sunnuntai 29. syyskuuta 2013

ihana, kamala numero

Täytin tänään 31 vuotta. Olen tässä useamman päivän yrittänyt miettiä, mitä se tarkoittaa - vai tarkoittaako mitään sen kummempaa. En ole päässyt mihinkään lopputulokseen, mutta päässäni on pyörinyt keskustelu joidenkin vuosien takaa.

Hanna: Jonne von Hertzen on 31.
Katja: Kolkytyks! Mieti, miten ihanaa!

Tämän ihanan iän (miksi se silti tuntuu vähän pahalta?) saavuttamisen kunniaksi pidin pienet illanistujaiset. Laitoin päälle mekon, meikkasinkin pitemmän kaavan mukaan. Oli jonkin verran lämpöä ja selkä jumissa, joten olo oli nurja. Onneksi muistin viime vuonna Kööpenhaminasta ostamani juhlahatun ja kaivoin sen kaapista käyttöön ensimmäistä kertaa. Kannatti. Kuumetta oli edelleen ja selkään sattui, mutta hattu paransi elämänlaatua hetkessä huomattavasti. Baariin en hatussa lähtenyt, mutta siinä vaiheessa ei enää tarvinnutkaan.


Tästä ehkä kuvastuu, etten ole kummoinenkaan tyylibloggaaja, irtopohjavuoka ja muut roinat jäivät sulostuttamaan kuvaa. Oppitunti on kuitenkin tärkein: hassu hattu kannattaa aina ja vanhat lempimekot kannattaa aika ajoin kaivaa kaapin perukoilta, ne ovat olleet lemppareita syystä.

Muita parhauksia: Marko sanoi, että tekee minkä tahansa kakun vain haluan. Tilasin siis Guinness-kakun. Voi niin hyvää! Bonuksena Katja leipoi ihan jumalaisen juustokakun. Tietysti tässäkin piilee oppitunti: jos tiedossa on juhlat istuvassa mekossa ja kaksi eri kakkua, ei kannata vetää ihan hulluja hiilariähkyjä joitain tunteja aikaisemmin. Mutta ehkä hyvä ruokapäivä on tukkoisuuden arvoinen.



Hiilariövereistä ja orastavasta kuumeesta johtuen tämä varsinainen syntymäpäivä on mennyt aika jumittavissa ja hiljaisissa merkeissä. Harmittaa. Pitää ehkä keskittyä siihen, että eilen oli ennen juhliakin erinomainen päivä. Mutta siitä lisää huomenna.

perjantai 27. syyskuuta 2013

ihania miehiä

Jimmy Fallon on ihana. 

Joseph Gordon-Levitt on ihana.

En tiedä, kuka Stephen Merchant on, mutta uskaltaisin väittää, että ainakin ihana.



Jotain nuo ihanat miehet osaavat tehdä erittäin oikein, sillä katsoin juuri innoissani lipsynkkausta samalla kun odottelin pakastepitsani jäähtymistä syömäkelpoiseksi. Kreisein perjantai-ilta aikoihin. Mutta niin kovin viihdyttävää. Ja tämän viikon jälkeen enemmän kuin tarpeeseen.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

howardin hurjapäät

Kyllästyin itsekin omaan nurinaani eilen ja päätin tehdä asialle jotain. Leffatreffit Maijan kanssa oli sovittu jo viikkoa aiemmin, mutta päätin sen olevan palkinto hyvistelystä. Eilen siis sen sijaan että olisin suoraan töistä heittäytynyt vaaka-asentoon kirjan kanssa ja/tai päiväunille tulinkin sitten siivonneeksi ensimmäistä kertaa viikkoihin.

Ei olisi taaskaan pitänyt aliarvioida pölystä pyyhittyjen ikkunalautojen ja puunatun kylppärin voimaa. Etenkään jos ne yhdistää siivousurakan jälkeen tehtyyn herkkukalakeittoon ja hyvän Hollywood-draaman katsomiseen ystävän seurassa.

