Puhelin haussa

Kävin läpi blogijuttujani noin viiden vuoden takaa ja vielä enemmän kuin juttujeni sujuvuus (ja paljous) hämmästytti kuvien laatu.

Olipa paljon kirkkaita, hyvin sommiteltuja kuvia! Etenkin kun ottaa huomioon, ettei kuvaaminen ja kuvaustilanteiden valmisteleminen koskaan ole ollut vahvinta alaani. Toisin sanoen ainoa järkevä selitys on kamera. Vielä viisi vuotta sitten otin valtaosan valokuvistani oikealla kameralla enkä puhelimella. Voi kun vieläkin jaksaisi, etenkin lapsen kasvu taltioituisi paljon paremmin kameralla kuin kännykkäräpsyillä ikuistettuna.

Toki tässä kilpistyy myös nykyisen puhelimeni kehnous. Honor 7 Lite on auttamatta aikansa elänyt niin puhelinmallina kuin tänä konkreettisena yksilönäkin. Tarvitsisin uuden. Sellaisen, jonka akku ei tyhjentyisi hetkessä, johon mahtuisi kaikki tarvittavat sovellukset, joka toimisi nopeammin ja ottaisi myös säällisempiä kuvia. Eikä mielellään maksaisi satoja ja satoja euroja.

Mutta voi miten vihaan speksaamista. Olen jo pari kertaa päättänyt, että sopiva puhelin on löytynyt, mutta aina niistä ilmiintyy joku ongelma. Yksi ei tue Googlen sovelluksia, toisesta puuttuu kuulokeliitäntä. Muuten kaikki vaateet täyttävä malli löytyi viime viikolla, mutta sekin on valtamerilaivan kokoinen. Miksi nykypuhelimet ovat niin valtavia? Onko ainoa toivo pienemmästä puhelimesta siirtyä iPhonen käyttäjäksi? Siinä taas ei ole mitään järkeä, koska mikään muu taloutemme laite ei ole Applen tuote.

Joskus on ikävä yksinkertaisempia aikoja.

Tämän vuoden toiveita

Tapanani on aina vuoden alussa listata toiveita ja tavoitteita alkavalle vuodelle. Vaikka tiedostan tavan höpsöyden, olen yleensä heti tammikuun ensimmäisenä päivänä puuhaamassa ties mitä konkreettisia ja symbolisia uudistuksia.

Nyt vuosi kuitenkin vaihtui vähän varkain. Olin eri paikassa kuin perhe, enkä saanut nukuttua. Vuoden ensimmäisen aamun vietin siis päänsärkyisenä ja väsyneenä sohvalla, eikä normaalista uuden alun innostuksesta ollut tietoakaan.

Olen nyt vajaan viikon yrittänyt miettiä toiveita ja tavoitteita, mutta aika tahmealta sekin tuntuu. 

Ehkä tärkein toiveeni olisi tehdä oikeasti niitä asioita, jotka edesauttavat hyvinvointiani juuri siinä hetkessä. Se voi yhtä hyvin olla tovi omien ajatusten kanssa teekupin äärellä, juoksulenkki, tiskaamista, leffailta ystävän kanssa tai Take That -videoiden luukuttamista Youtubesta. Kunhan oppisin paremmin tunnistamaan, mitä oikeasti itse milloinkin tarvitsen.

Lisäksi toivon saavani jälleen kiinni syksyllä kokemastani kiireettömyyden päätöksestä. Se oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti. Muutenkin toivoisin pysyväni paremmin läsnä hetkessä, niin etteivät ajatus tai silmät laukkaisi jo muissa aiheissa kesken keskustelun.

Toivoisin myös pitempää pinnaa arkeen. Uhmaikäisen kanssa sitä nimittäin tarvitaan. Jotenkin uskon, että kaksi edellistä tavoitetta auttaisivat myös kohti tätä.

Haluaisin myös oppia kuuntelemaan taas musiikkia, ehkä löytää vähän uuttakin siinä sivussa. Käsityöpuolella tekisi mieli kokeilla neuleen tekemistä itselle, mutta en ole yhtään varma, että minulla riittää taidot tai kärsivällisyys niin pitkäjänteiseen projektiin. Pelottaa myös oikean kyynärvarren puolesta, joten yksi toiveista olkoon se, että käsi on vielä vuoden päästä toimintakuntoinen.

Goodreadsiin laitoin jälleen 60 kirjan tavoitteen. Jos pääsen lähelle, hyvä niin. Toinen lukemiseen liittyvä tavoite on pitkään miettimäni ja nyt somessa kovasti pinnalla oleva hyllynlämmittäjähaaste. Toivon lukevani edes jonkun verran kirjoja omastakin hyllystä. Pikavilkaisulla lukemattomia tai korkeintaan selailtuja hyllyssäni on mm. nämä:

• Peter von Bagh: Aki Kaurismäki
• Sylvia Beach: Shakespeare & Company
• Samuel Bjørk: Yölintu
• Anne Bronte: Wildfell Hallin asukas (tämän tosin olen saattanut lukeakin, mutta siitä on niin kauan, etten muista)
• Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi
• Tess Gerritsen: Eloonjäänyt
• Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
• Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille
• Eve Hietamies: Yösyöttö
• Väinä Linna: Tuntematon sotilas
• Henning Mankell: Italialaiset kengät
• Lauri Meri: Tauno Palo
• Hannu Mäkelä: Eetu
• Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä
• Philip Roth: Amerikkalainen pastoraali
• Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet
• Donna Tartt: The Secret History
• J.R.R. Tolkien: Puu ja lehti
• Kurt Vonnegut: Mother Night

Valinnanvaraa siis riittää. Tavoitteeksi voisin laittaa vaikka 5-15. Viime vuonna luin yhden, joten jokainen on eteenpäin. 

Vastapainoksi toivoisin roikkuvani vähemmän somessa. Vaikka yritän seurata sekä instassa että Facebookissa vain kivoja asioita, nekin aiheuttavat nyt jotain epämääräistä harmia ja riittämättömyyden tunnetta. Se ei auta hyvinvointiani sen enempää nyt kuin heinäkuussa.

Onhan tuossa taas, abstraktia ja konkreettisempaa, jota kohti pyrkiä tulevat kuukaudet. Josko tästäkin vuodesta vielä yhtenä kappaleena selvitään.

2020

Päivälleen vuosi sitten kirjoitin: "Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä hätyyttää melankolian riemuja. Tervetuloa, uusi kultainen 20-luku. Saatan juonia pääsi menoksi jo kaikenlaista."

20-luku on onneksi vähän pitempi ajanjakso, tämä alku kun ei ole ollut kovinkaan onnistunut.

Tätä vuotta luonnollisesti sävyttää korona. On ollut mieli maassa, ikävä ihmisiä ja turhautumista työrintamalla (tai lähinnä sen ulkopuolella). Kaikesta huolimatta aika on kulunut nopeasti ja on seassa paljon hyviäkin hetkiä, joista onneksi olen muistanut päivittää edes eri somekanaville, kun päässä tuntuu muuten pysyvän vain kaikki negatiivinen.

Joskus maaliskuussa, kun aurinko paistoi ja jää kantoi

 

Tammikuun ensimmäisenä päivänä taas heitin ilmoille toiveita:

Päätin mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan kävellä työmatkan edes kerran viikossa. Muutenkin haluaisin parantaa fyysistä kuntoa ja pysäyttää imetyksen loppumista seuranneen paisumisilmiön jo alkuunsa. Goodreadsiin laitoin optimistiseksi tavoitteeksi 60 kirjaa, minkä lähelle olisi ihana päästä. Lukemisen vastapainoksi haluaisin edelleen kirjoittaa enemmän, aamusivuja, blogia tai kirjeitä. Ja kotona haluaisin jonkinlaisen konkreettisen yläkerran remonttisuunnitelman aikaiseksi. Laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa sekä itselle laitan myös toivomuslistalle, niin kotona kuin kodin ulkopuolella.

Jos jostain olisi lisäksi saatavilla konkreettisia valmiuksia ilmastoahdistuksen käsittelemiseen, otan ne kiitollisena vastaan.

