alelaarin aarteita

Minulla on ihan uskomattoman kehno jumppakarma. Viime viikolla en päässyt yhdellekään vakkaritunnilleni kaoottisten aikataulujen ja maanantaihuimauksen takia. Tällä viikolla kroppa huusi ryhmäliikkumaan, aikataulu salli kaikki neljä normaalia tuntiani ja kuin sattumalta neljä jumppalippua oli myös jäljellä. Kohti Isloa siis!

Paitsi että eilen en päässyt, kun kaupungista ylihuomenna muuttava ystävä halusi tavata ja se toki kiilasi edelle. Tänään pääsin Islon ovelle asti ja sieltä löytyi lappu, jossa kerrottiin afrotanssin tilalla olevan latinomixiä vieraan opettajan kera.

Tein sitten uukkarin ja lähdin päämäärättömästi pyöräilemään. Pyörä kuljetti minut Prismaan, jonne ei oikeasti pitäisi mennä ikinä ilman varsinaista asiaa, vähemmästäkin ahdistuu ylivoimaisesti.

Mutta onneksi nyt menin! Alelaarista löytyi kahdella eurolla Skandaali tyttökoulussa!

On minun onneni, ettei DVD-elokuvia ostavat ihmiset arvosta vanhoja elokuvia ja voin sitten ostaa aarteita pois aika ajoin pilkkahintaan. Silti kyllä ihmettelen, miten tämä ei ole mennyt kaupaksi. Aivan mahtava pastissi! Jossa on Elina Salo! Ja nuori Esko Salminen!

En sitten kehdannut jonottaa pelkän kahden euron elokuvalöydön kanssa ja nyt on myös luomuruishiutaleita ja Alpron soijasuklaajuomaa. Huonomminkin olisi voinut käydä.

the sexy bootcut

Loputtoman etsimisen, itkun ja hammasten kiristyksen jälkeen löysin lopultakin sopivat housut Joensuusta eilen. Juhlapäivä!

Tänään aamulla housuja jalkaan laittaessa riemu repesi entisestään. Niissä nimittäin roikkui lappu.

Minä halusin vaan ihan perushousut vähän levenevällä puntilla eikä liian korkealla vyötäröllä. Vahingossa tulinkin ostaneeksi hoikentavat hottishousut! Mikä säkä! Ja vielä voisi näyttää jopa paremmalta päälläni kuin skinny jeans? No ei kai. Nyt jos koskaan on tämän hymiön aika: :'D

huimaa

Palautin tänään viimeisen opiskelutehtäväni. Nyt on taas omaa asiantuntijuutta reflektoitu sivukaupalla. Huimaa. Jos olisin ollut viisas, olisin palauttanut sen perjantaina ja pitänyt pari täysin tyhjaa vapaapäivää. En ollut. Sen sijaan viikonloppuun mahtui mm. näitä asioita:

Great Gatsbyn enskari.

Ensimmäinen ravintolapäivä herkuttelun sijaan ravintoloitsijana. Katja kuvasi.

Viisufinaali on parhaimmillaan ystävien kanssa meuhkattuna.
Eurooppa saattoi äänestää väärin, mutta Suomi ei.

Pesin myös pohjoispuolen ikkunat ja kävin pyöräretkellä Mutala-Rantakylä-akselilla, mutta menköön ne kuvitta. Miten siellä Rantakylässä tuntuukin aina niin oudolta? Paikat eivät ole radikaalisti muuttuneet keskustaan siirtymiseni jälkeen, mutta minun on silti vaikea ymmärtää, että olen asunut siellä melkein kaksi vuotta. Se oli joku toinen Hanna jossain toisessa todellisuudessa.

