Keittokirjahaaste 8: Oma reseptikirja

Keittokirjahyllyn ehdottomasti käytetyin kirja on Ikeasta muinoin hankkimani oma reseptikirja, johon olen laiskasti kirjoitellut hyväksi havaittuja ohjeita vuosien varrella.

Ne käytetyimmät sivut tunnistaa kyllä, se ovat kupruisia ja läikikkäitä. Sellaisia on mm. guacamole, amerikkalaiset pannukakut, perinteinen sima, Annikan browniet ja Maijan lasagne. Kirjan tärkein resepti on se ensimmäinen, iskältä saatu maailman paras perunalaatikon ohje.

Paljon on sellaisiakin, joita olen kasannut täyttääkseni kirjaa nopeammin (olen kärsimätön) ja unohtanut sittemmin. Valtaosa niistä on broilerireseptejä. Mene ja tiedä.

On siellä testaamattomia kasvis- ja kalapuolellakin, ja sellaiseen nyt tartuin. 

Kirjan sivuilta nimittäin löytyi palak paneer, se periaatteessa yksinkertainen kasvisannos, josta intialaistyyppisen ravintolan tason yleensä tunnistaa. Parhaimmillaan aivan huippua, pahimmillaan epämääräistä liejua. Ikinä ennen en ole yrittänyt tehdä sitä itse, enkä osaa yhtään sanoa, miten autenttinen tämä jostain jo unohtuneesta lähteestä taltioimani resepti on.

Palak paneer (pinaatti-halloumimuhennos)

500 g tuoretta pinaattia

2-3 rkl öljyä

2 keltasipulia silputtuna

3 rkl inkivääriraastetta

4 valkosipulinkynttä

1 rkl garam masalaa

vajaa 1 tl kurkumaa

200 g halloumia

50 g voita

vajaa 1 tl chilijauhetta

Huuhdo pinaatti + keitä nopeasti. Valuta + hienonna.

Kuumennaöljy, kuullota sipulisilppu, lisää inkivääri ja murskatut valkosipulit.

Lisää garam masala ja kurkuma. Kuumenna sekoittaen pari minuuttia.

Lisää pinaatti + kuutioitu halloumi. Kuumenna hiljalleen sekoittaen, kumoa tarjolle ja pidä lämpimänä.

Sulata toisessa kattilassa voi ja lisää chilijauhe. Valuta seos muhennoksen pinnalle, nosta tarjolle.

Arvio

Käytin pakastepinaattia ja halloumin tilalla Taverna Domyati -salaattijuustoa. Molemmat olivat ihan hyviä ratkaisuja. Huomionarvoista on myös, että kirjoittamassani reseptissä lukee raaka-aineissa kumina ja itse ohjeessa kurkuma. Uskoisin kurkuman olevan oikea vaihtoehto.

Olen tässä haasteessa pyrkinyt seuraamaan alkuperäistä reseptiä mahdollisimman kirjaimellisesti, mutta nyt oli pakko ottaa vapauksia. Suolaa ja pippuria lisäilin surutta. Johtuiko sitten pakastepinaatista vai mistä, mutta nestettä oli lisättävä runsaasti (vettä ja vähän limemehua). Sitten lisäsinkin jo ihan liikaa, joten oli pakko tupsautella mukaan maizenaa. Lopputuloksena oli aika kiva koostumus.

Riisiä en valitettavasti jaksanut keittää, joten soosin kaverina söin Lidlin valmista naan-leipää, joka ei ollut kovin hyvää. Muistaakseni joskus kiljoona vuotta sitten viimeksi ostamani Santa Marian leivät olivat parempia. 

Kokonaisuudessaan tämä oli kuitenkin ihan ok ruoka, 3/5. Parempaa ja huonompaakin olen syönyt ravintoloissa eli palak paneer -asteikollakin tämä on keskitasoa. Plussaa minut yllättäneestä vaivattomuudesta ja nopeudesta eli oikein passeli perjantai-iltaan.

Maun salaisuus on siinä chili-voiseoksessa, joka sitoo kokonaisuuden yhteen. Mielestäni maku (ja ulkonäkö) oli myös huomattavasti parempi seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä ja chili ronskisti sekoitettuna pinaattimössön joukkoon.

Hyväksi havaittuja palak paneer -ohjeita otetaan vastaan!

Age of Ultron

Jos käyttäisin Tumblria, nyt olisi varmaan se hetki, kun postaisin loputtoman määrän Marvel-aiheisia kuvia.

Olen viime viikot kärsinyt epämääräisestä stressistä. Herään joka työaamu tasan 5.18 eli 47 minuuttia ennen kuin kello soi. Kroppa jumittelee ja tuntuu vain pahastuvan huoltavista liikkeistä. Popcornsuklaan ahtaminen naamaan sunnuntai-iltana tuntuu paljon mielekkäämmältä tekemiseltä kuin eväiden valmisteleminen seuraaville työpäiville.

Tällaisena hetkinä on hyvä vetää 3D-kakkulat päähän ja karata hetkeksi supersankarien maailmaan. Nohevana tyttönä hain meille Avengers-liput jo sunnuntaina eli päästiin eilen optimaalisille paikoille salin keskivaiheille, vaikka tarjouspäivänä liikenteessä oli jokunen muukin.

Kuvakaappaus trailerista.

