lokakuun viimeinen

Heräsimme tänään aamulla kellonsoittoon Futuramaksi, mutta telkkaristapa ei tullutkaan kivoja animaatiosarjoja 90-luvun lopulta vaan Jamie Oliverin ruokasotaa. Ehkä ensimmäistä kertaa aikuisiällä olin autuaan tietämätön kellojen kääntämisestä. Voi sitä unenpöpperöistä hämmennystä ja nolostelua. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Sai rönötellä tunteja peiton alla kahvimukin ja aamiaisjugurtin kanssa telkkaria tuijotellen ja silti kello oli vasta alkuiltapäivä, kun lopulta sain itseni liikkeelle.

Ja sitten tärkeään tiedotukseen: Sinkkunaiset, huomio! Suippokorvat ovat ilmeisesti kuuminta hottia. Tämä on empiirisen tutkimuksen tulos. 

Pyörähdin eilen kekkereillä ja Palaverissa moisissa koristuksissa (kiitos vielä lainasta, Maija) ja olen saanut viimeksi näin paljon ns. ulkopuolista huomiota kesällä 2005. Silloin pukeuduin Armi Aavikoksi ja käyskentelin Karkkilan yössä vaaleassa kiharaperuukissa, piukassa paidassa ja tolppakoroissa. Suippokorvat ovat vain Armi-asustusta vaivattomammat ja mukavammat. Kyseessä taitaa olla samankaltainen kollektiivinen innostuksen aihe kuin jos mies omistaa kissanpennun. Huomiota heruu. Sitten vaan itse kukin päättämään, miten siihen suhtautuu. Itse päädyin keskustelemaan tuntemattoman herrashenkilön kanssa, kuinka ravitsemusliike on vulkanilaiselle hyvä areena tarkkailla ihmisten kulttuuria vapaassa ympäristössä, oma kansa kun tuppaa olemaan järjestelmällisepää ja jäyhempää. Käy se näinkin.

Hassuja aikoja. Tuntuu kuin en tekisi mitään tai näkisi ketään. Päällimmäisenä on turhautuminen verkko-opintojen "keskusteluihin," työttömyystylsyyteen ja siihen, ettei Vinhan nettisivukoodi taivu tahtooni, vaikka kuinka väännän. 

Silti noin puolentoista viikon aikavälillä olen muun muassa ollut Jennan luona kreikkalaishenkisellä illallisella (rima aika korkealla, jos Arvosta mun illallista -teemailta kotiini vielä joskus rantautuu), käynyt tanssaamassa Holikin levyjulkkareissa, nähnyt uutukaisen Facebook-elokuvan, lukenut Westön järkäleromaanin (Älä käy yöhön yksin, lukaiskaa ihmeessä) käynyt teatterissa (Kullervo.Nyt, menkää ihmeessä) ja kaksissa naamiaisissa. Ja viettänyt monta hiljaista koti-iltaa neuloen kuin pieni säärystineläin.

Uusi säästäväinen minä riemuitsee näissä tekemissä etenkin siitä, että  ne eivät maksaneet monia rahoja.  Jenna tarjosi ruuan, leffassa kävin synttärinä saadulla lahjakortilla. Teatteriin sain taas omaisnäytöksen ilmaislipun ja  Katja tarjosi kultturellin punaviinilasin väliajalla. Molempiin naamiaisiin oli eri asut, jotka löytyivät lainaksi ystävien varastoista. Siispä riemu - ainakin aina kun sen muistan. Ehkä se on tuo ulkona vallitaseva tukahduttava harmaus, joka pyyhkii kivat tekemiset, ihmiset ja asiat jonnekin mielen muistamattomiin. Lääkkeeksi kaamosta vastaan määrään värikkäitä irtokarkkeja ja ihania juuresruokia ja Scrabblea ja pussailua ja laadukkaita rakkauselokuvia ja rentouttavia liikuntakokemuksia ja hyvää teetä ja lisää neulomista

Anttilassa on taas nerokkaasti rakennettu levyale. Se uusi säästäväinen minä itkee katkeria kyyneleitä. Vanha minä iloitsee kahdeksan euron Robbie-levystä.

juhlaa!

Lumi, tule jo!

