kymmenen / yksitoista

Eilen minut huijattiin heittämään talviturkki lammessa, jonka vesi oli hyvin kylmää. Vaikka en iloinnut siinä hetkessä, paikkavalinta oli kyllä ihan mahtava. Minut tekee iloiseksi se, että Ilosaaren laguunin vastapainoksi melkein inhimillisen matkan päässä on olemassa äkkisyvä, lähdepohjainen lampi, jonka vesi on niin kirkasta, että pohjaan näkee metrienkin syvyydessä.

10: Tämä tekee minut iloiseksi.

Ja tunnustaahan tätä ei sopisi, mutta oikeasti minut tekee iloiseksi myös, että joku siihen talviturkin heittoon patistaa huijaa.

Eilen en kuitenkaan ollut illemmalla sattuneesta syystä siinä mielentilassa, että olisi huvittanut bloggailla ilonaiheita. Eli tässä perään vielä tämän päivän teema, "hullua". Asiaa tosiaan voi lähestyä ihan liian monelta kantilta. Mutta 30% vähemmän rasvaa sisältävät Domino-keksit, niiden olemassaolo on ainakin mielestäni ihan hullua.

11: Hullua.

Saati se, että vähärasvaisuus on kohokuvioitu itse keksiin.

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema "valo"
Päivä 14: Talvikuva

viilipytty ja rami jaffeen hanuri

Palaan kuvahaasteeseen tauolta päivän asun merkeissä. Kyseinen kuvahan olisi pitänyt lisätä jo viime perjantaina, joten vähän huijaan ja laitan siis perjantaisesta asustani kuvan. Kysehän ei ole toki turhamaisuudesta, tänään päällä oleva viisi vuotta vanha kulahtanut tunika ja puhki kuluneet farkut ovat nimittäin aivan yhtä kuvauksellinen asu kuin uusi mekkonen..

Höhö, tein tästä samalla FB:n profiilikuvani.

Täytyy tyytyä istuvaan kuvaan, sillä en oikein hallitse muotibloggaajien perusasentoa. Onneksi Anssi hallitsee.

Viikonloppuun mahtui niin monta asiaa, että ei taida yksi blogipostaus riittää kaiken puimiseen. Olin piknikillä Herttoniemen Kivinokassa ja tapasin kasan uusia ihmisiä. Verestin six degrees -pelitaitojani ja voitin sillä hyvän oluen lauantai-iltana. Tulin myös ajaneeksi Katajanokalta Karkkilaan. Autolla. Itse. Kolaroimatta. Ajoin tosin kai kolmesti päin punaisia, kun ei voi ihminen huomata kaikkia niitä Espan valoja... Onneksi juhannuspäivänä oli vain vähän liikennettä, joten mitään hasardia tilannetta en käsittääkseni saanut aikaan. Tuli kyllä menetettyä monta hyvää mä en oo koskaan -valttia, koska Helsingin keskustan lisäksi ajoin myös motarilla. Ehkä se oli jo aikakin, kun olen omistanut ajokortin jo 10,5 vuotta. Eh.

Ajomatka kannatti, koska Karkkilassa oli kiva käydä vähän rauhoittumassa Katajanokan kaaoksen välissä, ja Paavokin on jo keksinyt, kuinka ollaan hereillä itkemättä. 

Sunnuntaina ajatuksena oli selvitä kaikesta kuulisti. Ei kiukustua, hermostua, hepuloida liiemmin tai ainakaan hajota partikkeleiksi Kie von Hertzenin ja Dave Grohlin läsnäolosta samana keikkailtana. Hyvin se meni, mitä nyt vähän saatoin vieräyttää innostuneen liikutuksen kyyneleitä, kun Foo Fighters lopulta käveli lavalle. Koska Dave! Ja Nate! Ja Chris! Ja Taylor! Ja Pat Smear eli mies joka aiheutti ihan älyttömän hysterian Provinssi-keikalla, koska tajusin, että se onkin oikea ihminen, eikä mikään satuolento. 

