tugga

Leikkautin eilen kevättukan ex tempore, mikä on erittäin epätyypillistä minulle. Tarkoitus olikin vain tasata, kunnes kampaajan tuolissa innostuin päättämään toisin ja liki 25 senttiä lähti tukasta nips, naps. Koko prosessin ajan olin paniikissa - mitä tästä nyt tulee, sopiiko ollenkaan, teenkö elämäni virheen?

Lopputulos oli kiva. Kevyt ja piristävä. Ei liian radikaali, tukan saa vielä halutessaan kiinni, ettei tarvitse afrota kutrit hulmuten. Ilmeisesti ihan kauhean radikaali muutos ei kuitenkaan ollut: toistaiseksi yksi ihminen on huomannut muutoksen oma-aloitteisesti. Näin sitä tartutaan riskeihin ja eletään vaarallisesti, kyllä.

Pääasia on kai se keventynyt ja piristynyt olo. Ja se, että viimeinkin kaikki kuollut hamppulatva on poissa. Kohti kevättä!

aamu

Unohdin eilen ostaa pyykinpesuainetta, joten hilpaisin tänään kauppaan seitsemän jälkeen. Oli hiljaista. Näin lumiauroja, muutaman baskerimummon ja oravan. Pitäisi käydä enemmän aamukävelyillä, silloin kaupunki on parhaimmillaan.

Tänään on viimeinen päivä, kun olen lähempänä 29. ikävuotta kuin kolmeakymmentä. Luulin sen tuntuvan symbolisesti tärkeämmältä, mutta ehkä havahtumisen hetki iskee vielä? Illalla laitan uuden Desigualini päälle ja tarjoilen viiniä kulttuuri-ihmisille, mahdollisesti käyn myös Jokelassa. 

Huomenna on virallinen puolivuotissynttärini. Olen ollut jo pitkään vakuuttunut, että niitäkin tulee juhlia. Onneksi on vapaapäivä, joten ohjelmassa on kivoja asioita: brunssivieraita, kahvihetki ystävän kanssa, The Artist, laatuaikaa. Saatanpa myös käydä noutamassa ensi viikon junaliput ja tarkastamassa vielä kirjaston matkaopasvalikoiman. Henkinen latautuminen pieneen Pietari-pyrähdykseen alkakoon.

tuokiokuvia

Viikonlopun tavoitteena oli saavuttaa edes jonkinlainen zen-tila alkuviikon työhaipakkaa varten. En tietysti vielä tiedä, onnistuinko, mutta ainakin olen parhaani yrittänyt kasalla mukavia asioita. Olen ehtinyt joogaan, lautapelailemaan, siivoamaan keittiön viikkojen kaaoksesta, ulos syömään, suurmarkkinoille ja kolmesti elokuviin.

Ranskalaisen elokuvan viikon valinnat (Kuudennen kerroksen naiset, Bellevillen kolmoset) eivät onneksi pahentaneet minut viime aikoina vallannutta Pariisi-kuumetta, mutta eivät ne sitä kyllä lievittäneetkään. Vapaina hetkinä päässä vilisee pieniä tuokiokuvia minusta ostamassa briosseja pienestä leipomosta, tepastelemassa kauniissa kesämekossa pitkin koukeroisia katuja ja kahvikupposen kanssa kahvilan terassilla. Koska viimeinen katsotuista elokuvista oli 50/50, Joseph Gordon-Levitt on siellä terassikuvissa nyt kanssani.

Pariisiin ei taida tämän vuoden puolella olla asiaa, mutta onneksi lisääntyvä aurinko luo toivoa siitä, että kesä tulee vielä tänne itärajallekin. Yritän virittää kuvataajuuden siis näyttämään itseni kauniissa kesämekossa Joensuun kaduilla. Onneksi sympaattisia pikkuleipomoita löytyy myös täältä.

papukakku

Eilen sain noutaa uuden mekkoni postista.  Kamala kiukkuepätoivopäivä aiheutti sen, etten meinannut uskaltaa kokeilla mekkoa epävarman lopputuloksen valossa. Vaihtoehdothan olivat, että mekko joko a) sopii ja mieliala paranee huomattavasti tai b) ei sovi ja rikon jotain tai kuukahdan ärsytyksen ylivoiman alla.

