syyskauden mantrat

Elämässä opittua: huonosti nukutun yön jälkeen ei kannata aloittaa aamuaan vegaaniliiton sivuilta. Olen potenut eläinmaailmantuskaa nyt muutaman päivän eikä loppua näy. Asiaa ei auta vegaanituttavan kanssa keskusteluun juuttuminen tunneiksi. 

Mantra: syön juustosta huolimatta melko eettisesti, kaikesta ei voi luopua, kaikesta ei tarvitse luopua. 

Onneksi sain käsiini supertuoreita mustatorvisieniä. Herkkukeitto ja keittiössä kuivuvat sienet vähentävät tuskastelua edes vähän. Lisäksi leivoin työpaikan nyyttäri-iltaan kauniin ja kirkkaan kasvispiirakan. Jaan henkisiä hyvä ihminen -pisteitä itselleni. Kävin myös eilen noukkimassa ystävän pihalta kaksi kassillista omenoita. Lisää pisteitä jaossa, kunhan ehdin niiden kimppuun.

Ehkä maailmantuskaa pahentaa se, että olen onnistunut jotenkin jo etukäteen stressaantumaan syksyn vapaa-ajan vähyydestä. Ehdin kevään aikana tottua siihen, että on aikaa nähdä ihmisiä, maata sohvalla, katsoa sarjoja, leipoa ja käydä liikkumassa silloin kun sattuu huvittamaan. Olen kaikesta huolimatta ilmoittautunut mukaan uusiin vapaa-ajan asioihin: jostain sitä aikaa on pakko repiä, pää siinä leviää jos elämän sisältö on työajan ulkopuolella informaatiotutkimus.

Toinen mantra: kyllä tästä selvitään, aikataulut järjestyvät ajan mittaan.

Pakko noiden on hiljalleen alkaa tepsiä. Sitä odotellessa lupauduin ostamaan vielä vähän torvisieniä.

tanssihousut

Eläköön harvinaiset maanantaivapaat! 

Onneksi kuuntelin päänsisäistä ääntä ja olin tänään kotona. Olisin ollut koti-illan tarpeessa vakavasti jo perjantaina, mutta elämä tuli tielle. Tänään en meikannut, pukeutunut ja juossut hätäisesti aamulla ovesta ulos. Pitkin päivää olen lähinnä maannut sohvalla lukien sekä hömppää että tenttikirjaa. Välissä vähän siivoilin ja kokkasin. Ruoka odottelee nyt keittiössä jahka palaan hikipallona afrosta.

Vähän teki mieli jättää afro väliin ja olla vain kotona. Lopulta en keksinyt siihen mitään järjellisempää syytä kuin Missulta eilen torikirppiksellä ostamani housut. Ei niissä pitänyt olla mitään erikoista, vähän nuhjuiset H&M:n vanhat polvihousut. Minut pidempään tunteneet ovat kuitenkin saattaneet joskus huomata, että tietyt vaatekappaleet aiheuttavat minussa tarvetta liikkua tietyllä tavalla. Polvihousut eivät herätä niinkään mitään tiettyä liikettä, mutta saavat minut tanssimaan ihan kaikkialle lantio edellä. 0,20 euroa ja se etten varmaankaan voi siis käyttää niitä töissä ovat aika pieni hinta siitä, että tuntee itsensä musikaalitähdeksi.

Niin viihdyttäviä kuin kotiaskareet uusissa housuissa ovatkin olleet, on ehkä syytä vaihtaa ne edes hetkeksi toisiin, niihin varsinaisiin tanssihousuihin, ja suunnata Islolle keräämään energiaa tulevaa erikoistyöviikkoa varten.

syksyn tuoksu

Tänään nukuin pommiin ja olin silti ensimmäisenä töissä. Matkalla tuoksui ensimmäistä kertaa alkusyksy. Kesää ja aurinkoa mitenkään väheksymättä, tämä on kevyesti lempivuodenaikani. Ulkona on raikasta ja ilma helppoa hengittää. Kohta vuodenajan kruunaa kaikkialla leiskuvat kauniit värit.