Toisen todellisuuden nainen oli sekin, joka ravintolapäivästä selvisi. Tiukka päivä olisi ollut muutenkin, mutta menin toki sopimaan ravintolan ja viisufinaalin väliin sosiaalista elämää. Hieno päivä joka tapauksessa, eikä varmaankaan jää viimeiseksi ravintolapäiväkseni. Suurimmalta stressiltä vältyttiin, pelattiin hyvin yhteen päästiin omillemme ja kaikki tarjottavat onnistuivat erinomaisesti. Ja kyllä se kahvila museoon kuuluu, ei siitä mihinkään pääse.

Ja sitten elokuviin.

Minusta Gatsby oli hieno ja näyttävä kokonaisuus. Suurimmat ongelmat liittyivät mielestäni (tälläkin kertaa) ohjaukseen. Kuten Marko totesi, on se kumma, että Baz Luhrmannilla on käytössään älyttömän hyvät näyttelijät ja uskomattoman hienot lavasteet, ei ohjaaja uskalla käyttää kumpiakaan kunnolla. Tai kuten itse tuoreeltaan jo ehdin sanomaan, tämä elokuva tekee tulevaisuuden opiskelijoille SparkNotesin melko turhaksi. Lue: turhankin hyvin oli asiat selitetty auki.

Näkemisen arvoinen elokuva tämä ehdottomasti oli ja minusta 3D-tekniikkaa oli käytetty harvinaisen kivasti. Roolitus kuitenkin ilahdutti ehkä kaikkein eniten, eikä vähiten sen takia, että ensimmäiset muistikuvani Leonardo DiCapriosta ja Tobey Maguiresta ovat näiltä ajoilta.

Oi tui tui, Tobey ja Leo! Sukupolveni naiset ovat kasvaneet teidän kanssanne. Minusta on ihan parasta, että yli 15 vuotta samat naamat ovat edustaneet söpöjä vanhempia miehiä. Paitsi nyt 2013 pitänee korvata sana söpö jo hiljalleen vaikka charmikkaalla, tämän puolesta puhuu Gatsbyn ensi-illan ja promokiertueen parratkin. Elkää ajako niitä pois!

Eilen katsoin vapaapäivän päätteeksi Wrightin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Tulikin vahingossa Carey Mulligan -teemaviikonloppu. Se on harvemmin huono asia.

uusintahaaste

Kesä tuli taas ihan varkain. Viime viikolla lähdettiin Markon kanssa Helsinkiin huopatakit päällä ja Marko talvikengät jalassa. Helsingissä oli lämmintä mutta harmaata. Nyt viikko reissulta paluun jälkeen puut ovat Joensuussakin vihreinä ja ulkona pärjää T-paidalla. Ja taas huomaan unohtaneeni kesävaatteiden läpikäymisen/uusimisen ajallaan.

Minut haastettiin taas 11-haasteeseen, johon näpyttelinkin vastauksia jo tammikuussa. Sain siis luvan vastata vain uusiin kysymyksiin ja syödä vaikka jätskin. Että eikun menoksi!

1. Mitä kuulet juuri nyt?

Samae Koskisen laulantaa.

2. Kerro yksi obsessiosi.

Tästä onkin ollut viime aikoina paljon puhetta, mutta minulla on siistien ruokien neuroosi. Juusto pitää leikata niin, ettei reunaan jää valleja. Enkä kestä, jos täytekakusta leikataan pala niin, ettei se viilto mene kakun keskelle asti ja sitten kakusta tulee epäsymmetrinen! Siltä varalta, että tässä tarkoitettiinkin jotain kivempaa obsessiota, niin kerrottakoon, että olen viime aikoina intoillut myös aika paljon Michael Raymond-Jamesista. Ei olla silti ihan vielä obsession rajoilla.

3. Mikä saa sinut nyrpeäksi?

Huonosti hoidetut hommat - etenkin jos ne kuuluvat työhön tai on muuten luvattu hoitaa.

4. Mikä on lempituoksusi?

Kyllä se on se sade.

5. Kuka on mielestäsi maailman suurin julkkis? Ei uskonnollisia hahmoja, pliis.

Olen niin pohjois- ja länsimaisesti vinoutunut, että vaikea sanoa koko maailman tasolla. Mutta eiköhän vaikka Obama aika kuuluisa ole ympäri Telluksen. Tai näin olettaisin.