Oltiin joskus taannoin Markon kanssa elokuvissa ja näin Rushin trailerin ensimmäistä kertaa.
Hanna: Aion sitten katsoa tuon Maijan kanssa.
Marko: Häh, sehän kertoo Formuloista.
Hanna: Niin.














Trailerivainuni oli oikeassa. Rush oli hienosti rakennettu elokuva ja klassinen draama, joka nyt vain sattui kertomaan Formuloista. Siellä sitten jännättiin molemmat - Tapsan liki tyhjässä ykkössalissa, mitä ihmettä! - ihan hulluna, miten käy kilpailussa, joka on a) käyty melkein 40 vuotta sitten b) lajissa joka ei kiinnosta pätkän vertaa. Ei ole Ron Howard ihan turha mies. Elokuvan loppu meni vähän alleviivailuksi, mutta siitä huolimatta olin tosi tyytyväinen, että mentiin katsomaan tämä isolta kankaalta. 

Pinnallinen riemu: Jes! Paljon lähikuvia Chris Hemsworthista hymyilemässä. Estrogeeniyleisö kiittää.

Himpun syvällisempi riemu: Jes, jes, jes! Daniel Brühl alkaa kai oikeasti breikata myös rapakon takana. Goodbye Lenin on yksi lempielokuvistani ja siitä asti olen ollut vakaasti sitä mieltä, että miehelle olisi tilaa myös kansainvälisissä tuotannoissa. Ja sieltähän niitä on hiljaksiin tipahdellut, 2 Days in Parisista Inglourious Basterdsiin, mutta yleensä pienemmissä sivuosissa. Nyt tuli tämä. Ja seuraava Daniel-enskarihan on Wikileaks-elokuva The Fifth Estate. Jes, jes!

Loppukaneetti: ei kannata antaa Formuloiden hämätä, tämä oli oikeasti hyvä elokuva. Ei se tajuntaani räjäyttänyt, mutta ei kai aina ole tarviskaan? Varsinkaan jos Chris Hemsworth hymyilee lukuisissa lähikuvissa.

tiistai 17. syyskuuta 2013

terhoja siellä, terhoja täällä

Näin tänään matkalla Punnitse & Säästä -kauppaan, että Laulupuisto oli tulvillaan tammenterhoja. Huomasin hymyileväni niille itsekseni. Tämä  tuntui erityisen merkittävältä siksi, että viime päivät ovat olleet pääni sisällä ihan kamalan ankeita.

Pimenevä syksy tuntuu hiipivän vaivihkaa mielialaani tällä kertaa etuajassa, enkä taaskaan tahdo keksiä, mikä auttaisi. D-vitamiinikauden jo aloitin, aloe veraa vielä harkitsen. Se piristi viime talvena enemmän kuin sanat riittävät kuvaamaan, mutta huhut kertoivat, että aloe veran nauttiminen sisäisesti olisi pitemmän päälle vaarallista sisäelimille. En tosin ole löytänyt mitään todisteita väitteen puolesta ja uusia aloe vera -tuotteita putkahtelee kauppojen hyllyille kuin sieniä sateella. Ei kai sitä saisi myydä esimerkiksi karkki- ja terveyskaupoissa, jos se olisi oikeasti hengenvaarallista? Mene ja tiedä.

Mutta hei, pilkahdus valoa elämään tammenterhoilla! Muistan kuinka tenavana keräsin niitä purkkikaupalla, koska ne olivat niin hienoja.

Hienoja ovat myös naapurissa olevan autiotalon kirkkaanpunaiset omenat. Ankeilun keskellä olen jo monesti ehtinyt miettiä, miten saisin ne sievästi puusta alas ja parempiin suihin/piirakoihin/hillopurkkeihin. Toistaiseksi paras idea on laittaa Ibizan konepelille iso pehmustettu kori ja luottaa, että omenat vain päättävät pudotessaan tähdätä siihen, omenapuu kun sijaitsee täsmälleen parkkiruutuni kohdalla ja omenat siis roikkuvat uhkaavasti Ibizan yläpuolella.