Kiitän: leffan alkupuoliskoa, hyvin toteutettua 3D:tä, Black Widow'n, Hawkeyen ja Hulkin saamaa lisähuomioita, James Spaderin ääntä, Linda Cardellinia ja Paul Bettanya.

Moitin: loppupuolella kadonnutta punaista lankaa, Quicksilverin ohuutta, Thorin taikalähdehassuttelua, Pepper Pottsin poissaoloa sekä yleensä niin ihanan Jeremy Rennerin menneen viikon internethölmöilyä, joka kiilasi vähän fanittelun tielle.

Bruce jakaa hölmöilytuskani. Kuvakaappaus trailerista.

En ollut Age of Ultronista ihan niin fiiliksissä kuin supersankareista usein, mutta se ei estänyt minua käyttämästä hyvää tovia etsien Tumblrista kuvaa, jossa olisi Buffyn ensimmäisestä jaksosta "James Spader?" - "He needs to call me" -dialogi. Piti sitten käydä Netflixissä itse kuvakaappailemassa tyhmillä ja keltaisilla suomiteksteillä. Ihan vaan sen takia, että vaikka onkin vanhentunut vähän hassusti, Spader saa soitella minulle sillä äänellään minä päivänä tahansa.

Soittelee James minulle kohta linjat kuumina tai ei, eilen noin kaksi ja puoli tuntia ajattelin joka tapauksessa jotain ihan muuta.

Kiitos siis tekijänoikeuspäivä ja kaksi yhden hinnalla -tarjous. Kiitos aina yhtä symppis Mark Ruffalo. Kiitos toissalauantaina katsottu What's Your Number -romcom, joka sai minut tykkäämään Chris Evansista. Ja Joss Whedon, jonka taitoon ohjata mukaansatempaavia, mutta yllättävän sielukkaita ja inhimillisiä seikkailutarinoita voi aina luottaa.

Kohta on muutama päivä lomaa. Jospa se aamuheräilykin siitä talttuisi. Jos ei, suunnitelmana on alkaa katsoa Marvel-elokuvia kronologisessa järjestyksessä kotisohvalta käsin. Se sitä paitsi jo vaatiikin popcornsuklaata.

Frank

Pyöriteltiin Markon kanssa hyvä tovi erilaisia osamaksu-, kertamaksu-, laskutus-, lainaus- ja luottokuvioita, jonka päätteeksi päätettiin laittamaan Visani laulamaan maanantai-iltana. Verkkokaupasta lähti tilaukseen kasa komponentteja (Markolle) ja käyttövalmis Acerin läppäri (minulle).

Tutkin läppäreitä aiemmin keväällä moneen otteeseen ja joka kerralla päädyin Acerin E5-511-mallin koneeseen, josta puuttui haaveilemistani spekseistä vain optinen asema.

Läppäri saapui luokseni torstaiaamuna ja sai nimekseen Frank. Se on sopivan monimerkityksinen.

Mad, mad, mad Photoshop skills!

Edellisen koneen alkukankeuksista oppineena otin ensimmäiseksi Windowsin lisenssitarrasta valokuvan. Sitten laitoin sen päälle kontaktimuovin. Jonka jälkeen vielä kirjoitin numeron paperille, jonka säilytyspaikka on tärkeiden papereiden mappi. Eli jos päädyn taas huoltokierteeseen, ei tule ainakaan sanomista siitä, etteikö käyttöjärjestelmäni olisi aito. Kippis sille!

Ongelmilta muuten ei luonnollisestikaan ole vältytty. En osaa vielä hahmottaa hiiren sijaintia tai uutta touchpadia, joten ikkunat siirtyvät milloin minnekin ja Facebook-viestejä on lähtenyt ihan vääriin suuntiin. Isompi harmistus on, että juuri kun sain kaikki tarpeelliset ohjelmat asennettua, Marko alkoi eilen kikkailemaan jotain palomuurien kanssa - seurauksena epämääräistä hämmennystä verkkoasetuksissa, eikä nettiin pystynyt enää yhdistämään ollenkaan. Sunnuntaiaamun ratoksi sain siis palauttaa koneen asetukset torstaisiksi ja pienen säätämisen jälkeen sain koneen jopa käynnistymään normaalisti, vaikka siinä ilmenikin palautuksen jälkeen ongelmia. Ohjelmien asennus sekä muut modaukset ovat kuitenkin edessä uudemman kerran. 

Toisaalta se tuntuu aika pieneltä vaivalta. Asennustiedot nappasin ulkoiselle kovolle talteen ennen palautusta eli tarpeen ei ole kuin ajaa ne uudestaan. Ja kun näppiksessäkin toimii kaikki näppäimet eikä hiiri jumittele minuutin välein, se ei oikeasti ole vaiva eikä mikään.

Oikeasti ainoa kunnon murhe on, ettei HDMI-vika ollutkaan vanhan koneen portissa vaan telkkarin päässä. En siis saa vieläkään konetta kiinni telkkariin, mikä on harmi Netflix-leffailtojen kannalta. Omaa arkikäyttöä se ei juurikaan haittaa, näyttökin kun on edellistä isompi.

15,6 tuuman näyttö itse asiassa tuntuu 14 tuumaan tottuneelle ihan valtavalta ja se oli myös suurin epäilykseni konetta hankkiessa, Mutta ehkä tuohon tottuu, muuten kone on nimittäin miellyttävän kevyt, vaikka onkin puoli kiloa edeltäjäänsä painavampi. Lisäksi Windows 8.1 valikkoineen vaatii käyttäjältään vielä huomattavasti sopeutumista, mutta ehkä Frankin kanssa vielä senkin selätämme.

