2020

Päivälleen vuosi sitten kirjoitin: "Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä hätyyttää melankolian riemuja. Tervetuloa, uusi kultainen 20-luku. Saatan juonia pääsi menoksi jo kaikenlaista."

20-luku on onneksi vähän pitempi ajanjakso, tämä alku kun ei ole ollut kovinkaan onnistunut.

Tätä vuotta luonnollisesti sävyttää korona. On ollut mieli maassa, ikävä ihmisiä ja turhautumista työrintamalla (tai lähinnä sen ulkopuolella). Kaikesta huolimatta aika on kulunut nopeasti ja on seassa paljon hyviäkin hetkiä, joista onneksi olen muistanut päivittää edes eri somekanaville, kun päässä tuntuu muuten pysyvän vain kaikki negatiivinen.

Joskus maaliskuussa, kun aurinko paistoi ja jää kantoi

 

Tammikuun ensimmäisenä päivänä taas heitin ilmoille toiveita:

Päätin mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan kävellä työmatkan edes kerran viikossa. Muutenkin haluaisin parantaa fyysistä kuntoa ja pysäyttää imetyksen loppumista seuranneen paisumisilmiön jo alkuunsa. Goodreadsiin laitoin optimistiseksi tavoitteeksi 60 kirjaa, minkä lähelle olisi ihana päästä. Lukemisen vastapainoksi haluaisin edelleen kirjoittaa enemmän, aamusivuja, blogia tai kirjeitä. Ja kotona haluaisin jonkinlaisen konkreettisen yläkerran remonttisuunnitelman aikaiseksi. Laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa sekä itselle laitan myös toivomuslistalle, niin kotona kuin kodin ulkopuolella.

Jos jostain olisi lisäksi saatavilla konkreettisia valmiuksia ilmastoahdistuksen käsittelemiseen, otan ne kiitollisena vastaan.

 

Kävelin keväällä töihin sitkeästi ja aloin käydä taas salillakin. Juuri kun olin päässyt vauhtiin, koko yhteiskunta laitettiin kiinni. Ei ollut työmatkaa käveltäväksi enkä salillekaan uskaltanut. Minusta kuoriutui kyllä yllättävän uskollinen kotijumppaaja ja maalis-huhtikuun taitteessa aloitin juoksukoulun. Olen jotakuinkin samankokoinen kuin vuosi sitten, mutta juoksukoulu ja kahvakuula ovat tehneet kyllä tehtävänsä a) aerobisen kunnon ja b) hartioiden muodon suhteen. 60 kirjan tavoitteen ylitin kymmenellä ja sain Helmet-lukuhaasteen valmiiksi jo lokakuussa. Olen myös kirjoittanut tänä vuonna enemmän kirjeitä kuin aikoihin, pääasiassa tosin isälleni, johon muuta yhteydenpitokanavaa ei ole. Perheen kanssa on koronasyistä vietetty laatuaikaa kotona varmaan enemmän kuin kukaan olisi edes toivonut, ystävien kanssa ja kodin ulkopuolella ei juurikaan. Myös remonttisuunnitelma on edelleen tekemättä. Pitäisi varmaan jonkinmoisen arpavoiton, että oikeasti saisi aikaiseksi. Ilmastoahdistukseen ei ole apuja löytynyt, mutta korona-ahdistus on ainakin väliaikaisesti lyönyt sen laudalta.

 

Ennen kuminauhan hankkimista joskus keväällä

Koen kyllä olevani käytännössä lottovoittaja, että korona osui meillä taaperoaikaan. Lapsi piti keväälläkin rytmissä kiinni ja samalla on saanut seurata, miten pieni ihminen oppii koko ajan uutta, sopeutuu tilanteisiin ja havainnoi ympäristöään. Mietittiin myös jouluna sitä, että perutut tapahtumat toivat uudenlaista vapautta ja aikatauluttomuutta kesään, vaikka töissä pitkälti olinkin - tilanne oli kuitenkin sen verran rauhallinen, että uskalsimme lomalla matkustaa Suomessa, olla pitkään Karkkilassa ja hotellilomailla Tampereellakin. Olen viihtynyt kotona yllättävän hyvin, mutta kieltämättä pinnan alla kytee kaikenlaisia toiveita ja tarpeita, jotka odottavat parempia aikoja.

 

Fantastinen leipä

 

Tänä vuonna olen myös leiponut paljon, neulonut sukkia sekä opetellut nauttimaan kiireettyömyydestä, kahvilakäynneistä ja juoksulenkeistä iltamyöhään. Kävin Kuopiossa hotellissa katsomassa Ismo Alangon teemalauantain telkkarista ja ostin keikkaliput ensi vuodelle, molemmat ovat mielestäni ihan ok. Opetin lapsen tekemään lumienkeleitä ja laulamaan Pariisin kevään Imatrankosken. 

 

 

Kotikonnuilla kesällä

 

Jouluaattona otin koripallon käteen ensimmäistä kertaa varmasti kahteenkymmeneen vuoteen ja heitin heti korin. Jos se onnistuu, ei tämä elämä voi täysin toivotonta olla.

Sup, sup

Minulla oli aikanaan kämppis, joka oli sitä ihmistyyppiä, joka kehtasi pyytää ja vaatia itselleen kaikenlaista - ja usein saikin haluamansa. Itselleni tyypillisesti olin lähinnä hämmentynyt ja pöyristynyt moisesta röyhkeydestä. 

Samoin olen aina pitänyt vähän hassuna sitä, että toivotaan asioita universumilta ja yhtäkkiä juuri toivotut esineet, asiat tai ihmiset ilmestyvät elämään ilman sen suurempaa vaivannäköä. Samoin kuin olen ihmetellyt sitä yhtä ystävää, joka pyysi aina pienen vastoinkäymisen kohdatessa hiljaa apua Jeesukselta, ja pian kaikki järjestyikin parhain päin.

Eikö kaikki maailman ihmiset vain pakerra hiljaa omien juttujensa parissa ja toivo salaa parasta? Kaikkea sitä.

En nyt ole kokonaan kelkkaani kääntämässä tässä asiassa, mutta aina joskus elämä yllättää. Olen esimerkiksi tänä syksynä ollut aktiivisen harmissani siitä, ettei minulla ole aikaa, kärsivällisyyttä tai energiaa lähteä sienimetsään (tai opetella tunnistamaan uusia sieniä, repertuaariini kuuluu vain kourallinen), vaikka tykkään sienistä kovasti. Ja kas, eilen naapuri laittoi viestin ja kysyi, syödäänkö meillä suppilovahveroita, oli nimittäin saanut kaverilta pussillisen ja osa oli jäänyt yli.