 

Kävelin keväällä töihin sitkeästi ja aloin käydä taas salillakin. Juuri kun olin päässyt vauhtiin, koko yhteiskunta laitettiin kiinni. Ei ollut työmatkaa käveltäväksi enkä salillekaan uskaltanut. Minusta kuoriutui kyllä yllättävän uskollinen kotijumppaaja ja maalis-huhtikuun taitteessa aloitin juoksukoulun. Olen jotakuinkin samankokoinen kuin vuosi sitten, mutta juoksukoulu ja kahvakuula ovat tehneet kyllä tehtävänsä a) aerobisen kunnon ja b) hartioiden muodon suhteen. 60 kirjan tavoitteen ylitin kymmenellä ja sain Helmet-lukuhaasteen valmiiksi jo lokakuussa. Olen myös kirjoittanut tänä vuonna enemmän kirjeitä kuin aikoihin, pääasiassa tosin isälleni, johon muuta yhteydenpitokanavaa ei ole. Perheen kanssa on koronasyistä vietetty laatuaikaa kotona varmaan enemmän kuin kukaan olisi edes toivonut, ystävien kanssa ja kodin ulkopuolella ei juurikaan. Myös remonttisuunnitelma on edelleen tekemättä. Pitäisi varmaan jonkinmoisen arpavoiton, että oikeasti saisi aikaiseksi. Ilmastoahdistukseen ei ole apuja löytynyt, mutta korona-ahdistus on ainakin väliaikaisesti lyönyt sen laudalta.

 

Ennen kuminauhan hankkimista joskus keväällä

Koen kyllä olevani käytännössä lottovoittaja, että korona osui meillä taaperoaikaan. Lapsi piti keväälläkin rytmissä kiinni ja samalla on saanut seurata, miten pieni ihminen oppii koko ajan uutta, sopeutuu tilanteisiin ja havainnoi ympäristöään. Mietittiin myös jouluna sitä, että perutut tapahtumat toivat uudenlaista vapautta ja aikatauluttomuutta kesään, vaikka töissä pitkälti olinkin - tilanne oli kuitenkin sen verran rauhallinen, että uskalsimme lomalla matkustaa Suomessa, olla pitkään Karkkilassa ja hotellilomailla Tampereellakin. Olen viihtynyt kotona yllättävän hyvin, mutta kieltämättä pinnan alla kytee kaikenlaisia toiveita ja tarpeita, jotka odottavat parempia aikoja.

 

Fantastinen leipä

 

Tänä vuonna olen myös leiponut paljon, neulonut sukkia sekä opetellut nauttimaan kiireettyömyydestä, kahvilakäynneistä ja juoksulenkeistä iltamyöhään. Kävin Kuopiossa hotellissa katsomassa Ismo Alangon teemalauantain telkkarista ja ostin keikkaliput ensi vuodelle, molemmat ovat mielestäni ihan ok. Opetin lapsen tekemään lumienkeleitä ja laulamaan Pariisin kevään Imatrankosken. 

 

 

Kotikonnuilla kesällä

 

Jouluaattona otin koripallon käteen ensimmäistä kertaa varmasti kahteenkymmeneen vuoteen ja heitin heti korin. Jos se onnistuu, ei tämä elämä voi täysin toivotonta olla.

Vähän vähemmän väsynyt

Luin hiljattain Eeva Kolun uutuuskirjan Korkeintaan vähän väsynyt. Se kertoo sukupolveni naisten uupumuksesta niin työelämässä kuin muutenkin.

En ole palanut loppuun tai ollut uupumuksen tai masennuksen takia koskaan sairauslomalla. Siitä huolimatta kirja resonoi monella eri tasolla. Suuria ahaa-elämyksiä tuli vähemmän, mutta selvästi jotain jäi kytemään pinnan alle, sillä ajatukset kirkastuvat nyt melkein päivä päivältä.

Ensin konkretisoitui ajatus puuttuvasta tilasta. Omalla kohdallani se tarkoittaa ennen kaikkea kirjaimellisesti fyysistä tilaa kotona, johon voin levittäytyä ilman, että saan palautetta ympäriinsä lojuvista tavaroistani. Neliöt meillä ei ole lisääntymässä, joten tilaa on järjestettävä muuten. Osittain olen toimeen jo tarttunut, isompien muutosten suhteen aivoissa raksuttaa jo.

Tarvitsen tilaa myös itselleni mieluisille asioille. Se on pitkälti omista valinnoista kiinni, vaikka totta kai lapsen myötä oman ajan määrä ja laatu on muuttunut huomattavasti. Nyt pitää miettiä tarkemmin, mihin aikansa käyttää, ettei väsy ja paljon mieluisia asioita on jäänyt lähes kokonaan pois. Tuijotan töissä ruutuja päivät pitkät, joten iltaisin en koe sitä kovin mielekkääksi ja siksi esimerkiksi oma blogi ja muiden blogien lukeminen on jäänyt tosi vähälle. Nautin kuitenkin lukemisesta ja hiljaisuudesta. Eli olen nyt lyhentänyt päivittäisiä Netflix-tuokioitani ja lukenut enemmän. Se on hyväksi mielelle ja silti olen ehtinyt katsoa yhden jakson tämän hetken nollaussarjaani eli Luciferia melkein joka päivä. Sekin on hyväksi.

Tänään päätin, että minulla ei ole kiire. Töitä nimittäin on, paljon. Koko ajan on puristava tunne rinnassa, etten saa kaikkea tehtyä ajoissa - enkä saakkaan. Nyt se pitää hyväksyä ja yrittää tehdä homma kerrallaan rauhassa valmiiksi. Työmatkan poljin pyörä tänään rauhallisempaan tahtiin, enkä paahtanut verenmaku suussa. Huomattavasti helpompi oli tarttua heti toimeen, kun en heti ollut stressissä ja kärttyinen.  Illallakaan ei pitäisi olla niin kiire Luciferin ja kirjan pariin, etten ehtisi venytellä tai täyttää tiskikonetta.

Minulla on mielikuva, että joka syksy teen samanlaisia päätöksiä. Siihen on varmasti syynsä ja tiedän, että tällä kiireettömällä polullani tuskin pysyn kovin kauan, mutta ehkä seuraavalla kerralla aikataulukaaoksen vallatessa nämä askeleet on taas helpompi ottaa.

Haluan pitää mielessäni myös vähän aikaa sitten somesta löytämäni Nora Robertsin jonglööriajatuksen. Siinä on kaikki.

Kolun kirjaakin suosittelen lämpimästi milleniaaleille, vanhemmille ja nuoremmille, kaikille sukupuolille. Valmiita vastauksia kirjasta tuskin kaikille löytyy, mutta vertaistukea ja ajatuksia siitä löytyy varmasti itse kullekin.

Toiveet ilmoille

No niin.

Kuntosalijäsenyys on hankittu takaisin, Helmet-lukuhaaste korkattu, vegaanihaasteesta sittenkin innostuttu, töissä kehityskeskustelu käyty, perheen vuoden ensimmäinen flunssa napattu ja jatkuva väsymyksestä johtuva herkkuhimo toistaiseksi jätetty taakse, enkä ole itkenyt väsymystäkään uuden vuoden aaton jälkeen. Niin kliseistä kuin se kaikki onkin, on kai  pääteltävä, että 2020 on käynnissä jo hyvää vauhtia.

Jäi tänä vuonna viralliset lupaukset tekemättä ja toiveet taas kirjaamatta. Mutta jotain silläkin saralla olen pohdiskellut.

Päätin mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan kävellä työmatkan edes kerran viikossa. Muutenkin haluaisin parantaa fyysistä kuntoa ja pysäyttää imetyksen loppumista seuranneen paisumisilmiön jo alkuunsa. Goodreadsiin laitoin optimistiseksi tavoitteeksi 60 kirjaa, minkä lähelle olisi ihana päästä. Lukemisen vastapainoksi haluaisin edelleen kirjoittaa enemmän, aamusivuja, blogia tai kirjeitä. Ja kotona haluaisin jonkinlaisen konkreettisen yläkerran remonttisuunnitelman aikaiseksi. Laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa sekä itselle laitan myös toivomuslistalle, niin kotona kuin kodin ulkopuolella.

Jos jostain olisi lisäksi saatavilla konkreettisia valmiuksia ilmastoahdistuksen käsittelemiseen, otan ne kiitollisena vastaan.

Auf Wiedersehen, Pet!

Tapanani on ollut kirjoittaa aina näin vuoden viimeisenä päivänä muistelua kuluneesta vuodesta. Tänään on erityisesti somen puolella näkynyt myös reilusti kertausta kuluneesta vuosikymmenestä.

Vaikka mennyt kymmenen vuotta on muovannut minua enemmän kuin uskallan edes ajatella, en jotenkin jaksa. Koko päivän on vallinnut tosi melankolinen olo ja tuntuu puristavalta muistella menneitä tai miettiä tulevaa.