Mutta olihan se. Voi ihana keikka. En voi eritellä kaikkia reilun kahden tunnin aikana läpikäymiäni tunteita, joten nostan esiin pettymyksen - en ollut edes ajatellut mahdollisuutta, etten kuulisi Dear Rosemarya - ja huippuhetkeni - Skin and Bones (tässä sama veto Tukholman keikalta). Ah, Rami Jaffee hanureineen (ehhehe). Ja sainhan minä Arlandriani. Ennen keikkaa myös veikattiin avausbiisiä, ja vaikka Olli-Pekan veikkaus (Bridges Burning) voittikin, ei mennyt huonosti muillakaan. Minun veikkaukseni Rope tuli toisena, Katjan Pretender kolmantena. Markon Monkey Wrench ja Simon All My Life toimivat mahtavina tunnelman nostattajina setin keskellä.

Lisäksi kukkahattutäti minussa iloitsi siitä, että bändillä oli tenavat mukana keikalla. Se oli paitsi ihan liian söpöä, myös piti Grohlin F-sanan viljelemisen kurissa - toisin kuin Provinssissa silloin aikanaan. Eli kokonaisuudessaan loistoa, ja myönnettäköön, että on se Pat Smear minusta vieläkin ainakin puoliksi satuolento. Tuntemukseni perustuu 13-vuotiaana näkemääni Big Me -videoon, miltä sitten mahtaa tuntua niistä, jotka Kalasatamassakin tallustelivat Germs-paidat päällä.

Maanantaina minulle esiteltiin melko hyvin muodostettu teoria siitä, että Dave Grohl taitaa olla sinkku. Tänään taas selvisi, että FF-herrat saapuivat Helsinkiin jo lauantaina, odotetusti Kämpiin, noin kilometrin päähän majapaikastani ja ehkä sadan metrin päähän lauantai-illan hengailupisteestämme. Että nouuuuu! Vaikka oikeasti olen huojentunut, etteivät nämä asiat olleet tietoisuudessani silloin lauantaina, koska stalkkaaminen/rokkitähtien kaappaaminen/13-vuotiaan tasolle julkisesti taantuminen eivät ole kovin kuuleja juttuja ne. Nyt pysyi projekti huomattavasti paremmin hallussa.

Kaikesta kuuliudestani huolimatta en kestä näitä Seiskan kuvia.

ennen taukoa

Tänään etsitään suosikkikuvaa. Tämä kuva on vähän huijausta, sillä oikeat suosikkikuvani taitavat olla lapsuusajoilta, enkä oikeita tähän hätään löytänyt. Mutta tämä on yksi suosikkikuvistani näin aikuisiältä. Se on otettu Beach Partyssa 2007, olin saapunut vaihdosta Suomeen muutamaa viikkoa aiemmin ja Suomi oli aurinkoinen ja ystäviä ihana nähdä.

Tyttösiä yhdessä suosikkikuvassa.

Haluaisin vielä huomauttaa, ettei tätä kuvaa ole myöhemmin rajattu uudestaan vaan kerrankin itseotetun kuvan rajaus on täysin kohdallaan.

Kuvahaaste jää nyt ensi viikkoon asti tauolle, koska minä karautan etelään. Mitäs siellä olikaan? Tyyppejä ja hengailua ja autio Helsinki ja von Hertzenit ja, ai niin, tuo Foo Fighters.

ensijulkaisussa arkiston aarre

Seitsemäs päivä haastaa minut julkaisemaan kuvan, jota en ole koskaan julkaissut. Tässä siis ihana kaverikuva Janista, Juhosta ja minusta haalarinkastajaisissa maaliskuussa 2010. Luonnollisesti näitä on kokonainen sarja, kaikki kuvat jotenkin eri suuntaan vinksallaan. Tähänastisen julkaisemattomuuden syitä voi jokainen mielessään pohtia.

Ei voi tietää.

Päivä 6: Teema "vihreä"
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva

yli fobian

Tänään voitin yhden peloistani: olin jalkahoidossa. Joko fobiani alkaa hiljalleen hellittää tai sitten EcoBeautyssa ollaan neroja. Mainitsin heti alkuun, että vaikka olen jo vähän karaistunut, kammoan yli kaiken sitä, että joku vieras ihminen koskee jalkojani ja että mahdolliset venkoilut johtuvat todennäköisesti siitä.

