Kausimelankolia

Olen tässä hiljattain löytänyt uuden inhokkisanani: jouluttaminen.

Toki tässä on itsekin tullut harrastettua vähän kaikenlaista, mikä jonkin tason jouluttamiseksi lasketaan - askarrellut koristeita ja kortteja, laittanut valoja, miettinyt ruokalahjoja. Uusi sana vain aiheuttaa minulle näppyjä.

Tästä valittaminen saa kuitenkin minut tuntemaan itseni ankeuttajaksi. Tänä vuonna joulun viettäminen tuntuu alkaneen monilla marraskuussa ja tapahtuvan moninkertaisella volyymilla. Hyvä niin, jos se auttaa jaksamaan pimeän ajan ja kiristyvän koronatilanteen yli.

Ehkä tämä ämpyily on sellaista yleistä kausimelankoliaa.

Laitoin eilen ensimmäisen satsin joulukortteja postiin. Toinen lähtee sitten muhkeammissa kuorissa ja paketeissa myöhemmin tällä viikolla. Yllättävän paljon joulumieltä tuli jo siitä itsellekin, vaikka olo onkin kaihoisa. Omia sukulaisia ja vanhoja ystäviä on jo kova ikävä, ja ajatus siitä, että etelään pääsee sitten joskus tuntuu tosi kurjalta.

Toisaalta olen tosi iloinen, että meillä on viikko kotosalla ilman, että tarvitsee lähteä mihinkään. Ennemmin pitäisin ovet säpissä vierailtakin, mutta koska kodissani asuu muitakin, minulla ei taida olla asiasta täyttä päätösvaltaa.

Tehtiin eilen joulun kauppalistaa valmiiksi ja kaikki tuntui tosi pelkistetyltä ja tylsältä. Tänään aamulla lisäsin sinne jo täytetyt taatelit ja sieniwellingtonin. Jouluttajien Facebook-ryhmään on tästä vielä matkaa, mutta tarkastetaan viikon päästä tilanne.

Joulu kotona

Tämä joulu vietettiin kotona. Onneksi. Siskon perhe houkutteli aiemmin mukaan Espanjan aurinkoon, mutta eipä kyllä oltaisi mitenkään jaksettu sitä kaikkea säätöä. Sitä paitsi Joensuussa oli tarjolla oikea talven ihmemaa eli postikorttimaisemia sai ihailla jo toista vuotta putkeen.

Markon perhettä oli käymässä aatosta joulupäivään ja itse suuntasimme sukuloimaan nyt välipäivinä. Lisäksi käytiin joulun seutumiin paljon kylässä ja kestittiin itsekin kavereita. Varsin leppoisaa oloa enimmäkseen, mutta kieltämättä sosiaalisuuden määrä näkyy lapsessa.  Ja äidistä. Pari kotipäivää ennen sukulointireissua ei vältämättä olisi ollut huono ajatus, mutta ehkä julistamme radiohiljaisuuden sitten uuden vuoden kunniaksi. Ennen vuodenvaihdetta ei nimittäin kerkiä.

Oli kyllä ihanaa, ettei ruuhkaisimmassa joulukuulle teessä tarvinnut suhata mihinkään ja aattokin osui maanantaille eli henkisestikin kiireetöntä aikaa oli päiväkaupalla. Käytiin äidin luona päiväreissulla jo viime viikon torstaina ja kun ruokaostoksetkin suoritettiin kammotuskaaoksessa perjantaina, ehti viikonlopun aikana toipua pahimmasta järkytyksestä, siivoilla ja kokkailla rauhassa.

Yritettiin varautua ruokahommiin maltilla ja valtaosa loppuikin jo tapanina, vähän  leipää ja proteiineja jäi pakastettavaksin. Iloisin yllätys joulupöydässä minulle oli julmust-seitan, Elina Innasen cola-seitanin ohjetta varioiden. Hyvää tuli ja nyt herääkin kysymys, että miksi sitä seitania ikinä viitsii keitellä, kun vähemmällä vaivalla saa rapsakkaa seitania aikaiseksi suoraan uunissa. Taidan vaihtaa pikaversioon kokonaan.

Lahjavuorikin oli onneksi maltillinen. Vähemmän yllättäen eniten lahjoja tuli lapselle, mutta niidenkin kanssa oli tontuilla pysynyt järki melko hyvin mukana: vaatteita, kirjoja, eettisiä materiaaleja ja kestäviä puuleluja, vain vähän kiinakamaa.

Itse sain toivomani kestotiskirätit. Proosallisia ovat haaveet nykyään.

Jouluangstin anatomia

Perinteinen jouluhepuli on täällä.

Tiedän, että meillä on tänä vuonna lahjojen ja korttien suhteen vapautuskortti, mutta ne eivät ole tuottaneet juurikaan ongelmia. Lahjoja on löytynyt kivasti ja kortitkin vein postiin päivää ennen viimeistä edullisempaa lähetyspäivää. Pyhien ruokalistakin alkaa muotoutua ja vaikka jonkinmoinen kokkausmeltdown on takuuvarmasti luvassa ensi viikolla, en jaksa ottaa siitä kummempaa stressiä.

Sen sijaan vuosittainen hyväntekeväisyysahdistus purkautuu nyt erityisen pahasti. 

Osallistuin tänä vuonna Hopen joululahjakeräykseen kahdella paketilla - yksi lapselle, yksi koko perheelle - ja kiikutin perinteisesti kortin yksinäisten ikäihmisten korttikeräykseen. Yleensä laitan vielä jouluaattona lahjoituksen pariin hyväntekeväisyyskohteeseen ja yritän muistaa, ettei yksi ihminen voi osallistua kaikkiin keräyksiin tai hankkia lahjoja alueen jokaiselle vähävaraiselle perheelle. 