Vuosi 2019 sisälsi paljon hienoja hetkiä ja monella tapaa tuntuu, että olen lopultakin juuri siellä missä pitääkin. Toisaalta vuotta on värittänyt enimmäkseen huoli, murhe ja menetykset, joiden takia en jää tätä vuotta kaipaamaan.

Vuoden alussa toivoin proosallisempia kuin aikoihin:

Vuonna 2019 haluan: 

... käyttää ruuanlaitossa vähemmän ja harkitummin eläinkunnan tuotteita, etenkin maitotuotteita.
... olla ahdistumatta liikaa töihinpaluusta syksyllä.
... olla paremmin perillä ystävieni kuulumisista ja voinnista.
... käydä salilla tai jumpassa edes kerran viikossa.
... lukea taas enemmän kirjoja.
... säilyttää edes hieman siitä leppoisasta lungi-Hannasta, joka minusta on viimeisten kuukausien aikana kuoriutunut. 

Lisäksi toivon edelleen terveyttä itselle ja perheelle, ja itselleni etenkin sitä, että työelämässä edessä oleva hyppy tuntemattomaan osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Jää nähtäväksi.

Kipuilen edelleen eläinperäisten elintarvikkeiden kanssa. Harkitsin kovasti vegaanihaastetta tammikuulle, mutta yritän sen sijaan panostaa koko perheen pysyvämpiin valintoihin, omasta ruuastani kun reilusti yli puolet on jo nyt vegaanista. En tiedä ystävieni kuulumisista juuri mitään, koska olen ollut liian väsynyt tapaamaan ketään. Salijäsenyyden katkaisin keväällä ja olen ihan rapakunnossa. Itse olen ollut terveenä, perhe ei.

Toisaalta olen lukenut taas reilut 50 kirjaa vuoden aikana ja jopa nauttinut puuhasta. Lungi-Hanna ei ole kokonaan hävinnyt, vaikka välillä lähteekin lomalle. Ja mikä tärkeintä, alkupaniikin jälkeen toistaiseksi näyttää siltä, että hyppy tuntemattomaan kannatti eli töiden puolesta voin paremmin kuin vuosikausiin.

Isoja asioita, arkista menoa. Puolet ja puolet. Sitähän se elämä kai on.

Käytiin aamulla koko perheen voimin Tokmannilla ja Hoplopissa, minkä jälkeen totesin, että tässä väsymystilassa siinä on tarpeeksi raikulimenoa tämän vuosikymmenen tarpeisiin. Kotona saunan jälkeen avattiin toissakesänä lahjaksi saatu pikkuskumppa eli täällä istun taas hiljaisessa kodissa sohvalla ja valvon lapsen unta hiljalleen kuohuviiniä siemaillen. Saatanpa vielä syödä vähän joululta jääneitä juustoja ja keksejä, jos oikein villiinnyn.

Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä hätyyttää melankolian riemuja. Tervetuloa, uusi kultainen 20-luku. Saatan juonia pääsi menoksi jo kaikenlaista.

Vuoden ensimmäinen

Tapanani on ollut listata toiveita ja tavoitteita alkavalle vuodelle aina tammikuun alussa. Onhan niitä nytkin, mutta huomattavasti vähemmän olen jaksanut asiaa tänä vuonna miettiä. Laajemmalla mittakaavalla toivoisin näkeväni jo viime vuonna toitottamaani humaanimpaa politiikkaa ja konkreettisia ilmastotekoja. Niihin tiivistyy kaikki.

Myös henkilökohtaisten toiveiden osalta lyhyestä virsi kaunis. Vuonna 2019 haluan:

... käyttää ruuanlaitossa vähemmän ja harkitummin eläinkunnan tuotteita, etenkin maitotuotteita.

... olla ahdistumatta liikaa töihinpaluusta syksyllä.

... olla paremmin perillä ystävieni kuulumisista ja voinnista.

... käydä salilla tai jumpassa edes kerran viikossa.

... lukea taas enemmän kirjoja.

... säilyttää edes hieman siitä leppoisasta lungi-Hannasta, joka minusta on viimeisten kuukausien aikana kuoriutunut.

Lisäksi toivon edelleen terveyttä itselle ja perheelle, ja itselleni etenkin sitä, että työelämässä edessä oleva hyppy tuntemattomaan osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Jää nähtäväksi.

Vuoden viimeinen

Tänä vuonna perinteisen vuosimuistelon kirjoittaminen tuntuu erityisen hankalalta. 2018 on ollut mullistusten vuosi, enkä edes tiedä, mistä päin alkaisin vyyhtiä purkaa. 

Kenollaan viihtyvä kaveri vielä mahassa kesäkuun lopulla.

Vauvan syntymä on totta kai isoin muutos, mutta sen myötä elämään on tullut paljon muitakin uusia asioita. Ostettiin asunto, tehtiin remppaa, yhdistettiin taloudet virallisesti yhdeksi, vaihdettiin vanha ja rakas kaksiovinen Ibiza tylsään ja turvalliseen perheautoon. Työrintamallakin tapahtui kummallakin tervetullutta myllerrystä, vaikka omalta osaltani se alkaakin vaikuttaa käytännössä vasta joskus ensi vuonna. Vauhti hidastui syyspuolella merkittävästi, mutta silti tuntuu, että uutta tulee lähes päivittäin - pärinää, murinaa, taitoja, liikkeitä ja makuja.

Uuden kodin läheisellä uimarannalla joskus alkukesästä.

Vuoden alussa toivoin seuraavaa:

Uudenvuodenaaton lupausten ja toiveiden ringissä vastentahtoisesti kerroin lupaavani yrittää pitää keväällä pään kylmänä töissä ja toivovani hyvää fyysistä terveyttä itselleni sekä humaanimpaa politiikkaa maailmalle. 

En paljon kattavammin osaa tämän vuoden toiveita tai tavoitteita vieläkään ilmaista. 

Näin henkilökohtaisella tasolla toivon kyllä, että kevään muuttokuviot saadaan edes suurin piirtein kivuttomasti pakettiin, saan hoidettua kaikki tärkeät asiat ajoissa ja hyvässä järjestyksessä, osaan olla ahdistumatta raha-asioista ja että viime kuukausina vaivanneet uniongelmat jäävät pian taakse. 

Lisäksi toivon tasaisuutta ja lempeää asennetta arkeen, pitkää pinnaa sekä tasaisuutta parisuhteessa ja ihmissuhderintamalla muutenkin. 

Tykkäsin tosi paljon olla raskaana, mutta tästä vuodesta en jää kaipaamaan verensokerimittaria enkä helvetillisiä imetyskipuja, joiden takia ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa menivät lähinnä epätoivon partaalla. Muuten onneksi ollaan pysytty terveenä koko kööri, tosin uniongelmat vaivasivat aina äitiysloman alkuun asti. Asunnon etsiminen, lainaneuvottelut ja tarjousten tekeminen oli stressaavaa ja lainan ottaminen myös ahdistavaa, mutta vielä en ole valintaamme ehtinyt katua, vaikka laittamista riittäisi vieläkin vaikka kuinka. 

Paras ystävä ja pahin vihollinen aina tammikuun lopulta heinäkuun puoliväliin asti.

Muutto sen sijaan sujui kaikin puolin mallikkaasti, koska lähipiiristä ilmaantui niin paljon innokkaita auttajia, ettei minun tarvinnut murehtia muuttopäivänä enää yhtään mistään. Ihmeellisiä ja ihania ovat ihmiset! Mullistuksista on selvitty myös ilman suurempaa turbulenssia parisuhteessa, mikä on sekin aika ihmeellistä. Ilmeisesti imetys (näin kuulin) myös tyynnyttää, sillä kaipaamani lempeä asenne ja tasaisuus ovat nyt läsnä arjessa käytännössä joka päivä. Onneksi alkoivat tissit lopulta toimia oikein, muuten olisin jäänyt tästä olotilasta täysin paitsi.

Kuvatoiveiden osalta jatkan tuttua linjaa 5/9.

Talous meillä on toistaiseksi suurin piirtein balanssissa, olen ehtinyt lukea ja kuunnella kirjoja jopa 44 kappaletta, pääsin keväällä kylpylälomalle Tallinnaan, koti on enemmän tai vähemmän sisustettu ja sain hankittua äitiysuikkarit, joita jopa käytin useita kertoja! Sen sijaan sekä fyysiset että digitaaliset valokuvat ovat edelleen ihan hujan hajan, jalkojeni terveys on ottanut kesän jälkeen ihan järjettömästi takapakkia ja kärsin taas kivuista, en vieläkään ole kokannut sinisimpukoita ja ystäviäkin olen ehtinyt tavata ihan liian vähän todella tietääkseni, mitä ihmisille kuuluu. Etenkin jalka- ja ystäväosastolla on syytä petrata ihan oikeasti.