Ehkä toivo ei siis ole kaamoskurjuuden kanssa vielä menetetty, jos kerran haaveilen yhdestä syksyn lempipuuhastani, omenien säilömisestä. Ja syksyn lempiasioista puheen ollen, tämä on naurattanut viime aikoina kovasti:



Onko väärin, jos samaistun tuohon? Paitsi housukohtaan. Yritin nimittäin eilen ostaa uusia jumppavaatteita, että motivoituisin taas paremmin liikuntasyksyyn (kyllä, kyllä se auttaa!). Mutta miksi oi miksi se on tehty niin mahdottomaksi ihmisille, jotka eivät XS-M-koon paitoihin mahdu? Perkele sentään. Menin sitten kiinteytykseen vanhassa Karoshi Lovers -paidassa. Harvinaisen hyvin hikoilin siinäkin, mutta haaveissani siintää silti uudet, tarkoitusta varten hankitut varusteet.

Vielä yksi pieni ilon aihe lopuksi, kun lukaisin kirjoitukseni läpi. Akateeminen koulutukseni on selvästi taannut sen, että tekstin sisäinen koheesio toimii tämmöisessä hömppäpainotteisessa tajunnanvirtatekstissäkin. Jahuu!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

lähimatkailua tropiikissa

Annie kävi taannoin Botaniassa ja päätin eilen vapaapäivän kunniaksi seurata esimerkkiä. Olen asunut Joensuussa kymmenen vuotta ja ainakin kahdeksan ollut tietoinen, että täällä on trooppinen perhospuutarha. Olenko ikinä käynyt siellä tätä ennen? En, sehän on sikakaukana, Linnunlahdella asti. Mitäs siitä, että fillaroin siitä ohi välillä jopa viikottain.

Pitäisi turisteilla kotikaupungissa oikeasti enemmän. Kyllä Botaniakin yhdeksän euron arvoinen kokemus oli, vaikka luontainen ötökkäkammo iskikin perhoshuoneessa, enkä siis saanut niitä juurikaan tarkkailtua. Onneksi papukaijat ovat vielä jännempää tutkittavaa. Oivalsin myös, että ei kannata haaveilla matkailusta tropiikkiin, tukehtuisin siihen kuumuuteen parissa tunnissa.

Kasveilla on kyllä parhaita nimiä. Tsekkaa jos et usko.

Vierestä löytyi myös uurremuori ja kirjoamerikanmuori. Ja seesami.

Lihansyöjäkasvi on jännä.

Monen monta greippiä!

Hassu kaktus.

Yksi iso perhonen suostui poseeraamaan.

Pysäyttävintä oli silti tajuta, ettei minulla ole oikeasti hajuakaan, miten ja missä monet lempi- ja peruselintarvikkeeni kasvavat: kardemumma, mustapippuri, pinjansiemenet.. Nyt tiedän. Jos muistan. Botanian sisätilat käsittävät vain viisi huonetta, mutta melkoinen infoähky kertavisiitillä silti tuli. Ehkäpä tässä on syy seikkailla Botaniaan joskus vastaisuudessakin. Silloin valitsen kyllä vähän lämpimämmän päivän, saa ulkopuutarhastakin sitten enemmän irti.

lauantai 7. syyskuuta 2013

elokuun luetut

Jari Tervo: Jarrusukka
Kirjan ja ruusun päivän romaani ja muistaakseni ensimmäinen Tervoni. Tarinalla oli kaikki potentiaali olla täysin sietämätöntä myötähäpeän tykitystä, mutta jotenkin Tervo onnistui luovimaan käänteet parhain päin jopa niin, että pystyin lukemaan kirjan loppuun asti. Hyvä niin, koska loppujen lopuksi Jarrusukka oli varsin sympaattinen pieni teos ihmisyydestä.

Agatha Christie: A Caribbean Mystery
Miss Marple, taattua viihdykettä, kaunista englannin kieltä.