Teki mieli mennä ostamaan koulutarvikkeita. Miten sattuikaan, 13 vuotta palvellut Eastpak-reppuni on hajoamispisteessä. Ja koska minulla on melkein oikeastikin koulusyksy alkamassa, tarvitsisin uuden vihon muistiinpanoja varten. Jostain syystä lukuaikataulun tekemisestä en ole ihan yhtä fiiliksissä.

urasuunnitelmia

Keksin uuden asian, mikä haluaisin olla isona. Haluan olla Steven Moffat. Olen ennenkin tajunnut, että mies on sekä Couplingin että Uuden Sherlockin takana. Tänään oivalsin, että Moffatin tuotoksia ovat myös 2000-luvun Doctor Who sekä Tintti-elokuva. Siinä se, minusta tulee Steven Moffat.

Sherlockista puheen ollen, kiitos Ylelle ykköskauden uusimisesta ja uusista jaksoista nyt elokuussa. Minäkin pääsin mukaan iloiseen hypetysjoukkoon. Ykköskausi meni vielä makustellessa, mutta eilen katsottiin kakkoskauden ensimmäinen jakso. Aaa! Nythän se vasta vauhtiin pääsikin. Mieli haikaili jo boksilla odottavan kakkosjakson perään (Baskervillen koira!), mutta työläisen arki-ilta pakotti uudistuneen Sherlock-fanin unille. Toisaalta nyt se odottaa jotain toista viilenevää alkusyksyn iltaa.

Yksi ongelma Sherlockin kanssa on itse Sherlock. Benedict Cumberbatch lienee ihan mainio näyttelijä ja tässäkin roolituksessa kieltämättä erinomainen, mutta Sovituksen takia silmissäni ikuinen niljake. Onneksi Watson tasapainottaa. Kuten Paulan kanssa joskus todettiin, jos toisessa pääosassa on Martin Freeman, ei voi mennä kovin pahasti metsään oli tilanne mikä tahansa. Eli niitä kolmea Hobitti-elokuvaa odotellessa.

Toinen, vakavampi, ongelma on, että sarja uhkaavasti herättelee uinuvaa Lontoo-kaipuutani. Sain eilen käsiini 8 desiä ihan juuri pilaantuvia mustikoita, joten eilisen jakson jännitysherkkuna toimi ex tempore leivottu mustikkakukko. Seuraavaa varten mielessä pyörii jo vaikka mitä skonssiviritelmiä. Se vielä sallittakoon, mutta estäkää minua ennen kuin ostan a) rasvakeittimen b) lentoliput. Kiitos.

syömällä selviää

Käsittämätön melankolia on vallannut mieleni. Se on hanurista muun muassa siksi, että tarjolla olisi ihanat, aurinkoiset ulkoilusäät eikä opinnotkaan ole vielä nielemässä vapaa-aikaani. Vaikka mieli tekisi lähinnä maata sohvalla, olen päättänyt tehdä kivoja kesäasioita - lähinnä syömisen merkeissä - vaikka sitten suu mutrussa.

Eilen kävin tivolissa. Pääsin maailmanpyörään ja söin ensimmäisen hattarani lähemmäs kahteenkymmeneen vuoteen. Tahmasormineni kaipasin parempaa kamerapuhelinta, sillä varsinaisesta kamerastani oli taas paristot loppu. Pyöräilin Jokiasemalle (nyt on syöty se nacholautanen - kauan siitä olen puhunutkaan, neljä kesää?) ja Niinivaaran vanhalle vesitornille. Päätin että on ihan ok siivota keittiö lauantai-iltana puoli kymmenen aikaan ja näin ollen sain aamulla keittää kardemummakahvini ilman keittiöstä mieleen rönsyävää kaaosta.