Kaksi päivää lasketun ajan jälkeen patikoimassa
grillausretkellä Kuhasalossa.

Mutta se on sitten ensi vuonna. Nyt valvon lapsen unta viereisessä huoneessa ja nautin päivän menojen jälkeen hiljaisuudesta. Vuodenvaihteen aion viettää joko nukkuen, lukien tai sohvalla periodidraaman parissa sukkaa neuloen. 

Kuukauden ikäinen nukkui päikkäreitä parhaiten näin.

En nyt keksi, mitä muutakaan ennemmin juuri tällä hetkellä haluaisin tehdä.

Mielen- ja maailmanrauhaa

Uudenvuodenaaton lupausten ja toiveiden ringissä vastentahtoisesti kerroin lupaavani yrittää pitää keväällä pään kylmänä töissä ja toivovani hyvää fyysistä terveyttä itselleni sekä humaanimpaa politiikkaa maailmalle.

En paljon kattavammin osaa tämän vuoden toiveita tai tavoitteita vieläkään ilmaista.

Näin henkilökohtaisella tasollatoivon kyllä, että kevään muuttokuviot saadaan edes suurin piirtein kivuttomasti pakettiin, saan hoidettua kaikki tärkeät asiat ajoissa ja hyvässä järjestyksessä, osaan olla ahdistumatta raha-asioista ja että viime kuukausina vaivanneet uniongelmat jäävät pian taakse. 

Lisäksi toivon tasaisuutta ja lempeää asennetta arkeen, pitkää pinnaa sekä tasaisuutta parisuhteessa ja ihmissuhderintamalla muutenkin. 

Kuvina vähän proosallisempia haaveita:

Kun tähän vielä lisää haavelistani kärkipäässä keikkuvan varsi-imurin, niin siinäpä tärkeimmät. Ole kiltti ja teethän parhaasi, vuosi 2018.

Viimeinen katse vuoteen 2017

Vuoden viimeisen päivän aurinkoiset hetket menivät päiväkävelyllä. Hyvä niin. Aamulla oli levoton olo, mutta tunnin lenkillä ajatukset tasaantuivat, eikä enää ole pakonomainen tarve siivota keittiön kaappeja ottamaan vastaan vuotta 2018.

Vuosi sitten olen toivonut vuodelta 2017 seuraavia asioita:

Ensimmäinen ja ehkä tärkein toiveeni onkin, että aattoiltana vallannut ikäkriisi ja ahdistustilat jäävät suosiolla tänne vuodenvaihteen korville ja saan elellä loppuvuoden rauhassa. Toivon myös, että saan järjestettyä elämääni jo sitä viime vuonna kipeästi kaipaamaani muutosta. Samalla toivoisin mielenrauhaa, leppoisampaa arkea ja kykyä keskittyä siihen, mitä ikinä olenkaan tekemässä - enkä koko ajan kärsiä tunteesta, että hukkaan aikaa, jos lataan akkujani sohvalla. Samalla toivon fyysistä terveyttä ja kehon tasapainoa, vähemmän jumittavia lihaksia ja kummallisia kremppoja. Haluaisin käydä enemmän kahvilla, yksillä, skumpalla tai ulkona syömässä ystävien kanssa. Toivon, että saan jatkettua aamusivujen kirjoittamista ja jäsentää muutenkin ajatuksiani tekstimuodossa. Ehkä jopa kokeilla proosan tuottamista! 

Haluaisin käydä salilla/jumpassa säännöllisesti mutta rennosti. Maltillinen tavoite voisi olla vaikka 125 treenikertaa tälle vuodelle. [...] Haluan kaapin tai lipaston Siro-astioille. [...] Tosissani toivoisin myös, että keksisin viimeinkin konkreettisen ja minulle sopivan tavan kanavoida maailmantuskaani ja oikeasti toimia: auttaa ihmisiä, suojella ympäristöä, osallistua politiikkaan. [...] Ja vielä lopuksi se ihan konkreettinen uudenvuodenlupaus: lupaan, etten enää lainaa kirjoja/levyjä/elokuvia iloisessa hiprakassa kenellekään kirjoittamatta sitä muistiin.

Kevät meni vielä pitkälti ikäkriisin kourissa, eikä ahdistustiloiltakaan vältytty. Kesän jälkeen pahin taittui ja loppuvuosi on ollut paljon leppoisampi. Mielenrauhasta ja keskittymiskyvystä ei välttämättä silti voi puhua.

Olen ollut melko terveenä, mutta kehon tasapainoa on koeteltu ihan konkreettisestikin keväällä diagnosoidun nilkan virheasennon takia. Oikean jalan kanssa riittää edelleen töitä aina lonkasta nilkkaan, mutta ainakin olen suurin piirtein kartalla siitä, missä ollaan menossa. Loka-joulukuussa kävin myös useamman kerran hieronnassa ja pahimmat solmut ja kummalliset krempat on saatu laukaistua sillä. Työsarkaa riittäisi kyllä vielä siinäkin. Kahvilla ja yksillä tuli käytyä vähemmän kuin toivon, edes joskus sentään, syömässä pari kertaa ja skumpalla vain kerran.  Aamusivut jäivät kevääseen ja muunkin kirjoittamisen kanssa olen ollut laiska. Proosaan en ole vieläkään uskaltanut koskea.

Jumpannut olen kyllä ihan aktiivisesti, jos en ihan aina kovin rennosti. Tanssitunnit ja joogakurssi mukaan laskettuna treenikertoja näyttää kertyneen vuoden aikana 136. Päälle sitten tietysti fyssarin määräämät kotijumpat, kävely- ja pyörälenkit ja sen sellaiset, joita etenkin keväällä oli ohjelmassa enemmänkin. 

Siroille hankin lipaston. Kaikki astiat eivät siihen mahtuneet, mutta ainakaan ei ole enää laatikoita lattialla. Lisäksi kasasin lipaston itse, mikä olikin yllättävän hauska projekti. Maailmantuskan kanavointia en ole vielä oppinut, mutta tuo ainoan konkreettisen uudenvuodenlupaukseni olen pitänyt. Pisteet minulle siitä. 

Tavoitekuvaosastolla jatkettiin tänäkin vuonna hyvää 65% linjaa.

Kropastani olen pitänyt paremmin huolta kuin aikoihin joogan, hierojan ja fysioterapian myötä. Markon kanssa ollaan etenkin loppuvuodesta vietetty taas enemmän yhteistä laatuaikaa, talous on suurinpiirtein tasapainossa, Gamla Stan koettu pitkästä aikaa, Kaunotar ja Hirviö sekä paljon muuta fiilistelty elokuvateatterissa ja Bruno Marsinkin pääsin näkemään livenä. Kiinnostavista historiallisista naisista en sen sijaan juurikaan saanut luettua, kokkaillut olen surullisen vähän ja uudet juomalasitkin on edelleen ostamatta.

DDR-museon Trabant-simulaattorin ratissa tammikuussa.

Chillaillua Rauhan kanssa huhtikuussa.

2017 oli poliittisesti paskin vuosi, jonka muistan ja olen ollut todella ahdistunut milloin minkäkin maan johdon tekemistä päätöksistä. Sodat, ilmastonmuutos, trumpismi ja Suomen hallitus sekä vihastuttavat että lannistavat enemmän kuin sanat riittävät kertomaan.

Oman elämän puolella kuuluu kuitenkin parempaa. Olen oppinut olemaan aloillani töissä ja olemaan sinut monien asioiden kanssa. Kesän kulminaatiopisteen jälkeen alettiin molemmat rakentaa Joensuuhun kivempaa arkea ja se toimi paremmin kuin ikinä uskalsin ajatella. Pitkään peräänkuuluttamani muutokset ovat jo hyvässä vauhdissa; ensimmäisenä keväällä on todennäköisesti luvassa muuttokuvioita, kunhan ehditään asioihin paneutua.

Pakollinen turistikuva vastavaloon kesäkuussa.

Väisälänmäellä juhannuksena.

Ulkomailla kävin taas kolmesti, tammikuussa äidin kanssa Berliinissä, kesäkuussa Markon kanssa Malmössa & Tukholmassa ja nyt joulukuussa Millan kanssa Roomassa - matkakuume ei parane matkustamalla. Lisäksi kohokohtia on ollut keikkareissut Helsinkiin (Bruno Mars) ja Tampereelle (Robbie Williams). Paras näkemäni areenakeikka oli kuitenkin ehdottomasti Radiohead Globenilla. Olen ihan superiloinen, että sain ostettua liput sinne Markolle lahjaksi, itseäni en olisi muuten tajunnut sinne viedä.

