Joulu Tallinnassa

Joulumatka Tallinnaan on takana ja jos matkalta mukaan tarttunutta flunssaa, pieniä palovammoja ja ratkenneiden lempifarkkujen aiheuttamaa harmistusta ei lasketa, olen yllättävän voimissani. Siitäkin huolimatta, että ennen lähtöä olin ihan sippi ja olisin mieluiten viettänyt kaikki pyhät kotisohvalla, eikä varsinaisesta lepäämisestä voi reissunkaan suhteen puhua.

Asiaa voi auttaa se, että molempiin suuntiin lautta oli yllättävän vähän kamala kokemus. Toki menomatkalla keinutti niin, että luulin vähintään oksentavani ja pyörtyväni ja paluumatkalla altistuttiin trubaduurille hyvä tovi, mutta riiteleviä, humalaisia ja ördääviä pariskuntia oli kummallakin matkalla ajankohdan huomioon ottaen yllättävän vähän, Tax Freessä ei ollut massiivista tungosta ja ruokaakin sai asialliseen hintaan. Tai sitten olen karaistunut sitten viime kesän, mene ja tiedä. 

Lisäksi majapaikassa oli tilaa olla vähän aikaa itsekseenkin. Löydettiin 96 neliön asunto Bookingista sopuhintaan ja vaikka ei saatukaan asunnon saunaa lämpiämään tai tiskikonetta toimimaan ja poreammekin piti ihan julmettua ääntä, 540 € kolmesta yöstä viideltä hengeltä oli mielestäni hyvä diili. Kämppä oli kuitenkin riittävän siisti ja rauhallinen, minkä lisäksi sijainti tutuilla huudeilla Roosikrantsin päässä vanhankaupungin vieressä oli erinomainen. Pari lisähenkeäkin olisi asuntoon hyvin mahtunut. Vain vähän kateellisenä katselin tuttujen hotellilomakuvia Instagramista. Tallinnassa oli joulua paossa siis useampikin tuttu samaan aikaan.

Asunnolta oli helppo sukkuloida ostoksille, ravintoloihin, kävelylle ja Viru-keskuksen bussiterminaaliin, koska halusin viimeinkin nähdä Piritan luostarin rauniot. Vähän etäiseksi jäi tiirailu, kun paikka oli kiinni mutaisen sään takia, mutta tehtiinpä sitten edes jouluinen retki rannalle ja aallonmurtajalle. Hehe. Rauniot näyttivät kyllä hienoilta. Pitää käydä siellä vielä joskus, mieluiten kesäaikaan.

Näkymä luostarin suljetun portin takaa.

Rannalla tuuli ns. pirusti.

Oltiin varattu etukäteen pöytä Clayhillsistä aatoksi ja Peppersackista joulupäiväksi. Lisäksi Must Puudel palveli joulupäivän lounaalla, kun mikään muu haaveissa ollut paikka ei tuntunut olevan auki, eikä ruokaa jaksanut laittaa. 

Etukäteen eniten odottamani Clayhills oli monin osin vähän antikliimaksi, mutta Peppersack oli kaikkien mieleen ja ennen kaikkea pelasti minun jouluruokani: alkupalalistalta valittu lajitelma sisälsi nimittäin mm. smetanaa, suolakurkkua ja marinoituja metsäsieniä. Juustokeiton kanssa siitä tuli aivan mainio joulupäivän ateria ja kun jälkkäriksi napattiin vielä hehkuviinit torilta, en voi valittaa.

Alkupalat 4 €, keitto 5 €. Passaa.

Muilla taisi tulla joulun makuja prosentuaalisesti enemmän, koska keitettiin lauantaina lounaaksi riisipuuroa. Markon koko perhe tuntuu pitävän minua kummajaisena, kun olen sitä mieltä, että riisipuuro syödään valtaosassa Suomea makeana. Liekö joku yläsavolainen tapa siis iskeä riisipuuroonkin voisilmä? Muuten olen nimittäin kuullut kiistelyä lähinnä siitä, syödäänkö puuro kanelilla ja sokerilla vai kiisselillä. Kiisselikeskustelukin tietysti jakaantuu: siskoni mies on intohimoinen rusinasopan puolestapuhuja, äiti taas kuuluu sekahedelmäsoppakoulukuntaan. Itse keitän mieluiten kanelisen luumukiisselin, jos puuroon pitää kiisseliä laittaa - koska olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että kanelilla, sokerilla ja mahdollisesti jopa maidolla paras.

[Prosessoin tätä eilen Markolle ääneen ja kuulin, että heillä on joskus ollut joulupuuron kanssa tarjolla myös mansikkakiisseliä. I can't even.]

Oi ihana höögvein.

Reissun top 3:

Ihan huippu hehkuviini Kehrwiederillä sateisena jouluaattona (ks. kuva)

Solaris-keskuksen ruokakauppa

Uudet lämpimät lapaset joulutorilta

Bubblin' under: 

Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto + mahdollisuus ladata Netflixiä offline-käyttöön

Bepanthen

Poltin oikean käteni heti perjantai-iltana aika isosti kuumassa paistinpannussa. Lilluttelin kättä aikani kylmässä vedessä, mutta en oikeastaan pystynyt edes syömään, saati käyttämään kättä mihinkään toiminnalliseen. Kipu oli kauhea ja sumensi aivot. Hetken harkitsin jo ensiapua, mutta päädyin lopulta  ihmettelemään lähimmän auki olevan apteekin vironkielistä valikoimaa. Bepanthenia löytyi kuin löytyikin viimeisen kulman takaa jemmasta ja perusteellisen rasvahoidon jäljiltä käsi oli lauantaina taas toimintakunnossa, vaikka vähän aristikin. Ihanaa ihmeainetta! Lähinnä tuntuu omituiselta, että reissussa oli viisi suomalaista, eikä kellään ollut Bepanthenia pakattuna mukaan. Yleensähän putkiloita tursuaa kaikkien laukuista ja taskuista.

Sateisen aaton turistikuva.

Jos voisin valita jotain uudestaan, olisin ollut perillä yhden yön enemmän ja käynyt lillumassa jossain kylpylässä ja syömässä Telliskiven alueella. Mutta hyvin meni näinkin. Kaikista Tallinnan ihanuuksista huolimatta koko reissun paras juttu taisi olla omaa perhettä moikkaamassa Etelä-Suomen etapilla ennen Tallinnaa. Se oli tämä:

En kestä.

Astetta paremmat hömppäleffat

Pari päivää oli tosi lenssuinen olo. Olin kerrankin järkevä ja jäin lauantai-illaksi yksin kotiin verkkarit jalassa sisäänajamaan uutta sohvaa. 

Paitsi että tänään oli jo huomattavasti parempi vointi, oli myös oivallinen hetki katsoa romanttinen komedia pitkästä aikaa.

Se on nykyään vähän riskialtista puuhaa. Oma maku on muuttunut iän myötä ja ihan mitä tahansa ei enää jaksa katsoa edes kipeänä (paitsi Häät mielessä jaksan katsoa aina, vaikka se onkin tosi kökkö). 

Romcom on muutenkin hankala genre: joukossa on raikkaalla otteella tehtyjä laadukkaita helmiä, mutta edelleen ilmoilla on myös sitä, että "naisten elokuvana" voidaan myydä mitä tahansa kuraa. Kannesta tai esittelytekstistä hyvää ja huonoa ei voi tunnistaa, koska ne toteutetaan yleensä samalla kaavalla.

Eilen onnistuin valitsemaan hyvin ja sen kunniaksi tarjoan tässä kolme romcomia, jotka ovat yllättäneet positiivisesti vuosien varrella. Kaikkia uskallan suositella sairastupaan, dagen efteriin tai muuten vaan romangista eskapismia kaipaaville.