6. Entä turhin julkkis? Uskonnollisetkin hahmot sallitaan.

Joku joskus argumentoi, ettei turhia julkkiksia olekaan, enkä tätä miettiessäni nyt myöskään keksinyt, kuka oikeasti olisi turhin. Tekisi silti mieli vastata tylsästi jotain susannapenttilä-tyyppistä. Mennään sillä.

7. Mitä söit aamupalaksi?

Täysjyväpaahtoleipää emmentaljuustolla ja appelsiinin. Ja kahvia.

8. Lemppari telkkuohjelmasi?

Tällä hetkellä ei ole yhtä ehdotonta lempparia. Once Upon a Timeen olen viimeksi pahimmin koukuttunut, Freaks & Geeksin löysin yhden dokkarisarjan myötä uudelleen.

9. Mitä maailmassa on tällä hetkellä liikaa mielestäsi?

 Vääryyttä! Perkele!

10. Valveilla vai hereillä? 

Tällä hetkellä iloisesti molempia! Aina en ole näin onnekas. Vai tarkoitettiinko tässä kenties sitä, kumpaa sanaa yleensä käytän? Hereillä.

11.Kinuski, suklaa, vanilja vai mansikka?

Mansikka tuoreena, muuten suklaa.

Ja sitten jätskille. Tai tiskaamaan.

sipsipöhö

Ei ole mikään salaisuus, että olen sipsihirmu. Viime aikoina en ole juurikaan ostanut sipsejä kotiin ja kyläillessäkin olen onnistunut syömään niitä (edes jonkin verran) maltillisemmin. Sitten tuli eilinen kahden hengen jääkiekko- ja viisukatsomo sekä järjetön kasa jännäyssipsejä.

Naaaam! Mukavahan se oli pitkästä aikaa rouskutella, mitäs siitä vaikka nukuinkin vähän levottomasti. Kunnes tapahtui aamu.

Yön aikana ilmestynyt naamapöhö oli omiaan pelottelemaan päivän opaskierroksella olevat lapset hiljaisiksi. Ja tietysti tukkoinen olo oli (on) ihan koko kropassa. Aivan kuin olisi krapulassa. Apua.

Oliko minulla ennen niin usein tämmöinen olo, etten enää edes tajunnut?

Vai olenko oikeasti onnistunut ehdollistamaan kroppani tietynlaiseen ruokavalioon niin, että poikkeamat tuntuvat heti?

Vai onko tämäkin ikäasia? Paheneeko sipsipöhö krapulan tavoin eksponentiaalisesti jokaisen mittariin napsahtaneen vuoden jälkeen?

Oli miten oli, pyysin Markoa muistuttamaan tämän aamun shokkiherätyksestä, jahka sipsihirmu yrittää seuraavan kerran kaupassa nostaa päätään.

Vanhat hyviksi havaitut konstit sentään toimivat ensiapuna. Kasoittain vettä ja pitkä pyörälenkki ulkoilmassa ennen töitä ja olo oli jo huomattavasti ihmismäisempi (vaikka ei naamaan auttanutkaan). Onneksi on myös palkkapäivä, joten pystyin iltavuoron päätteeksi marssimaan kauppaan ja ostamaan hyvällä omallatunnolla kaapin täyteen parsaa, avomaankurkkuja ja muita oloa tasoittavia asioita.

Enää pitää miettiä lauantain viisuvalvojaisiin järjelliset eväät. Eihän sitä ilman voi jännätä.

matkalla maailmalla

Minua pyydettiin kirjoittamaan Beatlesiin hurahtaneelle nuorelle miehelle tärppilista Lontoon-reissua varten. Ihan älyttömän hauskaa puuhaa, mutta matkakuumetta ei voinut välttää. Nyt harmittaa kesän kohdevalinnat, vaikka ehkä hikiseen sitä jotain kivaa nähtävää löydän Pariisissakin... Ja voihan sitä matkailla myös Suomessa!