Kaksi minuuttia myöhemmin sienet olivat minulla. Osa tarkoitti tässä tapauksessa puolta muovikassillista, varmaan lähemmäs kymmenen litraa ainakin. Minulla ei ole ikinä ollut yhtä paljon suppiksia kerralla, itku meinasi päästä sekä ilosta että siivousahdistuksesta. Onneksi tänään oli lomapäivä, keittiön nurkassa kasvikuivuri pöhisi iloisesti muutaman tunnin ja nyt on sieniä niin paljon, ettei niitä tarvitse vaalia, vaan niitä voi oikeasti surutta käyttää. Ja sienin kanssa puuhailu myös tuntui aika palauttavalta, vaikka ei nyt varsinaista lomalta kaipaamaani lepäämistä ollutkaan.

Kyllä minä vielä suppiksensyöjiä perheestäni koulin, vaikka sieniskeptikkoja ovatkin. Tänään tein pikaisen shepherd's pien soijarouheesta ja ujutin soossiin mukaan suppilovahveroita. Marko ihmetteli, millä olin saanut tylsään kastikkeeseen niin paljon makua ja lapsikin söi hyvällä halulla. Myhäilytti.

Kiitos elämä, universumi ja ihana naapuri. Josko sitä vielä uskaltaisi toivoa jotain muutakin.

Lomalla

En nyt muista, kuinka kauan olen fantasioinut siitä, että olisin yksin hotellilomasella. Makaisin keskivertoa fiinimmässä huoneessani kiireettömästi sängyssä, napostelisin jotain ja lukisin kirjoja. 

Aika kauan. 

Koska olen kuitenkin melko nuuka ja lisäksi syyllistyn helposti, moiseen hemmotteluun en ole vielä raaskinut satsata. Onneksi vähempikin riittää kaivatun fiiliksen tavoittamiseen.

Täällä sitä ollaan siis hotellissa, joka ei tosin ole millään tasolla fiini. Mies lähti kavereiden kanssa hummaamaan ja lapsi nukahti lopulta liian tapahtumarikkaan päivän viikon jälkeen, joten minä höystin iltapalaa sipseillä ja oluella. Nyt pitäisi vain valita fyysisen kirjan ja äänikirjan väliltä. 

Säädyllisesti laitoin vain osan sipsipussista lautaselle, mutta josko oikein heittäytyisin ja söisin koko pussin! Tai  jospa avaankin toisen oluen tai aloitan vielä uuden kirjan! Tai sitten menen vain nukkumaan ja saan kunnon yöunet. Kaikki nämä mahdollisuudet! Enkä edes ole nyt sarkastinen.

Ja kyllä, kavereita pääsen näkemään reissulla minäkin. Hiljainen lauantai-ilta kirjan ja balsamicosipsien kanssa kaukana kotitöistä oli oma valinta ja toivekin. En pistäisi pahakseni, vaikka näitä olisi vielä pari lisää.

Listaihminen

Muistan kirjoittaneeni lukuisiin työhakemuksiin olevani listaihminen: ilman kunnollista tehtävälistaa mitään ei tapahdu.

Murehdin pitkin kesää, kuinka on ihan järjetön määrä asioita hoidettavana. Päivähoitokuvioita sovittavana, lapselle ja itselle vaatteita hankittavana, marjoja pakastettavana, puheluita soitettavana, kirppiskamoja lajiteltavana, sähkösopimuskin oli umpeutumassa.

Elokuun ensimmäisenä päivänä kaivoin vanhan bullet journalini kaapin pohjalta ja kirjoitin to do listin. Saman viikon aikana kolmasosa hommista oli hoidettu. Lisäksi ollaan tilattu uusi pakastin, kierrätetty vanha ja askarreltu sen paikalle keittiöön hyllykkö. Olen keittänyt hilloa, tehnyt suolakurkkua ja viettänyt kiikun tietämillä tuntikausia. Yllättävän tehokas olo!

Toki tehtävää olisi vielä vaikka kuinka ja listalla on isoja monstereita selätettävänä, mutta kuukin on vasta puolessa. Jospa siis vielä ehdin. Ja ehkä sitä jotain voi hoitaa vielä syksynkin mittaan, jos en saa kaikkea ruksittua listalta seuraavan parin viikon aikana pois. Silloin tarvitaan vain tehokkaampia listoja.

Lomamoodi

Kesäkuu on ollut reissukuukausi.

Alkukuusta käytiin kymmenen päivän reissulla sukuloimassa, Helsingissä ja pikaisesti Tampereella. Välissä vietettiin viikko kotona ja sitten startattiinkin jo seuraavalle reissulle Savon suuntaan.

Hyvää: Perillä on mukavaa! Vauhtia, huomiota ja uutta ihmeteltävää kaipaavaa vaapero saa tarvitsemansa ja vanhemmat hetkeksi kädet vapaaksi.

Huonoa: Matkalaukkuelämä väsyttää, siitä varsinaisesta matkustamisesta puhumattakaan.

Nyt ollaan oltu muutama päivä kotona ja toivon, että majaa pidetään täällä ainakin muutama viikko. Lomahommia voi onneksi harrastaa Joensuussakin ja koska lomakausi on alkanut nyt muillakin, seuraa riittää onneksi lapsellekin. Tällä viikolla olen ehtinyt jo Botanialle ja Houkutus-aamiaiselle, leffa ja puistohengailu on vielä suunnitteilla. 

Nyt vaan toivoisin, että osaisin kesän ajan elää hetkessä ja nauttia lomatunnelmasta ja kiireettömyydestä. Syyskuussa häämöttävä töihinpaluu kummittelee jo aktiivisesti mielessä ja vaikka järki sanoo, että siihen on niin paljon aikaa, että se vastaa ainakin kolmen normaalin vuoden kesälomiani yhteensä, tunne meinaa silti panikoida. 

Otin taas Yogaian käyttöön. En minä sillä varmaan kroppaani kuntoon saa, mutta jospa vaikka oppisi ihan vaan hengittelemään.

Kesähaaveita

Kesä taitaa olla täällä. Kärryiltiin eilen Salmen kanssa kotona Botanialle  ja sen jälkeen ja vielä raviradan ja laululavan takaa keskustaan. Ei tehnyt mieli mennä sisälle ollenkaan.

Kirjoitin kuukausi takaperin seinäkalenterin viereen tarralapulle listan kesän haavekohteista. Siinä on klassikoiden - Kuopio, Karkkila, Helsinki, Tampere - lisäksi myös Turku, Kotka ja Savonlinna. Ainakin. Jotenkin kuvaannollista, että pari päivää myöhemmin lapsi oli natustellut haaveistani parempiin suihin.

Meillä on vielä kolmisen kuukautta aikaa elellä ihan omien aikataulujen mukaan, kotona pidättävät lähinnä satunnaiset lääkärit, neuvolat ja muut sovitut menot. Nyt olisi siis hyvä sauma matkustaa ihan kaikkialle ennen kuin hyppään taas syksyllä osaksi arkisen aherruksen oravanpyörää. Jos vaan olisi rahaa. Ja jaksamista. Ei se kohteissa oleminen mitään, mutta se paikoillaan istuminen, jotta perille pääsee.