Otin sitten härkää sarvista ja avasin paketin. Osaavat ne espanjalaiset näemmä tehdä ihmiskokojakin, sillä kah, mekko oli kuin juuri minulle räätälillä teetetty. Koska olen myös keskivertomallia kompaktimpi tapaus pituussuunnassa, mekko ei ollut edes pelkäämäni vesirajavaate. Päivän tuskastelun jälkeen tuloksena oli siis uusi, sopiva ja tyylikäs lisä vaatekaappiin ja hyvä mieli.

Hyvää mieltä ja kaivattua koti-iltaa juhlistamaan päätin leipaista papukakun. Kummallisuudestaan huolimatta - tai varmaan juuri siksi - jostain satunnaiselta ja jo hukkaamaltani sivulta silmiin tarttunut resepti on kummitellut päässäni jo pitemmän aikaa ja sormet syyhynneet testaamaan. Helppo kakkunen oli ainakin valmistaa, vaikka maku ei vielä näin ensi yrittämällä ainakaan ihan loksahtanut kohdalleen.

Simppeli suklaa-papukakku

Purkki papuja (käytin valkoisia, mutta mustapavut olisivat parhaita, luulen)

2 munaa

100 g tummaa suklaata

0,5-1 tl leivinjauhetta

Öljyä

Koska en karppaa, laitoin myös 1,5 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa ja jätä jäähtymään. Pavut soseutetaan tasaiseksi mössöksi. Lisätään kananmunat hiljalleen vatkaten. Lisää leivinjauhe ja mahdolliset mausteet ja lopuksi vähän jäähtynyt sulatettu suklaa. Sekoita tasaiseksi ja laita voideltuun vuokaan (leipävuoka oli tälle annokselle hyvä), paista 175 asteessa noin puoli tuntia.

Kuten sanottu, helppo homma tuo valmistus. Lopputulos oli melkoisen aika tuhti. Suklaakakkumainen ja mukava suutuntuma, mutta kaksi pientä viipaletta takasi jo tosi raskaan olon. Ei tietysti ihme, jos taikina on käytännössä pelkkää papua ja munaa! Tumma suklaa ei myöskään ole kovin makeaa, joten mielestäni tämä kaipaisi enemmän piristystä kuin tuo vaniljasokeri. Omena, vadelmat, pähkinärouhe, vanilja- tai minttu-uute voisivat toimia ja varmasti tämän voisi halutessaan tehdä myös vaaleammasta suklaasta, jolloin kakku olisi heti paljon makeampi.

Mutta tämä resepti olkoon nyt vinkiksi kaikille, jotka menevät paniikkiin karppaavan kaverin tullessa kahville. Tai niille, joille iskee herkkuhimo silloin, kun kaapissa on pelkkää terveysruokaa. Ja suklaata. Aina on suklaata.

se johtuu geeneistä?

Muistan kun Mireille Guilianon Ranskattaret eivät liho julkaistiin joitain vuosia sitten ja se aiheutti ihan järjettömän kohun. Joku luonnostaan laiha ranskalainen kehtasi ruveta neuvomaan tavan kuolevaisia! En sitten lukenut kyseistä opusta, koska luulin sen olevan jotenkin kamala ja syyllistävä.

Viime perjantain junamatkalla luin kirjan (melkein) kannesta kanteen - kaikkia reseptejä en orjallisesti lukenut, kun oli muutenkin vähän nälkä. Kohuopuksen pointtina oli, ettei ranskalaisten naisten hyvinvoinnin (henkisen tai fyysisen) salaisuus ole mutatoituneissa geeneissä vaan kulttuurissa.

Teoksen pääteesit vapaasti tiivistettynä:

- Juo paljon vettä.