Syksy on ollut tosi lyhyt, joten en vielä oikeastaan kaipaa talvea. Mutta nämä aamut ovat murhaa. On niin pimeää, etten jaksa tehdä aamuisin mitään. Haluaisin tehdä päivän opiskelu-urakat alta pois aamupäivisin, jotta iltapäivän voisi hyvällä omallatunnolla vaikka lukea tai ulkoilla tai mitä ikinä, mutta silmäni eivät kykene tarkentamaan tarpeeksi ja päähän sattuu ja on muutenkin tiedonhaun menetelmistä harvinaisen epäinspiroitunut olo.

Ellei tämä ole vieläkin sitten kaikuja vuosijuhlasta. Nyt on kyllä viimeinkin hyvästelty nuoruuden päivät, en kykene enää valvomaan. Selvisin jatkojen jälkeen nukkumaan puoli kuuden aikaan ja suuntasin  pakotettuna sillikselle ja aamusaunaan jo yhdentoista jälkeen. Unet jäi vähälle, mutta onneksi oli Marko patistamassa liikkeelle. Silli-suolakurkku-paprikaleivät, mehu, jääkaappikylmät karkit ja sauna nimittäin takasivat sen, ettei ollut ihan maailmanlopun olo, vaikka loppupäivä menikin hyvin tehokkaasti peiton alla. Vedin myös  seuraavana yönä melkein 12 tunnin yöunet, mutta silti maanantai meni ihan sumussa - jopa niin sumussa, että ostin vahingossa 400g Ingmanin rasvatonta raejuustoa tavallisen sijaan (virhe jota en tee enää ikinä). Nyt siitä kumi-ihmeestä kärsitään sitten koko viikko.

Jälkikäteen seuranneista väsymystilasta ja niska-hartiajumista huolimatta hienot kekkerit.

Jäykistelyä ennen kuin poseeraamiseen tottui. Pihistin kuvan Maijalta.

"Look how pretty everyone looks! Even the girls!" totesi Kentsu saapuessaan.
Ei ollutkaan Sannan kanssa sama mekko, kelpaa siis naureskella. Piian kuva.

Aina pitää olla ainakin yksi näitä. Huomaa Virpin rouheat
korut (myös minulla).

Alan hiljalleen tykätä Piian tyylistä kuvata vähän eri kulmasta
kuin se tyyppi, jolle ihmiset poseeraa. Parhauskuva.

Ruoka oli hyvää (salaatit! pähkinät!) ja ihmiset hyvällä tuulella. Käytännössä kaikki näyttivät ihan älyttömän hyviltä ja hienointa olikin ehkä juuri se, että kerrankin oltiin panostettu ulkonäköön omana itsenä, ei siis naamiaisasuun. Alkukankeuden jälkeen juttu lensi ja ohjelmakin toimi. Ja jatkoilla kollektiivinen rakkauden tunne valtasi ihmiset aiheuttaen vauhtia ja hämmentäviä tilanteita. Jos minua ei talutettu kädestä pitäen kotiin, olisin varmaan jäänyt viettämään aikaa Janin iPodin kanssa tanssilattialle aamuun asti. En silti sano, että lisää näitä, koska tämä oikeasti vei kaikki mehut. Mutta hienoa oli kuitenkin.

Sen kyllä sanon, että useamminkin voisi viettää pynttäys/hemmottelupäivää. Oli ihan mahtavaa varata tunteja siihen, että käy rauhassa suihkussa, hoitaa ihoa, lakkaa kynnet, makoilee piikkimatolla, kihartaa tukkaa ja meikkaa huolella. Sisäinen tyttöni alkaa oikeasti päästä valloilleen ja se onkin oikeastaan ihan ok. Tämän valaistumisen kunniaksi aion osallistua chick lit -lukupiiriin ensi kuussa. Tykkään muutenkin lainata aina "oikeiden" kirjojen lisäksi kevyttä hömppää, miksi en siis tekisi niin seurassa (ja vielä vähän tieteen nimissä - täällä suluissa puhuu vielä vanha, epävalaistunut minä).