Joensuusta käsin etelän huvituksiin lähteminen on kallista ja hankalaa. Viime viikko kuitenkin todisti, että joskus toimeen on kuitenkin syytä tarttua.

Helsinkiin lähtemisen virallinen motiivi oli siis Kansallisen Metsäjätti. Oi mikä näytelmä! Tykkäsin kovasti Nousiaisen romaanista ja näytelmässä oli tavoitettu teoksen henki loistavasti. Uskoisin kuitenkin, että näytelmä toimii myös niille katsojille, jotka eivät kirjaa ole lukeneet. Toistaiseksi paras määritelmäni on "itsenäinen muttei irrallinen teos". Onneksi lisäesityksiä ilmestyi syksyn kalenteriin, joten voin patistaa muitakin vielä liikkeelle (sulkuihin tarpeellinen varoitus: voi aiheuttaa maailmantuskaa).

Olisin ollut varsin tyytyväinen matkan saldoon jo teatterin perusteella, mutta ehdittiin toki sivussa Heurekaan, Kiasmaan ja Suomenlinnaan, syömään hyvää ruokaa, näkemään ystäviä ja tuttuja sekä pelaamaan loputtoman monta kertaa Fantsusta mukaan tarttunutta Monty Python Fluxxia (onko tästä paluuta?).

Tietysti omituisesti rytmittynyt työviikonloppu ehti jo nollata minilomasen hyvät vaikutukset. Onneksi Fluxx ja lämpimän kesäiset ilmat kulkivat mukana myös Pohjois-Karjalan kunnaille. Eikä se Pariisikaan ole enää kovin kaukana.

huhtikuun luetut

Aloin katsoa Buffya, kun se alkoi Suomessa keväällä 1999 ja siitä asti projekti on ollut kesken. Tämän viikon perjantaina katsoin viimeinkin sisarsarja Angelin viimeisen tuotantokauden loppuun. Mitä nyt? Elämässäni on Buffyversen kokoinen aukko. Jos Angelin vitoskausi ei olisi ollut niin hyvä, olisin varmasti enemmän pahoillani. Nyt vaan tuntuu omituiselta, vähän tyhjältäkin.

Onneksi on kirjoja.

Anu Silfverberg: Kung-Po

Tykkään ihan älyttömästi Silfverbergin kolumneista, joten tämä kiehtoi lähtökohtaisesti kirjoittajan takia. Ikävä kyllä kirja ei ihan yltänyt odotuksiin, jotenkin lukeminen tuntui takkuavan, vaikka kovasti kiinnostikin. Asetelma oli mielenkiintoinen: eronnut mies otti luokseen asumaan laittoman maahanmuuttajan ja nuoren, elämässään eksyneen tytön. Miehen kertojanäänen kanssa vuorotteli entisen tyttöystävän kerronta ja palasista alkoi muodostua eheä tarina ja tajusi, miten värittynyttä ihmisten kerronta voikaan olla. Jos Silfverberg vielä julkaisee romaanin, tartun siihenkin mielelläni ja sopivasti vähän matalammin odotuksin.

Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa

Nollauskirjallisuus kunniaan! En tykännyt tästä sen enempää kuin ensimmäisestäkään Sookie-kirjasta, mutta samalla tavalla tuli ehdottomasti tarpeeseen. Kahden kirjan kokemuksella sanoisin, että Harrisin teosten paras puoli on nopea rytmi: koko ajan tapahtuu, mutta ne eivät silti tunnu täyteen ahdetuilta. Seurauksena lukija ei siis tylsisty, mutta ei myöskään päädy infoähkyyn. Mainiota! Muutamalta istumalta sain kirjan luettua ja jälkeenpäin oli mukavan tuulettunut olo. Tuulettumista haittasi aavistuksen tosielämän tapahtumat: tuntui aika karulta lukea kirkon nimissä toimivasta kultista, kun samaan aikaan Facebookin feedissä pyörii päivityksiä vähintään yhtä kultahtaneelta tutulta. Joskus totuus on tarua ihmeellisempää.