- Syö paljon hedelmiä, marjoja ja tuoreita kasviksia.

- Syö riittävästi oikeaa ruokaa.

- Kaikkea voi syödä, jos syö kohtuudella.

- Arki- ja hyötyliikunta kunniaan.

- Salilla ei tarvitse määrättömästi rehkiä (siis rangaista itseään liikunnalla), jos ei ylensyö jatkuvasti.

- Suklaa on hyvää ja terveellistä vaikka päivittäinkin kohtuudella nautittuna.

- Viini on hyvää ja terveellistä vaikka päivittäinkin kohtuudella nautittuna.

- Nauti elämästä ja ruuasta.

Ei kuulosta kovin radikaalilta tai syyllistävältä, eihän? Paitsi ehkä 3-4 viimeistä kohtaa, koska tässä kulttuurissahan nauttiminen on tunnetusti pannassa, mutta rankaisu arvossa. Vai kuinka monta kertaa olet kuullut jonkin variaation lauseesta "on niin hyvän näköistä piirakkaa, että pakko ottaa ihan vähän, pitää sitten tehdä rankempí treeni illalla"?

En tiedä, tykkäsinkö kauheasti Guilianon tavasta kirjoittaa, enkä myöskään allekirjoita kaikkea, mitä opuksessa neuvottiin. En myöskään koe tarvetta alkaa seurata Guilianon kolmen kuukauden ohjelmaa. Ihan mukavaa junaluettavaa silti, etenkin kun tyypiltään kirja muistutti enemmän romaania kuin minkään luokan opasta. Erityisesti minua lämmitti ajatus painosuosituksista:

On hyvä muistaa, tohtori sanoi, että "il y a poids et poids" ("on painoa ja painoa"): on vakuutusyhtiöiden taulukosta ilmenevä "ihannepaino", joka perustuu pelkästään pituuteen; on "muotipaino", paljon luonnottomampi ihanne, jossa kaupallisuudella on suuri, joskus salakavala rooli; ja sitten on "hyvinvointipaino", jossa henkilö kokee olevansa bien dans sa peu (viihtyvänsä nahoissaan), kuten Montaigne asian ilmaisi.

Tuollaista saa harvemmin mistään lukea. Ajatus on myös hyvin linjassa vuosien varrella muotoutuneen käsitykseni kanssa, että jokaisella ihmisellä on oma luontainen paino, jossa voi hyvin. Sen alle paino ei myöskään putoa ilman kohtuuttomia ponnisteluja ja vaikka siinä onnistuisikin, lopputuloksena on vähän vinksahtaneen oloinen ulkonäkö. Joskus vajaa kymmenen vuotta sitten silloisen asuntolani kanssa-asukki totesi, etten olisi Hanna, jos en olisi vähän pyöreä. Suutuin ihan silmittömästi, mutta sittemmin olen kyllä tajunnut, missä tuon lausahduksen viisaus piilee.

Vaikka en niihin suuremmin viitsinyt keskittyäkään, Guilianon reseptit näyttivät sen verran herkuilta näyttivät, että olen laittanut Ranskattaren ruokavuoden (jatko-osa tälle opukselle) hankkimisen harkintaan. Se kun kuulemma keskittyy enemmän resepteihin kuin ruokafilosofiaan.

Koska tämä ykkösosa ei tuottanut minulle muutoin mitenkään suuria ahaa-elämyksiä ja ehdin jo lauantain juhlahulinoissa nauttia sekä herkuista että viinistä, päällimmäisiksi nousi reseptien tonkimisen lisäksi kolme hillitöntä ja melko odottamatonta hinkua:

a) prepata ranskaa

b) mennä Ranskaan

c) syödä purjoruokia (jos ei Guilianon taikapurjokeittoa sentään).