(Kuva)

1. TiMER (2009)

Eilisen valinta, jossa olikin scifi-henkinen premissi. Elokuvassa eletään lähimenneisyydessä (noin vuosituhanteen vaihteessa) ja jokaisella on mahdollisuus asennuttaa käteensä kello, joka kertoo, milloin tapaa sielunkumppaninsa. Arpomista ja ahdistusta seuraa, vaikka kevyt elokuva onkin kyseessä.

2. What's Your Number? (2011)

Ehkä tyhmin idea ikinä: päähenkilö ajautuu kriisiin luettuaan, että naisen on vaikea löytää aviomiestä, jos on yli 20 seksikumppania. Välttelin elokuvaa vuosia, mutta katsoin lopulta Anna Farisin takia ja yllätyin iloisesti. Idean tyhmyys ei toki katsomalla parane, mutta leffa on symppis, monin paikoin piristävän feministinen ja huomattavasti keskivertoa hauskempi.

3. Jätä se! (2009)

Rakkautta vain on klassikko, mutta syyllinen rinnakkaisista tarinoista koostuvien elokuvien buumiin. Kaikkien kökköjen juhlapäiväelokuvien keskellä Jätä se! oli minusta genressä yllättävän raikas ja sympaattinen yksilö, bonuksena monen monta tuttua naamaa. Ginnifer Goodwin on aina ihana, mutta tässä leffassa Jennifer Aniston ja Ben Affleck korjaavat potin. 

+1 

Crazy, Stupid, Love (2011)

Jos nyt joku ei oikeasti ole tätä vielä nähnyt.

Mitähän hyviä sitä on vielä mennyt oman romcom-tutkan ohi? Saa vinkata suosikkeja.

Muistutus itselle

Hyvä tavoite ensi vuodelle voisi olla viettää enemmän aikaa kotona.

Jouluflunssa sai minut kiinni pari päivää sitten ja olo on aika nurja. Yleisfiilis on kuitenkin ihan erilainen nyt kuin normaalisti kipeillessä, koska olen ehtinyt ladata vähän akkuja kotisohvalla. 

Ihmeitä tekee, kun ei ole kiire minnekään. 

Aloinkin taas aktiivisesti haaveilla kuusituntisesta työpäivästä tai neljän päivän työviikosta. Uskon vakaasti, että niissä piilee ratkaisu moniin ihmisen ja yhteiskunnan ongelmiin.

Näistä rentoilutunnelmista hyppäämme autoon ja suuntaamme kohti Ylä-Savoa. Ei haittaa. Olen nimittäin kuullut huhua, että lapinlahtelaisilla sohvillakin voi sairastaa.

Juhannus kuvina

Ihmiset aina pyörittelevät silmiään, kun sanon, että minusta kaupunkijuhannus on oikeasti aika kiva asia ihmisen elämässä. Niin tänäkin vuonna. 

Torstaina haettiin viimeiset keskiviikon kauppareissulta unohtuneet ruuat, saunottiin pitkän kaavan mukaan ja katsottiin hömppää. Kiitos vartalosavi ja Chris Hemsworth!

Perjantaina leivoin kaksi piirakkaa, söin vointiini nähden aivan liikaa, näin kokon ja keksin monta monituista drinkkiä Jennan kotibaarissa. Raparperisiirappi ja gini tykkäävät toisistaan, samoin gini, Pisang ambon ja ginger ale. Kuka olisi arvannut?

Lauantaina pyörähdettiin antikliimaksiksi osoittautuneessa tivolissa ja munkkikahvilla Jokiasemalla, jonka jälkeen suunnattiin Kuhasaloon grillaamaan. Keksin kokeilla nektariininpuolikkaiden grillaamista tikun nokassa. Hyvin onnistui, suosittelen lämpimästi. Tervetulleena käänteenä vietettiin loppuilta Netflixin parissa sohvalla. Sense8 oli kolmen jakson perusteella mainio, lämmin suositus sillekin.

Nukutun yön jälkeen hurautettiin vielä sunnuntain kunniaksi päiväretkelle Parikkalan patsaspuistoon ja Iloisen pässin maalaispuotiin, jonka jälkeen heitin aivot narikkaan Jurassic Worldin parissa. Päivän paras osio: Radio Suomen sunnuntaiohjelmat ja maalaispuodin fish & chips tuoreesta kuhafileestä. Jumankekka. Pysähdyn Iloisen pässin luona kuutostietä ajellessa toistekin. Patsaitakin oli kiva tervehtää yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Seuraavan kerran ehkä sitten hämärän aikaan.

Jurassic World on ehtinyt parissa viikossa meemiytyä niin pahasti, että sitä oli vaikea katsoa vilpittömästi. Ei se mitään. Dinosauruksia, Chris Pratt ja kivoja viittauksia alkuperäiseen, varsin hyvää viihdettä. Ei ole silti ensimmäisen Jurassic Parkin voitannutta! 

Perjantai-iltana olo oli flunssan kannalta kertakaikkisen kamala, mutta siitä huolimatta (vai juuri sen takia?) juhannusvapaat lepposine tekemisineen tulivat enemmän kuin tarpeeseen. Fyysisestikin olo on vähän parempi, vaikka öisin ja aamuisin olen edelleen ihan hirviömäisessä kunnossa.

Tulevan viikon projekti on siis paitsi tuhota jääkaapista ne ruuat, joita ei jaksettu syödä ja lisäksi ajaa loputkin kipeilystä hornantuuttiin. En jaksa tätä enää, varsinkin kun kesä vaikuttaisi viimeinkin näin kesäpäivän seisauksen kunniaksi tulleen. 

Olen kokeillut jo inkivääriä ja lämmintä juotavaa, käsikauppalääkkeitä, sohvaa, ulkoilua, lepäämistä, siivoamista, jumppaa, saunaa ja alkoholia. Huomenna olkoon vuorossa järeämmät aseet. Reseptiyskänlääke odottaa jo pöydällä.

Voi tosin olla, etten jaksa ruokiakaan sen enempää. Onnistuttiin ostamaan 65 eurolla asioita kahdelle ihmiselle kolmeksi päiväksi. Viisaus ei asu meissä. 

Kesäkiukku ja kuinka se selätetään

Viime viikko oli harvinaisen pyllystä. Oli nestehukkaa, takapakkia, PMS-oireita, itkeskelyä, unohtunutta syömistä, ylenkatsomista ja yleistä inhottavuutta. Niiden valossa unohtuu keskiviikon Breakfast Club ja leffavisa, torstain piristävä kyläily vanhalla ystävällä ja perjantain Matkustelu. Tosin Kuopio-matkailuakin varjostivat sekä omat että Maijan erinnäiset särkytilat, vaikka urheasti tallattiinkin ostosparatiisin käytäviä koko päivä.

Koko viikon tuntui siltä, että jotain peruuttamatonta pahaa tapahtuu hetkenä minä hyvänsä. Lauantai-iltana tulin kivoista juhlista aikaisin kotiin ja sain päänsäryn, joka ei talttunut edes vahvoilla Panadoleilla. Ihmekö tuo, kun se puhkesi jonkinlaiseksi puolituiseksi flunssakukaksi vuorokautta myöhemmin. Nyt silmät ei halua tarkentaa, päätä särkee, kurkku on kipeä ja olo kuumeinen, mutta nuhaa tai lämpöä ei ole. Wuppiduu.

Sisuunnuin. Ei tämä kesä nyt näin voi mennä, en suostu. 

Siispä eilen sitten ostin lennot Prahaan. Tänään varasin hostellinkin. Nyt laulaa Pinterest.