Se vaan on ihan hiton vaikeaa yleensäkin, saati tänä vuonna. Pakko oli pysyä kaukana kaiken maailman Joulupuiden ja Hope-kuusien ulottuvilta sen jälkeen, kun olin omat pakettini toimittanut, että saisin järjen pidettyä mukana koko touhussa.

Samankaltaista tuskastelua on ilmoilla joka vuosi, mutta ehkä ne on nyt nämä maitoaivot, jotka korottavat kaiken kolmanteen potenssiin. Samanlaista oireilua oli nimittäin myös vauva-arjen vertaistuellani, jolle angstia yhtenä päivänä Messengerin välityksellä purin. Tutkimukseni otanta on pieni, mutta päätelmät ehdottoman päteviä. Yst. terv. fil. maist.

Paketointi rauhoittaa

Paketoin eilen ensimmäiset joululahjat ja tuli jotenkin lämmin olo. 

Olen tänä vuonna lahjarintamalla poikkeuksellisen ajoissa, koska lomareissun takia valtaosa lahjoista on toimitettava jo tulevalla viikolla. Muutama osanen mukaan lähtevään kassiin puuttuu vielä, mutta vahva ajatus niitä varten on jo olemassa eli mieli on niidenkin suhteen yllättävän levollinen.

Yleensä murheenkryyniksi muodostuu isä, joka ei hoitokodissa asuvana oikeasti ihmeempiä tarvitse. Hyvä lahjan tuli kuitenkin vastaan jo alkukuusta, joten olen voinut keskittyä muihin pulmatapauksiin.

Ostan yleensä kahdelle serkulleni, kummitätini aikuisille lapsille, jotain pientä ja symbolista, jostain sieltä viiden euron tuntumasta. Toinen on helppo, toinen ei. Eilen Clas Ohlsonilla haahuillessani vastaan tuli paistomittari. Se tuntui heti oikealta, mutta en uskaltanut ostaa ennen tädin mielipiteen kuulemista. Kuulemma on hyvä valinta. Pitäisi näissäkin asioissa luottaa aina omaan lahjaintuitioon, eikä jäädä arpomaan.

Ehkä voisin tästä vinkiksi itselleni ottaa sen, että tulevinakin vuosina voisin aloittaa lahjojen haalimisen jo hyvissä ajoin, ettei näin pimeimpään ja hitaimpaan vuodenaikaan tarvitsisi enää venyä ihmeisiin minimaalisella aikataululla. Muutaman vuoden takainen monsteripäivä kaupungilla on edelleen turhan kirkkaasti mielessä.

Ettei nyt liian seesteiseksi lipsahda, niin totuuden nimissä yksi postitettava lahja on vielä kokonaan aloittamatta. Mutta koska ensi viikolla vietän taas lähemmäs kymmenen tuntia laatuaikaa junassa, en ole liian huolissani senkään valmistumisesta ajallaan. Ainakaan vielä.

Ensi viikolla voisi aloittaa jo torttukaudenkin.

Joulu Tallinnassa

Joulumatka Tallinnaan on takana ja jos matkalta mukaan tarttunutta flunssaa, pieniä palovammoja ja ratkenneiden lempifarkkujen aiheuttamaa harmistusta ei lasketa, olen yllättävän voimissani. Siitäkin huolimatta, että ennen lähtöä olin ihan sippi ja olisin mieluiten viettänyt kaikki pyhät kotisohvalla, eikä varsinaisesta lepäämisestä voi reissunkaan suhteen puhua.

Asiaa voi auttaa se, että molempiin suuntiin lautta oli yllättävän vähän kamala kokemus. Toki menomatkalla keinutti niin, että luulin vähintään oksentavani ja pyörtyväni ja paluumatkalla altistuttiin trubaduurille hyvä tovi, mutta riiteleviä, humalaisia ja ördääviä pariskuntia oli kummallakin matkalla ajankohdan huomioon ottaen yllättävän vähän, Tax Freessä ei ollut massiivista tungosta ja ruokaakin sai asialliseen hintaan. Tai sitten olen karaistunut sitten viime kesän, mene ja tiedä. 

Lisäksi majapaikassa oli tilaa olla vähän aikaa itsekseenkin. Löydettiin 96 neliön asunto Bookingista sopuhintaan ja vaikka ei saatukaan asunnon saunaa lämpiämään tai tiskikonetta toimimaan ja poreammekin piti ihan julmettua ääntä, 540 € kolmesta yöstä viideltä hengeltä oli mielestäni hyvä diili. Kämppä oli kuitenkin riittävän siisti ja rauhallinen, minkä lisäksi sijainti tutuilla huudeilla Roosikrantsin päässä vanhankaupungin vieressä oli erinomainen. Pari lisähenkeäkin olisi asuntoon hyvin mahtunut. Vain vähän kateellisenä katselin tuttujen hotellilomakuvia Instagramista. Tallinnassa oli joulua paossa siis useampikin tuttu samaan aikaan.

Asunnolta oli helppo sukkuloida ostoksille, ravintoloihin, kävelylle ja Viru-keskuksen bussiterminaaliin, koska halusin viimeinkin nähdä Piritan luostarin rauniot. Vähän etäiseksi jäi tiirailu, kun paikka oli kiinni mutaisen sään takia, mutta tehtiinpä sitten edes jouluinen retki rannalle ja aallonmurtajalle. Hehe. Rauniot näyttivät kyllä hienoilta. Pitää käydä siellä vielä joskus, mieluiten kesäaikaan.

Näkymä luostarin suljetun portin takaa.

Rannalla tuuli ns. pirusti.