Uusi VHB-single tuli kuunteluun internetin ihmemaahan eilen. Osittain tykkään, osittain olen varautunut ja ihan vähän pettynytkin. Vanhalle tuotannolle uskollinen, mutta onko jopa liiaksi. Äärimmäisen hieno, munakas basso. Mutta voisiko noita Mikon lauluosuuksia laskea edes vähän edes joskus? Toisaalta muistelin eilen sitä hetkea, kun kuulin Kiss a Wishin ensimmästä kertaa ja ajauduin pienimuotoiseen mutta kovaääniseen kriisiin siitä, etten oikein tykkää Mikon äänestä. Kuurouduin asiaan silloinkin, ehkä siis nytkin.

in and out of consciousness

Maailman paras juttu tällä hetkellä on Robbie Williamsin uutukainen kokoelmalevy.

En oikeasti ymmärrä, miten olin taas kyseisen artistin painanut jonnekin mielen taka-alalle, mutta onneksi tämä (suht osuvasti nimetty) levy on ollut tehomainonnassa viimeisen viikon. 38 raitaa silkkaa onnea. Eniten edelleen uppoaa Sing When You're Winning -ajan Robbie, koska silloin mies oli mielestäni laulajana parhaimmillaan. Toisaalta olen huomannut lämmenneeni täysin myös Escapologyn jälkeiselle tuotannolle (muullekin kuin Tripping ja Advertising Space) - eilen jo jammailin Rudeboxiakin ja etenkin sen levyn muita ralleja ihan innoissani. Robbie on ihana. I-ha-na.

Niin että nyt hyvän melodisen popmusiikin ystävät levykauppaan tai Spotifyn syövereihin.

Toinen parhaus on Jani, joka piipahti tänään ovellani hakemassa vara-avaimensa ja tuomassa samalla ne kolme Beatles-levyä, jotka lupasin ostaa pois joskus loppukesästä. Ja hupsista, laukusta ilmaantui myös kaksi bonuslevyä ihan ilmaiseksi, Janilla kun ei ole kuulemma niille enää tarvetta. Olen nyt siis Leonard Cohenin The Futuren ja Prodigyn singlekokoelman onnellinen omistaja. Arjen ystävälliset teot kunniaan.

Huomenna vuosijuhlat. Jännittää vähän valmistautumiset ja hiusten kihartumisen onnistumiset ja jutut. Koitan kuitenkin olla panikoimatta liiaksi yksityiskohdista. Jätin suurimman osan ylellisyystuotteista kauppaan, mutta investoin kuitenkin uuteen kynsilakkaan ja luomivärisiveltimeen (tuplapäällä). Ehkä silmämeikkini pysyy naamalla ilman pohjustusvoiteitakin. Ja ehkä maailma ei kaadu siihen, että minulla ja Sannalla taitaa olla melkein samanlaiset iltapuvut. Onneksi se on hieno.

kulutuksen kamaluus

Muutaman päivän sisään on tullut useammassakin paikassa vastaan huomautuksia siitä, kuinka Atria, Myllyn Paras, Valio, Kesko ja S-ryhmä ovat mukana rahoittamassa uuden ydinvoimalan rakentamista.

Perkele.

Eettinen kuluttaminen, tai mikään sinne edes etäisesti viittaava, tehdään kyllä taas tallaajalle ihan hiton hankalaksi. Atria tai Myllyn Paras eivät kovin usein muutenkaan löydy ostoskoristani, mutta nuo kolme viimeistä tuottavat kyllä ongelmia. En voi käydä enää missään lempikaupoistani tuntematta pistosta omassatunnossani. Ainoa Lähikaupan omistama kauppa ruutukaavalla on Valintatalo, joka on kukkarolleni turhan tyyris ja valikoiman rajallisuuskin tulee usein vastaan. Ja jos kauppaan lähtee, kylmähyllyllä iskee seuraava pulma. Ingmanin tuotteiden enimmäkseen kadottua valikoimista valinta ei ole nykyään kotimaisten ja ulkomaisten maitotuotteiden välillä vaan pitääkin valita, ottaako ulkomaalaista maitoa ja vie toimeentulon suomalaisilta tuottajilta vai tukeeko eettisesti epäilyttävää toimintaa ostamalla ydinvoimamaitoa. 

Punnitse ja säästä -kauppa ja tori ovat toki mukavia paikkoja, mutta en minä niistä ihan kaikkea saa.  Lopetan kohta syömisen, loppuu sillä nämäkin huolet.