Keittokirjahaaste 7: Kasvisruokia

Maija autoili minut perjantaina ystävällisesti kaupoille. Ostin Lidlistä noin kaikki juustot ja muutenkin täydensin kaappia kaikilla huippujutuilla. Sieltä saa nykyään brittilän lempijuustoani Red Leicesteriä ja Double Gloucesteria myös. Oi onnea!

Ongelma? Flunssanaaman ei illalla tehnyt mieli mitään ostettuja ruoka-asioita. Tarve oli helposti sulavalle ruualle, joka lämmittäisi myös sisältä. Siispä päädyin keittokirjoja selaamaan.

Jenny Stacey: Kasvisruokia

Parragon 2004

Mukavan mutkattomasti nimetty Kasvisruokia kuuluu Parhaita ruokaohjeita -sarjaan. Käännöskirjalle ominaisesti mukana on suomalaisittain vähän epätyypillisiä reseptejä, mutta nyt kun tätä selaili, ihan hauskoja ideoita kyllä löytyy. Luulen, että tämä on jäänyt käyttämättä siksi, etten ostamisen aikaan tunnistanut raaka-aineita: reilu kymmenen vuotta sitten en salettiin tiennyt, mitä on bulgur. Tai että alfalfa tarkoittaa sinimailasen ituja. Ja varmaankin olin edelleen uskossa, että tofu on aina pahaa. Reilussa kymmenessä vuodessa on siis tapahtunut minulle paljon, mutta valitettavasti vähän on kirjallekin. Etenkin suomennos on vahentunut jonkun verran. Ei taida kukaan enää puhua munuaispavuista.

Kokeilemisen arvoisia reseptejä:

- Selleri-stilton-saksanpähkinäkeitto

- Härkäpapu-minttukeitto

- Rapeat perunankuoret

- Linssipatee

- Tofukokkeli paahtoleivällä

- Bulgurilla täytetyt munakoisot

- Sieni-pinaattisarvet

- Alfalfa-punajuuri-pinaattisalaatti

- Kahvivanukas

- Hedelmäinen leipävanukas

- Suklaa-tofu-juustokakku

Ravinnontarve oli kuitenkin sen verran spesifi, että piti hylätä kaiken maailman stiltonit ja mennä peruslinjalla.

Paprika-chilikeitto

Neljälle

Ainekset

225 punaista paprikaa viipaleina, poista siemenet

1 sipuli viipaleina

2 valkosipulinkynttä murskattuna

3 dl paseerattuja tomaatteja

6 dl kasvislientä

2 rkl silputtua basilikaa

tuoretta basilikaa koristeluun

1. Laita paprikat isoon kattilaan sipulin, valkosipulin ja chilin kanssa. Lisää joukkoon paseerattu tomaatti ja kasvisliemi ja kiehauta hämmentäen hyvin.

2. Vähennä lämpöä ja hauduta 20 minuuttia tai kunnes paprikat pehmenevät. Valuta, mutta ota keittovesi talteen ja laita kasvikset sivuun.

3. Painele kasvikset siivilän läpi lusikalla. Ne voi myös soseuttaa yleiskoneessa.

4. Siirrä kasvissose puhtaaseen kattilaan ja kaada joukkoon ottamasi keittovesi. Lisää joukkoon basilika ja kuumenna hyvin. Koristele keitto tuoreella basilikalla ja tarjoile.

Muunnos

Tämä keitto maistuu myös kylmänä, kun siihen sekoitetaan 1,5 dl maustamatonta jogurttia.

Vihje

Basilikaa kannattaa kotona ruoanlaittoon. Se menestyy ikkunalaudalla.

Arvio

Keitossa oli hauskan täyteläinen koostumus, vaikka rasvaa tai kermaa siihen ei laitettukaan. Vähän kyllä tuntuu huijaukselta käyttää haasteeseen näin helppoa reseptiä, mutta toisaalta: en muista, olenko ikinä tehnyt itse paprikakeittoa ja menelmätkin olivat minulle osittain uusia (kattilakikkailu, siivilän läpi pusertelu). Vaikka myönnettäköön, että juuri niissä kohti saatoin nytkin vähän oikaista.

Annoskoot voivat hämätä. Puolitin ohjeen ja oletin saavani kaksi annosta, ja ehkä alkuruoka-asteikolla niin olisi ollutkin, mutta minä vedin kyllä kipeänäkin koko satsin pääruuaksi ihan itse. Kyytipoikana meni sitten paistopistesämpylä Red Leicesterillä ja hyvä niin. Laskin nimittäin pikaisesti, että keitossa oli kokonaisuudessaan ehkä 115 kaloria. Ei sitä kipeänäkään viitsisi pois kokonaan kuihtua.

Sanon kyllä, että tämä kaipaa ehdottomasti lisää chiliä! Ainakin jos makuaisti ei ole ihan normaalikuosissa! Vai oliko syynä se, että lähikaupan valikoimista löytyi vain punaista chiliä? Kumminkin. Paprikan paahtaminen toisi varmasti mukavan vivahteen makuun. 

Tällaisenaankin soppa kuitenkin vastasi tarpeeseen ihan hyvin. Lemppari flunssantorjuntaruokanani pysyy kuitenkin Chocochilin kookos-tofukeitto.