Oltiin varattu etukäteen pöytä Clayhillsistä aatoksi ja Peppersackista joulupäiväksi. Lisäksi Must Puudel palveli joulupäivän lounaalla, kun mikään muu haaveissa ollut paikka ei tuntunut olevan auki, eikä ruokaa jaksanut laittaa. 

Etukäteen eniten odottamani Clayhills oli monin osin vähän antikliimaksi, mutta Peppersack oli kaikkien mieleen ja ennen kaikkea pelasti minun jouluruokani: alkupalalistalta valittu lajitelma sisälsi nimittäin mm. smetanaa, suolakurkkua ja marinoituja metsäsieniä. Juustokeiton kanssa siitä tuli aivan mainio joulupäivän ateria ja kun jälkkäriksi napattiin vielä hehkuviinit torilta, en voi valittaa.

Alkupalat 4 €, keitto 5 €. Passaa.

Muilla taisi tulla joulun makuja prosentuaalisesti enemmän, koska keitettiin lauantaina lounaaksi riisipuuroa. Markon koko perhe tuntuu pitävän minua kummajaisena, kun olen sitä mieltä, että riisipuuro syödään valtaosassa Suomea makeana. Liekö joku yläsavolainen tapa siis iskeä riisipuuroonkin voisilmä? Muuten olen nimittäin kuullut kiistelyä lähinnä siitä, syödäänkö puuro kanelilla ja sokerilla vai kiisselillä. Kiisselikeskustelukin tietysti jakaantuu: siskoni mies on intohimoinen rusinasopan puolestapuhuja, äiti taas kuuluu sekahedelmäsoppakoulukuntaan. Itse keitän mieluiten kanelisen luumukiisselin, jos puuroon pitää kiisseliä laittaa - koska olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että kanelilla, sokerilla ja mahdollisesti jopa maidolla paras.

[Prosessoin tätä eilen Markolle ääneen ja kuulin, että heillä on joskus ollut joulupuuron kanssa tarjolla myös mansikkakiisseliä. I can't even.]

Oi ihana höögvein.

Reissun top 3:

Ihan huippu hehkuviini Kehrwiederillä sateisena jouluaattona (ks. kuva)

Solaris-keskuksen ruokakauppa

Uudet lämpimät lapaset joulutorilta

Bubblin' under: 

Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto + mahdollisuus ladata Netflixiä offline-käyttöön

Bepanthen

Poltin oikean käteni heti perjantai-iltana aika isosti kuumassa paistinpannussa. Lilluttelin kättä aikani kylmässä vedessä, mutta en oikeastaan pystynyt edes syömään, saati käyttämään kättä mihinkään toiminnalliseen. Kipu oli kauhea ja sumensi aivot. Hetken harkitsin jo ensiapua, mutta päädyin lopulta  ihmettelemään lähimmän auki olevan apteekin vironkielistä valikoimaa. Bepanthenia löytyi kuin löytyikin viimeisen kulman takaa jemmasta ja perusteellisen rasvahoidon jäljiltä käsi oli lauantaina taas toimintakunnossa, vaikka vähän aristikin. Ihanaa ihmeainetta! Lähinnä tuntuu omituiselta, että reissussa oli viisi suomalaista, eikä kellään ollut Bepanthenia pakattuna mukaan. Yleensähän putkiloita tursuaa kaikkien laukuista ja taskuista.

Sateisen aaton turistikuva.

Jos voisin valita jotain uudestaan, olisin ollut perillä yhden yön enemmän ja käynyt lillumassa jossain kylpylässä ja syömässä Telliskiven alueella. Mutta hyvin meni näinkin. Kaikista Tallinnan ihanuuksista huolimatta koko reissun paras juttu taisi olla omaa perhettä moikkaamassa Etelä-Suomen etapilla ennen Tallinnaa. Se oli tämä:

En kestä.

Ihan tavallinen ihminen

Katkera on se hetki, kun viimeinkin joutuu tunnustamaan itselleen, ettei ole yli-ihminen, eikä vuorokauden tunnit näin ollen kerta kaikkiaan veny kaikkeen.

Luovuin jo sunnuntain spinningtunnista, että ehtisin tehdä kaiken valmiiksi, mutta niin vain jäi viimeinen joululahjasukka huomiseen junaan viimeisteltäväksi.

Harmittaa kuitenkin, kun en voikaan aloittaa lomaisaa rentoilua sillä sekunnilla, kun juna starttaa aamulla Joensuun asemalta. Kotikin jäi siivoamatta - enkä puhu mistään joulukuurauksesta vaan ihan perussiivouksesta.

Töissä sentään sain hommat kuvaannolliseen pakettiin ja tänään kotona loputkin joululahjat (sukkia lukuun ottamatta) konkreettisempiin sellaisiin. Ehkä sillä sitten kuitenkin pärjätään tänä vuonna. Pölypallot taitavat valitettavasti odottaa kärsivällisesti vielä seuraavaankin.

Pöllölaukku odottaa jo aamua. Pölytön Tallinna ja ravintoloiden jouluruuat, täältä tullaan! Etelä-Suomen kautta, mutta kuitenkin.

Rakas joulupukki

Ymmärrän, ettet voi antaa minulle joululahjaksi maailmanrauhaa, täyskäännöstä ilmastonmuutokseen, voimissaan olevaa hyvinvointivaltiota tai edes ylimääräistä vapaa-aikaa.

Pinterestissä tuli kuitenkin hiljattain vastaan ihastuttava artikkeli 19 Boring Holiday Gifts People Will Secretly Love. 

Sen inspiroimana toivoisinkin arkisempia, yksinkertaisia lahjoja. Kuten vaikka kerroslaskuria, langanohjainta (mieluiten metallista), Puisto-sukkahousuja, kestävää kirkasta kynsilakkaa, paukkupakkasillakin lämmittäviä lapasia, jotain kivaa BodyShopista, pilatesrullaa, Blossan glögiä, maksimissaan 35 cm syvää vetolaatikostoa tai vaikka vaatekaupan lahjakorttia. Myös VR:n viiden matkan sarjalippu ilahduttaisi, jos olet tänä vuonna varoissasi.