Ja mikä vielä parempaa, se pakkaaminen. Tultiin edelliseltä reissulta maanantaina ja kun tänään taas piti palata yhden yön sukulointia varten, ei enää paljon napostele suunnitella kesäkuun alun pakkauslistaa, kun ollaan tien päällä ainakin viikko. Send help!

Rokiton viikko

Ollaan vuosia puhuttu, että joskus olisi kiinnostavaa skipata itse Ilosaarirock ja suorittaa oheisohjelmaa koko viikko. Tänä vuonna ajatus tuli toteutettua puoliksi vahingossa. Lauantaina en tosin jatkoklubeille enää jaksanut, kun päivä meni vieraiden kanssa ja ilta univajetta paikatessa. Sunnuntain rokkibrunssikin jäi väliin, vaikka kävinkin moikkaamassa bussia odottavaa kaveria Ilosaaressa mitä parhaimpaan brunssiaikaan. 

Tiistaista perjantaihin suoritin kuitenkin Popkatua kiitettävästi: näin joka päivä vähintään yhden keikan ja useampana päivänä monta. Tapasin paljon tuttuja tarkoituksella ja sattumalta. Lisäksi kävin kaikissa Popkadun päätapahtumapaikoissa ja ehdin kerrankin hengata Rytmipuistossa pitkän kaavan mukaan. Ei huono. Sen lisäksi lempikeikat taisivat olla paikallisin voimin toteutettuja: (proto)Torvinen torstaina Kerubissa ja Cane Vuorjoki Surakan pihassa perjantaina. Faarao Pirttikangas oli takuuhyvä, samoin Pekko Käppi olisi ollut, jos Lasiterassin happitilanne olisi sallinnut pysyä paikalla kauemmin kuin kolme biisiä.

Jalatkin ovat festarinjälkeisessä olotilassa melkein sattumalta. Menin nimittäin lainaamaan pyöräni rokkitalkoolaisille ja puhelimeni askelmittari kertoo minun kävelleen maanantaista sunnuntaihin lähes 102 000 askelta. Se tekee keskimäärin reilu kymmenen kilometriä päivässä. Halleluja. 

Miinuksena syötiin ulkona käytännön syistä ja mukavuudenhalusta niin monta kertaa, että omatunto kolkuttelee molempia ihan urakalla. Eli luonnollisesti käytiin tänään kauppareissun yhteydessä Heinosen leipomossa syömässä. Hyvin lähti viikko käyntiin! Mutta kuka ihme jaksaa tällä helteellä laittaa ruokaa, vieläpä useamman kerran päivässä? Kysynpä vaan. Ja jos ei käytä rahaa pääsylippuun, voi ehkä tukea paikallisia yrittäjiä senkin edestä.

Kaiken kaikkiaan siis rokittomuudesta huolimatta varsin hyvä viikko - Joensuun heinäkuu on ihana. Olen silti ihan huojentunut, että aktiivisin aika on nyt takana ja voi lööbata sohvalla kaikessa rauhassa, sillä sosiaalinen ähky on tosiasia. Ihan kuin Rokin jälkeen konsanaan.

Tylsää

Kirjoitettiin takavuosina kaverin kanssa pieniä dialogeja otsikolla Tylsää. Niistä oli tarkoitus lopuksi kasata näytelmä, mutta projekti jäi kesken. Olen viime aikoina miettinyt niitä paljon - ihan jo siksi, etten ole sitä ennen tai niiden jälkeen juuri fiktion maailmaan uskaltautunut, mutta sen lisäksi tekstit olivat oikeasti aika hauskoja. Lienevätköhän tallessa missään?

Kerubin kesämenun testausta viime viikolla.

Hauskuutta ajankohtaisempaa on nyt kuitenkin tuo työnimi. Mitä tavalliset ihmiset tekee silloin, kun on tylsää? Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että kun on vuosia valittanut kroonista kiirettä ja sitä, ettei millekään kivalle ole aikaa, nyt ongelmat ovat ihan päinvastaisia.

Viime viikolla myynnissä oli vasta Polkaa. Viime vuoden paras bongaus eli
Frida-mansikat odottakoot vuoroaan taas ensi vuoteen.

Viimeisen viikon aikana olen käynyt muun muassa parilla eri keikalla, yhdessä musiikkitapahtumassa sekä pari kertaa kirjastossa, pakastanut mansikoita ja kirsikoita, leiponut sämpylöitä pakkaseen ja keittänyt hilloa, kestinnyt kasaa vieraita ja käynyt itse kylässä, ollut kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa ja käynyt leffassa, järjestellyt kotia, pelannut tietokonepelejä, lukenut paksun romaanin, katsonut hömppää Netflixistä ja kuunnellut älyttömän määrän podcasteja, nukkunut päikkäreitä, syönyt liian monta kertaa ulkona - kerran jopa Enossa - ja ideoinut kasan kokeiltavia reseptejä kotikeittiöön, katsonut hämmentävän monta jalkapallo-ottelua ja kävellyt, kävellyt, kävellyt kilometrikaupalla. Silti tuntuu, ettei päivissä tapahdu mitään, tunteja on vuorokaudessa loputtomasti ja roikun Facebookissa koko ajan.

Iltalenkillä taannoin.

Onneksi on heinäkuu Joensuussa ja nyt vieläpä Popkatu-viikko, se ratkaisee ohjelmaongelmat päivä kerrallaan ja kohtuuhintaan - eli ilmaiseksi. Ostin myös taannoin uuden palapelin, jonka voisi tyhjien hetkien ratoksi kaivaa muoveista. Odottavan aika on pitkä.

Aamulenkillä eilen.

ps. Antti Autio trion keikka oli ihana. Osan luppoajasta voisi varmaan käyttää siihen, että seuraa uutta musiikkia vähän aktiivisemmin. Onneksi on kavereita, jotka pitävät huolta siitä, ettei ihan kaikki mene ohi.

Lomalla kotona

Kaikki somesyötteeni ovat täynnä kavereiden lomakuvia Tsekeistä, Portugalista, Tanskasta ja Kreikan saaristosta. Ne eivät varsinaisesti auta matkakuumeeseen, mutta kieltämättä on ollut ihan tervetullut tällainenkin loma, kun vain laittaa kotia kuntoon, eikä suhaa ympäri maata tai mannerta. Kesäasioita nimittäin nekin.

Tällä viikolla pesin ikkunat. Luulin oikeasti, että meillä on jonkinlainen sininen taitto ikkunalasissa, mutta ne olivatkin vain ihan rehellisesti likaiset. Tällä viikolla ostettiin myös grilli ja korkattiin se eilen. Yrtitkin on istutettu pihalle, kaukalo ujutettu jääkaapin alle ja pyykkivuori pienenee koneellinen kerrallaan.