Tänään laitoin korkkarit töihin ja alkuillasta suuntasin ravintolapäivän kunniaksi Suvantokadulle. Välissä kävin ostamassa niitä paristoja, mutta en kehdannut kuvata annoksia, joita Ravintola Mesi tarjosi minulle 15 eurolla kuusi erilaista. Koska onnistuin syömään tällä viikolla kolmena päivänä muikkukeittoa, olisi ehkä kannattanut valita punajuurimenu. Kalaa kuitenkin perjantaina pöytää varatessani valitsin. Ei huono valinta lainkaan.

- Savusärki-kuusenkerkkä-crostini

- Porkkana-appelsiinikeitto kookosvaahdolla

- Ahvenceviche, hernettä ja mansikkaa

- Haukea ja sinappia (ja varsin montaa eri härpäkettä)

- Vaniljajäädykettä, omenaa ja korvapuustia (+ kahta siirappia)

- "Kahvi" tai "tee"

Vika jälkkärini oli "tee", kahvikupissa tarjottu lämmin valkosuklaa-viherherukkakakku. Tai hyytelö. Tai kohokas. Mainio idea ja hyvää oli. Samoin crostini, keitto ja haukiannos - fileeni kun oli pieni ja herkku, Markolle sattui isompi ja vähemmän maukas.

Töiden takia en ehtinyt Penttilässä olevaan kasvisravintolaan, harmitti. Mutta aamupäivällä päätin, että vielä joskus olen ravintolapäivänä Helsingissä. Ja syön sydämeni kyllyydestä. Koko päivän.

stranger things have happened

Ostin lomareissulla Helsingistä Dave Grohlin elämäkerran, jonka sain juuri luettua loppuun. Kirjaa sulattelen vielä, mutta se täytyy sanoa, että on tullut kuunneltua aika reippaasti sellaisia ysäri grunepändejä, joihin en ole kajonnut aikoihin. Lisäksi kaivoin hyllystä Foo Fightersin vanhemmat levyt, viimeiseen vuoteen ei ole tullut kuunneltua kuin Wasting Lightia.

Miten ihmeessä olen voinut unohtaa Stranger Things Have Happened(in - miten nämä taivutetaan?) olemassaolon? Se on mielestäni edelleen yksi Foo Fightersin parhaita ja henkilökohtaisella tasollakin merkinnyt joskus paljon. Onneksi löytyi uudestaan, kuten koko Echoes-levy.

Vanhan rakkaan levyn voimin siis yli peruuntuneen Ikea-elämysmatkan aiheuttaman pettymyksen. Pitää jaksaa muovilaatikoita sisustuselementtinä vielä hetkin. Harmittaa. Ehdin jo viikon verran fiilistellä uusia pieniä hyllyköitä ja muita arjen pelastajia.

Liikuntapäivitys: fysioterapeutti nähti vihreää valoa ryhmäliikunnalle ja juoksukoululle, kunhan harrastan niin, ettei paikat ärry. Juoksupolulle en ole vielä uskaltanut, mutta muuten yritän mennä normaalisti. Lisäksi tuli komennus päivittäiseen jumppakuminauhailuun. Ehkä tämäkin tästä vielä.

terve sielu terveessä ruumiissa

Jossain kevään ja kesän tuoksinnassa minua puri harvinaisen ärhäkkä liikuntakärpänen. Tällä hetkellä haaveissani siintää Islon kausikortti syksyksi, koska ohjelmaan on tullut vanhoja suosikkituntejani takaisin ja muutenkin on nyt hyvä tahti päällä. Järki tosin sanoo, että kokopäivätyön ja killeriopiskeluvuoden kanssa ei joka ilta ryhmäliikuta.

Oman protestinsa ilmaisi kroppa tiistaina zumban jälkeen. Kurotin ottamaan kulhoa ylähyllyltä ja raks, elämäni ensimmäinen kunnon nikamalukko. On selkä ennenkin jumitellut, mutta nyt en voinut kumartua enkä kunnolla kääntyäkään. Pari iltaa kylmägeeliä, jumppapalloilua, venyttelyä, lihasrelaksantteja ja ibuprofenia myöhemmin olen taas toimintakuntoinen, vaikka vielä sattuukin. Onneksi tiistaille oli jo varattuna aika fysioterapeutille, joka voinee neuvoa myös tässä asiassa. Ja aikahan oli varattuna syystä, että...