En ole matkustanut yksin sitten vuoden 2008, joten taitaa olla korkea aikakin. Eilisen jälkeen olen jo ymmärtänyt, ettei viisi päivää riitä mihinkään, kun kiinnostavaa nähtävää on ihan liikaa ja kerrankin voin nähdä kaiken haluamani ajattelematta matkakumppanin mahdollista matkakestävyyttä. Haluan nähdä linnan ja vanhan kaupungin, black light -nykytanssia, Klementinumin jännän kirjaston, Kutná Horan luukirkon ja sitten on tieytsti kaikki kirkot, katakombit, galleriat, pienpanimokierrokset, jazzbaarit ja mitä vielä.

Herääkin kysymys, miten ihmeessä en ole edes ajatellut käyväni Prahassa aiemmin. Nytpä on hyvää aikaa ja erinomainen syy kerrankin suunnitella oikein sydämeni kyllyydestä. 

ihana, kamala numero

Täytin tänään 31 vuotta. Olen tässä useamman päivän yrittänyt miettiä, mitä se tarkoittaa - vai tarkoittaako mitään sen kummempaa. En ole päässyt mihinkään lopputulokseen, mutta päässäni on pyörinyt keskustelu joidenkin vuosien takaa.

Hanna: Jonne von Hertzen on 31.

Katja: Kolkytyks! Mieti, miten ihanaa!

Tämän ihanan iän (miksi se silti tuntuu vähän pahalta?) saavuttamisen kunniaksi pidin pienet illanistujaiset. Laitoin päälle mekon, meikkasinkin pitemmän kaavan mukaan. Oli jonkin verran lämpöä ja selkä jumissa, joten olo oli nurja. Onneksi muistin viime vuonna Kööpenhaminasta ostamani juhlahatun ja kaivoin sen kaapista käyttöön ensimmäistä kertaa. Kannatti. Kuumetta oli edelleen ja selkään sattui, mutta hattu paransi elämänlaatua hetkessä huomattavasti. Baariin en hatussa lähtenyt, mutta siinä vaiheessa ei enää tarvinnutkaan.

Tästä ehkä kuvastuu, etten ole kummoinenkaan tyylibloggaaja, irtopohjavuoka ja muut roinat jäivät sulostuttamaan kuvaa. Oppitunti on kuitenkin tärkein: hassu hattu kannattaa aina ja vanhat lempimekot kannattaa aika ajoin kaivaa kaapin perukoilta, ne ovat olleet lemppareita syystä.

Muita parhauksia: Marko sanoi, että tekee minkä tahansa kakun vain haluan. Tilasin siis Guinness-kakun. Voi niin hyvää! Bonuksena Katja leipoi ihan jumalaisen juustokakun. Tietysti tässäkin piilee oppitunti: jos tiedossa on juhlat istuvassa mekossa ja kaksi eri kakkua, ei kannata vetää ihan hulluja hiilariähkyjä joitain tunteja aikaisemmin. Mutta ehkä hyvä ruokapäivä on tukkoisuuden arvoinen.

Hiilariövereistä ja orastavasta kuumeesta johtuen tämä varsinainen syntymäpäivä on mennyt aika jumittavissa ja hiljaisissa merkeissä. Harmittaa. Pitää ehkä keskittyä siihen, että eilen oli ennen juhliakin erinomainen päivä. Mutta siitä lisää huomenna.

ei inspaa

Aamiaista huonosti syövällä poikaystävälläni on kaunis vakkarisanonta: feeling totally uninspired by food.

Yleensä en jaksa ymmärtää, aamiainenhan on maailman paras juttu, eikä ruuan syöminen muutenkaan tuota vaikeuksia. Paitsi poikkeustiloissa. Eli nyt. 

Olen onnistunut saamaan jälleen kerran varsinaisen pyllistiflunssan. Oireina on tukkoisuutta, aivastelua, lievää lämpöä ja väsymystä. Ja sitä, ettei kroppa muistuta nälästä ennen kuin olisi pitänyt syödä jo. En myöskään muista juoda, koska en tunne janoa. Mitään spesifiä ruokaa ei tee mieli, lähimmäs pääsee määrittelemällä "jotain suolaista" tai "jotain tosi suolaista".

Jaoin tuntemuksia tänään myös sairastavalle työkaverilleni, joka totesi meidän sairastavan samaa tautikantaa. Onhan olemassa myös sitä, joissa tekee mieli edes mehua tai suklaata.

Ikävä kyllä tällä hetkellä olotila on laajempi, feeling totally uninspired by everything. Istun vain ja möllötän. Alkaa käydä tylsäksi. Siksi en kärsinyt jäädä sairaslomallekaan täksi päiväksi, vaikka olisi varmasti ollut viisasta.

Onneksi tuntuu jo siltä, että tauti alkaa hiljalleen taittua edes vähän. Ehkä tämä ilta siis vielä suosiolla sohvalla sarjojen parissa. Tänään uskalsin hetkeksi jo koiraterapiaan, huomenna voisi olla jo ihmisten vuoro.

tuoksuja, tuulahduksia

Luin aamulla jostain satunnaisesti löytämästäni blogista Kööpenhaminan ruokakokemuksista ja yhtäkkiä muistin, miltä siellä tuoksui ja miltä siellä tuntui. Haikeus. Onneksi Suomessakin aletaan olla jo lempivuodenajassani ja täälläkin siis tuoksuu melkein koko ajan ihanalta. Mieleni halajaa Köpiksen lisäksi pimenevään Helsinkiin ajelemaan ratikalla.

En ole koskaan oikein innostunut Keep calm and... -meemistä. Koska läheisyyteeni on kuitenkin ilmaantunut uusi superankeuttaja, Juvan englantilaisen teehuoneen puodissa ollut muki osui ja upposi. Olen nyt kolme päivää juonut teeni töissä tästä mukista, eikä ole kaivellut käyttämäni 11 euroa hetkeäkään. Joskus materia on parasta.

Ja kyllä, travel mug! Mukiin kuuluu silikoninen kansi eli sen voisi periaatteessa ottaa siis vaikka autoon. Toistaiseksi olen kuitenkin käyttänyt pelkkää mukiosaa jo ihan siksikin, että ajatus silikonista huulia vasten ei oikein innosta. Mitäs sitä siististi sisätiloissa säätämään. Ajatus silti lämmittää.

Muutenkin aika oiva paikka se teehuone. Afternoon tea oli lauantain kohokohta, oi vaniljaskonssit, After Eight -browniet, pienet leipäset ja ihan jumalainen inkivääritee. Hyvinkin 19 euron arvoinen setti, jos ei ihan joka viikko sentään syö.

Toimiva kuosi teehuoneella, ei ehkä kotona.

Annan ilme kertoo monen monta asiaa.

Muuten viikonloppuun mahtui lähinnä saunomista ja grillailua. En ollut maailman parhaimmissa fiiliksissä tai fyysisessä kunnossa ja koko perjantai meni harvinaisen kurjissa tunnelmissa. Pakko silti sanoa, että ihanan rentouttavaa oli olla muutama päivä miettimättä sen enempää kelloa. Alan hiljalleen tajuta mökkeilyä (paitsi niitä ötököitä).

Näistä tulee kasvisnyyttejä, nam!

Jurassic lyhyesti: melkoisen sympaattinen pikkufestari mudasta huolimatta. Frank Turner oli mukavaa kesämusiikkia ja tulipa viimeinkin todistettua Eläkeläisten keikka tältä vuodelta. 