Katja Kettu (toim.): Pimppini on valloillaan
Kuukauden pahan mielen kirja numero 1 (Bukowski ja Oates jaetulla kakkossijalla). Tarinat naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta vallankäytöstä ovat todella raadollisia, mutta kirjallisesti nautin suurimmasta osasta kovasti. On tämä maa täynnä hienoja kirjailijoita, kuulkaas! Tosin olen sitä mieltä, että myös asiantuntija-artikkelit olisivat vaatineet vähän huolellisempaa oikolukua. Kaiken kielellisen hienouden keskellä tuntui vähän kököltä, että sellaiset perusasiat kuin "16-vuotias" tai "16 vuoden aikana" (16 vuotias, 16-vuoden) eivät mene oikein. Ajatuksia herättävä teos joka tapauksessa ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Charles Bukowski: Pulp
Nyt oli kyllä niin hämärä kirja, että oksat pois. Toisaalta en muuta odottanutkaan. En muista, olenko ikinä lukenut "oikeaa" pulpia, mutta sen verran tuttua on materiaali luennoilta tuttua, että ymmärsin tämän ihan toimivaksi pastissiksi (entinen kirjallisuudenopiskelija tässä moi). Siis pastissiksi, jossa oli myös Leidi Kuolema ja avaruusolentoja. Mennäänkö sittenkin jo parodian puolelle? Onko sillä väliä? Kaiken keskelle Bukowski on piilottanut viisasta yhteiskuntakritiikkiä, joka tosin jää huomaamatta, jos yhtään hyppii rivien ylitse. Lopusta en tajunnut mitään, ennen kuin Wikipedia selitti sen auki. Omituisuudestaan ja ajoittaisesta inhottavuudestaan huolimatta kunnon kesäkirja.

Joyce Carol Oates: A Fair Maiden
En osaa päättää, tykkäsinkö tästä vai en. Tarina oli ahdistava, mutta taitavana kirjoittajana Oates on osannut pitää sen kummallisen kevyenä. Pimppini on valloillaan -kirjan lukemisen jälkeen tätä oli tosi vaikea lukea, koska päähenkilöt olivat omituisessa riippuvuussuhteessa elävät 16-vuotias tyttö ja 68-vuotias mies. Teos oli nopealukuinen, mutta välillä inhotti niin paljon, että kirja oli pakko laittaa sivuun ja miettiä muita asioita. Mitään ei silti sivuilla varsinaisesti kerrottu, vaan kaikki inhottavuus tapahtui lukijan pään sisällä. Vielä pahempaa! Kirjan loppumisen jälkeen jouduin kävelemään kirjastoon selaamaan kaikki tutut ja turvalliset hömppäkirjat, että saisin aivot nollattua.

torstai 5. syyskuuta 2013

ei inspaa

Aamiaista huonosti syövällä poikaystävälläni on kaunis vakkarisanonta: feeling totally uninspired by food.

Yleensä en jaksa ymmärtää, aamiainenhan on maailman paras juttu, eikä ruuan syöminen muutenkaan tuota vaikeuksia. Paitsi poikkeustiloissa. Eli nyt. 

Olen onnistunut saamaan jälleen kerran varsinaisen pyllistiflunssan. Oireina on tukkoisuutta, aivastelua, lievää lämpöä ja väsymystä. Ja sitä, ettei kroppa muistuta nälästä ennen kuin olisi pitänyt syödä jo. En myöskään muista juoda, koska en tunne janoa. Mitään spesifiä ruokaa ei tee mieli, lähimmäs pääsee määrittelemällä "jotain suolaista" tai "jotain tosi suolaista".

Jaoin tuntemuksia tänään myös sairastavalle työkaverilleni, joka totesi meidän sairastavan samaa tautikantaa. Onhan olemassa myös sitä, joissa tekee mieli edes mehua tai suklaata.

Ikävä kyllä tällä hetkellä olotila on laajempi, feeling totally uninspired by everything. Istun vain ja möllötän. Alkaa käydä tylsäksi. Siksi en kärsinyt jäädä sairaslomallekaan täksi päiväksi, vaikka olisi varmasti ollut viisasta.

Onneksi tuntuu jo siltä, että tauti alkaa hiljalleen taittua edes vähän. Ehkä tämä ilta siis vielä suosiolla sohvalla sarjojen parissa. Tänään uskalsin hetkeksi jo koiraterapiaan, huomenna voisi olla jo ihmisten vuoro.