John Cleese & al: Monty Pythonin maailma Monty Pythonin mukaan

Taas yksi heräteostos Riihimäen R-kioskilta. Olen onnistunut lukemaan tosi paljon brittikomiikasta kertovia muistelmia viimeisen parin vuoden sisään ja vähäksi aikaa voisinkin nyt laskea ne Monty Pythonin jälkeen syrjään. Mielenkiintoisia tarinoita ja kaikki pääsivät ääneen, jopa edesmennyt hra Chapman (suosikki-Pythonini). Miinuspuolena tosin tässä ratkaisussa on se, että kaikista asioista tulee kuusi eri versiota, mikä on välillä varsin puuduttavaa. Tämän kirjan isoin ongelma on kuitenkin samanlainen kuin parin vuoden takaisen dokkarisarjan: en pysty sulattamaan sitä, että Pythonit eivät olleetkaan bestiksiä tai aina edes pitäneet toisistaan. Tai että Cleese tuntuu olevan vähän mulkku. Lisäksi jäin kaipaamaan Neil Innesiä.

Mark Oliver Everett: Things the Grandchildren Should Know

Katja lykkäsi tämän käteeni muutama viikko sitten saatesanoilla "kirja joka sun on pakko lukea". Tartuinkin toimeen välittömästi. Luulin aiemmin, etten tiedä mitään Eelsistä, mutta ilmeisesti olin väärässä - pistin jossain kirjan puolivaiheilla kokoelmalevyn soimaan ja tuttuja biisejä alkoi tipahdella korviin yksi toisensa jälkeen. Aina sitä oppii. Toisaalta Eelsin tuotannon tunteminen ei ole kirjasta nauttimisen kannalta mitenkään olennaista, koska Everett on erinomainen kirjoittaja. Ah, mitä kieltä! Sen lisäksi kirjaan on valikoitu juuri sopivan verran tarinoita elämän varrelta ja kirja on pysynyt maltillisen mittaisena (240 sivua). Enemmänkin olisi varmasti löytynyt, mutta mielestäni ehdottomasti parempi näin. Huolimatta kaikista tapahtuneista kauheuksista Everett vaikuttaa ihmeellisen selväjärkiseltä ja optimistiselta ihmiseltä. Tämä kirja on kulttejakin parempi osoitus tosielämän ihmeellisyydestä. 

vappubrunssilla

Äsken Bloggeriin kirjautuessani minua odotti hauska tasaluku:

25000, se on aika monta se. En tosin aio miettiä, kuinka moni noista on omia.

Laiska vappu takana. Menojalkaa ei vipattanut eikä muutakaan juhlatunnelmaa saanut aikaiseksi, mutta onneksi tälle päivälle oli sovittu brunssi.

Parsaa, halloumisalaattia, kananmunia, valkosipulileipää, skumppaa, muffinseja, skonsseja ja mitä kaikkea. Olen haaveillut kunnon brunssista iät ja ajat. Ihanaa, että viimeinkin siis saimme sen aikaiseksi. Suurkiitos siis isäntäväelle.

Käytiin Markon kanssa läpi kamerani kuvat ja noin 90% tänä vuonna ottamista kuvista on ruokakuvia. Tähän tulkoon muutos nyt kesäkaudella. Päätöksen kunniaksi vielä eilisen virallinen human interest -vappukuva. Melkein jo tarkenee terassilla!

Lapaset menivät kyllä käteen välittömästi kuvan ottamisen jälkeen.

Vähän kyllä Kesälatokin saattaa liittyä ruokaan, pitsalista vaikutti nimittäin harvinaisen houkuttavalta. Paras uusi juttu Joensuussa vähään aikaan.