Karkkilassa ehdin olla valitettavan vähän, mutta Savon suunnalla sukuloitiin tänä vuonna ahkerammin. Myös rauhallinen kesälomareissu Porvoossa, Helsingissä ja Karkkilassa sekä siihen liittyneet pistäytymiset Fiskarissa, Raaseporissa ja Tampereella olivat ehkä parasta, mitä tällä vuodella oli tarjota. Kotimaanmatkailun hienoutta ei pidä aliarvioida ja yritän pitää tämän tosiasian mielessä myös jatkossa.

Etana-alkupalat Porvoossa heinäkuussa.

Kännykän etukameran vahingossa tallentamana Rooman taivaan alla joulukuussa.

Tänään laitan korvikset korviin ja lähden vastaanottamaan vuotta kavereiden kanssa. Tarjoiluksi luvatut tequilat jätän muille, mutta muut sihijuomat ovat jo viilentymässä ja juustodippiäkin on varattu huomiseksi jääkaappiin.

Oi aikoja, oi sanoja

Hesarissa julkaistiin elokuun puolivälin tienoilla Jaakko Lyytisen mainio kolumni, jossa muistutettiin siitä, miten maailma nauroi takavuosina Janne Gallen-Kallela-Sirénin lausunnoille Gutenbergin galaksista - ja nyt on käynyt ilmi, että mies olikin kummallisten mielipiteidensä kanssa ihan oikeassa.

Gallen-Kallela-Sirénin pointti oli siis viisi, kuusi vuotta sitten se, että maailma on menossa kirjapainotaidon alusta asti vallinneesta tekstipohjaisesta ilmaisusta kohti kuvan valtakautta.

Tunsin kolumnia lukiessani piston sydämessä. Monien muiden tapaan pidin sekä Gutenbergin galaksia että koko lausuntoa melko äänekkäästi pelkkänä hörhöilynä. Siksikin nyt tuntuukin jotenkin erityisen pahalta tajulta, miten kauas itsekin on lipunut kirjoitetusta tekstistä, vaikka sitä näennäisesti edelleen tuotan ja kulutankin. 

Pidemmän aikaa on nimittäin vaivannut kirjoitusblokki. Päässä pyörii blogipostauksia, kirjeiden alkuja ja sekalaisia hajatelmia, mutta en saa niitä tallennettua mihinkään. Lopulta tulee usein kuitattua ajatukset parilla rivillä tai ennemmin vielä kuvapäivityksellä. Eilen pitkän työpäivän jälkeen en jaksanut tarttua nollausmielessä kirjaan vaan rönäsin sohvalla ja katsoin komediaa HBO Nordicilta. 

Olen aina tykännyt kuvista ja kuvallisesta ilmaisusta, mutta kokenut sanat siitä huolimatta omimmaksi ilmaisumuodokseni. Havahduin oman tekstin tuottamisen vähyyteen viime viikolla, kun kirjoitin pitkän päivityksen Facebookiin Joensuuhun muuttamisen vuosipäivän kunniaksi. Siitä tuli hetkessä tykätyin ja ehkä eniten kommentoiduinkin päivitykseni missään somessa ikinä. Varmaan se liippasi läheltä monia ja tekstiin liitetty, melkein 14 vuotta vanha kuvakin toki kiinnitti huomion. Jotenkin silti ajattelen, että osaa ehkä puhutteli teksti itse, se että oikeasti sain ilmaistua itseäni omalla äänelläni ja sillä välineellä, jonka kuitenkin ruosteessa ollessani parhaiten hanskaan.

[En minä oikeasti laske kaikkia Facebook-peukkuja, mutta tässä tapauksessa niiden vyöry kieltämättä kiinnitti huomion.]

Harmittomasta muistelosta kasvoi typerä olo. Miksi en kirjoita enää?  Miksi niin usein tulee sellainen tunne, etten osaa, eikä sepustuksillani ole mitään merkitystä minkään kannalta? Onko sillä väliä, lukeeko niitä juttuja kukaan, kun se kuitenkin on minulle luontaisin ja paras tapa jäsentää ajatuksia ja muodostaa kokonaisuuksia? 

Aloittaminen on aina vaikeinta, mutta vakaasti uskon siihen, että kirjoitustaito pysyy hyppysissä parhaiten kirjoittamalla. Joten aion yrittää. Toivottavasti se näkyy taas täyttyvänä päiväkirjana, vilkkaamin postiin lähtevänä kirjevihkona ja aktiivisemmin päivittyvänä blogina. Ei muu maailma peesissäni tee uukkaria kohti tekstipohjaista tiedonvälitystä ja itsekin jatkan varmaan Instagramissa ihan entiseen malliin, mutta pieni vastarinta kaiken visuaalisen vyöryn keskellä lienee ihan tervetullutta. 

Anteeksi, Janne. Ei tämä ajatuksesi ollutkaan hörhö. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että silloisessa henkisessä ilmapiirissä valitsit sanasi vähän kehnosti - kuvataidemäen miehiä kun olet.

Oh that's nice! Ash in my tomatoes!

Helmikuu vaihtui maaliskuuksi ja vuodesta 2000 omistamani domain on nyt kuollut kuopattu. 

Pääsin lopulta pitkän vääntämisen hakemistoon käsiksi ja sain melkein kaiken pleastettua. Valitettavasti blogin arkistot 2006-2010 olivat korruptoituneet jonkun haittaohjelman käsissä ja olivat ns. beyond repair. 

Olen kyllä tallentanut ne joitain vuosia sitten ulkoiselle kovolle, mutta se levisi täysin yllättäen sittemmin. Kieltämättä harmittaa, koska tuohon aikaan mahtuu jos jonkinlaista elämänmullistusta, kuten vaihtoaika, Markon tapaaminen ja gradun kirjoittaminen, eikä perinteinen päiväkirja ole ollut koko aikaa käytössä. Saakohan hajonneisiin ulkoisiin kovalevyihin minkäänlaista tiedostojen palautusta tai muuta kaivuuoperaatiota mitenkään tehtyä?

Tekstit ovat siis ulottumattomissani, mutta ulkoasujen screencapit löytyivät. Voi tätä muistojen polkua!

Tämänkin saa klikkaamalla vähän suuremmaksi,

Siellä ovat (ei kronologisessa järjestyksessä) Potter-näyttelijät, Johnny Depp, Shaggy & Scooby, Tobey Maguire, Brian Molko Sully, Willy Wonka, Lasse Kurki, Karl Urban & Viggo Mortensen, Mark Wahlberg, Robbie Williams, Christina Ricci, Ville Pusa, tomaattikori, AJ McLean, Jack Skellington, Beatles, Orlando Bloom, I <3 Huckabees, Colin Farrell, Silly Walks, Ewan McGregor & Jonathan Rhys Meyes, Backstreet Boys ja Nicole Kidman. Ainoastaan viimeisenä leiskana ollut Amelie on jäänyt tallentamatta.

Vaan olisipa joskus silloin kertonut minulle, ettei 800x600 tule olemaan yleisin resoluutio aina ja ikuisesti! Kaikki screencapit ovat minikokoisia, noin 200 pikseliä leveitä. Blogin puolen kuvista saa vielä jotain selvää, mutta domainin pääsivun leiskat ovat pelkkää pikselimössöä, eikä niistä saanut edes tällaista pikkukollaasia tehtyä. Sääli. Siellä nimittäin oma kehityskin on huomattavasti paremmin esillä alun kehnoista viritelmistä oikeasti aika hyvin tehtyihin blendeihin ja visuaalisiin ratkaisuihin.

Vähän kyllä kaihoisa olo tulee näitä kaikkia selatessa. Saatoin väkertää mieleistä blendiä ja taustaefektejä tunti- ja päiväkausia. Voi sitä täydellisen brushin löytämisen riemua! Uppoutuisipa edelleen harrastuksiin samanlaisella intohimolla.

[ps. Pippin-sitaatti taitaa oikeasti kuulua ash on my tomatoes, mutta sitäpä en blogia nimetessäni tiennyt.]

Arkistojen aarteita

Voi apua.

Osittain tämän viikon Scribble.nu-pohdintojen ja osittain kaverin jättämän (ilmeisen lähtemättömän) internetjalanjäljen uudelleen esiin nousemisen seurauksena päädyin kaivamaan Internet Archivesta omaa verkkohistoriaani. 

Blogini satunnaiset arkistot vuosilta 2002-2008 imaisivat syövereihinsä hyväksi aikaa ja sepä olikin seikkailu.