Ehkä tämä tästä.

Eniten harmittaa, että vessan remontti on edelleen aloittamatta, mutta asbestinäyte sentään otettiin eilen. Henkinen deadline kaikille rempoille oli juhannus, mutta ehkä tuon vessan kanssa vielä pärjää jonkun tovin - ja pidetään peukkuja sille, että näytteestä ei asbestia paljastuisi eli pintarempan voisi toteuttaa mahdollisimman pitkälle omin voimin. Vähän olen skeptinen, mutta tämäpä ei minun käsissäni millään tasolla ole.

Keskistyn siis asioihin, joihin voin vaikuttaa. Jospa juhannukseen mennessä olisi viimeiset huonekalut sentään kasassa ja romunurkka purettu olkkarin kulmasta.

Ja onhan se Suomen luontokin kaunis tähän aikaan vuodessa eli jospa aina välissä ulkoilisikin vähän.

Lyhin reitti lähikauppaan on suht idyllinen.

Lomamoodi näkyy kyllä tässäkin: sain tällä viikolla kommenttia, että auringossa on selvästi oltu ja katsoin tarkasti peiliin ekaa kertaa viikkoihin. Pisamat, check. Pigmenttiviikset, check. Tämän vuoden uutuutena ruskeat, alati kasvavat pigmenttiläiskät poskipäissä. Onneksi saan Dermosililta tilatut täsmäaseet UV-säteilyä vastaan haltuuni vielä tänään.

Työpaikan ovi kiinni

Jäin lomalle. Latauduin asiaan henkisesti koko viime viikon, mutta kyllä tämä silti pienen sulattelun taitaa pään sisällä vielä vaatia.

Viikonloppu meni vielä melkoisella minuuttiaikataululla, mutta onnistuin silti eilen nukkumaan kahdet päikkärit ja viime yönä noin 8,5 tunnin yöunet. Tänään on nukuttanut koko päivän. Voisi siis ehkä päätellä, ettei loma alkanut ainakaan liian aikaisin ja että kuitattavaa väsymystä on kevään aikana kertynyt ihan riittämiin.

Varasin myös eilen kampaajan tälle päivälle ja hierojan torstaille. Yritän nyt viettää hyvällä omallatunnolla hemmottelun teemaviikkoa, vaikka tekemistä kotona riittäisi kyllä. 

Tekemisen luonne kotona on muuttunut. Koska päätettiin siirtää osa remonttihommista suosiolla loppuvuoden puolelle, enää ei ole niinkään konkreettista rempattavaa ja purettavaa, vaan järjestelemistä ja siivottavaa. Eli (tällä erää) loppusuoralla mennään, joskin tämähän se ärsyttävin vaihe on, kun edistymistä ei enää näe samalla tavalla. Mutta ehkä tämä tästä vielä valmistuu, hylly kerrallaan jos ei muuten. Purin tänään matkalaukullisen vaatteita kaappiin ja lepäilin sen jälkeen vartin verran vaaka-asennossa. Voisin jatkaa samalla suhteella loppuviikon.

Ja ehkä tässä voi alkaa jo miettiä ikkunoiden pesemistä, pihan laittamista ja viimeisiä huonekaluhankintoja. Kunhan jaksan tästä sohvalta nousta...

Spa-pyrähdys

No nyt on uusi suomalaissulka kansallishattuun hankittu eli kylpyläloma Virossa koettu.

En ehkä osannut ottaa sen mukanaan tuomista mahdollisuuksista ihan kaikkea irti, mutta käytiin kyllä kahtena perättäisenä päivänä altaissa hetki lillumassa ja testaamassa useampi erilainen höyrysauna. Lisäksi keskiviikkona matkaseuranani ollut äiti piffasi meille molemmille parafiinihoidot käsille ja jaloille, mikä näin talviaikaan ei ole missään nimessä pahitteeksi, vaikka peili ja reissussa otetut selfiet viestivätkin, että kosteuttavalle kasvohoidolle olisi ollut vielä akuutimpi tarve.

Tallink Spa & Conference Hotel on tietysti vähän persoonaton ratkaisu, mutta en kyllä keksi siitä juurikaan valittamista. Sijaintihan on mitä mainioin, aamiainen käytännössä eeppinen ja halukkaille kaiken maailman spa-palvelut kyllä saatavilla. Ehkä vähän hassutti ikkunanäkymä aqua spahan - ja etenkin se, että myös kylpyläosastolta näki huoneisiin. Lisäksi huoneen vessassa oli maitolasinen ikkuna eli vaikka se ei nyt ihan tarkkaa näkymää huoneesta tarjonnutkaan, kovinkaan hyvästä yksityisyydestä ei varsinaisesti voi puhua.

Näkymä huoneen ikkunasta. Pientä miinusta ihan tavallisen uima-altaan puuttumisesta,
itse olisin kaivannut sitäkin. Lämmitetystä ulkoaltaasta sen sijaan plussaa!

Nigulisten kirkko, sopivan kompakti väsyneelle turistille.

Vuorokauden tunnit ei taaskaan riittäneet kaikkeen siihen, mitä halusin Tallinnassa tehdä, mutta pääsinpä viimeinkin Nigulisten kirkkoon sisälle asti ja näin jopa Notken Danse macabren! Great success. Muuten turisteilu jäi vähemmälle, mutta syötiin kyllä hyvin. Tiistai-illalle oli varaus V:hen, muuten mentiin tuulen mukana. F-Hoone keskiviikkona oli odotuksen arvoinen, mutta lähtöpäivän Coccodrillo satamassa olisi kyllä voinut jäädä väliinkin (vika oli annoksen minimaalisessa koossa, ei maussa). Mutta kaipa se pitää joka reissuun mahtua yksi hutikin. 

Paras reissussa syömäni annos oli tällä kertaa V:n snack platter.

Kotona toisinnettavaksi sen sijaan äänestän F-Hoonen avokado-
tofutartaria. Vaan osaisikohan tuota jumalaista linssiaiolia tehdä itse..?

Tänään olen ollut ihan raato, mikä ei ole tietysti useamman päivän reissaamisen jälkeen ihme, mutta muuten olo on yllättävän lungi. Pitäisi olla useammin pääsy höyrysaunaan, todennäköisesti sen ansiosta nukuin nimittäin molemmat Tallinna-yöt poikkeuksellisen pitkään ja sikeästi. Viime yö kotona lipsahti taas jo aamuvalvomisen puolelle.

Länsisataman uusi kakkosterminaali oli kyllä ilahduttava kokemus entisen rinnalla.

Niin kivaa kuin reissaaminen onkin, polen kyllä tosi tyytyväinen, että edessä on vielä kolme kokonaista vapaapäivää kotona. Sain tänään jo raikottua vaatekaappia niin, että tulevien viikkojen käyttövaatteet on jäljellä ja loput käyttökelpoiset pakattu kirpparipusseihin ja muuttoa varten jätesäkkeihin. Hartaasti toivon, että saisin vastaavanlaisia pikkuprojekteja hoidettua myös tulevina päivinä - sohvalla makoilua unohtamatta.