Virallinen syy koko reissuun oli toki System of a Down. Se ei ole koskaan ollut minulle erityisen läheinen orkesteri, mutta on aina ihanaa katsoa, kun taitavat ihmiset toteuttavat lahjakkuuttaan ja tuovat iloa muille, etenkin silloin kun luomisen formaatti sattuu miellyttämään myös omia aisteja. Puolentoista tunnin setti oli hyvä yhdistelmä hittipotpuria ja fanibiisejä, joten veikkaisin, että valtaosa yleisöstä lähti paikalta enemmän kuin tyytyväisinä. Nautin siis ehdottomasti myös itse keikasta - ja Tankianin karismasta, woo! - mutta parasta antia oli katsoa, miten lieskoissa muut olivat. Loi melkoiset odotukset ensi viikolle, tosin toivottavasti silloin kunto kestää enemmän kuin tunnin intoilun. Joka tapauksessa taantumista 18-vuotiaaksi odotellessa!

åbo

Stressilomani 2013 jatkuu kyynärvarteeb kehitetyn rasitusvamman muodossa. Onneksi viime viikon seikkailuiden seurauksena kaapista löytyi Voltarenia ja särkylääkettä, muuten olisi voinut jäädä yöunet vieläkin vähemmälle. 

Vaikka kieltämättä olikin ihan leppoisaa aloittaa aamu kanelikahvin ja Hugh Jackman -elokuvan parissa, en voi kieltää, etteikö ketuttelisi. Mieli halajaa mustikkametsään ja mattopyykille, mutta pippurimyllyn käyttäminenkin on työn ja tuskan takana. Palaan siis taas hetkeksi viime viikon kauniisiin maisemiin.

Ulkomailla ollessani mietin aina sitä, että Suomessa näkyy harmillisen vähän historiaa. Kaikki on verrattain uutta ja pahimmillaan sielutonta. Rannikolla on luonnollisesti vähän eri kuviot ja etenkin Turku on vuosien varrella osoittautunut luonteeltaan kovasti muusta Suomesta poikkeavaksi kaupungiksi.

Turkulaisten näkökulma asiaan voi olla eri, mutta joensuulaisen näkökulmasta kaupungissa on kauniita paikkoja, houkuttelevia ravintoloita, hyviä pubeja ja tunnelmaa tuutin täydeltä.

Epäonnistunut yritys mahtua kuvaan Tuomiokirkon kanssa.

En ollut ennen käynyt kirkossa sisällä. Vähemmän yllättäen sekosin siellä. Ihana!

Tintån viinilista. "Life is too short to drink bad wine." Myös: haluan tuommoisen pullolampun.

Hotellin melko pittoreski ympäristö aivan kaupungin keskustassa.

Kansainvälinen herkkutori. Saatoimme maistella joitain juustoja.

Odotimme Jakkea pitkään ja hartaasti. Se harmitti, mutta lipuminen
pitkin Auraa ei. Mainio paatti ja lomalainen ei välttis tarvitse aikataulua.

Gaggara.

Linna oli minulle vanha tuttu, Markolle uusi kokemus. Viihdyimme molemmat.

Esinekokoelmissa oli mm. vanhoja pukuja. Olisin tuijotellut niitä kauemminkin.

Suositusten perusteella käytiin myös Koulussa. Taisin vähän seota sielläkin.

Yleisesti siis suosittelen Turkua kotimaan lomakohteena, etenkin näin kesällä. Enimmäkseen olen pyörinyt siellä Keskiaikamarkkinoiden ja joskus myös DBTL:n aikoihin, mutta näin ilman tapahtumia tunnelma oli silti vilkas - vaan ei liian. Päiviin mahtui siis enemmän kiireetöntä istuskelua ja kävelyä kuin aiemmilla visiiteillä.

Plussaa:

- Hotelli (Scandic Plaza) oli hyvä, edullinen ja hienolla paikalla.

- Tunnelma, katukuva, kaupungissa on helppo suunnistaa.

- Ravintolat - joista lisää seuraavassa postauksessa.

- Se tori.

- Ihmiset eivät näytä samalla tavalla ylityylikkäiltä kuin Helsingissä - kaupungilla kävellessä ei siis ahdistanut tai tuntenut itseään väärin pukeutuneeksi.

Miinusta:

- Meistä kumpikaan ei omista älypuhelinta ja tällä kertaa se oli oikeasti vähän ongelma. Paljon hyödyllistä listätietoa olisi ollut koodien takana.

- Kummallinen autoliikenne, joka oli jopa apukuskille haastava.

- Runsaudenpula. Kaikessa.

- Päässä soi koko ajan J. Karjalainen laulamassa "ehkä mennään Turkkuseen, kaadetaan viinaa kurkkuseen".

Tiivistelmä:

Joensuusta Turkuun on pitkä matka, mutta sen taittaminen kannatti. Nyt keskityttiin vain keskustan meininkeihin, mutta pitemmällä reissulla olisin halunnut ehdottomasti ekskursiolle myös Ruissaloon ja Naantaliin. Suosittelen lämpimästi.

paskavalli

Maija ihmetteli päivänä muutamana, mikä ihmeen paskavalli täällä nyt oikein roikkuu. Hyvä kysymys. Nyt on ollut kyllä niin harvinaisen kamala viikko sekä työ- että siviiliminän perspektiivistä, että ymmärrys loppui jo useampi etappi sitten. Päätin, että kamaluudet loppuvat nyt. Vain hyviä uutisia lähipiiriin tästä lähtien, kiitos.

Sinetöidäkseni päätökseni kävelin töiden jälkeen justiinaseurassa Houkutukseen ja söin laskiaispullan. Mantelimassalla. Haa, siitäs sait, universumi! Ihan kuin pulla ei olisi ollut mystisesti oireilevalle mahalleni jo tarpeeksi suuri koetus, askarreltiin Markon kanssa viikon himoitsemani papuburgerit, sellaisia kun ei tästä kaupungista mistään saa. Samalla testailin uutta kameraani parin napinpainalluksen verran.

Kuva otettu käsivarana huonossa valaistuksessa automaattiasetuksilla. Ymmärrys meinaa loppua tässäkin. Tällä kertaa hyvällä tavalla.

Oli hyvä burgerikin. Ensi kerralla tosin teen sämpylätkin itse. 

hyvinvoinnin toivehia

Olen viettänyt viimeisen viikon on-off-kuumeessa ja kaikkialta särkevänä kipupallona. En siis ole ollut kovin inspiroitunut pohtimaan toiveitani tulevalle vuodelle. Eilen aamulla aloe vera -mehun äärellä ennen töihin lähtöä sitten sain kiinni siitä, mikä kipeilyä ja toiveita yhdistää.

Toivon, että edessä on rennompi hyvinvoinnin vuosi 2013.

Toivon, että jaksaisin panostaa omaan hyvinvointiini: liikkua ilokseni, nukkua tarpeeksi, syödä hyvin sanan kaikissa merkityksissä. Että muistaisin käyttää kasvovettä ja hammaslankaa säännöllisesti. Saisin opinnot pakettiin ilman suurempaa stressiä - mihin kuuluu olennaisesti tehtävien tekemisen aloittaminen vähän aiemmin kuin deadlinen jo vaaniessa nurkan takana. Lisäksi haluaisin viettää laatuaikaa ihmisten kanssa myös arjen keskellä ja varata aikaa itselle: lukea ja katsoa hyvä sarjoja, käydä elokuvissa ja syödä kasapäin avokadoja. Pitää kodin suurin piirtein siistinä ja muistaa ostaa itselleni leikkokukkia aika ajoin. Ja viimeinkin sisustaa makuuhuoneeni loppuun, se jos mikä on olennaista hyvinvoinnille.

