu, olkkarissa on uusi lattia, pesukoneliitäntä löytyy nyt yläkerran kylppäristä, keittiöön on saatu lisää tilaa poistamalla susirumat yläkaapit ja haitariovi. Viimeisimpänä koko alakerran vaaleanpunainen horrorvessa on revitty betonille ja rakennettu uudestaan.

Toisaalta yläkerrassa on edelleen ne samat kammottavat muovimatot ja lastulevykaapit, eteinen on rumasti paneloitu, keittiön katto maalaamatta ja koko keittiö yleisremonttia vailla, toisen makkarin seinäpinnat aloittamatta ja ovi irti. Ja mikä ehkä ärsyttävintä, kylppärin ovessa on edelleen edellisten asukkaiden siihen liimaama mauton kyltti. Miten tarrateipin saa siististi irti, kertokaa joku!

Toisen makkarin seinät on tarkoitus tehdä vielä tässä keväällä, eteinen ehkä kesällä, mutta muuten ovat toistaiseksi jäähyllä nämä projektit. Ei ole jaksamista, kiinnostusta eikä vessarempan jälkeen enää rahaakaan.

Tajusin tänään, että tämä ajan käsittämätön kuluminen tarkoittaa myös sitä, että asuntoon muuttamisen vuosipäivä häämöttää ihan nurkan takana. Muistan kun viime keväänä ahdistuneina vanhan kodin olkkarissa puimme ostotarjouksen tekemistä, sen jälkeen vastatarjouksen hyväksymistä ja lopulta päätimme sitoutua asuntoon ja Joensuuhun kahdeksi vuodeksi, minkä jälkeen tilannetta arvioitaisiin uudestaan. Ounasteltiin kyllä, etti ainakin ensimmäinen vuosi menisi siivillä, mutta silti tämä tuli puskista.

Juuri nyt tuntui, ettei meillä ole kiire minnekään.

Irti aikasyöpöistä

Olen taas viime aikoina kipuillut ajankäytön kanssa. Lapsi alkaa olla yhtäkkiä niin iso, että voin päivittäin helposti tehdä vähän omiakin juttuja. Voin vaikka lukea kirjaa, neuloa, leipoa, käydä salilla, kirjoittaa blogia tai katsoa rauhassa jakson verran jotain omaa sarjaa. Ihmeellistä!

Ihan vielä ei tosin ole uponnut kunnolla tajuntaan, että useimpina päivinä voin valita näistä yhden asian. Tai kaksi, jos valitsen neulomisen ja telkkarin. Hengailen, lenkkeilen, puuhastelen ja seurustelen lapsen kanssa tosi mielelläni, mutta välillä on vaikea muistaa ja hyväksyä oman ajankäytön nykyinen rajallisuus, kun kuukausiksi pois suljetut vaihtoehdot ovatkin taas auki.

Mutta onpa ainakin tiedossa, mihin en halua aikaani käyttää. Löysin hiljattain Facebookin asetuksista namiskan joka näyttää, kuinka paljon tuhlaan aikaa sovelluksen turhalla selaamisella. Tiesin kyllä, että istun liikaa puhelin kourassa, mutta kyllähän se vähän sielua nirhaisi nähdä ihan konkreettisia lukuja. Siitä voisi hyvin nipsaista aikaa parempaankin käyttöön. Vietin myös viime lauantaina ensimmäisen rapelipäivän ainakin puoleentoista vuoteen. Sitäkään ei ole tarvetta toistaa pitkään aikaan.

Joulukuun kirjat

Minna Rytisalo: Rouva C.

Rytisalon laajalti kehuttu romaani siitä, miten Minnan matkasta kohti sitä ikonista hahmoa, jonka kaikki tiedämme. Liityn kehujien joukkoon minäkin. Tykkäsin Rouva C:stä valtavasti. Minna Canth on jo itsessään niin mielenkiintoinen, että kannattelisi kehnompaakin kirjaa, mutta Rytisalon teksti on niin kaunista ja tarina niin taidokkaasti rytmitetty, että tämä sujahti heti yksi vuoden parhaista lukukokemuksista. 

Suzanne Collins: Vihan liekit & Matkijanärhi

Kuuntelin Nälkäpelin toisen ja kolmannen osan niin tiiviillä tahdilla, että  ne niputtuvat päässäni yhdeksi. Vihan liekit toimi minulle kokonaisuutena ehkä himpun paremmin kuin Matkijanärhi, mutta Collins saa pidettyä tason yllättävän tasaisena koko trilogian läpi, eikä päästä yleisöään helpolla. Olin harmillisen oikeassa kammottavuuksien ja väkivallan lisääntymisestä, mutta jotenkin sain kuunneltua paketin läpi. Vaikeita päätöksiä, lohduttomia tilanteita ja karuja kohtaloita osuu kohdalle yksi toisensa jälkeen ja vaikka Katnissin ratkaisuja on - etenkin näin päähenkilöä tuplasti vanhempana tättäränä - vaarallisen helppo sortua arvostelemaan, kirjat tarjoavat hyvän mahdollisuuden haastaa myös itsensä ajattelemaan. Mikä on moraalisesti oikea ratkaisu, valitsisiko kulloisessakin tilanteessa itse läheisten edun vai yhteisen hyvän, mikä se yhteinen hyvä loppujen lopuksi on? Olen kyllä iloinen, että päätin sivistää itseäni Nälkäpeleillä. Harva asia lämmittää mieltä enemmän kuin se, että hittituotteella on myös varsin pätevät kirjalliset ansiot.  