Irtiotto

Eilen alkoi kymmenen päivän loma - tai siis neljän, mutta pääsiäisen ja viikonlopun bonusvapaapäivät saavat aikaan ihan kiitettävän breikin kevääseen.

Olen perinteisesti juhlinut loman alkamista isolla irtokarkkipussilla tai kakkukahveilla. Se ei ollut nyt vaihtoehto, mutta huomasin tällä viikolla, että ruokavalioni kestää kuin kestääkin tällä hetkellä pieniä määriä täysjyväpastaa. Juhla-ateria koostui siis pastasta, tofurkysta, sienistä, parsakaalista, kaurakermasta, oluthiivahiutaleista ja tomaatista. 

Vähän surulliseltahan tuo näyttää, mutta kuukausien pastattomuuden jälkeen maistui kyllä oikeasti juhlalta tämäkin annos. Pieniä ovat ihmiset ilot nykyään.

Loma ei kyllä tullut ainakaan yhtään liian aikaisin. Tajusin nimittäin tässä hiljattain, että viimeisen 6,5 vuoden aikana pisin vapaani on ollut kolme viikkoa ja neljä päivää. Ilmankos on ollut vähän väsymistä arkirytmiin ilmoilla. En oikeasti tajua, millä lihaksilla amerikkalaiset olemattomine lomineen pärjäävät työuransa loppuun.

Tänään ei ollut kyllä ihan yhtä ihana ensimmäinen loma- tahi vapaapäivä kuin olisin toivonut. Heräsin taas aamulla ennen kuutta ja jos nukkumaan menee Pekko Käpin jälkeisessä keikkahurmiossa vasta puoliltaöin, olo on vääjäämättä nuutunut koko päivän. Sain sentään käytyä salilla ja saunassa, käytyä kirjastossa ja nähtyä kavereita. Ehkä tämä tästä.

Harmillisesti ensi yö ei ole paljon pitempi, koska pitää herätä aamujunaan ja yleensä minulle harmiton kellojen kääntäminen osuu nyt tosi huonoon saumaan. En tajunnut tätä lippuja varatessa, muuten varmaan olisin lykännyt lähtemistä ainakin päivällä. Mutta nukutaan sitten reissussa - kevyt sukulointi ja kylpylälomanen Tallinnassa onneksi sallivat myös lepoa. Toivokaamme parasta.

Juna kulkee

Eläköön yksittäiset lomapäivät ja pitkät viikonloput! Lomailin viime viikonloppuna Helsingissä ja nyt istun taas junassa. Tosin tällä viikolla olen liikenteessä ihan arkivapaiden puitteissa, mutta riemu se on pienikin riemu.

En tietysti poistunutkaan Joensuusta puoleentoista kuukauteen, mikä on omalla mittapuullani aika pitkä aika, mutta kyllähän tämä jälleen VR:n hellässä huomassa nököttäminen vähän hölmöltä tuntuu. Syy on tosin ymmärrettävä: ihan kohta vanheneva sarjalippu.

Jos istumisen uuvuttavuutta ei lasketa, niin tekee kyllä ihan hyvää tuulettua välillä. Kotona tuntuu, että ajatukset kiertävät koko ajan samaa kehää, eikä niistä päässyt viikonloppunakaan tietenkään täysin irti, mutta tulipahan muuta ajateltavaa rinnalle. Se on hyvä se.

Ettei annoskateus iskisi. Toisaalta riski kaikkien harmistumiseen on korkea.
Om Namin yogi-kulhossa toimi kaikki muu paitsi riisi-hirssipohja, joka
valitettavasti muodosti puolet annoksesta.

Odotin reissulta hengailua, kulttuuria ja ruokaa, ne periaatteessa sainkin. Ravintolakarma ei tosin suosinut, kun useammasta paikasta oli haluamani tuotteet loppu. Perjantain teatterikin oli vähän pettymys - hyvistä alkuasetelmista huolimatta ajatus alkoi harhailla pariinkin kertaan ja kokonaisuus jätti haalean olon, vaikka hienojakin elementtejä löytyi. En olisi välttämättä pistänyt pahakseni, jos lippu olisi ollut vähän huokeampi, mutta 40,50€ hinnalla odottaisin kyllä jo oikeasti kunnon elämyksiä. Ensi kerralla sitten paremmalla tuurilla.

Syyssonaatin puhuttelevin yksityiskohta oli lavan reunoilla oleva valo-
ja vesielementti. Muutenkin lavastus oli hieno. Arvostin.

Maximin hummusannoksesta riittää lastuja ja dippejä kahdelle, voin luvata.

Onneksi uusittu Maxim ja Three Billboards Outside Ebbing, Missouri lauantaina paikkasivat tilannetta ansiokkaasti. Ja huomasin, etteivät keskittymisongelmat sentään vaivaa, jos kulttuurituote oikeasti puhuttelee.

Vinski ja sunnuntaiaamun aurinko.

Momotokon annoksessa ei ollut valittamista! Paitsi ehkä proteiinin määrässä,
vihervuori kun ei pitänyt mahaa täynnä kovin pitkään.

Ja loppujen lopuksi tärkeintä oli ihmis- ja kissakavereiden seura. Nyt vain toivon, että tällä alkaneella reissulla ehtisin nukkua vähän enemmän kuin kuusi tuntia yössä.

Caput mundi

Paluu arkeen ja ajatusten kääntö reilun viikon taakse.

Joku Via dei Coronarilta kääntyvistä sivukaduista.

Näkymä kaupunkiin Piazza del Popolon yli.

En ole ikinä mitenkään aktiivisesti haaveillut Roomasta, mutta kun hyvä tarjous tuli vastaan, tartuttiin siskon kanssa siihen kummempia miettimättä.

Alkuvuoden hyvistä kokemuksista rohkaistuneena varaus hoitui taas Expedian kautta ja vaikka sivustolla hotellien vertaileminen on vastenmielisen vaikeaa, nappiin meni. Hotelli oli vajaa kilsa Terminin asemalta ja toinen mokoma Colosseumilta ja Forum Romanumilta. Metroon turvauduttiin siis reissun aikana vain kolme kertaa, ja nekin tietoisesti jalkojen säästäminen mielessä. Hotelli oli myös siisti, siellä oli hissi, aamupala oli riittävä ja huoneellakin kokoa ihan tarpeeksi. Eli ei valittamista! Paitsi ehkä siitä, että pyyhkeet vaihdettiin joka päivä, kuten myös käsisaippua, jos ei tajunnut piilottaa sitä siivouksen ajaksi suihkuun. Oppia ikä kaikki.