Ja sitten on se paino. Minähän laihdu(t)in viime keväänä kuutisen kiloa. Määrä ei ole huikaiseva, mutta riittävä ja psykologisesti sitäkin merkittävämpi. Olin sinut kehossani, kun ulkoinen olemus pitkästä aikaa vastasi sitä kuvaa, joka pääni sisällä on. Ja ennen kaikkea: en ollut yhtään turvoksissa. Sitten tuli kaamos, uupumus ja täydellinen motivaation puute yhtään minkään suhteen. Kilot eivät tulleet takaisin, mutta olo on turpeampi kuin aikoihin ja tuntuu, että sekä kroppa että ajatukset ovat ihan tukossa.

Viimeinen toiveeni alkaneelle vuodelle siis saada taas keho ja mieli keskenään tasapainoon. Ilman nipottamista ja toivottavasti myös ilman ravintoainelaskureita.

Loppuun vielä tavoitekuvakollaasi edellä mainituista ja vähän muistakin.

Kuvat röyhkeästi napattu eri paikoista Googlen kuvahaulla.

 

Huomasin nauttivani kuvankäsittelyohjelmalla näpertämisestä pitkästä aikaa. Ehkäpä vuosi 2013 tuo tullessaan myös itse tehdyn leiskan blogiin ensimmäistä kertaa vuosikausiin.

viimeiset kilistelyt & joulukuun kirjat

Uusi vuosi, uudet kujeet. Aattona pääsin saunomaan ja heittämään hyvästit Jokelalle alkuillasta. Paikkasimme vuosien valokuvavajetta ja kilistimme kuoharilaseja ystäväporukalla. Samuli Putron Jokela-alulu soi jukeboxissa ja sitten Putro meni ohitseni. Kaunis ja haikea tunnelma. En missään nimessä olisi halunnut olla paikalla valomerkin aikaan. Kun minä lähdin, Jokela vielä jäi.

Toisintokuva viiden vuoden takaisista tunnelmista.

Rakkaat ja salakavalat vessarappuset. Itse en ole niissä
koskaan kaatunut. Moni muu on.

Viimeinen potretti. Poistuimme ja teimme tilaa muille hyvästelijöille.

Herkkujen ääressä ystävien olkkarissa flunssa voitti uudenvuodenjuhlijan ja kotiuduin ennen kello kymmentä. Viltin alta vuoden vaihtuessa seuranani oli Kuutamolla-elokuva, joka on paitsi rakas vuosien takaa, myös yhdistää kaksi joulukuun kirjailijaani, Katja Kallion ja Pirkko Saision.

Catherine Sanderson: Petite Anglaise

Pahuksen Pariisi ja sinne sijoittuvat kirjat! Tämä on toinen bloggauksesta lukemani kirja tänä vuonna (ensimmäinen oli Julie & Julia). Molemmissa tapauksissa kolmekymppisen naisen blogista kustannussopimus ja uusi ura kirjailijana. Minä olen kirjoittanut Jännittävästä Elämästäni jo vuodesta 2000, missä viipyy kirjadiilini, mitä? Ehkä kirjadiili oli tässä tapauksessa ihan ansaittu, koska Sandersonin tyyli on mukaansatempaava ja tyyppeihin kiintyy, vaikka en aina päähenkilöä (siis Sandersonia) tai tämän valintoja tajunnutkaan. Vaan niinhän se elämä menee. En siis ihmettele, että blogistakin muotoutui hitti. Ihanaa on, että Sanderson bloggaa edelleen ja vanhatkin jutut ovat edelleen luettavissa.

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

Minusta on lähtökohtaisesti aika noloa, että sain (vieläpä hyvät) maisterinpaperit englanninkielisestä kirjallisuudesta, vaikka en ole koskaan lukenut Teurastamo vitosta (tai muistaakseni muutakaan Vonnegutia, apua!). Teurastamo 5 oli minulle yllättävän vaikea saada haltuun, vaikka pidinkin sekä tyylistä, tarinasta että viestistä - tai ainakin siitä viestistä, jonka itse sivuilta poimin. En osaa enkä halua tätä enempää ruotia, mutta toteanpa vain, että kannatti lukea teos, joka on syystäkin klassikko. Sivistyin, viihdytyin ja "löysin" taas uuden minulta ohi sujahtaneen hienon kirjailijan. Niin se käy.

Diana Wynne Jones: Taikuuden taakka

Ostin koko Chrestomanci-sarjan englanniksi reilu vuosi sitten, mutta jostain syystä en ole saanut luettua niitä ollenkaan - vaikka The Lives of Christopher Chant on yksi lempikirjoistani ja Charmed Lifekin osoittautui mitä oivallisimmaksi. Lainasin siis kolmososan kirjastosta. Kirja ei meinannut oikein lähteä käyntiin. Setiä, tätejä ja muita sukulaisia oli ihan liikaa ja kaipasin Cristopheria ja tuttua fantasiaan verhoiltua yhteiskunnallisuutta. Hiljalleen kuitenkin koukutuin ja kah, viimeisen neljänneksen aikana paljastuikin hienoa uskontokritiikkiä. Taikuuden taakka ei ole parasta Jonesia, mutta ihan pätevä osa sarjaan. Ehkäpä näillä tulilla saan luettua ne kolme viimeistäkin.

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Minusta Pirkko Saisio on aina ollut äärimmäisen kool. Vasta hiljattain tajusin, että olen nähnyt naisen vain ani harvassa roolissa enkä ole myöskään yhtään kirjallista tuotosta lukenut. Miksi oi miksi en ole ennen lukenut Saisiota? Punainen erokirja oli ihan mahtava. 70-luvun Helsinki ja Saision maailma poliittisine kuvioineen, teatteriheräämisineen ja seksuaalisen identiteetin muodostumisineen ovat tavallaan lähellä, mutta toisaalta kauempana kuin varmasti ikinä pystyn ymmärtämään. Silti Punaista erokirjaa lukiessani samaistuin, hämmennyin, ihastuin ja pahastuin. Ääni on vahva ja vakuuttava, ihmiset epätäydellisiä ja uskottavia. Mikäli mahdollista, Pirkko Saisio on nyt silmissäni entistäkin koolimpi.

Mauri Kunnas: Piitles

Tämä oli niin ilmiselvä joululahja minulle, että oksat pois. Onneksi vain yksi kappale löysi tiensä pakettiin asti. Ei sarjakuva vaan "kraahvinen novelli". Taattua Kunnasta eli varsin viihdyttävä tapaus, jonka uusien yksityiskohtien toivossa luen kohta todennäköisesti uudestaan. Ja uudestaan. Ainoa mikä tökki oli lyriikoiden, hem, foneettinen kirjoitusasu. En kyllä tiedä, miten paremminkaan asia olisi ratkaistu, koska virallinenkaan kirjoitusasu ei olisi kirjan luonteeseen sopinut. 

Katja Kallio: Elokuvamuisti

Kirja elokuvanörteille elokuvanörttiydestä. Koska tosiaan katsoin Kuutamolla heti tämän lukemisen jälkeen, huomasin, että kaikki Iiriksen lempielokuvat ovat Kallion lempielokuvia. Ihanaa luettavaa silloin kun itsekin sattuu tykkäämään elokuvasta, vähän ankeampaa silloin, kun elokuva on vieras tai ei pidä siitä. Lempeä ja kevyt ote kuitenkin. Pohjana toimii lehteen kirjoitetut kolumnit ja luulenkin, että olisin tykännyt tästä enemmän harvakseltaan luettuna kuin kokoelmana. 

Olen tykännyt tästä vuoden kestäneestä lukupäiväkirjasta niin paljon, että päätin jatkaa sitä myös jatkossa. Tosin vähän rennommin, koska olen huomannut moderoivani lukemisiani hiukan: vuoden aikana en ole lukenut ainuttakaan Nora Robertsia tai Tuija Lehtistä! En tiedä, olenko menettänyt mitään, mutta vähän huijaamiselta tämä tuntuu.