Vaan niin tosiaan pehmeä valaistus, taustalla soiva hörhömusiikki, ystävällinen henkilökunta ja kunnon välineet tekevät ihmeitä. Noin tunnin käsittelyn jälkeen liiketilasta poistui äärimmäisen rentoutunut nainen, jalat paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Nyt kelpaa tassutella. Jos en olisi myös tuhottoman huono sijoittamaan monia kymmeniä euroja itseeni ilman, että saan jonkin konkreettisen esineen tilalle, ottaisin varmaan tavaksi. Nyt mitä todennäköisimmin jään vain miettimään asiaa.

Kotona olen totuttellut pitämään uusia, Amazonista tilaamiani fiftarihenkisiä kolttuja päälläni. Miten voikin joku melkein sokkona netistä tilattu istua niin hyvin, en tiedä. Ehkä tämän myötä pääsen tästäkin ennakkoluulosta vielä yli. Kolttujen kera suunnittelen viikonloppureissun garderobiani ja kohta värjään hiukset. Melkoiseksi tyttöilyksi menee  nyt tämä elo, hämmentää. Ehkä viikonloppu tasoittaa, juhannus kun taitaa mennä mitä ilmeisimmin miesporukan keskellä.

Koska vielä ei ole juhannus, jatkan siis tyttöilylinjalla myös kuvahaasteessa. Haasteen kuudennen päivän teema on "vihreä". Kuvassa meikkipussini.

Chillin' with my gnomie.

Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema "vihreä"
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

päivä 5: vanha kuva

Tämä kuva on on kohta yhdeksän vuotta vanha, kuvaushetki on joskus lokakuun alkupuolella 2002. Inkan kanssa makaamme jossain Lahden sivukadulla, ei kovin kaukana Vesijärvenkadusta, asettelusta vastaa Jaden taiteellinen visio. Sarjassa oli muitakin kuvia, mutta tämä on aina ollut niistä suosikkini.

Vanha kuva jo.

Kuva toimii myös todisteena siitä, että olen joskus jopa käyttänyt Jadelta saamaani Fjällräven-takkia (koko 38). Nyttemmin en ole enää jaksanut sulloutua siihen, enkä ole sitä kenellekään muullekaan saanut eteenpäin käyttöön. Hieno ja hyvä takki myynnissä halvalla, saa levittää sanaa!

Päivä 1: Omakuva

Päivä 2: Suosikkitavara

Päivä 3: Perheenjäsen

Päivä 4: Harrastus

Päivä 5: Vanha kuva

Päivä 6: Teema "vihreä"

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

Päivä 8: Suosikkikuva

Päivä 9: Päivän asu

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi

Päivä 11: Hullua

Päivä 12: Arkeni

Päivä 13: Teema "valo"

Päivä 14: Talvikuva

Päivä 15: Rakkaus

Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva

Päivä 17: Hetki

Päivä 18: Tunteet

Päivä 19: Täällä minä asun

Päivä 20: Teema "erilaiset"

Päivä 21: Kun olin pieni

Päivä 22: Tästä olen riippuvainen

Päivä 23: Kesäkuva

Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi

Päivä 25: Kaikessa kiireessä

Päivä 26: Tämä naurattaa aina

Päivä 27: Teema "kaksi"

Päivä 28: Sää

Päivä 29: Uusin kuva minusta

Päivä 30: Valinnainen kuva

neljä

Valokuvahaasteen neljäs päivä: harrastus. CV:ssäni lukee, että harrastuksiini kuuluu kulttuuri eri muodoissaan, järjestö- ja talkootyöt, liikunta sekä ruuanlaitto ja leivonta. Toisin sanoen harrastan lähinnä asioita, jotka eivät vaadi mitään erityisiä välineitä. Viimeisen vuoden aikana oikeastaan ainoa harrastuseni, jota lähdetään erikseen muualle harrastamaan, on ollut jazztanssi, jonka löysin uudelleen vuosien ja vuosien tauon jälkeen. Tässäpä siis tanssin kannalta tärkeimmät harrastusvälineeni.