Pitää sitä yksi aamiaiskuva olla.

Säiden puolesta kävi kyllä erinomainen tuuri: ensimmäisenä päivänä tuli muutama harmiton sadepisara, muuten aurinko paistoi ja päivisin lämpötila kiikkui reilussa kymmenessä asteessa. Naapurin Maijan kesätakilla - jonka onnekkaasti tajusin kysyä lainaan - ja ohuella neuleella pärjäsi reissussa mainiosti ilman että tuli hiki. Osattiin myös miettiä päivät sen verran maltillisiksi, että vaikka käveltyjä kilometrejä tuli päivittäin kymmenestä neljääntoista, kulttuuriähky tai epätoivo eivät päässeet iskemään.

Appelsiineja puussa. Joulukuussa.

Kuvaa ottaessa luulin, että tässä olisi erityisen paljon ihmisiä Fontana di Trevin äärellä.
Seuraavan kerran ohi kulkiessani tajusin olleeni hyvin väärässä.

Lauantain summamutikkaisella kävelyllä ihmeteltiin ulkopuolelta kaikki tärkeimmät nähtävyydet Colosseumista espanjalaisiin portaisiin ja Fontana di Treviltä Viktor Emanuel II:n muistomerkkiin. Käytiin myös Galleria Colonnassa sokaistumassa kullatuista asioista ja bongaamassa työpaikallani asuvan triptyykkiin kuuluvan teoksen keskikappale. Sunnuntai pyhitettiin Forum Romanumille, Palatinus-kukkulalle ja Colosseumille, maanantaina suunnattiin ihmettelemään Vatikaania. Tiistaina haluttiin jotain uutta vanhan vastapainoksi ja lähdettiin modernin taiteen museoon. Toisaalta Italian taide-elämä on sen verran pitkälinjaista, että moderni aika alkoi käytännössä 1800-luvulta. Hieno museo joka tapauksessa ja juuri sopivan kokoinen omaksuttavaksi viimeisenäkin reissupäivänä. Matkalla eksyttiin myös Leondardo da Vinci -museoon, ja onneksi niin päin, koska hienon taidemuseon jälkeen kopioiden ihmetteleminen pienissä kellaritiloissa olisi ollut pettymys. Tiistaina käytiin myös tutustumassa Largo di Torre Argentinan löytökissojen hyväntekeväisyyspisteeseen lähietäisyydeltä, eikä vain ihasteltu kissejä aidan takaa.

Galleria Colonnan ylettömyys ei ollut tästä maailmasta.

Kiitos, opasteet.

No se. Jos ei halua kierrokselle, kannattaa ostaa liput suosiolla Forum Romanumilta
ja Colosseumilla vain luikkia turvatarkastuksen jälkeen lippujonojen ohi.

Luonnollisesti odotin reissulta myös ruokaelämyksiä, mutta niiden suhteen seilasin aika turvallisilla vesillä tällä kertaa. Bruschettoja, pastaa, pastaa, pastaa ja yksi pitsa! Välipalaksi lomatunnelmissa gelatoa ja kakkuja. Muutama hutivalinta tehtiin, eikä perusravintoloissa kaikki tietenkään ollut herkullisinta ikinä, mutta en kyllä silti voi valittaa pöperöistä: nälkä pysyi loitolla ja onhan se spagetti simpukoilla autenttisessa ympäristössä ihan eri asia kuin kotosalla. Ainoa ruoka, joka haaveistani jäi kokematta, oli tuore artisokka. Mutta tämän kanssa voin elää. Sain kuitenkin paahdettuja kastanjoita vuosien jahkailun jälkeen. 

Kodittomien kissojen hoitola, parasta.

Ruokakauppabongaukset, myös parasta.

Sovittiin jo Helsinki-Vantaalla, että mihinkään pimeisiin takseihin ei sitten lähdetä, mutta niinhän siinä kävi, että Fiumcinon lentokentältä huomasimme poistuvamme jonkun ei niin virallisen saföörin kyydissä. Mukana autossa oli myös suomalainen - sattumalta joensuulainen - pariskunta, joten ihan niin paljon ei pelottanut kuin jos oltaisiin oltu kaksin liikenteessä. Sujuvasti ja turvallisesti matka kuitenkin meni ja päädyttiin suoraan hotellin ovelle, joten tällä kertaa kannatti. En ehkä silti ota tavaksi.

Kierroksen ulkoilmaosuuksilla pärjäsi ilman takkiakin.
Vatikaanin puutarhat jäivät valitettavasti tällä kertaa kiertelemättä.

Setä konservoi Vatikaanin museon muraaleja.

Tämä ei ollut edes Pietarinkirkon hienoin kohta, mutta tässä vaiheessa reissua
ymmärrys ja kamerasormi eivät enää toimineet kanssani yhteistyössä.

Kokemuksesta jäimme kuitenkin vähän varpaillemme ja maanantaina Vatikaaniin suunnatessa ensimmäinen vastaan tullut opastusfeissari ei ollut yhtä onnekas. Nainen ei tosin myöskään hanskannut pohjoismaalaisille myymistä, vaan aggressiivinen käytös, epäselvä hinta ja toimiston italiaksi meuhkaavat kanssatyöntekijät saivat meidät lopulta liukenemaan paikalta.

Oltiin tarkastettu etukäteen Vatikaanin museon nettisivulta hinta, 16 euroa, ja se että ICOM-kortilla pääsee ilmaiseksi. Sen tiedon valossa feissarin tyrkyttämä 55 euroa hengeltä ja vakuuttelut siitä, että kaikki maksavat ainakin 35 euroa, sekä täysi tietämättömyys ICOMista ei taannut kovin hyvää lopputulosta. Korttelin päässä vastaan tuli maltillisempi feissari, jonka toimistossa ICOM tunnistettiin välittömästi, jonka lisäksi kaikki olivat ystävällisiä ja englannintaitoisia. Tämä sekä huomattavasti halvempi hinta (20/40€) taas aiheuttivat sen, että vastoin suunnitelmia oltiinkin opastetulla kierroksella Vatikaanissa ja päästiin oikaisemaan Pietarin kirkkoon sisäkautta ilman ylimääräistä jonottamista. En voi valittaa. Opas nimittäin oli oikeasti tosi hyvä, ja Vatikaanin museo niin valtava, etten ole yhtään vakuuttunut, että oltaisiin osattu siellä kaksin edes ihmismassojen keskellä liikkua. Eli huijaus tai ei, meitä ei haittaa.

Sitä paitsi ei ostettu koko reissun aikana yhtään rihkama-avaimenperää tai selfiekeppiä, joten voiton puolella tässä taidetaan kuitenkin olla hyväuskoisuuden mittareilla. Selfieitä otettiin ihan urakalla ilman keppiäkin.

Michelangelo Pistoletto, Un giovanotto / Galleria Nazionale d'Arte Moderna
Väittäisin miestä Jude Law'ksi, mutta teos on tehty 1962-75.