Kirja on ollut hyllyssäni monta monituista vuotta, enkä kerta kaikkiaan meinaa muistaa sen olemassaoloa, vaikka resepteissä ei olekaan mitään vikaa. Joutaa kiertoon.

Kriisit, kokemukset ja keski-ikä

Olen tällä viikolla käynyt osaltani laskemassa keski-ikää sekä Pepe Willbergin & kaupunginorkesterin konsertin että Tapion matineasarjassa Mr Turner -elokuvan yleisössä. Konsertista tykkäsin, elokuvasta en niinkään.

Huvitti Markon ikäkriisi konsertin jäljiltä: tuli kuulemma vanha olo, kun alle 45-vuotiaita oli koko salissa vain kourallinen, eikä niitä alle kuusikymppisiäkään itse asiassa ihan valtavasti ollut. Itsekin kyllä hämmennyin siitä, että konsertissa näkyi niin vähän nuorempaa väkeä, kun Saimaa-levy on kuitenkin saanut melkoista rummutusta. Angsti oli kuitenkin niin käsinkosketeltavaa, etten voinut välttää näsäviisastelemista siitä, että solisti on 68-vuotias ja levyttänytkin melkein 50 vuotta, joten kyllähän se heijastuu fanikantaan. En auttanut kriisiytyjää.

Sitten sain saman kriisin liepeistä kiinni, kun englantilaisesta taidemaalarista kertovan elokuvan jälkeen löysin itseni Surakan baarista ruotimasta elokuvaa ja taidemaailmaa punaviinilasin ääressä. Keski-ikäistyvä keskiluokka, täältä tullaan!

(Balanssin vuoksi todettakoon, että Surakan jälkeen kurvattiin Dollyn kautta kotisohvalle Buffyn ääreen. Vaikka onhan sekin pilotti ehtinyt täyttää jo kahdeksantoista. Apua.)

Oikeasti kaikella lämmöllä tätä kirjoittelen. Minulle on ihan sama, tykkääkö Pepe Willbergistä tai Mike Leigh'n elokuvista vai ei - tai onko kyseisiä kulttuurintuotteita arvostava tai inhoava 24- vai 74-vuotias.

En minäkään olisi todennäköisesti raaskinut normaalitilanteessa konserttiin mennä, vaikka kulttuurinystävä olenkin ja lisäksi Pepellä, tuolla suomalaisen pophistorian symppishassuhahmolla, onkin ollut lämmin paikka sydämessäni lapsuudesta saakka. Kaupunginorkesterin konsertissakin olen halunnut käydä jo pidemmän aikaa. Saatiin kuitenkin viime kesänä kiitoslahjaksi Lippupalvelun 100 euron lahjakortti, jonka käyttöehtona oli, että sillä pitää mennä katsomaan jotain, mitä ei muuten mentäisi katsomaan.

Yleensä liputan mieluisten kirjojen tai levyjen paikkaa lahjapaketissa, mutta pakko on sanoa, että se oli hyvä ehto se. Antakaa silloin tällöin reunaehtolahjakortteja, hyvät ihmiset! Täälläkin ollaan nyt yhtä uutta ja tervetullutta kokemusta rikkaampia. Ja vaikka Marko saattoikin kokemuksen sivutuotteena kriisiytyä hetkellisesti, itse aloin jo haaveilla vähän klassisemmankin puolen konserteista.

Ja kyllä, tämä oli oikeasti ensimmäinen kertani orkesterin oikeassa konsertissa. En osaa päättää, onko se enemmän hienoa vai noloa. Kummassakin tapauksessa oli jo korkea aikakin.

Kettokirjahaaste 6: The Accidental Vegetarian

Jännästi se hedari taittui sunnuntain edetessä lenssuksi ja olo on sen jälkeen ollut aika puolinainen. Skarppaukset olen varannut työajalle, vapaalla olen jumitellut. Kunnes tänään sitten piti poistua kesken iltapäivän kotiin.

Jännästi ei myöskään ole mieli tehnyt kirjoittaa ruuasta, kun ei erityisemmin tee mieli syödäkään mitään. Mutta yritänpä kuitenkin perjantain makumuistojen pohjalta.

Simon Rimmer: The Accidental Vegetarian - Delicious Food Without Meat

Mitchell Beazley 2010

Ostn tämän Amazonin lahjakortilla syksyllä 2011. Blogin arkiston perusteella olin siitä alussa ihan innossani, mutta kun en korkannut kirjaa heti, en näemmä tehnyt sitä myöhemminkään. Alan huomata kaavan keittokirjakäyttäytymisessäni: jos reseptissä on paljon raaka-aineita, pelkään niiden olevan vaikeita ja kalliita. Englanninkielinen resepti tekee niistä vieläkin vaikeampia lähestyä. Mutta tämänkin kirjan kohdalla huomasin olevani kovin väärässä, kun oikeasti aloin purkaa reseptiä osiin. Esimerkiksi valitsemaani reseptiä varten jouduin ostamaan peräti korianteria, minttua ja tomaatteja.

Vannoutuneesta lihansyöjästä vegeravintolan omistajaksi päätynyt Rimmer on kehittänyt reseptejä, joissa on hauska näkökulma ns. perinteiseen kasvisruokaan. Kirjassa on siis paljon reseptejä, jonka tyyppisiin en ole törmännyt missään muualla. Kivaa on myös, että jokaisen reseptin alussa Rimmer kertoo muutamalla lauseella, miksi tykkää kyseisestä ruuasta ja miten sen elämäänsä löysi. Taustatarina tekee erikoisemmistakin resepteistä helpompia ja tavallisemmista perusteltuja.