Harrastusvälineitä.

Jalat pääsivät kuvaan ulkoilmassa, sillä ne ovat olennainen osa myös lenkkeilyharrastustani. Kesäisin myös olen mahdollisimman paljon paljain jaloin - mikä on ristiriidassa sen kanssa, että vihaan yli kaiken sitä, että jalkojani katsotaan. Ja tietysti oli pakko kuvata koivet juuri nyt, kun jalkahoitoon on aika ylihuomenna... Mutta tanssinopettajani sanoi tuossa taannoin, että minulla on erityisen kauniit nilkat, joten esitellään niitä nyt sitten ihan kunnolla, varpaat huoliteltuna tai ei.

Marko oli pois kaupungista viikonlopun ja tarkoituksenani oli siis tehdä kaikenmoisia asioita, joita ei yleensä normiviikonloppuna voi tai ehdi tehdä. Aika heikoksi jäi saldo. Tein kesäkeittoa, katsoin tyttöelokuvan (Jätä se! oli huomattavasti nimeään laadukkaampi raina) ja pesin ikkunat. Vaikka paljon suunnittelemistani asioista jäikin toteuttamatta, voin ainakin iloita siitä, että näen taas ulos. Mutta voi miten vihaankaan noita sälekaihtimia! Kun joskus tästä lähden, aion kyllä suositella vuokraisännälle niiden vaihtamista - toki siitäkin syystä, että ne hajosivat jo yli vuosi sitten, kun jouduin ne ensimmäistä kertaa ikkunanpesua varten irrottamaan. Huonot sälekaihtimet, sujuvan arjen pikkuärsyttävä kirous.

Eilen ennätin myös Katjan kanssa tarkastamaan Roskisprinssin ennakkonäytöksen. Miten nimetön itäsuomalainen yhden kuppilan pikkukylä on muuttunut elokuvassa Joensuuksi, en voi ymmärtää. Kaupunki kyllä näyttäytyi varsin idyllisenä, joten ehkä leffa toimii sivussa hyvänä matkailumainoksena. Ihan kaikki muutkaan ratkaisut eivät tyydyttäneet kriittistä katsojaa, mutta kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä päivitetty versio tuosta vanhasta suosikkiromaanistani. Tosin pakko myöntää, että olisin ehkä tuohtunut muutoksista enemmän, jos olisin lukenut kirjan  viimeisen viidentoista vuoden aikana. Ainon kanssa jo juonittiin, että luen sen nyt uusiksi ja lähden reilun kuukauden päästä tekemään paljon pistävämmän arvostelun.

Ihmettelen suuresti Jedin radikaalin tukkaratkaisun pois jättämistä, mutta yhden vielä suuremman kysymyksen elokuva aiheutti. Mistä saisin käsiini Kissan kuoleman?

sisko kuvassa

Kun kaivaa tarpeeksi kauas, huippuotoksia löytyi kaikista perheenjäsenistä, mutta halusin ottaa jotain, jonka olen todistettavasti itse kuvannut. Kuvassa siis isosisko viisivuotiaan kameramaestron taltioimana kotipihallamme vuonna 1987. Luonnonlahjakkuus, ei siitä mihinkään pääse.

Perheenjäsen

Taustalla usein viime aikoina puheessani esiintyneet pihamme syreenipensaat. Syreenit ovat edelleen yksi suosikkiasioitani kesässä, kuten lupiinitkin, joita myös löytyi kasapäin tuosta Kuuselanmäen pihasta. Se piha taas lukeutuu lapsuuteni suosikkiasioihin, pienelle seikkailijalle ihanteellinen ympäristö, johon pystyi rakentamaan loputtomasti majoja. Voi.