Mutta tee kuten parhaaksi näet. Itse olen valmistellut artikkelin hengessä tänä vuonna lähinnä pehmeitä paketteja.

Laiska päivä

Laiska itsenäisyyspäivä. Piti suursiivota ja käydä salilla, mutta aika on mennyt lähinnä Prismassa haahuillessa ja päikkäreillä. Saatiin sentään sellainen pieni perussiivous tehtyä eli pölypallot eivät viereksi vastaan välittömästi kun ovesta sisään astuu. 

Sain myös joulukorttiaskartelun aloitettua ja ensimmäiset lahjatkin pakettiin asti eli voin antaa ne matkalaisten mukaan huomenna. Hurraa! Lahjojen postittaminen ei nimittäin ole minulla suosikkiasioiden listalla edes top satasessa.

Piti aloittaa lahjaostostelu tänä(kin) vuonna jo hyvissä ajoin, mutta vähän meinaa stressata taas ne vaikeimmat lahjottavat. Yritin kovasti viime viikolla onkia äidin mieheltä, mitä tarpeita tai toiveita joulua varten olisi ja sain vastaukseksi ilmoituksen, että kaikki tarvittava on jo. Lopulta irtosi tieto, että pieni suklaarasia on aina hyvä. Olen tainnut ostaa sellaisen joka vuosi ainakin viimeiset viisitoista vuotta.

Eilen kaupungilla kävellessä kuulin kahden noin 16-vuotiaan tytön keskustelun, joka meni jotakuinkin näin:

- Niin ei sun tarvii mulle mitään kallista ostaa.

- No totta kai ostan, mitä sä haluut!

- Tietty oon antanut kaikki halpalahjatoiveet kavereille ja kalliit lahjatoiveet vanhemmille!

- Ai joo.

- Mut mä siis niiiin suutun, jos en saa mitä haluun!

Eli vaikka toiveiden puuttuessa suklaarasian kaveriksi pakettiin ei päätynyt tänäkään vuonna mitään erityisen mielikuvituksellista, taidan voittaa tässä skenaariossa, kun en joudu lahjomaan ketään noin vaativaa.

Lomaleffat

Tuttu sanoi joulun jälkeisenä sunnuntaina, että ei ole tehnyt moneen päivään muuta kuin syönyt ja katsonut leffoja. Kateus iski.

Minä en tiedä, mihin aikapoimuun kaikki vapaat hetkeni katosivat, mutta minä näin koko puolentoista viikon joululomallani kolme elokuvaa, en lukenut lähellekään tarpeeksi ja palapelikin on kesken. King's Quest, syytän sinua! Oikeasti pelasin vain muutaman tunnin joulupäivänä, mutta syntipukki pitää aina olla.

(Itse asiassa leijonan osan illoista ja vähän päivistäkin taisi viedä Marrying Mr Darcy, mutta koska sain sen joulupukilta, sitä ei lasketa!)

Kaksi nähdyistä elokuvista kävin onneksi katsomassa elokuvateatterissa. Väisteltyämme ansiokkaasti spoilereita yli viikon, käytiin tapaninpäivänä viimeinkin Markon kanssa katsomassa uusi Star Wars. Eilen viimeisen vapaapäivän kunniaksi taas katsastimme tyttöjen kanssa Macbethin.

Star Wars ei aiheuttanut minussa kummoistakaan ennakkohypeä ja leffateatteristakin poistuin pika-arviolla "ihan kiva". Muutamaa tuntia myöhemmin ei meinattu päästä liikkeelle, kun jumitettiin molemmat erilaisilla Star Wars -triviasivuilla ja leffasta on puhuttukin joka päivä sekä kaksin että isommalla porukalla ties missä yhteyksissä. 

Hype tuli siis jälkijunassa, mutta sitäkin voimallisempana. En malta odottaa jatkoa! Haluan nähdä tämän heti uudestaan!

(Kuva)

Vaikka Markon veli tiesi alkuviikosta kertoa, ettei kukaan enää nykyään odota Shakespeare-filmatisointeja, huomattavasti kovemmat odotukset kohdistuivat minun taholtani Macbethiin. Olen odottanut sydän sykkyrällä kesästä saakka. Traileri näytti harvinaisen lupaavalta ja Fassbender on toki Fassbender. En varsinaisesti pettynyt.

Elokuva näytti mielettömän hyvältä harkittuine kuvineen ja värimaailmoineen, jambi taittui näyttelijöiden suussa kauniisti, Fassbender teki laatutyötä, Paddy Considine oli täydellinen Banquo ja muutenkin roolitus oli mennyt täysin nappiin. Taistelukohtauksissa oli rosoinen mutta kaunis koreografia ja tulkinnassa oli tehty muutamia kiinnostavia valintoja varsinaisesti itse tekstiin kajoamatta. Kirsikkana kakun päällä oli äänimaailma: hiljainen puhe, tärisyttävä huuto, piinaavan omaperäinen score ja toisinaan täydellinen, ravisteleva hiljaisuus. Huh.

(Kuva)

Kaiken tämän hienouden keskellä minä kiemurtelin penkissäni ja yritin parhaani mukaan keskittyä. Pirun flunssa. Luulin sen olevan jo tarpeeksi aisoissa leffailua ajatellen, mutta olin väärässä.

Hype on hiljaisempaa laatua, mutta Macbethinkin katson vielä uudestaan. Terveenä, isolta ruudulta, kaukana maailman melusta. Sitten joskus. Hail Macbeth.