Selatessa pistin ylös mm. nämä reseptit:

- Mausteinen paprikahummus ja flat bread korianterinsiemenillä

- Panzanella

- Lämmin kreikkalainen salaatti ja persiljapestoa

- Kikherneitä coronation-tyyliin ja perunasalaattia

- Sieni-rarebit

- Banaanidahl

Ennen perjantain teatteria tarvittiin kuitenkin jotain suht nopeaa ja täyttävää, enkä ollut vähään aikaan tehnyt mitään pastaruokaa (mitä ihmettä? elän pastalla!). Marokkolainen spagetti siis valikoitui kokeiltavaksi.

Marokkolainen spagetti 
(vapaa suomennos)
4 annosta

300 g spagettia
1 dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
8 tomaattia pieneksi pilkottuna
1 tl kanelia
1 tl juustokuminaa
hyppysellinen kurkumaa
100 g paahdettuja mantelilastuja
100 g kikherneitä
puntti tuoretta persiljaa ja korianteria pilkottuna
kourallinen tuoreita mintunlehtiä pilkottuna
suolaa ja pippuria

1. Keitä spagetti ohjeen mukaan (jätä al denteksi).

2. Lämmitä sillä aikaa öljy isossa paistinpannussa ja kuullota sipuli & valkosipuli pehmeiksi.

3. Lisää tomaatit, kaneli, juustokumina ja kurkuma. Hauduta keskilämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes tomaatit hajoavat.

4. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää mantelit ja kikherneet.

5. Valuta pasta ja jaa se neljälle lautaselle. Kääntele yrtit kastikkeeseen ja sekoita pastan kanssa.

Arvio

Säätämättä vegaaninen! Pisteet siitä. Valmistelut pilkkomisineen ja paahtamisineen veivät tässä eniten aikaa ja energiaa. Kun ne oli hoidettu, itse kastike syntyi melko vaivattomasti.

Ruuan tuoksu lupasi paljon: kanelin ja juustokuminan yhdistelmä tuoksui nimittäin ihan järjettömän hyvältä. Olisi kuitenkin annosta puolittaessa kannattanut laittaa vielä rohkeammin kaikkia mausteita, että kokemus olisi siirtynyt myös lautaselle. Lisäsin myös kikherneiden määrää, että ruuassa olisi vähän enemmän proteiinia ja niitäkin olisi kannattanut maustaa erikseen. Mutta mantelit oli ihan huippulisä! 100 grammaa on kuitenkin aika reilusti eli leikkasin vähän niiden määrää, ettei kopputuloksena olisi pelkkää mantelisoosia.

Muutenkin tässä ruuassa kannattaa käyttää maalaisjärkeä. Jos kastiketta pitää haudutella 20 minuuttia, ei varmaankaan kannata laittaa pastaa kiehumaan ensin, vaikka ohje sanoisi mitä. Kastike kannattaa tehdä melkein valmiiksi ja sitten keittää pasta, koska vaikka toiminkin järkevässä järjestyksessä, pasta ehti jäähtyä eli se piti nakata kastikkeen kanssa pannulle, jolloin se taas ehti ylikypsyä. Ensi kerralla vielä viisaampana.

Panzanella, rarebit ja coronation-kikherneet menevät tästä kirjasta vielä varmasti testiin myöhemmin.

Vapaa viikonloppu

Tällaiset viikonloput tulevat kyllä enemmän kuin tarpeeseen. En ollut tehnyt erityisiä suunnitelmia perjantain resepitkokkailua ja teatteria lukuun ottamatta. Vanha ystäväni oli keikalla kaupunginteatterilla, joten käytiin mahat täynnä marokkolaista pastaa nauttimassa klovneriapläjäyksestä. Sen jälkeen Marko luovutti flunssan edessä ja minä jäin torstaista asti vaivannutta päänsärkyä uhmaten ihmettelemään maailmanmenoa.

En nyt erityisesti iloitse siitä, että Marko on kipeänä, mutta toisaalta se tarkoitti sitä, että oli yhtäkkiä loputtomasti aikatauluttamatonta vapaata aikaa itselle. Ostin Kekkos-olutta ja kävin kylässä. Lähdin peesissä baariin ja yritin diskoilla huonolla menestyksellä. Menin moikkaamaan vierailevaa teatteritaiteilijaa ja ajauduin pelottaviin kulttuurikeskusteluihin tuntemattomien taideihmisten kanssa. Ja tässä oli vasta perjantai!

Lauantai oli pisin ja omalla tavallaan paras päivä aikoihin. Ulkoilin, kävin kiireettömällä terassikahvilla ja kirjastossa, leffailtailin hyvän mielen elokuvien parissa, kuuntelin musiikkia ja löysin vinkistä uuden artistin. Siinä lomassa pesin kylppärin ja hoidin ensi viikon kauppa-asiat kuntoon.

Nyt on sunnuntaiaamupäivä. Minä en tiedä, mitä kiireetön sunnuntaiaamu muille tarkoittaa, mutta minulle se mitä ilmeisimmin tarkoittaa kotihommien vapaaehtoista tekemistä. Kahvinkeitin on puhdistettu etikalla, sämpylät paistettu ja pyykit koneessa.