Päivä 2: Suosikkitavara

Päivä 3: Perheenjäsen

Päivä 4: Harrastus

materiaa ja musiikkia

Valokuvahaasteen toinen päivä: suosikkitavara. Taas osoittautui tehtävä vaikeaksi. Lisäksi kamerani väriasetukset eivät olleet yhteistyöhaluisia ja olen toistaiseksi vailla PhotoShopia, joten en voinut edes huijata. Mutta sisältö lienee tässä tapauksessa kuvan laatua tärkeämpi ja on se kuitenkin tunnistettavissa.

Minä tykkään tavaroista. Silleen kollektiivisesti. Kirjat on ihania ja levyt kivoja ja elokuvia on mukava omistaa erilaisilla tallenteilla. Rakastan blenderiäni ja minulla on maailman ihanin kattila ja tosi kauniita astioita. Suosikkihuonekaluni on iskän 70-luvulla petsaama lundia. Niin ja onhan sitten tietokone ja puhelin. Kuvaan valikoitui pohdinnan jälkeen kuitenkin seuraavat asiat.

Suosikkitavaroita

Valokuvakansio edustaa kaikkia valokuvakansioitani, joita asuu mainitussa lundiassa melkoisesti. Ne muistuttavat hyvistä hetkistä, vanhoista ystävistä ja eletystä elämästä. Ne ovat kannatelleet monen kurjan hetken yli ja ovat yleisluontoisesti ihania - paitsi muuttaessa. Vieressa näkyy Herra Hakkarainen -vihko, joka on minun ja Empun tämänhetkinen kirjevihko. Olemme kirjoittaneet kirjevihkoa vuodesta 1995, ja vaikka meno on välillä hyvinkin laiskaa, se on meidän ensisijainen yhteydenpitovälineemme ja siksi tärkeä. Mymmeli valikoitui kaikista muumimukeistani, mutta ei ole muita rakkaampi. Käytän vähintään yhtä muumimukia joka päivä. Ja sitten vielä kirjastokortti, tärkein harrastusvälineeni ja myös tulevan ammattini kannalta olennainen kapistus. Bonuksena tavaroiden alla näkyy äidin neuloma maisteriviltti, jonka alla on monet päikkärit nukuttu. Näkyy myös neljä vuotta vanha päiväpeittoni, johon en usko kyllästyväni ihan lähitulevaisuudessa. Hyvä ostos on ollut, kiitos JYSK ja alet.

Kaksi takana, 28 edessä. Huomenna luvassa perheenjäsen.

Kärsin suuresta luovasta blokista. Selkeästi olen valinnut ihan väärän ajankohdan yrittää, sillä  näin perjantai-iltana luovuus näyttää kukkivan.

Hanna 9:49pm
Miten matka?
Marko 9:49pm
no mitäs
aika yllätyksetön
perse tuli kipeäksi
Hanna 9:50pm
Runollista
Marko 9:50pm
ei nyt ihan haiku
melkein
Hanna 9:53pm
Mitä kertoisin
matkasta kysyjälle?
Perse kipeytyi.
Nyt se on haiku.
Marko 9:53pm
:D

Ja sitten jotain ihan muuta:

Tykkään uudesta videosta - ja hiljalleen myös itse biisistä.

haaste vastaanotettu

Ei näytä kauheasti napostelevan tämä bloggaaminen nykyään, kun on pelkästään nurinaa kirjoitettavaksi. Päätin kirjoittamisen aktivoimiseksi kokeilla osallistumista Katjan blogista bongaamaani haasteeseen. 30 päivän biisihaasteen tein päivässä, joten jospa tätä yrittäisi oikeasti yksi postaus kerrallaan. Saa nähdä, kuinka naisen käy. Aion ottaa vähän aikatauluvapauksia esimerkiksi ollessani pois koneelta, tässä on kuitenkin tulossa juhannusta ja ties mitä rientoa, ja myös siinä tapauksessa, jos Windowsini sanoutuu irti yhteistyöstä 26 vuorokauden kuluttua (yksi mielessä pyörivistä nurina-asioista).