Selaamisen herättämät aktiiviset ajatukset:

1) Onpa silloin ollut isot murheet ("Ryan Philippe roolitettu Dorian Grayksi, noooooo!").

2) Miten sitä onkin osannut kirjoittaa niin sujuvaa ja eläväistä englantia? Minne se taito katosi?

3) Minulla oli kiehtova tapa horista niitä näitä tekstin yhtenäisyydestä välittämättä.

4) Pakko se on kerätä kohta kuolevalta domainilta vanhat blogimerkinnät talteen ja ehkäpä muokata ne vielä luettavaankin muotoon.

Harmittaa kyllä, että ulkoasut eivät ole tallessa missään. En nimittäin ollut hassunhauskojen leiskojen tekijänä yhtään pöllömpi. Sain palautettua pari kokonaista ulkoasua kuvineen. Toisessa on Lasse Kurki, toisessa korillinen tomaatteja.

Heippa Suvi!

Myös: "Note to self: Doing absolutely phantastic dance moves while listening
to Von Hertzen Brothers after a few glasses of punch may lead to dislocated body
parts. In other words, my poor left hip joint." Vuoden 2006 minulla on viisaus.

Ulkoasuista rakkaimpia olivat muistaakseni Monty Python, Jack Skellington, Monsters Inc ja Colin Farrell. Mutta mitä aarteita sieltä löytyisikään, jos oikein kunnolla pääsisin kaivelemaan! Miksi en tajunnut arkistoida niitä itse?

Jos nyt ei lasketa sitä, että astelen taas muistojen polkua ties missä yhteyksissä, joku henkisen puolen konmaritus on ollut viime aikoina menossa. Tärkeimpinä saavutuksina olen siis irtisanonut Imagen tilauksen (edelleen hyvä lehti, mutta en ikinä muista lukea sitä) ja sen iänikuisen domainini. Käytännössä se tarkoittaa noin 200 euron säästöä vuositasolla, mutta olokin on vähän kevyempi.

Ei vain pidä keventää liikaa. Siispä nyt pitää muistaa ottaa kaikki domainille vuosia sitten survotut aarteet talteen ennen kuin helmikuu taittuu maaliskuuksi. Pelkään pahoin että siihen pitää varata kokonainen päivä, ellei parikin.

Toiveet vuodelle 2017

2017. Suomi 100, Julia Roberts 50, minä ja Antti Holma 35 vuotta.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein toiveeni onkin, että aattoiltana vallannut ikäkriisi ja ahdistustilat jäävät suosiolla tänne vuodenvaihteen korville ja saan elellä loppuvuoden rauhassa. Toivon myös, että saan järjestettyä elämääni jo sitä viime vuonna kipeästi kaipaamaani muutosta. Samalla toivoisin mielenrauhaa, leppoisampaa arkea ja kykyä keskittyä siihen, mitä ikinä olenkaan tekemässä - enkä koko ajan kärsiä tunteesta, että hukkaan aikaa, jos lataan akkujani sohvalla. Samalla toivon fyysistä terveyttä ja kehon tasapainoa, vähemmän jumittavia lihaksia ja kummallisia kremppoja. Haluaisin käydä enemmän kahvilla, yksillä, skumpalla tai ulkona syömässä ystävien kanssa. Toivon, että saan jatkettua aamusivujen kirjoittamista ja jäsentää muutenkin ajatuksiani tekstimuodossa. Ehkä jopa kokeilla proosan tuottamista!

Haluaisin käydä salilla/jumpassa säännöllisesti mutta rennosti. Maltillinen tavoite voisi olla vaikka 125 treenikertaa tälle vuodelle. Menneen vuoden valossa - 139 kertaa - ei liikuta missään älyttömissä sfääreissä.

Haluan kaapin tai lipaston Siro-astioille. 

Tosissani toivoisin myös, että keksisin viimeinkin konkreettisen ja minulle sopivan tavan kanavoida maailmantuskaani ja oikeasti toimia: auttaa ihmisiä, suojella ympäristöä, osallistua politiikkaan. Pelkään tosin, että tämä jää tänäkin vuonna vain hyvien aikeiden ja satunnaisten rahalahjoitusten tasolle. Vinkkejä otetaan vastaan.

Tämän vuoden tavoitekuva näyttää tältä:

Ja vielä lopuksi se ihan konkreettinen uudenvuodenlupaus: lupaan, etten enää lainaa kirjoja/levyjä/elokuvia iloisessa hiprakassa kenellekään kirjoittamatta sitä muistiin. Nyt on kateissa rakkaimmista rakkain Oz-maan taikuri, koska se ei mitä ilmeisimmin ollutkaan lainassa siellä missä luulin. Sielua riipii.

Vuoden 2016 viimeinen

Uudenvuodenaatto. Monena vuonna päivä on kulunut töissä, mutta tänään olen vapaalla. Olo on kummallisen apea. Tekisi mieli hautautua peiton alle ja herätä ensi vuonna, mieluiten vasta maanantaina. Jalkauduin kuitenkin joen toiselle puolelle uudenvuodenbrunssille ja illaksikin olisi tarkoitus suunnata kyläilemään.

Vastoin yleistä mielipidettä vuosi 2016 ei ole mielestäni ollut kamalin ikinä, mutta onhan siinä kieltämättä ollut sulateltavaa Suomen kammottavasta nykypolitiikasta maailman tapahtumiin ja lukuisten lapsuuden ja nuoruuden sankareiden poismenoihin. Menetyksiä on tullut lähipiirissäkin - onneksi isompien kokoontumisten suhde on kuitenkin ollut kahdet häät, yhdet hautajaiset.

Vuosi sitten esitin vuodelle 2016 tällaisia toiveita: 

Haluaisin kirjoittaa enemmän - kirjeitä, blogia, tajunnanvirtaa, mitä vain - ja lahjoittaa järjestelmällisemmin hyväntekeväisyyteen. Haluan jatkaa vaatekaapin suunnitelmallista uudistamista ja panostaa sitäkin kautta omaan hyvinvoiintii, joka tuppaa unohtumaan maailman melskeissä. 
Kaikkein tärkeimpänä toiveenani on oppia hallitsemaan stressiä paremmin. Intervallityössä intensiivisiltä jaksoilta ei voi välttyä, mutta niistä aiheutuvaa oireilua olisi tarpeen kontrolloida paremmin. Haluan oppia olemaan jouten ja olla muutenkin leppoisampi tyyppi kiireenkin keskellä. Tähän liittyvä konkreettinen tavoitteeni onkin tiuskia vähemmän ja päästää ärsytyksestä irti nopeammin.
Lisäksi haluaisin elää pelkäämättä - sekä pääni sisällä että kävellessäni kotikaupunkini kaduilla. Tästä saattaa kehkeytyä myös vuoden 2016 suurin haaste.

Aloitin syksyllä aamusivujen kirjoittamisen. Jaksoin muutamia viikkoja ja nyt kirja makoilee ikkunalaudalla unohtuneena. Huomasin kuitenkin, että kun aamulla kirjoitti pari sivua asioita mielen päältä pois, muutakin tekstiä syntyi paljon kivuttomammin. Hyvä havainto. Kesällä aloin myös SPR:n kuukausilahjoittajaksi, loppuvuodesta olen tehnyt kertalahjoituksia ainakin Amnestylle ja Suomen Luonnonsuojeluliitolle. Vaatekaapista on poistunut paljon turhaa, mutta kehittämisen varaa löytyy vielä. Toisaalta kaksi haavemekkoa on löytänyt tiensä luokseni ja toinen on päällä tälläkin hetkellä (uskalsin ottaa laput lopulta pois).

Stressinhallinta. Niin. Tärkein toive ja suurin kompastuskivi. Syksyn mittaan olen muuttunut taas harmaaksi stressipalloksi, enkä osaa toimia sen kanssa. Kotona olen sentään ollut leppoisampi ja vähemmän kiukkuinen eli kai tätä onnistumisena voisi pitää. Joensuussa en ole pelännyt, mutta stressin mukana yleiset pelkotilat maailmantilasta, tulevaisuudesta ja ihan kaikesta ovat kyllä olleet pinnalla. 

Hyvää ja huonoa siis. Tosin taas on todettava, että tavoitekuvat oovat pahuksen hyviä! Niiden suhteen on jälleen huomattavasti parempi saavutus- / onnistumisprosentti. Ensi vuodellekin sellainen on jo tekeillä.