Kohta aion viettää laatuaikaa toipilaan kanssa, mikä on kiva, koska tämä on viimeinen yhteinen vapaapäivä ennen vapunpäivää (eläköön eri tavalla rytmittyvät työviikot). Seuraavasta ohjelmattomasta vapaasta viikonlopusta ei vielä ole tietoa. Halleluja.

Sitä ennen kuitenkin kellahdan dekkarin kanssa sohvalle. Pasta-asioissa palaan suosiolla blogiin myöhemmin. Ehkä se hedarikin on sitten jo tipotiessään. Tänään en ole enää tarvinnut särkylääkkeitäkään!

Keittokirjahaaste 5: Suolaiset ja makeat piirakat

Ehdin reissusta huolimatta viime viikolla viettää vielä toisenkin keittokirjahaastekelpoisen kokkailutuokion. Sen myötä olen siis toistaiseksi edellä aikataulusta. Maagista!

Suolaiset ja makeat piirakat

Gummerus 2007

(Alkuteos Tart - Sweet and Savoury Recipes 2004, suom. Kirsi Tuittu)

Nimensä mukaisesti tämä kirja sisältää suolaisten ja makeiden piirakoiden reseptejä arkeen ja juhlaan. Kyseessä on käännöskirja, joten olen vierastanut vähän raaka-aineita ja erilaisia taikinoita, vaikka kausittain tuleekin leivottua paljonkin jos jonkinlaisia piirakoita. Ehkä kirjasta tulisi lähestyttävämpi, jos alusta löytyisi vaikka "helposti sovellettava kasvispiirakka" ja sitten vasta sukellettaisiin sardinien, ankan ja Gran Marnier'n maailmaan. Plussaa kuitenkin kattavista yleisohjeista, jotka esittelevät niin välineet, työvaiheet kuin erilaiset koristelutekniikatkin!

`

Harkitsemiani reseptejä:

- Munakoiso-tomaatti-halloumipiirakka

- Punajuuri-camembertpiirakka

- Homejuusto-purjopiirakka

- Tarte Tatin salottisipulista

- Ranskalainen omenatorttu

- Luumu-sitruunapiirakka

- Aprikoosipiirakka

- Vadelma-mantelipiirakka

- Viikunapiiraat

Pääsiäissunnuntain päivällistreffeille oli kuitenkin napsahtanut jälkkärinakki, joten päädyin makean piirakan pariin. Ajatuksissani pyöri ranskalaistyyppinen sitruuna-marenkitorttu ja kirjasta löytyi siihenkin sopiva resepti. Ei sinällään ihme, sellainen piiraiden klassikko on kyseessä. Mutta klassikko tai ei, en ole ikinä ennen tehnyt marenkikakkua, joten taisi olla korkea aikakin.

Täyte näyttää epäilyttävästi vaahtokarkkimassalta tai kreemiltä.

Sitruunamarenkipiirakka

Marenki onnistuu parhaiten, kun vatkaat munanvalkuaiset puhtaassa, kuivassa kulhossa. Monet lisäävät vaahtoon hyppysellisen suolaa tai muutaman tipan sitruunamehua.

Valmisteluun: 35 minuuttia + taikinan lepoaika

Paistamiseen: 50 minuuttia

Uuninlämpö: 200*C

Annoksia: 6

175 g makeaa murotaikinaa

25 g maissitärkkelystä

100 g sokeria

1,5 dl vettä

2 sitruunan raastettu kuori

1 sitruunan mehu

25 g voita

2 munankeltuaista

Marenki:

3 munanvalkuaista

175 g sokeria

1. Valmista taikina [käytin kirjan reseptiä]. Kauli taikina ja painele se syvään, halkaisijaltaan 20 cm:n piirakkavuokaan. Anna taikinan levätä viileässä ja esipaista sitä sitten 20 minuuttia.

2. Sekoita maissitärkkelys ja sokeri kasarissa. Lisää joukkoon vesi, sitruunankuori ja sitruunamehu. Keitä koko ajan sekoittaen, kunnes täyte on saonnut paksuksi ja tasaiseksi. Nosta kasari liedeltä ja lisää voi. Anna jäähtyä hetken.

3. Vatkaa keltuaiset. Lisää keltuaisten joukkoon 2 rkl täytettä ja kaada seos takaisin kasariin. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes täyte on saonnut lisää. Kaada seos piirakkapohjalle. Paista piirakkaa vielä 15 minuuttia, kunnes täyte on kiinteää.

4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon 1 rkl sokeria vatkaten ja kääntele loput sokerista sekaan. Levitä vaahto kauttaaltaan täytteen päälle. Paista piirakkaa vielä 10 minuuttia tai kunnes marenki on ruskistunut.

Keltuaisen ja valkuaisen erottelu on kumman tyydyttävää puuhaa.

Arvio

Koska kerrankin pyllyynnyin tekemään murotaikinankin itse, piirakan tekemisessä tuntui olevan loputon määrä vaiheita. Koska tein piirakan ohjetta laakeampaan vuokaan - ja uunini polttaa piirakkapohjat ihan joka kerta - paistoajat vaativat vähän kikkailua ja reunat kärähtivät mureaksi keksiksi silti. Muuten ei varsinaisesti valmistamisen suhteen valittamista: ohjeet olivat selkeät eikä marenkipäällys ollutkaan mitään salatiedettä. Lopputuloksestakin tuli varsin sievä, vaikkei isommasta vuoasta johtuen ollutkaan yhtä muhkea kuin reseptin kuvassa.