Haasteen ensimmäinen aihe on oma kuva, sen löytäminen oli yllättävän, hem, haastavaa. Minusta on loppujen lopuksi aika vähän kuvia, joissa olisin yksin. Halusin myös välttää idioottimaisia ilmeitä ja muuta yleistä hölmöilyä, niitä on kuitenkin todennäköisesti luvassa haasteen edetessä ihan tarpeeksi. Mutta onneksi hain viime syksynä harjoitteluun Englantiin! Hakemusta varten oli olemassa pieni kansio kuvia minusta lokakuisessa aamuauringossa ortodoksisen kirkon takana. Noita variaatioita Facebookin profiilikuvastani ei ole tainnut kukaan edes nähdä, joten tämähän on tavallaan kuin uusinta uutta.

Päivä 1: Oma kuva

Nyt kun tuota kuvaa katselen, niin onhan tuo tummanruskea tukka sittenkin ihan kiva. Mukava todeta nyt, kun olen kasvattanut sitä loppusyksystä pois ja  pääni näyttää lähinnä harmaan, punertavan ja ruskean liukuväriltä..

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema "vihreä"
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema "valo"
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema "erilaiset"
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema "kaksi"
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

lempo soikoon

Fakta minusta: inhoan sanaa yrjö.

Inhokkisanani suomen kielessä oli vuosia kynäkotelo, mutta yrjö on sivuuttanut sen nyt aikuisiällä.  Se on foneettisesti epämiellyttävä eikä mielleyhtymä kehon alennustilaan auta yhtään. Siedän sanaa perinteikkäänä nimenä, harvinaisena määrittävänä adjektiivin osana ("sellanen yrjönvihree") ja toisinaan painottamaan sitä, kuinka kauhea joku asia on. Oksentamisesta puhuttaessa en käytä sitä koskaan, vaikka foneettisen asunsa puolesta se kuvaava onkin. Tai ehkä muuten juuri siksi.

Viimeksi olen julkisesti (ja toistuvasti) käyttänyt "YRJÖ!" huudahdusta muutama sunnuntai sitten, kun istuimme porukalla Jokelassa sunnuntaikahvilla ja kerroin muille lukeneeni Wikipediasta, miten Jacobin tarina Twilight-saagassa päättyy. Kyllä, minua kiinnostaa, mutta ei, en todennäköisesti pysty lukemaan viimeistä kirjaa tai edes katsomaan elokuvaa. Loppua kohden juonikuviot ylittävät kieltämättä muutenkin imelyydessään pahoinvointiasteikon, joten yrjön omistan tasapuolisesti koko tarinan päätökselle.

(Saaga on muuten toinen sana, joka aiheuttaa minussa tarvetta bloggaukseen.)

Joku aika sitten taisin käyttää yrjöä kuvaamaan tuntemuksiani lukiessani jotain pedofiiliuutista netistä. Siihen tarkoitukseen sana on auttamattoman riittämätön, mutta parempaankaan en siinä hetkessä pystynyt.

Äsken sana sujahti päähäni, kun kävin taas  jostain minulle tuntemattomasta itsekidutussyystä selailemassa Kutri.netiä. Katri M. on onnistuneesti tehnyt itsestään jonkinmoisen guruntapaisen painonhallinnan saralla, ja jos jollekin Katrin opit toimii, mikäs siinä. Viitisen vuotta sitten luin minäkin sivut tarkkaan läpi ja hurahdin ajattelumalliin täyspäiväisesti. Ei käy – ja sittemmin olen ymmärtänyt olevani itse monista asioista täysin päinvastaista mieltäkin. Kokemuksesta viisastuneena ja oman kehon nykyään paremmin hahmottavana saankin siis sivustosta nykyään henkisen pahoinvointikohtauksen alta aikayksikön ja muutenkin meinaa rassata ne jutut pahemman kerran. Että yrjö, kuulkaas.