Tästä lähtien luetut kirjat löytyvät myös omalta välilehdeltään tuolta yläreunasta. Myös Robertsit ja Lehtiset.

saippualaatikon uumenista

Piti mennä aikaisin nukkumaan pois orastavaa kuumetautia. Sitten jäin jumiin David Mitchellin Soapboxiin. En olekaan jumittanut siihen aikoihin, monta jaksoa on sillä aikaa ehtinyt ilmestyä. Huonoa: en päässyt aikaisin nukkumaan. Hyvää: viihdytyn ihan eri tasolla.

In fact, sometimes I think there's no better food than bread and butter. Especially when you remember that the mere application of heat can turn mild-mannered bread and butter into supertoast - which is somehow delicious in a whole different way.

Ja minä poloinen kun ostin kaupasta vain jälkiuunileipää.

päiväni youtubessa

Tänään olen ensimmäistä kertaa töistä sairaslomalla. Tunnen itseni luopioksi, koska kuumetta ei ole ollut paljon, mutta järkeilin, että päivä peiton alla voi pelastaa vähän massiivisemmalta taudilta. Tietysti myös oli ensimmäinen aamu aikoihin, jolloin en nukahtanut uudestaan kellon herätettyä. Tunnollinen työntekijä herää saikkuaamuinakin 6.30.

Toisaalta näin pitkin yötä omituisia puolivalveunia presidentinvaaleista. Että ihmekö tuo.

Sohvapäivän varjolla pystyin hyvällä omallatunnolla keskittymään seuraavaan top vitoseen eli musiikkivideoihin. Oman haasteensa toi se, etten selkeästi enää juuri katso musiikkivideoita eikä niitä siis ollut tuoreessa muistissa. Vietin sitten saikkupäivästä huomattavan osan YouTubessa ja kyllähän loistavia videoita löytyy vaikka keltä. Otin tavoitteeksi välttää välttää ilmiselvää A-Ha-videota tai vain camp-arvoon perustuvia videoita (hei hei, David Bowie & Mick Jagger). Robbie Williamsilta olisi voinut valita mitä vain ja poikabändiosastolta mm. Backstreet Boys (välillä 1998-2005) ja 'N Sync (1999 eteenpäin) ovat aika takuuvarmoja, koska videoihin on panostettu tosi paljon. Tällainen lista kuitenkin syntyi - valinnat sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Musiikkivideot top 5:

1) Blur: Coffee & TV

Ei voi jättää tätä pois, vaikka olisi kuinka ikivalinta. Milk carton, I love you!

2) Don Huonot: Suojelusenkeli

Tämä ei ole mitenkään lempparikappale eikä välttämättä edes Don Huonojen paras video. Mutta hypnoottinen se on.

3) Take That: Shine

Jostain syystä sieltä takuuvarmalta poikabändiosastolta valikoitui sitten tämä (vahvoilla oli myös Kidz).  Shine on priimaesimerkki siitä, miten hyvin mietitty video voi itse asiassa parantaa biisiä. Vaikka tykkään tästä rallista kyllä kovasti muutenkin.

4) Foo Fighters: Everlong

Myös Foo Fightersiin voi videorintamalla luottaa. Everlong on sieltä varhaisemmasta päästä ja sen on ohjannut Michel Gondry. Ei vanhene.

5) Michael Jackson: Ghost

Bäkkärit yrittivät tehdä 90-luvun Thrillerin. Ilmeisesti Jacko ei vaikuttunut ja antoi sitten panoksensa itse 45 minuuttia kestävällä elokuvalla. Video on sen pohjalta editoitu ja mielestäni kaikin puolin mainio.

Bubblin' under - Petri Nygård feat Mokoma: Sarvet esiin

Loputonta hupia, etenkin lopun kitarasoolo. Omistettu listaa ehdottaneelle.

Fatboy Slim: Weapon of Choice
Oikeasti Markon valinta, mutta pakko laittaa myös tänne alle kuplimaan. Kuten tekstissä mainitaan, "Not only does this awarding winning video have some of the best samples and lyrics, it also features actor Christopher Walken dancing on ceilings."

varjopuoli

Lokakuun taittuminen marraskuuksu tarkoittaa Emmun odotettua kyläilyä tänä viikonloppuna, omaa reissua etelään seuraavana, Rokumenttia sen jälkeen, yhtä pienimuotoista projektia eli muuttoa ihanaiseen, isompaan, parvekkeelliseen kaksioon kuun viimeisenä. Ja täysiä työviikkoja projekteineen sekä viimeistä informaatiotutkimuksen perusopintojen kurssia siinä välissä.

Eli tietysti flunssa alkoi oirehtia pienen kuumeen, vuotavan nenän ja surraavan pään muodossa keskiviikkona. Ei kyllä sinällään ihme, pienestä työyhteisöstämme on reilun viikon sisään jo kolmas ihminen sairaslomalla harvinaisen ärhäkän flunssan takia.

Vähän ihmeeltä siis tuntuu, että ainakin nyt vaikuttaisi siltä, että selätin flunssan yhden (1) illan kotona lepäämisellä. Ensin iloitsin siitä, että oli aikaa ja oma lupa rentoilla ja katsoa telkkarista Blue Velvet. Sitten tajusin, että nouseva kuume ja David Lynch eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä ja vaihdoin Pikku naisiin. Se ei taaskaan pettänyt, vaikka olikin hämmentävä Christian Bale -kokemus, sillä katsoin tällä viikolla myös Amerikan psykon. Marchin sisarusten, Finrexinin ja akustisen Mokoman avulla olin torstaiaamuna jo kuin uusi ihminen

Edelleen väsyttää ja kuume hipoo maagista 37 astetta jatkuvasti, mutta silmiin ei satu eikä nenä vuoda. Eli ehkä tämä tästä. Ja lääkintamenetelmiäkin voin lämpimästi suositella, etenkin sitä Mokomaa.

Maanantaina minulla oli elämäni ensimmäinen aikuispalkkapäivä. Koska kuun lopussa häämöttävä muutto takuuvuokrineen ja muine kuluineen on melkoinen menoerä, ei rahaa oikeasti olisi oikeastaan yhtään sen enempää kuin tähänkään asti. Sen verran annoin itseni fiilistellä palkkaa, että marssin keskiviikkona suoraan töistä ostamaan Varjopuolen (vähän saatoin ostaa myös puuttuvat Arkin levyt alehinnalla, mutta se on ihan toinen asia). Eikä varmasti ala kaduttaa.

Viime perjantain keikka nosti jo vahvat odotukset, ja kyllä tuo tosiaan toimii levylläkin oikein mainiosti, jos ei ihan livetilanteen tasoisesti. Keikalta kuulemma oli lössiä poistunut jo ensimmäisen vartin aikana todeten, että melkoista paskaa. Katjan kanssa alettiin sitten lauantaina pohtia, että mahtaa olla ankeaa, jos on niin rajoittunut musiikkimaku, ettei edes omaa lempibändiään siedä kuunnella erilaisella otteella. Onneksi minä en ole niin ankea ja rajoittunut (hohoo), minusta kun akustinen Mokoma oli kerrassaan virkistävä. Sitä paitsi ensimmäistä kertaa, en tanssahteluineni tuntenut olevani väärässä paikassa.