Olisin voinut laittaa puolikkaan täpän sekä ulkoiluvaatteisiin että teatterikuvaan. Ostin siis ulkoilutakin (mutta en housuja) ja kävin tänä vuonna kiitettävästi teatterissa (mutta en kuvan Kansallisoopperassa). En oleskellut juurikaan luonnossa tai tehnyt käsitöitä itselle, mutta oma talous ja sen kirjanpito ovat aika hyvin mallillaan, uusi ruokapöytä ja tuolit tulivat taloon (ei ehkä se haaveilemani pyöreä malli, mutta kuitenkin), pääsin Lontooseen, Portoon ja Lissaboniin, pari kertaa Tallinnaan sekä hotellilomaselle Helsinkiin, Markon kanssa ehdittiin viettää enemmän yhdessä aikaa ja ihania, oikeasti ravitsevia nuudelikeittojakin söin kiitettävissä määrin.

Lontoossa äidin kanssa tammikuussa.

Päiväreissulla Kolilla maaliskuussa.

Markon kanssa Portossa kesäkuussa.

Paavon kanssa kesäteatterissa heinäkuussa.

Ensimmäiset silmälasit marraskuussa.

Eniten harmittaa se, ettei tänä vuonna ollut enempää aikaa ja energiaa ystäville ja perheelle. Jotenkin tuntuu, että aika on kadonnut johonkin ja minä olen jäänyt sen jalkoihin. Toisaalta olen tänä vuonna nähnyt monia vanhoja ystäviä, joita en ole tavannut vuosikausiin ja kävin myös koppaamassa kasan Siro-astioita serkussarjani ruuanlaittokisassa.

Ehkä tunne ehtimättömyyden tunne johtuu siitä, että tänä vuonna olen kaivannut poikkeuksellisen paljon vaihtelua. Tekisi mieli muuttaa ja työelämässä kaipaan uusia haasteita. Arki on tuntunut tasapaksulta tarpomiselta, enkä ole oikein jaksanut innostua asioista. Paitsi vuosi sitten jouluna aloitetusta King's Questista, jonka pelasin (hieman Markon avustuksella) tänä vuonna kokonaan. Nyt haluaisin pelata jotain muuta, mutta en tiedä mitä, koska kiinnyin kovasti King's Questin Grahamiin. 

Olenkin elänyt tänä vuonna tylsästi pitkälti lomasta lomaan. Vuotta ovat rytmittäneet enimmäkseen matkat, keikat ja festarit. NOS Primavera Portossa oli yksi vuoden huippuhetkiä, mutta kesän aikana käytyä tuli myös Ilosaarirockissa, Beach Partyssa ja Flow'ssa. Vuoden lämmittävin keikkakokemus oli Placebo lokakuussa Hartwall Areenalla.

Vuoden parhaista kulttuuririennoista mainittakoon lisäksi Rokumentti, Poika-valokuvanäyttely, HAMin näyttelyt pitkin vuotta ja teatterireissut Kuopioon ja Kotkaan. Katsoin myös Game of Thronesin kokonaan.

Alkuvuodesta hankin elämäni ensimmäisen salijäsenyyden, jota on jäljellä vielä kuukausi. Olen yllättänyt itseni ja saanut raahattua itseni ohjattujen tuntien lisäksi kerran tai kahdesti viikossa kuntosalille, mikä on edelleen mielestäni tappotylsää mutta hyödyt ovat ilmiselvät. Muutos kropassani ei taida olla silmin nähtävä, mutta tunnen kyllä itse, missä ja kuinka paljon lihakset ovat vahvistuneet. Kävin myös alkusyksystä inhassa kehonkoostumusmittauksessa, jossa positiivisena yllätyksenä tuli ilmi lihasmassan yllättävän kova prosentti.

Loppuvuodesta sain myös hankittua silmälasit, joita minulle suositeltiin jo pari vuotta sitten. Totuttelu on vielä kesken. Ne ovat ensisijaisesti lähikäyttöön: töihin, neulomiseen ja lukemiseen. Ärsyttävää on, etten optikon lupauksista huolimatta näe niillä kovin hyvin kauas eli vaikkpa telkkarin katsominen neuloessa on lasit päässä hankalaa. Siksi varmaan töissä muistan laseja käyttää, kotona en. Silti on hassua, miten vähän omistuiselta olo lasit päässä on tuntunut.

Mainitsemin arvoista on myös, että loppuvuodesta 2016 nuoressa 34 vuoden iässä oivalsin primerin käytön nerokkuuden. Nyt on valaistunut ja vähän typerä olo samaan aikaan.

Luin muuten tänä vuonna taas viikkomäärään istuvan 52 kirjaa. Mukaan mahtui monta hyvää ja kasa kehnompiakin. Sekalaiset suosikit vuoden saldosta ovat kuitenkin tässä:

Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Joe Hill: Sarvet
Alice Hoffman: Punainen puutarha

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

Sari Pöyliö: Ihmisen veri

Lämmin suositus kaikista. Punaiseen puutarhaan palaan vielä ensi viikolla.

Jouluflunssan jäljiltä en yski enää paljoakaan, joten seuraava etappi on siirtyä eteläiselle ruutukaavalle laittamaan vuosi pakettiin kuohuviinin siivittämänä. Jää nähtäväksi, onko yleinen tunnelma enemmän haikea vai riehakas. Kaiken tähän vuoteen liittyvän takia veikkaan tasaisesti molempia.

Tänä vuonna aion tehdä yhden uudenvuodenlupauksenkin. Mutta palataan siihenkin sitten 2017.

Solmussa somessa

Vaarini päätti aikanaan jättäytyä kehityksen kärryiltä siinä vaiheessa, kun videot tulivat koteihin. Olen aina miettinyt, missä vaiheessa teknologia etenee siihen pisteeseen, etten itse enää viitsi vaivautua. Ehkä se hetki on jo koittanut.

Olen tässä hiljattain rekisteröitynyt sekä Tumblriin että Goodreadsiin.

Tumlbr-tilin kanssa oli vahva alku. Loin tilin juuri ennen töistä lähtemistä, aikeena tutustua asiaan rauhassa kotona. Kotona en enää muistanut tilini salasanaa.

Goodreadsin kanssa menee paremmin. Olen jopa muistanut päivittää sinne lukemiani kirjoja - ja lisännytkin kaikki luetut kirjat muutaman viime vuoden ajalta. Olen myös selvittänyt, miten saan lisättyä sellaisia kirjoja, joita tietokannasta ei vielä valmiiksi löydy. En kuitenkaan ole jaksanut tuottaa tähtiä kummempaa sisältöä tai miettiä, miten yhteisöllisyyttä palvelussa voi tai kannattaa käyttää.

Mitä täällä pitää tehdä?!

Harmittaa, kun potentiaalisesti kiva asia menee hukkaan, mutta en ihan oikeasti jaksaisi nähdä tämmöisten eteen enää yhtään ylimääräistä vaivaa. Töiden puolesta pitäisi selvittää myös Snapchatin tai vähintään Instagram Storiesin syvin olemus, mutta niitäkin olen toistaiseksi vain vältellyt.

Jaksaisipa somettaa ihan kunnolla ja oikeasti perehtyä eri alustoihin, eikä vain luoda turhia haamutilejä ympäri internettiä. Twitter-tilinikin on vielä olemassa, mutta en ole tainnut käyttää sitä sitten sen yhden parin vuoden takaisen ajomatkan, kun toivottiin YleX:ltä jotain biisiä perjantai-illan ratoksi. Blogi on tällaisella iän ikuisella ja mahdollisimman vähän sosiaalisella alustalla. LinkedInissä käyn pyörähtämässä parin kuukauden välein, viimeksi kävin jopa klikkailemassa kavereille vähän suosituksiakin. Mutta en minä siitäkään oikeasti ole yhtään kartalla.

Voi vuosi 2000 ja scribble.nu. Tulkaa takaisin!

Toiveita vuodelle 2016

Olen kovasti miettinyt, mitä toivon alkaneelta vuodelta. Arkeen ja omaan elämään liittyvää on vaikeaa keksiä, toiveet ja haaveet liitelevät jossain paljon isommissa kuvioissa. Internet esimerkiksi kertoi tänään, että Soldiers of Odinin paikallisjaosto on kovaa vauhtia järjestäytymässä ja se ahdistaa aivan suunnattomasti. 

Sydämeni pohjasta toivon ihmisille järkeä päähän ja rauhaa maailmaan sekä isossa että pienessä mittakaavassa. Piste.

Blogissa esittämäni uuden vuoden toiveet kuitenkin yleensä tylsästi koskeneet suoraan omaa elämää. Lisäksi olen pyrkinyt toivomaan asioita, joiden toteutumiseen voin itse vaikuttaa. Siitäkin huolimatta juuri nyt tuntuu tärkeältä toivoa terveyttä ja tasapainoista oloa itselle ja lähipiiriin. 