Purjoa on jo kaapissa, nyt pitää enää keksiä, missä muodossa sen syön. Muut vaiheet saavat vielä odottaa.

melkein kevätmekko

Ulkona paistava aurinko herätti tarpeen saada jotain uutta, pientä ja kivaa vaatekaappiin. Jotain keväistä ja kevyttä. Eli luonnollisesti iskin silmäni ensimmäiseksi tummanvihreään neulosmekkoon, joka on kaiken lisäksi vielä ilmeisesti jotain fiinimpää muotimerkkiä. Sen jälkeen kaikki muut vaatteet näyttivät ihan huonoilta. 

Edelleen jännittää tämä sokkona netistä tilaaminen. Koska jos tuo mekko ei ole sopiva, saatan niin sanotusti pahoittaa mieleni. Ovh oli £144, mutta myynnissä alennushintaan £34.30. Eurovaluuttaan kääntäen ja kulujen kanssa hintaa tulee vajaa 44 euroa, mikä ei mielestäni ole yli 150 euron mekosta mitenkään kauhean kohtuutonta.

Nyt sitten jännätään postilähetyksiä viikko tai pari. Eeep!

kalenterielämää

Hanna
Miksi olen niin kiireinen?
Marko
en tiedä
nyt vaan sattuu olemaan kiireinen viikko
Hanna
Ei ees erityisemmin.
Keskiviikon iltavuoro sen kai tekee.
Marko
no ei siinä, mullakin on kyllä ihan riittämiin tekemistä tälle viikolle
Hanna
Kalenterielämä, en pidä sinusta.
Marko
kyllä sä vähän pidät. myönnä vaan
Hanna
:D
No vähän.
Mutta en siitä, ettei ole aikaa.

Tavoitteeni vuodelle 2012 oli minuuttiaikataulusta eroon pääseminen. Viimeisten todistusten valossa en ole vielä onnistunut erityisen hyvin. Eilen meinasi maailma mullistua, kun afro olikin peruttu. Onneksi Katja pelasti ja kiikutti pettyneet tanssihaaveilijat salille. Ihastuin cross traineriin.

Jos huomenna aamulla jaksan herätä ajoissa, ehdin pestä aamulla pyykkiä ja käydä uimassa. Aamutehoilun varjolla pääsen tänään kahvittelemaan ennen teatteria ja voin pitää torstai-illan vapaana parisuhteen laatuajalle (noh, täytyy silloin pakata ja käydä kirjastossa). Kontrolli- ja suunnittelufriikki? En kai. Onneksi kalenterissa on aina sen verran löysää, että ehtii katsoa Once Upon a Timen ja Huippiksen. Hömppä naisen tiellä pitää.

Paluu vanhan keittiöelämäni periaatteisiin on kalenterista huolimatta toistaiseksi aika hyvissä voimissa: kaapistani löytyi myös vähän modattujen kvinoa-hernerouhekrokettien ainekset. Taikina odottelee jo kaapissa, jospa tänään ehtisi ne siis myös paistaa..

kadonnut: sisäinen martta

Seesteinen sunnuntai saadaan aikaan Charlotte Gainsbourgilla ja ruokakaappien tyhjentämisoperaatiolla. Oi ihana Stage Whisper -levy! Pitkästä aikaa innostun uudesta levystä ja juku kun tuntuu mukavalta se. Ja oi ihanat Levy-Eskot, jotka levyn minulle varta vasten tilasivat. Ystävällinen palvelu takaa uskolliset asiakkaat.

Ikäväkseni olen viime aikoina huomannut, että säännölliset tulot ovat saaneet aikaan täydellisen mielikuvituksen puutteen keittiössä. Muutamassa kuukaudessa olen kadottanut taidon tehdä ruokaa kotoa löytyvistä aineksista, koska enää ei ole ihan pakko. Tämän johdosta kaapit pursuilevat kuiva-aineita, joita olen kerran johonkin tarvinnut. Ennen oli niin tarkka ruokabudjetti, ettei vastaavaa tilannetta päässyt syntymään ja silti söin varsin hyvin ja monipuolisesti. Pari viikkoa sitten pakotin itseni tekemään kasvissosekeittoa evääksi jääkaapin juuresjämistä ja jo se tuntui jonkinlaiselta erävoitolta.