Mene ja tiedä nousi keikalla suosikikseni ja toimii se levylläkin. Nyt kuitenkin sekä Sinä riität että En elä talven yli ovat alkaneet kovin kiriä. Ja muutkin, kokonaisuudessaan varsin hyvä paketti on tuo levy. Mie piän, sanoisi pohjoiskarjalainen.

jalkat

Kävin eilen tonkimassa housuja keskustan Fidalla. Ei löytynyt, mutta ulko-ovelta kaarsin vielä tutkimaan kirjaosaston varmuuden vuoksi. Ei tullut ostolöytöjä sielläkään, mutta hebulin aihe löytyi kuitenkin. Hengellisten kirjojen ylähyllylle oli nimittäin laitettu kehyksiin teksti "Joka janoaa, hän juokoon" - viereen oli kasattu kaunis pino Toivo Rapelin teoksia. Hienosti tehty.

Ja tästäpä nohevasti terveysasioihin. Keskustelua reumapolin lääkärin kanssa pari viikkoa sitten:

- Sattuuko tämä?

- Ei oikeastaan.

- No merkitään, että niukasti.

- ...

- Hmm. Ei nämä ole nyt turvoksissa, niin ei voida laittaa kortisonia.

- Niin siis ei nämä ole olleet turvoksissa toukokuun jälkeen. 

- Silloin laitettiin sitä kortisonia. Mutta nyt ei voi.

- Niin siis, oon miettinyt, että onko tulehdus voinut heikentää nilkkoja, kun väsyvät helpommin kuin ennen vai oonko vaan ihan rapakunnossa. Kipu menee ohi levolla, mutta oisko mitään, mitä voisin tehdä. Ja sitten on tämä outo akillesjänne.

- Ei siihenkään oikein voi laittaa kortisonia.

- On siihen joskus tulehduksessa laitettu, mutta siis mietin nyt, että voinko tehdä sille mitään.

- Eipä sille voi.

- Oon ottanut sen linjan, etten panikoidu ennen kuin jalat turpoaa, muuten levon ja kunnon mukaan. Että levolla vaan ja varovasti tanssitunnil...

- No sitten jos turpoaa, niin tulet tänne ja laitetaan kortisonia!

- ...

- Noh, vähän on tuo holvi laskenut. Laitan tukipohjalliset tilaukseen, ne ehkä saattaisivat auttaa. Siis luulen että ehkä voisivat.

- Miten niitten kanssa toimin käytännössä? Ja siis...

- Kysy tuosta hoitajilta, siellä neuvotaan. Kiitos, hei.

Tiistaina pohjallisista vastuussa oleva jalkaterapeutti kertoi, että jalkojeni liikkuvuudessa tai asennossa (pykälää laskeutunutta holvia lukuun ottamatta) ei ole mitään vikaa ja liikunta sekä venyttely ovat pitäneet ne hyvässä kunnossa. Holvin asentoa voi korjata joko keskussairaalan sponssaamilla 150 euron tukipohjallisilla tai päkiän alle laitettavilla parinkymmenen euron tuilla, jotka tosin maksatetaan minulla. Terapeutti osasi myös mainita, että tukipohjallinen terveessä jalassa saattaa aiheuttaa jalan passivoitumisen ja vaatisi toki käytännössä kenkävarastoni uusimisen. Jännä juttu, valitsin päkiätuet.

Hyvä ihminen -pisteitä tulvii ovista ja ikkunoista, kun näin säästän yhteiskunnan varoja. Täysin epäitsekkäistä syistä tietenkin.

Joka tapauksessa kiljoona pistettä ja respektiä (pun intended) Respectan jalkaterapeutille, joka oli sosiaalisilta taidoiltaan lääkärin vastakohta. Terapeutti kun ensinnäkin kuunteli tilanteen ja vastaili kysymyksiin asianmukaisesti. Käynnillä selvisi syy myös menneisiin jalkaihmetyksiin, esimerkiksi se, ettei oikea akillesjänteeni ole varsinaisesti viallinen vaan ainoastaan suorempi kuin vasen. Erilaisesta asennosta johtuen muutamat vanhat kengät ovat painaneet jännettä väärästä kulmasta aiheuttaen sen tulehtumisen ja satunnaisen aristamisen esimerkiksi aerobicissa. Taas olen viisaampi. Nyt kun vielä saisi aikaiseksi laittaa päkiätuet paikalleen niin olisin tervekoipisempikin siihen päälle.

pöpö

Valmiin pussipastan haju saa mahan melkein kääntymään ympäri. Mutta ainahan ne vähän pahalle haisee.

Väsymys meinaa lannistaa mukavissa illanistujaisissa. Mutta en ole kyllä nukkunut pariin yöhön kovin hyvin.

Guinnesskakun syöminen on vähintääkin haasteellista. Mutta onhan se aika tuhti pala.

Tai sitten löytäessään itsensä hengailemasta pää vessanpöntössä, voi ymmärtää kyseen olevan mahapöpöstä tai ruokamyrkytyksestä tai vastaavasta. Aika voittajaolo taas. Terveisin nimimerkki "Tunnen kehoni -82".

Kurkistin kaappeihin vatsaystävällisten, nopeasti valmistettavien ja ei turhan raskaiden ruokien toivossa. Puuroja! Ruisleipää! Raakoja juureksia! Eli huonolta näytti. Onneksi arjen enkeli Jani vastasi hätähuutoon ja toimitti kotiini kuppikeittoa, raejuustoa, banaaneja, patonkia ja hullut määrät jaffaa. Nestemuotoinen sokerilitku kunniaan, ilman ei taaskaan olisi selvitty. 

Kipeilyssä on se hyvä puoli, että voi hyvällä omallatunnolla pötköttää, katsoa telkkaria ja nukkua kun nukuttaa. Eihän aikataulut estä minua toimimasta niin normaalistikaan, mutta pieni ääni pään sisällä käskee pysyä tehokkaana. Enkä oikeasti varmaan jaksaisikaan tätä kovin usein, mutta nyt taisi tulla tarpeeseen päivä, jolloin ainoa tavoite on syödä vähän ja jaksaessaan hakea kaupasta jugurttia ja muroja. Toisaalta päivän tavoitteena oli tehdä tiedonhaun harjoitustyöni loppuraportti, mutta ehkä tämän lepäilyn jälkeen hyökkään sen kimppuun vasta huomenna.

Oksentamisen ja yleisen kurjistelun lisäksi kipeilyssä on puolestaan kurjaa se, ettei pysty juomaan kahvia. Päänsäryn vielä kestäisin, mutta muutenkin lapasista karkaileva myötäliikutukseni telkkaria katsoessa on tänään kofeiinivajeessa noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin. Ehdin jo alkuillasta kyynelehtiä vuolaasti läpi Notre Damen kellonsoittajan ja nyt pohdin, mikä olisi turvallista iltakatsottavaa, että pystyn vielä liikutuksen jälkeen nukkumaankin kunnolla. Jos en muuta keksi, pitää varmaan viimeinkin nöyrtyä ja katsoa Bond, se ei voi olla turhan liikuttava, eihän?

hyvä päivä luovuttaa?

Löysin Uusiotorilta keskiviikkona Veripalvelun (ilmeisesti) humoristisia puhallettavia niskatyynyjä. Niissä luki punaisella pohjalla isoin valkoisin kirjaimin "Tänäänkin on hyvä päivä luovuttaa". Repeilin asialle tovin, mutta jonnekin tuonne takaraivoon se oikea asia jäi kytemään ja nyt on luonnollisesti vähän huono omatunto.

En ole koskaan luovuttanut verta. Se on vähän omituista, koska verenluovutus on asia, joka vähän niin kuin kuuluisi asiaan, jos minusta puhutaan. Siinä ollaan vilpittömästi yhteisellä asialla ja muutenkin aina filosofoin, että jos minä teen mukavia tekoja muille, muutkin (toivottavasti) tekevät niitä minulle. Arkikarman laki.