Muistutus itselle

Hyvä tavoite ensi vuodelle voisi olla viettää enemmän aikaa kotona.

Jouluflunssa sai minut kiinni pari päivää sitten ja olo on aika nurja. Yleisfiilis on kuitenkin ihan erilainen nyt kuin normaalisti kipeillessä, koska olen ehtinyt ladata vähän akkuja kotisohvalla. 

Ihmeitä tekee, kun ei ole kiire minnekään. 

Aloinkin taas aktiivisesti haaveilla kuusituntisesta työpäivästä tai neljän päivän työviikosta. Uskon vakaasti, että niissä piilee ratkaisu moniin ihmisen ja yhteiskunnan ongelmiin.

Näistä rentoilutunnelmista hyppäämme autoon ja suuntaamme kohti Ylä-Savoa. Ei haittaa. Olen nimittäin kuullut huhua, että lapinlahtelaisilla sohvillakin voi sairastaa.

Tähän mennessä joululomalla

Jouluvapaat ovat puolessa välissä. Varsinaiset lomapäivät on jo pidetty, mutta töihin tarvitsee mennä vasta ensi keskiviikkona.

Tähän mennessä olen muun muassa...

...istunut noin 885 kilometriä autossa ja viimeiset 155 kilometriä junassa.

...ollut parin yön hotellilomasella ja missannut kaikki Helsigin näyttelyt liian aktiivisen sosiaalisen elämän takia.

...käynyt Semifinalissa pitkästä aikaa ja nähnyt Antagonist Zeron ensimmäistä kertaa.

...sukuloinut, kyläillyt, tavannut vanhoja ja uusia tuttuja - sekä yhden ihan pari päivää uuden ihmisen.

...juonut kyläillessä ihan liikaa kahvia ja kärsinyt seurauksista.

...pistänyt pienen omaisuuden ruokakauppaan, ravintoiloihin ja pieniin lahjaostoksiin.

...löytänyt joulumielen Kerubista Joulutähden keikalta.

Yritin myös videoida sairastuneelle Markolle Haaveissa vainko oot mun, mutta en ilmeisesti osaa käyttää puhelimeni video-ominaisuutta kovin hyvin. Mutta ajatus lienee tärkein.

Nyt hiljennytään kotona kaikessa rauhassa pari päivää ennen uutta kierrosta. Ohjelmassa hallitusta kivempi SSS: sauna, sohva ja Star Wars. Toiseen, melkein yhtä hyvään S-sarjaan kuuluvat Samu Sirkka, seitankinkku ja suklaa.

Omassa joulussa parasta on kyllä se, että kaikki kasassa olevat paketit on oikeasti meille. Niitä on yllättävän paljon. T: aikuinen.

Vuodenaikastressi hoidettu

Istun sohvalla ja kun käännän katseen vasemmalle, näen virallisen sesonki-ikkunamme. Viime päivien valossa yllättävän levollinen olo.

Muita en ole vielä ehtinyt koristella.

Onnistuin nimittäin jotenkin kehittämään stressin aikatauluttamattomasta viikonlopustani. Lopulta jossain Raxin kolmannen pizzapalan tietämillä päätin heittää stressin mäkeen ja tein nopeita päätöksiä. Toisin sanoen laitoin yhdelle ystävälle tiedustelun, voiko alustavasti sovitun hengailun siirtää maanantaille ja vastasin toiselle, että on tervetullut illan aikana kylään mihin aikaan haluaa.

Joskus liikkuviin osiin näemmä sotkeutuu, vaikka niitä ei kovin montaa olisikaan.

Sittemmin aloin murehtia kokonaisvaltaisesti sitä, pidänkö perjantaina suunnitellusti muutaman ylityötunnin pois vai ottaisinko sittenkin yhden ylimääräisen lomapäivän ennen pidempää joulubreikkiä. Sitten hermostuin ja anoin lomapäivän nukkumatta enää yön yli.

Terveisiä tulevaisuuden minälle: nopea päätös stressaa huomattavasti vähemmän kuin vaihtoehtojen loputon punnitseminen. Varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa kumpikaan vaihtoehto ei varsinaisesti ole huono.

Muuten onneksi ei ole aikataulumurheille enää sen kummemmin sijaa. Joulukortit on kirjoitettu ja viimeistä lukuun ottamatta toimitettukin. Koti on enemmän tai vähemmän siisti ja lahjoistakin puuttuu vain muutama pieni yksityiskohta. Jospa ei tarvitsisi enää tämän vuoden puolella ottaa edes ministressiä!

Siitäkin huolimatta kaikesta päätellen ylimääräinen lomapäivä tulee enemmän kuin tarpeeseen. Olen näemmä käyttänyt blogiteksteissä tunnistetta "stressaa" tänä syksynä kahdeksan kertaa. Blogin viisivuotisen historian aikana sillä tunnisteella 21 kirjoitusta.

Kaikille yhtä paljon, vähän mutta sopivasti

Otsikko on lainaus Joensuun kaupunginteatterin Rahakabareen laulusta, jossa kerrotaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamisesta. Se tuntuu nyt tärkeämmältä kuin ehkä ikinä ennen tiedostavan elämäni aikana.

Teatterissa käyminen on ihanaa, mutta kieltämättä näin pimeimpään vuodenaikaan olisi syytä katsoa jotain kevyempää välissä. 

Kävin reilun viikon sisään katsomassa musikaaliksi naamioidun yhteiskunta- ja talouskritiikin Rahakabareen lisäksi iloisen YT-ajan Metsäjätin ja naistensairaalaan sijoittuvan Lumikit. Viimeisenä näkemäni kabareen toinen puoliaika teki tiukkaa, kun yhtäkkiä alkoi pelottaa ihan kaikki. Istuin yksinäni kaupunginteatterin ison näyttämön parvella ja yritin keskittyä itku kurkussa näytelmään ajatusten laukatessa ties minne kammottavista sairauksista terrori-iskuihin.