Ja sitten asiaan. Haluaisin kirjoittaa enemmän - kirjeitä, blogia, tajunnanvirtaa, mitä vain - ja lahjoittaa järjestelmällisemmin hyväntekeväisyyteen. Haluan jatkaa vaatekaapin suunnitelmallista uudistamista ja panostaa sitäkin kautta omaan hyvinvoiintii, joka tuppaa unohtumaan maailman melskeissä.

Kaikkein tärkeimpänä toiveenani on oppia hallitsemaan stressiä paremmin. Intervallityössä intensiivisiltä jaksoilta ei voi välttyä, mutta niistä aiheutuvaa oireilua olisi tarpeen kontrolloida paremmin. Haluan oppia olemaan jouten ja olla muutenkin leppoisampi tyyppi kiireenkin keskellä. Tähän liittyvä konkreettinen tavoitteeni onkin tiuskia vähemmän ja päästää ärsytyksestä irti nopeammin. 

Lisäksi haluaisin elää pelkäämättä - sekä pääni sisällä että kävellessäni kotikaupunkini kaduilla.Tästä saattaa kehkeytyä myös vuoden 2016 suurin haaste.

Tavoitekuvakollaasi on jälleen sanallista ilmaisua konkreettisempi:

Onko huijausta laittaa matkatoivekuvaan kaupunki, jonne on joka tapauksessa lähdössä kolmen viikon päästä? Päätän että ei. Lähtölaskenta alkaa nyt.

Toodeloo 2015

Tai tooraloo, kuten Australiassa on ilmeisesti korrektia toivottaa! Pitäisi varmaan muuttaa Australiaan, kun uusi vuosi osuu aina pahimpaan väsymysaikaan ja pää on sumussa. Veikkaisin, että nämä vuosikertaukset olisivat sävyltään huomattavasti positiivisempia aurinkoisena aikana. Nytkin olen pari päivää palauttanut mieleeni vain stressiä ja murhetta, vaikka vuoteen on mahtunut hyviä hetkiä vaikka kuinka.

Toisaalta Australiassa pitäisi kestää kaikkia inhoja öttimönkiäisiä arjessa. Ehkä Joensuu on sittenkin Wagga Waggaa parempi. Olkoon se ensimmäinen hyväksi listattu asia vuodelta 2015!

Tammikuun alussa naputtelin itselleni jo perinteeksi muodostuneet toiveet tulevalle vuodelle:

Vuonna 2015 annan itselleni luvan siis hankkia uusia vaatteita. Mitä monikäyttöisempiä ja ajattomampia, sen parempi. [...]  Väsyneelle olemukselle on tehtävä jotain. Voisin samalla innolla etsiä ratkaisua myös iho-ongelmiini. [...] Muutenkin fyysiseen - ja sitä kautta henkiseen - hyvinvointiin haluaisin panostaa. Käydä edes silloin tallöin hieronnassa, muistaa syödä hankkimiani superfoodeja vähän säännöllisemmin ja välttää luisumasta taas aneemisiin veriarvoihin. Haluaisin myös käydä enemmän teatterissa, kirjoittaa enemmän kirjeitä, opetella tekemään blinejä, keskittyä paremmin siihen mitä olen tekemässä niin töissä kuin vapaa-ajalla ja murehtia tulevaisuutta huomattavasti vähemmän. Ainakaan yksin keskellä yötä.

Keväällä ja kesällä hankin jonkin verran käyttövaatteita ja heivasin vanhoja kirpparille kassikaupalla. Olen nukkunut koko vuoden pääasiassa hyvin ja veriarvot ovat kohdallaan, itse asiassa todella hyvällä mallilla. Teatterissakin olen käynyt ennätyksellisen monesti, muistaakseni yli kymmenen kertaa.

Toisaalta superfoodit makaavat edelleen enimmäkseen koskemattomina, hieronnassa en ole käynyt kertaakaan ja iho on ennallaan. En ole tehnyt blinejä tai kirjoittanut yhtään kirjettä. Töissä olen pystynyt keskittymään kiitettävästi, vapaa-ajalla en. Murehdin kaikkea jatkuvasti, toisinaan myös yöaikaan.

Kuvapuolella on tänäkin vuonna vahvempi onnistumisprosentti:

Harrastin kiitettävästi liikuntaa ja sain hankittua vähän uusia jumppavaatteitakin. Kotoa löytyy nyt uusi sänky ja läppäri, ruudulla vilahtavan Downton Abbeynkin ehdin katsoa kokonaan - kahta viimeistä jaksoa lukuun ottamatta (en kestä!). Reissasin niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja ehdin pari kertaa myös kylpylätouhuihin sekä rentoilemaan että polskimaan. Ruokaa laitoin etenkin keittokirjahaasteen myötä alkuvuodesta aktiivisesti, mutta syksyn tultua en ole enää jaksanut kokkailla. Koti-Marko on kuitenkin pitänyt huolta, että olen väsyneenäkin syönyt hyvin ja monipuolisesti.

Levyjä sen sijaan en ostanut kuin pari, kodin sisustaminen on pahasti ja kaoottisesti vaiheessa, ja alkuvuodesta hyvin startannut vaatekaapin sisällön uusimisprojekti lopahti kesän jälkeen kokonaan. Ajattomia mekkoja en hankkinut ainuttakaan. 

Toivoin vuosi sitten, että tämä vuosi olisi edeltäjäänsä tasaisempi ja valoisampi. En tiedä siitä sitten. Olen ollut ihan ylistressaantunut ja potenut syyllisyyttä milloin siitä, etten tee tarpeeksi asioita, milloin siitä, etten ole tarpeeksi kotona. Myös maailman tilanne ahdistaa enemmän kuin koskaan ja olen potenut voimattomuutta sen edessä.

Omassa elämässä isoin asia on kuitenkin se, että muutimme viimeinkin virallisesti yhteen. Se on vaatinut näin monen vuoden jälkeenkin paljon totuttelua ja hermoja, mutta myös helpottanut elämää monin tavoin.  Muuton myötä myös heivasin paljon vanhaa roinaa nurkista pois ja henkinen painolasti keveni joka säkillisellä. Asiaan sinällään liittymättä on mainittava, että Marko kevensi päätään ja leikkasi rastat pois. Vastoin kaikkia odotuksia mies komistui silmissäni, vaikka muutamat kyyneleet saatoinkin hiusten muistolle tirauttaa.

Isä täytti kesällä 70 ja juhlimme lähisuvun kesken. En juurikaan koe yhteenkuuluvuutta laajemman suvun kanssa, mutta juhlissa oli lämmin olo ja tajusin kuuluvani siihen yhteisöön.

Muutenkin perhe ja ystävät pitivät pään joten kuten kasassa hektisimpinäkin aikoina. Marko muistutti, ettei ole pakko jumpata, jos ei jaksa, ja kiikutti minut sopivasti pois kaupungista aina siinä vaiheessa kuin silmät pyörivät hyrrinä päässä ja peruuttamattomat ylikierrokset uhkasivat. Totesin jälleen kerran Kuopion olevan tähän tarkoitukseen maailman paras matkakohde.

Näin sekä Don Huonot että Lemonatorin ja hullaannuin Rokissa Tom Odellista. Alkuvuodesta pyörähdimme tyttöjen rentoutumismatkalla Tallinnassa, kesälomalla kävin muun muassa Muumimaailmassa ja Prahassa. Joulukuussa hotellilomailin Helsingissä. Nyt lomakatse on jo tulevassa ja Britteinsaarilla.

Työporukan matkassa Kolilla helmikuussa.

Mysteerikuva 60's Palaverin hämärissä uusista kuontaloista toukokuussa.

Varaiskäilemässä Naantalissa heinäkuussa.

Virpin kanssa Brewdogin samplereilla elokuun alussa.

Vuoden olennaisimmat: uusi avokki, uusi sänky ja uudet muumilakanat syyskuussa.

Bonuskuva öttimönkiäisistä vapaasta Joensuusta yhtenä elokuun yönä:

Joskus tämä on paras paikka asua.

Tulevan vuoden toiveita ja tavoitteita listaan ajan kanssa myöhemmin. Tälle vuodelle on kuitenkin vielä yksi tavoite. Juoda sen verran viisaasti hyvää olutta, ettei 2016 starttaa päänsärkyisenä ja kärttyisenä, eikä varsinkaan krapulassa. Pitäkää peukkuja.