Ideologinen syy luovuttamattomuuden taustalla on ärsytys. En ymmärrä, miksi vieläkin tässä ajassa verenluovutus syrjii homoja. Ja se joka käyttää argumenttina riskialtista anaaliseksiä, niin saa kivuliaan potkun osakseen. Se on tässä kontekstissa perusteluna yhtä mielekäs kuin esimerkiksi "Elollisena olentona porkkanakin kärsii, kun sitä syö",

Toisaalta pieni syyllistävä ääni sanoo, että jos homotkaan eivät pääse luovuttamaan, niin potentiaalisia luovuttajia on vähemmän ja kyllä nyt kuolee joku verenhukkaan ihan varmasti, kun yksin juuri minä en luovuta.

Ehkä olenkin oikeasti vain arka. Tai muuten vaan saamaton. Tai sitten turhamainen, koska onhan vielä nämä kosmeettiset syyt. 

Pretty!

Minulle hyvä päivä luovuttaa ei ole kuitenkaan ihan joka päivä. Mustelmani paranevat hitaasti ja ovat hyvän aikaa todella kivuliaita. Narkkarilook on tuloksena vähintään neljänä neulalla sorkkimisesta viidestä, suonien mennessä piiloon parhaimmillaan molemmissa käsissä. Se tarkoittaa kärsivällisyyttä, kivunsietokykyä ja pitkähihaisia paitoja vuodenajasta riippumatta. Viimeisen voi korvata tilanteella, jossa ei tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä viikkoon. Ilmastoimaton kirjaston asiakaspalvelu kesäaikaan oli melkoinen haaste.

Kummallisiin katseisiin kyllästyneenä jatkan pienen äänen kanssa keskustelua vasta sitten, kun tämän kierroksen verikokeeni ovat varmasti ohi. En kuitenkaan ole yksin ärsytykseni kanssa, joten Veripalvelu, olkaa järkeviä ja poistakaa se älytön homokielto. Se tuo monen monta luovuttajaa lisää.

rokumenttia

- Oh, why couldn't God make me Elvis?

- 'Cause he was saving you for John Lennon.

Tavallinen sunnuntaimeininki: mikään ei tule ikinä onnistumaan tai selviämään, kaikki on turhaa, en koskaan saa töitä, olen lahjaton yhteiskunnan riippakivi enkä löydä uutta suuntaa enää ikinä. Kurjuutta lisää kummasti se, että on viisi päivää tuijotellut elokuvia erinnäisistä neroista ja monilahjakkuuksista työnsä äärellä.

Toki tämä kuvio toistuu muutenkin melkeinpä joka sunnuntai, joten tiedän, että olotila laantunee taas keskiviikkoon mennessä. Sunnuntaisin ja maanantaisin järkeily ei auta, tekisi mieli nukkua tiistaiaamuun. Juuri nyt nukkuisin mieluusti senkin yli, mutta lupasin lähteä silloin synttärisankarin kanssa ulos syömään.

Tilannetta ei tietysti auta taas näin iltaa vasten nouseva kuume ja harvinaisen sitkeä yskä, joka tänään Rokumentissa ilahdutti varmasti muitakin musiikkielokuvien ystäviä. Jes.

Kipeyden luoman kurjuusasteen huomioon ottaen aika pienillä tuskilla selvisin Rokumentista, vaikka kaksi viimeistä päivää oli pakko vetää Mynthonien voimalla, etten yskisi keuhkojani pihalle joka näytöksessä. Julkisella paikalla kärsiminen kyllä kannatti. Ainoastaan Timanttikoirien vuosi oli virhearvio: aihe oli kyllä kiinnostava, mutta elokuva itsessään mielestäni keskeneräinen, ryhditön ja kovin etäännyttävä. Muuten tein kyllä ihan nappivalintoja. Eniten henkilökohtaisella tasolla puhutteli Ola Svensson Superstar, koska dokkari oli ihana ja pääsi oikeasti lähelle. Lisäksi Ola lauloi kauniisti, näytti ihan saakelin hyvältä ja oli niin aidon oloinen ja kokonaisvaltaisen kaunis että hajotti. Soundtrackilla soi pianosovituksena valikoitua The Ark -tuotantoa muistuttamassa, että mies on aina halutessaan myös varsin hieno säveltäjä. 

(Lisäksi dokkarissa vilahti entinen kaukorakkauteni Leari kuulissa parrassa ja harmaantuneessa tukassa, arvostan.)

Vaan fanitus hetkellisesti sikseen, sillä myös ne kuusi muuta elokuvaa olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia ja laadukkaita. Voisin suositella melkeinpä kaikkia, mutta No One Knows About Persian Cats saa tässä kyllä erityismaininnan. Lisäksi suosittelen Jackie Parisia pimeihin iltoihin tunnelmalliseksi kuunneltavaksi kynttilänvalossa.

Rokkenrollia! Grungea! Jazzia! Musikaaleja! Happorokkia! Iranilaista indietä! Viiniä! Ja ennen kaikkea ajatuksia herättäviä elokuvia tärkeistä aiheista. Seuraavana sitten kaiketi uusi Potter. Melkein sopii tuohon kuvaukseen.

kipeilyä

Orastava flunssa iski loppuviikosta. Koitin koluta Joen yötä ja sen oheishulinoita kaikesta huolimatta, mutta samaan aikaan olin ärtynyt, koska silmiä ja päätä särki, kurkkua kutitti ja voimat olivat ihan poissa.  Kaikki kävivät hermoon. Väsymyksessäni meinasin sanoa tosi rumasti muutamalle naiselle teatterilla ja heittää juuri ostetun siiderin Cornerin baarimikon naamalle. Eli tein peliliikkeen ja lähdin epäkohteliaitten ihmisten keskeltä kotiin katsomaan telkkaria ja nukkumassakin olin (villasukat jalassa) hyvissä ajoin ennen puoltayötä.

Samana iltana tauti iski Markoon, mutta voimallisemmin. Eli toisin sanoen siellä suunnalla tauti alkaa jo taittua, kun taas minulla näyttäisi edelleen olevan orastavasti nenä tukossa, kurkku vähän turvoksissa ja kaikki voimat juuri sen verran vähissä, että kun luulee jaksavansa ulos, pääsee kahden, kolmen korttelin päähän. No, ainakaan ei enää pyörrytä ja jalat kantaa sentään kauppaan ja takaisin.

Heitän kuitenkin haasteen flunssalle: tule käymään kunnolla. Mielellään nyt tällä viikolla, kun ei ole yliopistotouhut vielä alkaneet. Ei sillä, etteikö minulla olisi aikaa sairastaa myöhemminkin. Reiluuden nimissä olisi kuitenkin kiva, että jos olen täysin veto pois ja tukossa, täällä olisi vastavuoroisesti ihminen keittämässä inkivääriteetä, pakottamassa syömään perusruokaa ja valitsemassa paskoja elokuvia.

(Kunhan ei tule se Samin tauti, jossa kurkku mystisesti turpoaa viikoksi ja menee sitten itsestään pois, eikä kukaan tiedä mistä johtuu.)

Valehtelin. Koskeehan se alkava koulusyksy vähän minuakin, joskaan ei vielä ensi viikolla. Jotenkin hyvä kutina siitä kaikesta, olen ihan innoissani. Vähän hassuttaa opintojen etenemisen tahti, vähän eri systeemi, mihin olen tottunut. Syksyllä pitäisi tulla kahdeksan pistettä kasaan. Mutta jee! Jee! Ja tanssitunnitkin alkaa ihan pian. Koitan nyt saada uuden moodin tälle viikolle ja keskittyä tähän kivoihin asioihin syksyssä, enkä vaikka työnhakuun. Ehkä se vielä jossain kolossa onnistuu.

Mistä ilmaantui hinku kuunnella Poets of the Fallin ekaa levyä?