Viimeisenä päivänä tajuttiin kääntyä myös Piazza Venezialta ylämäkeen, eikä kurvattu
vain helpointa reittiä ohi. Kannatti. Auringonlasku ei huonontanut kokemusta.

Ainoa oikea pettymys oli Piazza Navonan joulutori, jota olin odottanut kovasti. Torin piti olla paikoillaan 8. joulukuuta alkaen, mutta sitä alettiin meidän reissun aikana rakentaa vasta maanantaina  (18. päivä) ja tiistainakin paikalla oli vain kourallinen myyjiä. Lieneekö se muina vuosina maineensa arvoinen? Sinne järjestetään Suomesta ryhmämatkojakin ja oman kokemuksen pohjalta ajatus on ihan käsittämätön. 

Tekisi mieli myös tarkistaa, mitä katusoittajat soittavat Forum Romanumin kupeessa muina vuodenaikoina tai ylipäätään joskus tulevaisuudessa - nyt nimittäin Hotel Californiaa, Vapauden tangoa ja Despacitoa kuuli päivästä toiseen ikuisella luupilla. Kieltämättä raunioiden keskellä kierrellessä edellämainittu soundtrack toi kokemukseen hilpeän lisän, joten toivottavasti linja pysyvän edes samankaltaisena.

Kaiken kaikkiaan mitä tervetullein breikki syksyn jälkeen ja aurinkoterapia teki kyllä tehtävänsä! Myös matkan pituus oli erinomainen: ehdimme kaiken, mitä halusimme ilman kiirettä, mutta lähtiessä ei jäänyt olo, että loma loppuu kesken. 

Seuraavan kerran haluaisin kuitenkin suunnata Italiaan keväällä tai syksyllä. Ja jos vielä joskus palaan Roomaan, haluan syödä enemmän täytettyjä leipiä. Yritin kyllä varmistaa tämän heittämällä Treviin kolikon eli pitäkäätten varanne, leipäset!

Tien päällä taas

Kävinkö kotona ollenkaan?

Vähän kyllä harmittaa, kun en ehtinyt Roomaa purkaa tekstimuotoon ennen kuin pöllölaukku ja minä suuntasimme taas reissuun. Kaikkeen ei tehopäivänäkään repeä. Sain kyllä eilen hämmentävän monta asiaa kotona aikaiseksi - leivoin jopa taatelikakkua ja opettelin parsimaan lapasen! - mutta olisi siellä kieltämättä voinut vähän pidemmänkin aikaa viettää.

Kiitän kyllä itseäni, kun tajusin sijoittaa alkukuusta kahdeksan euroa lentosukkiin. Tulivat taas tarpeeseen. Muuten neljän tunnin bussimatka sentään sujui jo melkein rutiinilla podcastien parissa.

Vatikaanin joulukuusi ei näytä vessaharjalta.

Onneksi täällä Savossa ei ole paljon muuta ohjelmassa kuin kokkailua, saunomista ja olemista. Ja ehkä vähän viime hetken joulukoristeiden haalintaa.

Aikatauluhepuli vol. 2

No nythän sitten kävi niin, että menin aamupäivällä katsomaan Joensuusta lähtevien lentojen tilaa ja aamupäivän lento oli kaksi tuntia myöhässä. Eihän se varsinaisesti liity 17.35 lähtevään mitenkään, mutta pientä hysteriaa siitä luonnollisesti seurasi.

Päätös oli tehtävä nopeasti, koska puolenpäivän jälkeen vaihtoehtoja ei enää olisi ollut. Eli lopputulemana istun nyt junassa matkalla kohti Tikkurilaa ja pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin. Nythän todennäköisesti myös se alkuperäinen lentoni lähtee ihan ajallaan, mutta ehkä tämä nyt kuitenkin oli mielenrauhan kannalta paras ratkaisu ja palkkapäivänä pystyn hyväksymään muutaman ylimääräisen kympin menoerän junalipustakin.

Onneksi oli Marko kotona tekemään eväät ja viemässä asemalle, muutama ylityötunti pankissa tuomassa joustoa, tärkeät työt tehtynä, työkaveri sijaistamassa ja junassa muutama hassu paikkakin vapaana.

Ei ole stressitöntä tämä Itä-Suomesta käsin matkailu kyllä, vaikka kuinka yrittää edetä suunnitelmallisesti. Mutta onpahan nyt aikaa kuunnella musiikkia, lukea lukupiirikirjaa ja katsoa Alias Grace loppuun.

Muuten kyllä voin suositella tätä juuri ennen joulua lomamatkalle lähtemistä. Postitin viimeiset joululahjat eilen, kortit on toimitettu ja joulumenu mietitty. Haipakaksi ensi torstaina kotona silti varmasti menee, mutta onneksi on lähinnä juoksevia asioita siinä vaiheessa hoidettavana.

Jospa siis kohta voisi vaihtaa aivot vähän vapaammalle vaihteelle ja keskittyä Rooman ihanuuksiin. Artisokat, joulumarkkinat, monumentit, liian monet taide-elämykset, paahdetut kastanjat ja kaikki muu, tulossa ollaan! Vähän hepulissa mutta kuitenkin.

Sään armoilla

Aaaargh! Takkiongelmat ratkaistu, matkakokoiset kosmetiikat hankittu, matkaoppaat kirjastosta haettu, rästityöt enemmän tai vähemmän tehty. Mutta kuinka huolissaan pitää olla perjantaille ennustetuista lumisateista ja sen vaikutuksista joukkoliikenteeseen?

Vastoin kaikkia tapojani tarkoituksenani on lentää Joensuusta Helsinkiin ja myöhästymisvaraa on vähän, mutta ei liiaksi. Tänään lennot ovat olleet myöhässä 20-40 minuuttia, minkä aikataulu vielä kestää ihan hyvin. Mutta jos myöhästyminen on tuntia pidempi, en ehdi enää seuraavaan koneeseen Helsingissä.

Toki perjantaina on vielä työpäivä, vaikkakin normaalia lyhempi. Hetken jo harkitsin, että pitäisin vielä suunniteltua enemmän ylityövapaita ja junastelisin kentälle tuttuun tapaan Tikkurilan kautta, mutta jos keli on yhtä kehno kuin eilen, niin ei sekään ratkaisevasti auta ja ihan yhtä lailla jumissa sitten ollaan.

Ahdistavaa. Stressattavaa olisi tässä kasapäin muutenkin ja kiukuttaa pyöritellä mielessä sellaista asiaa, jolle ei itse mitään mahda. 

Viimeksi äidin kanssa alkuvuodesta reissatessa olin yllättävän zen ja totesin vain, että mahdollista myöhästymistä murehditaan sitten kentällä, jos niikseen tulee. Miten sen teinkään? Jostain pitäisi kaivaa nyt se sama lungi asenne, muuten stressipirkko poksahtaa jo ennen lähtöä.