Samalla päähän sujahti kuitenkin toinenkin ajatus. Olen miettinyt, että vaikka kiroilen paljon vain kausittain, karsisin rumimmat manailut mielelläni kielenkäytöstäni pois. Sama koskee sanaa yrjö, koska joka kerta riipaisee, kun sanon sanan ääneen. Kirosanat voi korvata hienoilla vanhoilla suomalaisilla sanoilla kuten "turkanen", "pannahinen" ja "lempo" (ja samalla pitää yllä kielemme hienoja sadatteluperinteitä!) tai hassuilla kiertoilmauksilla kuten "hanuri" ja "patonkia kainaloon", mutta tuon inhokkisanani korvaaminen yhtä toimivalla ilmaisulla ei olekaan niin helppoa. Perkele! Belsebuubi vieköön!

herkkä nenä

Muutin blogin ulkoasua viime viikolla, jonkin verran on tuottanut vaikeuksia silmittyä tähän. Näpertelin omat ulkoasut vuosia ja siihen vaivaan nähden nautin kyllä kovasti siitä, että kaikki sujuu nyt parilla klikkauksella. Helppouden varjopuoli on se, ettei ikinä saa ihan täsmälleen sitä mitä haluaa ja sekös perfektionistia ärsyttää. Muutos parempaan tämä on silti, punaiset koukerot alkoivat valon lisääntyessä tuntua turhan tunkkaisilta.

Olen uupunut. Tehokas ihminen yrittää mahduttaa reilun neljän päivän reissuunsa kolme kaupunkia, neljä kyläilypaikkaa, kasan muita tavattavia ihmisiä, uuden vauvatuttavuuden, pari keikkaa, lakkiaiset sukulaisineen ja vielä bonuksena yhden muuton. Koska kyseinen tehokas henkilö ei ole enää 20, toisesta keikasta piti luopua unen voittaessa ja silti matkasta toipuminen näyttää ottavan aikansa ihan huolella. Ja mitäs minä edes valitan, Markohan se pakettiauton ratin takana istui sekä meno- että tulomatkan.

Meinasin ensin riemuita siitä, että nyt ei tarvitsekaan ihan hetkeen reissuja eteläiseen Suomeen tehdä, kunnes tajusin, että Foo Fightersiin on vain muutama viikko(!). Eli otanpa takaisin.. Samalla voisi koettaa pyörähtää uudemman kerran Karkkilassa ihmisiä moikkaamassa. Tehoilusta huolimatta kaikkien kanssa ei ehtinyt jutusta tarpeeksi.

Palautumista ei auta matkaa seuranneet huonot yöunet. En tiedä, onko alakerran naapurini löytänyt suitsukkeiden, kannabiksen, äärimmäisen vahvatuoksuisten kukkien vai tuoksukynttilöiden ilot, mutta parina iltana kotiini on tuuletusikkunan kautta kantautunut määrittelemätön imelähkö haju. Sunnuntaina olin niin yliväsynyt, että luulin näkeväni myös savua (väsyneet silmät taisivat tehdä tepposet), enkä uskaltanut nukkua, koska pelkäsin tulipaloa. Lopulta päätin, että palovaroitin herättää, jos vaara uhkaa ja iskin sekä ikkunan että silmät tyynesti kiinni. Eilen sama kuvio toistui (ilman savuharhoja), mutta edellisestä illasta viisastuneena rönötin rauhassa sohvalla katsomassa Supernaturalia.

Toivon, ettei tämä jää naapurille kuitenkaan tavaksi, koska olen viime aikoina enenevässä määrin herkistynyt hajuille. Pahimmillaan – ja onneksi harvemmin – se aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia, normioloissa vain vähän ärsyttää. Puoliksi vitsillä jo mietin tupakoinnin aloittamista, jotta häviäisi moiset ongelmat, mutta suunnitelmassa on vähintään Kuuban kokoinen aukko, sillä tupakansavu se vasta päänsärylle altistaakin (odotan jo innolla, kun teinit taas asettuvat kesäilloiksi tupruttelemaan ikkunani alle). En kuitenkaan halua mennä napisemaan alakertaan asiasta, koska haju ei ole häiritsevän paha eikä siis periaatteessa minulle kuulu. Ja olisipa aika tekopyhää, koska minun asunnostani leijailee ties mitä ruuanlaittotuoksuja harva se päivä ja polttelen tunnelmallisia tuoksukynttilöitä talvikaudella itsekin.