Tänään sitten hermostuin tursuilevaan kuiva-ainekaappiin ja päätin tehdä makaronilaatikkoa, siihenhän on aina ainekset. Paitsi että eipä ollutkaan, oi voi, kai se on kaupasta jotain haettava. Asennetarkastuksen jälkeen uunissa muhii parhaillaan iso vuoallinen hernerouhe-sekapastalaatikkoa, jossa on höysteenä myös sipulia, suppiksia ja porkkanaa. Iloisen oranssin ja vihreän väriyhdistelmän vuoksi ristin ruuan kevätlaatikoksi. Maku testataan illalla joogan jälkeen, mutta ainakin ulkonäkö ja tuoksu on kohdillaan.

Muuten päivän ruokalistalla on ollut mm. rahkalettuja herkkuhöysteillä ja pinaattiomeletti - joihin myös löytyi ainekset kaapista. Järkyttävää, miten helposti tuohon uusavuttomuuden tilaan vajoaa, etenkin kun olen ihan, ihan oikeasti sitä mieltä, ettei ruokaa pidä tuhlata ja taloudellinen arki on järkevää pitää yllä kaikissa tilanteissa. Kaivoin kirjahyllystä tueksi ja inpiraatioksi joululahjaksi saadun marttojen kasviskeittokirjan. Uusi keittiöelämä paluu vanhaan keittiöelämään alkaa nyt.

pallura-angsti

Paikallinen lähipiiri onkin tästä jo tietoinen, mutta vastoin kaikkia päätöksiäni menin ystävän inspiroimana rekisteröitymään Kiloklubiin. Päätin heti alkuun, ettei menneitä harhautumisia tule toistaa ja olenkin käskenyt ihmisten tarkkailemaan puheitani. Heti kun alkaa kuulostaa huolestuttavalta, bannit Kiloklubiin ja nainen muiden harrastusten pariin.

Minua kiinnostaa ennen kaikkea tarkkailla, miten syön: tuleeko tarpeeksi proteiineja ja kuituja, minkälainen on syömieni rasvojen laatu, miten kaikki suhteutuu uudelleen löydettyihin säännöllisen liikuntarutiinin iloihin.

Nyt on pari viikkoa tarkkailua takana ja näyttäisi kovasti siltä, että ongelmakohtani ovat varsin erilaiset kuin keskivertoklubilaisella. Esimerkki viime viikon maanantailta: "Kasvisten, vihannesten, hedelmien, marjojen ja sienten määrä ruokavaliossasi on nyt erinomainen eli 1431.5 grammaa. Kiloklubin vähimmäissuositus on 600 grammaa." Tosin tuntuu aika villiltä, että oliiviöljyssä uitetut uunibataattilohkot lasketaan tuohon, vaikka onhan bataatti kasvi siellä öljyn allakin. Vähemmän yllättäen kasvispainotteisen ruokavalioni suurin haaste on proteiini, jonka kanssa joudun tappelemaan päivittäin, vaikka kuinka söisin papuja, soijaa, raejuustoa ja munia.

Ja sitten on ne kuidut. Kiloklubin perustana on neljä palluraa: kasvikset, energia, herkut ja kuidut. Suosituksia seuraamalla jokainen näyttää vihreää. Pienellä heitolla pallura on keltainen, suurempi poikkeus saa sen punaiseksi. Kuidut huitelevat minulla ravintosuositusten ylärajoilla, mutta pallura huutaa jatkuvasti punaista. Lopulta tajusin, ettei systeemi pelaa vain kuitujen määrällä, mutta myös syötyjen viljatuotteiden laadulla. Jos saa kuidut kasviksista, eikä juuri käytä viljatuotteita, mutta kastikkeen suuruksena on vehnäjauhoa, pallura on punainen, onhan 100% käytetyistä viljatuotteista kuitulukemiltaan huonoja. Äly hoi.
 

Damn you!