10 + 1 kuvaa muulta lomareissulta

Kotona. Tämä on ollut turhin päivä ikinä, jollei lasketa sitä, että kävin aamutuimaan muuttoapuna. Muuten päivä on mennyt lähinnä nukkuessa, kiukutellessa ja sohvalla. Ehkä huomenna on jo tasaisempi olo. Ainakin toivon niin, ettei mene koko viikko ihan harakoille.

Teboil Tähtihovi. 300 ajokilometriä takana, 1400 edessä.

Tiukka Mario Kart -turnaus viihdyttää lapsia ja aikuisia sen aikaa, että
täti saa ruuan pöytään.

Olin aiemmin tosi katkera, että olin liian pieni osallistuakseni tähän
mielenilmaukseen. Vähän olen vieläkin.

Jos force majeure iskee, brunssi on aina oiva vaihtoehto. Lämmin suositus
Ekbergin brunssista, joka on Helsingin mittapuulla puoli-ilmainen.

Sompasaunasta on panoraamanäkymä Katajanokalta Tervasaaren, Pohjoisrannan,
Merihaan, Kalasataman ja Mustikkamaan kautta Korkeasaareen. Älyttömin paikka.

Albertinkadun Pii Poo.

Pyhäjärven (UL) rantaraitti.

1-vuotias halusi tarjota Riitta-kissallekin mustikoita.

Jälkeispolttareissa mökillä pienen suolammen rannalla. Opin juuri että läheisen
isomman vesistön nimi on Kolmperse, sen vieressä olevan Tämäkohdun jo tiesin.
Lähistöllä on myös Kökköpää. Karkkilan paikannimet ftw.

10-vuotishääpäiväjuhlat Aitorannassa Pyhäjärven (Pirkanmaa) rannalla.
Horisontissa siintää Näsinneula.

Taisin tehdä tämän vuosituhannen uintiennätyksen uimalla noin viikossa kuusi kertaa. Mukaan mahtui järvi, lampia ja Itämeri. Jokeen en ole vielä tänä vuonna ehtinyt pulahtaa.

Näyttelyitä taas kolusin ennätyksellisen vähän. Fiskarsin kesänäyttelyn lisäksi kävin kurkistamassa Taidehallin Minä: Omakuva ajassa -näyttelyn ja Helsingin kaupunginmuseon Helsexinki-näyttelyn. Siinä se. Ellei kahveja Karkkilan Pakarissa lasketa.

Ehkä ihan hyvä keikauttaa kesämenojen suhde näinkin päin. Sitä paitsi näkeehän sitä taidetta kaupungillakin.

+1 Arvo Parkkilan patsas Lapinlahden puistikossa Helsingin
Forenom-kämppämme välittömässä läheisyydessä.
Ihminen nousee roskalaatikosta.

Reissussa parasta oli kiireetön elo Karkkilassa, vanhat ystävät ja perjantai-illan hepuli. Raskainta oli matkalaukkuelämä, joka vei veronsa, vaikka itse pidin asemapaikkaa samana paljon pidempään kuin Marko. Kello on puoli seitsemän. Onko ok mennä jo nukkumaan? Muutakaan tekemistä en keksi.

10 + 1 kuvaa Raaseporista

Maanantaina piti lähteä ajamaan kohti Savoa, mutta ei sitten jaksettukaan. Jäätiin siis pyörimään Katajanokalle vielä hetkeksi. Tiistaina pakattiin pojat autoon ja lähdettiin päiväreissulle kohti Raaseporia.

Olen käynyt Fiskarsissa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, mutta hämmentävän hyvin muistin kaikki rakennuksetkin. Koska lähtö oli kankea ja seurueen ruokataktikointi huonoa, joten ensimmäisenä piti suunnata syömään. Fine dining oli budjettisyistä right out ja haaveilemamme Laundry Café lähinnä katastrofi. Onneksi jo sieltä muinaiseltlta edelliseltä reissulta tuttu Café Antique palveli lopulta kaikkia tyydyttävästi ja kohtuuhintaan.

Aika söpöjä hotelleitakin alueella olisi ollut, mutta kyllä Fiskarsin päivässä halutessaan suorittaa.

Maailma tarvitsee lisää slakitiilirakennuksia.

Käytiin myös kurkkaamassa Petri Ala-Maunuksen ja Minna Suoniemen kuratoima Greetings from SUOMI -kesänäyttely. Tykkäsin ehkä enemmän näyttelyn ideasta kuin itse näyttelystä, mutta olisi harmittanut jättää väliin. Harmillisesti rakennuksen ikkunoita rempattiin samalla ja jyskeessä oli vaikea keskittyä erityisesti videoteoksiin.

Liisa Hietanen, Veli (2014)

Marko katsoi taidenäyttelyn sijasta sorsia ja maisemaa.

Fiskars Villagen jälkeen halusin vielä piipahtaa samalla vaivalla Raaseporin linnassa, jossa olen käynyt viimeksi alle kouluikäisenä. Google Maps ohjeistaa perille jotain ihan kummallista reittiä, joten kannattaa ennemmin käyttää silmiä ja luottaa kyltteihin.

Linna ei tietysti Turun linnaan tai Olavinlinnaan verratessa ole erityisen iso tai vaikuttava, mutta itse tykkäsin kyllä. Linna ei näy tielle, joten perillä on hiljaista ja se tuntuu sijaitsevan jossain ihan omassa todellisuudessaan. Melkein kaikkialle saa mennä ja ympäristö on todella kaunista. "Ihan hyvä vitosen linna" kuului seurueenkin arvio, kun alun nurinasta päästiin yli.

Raaseporista tuli kyllä hauskan ja haikeankin nostalginen olo, koska yhdistin maiseman ja tunnelman vahvasti lapsuuden kesiin ja niihin kotimaan lomareissuihin, jota silloin perheen kanssa tehtiin. Voisin kyllä kuvitella, että alle kouluikäisenä linnan rauniot ovat tuntuneet paljon isommilta. Kuten koko Etelä-Suomi ylipäätään. Eihän täällä ole pitkä matka minnekään!

Vielä sananen Fiskarsin kesänäyttelystä. Suosikkini oli Jarno Vesalan hieno ja himpun karmiva videoteos / installaatio ja muutenkin videot tuntuivat olevan näyttelyn puhuttelevinta antia. Alla olevaa Kim Simonssonin Maja-teosta (2017) olisin siitä huolimatta voinut katsella pidemmänkin tovin.

Ilmeisesti työpaikan syysretken kohteena olisi juurikin Fiskars ja tämä näyttely. En tiedä, onko sinne pointtia enää tämän reissun jälkeen lähteä, mutta ehkä matkaan päätyessä voisi fiilistellä rakennuksia ja kahviloita koko rahan ja vaivan edestä.