...syntymäkehno lonkkani on ensimmäistä kertaa aikuiselämäni aikana alkanut oireilemaan tänä kesänä. Pahastuuko se jatkuvasta istumatyöstä, juoksukoulusta vai mistä, en tiedä. Ehkä kohta olen viisaampi. Tekisi mieli valittaa myös edelleen niveltulehduksen jäljiltä kipeytyvistä jaloista ja ikijumissa olevista hartioista ja ihan kaikesta, mutta en nyt viitsi.

Ihmiskeho, olet vähän huonosti suunniteltu. Ei mulla muuta.

heinäkuun luetut

Kamerani piuha on kadoksissa ja estää näin ollen kaikki kivat postausaiheeni - niissä kun on pakko olla valokuvia. Löytymistä odotellessa ruotikaamme taas luettuja kirjoja. Heinäkuun lukulista koostui hyvin erilaisista naiskirjailijoista.

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Luin viime kesänä Lewyckan (silloin) uusimman, We Are All Made of Glue. Traktoreissa käsitellään aika samanlaisia teemoja, mutta mittakaava on pienempi (kyllä tässäkin silti seilataan ristiin rastiin 1900-luvun Eurooppaa). Lewyckan tapa kirjoittaa on hieno: hahmot rakentuvat siten, että tarinaa on mahdotonta lukea samaistumatta. En ole syntynyt itäeurooppalaisille juutalaisvanhemmille sodan aikana tai sen jälkeen, enkä ymmärrä toisen polven pakolaiskokemuksesta hölkäsen pöläystä. Ei haittaa, tarina alkaa tuntua omalta ennen pitkää ja ratkaisua ei meinaa malttaa odottaa.

Virginia Ironside: Oon voimissain

Bridget Jones -henkinen humoristinen päiväkirja toimii ehdottomasti lomalukemisena. Tässä tosin päiväkirjaa kirjoitti 60-vuotias nainen, joten näkökulma ja teemat ovat sen mukaisia - välillä kevyt huumori kaiken keskellä tuntui itse asiassa lähinnä kököltä. Alkuperäinen nimi No! I Don’t Want to Join a Bookclub kertoo ehkä enemmän sävystä ja päähenkilön asenteesta vanhenemiseen kuin suomennos. Eipä tästä paljon mieleen jäänyt, mutta ehkä aina ei ole tarviskaan?

Julie Powell: Julie and Julia

On pitänyt lukea tämä siitä asti, kun näin leffan teatterissa sen ilmestyttyä. Nyt se tuli vastaan tallinnalaisessa kirjakaupassa seitsemän euron hintaan, mukaan lähti. Kirjan ongelma on ehkä se, etten oikeastaan halunnut tietää niin paljon Julie Powellista. Silloin kun pystyi samaistumaan (Buffy-obsessio), lähelle pääseminen oli hauskaa. Muutoin se oli lähinnä vaivaannuttavaa. Julie and Julian lukeminen kuitenkin sai minut uskomaan, ettei Mastering the Art of French Cooking -kirjan reseptit ole mahdottomia toteuttaa ja nyt olen korkannut sen itsekin. Luuydinkastike, maksaruoat ja kananmunahyytelö jääköön silti testaamatta.

Virginie Despentes: Kauniita asioita

Suhteeni Despentesiin on vähän ristiriitainen. En siis ihan hirveästi pidä kirjoista ja luen niitä silti. Tässäkin tapauksessa on kuitenkin mahdotonta yrittää kuvailla mitään ilman, että se kuulostaa lattealta ja turhalta. Piti Despentesistä tai ei, teokset ansaitsevat huomattavasti parempaa kohtelua kuin sanat "rankka", "repäisevä", "musta huumori" tai, apua, "elämänmakuinen".