Ennen joulua pitäisi vielä nähdä Aina joku eksyy. Saa nähdä, miten pää pysyy kasassa.

Rahakabareen ajoitus oli sikälikin huono, ettei se juurikaan auttanut parhaillaan potemassani hyväntekeväisyyssyyllisyydessä. Tykkään eniten osallistua pienen mittakaavan tempauksiin, joissa voi osallistua pienestikin, mutta voi olla varma, että apu tavoittaa tarvitsijansa suoraan.

Tänä vuonna olen tukenut nuorten turvataloja joulukalenterin muodossa, lähettänyt joulukortin yksinäiselle vanhukselle ja osallistunut Joulupuu-keräykseen yhdellä paketilla. Lisäksi kiikutin joulukuun alun kunniaksi kahdet sukat turvapaikanhakijoille SPR:n toimistolle.

Nyt omatunto soimaa, kun en hankkinut Joulupuuhun toistakin pakettia, neulonut enempää sukkia tai lähettänyt jouluksi ruokalahjakorttia tarvitsevalle perheelle. Mitenhän sitä saisi taottua päähänsä, ettei ihan kaikkien joulumieli ei ole minun vastuullani ja saan käyttää rahaa myös omaan hyvinvointiini.

Toistaiseksi olen yrittänyt pakoilla ajatuksia terapiakokkailun muodossa. Täällä juhlitaan Suomen itsenäisyyttä jättimäisellä kattilalla borssikeittoa. Mikäs sen sopivampaa. Hehe.

Kummallisia kaamosoireita

Taisin tänä vuonna syödä rautakuurin ja aloittaa D-vitamiinit sekä foolihappoilun juuri passeliin aikaan. Kaamosoireet ovat nimittäin pysyneet yllättävän hyvin asioissa! Olen toki normaaliin tapaan väsynyt ja kiukkuinen, mutta se vuodenajalle tyypillinen totaalinen lohduttomuus ja silmien sumuisuus loistavat poissaolollaan.

Lisäksi ruokapuolella tapahtuu outoja. Olen ostanut viinikumikarkkeja koko syksyn aikana ehkä kahdesti ja suklaatakin normaalia vähemmän. Sen sijaan himoitsen koko ajan paitsi pähkinöitä, jotain vihreää. 

Parsakaalia ja korianteria menisi nyt ihan rajattomasti. Lempiaamiaiseni on hiljattain ollut ruisleipä tahinilla ja lehtikaalilla. Perjantain pikkujouluissa en syönyt edes jälkkäriä, mutta jätin vuolaat kiitokset edamamepapu-avokadosalaatista, jota santasinkin kiitettävästi.

Periaatteessa en voi valittaa. Vähemmän heittelevä energiataso ja järkevät ruokahimot ovat oikein positiivista kehitystä. Mutta miinustakin on.

Yleensä marras-joulukuun taitteessa alan karkottaa kaamosta suunnittelemalla jouluasioita, askartelemalla kortteja ja tekemällä kodin vaiheittaista lappusiivousta. Nyt ei jotenkin huvita. Huomaan lähinnä suunnittelevani suunnittelemista, joka päivä päätän kirjoittaa suunnitelmat auki - sitten huomenna. Näin on mennyt jo pari viikkoa.

Ennen kuin joku sieltä bittiavaruuden tuolta puolen muistuttaa olemaan itselleen armollinen, niin se on kyllä tiedossa. Lähinnä vain huolettaa ja ihmetyttää tämä flegmaattisuus, koska oikeasti nautin siitä näpertelystä. Se on lempiasioitani tässä vuodenajassa ja tuntuu tyhmältä, ettei lempiasiat huvita.

Laskin kyllä kuvitteellita rimaa jo sen verran, että ostin joulukortit tänä vuonna valmiina. Jos lempikuvittajat kortteja löytyy seteissä, tilaisuutta ei sovi jättää käyttämättä.

loppuvuoden puhdetöitä

Vuoden varsinainen recap hautuu vielä päässäni, mutta löysin itseni pohdiskelemasta etenkin mennyttä syksyä.

Syksy on ollut pitkä ja raskas, kaamosoireet olivat harvinaisen pimeän marraskuun jäljiltä pahemmat kuin koskaan. Tuntuu, etten olen jaksanut keskittyä mihinkään tai saanut mitään aikaan.

Jännästi kuitenkin olen nähnyt monia hyviä televisiosarjoja alusta loppuun. Tänään myös starttasi vuoden 54. kirja. Aktivoiduin loppuvuodesta käymään taas keikoillakin. Mutta jos hengenravintoa ei lasketa, niin on tässä loppuvuodesta tullut keskityttyä ihan konkreettisestikin johonkin.

Tein loppuun muutamankin pari vuotta laatikossa maanneen käsityöprojektin ja opettelin uusia neulekuvioita. Sain parikin itse tehtyä lahjaa kääräistyä pakettiin ja tein itselleni viimeinkin uudet säärystimet. Ja tietty nämä.

Seuraava pari on jo tekeillä.

Opettelin tekemään karamellisoituja manteleita ja kiikutin niitä lahjaksi ympäri Joensuuta. Lisäksi lähetettyjen joulukorttien määrä nousi pykälällä viime vuodesta ja näpertelin ne tänäkin vuonna itse.

Joulun aikana onnistuin kokoamaan myös parissa illassa muumipalapelin. Olkoonkin vain 500 palaa, entiselle palapelikärsimättömälle tämä on melkoinen saavutus.