Sori nyt vaan, kuitupallura, mutta aion uhmata sinua ihan maalaisjärkeen vedoten. Jos syömistäni kasviksista, hedelmistä ja viljatuotteista tulee 35-45 grammaa kuituja päivässä, niin en aio hylätä moniin ruokiin paremmin sopivaa valkoista spagettia, vaikka se kuinka vetäisi palluran punaiselle. Listaluonteeni ja visuaalinen silmäni tästä maalaisjärjen käytöstä toki kärsii, mutta ehkä kestän.

helmikuun lukupäiväkirja

Olen etsinyt sopivia housuja jo viikkoja. Jostain syystä vaatevalmistajille tuntuu olevan sula mahdottomuus ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, jotka tälläkin muotikaudella haluavat käyttää housuja, joissa on boot cut -lahje (tai edes suora) ja matalahko vyötärö. Hyvien punttien housuissa vyötärö kipuaa melkeinpä poikkeuksetta navan korkeuksille, matalavyötäröisissä housuissa on pillilahje. Nice.

Eilen sitten viimeinkin tärppäsi, luonnollisestikin liikkeessä, jossa olen käynyt metsästysreissulla parikin kertaa menneiden viikkojen aikana. Koska pöksyt sattuivat vielä olemaan alennuksessa, innostuin ostamaan myös kaksi paitaa, joista toinen ei ole yhtään normaalia tyyliäni, mutta keväinen olemus houkutti.

Kuva Lindexin verkkokaupasta.

En omista oikein mitään punaista, joten tätä pitää vielä sulatella hetki. Ehkä kuitenkin opin vielä käyttämäänkin paitaa ennen seuraavia lumia. Sitä paitsi housuille ja kahdelle paidalle kertyi yhteishintaa 49,90, joten en voi oikein potea edes erityisen huonoa omaatuntoa perjantaishoppailusta.

Helmikuussakin ehdin vähän lukea:

Paul Auster: Sunset Park (2010)

Sain tämän Markolta joululahjaksi. Kumpikaan meistä ei ole ikinä lukenut Austeria, mutta aihepiiri kuulemma houkutti ostamaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että aloin lukea opusta perjantai-iltana ja lauantaina ennen puoltapäivää se olikin sitten luettu. Ihanaa tekstiä! Taas kerran isoja teemoja sopivan kevyellä tyylillä käsiteltynä, loppu tosin jätti melko kalvavan olon. Nyt tekee mieli lukea noin kaikki Austerit.

L. Onerva: Mirdja (1908)

Isoja teemoja vähän vähemmän kevyellä tyylillä. Ongelmani Mirdjan kanssa ei ollut vanhahtava kieli eikä edes rikkonainen rakenne, molemmat toimivat mielestäni hyvin. Jostain syystä tässä oli kuitenkin kirja, jota ei tehnyt mieli napata pöydältä ja alkaa lukemaan. Kyse saattoi olla siitä, että Sunset Park kolahti niin kovasti, koska aina kun Mirdjan lopulta sai avattua, siihenkin uppoutui ja tarinan eteneminen kiinnosti. Ehkä siis väärä aika tälle kirjalle, mutta olen joka tapauksessa tyytyväinen, että tuli luettua. Tärkeä teos hyvästä aiheesta.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)

Tämä on ollut lukulistalla jo vuosia. Jostain syystä olin taas kuvitellut kirjan ihan erilaiseksi, mutta kun hämmennyksestä päästiin, lukeminen eteni varsin mukavasti. En ole ihan vielä saanut kiinni siitä, mitä loppupeleissä kirjasta pidin, tuntuu teokselta, jonka pitää hautua päässäni vielä jonkin aikaa. Paljon surullisempi ja synkempi tunnelma kuin mihin olin varautunut, mutta minua kieltämättä viehättää perinteisten suomalaisten kuvien ja mytologian ujuttaminen scifiiin ja fantasiaan. Kauniista suomen kielestä ja omaperäisestä lähestymistavasta ehdoton bonus.