Annospala valitettavasti näyttää pienemmältä kuin on.

Mutta sitten se tärkein: tästä ohjeesta ei sitten tule kuusi palaa. Ehkä 10, jos makeannälkä on valtaisa, ennemmin vaikka 12. Koska voi hyvä ihme, miten yliäitelä piirakka tästä tuli. Odotin ihanaa sitruunaista piirakkaa, jonka kirpsakkuutta marenki vähän leikkaisi. Lopputulos oli kuitenkin yltiömakeaa täytettä vielä makeammalla kuorrutteella. Tietysti Marko vielä ohjetta mukaillen leikkasi meille kaikille jälkkäriksi laivan kokoiset palat, joten ähky ja sokeriöveri oli taattu, eikä ruoka tuntunut sulavan mahassa ollenkaan. Alle syödyllä juuresvoittoisella ja jättimäisellä päivällisellä ei luonnollisesti ole osuutta asiaan.

Mutta mikäs sen leppoisampi tapa viettää laatuaikaa ystävien kanssa kuin lattialla maaten ja turvotusta valittaen? Siinä vierähti ainakin tunti, pari!

Koff kruunaa kattauksen.

Eli kun seuraavan kerran tartun marenkipuuhiin, leikkaan ohjeen sokeria ja reilusti. Tämä piirakka löytyy muuten makeiden reseptien arkiosastolta. En ehkä uskalla kokeilla juhlareseptejä ikinä. Kuinka monta vaihetta niissä enää voi olla?

Sen sijaan voisin kyllä kokeilla vegaanista marenkia, jonka reseptiin törmäsin vastikään. En tiedä, miten se soveltuu piirakkaleivontaan, mutta kokeilemisen arvoinen asia joka tapauksessa. Täytteessäkään kananmuna ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys.

Rakas Amy

Helmikuussa luin seuraavat kirjat:

Amy Poehler: Yes Please

Minä rakastan Amy Poehleria. Mitä ilmeisimmin koko maailma rakastaa Amy Poehleria, mutta silti minun suhteeni Amyyn tuntuu henkilökohtaiselta. Siksi olen odottanut tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa ja kas, kirjan lukeminen vahvisti sidettä entisestään. Olen viime aikoina katsonut niin paljon Parks & Recreationia, että tuntuu vähän pahalta muistaa, etteivät Amy ja Leslie Knope ole sama henkilö. Tästä kipeästä kohdasta huolimatta Yes Please oli kaikin puolin hurmaava kirja: hauska, älykäs ja täynnä asiaa. Opin ihan valtavasti amerikkalaisesta komediamaailmasta ja komediateatteriskenesta sekä niiden sisäisistä suhteista. Välissä oli paljon tärkeitä pointteja tasa-arvosta, hyvästä käytöksestä ja ihmisyydestä yleensä. Kirja on melkoinen järkäle ja sen sivuilla Poehlerin elämästä paljastuu paljon, mutta ei liikaa: yksityiset asiat pysyvät yksityisinä, mutta lukijan uteliaisuus tyydytetään kyllä. Olisin silti toivonut enemmän kuvia vuosien varrelta ja laajemmin juttuja suhteesta Greg-veljeen ja Tina Fey'hin (noinko se taipuu?). Lykkäsin Markolle luettavaksi saman tien ja toivoisin, että tämä löytäisi tiensä mahdollisimman monen lukulistalle, rakastaa Amy Poehleria valmiiksi tai ei. Pitää ostaa oma kappale kirjahyllyyn, en varmaankaan saa Vaarakirjastojen ainoaa nidettä ikuisuuslainaan.

ps. Kirjan alussa Poehler luettelee hyviä naisten kirjoittamia kirjoja, jotka ovat toimineen inspiraationta tälle teokselle. Ihana huomata, että on lukenut niistä melkein kaikki.

Mindy Kaling: Is Everyone Hanging Out Without Me? (And Other Concerns)

Yes Pleasen jälkeen en oikein osannut tarttua mihinkään kirjaan. Ratkaisu: toinen naiskoomikon kirjoittama muistelmateos. Ennen kirjaa en tiennyt kirjoittajasta juuri muuta kuin sen, että Mindy Kaling käsikirjoittaa The Officen jenkkiversiota, mutta se ei haitannut lukukokemusta. Kirjan jälkeen tiedän mm. seuraavat asiat: hauska kirjoittaja, viehtättävä sekoitus räväkkyyttä ja sovinnaisuutta, rakastaa ruokaa ja Amy Poehleria. Plussaa myös ehdottomasti parhaiten nimetystä kirjasta pitkään aikaan.Viihdyin kirjan parissa vallan hyvin ja koen Mindy Kalingin olevan erittäin tervetullut tuttavuus. Parks & Recistä selvittyäni voisin ehkä siirtyä The Mindy Projectin pariin. Tai jopa siihen Officeen, jota en vieläkään ole uskaltanut korkata!