Pinnan venymistä koetellaan nyt muutenkin, koska jostain syystä nettini ei ole muutamaan päivään toiminut iltakuuden jälkeen. Netin varassa toimii tällä hetkellä työnhakuni, opiskeluni, talkootyöni ja ikävän suuri osa sosiaalisesta elämästäni eli sanomattakin selvää, että olen ollut vähän turhautunut tilanteeseen. Ehkä Elisa tekee asialle jotain lähipäivinä, muuten joudun soittamaan sinne. Voin jo kuvitella, kuinka puhelun päätteeksi jotenkin saan käännettyä asian niin, että tämä on ehkä sittenkin omaa tyhmyyttäni ja mitäs sitä netillä edes iltaisin tekee, kun voi vaikka lenkkeillä

Eli toivon, että ongelma korjaantuu itsestään. Sillä aikaa koitan keskittyä esimerkiksi tekemään asiat valmiiksi päiväsaikaan. Ja vaikka iloitsemaan kivoista asioista elämässäni, esimerkiksi:

- selvisin viime viikonlopun Tampereen-reissusta loppupeleissä melko pienin kustannuksin

- sain ostettua uusia lautasia ja kulhoja (+ kaksi ihanaista, jättimäistä viinilasia) ja keittiössä pyöriminen on taas inspiroivaa

- sain Play.comista neljällä eurolla tilaamani That Mitchell and Webb Look DVD:n (ensimmäinen kausi) eilen

- Rokumenttiin on tulossa huippuja elokuvia, eikä esittelyiden kääntäminenkään ole ollut toistaiseksi ihan pyllystä

- olin sunnuntaina 32-vuotiaan synttärisankarin lastenkutsuilla, jossa oli ongintaa, sushia ja skumppaa

Ai niin! Lisäksi lähdin eilen etsimään maustehyllyksi kelpaavaa ratkaisua, että saisin keittiöön lisää säilytystilaa. Ei löytynyt, mutta sen sijaan löytyi piikkimatto superalennuksesta. Sisäinen sulovilén otti vallan ja näin taipui epäeettinen kuluttajamme heti asioimaan Keskon tytäryrityksessä. Se oli oikeasti edullinen. Selkä ja niska-hartiaseutu kiittävät Suloa.

jimi

Voi rotta. Nyt on kyllä harvinaisen painavaa asiaa jaettavana.

Joudun harmikseni viimeinkin pyörtämään puheeni siitä, että Jimi Pääkallo on oikein komea mies, mutta sen musiikki on tarttuvasta hittipotentiaalistaan huolimatta varsin kökköä. Tai Jimi Pääkallon kohdalla saattaa näin ollakin, mutta Jimi Constantine taas..

Dirty Cinderella

Ikävä kyllä tilanne ei ole muuttunut niin päin, että musiikista olisi yhtäkkiä tullut huippua. Koska tuosta en keksi enää mitään hyvää sanottavaa edes ulkonäöllisesti. Dirty Cinderella ei ole enää edes noloa, se on vain yksinkertaisen karmaisevaa. En olisi ikinä uskonut kaipaavani Teach Me Lovea, mutta nyt se piste on saavutettu.

Esitän siis, että popmusiikin jumalat palauttaisivat radioaaltojen riesaksi Technicolourin rallatukset ja muuttaisivat Jimi "haluun näyttää Eric Northmanilta lol" Constantinen takaisin Pääkalloksi. Pliis.

(Ja mitä halvattua nuo Cheek, Uniikki ja Tidjân tuolla tekee?)

// edit: Maija bongasi, että Jimi näyttää myös Jarkko Valteelta. Kovin totta.

anna mennä ja feidaa rypyt sun otsassa

Ihanat ihmiset lahjoittivat minulle syntymäpäivälahjaksi yhteensä kaksi  kymmenen euron lahjakorttia Tapioon. Mutta mitä! Mr Nobody ei ole muka tulossa tänne ollenkaan? Itkupotkuraivari. Onneksi tulevissa ensi-illoissa näkyy edes jotain muuta mielenkiintoista. Mutta silti. Uusi Jared Leto kankaalle tai en ala.

