lupaus

Vaikka mm. Suomen joukkoliikennehintojen takia olen jatkossakin säästöbudjetilla, ensi kuussa lupaan itselleni
- uutta päivitäiskosmetiikkaa
- uusia siivousvälineitä
- kunnollisen Punnitse ja säästä -reissun.

Nyt se on internetissä, pakko pitää kaikista kohdista kiinni.

lukupiiri

Oo! Onnistumisen kokemus harrastusrintamalla! Keskiviikkoisen tanssitunnin jälkeen tervetullutta vaihtelua, en ehkä koskaan ole ollut liikkeen kanssa niin hukassa ellei telinevoimistelun vaatimaa voiman ja koordinaation yhdistelmää lasketa.

Ensimmäinen varsinainen lukupiiritapaaminen on siis kunnialla ohi. Etukäteen pelotti ja vähän ahdisti, alkutapaamisessa nimittäin minun ja muun ryhmän kemiat ja ajatusmaailmat eivät tuntuneet kohtaavan oikein millään tasolla. Päätin kuitenkin antaa lukupiirille toisen mahdollisuuden ja kiltisti luin (noin 9 vuoden tauon jälkeen) Bridget Jonesin uudestaan.

Oho, eipä ollutkaan kamalaa. Kävi ilmi, että paikalla oli aika paljonkin ihmisiä, joille chick lit ei ole henki ja elämä. En myöskään ollut läheskään ainoa kirjallisuusnörtti tai alaa opiskellut. Monelle Bridget oli ensimmäinen tutustuminen genreen - toisin sanoen hyvä, että aloitettiin siitä. Kirja on mielestäni kuitenkin verrattain laadukas.

Ja näin siis ruodimme reilut puolitoista tuntia porukalla perin pohjin Bridgetiä ja muita hahmoja, juonen kulkua sekä kirjallisuus- ja kulttuuriviittauksia. Samalla sivusimme muuta lukuharrastusta, chick litin asettumista siihen ja puolustimme viihteellisen kirjallisuuden paikkaa "oikean" kirjallisuuden rinnalla. Porukassa oli hyvä henki, siellä uskalsi olla eri mieltä ja perustella mielipiteensä. Sai analysoida tapahtumia ja teemoja sekä syvällisemmällä että pinnallisemmalla tasolla. Vähän kuin olisi hyvässä kirjallisuusseminaarissa ollut - tosin sillä erotuksella, että kaikki olivat itse asiassa lukeneet käsiteltävän kirjan ja miettineet siitä jotain sanottavaa. Itse en ainakaan yliopistossa vaihtoajan lastenkirjallisuuskurssia lukuun ottamatta päässyt tuollaista koskaan kokemaan.

Vielä en siis ainakaan luovuttanut vaan kävin lainaamassa kolmen viikon päästä käsiteltävän Alsanean Riadin tytöt hyvillä mielin. Nyt pitää enää virittää aivot taas oikealle taajuudelle, jos vaikka yhden Poirotin tässä ensin...

ps. Joskus vielä pistän pystyyn sen Jane Austen -lukupiirin. Sitten olen kuin Kathy Baker.

alahuuli

Olen lukenut viime aikoina lähinnä hömppää (vrt. My Legendary Girlfriend ja lukupiiriä varten ensimmäinen Bridget Jones), joten teki mieli tarttua vaihtelun vuoksi johonkin ihan muuhun.

Lukemattomien kirjaston kirjojen huolestuttavaa vauhtia kasvavasta pinosta tarttui silmääni Roald Dahlin aikuisille suunnattu kokoelma Alahuuli. Piti lukea vain yksi novelli, mutta kuten Dahlien kanssa usein käy, ahmaisin sitten melkein koko kirjan yhdeltä istumalta. Nyt olen hämmentynyt.

Dahlin kauhunovelleista tuttu kevyen ahdistava ilmapiiri on läsnä. Samoin kerronta vie mukanaan kuin missä tahansa miehen lastenromaanissa konsanaan. Kuten takakannessa luvataan, kyseessä tosiaan on neljä opettavaista aikuisten satua. Ja viimeinkin alan ymmärtää, miksi Oswald-enoon viitataan jatkuvasti eri paikoissa.

Kaikesta tästä huolimatta on tosi omituista lukea lempilastenkirjailijaltaan tekstiä, jossa esiintyy sanoja kuten "kiima" ja "kulli." En osaa suhtautua. Taidan lukaista seuraavaksi Kuka pelkää noitia noin sadatta kertaa ihan vain palauttaakseni aivoni hämmennyksen tilasta normaaliin.