Tracy Chevalier: Neito ja yksisarvinen

Tarina 1400-luvun Pariisista ja Brysselistä sekä taiteilijasta, joka on paitsi todella lahjakas, myös armoton hamesankari. Tarina on tietysti fikstiivinen, mutta taustalla on paljon tottakin. En silti oikein jaksanut tästä innostua. Kertoja vaihtuu luvuittain, joten henkilöhahmojen motiiveihin ja sisäiseen maailmaan ei oikein päässyt käsiksi. Luulen, että jos olisin nähnyt livenä tarinan keskiössä olevat kuvakudokset, myös romaani olisi toiminut paremmin.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, 2. Sairaus

Rasmuksen, Benjaminin ja kumppaneiden tarina jatkuu, keskiössä on tutut nimet, mutta painotus on eri hahmoilla kuin joihin viimeksi ehti tutustua. Kolmiosaisen romaanin toinen osa on edeltäjäänsä henkilökohtaisemman oloinen, vähemmän tilastoja esittelevä ja avoimesti journalismia hyödyntävä teos. Enää ei pureuduta niinkään AIDS-hysteriaan vaan sairauksen vaikutuksiin yhteisön sisällä. Sairauskuvaus on yksityiskohdissaan inhottavaa, mutta mielestäni perusteltua. En tiedä, miten selviän viimeisestä osasta, kun tätäkin luin jo tippa linssissä ja kylmät väreet selkäpiissä. Kaunista, kamalaa ja edelleen vuonna 2015 tarpeellista tekstiä.

Juri Nummelin (toim.): Verenhimo: suomalaisia vampyyritarinoita

Maija suositteli tätä taannoin ja  olipa piristävä löytö. Kokoelmateoksesta löytyy vampyyrimyytin modernisointia, hyvin perinteistä tulkintaa, vaihtoehtoista historiaa ja yhteiskuntakritiikkiä. 22 kirjoittajan kokoelmassa taso ja tyyli vaihtelevat paljon, toiset tarinat kolahtavat väkisinkin paremmin kuin toiset. Sen enempää erittelemättä sanottakoon osa teksteistä tuntui vähän tervanjuonnilta, mutta niitä tasapainottivat muutamat todella hyvät novellit. Blogiarvioiden perusteella sama ilmiö on ollut kaikilla, mutta esille nostetut suosikit poikkeavat toisistaan paljonkin. Hauskaa! Lisäksi plussaa Waltarin ja muiden vanhemman polven kirjailijoiden nostamisesta tuoreempien tekstien rinnalle. Kaiken kaikkiaan sanoisin tämän olevan hyvä pyllistys "en tykkää suomalaisista kulttuurintuotteista X"-ihmisryhmälle. Kyllä Suomessakin tuotetaan jos jonkinlaista: jos yksi ei toimi, ei kannata haudata koko kotimaista tuotantoa.

Keittokirjahaaste 4: Smoothiet ja mehut

Lähden huomenna suoraan töistä pääsiäisreissuun ja muutenkin olen ehtinyt olla kotona tällä viikolla aika vähän. Keittokirjahaasteessa mennään siis helpoin edellä.

Ruokasuosikit: Smoothiet ja mehut

Parragon / Big Sur Oy 2010

Ostin tämän joskus heräteostoksena Suomalaisen kirjakaupan kampanjatuotteena ja muistankin silloin innosta piukeana tehneeni heti kookoksisen vesimelonismoothien. Hyvää muistaakseni oli, mitä nyt melko kermaista. Sen jälkeen kirja on saanut maata hyllyssä. Kirja on kiva ja kompakti, ohjeita on laidasta laitaan ja ne ovat sopivat tiiviitä. Lisäksi joka ikisestä ohjeesta löytyy kuva, joka kerrankin vastaa verrattain hyvin myös lopputulosta. Mukavan konstailematonta! 

Olen tehnyt elämässäni ihan kiitettävän määrän erilaisia pirtelöitä ja smoothieita, joten päätin valita sellaisen reseptin, jollaista en itse tulisi ikinä improvisoineeksi. Raaka-aineissa ei ole siis kyse huonosta aprillipilasta.

Miksi tässä on ihan erilaiset värit? Kirjan kuvassa juoma ei ole noin kellervä.
Eikä pöytäliinanikaan valitettavasti hehku enää noin vihreänä.

Aamusmoothie

kahdelle

2,5 dl appelsiinimehua (käytin tuorepuristettua)

1,25 dl maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista)

2 munaa

2 banaania pakastettuina viipaleina

2 pientä banaania

1. Kaada appelsiinimehu ja jogurtti tehosekoittimeen ja sekoita varovasti.

2. Lisää munat ja jäätyneet banaaniviipaleet ja sekoita tasaiseksi.

3. Kaada seos laseihin ja koristele banaaneilla.

Arvio

En nyt erityisemmin ihastunut kananmunapirtelöön, mutta kieltämättä olin vähän pettynyt, ettei tämä ollut omituisempi kokemus. Maku oli hennon banaaninen ja tuorepuristetun appelsiinimehun myötä vähän (mutta vain vähän) kirpsakka. Ihan kiitettävän tuhti tapaus jugurtteineen ja munineen kumminkin. Söin iltavuoron takia aamupalan normaalia myöhemmin ja lounasnälkä oli sopivasti kolmisen tuntia myöhemmin. Eli sanoisin jonkinlaiseksi menestykseksi. Ehkä teen tätä vielä joskus, kun ei voi syödä paljon, mutta pitää jaksaa vähän pitempään!

Pikkubanaania en muistanut koristeeksi ostaa :(

En omista mehulinkoa ja smoothieiden kanssa olen aika kokeilunhaluinen muutenkin, joten minulle tämä on vähän turha kirja. Jos joku kaipaa lisäinspiraatiota juotaville herkuille, kirja pääsee luotani kiertoon. Halukkaat uudet omistajat voivat ilmoittautua kommenttiboksissa!