Seuraavaksi haaveissa Disneyn naispahikset, 1000 palaa.

Että kummasti sitä kuitenkin tekee asioita, vaikka luulee vain lahnastelevansa sohvalla. Ovela tietysti valitsee tekemisensä sohvalle sopiviksi. Taidan jatkaa valitsemallani linjalla ja näperrellä asusteita keskiviikoksi.

joulupöydissä

Vapaat on vietetty ja töihin palattu. Minusta välipäivinä on ihan leppoisaa olla töissä, mutta myönnettäköön, että olisin ihan vaikka lauantain kunniaksi nukkunut mieluusti yli kuuteen. No, huomenna sitten.

Paluu arkeen taitaa olla edessä myös ruokapuolella. Markon haaveissa oli vielä yhteiset joulun jälkifiilistelyt, joten tein laatikoita reippaasti. Olisi kuitenkin pitänyt muistaa, miten tämä haaveilu yleensä päättyy. Eilen tulikin jo kinkkuähkypuhelu, jossa toivottiin "jotain mahdollisimman vegaanista" seuraavaksi viikoksi. Onneksi pakastin palvelee.

Itse onnistuin enimmäkseen välttymään pahimmilta ähkytiloilta, kun muistin kerrankin, ettei ruoka ole loppumassa maailmasta ihan heti - enkä edes kauheasti ehtinyt mättää lahjaksi saamiani suklaita, ellei eilisillan rocky road -festaria lasketa. Harmillista sinällään, koska suklaata ei voi pakastaa.

Mutta koska ruoka on kuitenkin ollut myös tämän poikkeusjoulun pääasia, esittelen sen kolme erilaista joulupöytää:

Jouluaaton kylmä lounas yhdelle.

Aaton päivällispöytä Kanervalassa. Pernaloora etuoikealla.

Äidillä joulupäivänä, laatikot vielä uunissa.

Hassua kyllä, en nyt löydä yhtään ruokaa, joka esiintyisi jokaisessa kuvassa. Paitsi lohi, tosin aattokuvissa graavattuna ja viimeisessä savustettuna. Että niin taitavat ne joulun maut olla kuitenkin ensisijaisesti yhdistelmissä, eikä niinkään yksittäisissä ruokalajeissa.

Huonoa: Tein ensimmäistä kertaa ikinä lanttulaatikkoa ja tuomitsin sen pikamaistelun jälkeen epäonnistuneeksi. En siis syönyt sitä sen enempää aattona kuin joulupäivänäkään. Tapaninpäivän iltana iskin laatikkoa kuitenkin lautaselle ja se olikin oikeasti aika hyvää. Onpa sitten herkkulaatikkoa pakastimessa kevättalven laiskoja hetkiä varten.

Hyvää: Keksin vahingossa, miten (Jalotofun) savutofu kannattaa käsitellä, jos siitä haluaa leivän päälle juustohöylällä höylättävän version.

Parasta: Älysin ostaa jo hyvissä ajoin karpalokivennäisvettä jääkaappiin. Vatsa kiittää.

Mutta se mahdollisimman vegaaninen ruoka vaatii nyt aivojen uudelleen virittämistä kokilta. Mites sitä sapuskaa taas laitettiinkaan ilman voita ja kermaa?

aatto kotona

Nyt on kahdestoista joulu sen jälkeen, kun muutin Joensuuhun. Tänään heräsin ensimmäistä kertaa ikinä aattoaamuna Joensuun-kodistani.

Ratkaisuni on herättänyt hämmennystä vähän siellä täällä, etenkin siksi, että Marko on normaaliin tapaan sukuloimassa. Itse reissasin Markon äidille ennen joulua, omalle sitten joulupäivänä. Muuta perhettä näen heti vuoden vaihduttua. Näin aattona olen kotona ja alkuillasta suuntaan syömään kilometrin päähän ystävien luokse.

Kuviossa parasta on se, ettei paineita ruuasta tai muista valmisteluista oikein ole. Eihän hössöttäjä toki pääse karvoistaan edes poikkeusjouluna, mutta osasin kerrankin hössöttää maltilla ja rauhassa miettiä, mitkä maut oikeasti joulun minulle tuovat tullessaan. Tein pienen rosollin ja leivoin taatelikakun, mutta piparkakut syntyivät tänä vuonna valmistaikinasta. Hain kaupasta sienisalaattia, joululimpun ja graavilohta. Piimäjuustosavottaan en itsekseni viitsinyt alkaa, mutta ostin tilalle leipäjuustoa. Luumukiisseliä keittelin ihan keittämisen ilosta. Puuron teen vasta huomenna - jos teen.

Ikkunaan leikkasin lumihiutateita ja laitoin saamani joulukortit seinälle. Ostin alesta pienen joulutähden. Hain kirjastosta kasan kirjoja ja ostin Muumi-palapelin. Keskipäivälle varasin joulusaunan, sen jälkeen aion vain olla. Tai ottaa vaikka päiväunet!

Eilen kävin ensimmäistä kertaa todistamassa joensuulaisen jouluperinteen, Joulutähden iskelmäkeikan Kerubissa. Ihana keikka, mutta olo oli vähän ulkopuolinen. Tai oli ainakin siihen asti, kunnes en meinannut päästä kotiin, kun niin monilla ihmisillä oli niin paljon asiaa. Läheskään kaikille tutuille en ehtinyt edes puhua. Olen tainnut muuttua joensuulaiseksi huomaamattani. 

Ystävien joulupöytään lähtee kuitenkin tuomisiksi ehta karkkilalainen pernaloora. Juuret ja perinteet ja mitä niitä nyt oli.

pikkujouluputki

En ole erityisen pikkujouluihminen. Käyn niissä kyllä ihan mielelläni, mutta varsinaista sesonkia en ole koskaan tajunnut. Työpaikan virallisiin pikkujouluihinkaan en mennyt, kun Rokumentissa meni samaan aikaan kiinnostava leffa, enkä ole kokenut jääneeni mistään paitsi.