Karoliina Sallinen: Tee se itse -vauva

Kuuntelin tämän äänikirjana vaunulenkeillä ja jos kirjan teema ei olisi liipannut läheltä omaa elämää, kesken olisi jäänyt jo alkumetreillä. Sinällään ihan hauska seuranta raskausajasta erilaisine myllerryksineen sekä naisen että miehen näkökulmasta, moneen asiaan pystyi samaistumaan ja samalla palauttamaan mieleen viime kevättä ja kesää. Joku tässä kuitenkin nyppi - eikä vähiten Juhan äänenä toiminut Tuomas Tulikorpi. 

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin

Kaipasin hyvää mutta sopivan hömppää luettavaa ja ajattelin Honkasalon ensimmäisen viihderomaanin olevan nappivalinta. Petyin. Vie minut jonnekin ei missään nimessä ole genressään huono kirja, mutta ei erityisen hyväkään. Se on vähän liian vakava ollakseen vain viihdettä mutta liian kevyt ollakseen muuta kuin viihderomaani. Kolmekymppisen naisen kipuilu perheenperustamisen, parisuhteen ja työelämän mullistuksen ristiaallokossa on luettu jo monesti ennenkin, ja vaikka Honkasalo tuo tarinaan kiinnostavia sivujuonteita opiston elämäntaitokurssin ja siskon perhekriisin kautta, ne jäävät kovin ohuiksi, eikä koko paketti mielestäni pysynyt kasassa ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Kyllä tämän silti sujuvasti luki, kieli oli kaunista, eikä loppukaan onneksi ollut se kliseisin mahdollinen.

Kiinnostavaa kyllä tämä erilaisista lajityypeistä tuttujen kirjailijoiden viihderomaani-innostus! Anneli Kannoltakin on julkaistu sellainen hiljattain. Satunnaista tuuletusta näyttävät kaipaavan (ainakin tämän) lukijan lisäksi kirjailijat itse

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme

Vuoden ehkä puhuttelevin lukukokemus oli viimeinen. Karen Joy Fowler on minulle tuttu lähinnä Jane Austen -lukupiiristä ja ihan sattumalta poimin tämän romaanin kirjaston hyllystä. Mikä poiminta se olikaan! Perhekertomus on nopea lukea ja siihen on helppo upota, mutta kevyt kirja se ei millään asteikolla ole. On ihmisiä, eläimiä, aikuisia, lapsia, tiedettä, tutkimuksia ja hyviä aikeita, mutta kenen on vastuu, kun joku meneekin pieleen? Kuinka syvät haavat perheessä tapahtunut tragedia jättää ja kuka niitä kantaa vuosikymmenestä toiseen? Teemat ovat isoja, mutta yhden perheen tarina tuovat ne pieneen, käsitettävään mittakaavaan. Romaani piti otteessaan alusta lähtien, pala oli kurkussa moneen kertaan ja viimeisillä sivuilla oli pakko tirauttaa muutama kyynel. Epäluotettava minäkertoja tulee lähelle ja saa fiktiivisen tarinan tuntumaan niin henkilökohtaiselta, että lukemisen jälkeen teki mieli lähettää Rosemarylle vaikka sähköpostia ja kysyä, onko kaikki kunnossa.

Vuoden ensimmäinen

Tapanani on ollut listata toiveita ja tavoitteita alkavalle vuodelle aina tammikuun alussa. Onhan niitä nytkin, mutta huomattavasti vähemmän olen jaksanut asiaa tänä vuonna miettiä. Laajemmalla mittakaavalla toivoisin näkeväni jo viime vuonna toitottamaani humaanimpaa politiikkaa ja konkreettisia ilmastotekoja. Niihin tiivistyy kaikki.

Myös henkilökohtaisten toiveiden osalta lyhyestä virsi kaunis. Vuonna 2019 haluan:

... käyttää ruuanlaitossa vähemmän ja harkitummin eläinkunnan tuotteita, etenkin maitotuotteita.

... olla ahdistumatta liikaa töihinpaluusta syksyllä.

... olla paremmin perillä ystävieni kuulumisista ja voinnista.

... käydä salilla tai jumpassa edes kerran viikossa.

... lukea taas enemmän kirjoja.

... säilyttää edes hieman siitä leppoisasta lungi-Hannasta, joka minusta on viimeisten kuukausien aikana kuoriutunut.

Lisäksi toivon edelleen terveyttä itselle ja perheelle, ja itselleni etenkin sitä, että työelämässä edessä oleva hyppy tuntemattomaan osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Jää nähtäväksi.