Asiaan ratkaisua pohtiessa pitää keskittyä muihin kivoihin asioihin, kuten siihen että Pariisin kevään keikka oli eilen. Sain synttärilahjaksi myös sisäänpääsyn sinne, josta olen edelleen kovin kiitollinen, lippujen hinnat kun olivat jälleen vaatimattomassa 15 eurossa (+ narikka).

Nurisen ensin nuristavat pois alta:

Aaaargh! Night ei nyt itsessäänkään ei nyt itsessäänkään minua tunnetusti miellytä, mutta lisäksi se on ihan hirveä keikkapaikka. Matala "lava" (tokihan eteen sattui myös pitkiä miehiä), seinistä/tolpista kumpuilevat äänet ja hulvaton volyymi tekivät keikasta jälleen melkoisen haasteen sekä yleisölle, artistille että miksaajalle. Eli olosuhteet nähden hyvä keikka, mutta kuten Jaakon kanssa pohdittiin, ensi kerralla mieluiten paikassa, joka olisi esim. lähtökohtaisesti kelvollinen liveareena.

Se siitä nurinasta. Sitten:
Voiii eiiii! En aio kuulisti vanhustella vaan olla ihan häpeilemättömän innoissani siitä, että joku kaunis ja sympaattisen näköinen mies kirjoittaa tuollaisia lauluja ilokseni. Pentti Holapan ja Imatrankosken peräkkäin soittamisen nerokkuuden setissä ylittää ehkä vain Tuu rokkaa mun tanssilattiiaa viimeisenä encorebiisinä. Siinä vaiheessa ei tilanpuute tai pitkät miehet enää paljon estäneet, kun tosiaan annettiin mennä ja feidattiin rypyt otsassa pomppelehtiessamme ympäriinsä kuin viimeistä päivää.

Jossain siellä Imatrankosken tietämillä ehdin taas yltiömäisen liikuttuneisuuden partaalla pohdiskella, miten saisin välitettyä tiedon artistille, että kappale menee jonnekin luihin ja ytimiin ja puhuttelee sielua ja kaikenmoista muuta sentimentaalista horinaa. Nyt kun olen taas laskeutunut normiolotilaan olen vain ihan tyytyväinen, että tiedostan tämän asian itse. Se riittää. Ehkä voisin kuitenkin investoida synttärirahaa siihen, että viimeinkin kävisin noutamassa tuon fyysisen levyn kotiin.

Koska Youtubesta ei löydy hyvää versiota Imatrankoskesta, pitää mennä Invisible Manilla. Toimii.

 

Keikan jälkeen tulin kotiin keittämään pastaa ja innostuin kaivamaan videolaatikosta vanhan Lost in Music -taltioinnin vuodelta 2007, teki mieli kuulla liveveto Deikkarien Absolutesta. Nauhaa kelaillessani yhtäkkiä tajusin, että ruudulla on taas Arto Tuunela. Näemmä Major Label oli samoissa iltamissa. En muistanut, itsehän jouduin poistumaan sieltä heti Day Elevenin jälkeen. Ihan hyvä niin, koska siellä oli myös Giant Leap - vaikka olikin ihan virkistävää nähdä videolla Sebastian Rejman ajalta ennen kuin siitä tuli imagollisesti syvällinen nuorimies, jota hieman surettaa.

Muutenkin varsin hyvä ilta. Kutsuin ihmisiä syömään hergguja. Pistettiin uusi blenderi koetukselle ja tehtiin nachoille guacamolea (lääh miten hyvää, korvasin jauheen tuoreella chilillä) ja pestoa (josta tehtiin uunissa pestolohta ihan päiväruuaksi ennen vieraiden tuloa). Ja sitten Annikan reseptistä tuunattuja saksanpähkinäbrownieja, inkiväärijuomaa ja inan tulisia maustepopcorneja (en laittanut chiliä, mutta savupaprikaa kyllä). Pinjansiemenet maksavat maailman, joten pestolohi nosti päivän ruokien hintatasoa  reippaasti - reilun kokoinen kalapala, basilika ja siemenet maksoivat yhteensä reilu 8 euroa. Muuten selvittiin ihan minibudjetilla. Oivallista, rakas Watson.