Jotenkin olen silti tässä kuussa ehtinyt melkeinpä huomaamattani viisiin (5) eri pikkujouluihin.

Oli ne, jossa oli paljon venäläistä ruokaa ja ihan liikaa kuohuviiniä.

Sitten oli ne, jossa syötiin nälkään pakastetuulihattuja ja nähtiin kaupunginteatterin Working Class Hero.

Ne missä kenelläkään ei ollut aikaa tai energiaa valmistella mitään ja menulle päätyi helppoa mutta superherkullista texmexiä, jonka lomassa stressiä tuuletettiin urakalla ikkunasta ulos.

Ja tietysti ne, missä katsottiin isolta kankaalta molemmat Gremlinsit.

Eilen vielä lähestyin jo perinteistä ylipukeutumisen teemaa uudesta vinkkelistä kasarijakulla, tyllihameella ja tupeerauskammalla.

Kuvien pieni epätarkkuus kuuluu vuodenaikaan.

Enimmäkseen hyviä aikoja ja hauskoja iltoja, mutta olisikohan pikkujoulut nyt tältä vuodelta paketissa? Eipä siihen oikeaankaan ole kovinkaan monta Myyrä-kalenterin luukkua jäljellä. Next stop, Kuopio.

taskuja siellä, taskuja täällä

Perinteinen vuodenaikaan liittyvä ongelma: viimeiset lahjat uupuvat vielä, mutta kaupoista tuntuu löytyvän vain kaikkea ihan mahtavaa itselle.

Eilen yritin Punnitse & Säästä -reissun jälkeen kulkea laput silmillä Myyn läpi, mutta mikäs siellä Marimekon liikkeessä nimeäni huutelikaan.

Kuva Marimekko.

Aaa, Kurkistus-tunika! Haluan!

Tokihan se klassisempi taskumekkomalli eli Kihlatasku löytyy jo kaapistani, en vain käytä sitä. Mekkoihanuus on äidin 70-luvun peruja, mutta kun en ole äitini tapaan rakenteeltani pieni ja siro, S-koon mekon kaula-aukko hilautuu liian ylös ja näyttää hölmöltä. En ole raaskinut siitä kuitenkaan luopua, vaan olen luottanut siihen, että ratkaisen ongelman luovasti vielä jonain päivänä. Sitä odotellessa... 

Huomattavasta samankaltaisuudesta huolimatta Kurkistus on joka tapauksessa ihan eri vaate kuin Kihlatasku ja tuo malli minulle erittäin passeli. En ehkä nyt tässä rahatilanteessa kuitenkaan tee 140 euron heräteostosta, kun en muutenkaan sen hintaluokan vaatteita juuri ostele, joululahjoja itselle on jo ihan riittämiin ja sain tänään viimeinkin hankittua (Luottokunta hankki) ne kipeästi tarvitsemani talvikengät. Mutta ehkäpä tuossa olisi säästötavoite keväälle. Olen vain kärsimätön.

Onneksi joululahjarintamakin alkaa olla enemmän tai vähemmän kunnossa. Muutama pieni tervehdysmuotoinen puuttuu enää - ja niistäkin osa löytyy satavarmasti taidemuseon puodista eli kovin kauas työpaikalta ei tarvitse niitä varten jalkautua. Tehtävälista loppuviikolle on muutenkin yllättävän lyhyt. Eilisen stressipallojen pikkujouluspesiaalin jälkimainingissa ja suvun suru-uutisten aallokossa tieto tuntuu harvinaisen helpottavalta.

ps. Muille joensuulaisille kenkäangstisille tiedoksi, että visiitti Koskikadun pieneen kenkäpuotiin kannatti jälleen. Valikoima on ehkä kaupungin paras, asiakaspalvelua saa varmasti eikä näitäkään saappaita oltu hinnalla pilattu, vaikka toivebudjettini ylittivätkin. Jostain syystä kaupan olemassaoloa ei vain meinaa ikinä muistaa.

tulorajan tuolla puolen

Aikuisuus, vihaan sinua.

Olen hyvä tarkkailemaan tulojani ja menojani. Virallisten papereiden lukemisessa sen sijaan tuppaan olemaan laiska. Olen siis koko vuoden tarkkaillut tulorajaani siinä uskossa, että se lasketaan helmikuun alusta kuten viimekin vuonna. Tänään sain vuoden viimeisen tilinauhan ja tuloraja lasketaankin tällä kertaa vuoden alusta. Lisäveroprosenttihan on toki 40.

Hyvää joulua minulle!

Lohduttaudun sillä, että joulukuun juhlakauden jälkeen yleensä on sen verran ähkyä ilmassa, että ruokavalion yksinkertaistaminen tulee melko automaattisesti. Kaikki laskut eivät myöskään onneksi eräänny vuodenvaihteen korvilla, enkä normaalistikaan tykkää käydä alennusmyynneissä. Tosin talvikengät on saatava, mutta hätätapauksessa on onneksi luottokortti.

Äiti ja muu lähipiirin väki älköön siis huolehtiko. Kyllä tässä pärjätään, jos budjetoin vielä vähän normaalia huolellisemmin tulevan kuukauden menot.

Muuten on sentään vähän kevyempi olo, kun sain viimeinkin päätettyä joulun tienoon matkustamiskuviot. Liputkin on jo ostettu, joten enää ei auta arpoa. Paitsi ehkä ruokia, mutta se on onneksi ihan eri asia. Sitä paitsi piparkakkusuklaalla ja glögipullolla pääsee jo pitkälle.