Filkassa on VIP-asiakkaille tällä viikolla supertarjouksena kaikki ensi-illat eurolla. Kävin hakemassa Sinkkuelämää kakkosen, josta en ole raaskinut ikinä maksaa enempiä rahoja. Jännittää. Vaihtoehto a) aivoni sulavat tai b) olen huomenna kaupoissa hivelemässä niin korkeita korkokenkiä, ettei minulla ole mitään saumaa osata kävellä niillä. Mutta Aidan.

// edit: pesin jo eilen uunin, eihän tänään siis tarvitse tehdä mitään järkevää?

You are Justice

Equity, rightness, probity, executive; triumph of the observing side in law.

Justice is about cold, objective balance through reason or natural force. You can't keep smoking and drinking without consequences to your health. It is the card that advises cutting out waste and insists that you make adjustments, do whatever is necessary to bring things back into balance, physically, emotionally, socially, spiritually. It is a card of balance and harmony; if there is imbalance, the correction may require recourse to the law.

What Tarot Card are You?

rokumenttia

- Oh, why couldn't God make me Elvis?

- 'Cause he was saving you for John Lennon.

Tavallinen sunnuntaimeininki: mikään ei tule ikinä onnistumaan tai selviämään, kaikki on turhaa, en koskaan saa töitä, olen lahjaton yhteiskunnan riippakivi enkä löydä uutta suuntaa enää ikinä. Kurjuutta lisää kummasti se, että on viisi päivää tuijotellut elokuvia erinnäisistä neroista ja monilahjakkuuksista työnsä äärellä.

Toki tämä kuvio toistuu muutenkin melkeinpä joka sunnuntai, joten tiedän, että olotila laantunee taas keskiviikkoon mennessä. Sunnuntaisin ja maanantaisin järkeily ei auta, tekisi mieli nukkua tiistaiaamuun. Juuri nyt nukkuisin mieluusti senkin yli, mutta lupasin lähteä silloin synttärisankarin kanssa ulos syömään.

Tilannetta ei tietysti auta taas näin iltaa vasten nouseva kuume ja harvinaisen sitkeä yskä, joka tänään Rokumentissa ilahdutti varmasti muitakin musiikkielokuvien ystäviä. Jes.

Kipeyden luoman kurjuusasteen huomioon ottaen aika pienillä tuskilla selvisin Rokumentista, vaikka kaksi viimeistä päivää oli pakko vetää Mynthonien voimalla, etten yskisi keuhkojani pihalle joka näytöksessä. Julkisella paikalla kärsiminen kyllä kannatti. Ainoastaan Timanttikoirien vuosi oli virhearvio: aihe oli kyllä kiinnostava, mutta elokuva itsessään mielestäni keskeneräinen, ryhditön ja kovin etäännyttävä. Muuten tein kyllä ihan nappivalintoja. Eniten henkilökohtaisella tasolla puhutteli Ola Svensson Superstar, koska dokkari oli ihana ja pääsi oikeasti lähelle. Lisäksi Ola lauloi kauniisti, näytti ihan saakelin hyvältä ja oli niin aidon oloinen ja kokonaisvaltaisen kaunis että hajotti. Soundtrackilla soi pianosovituksena valikoitua The Ark -tuotantoa muistuttamassa, että mies on aina halutessaan myös varsin hieno säveltäjä. 

(Lisäksi dokkarissa vilahti entinen kaukorakkauteni Leari kuulissa parrassa ja harmaantuneessa tukassa, arvostan.)

Vaan fanitus hetkellisesti sikseen, sillä myös ne kuusi muuta elokuvaa olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia ja laadukkaita. Voisin suositella melkeinpä kaikkia, mutta No One Knows About Persian Cats saa tässä kyllä erityismaininnan. Lisäksi suosittelen Jackie Parisia pimeihin iltoihin tunnelmalliseksi kuunneltavaksi kynttilänvalossa.

Rokkenrollia! Grungea! Jazzia! Musikaaleja! Happorokkia! Iranilaista indietä! Viiniä! Ja ennen kaikkea ajatuksia herättäviä elokuvia tärkeistä aiheista. Seuraavana sitten kaiketi uusi Potter. Melkein sopii tuohon kuvaukseen.

i can festival

Reilun kahden viikon säätäminen on ohi ja kaikki Rokumentin liput ovat viimeinkin plakkarissa. Huh. Intouduin ostamaan oman lippupakettini ja Katjan kanssa jaetun lisäksi vielä yhden ylimääräisen lipun ja näin ollen loppuviikon ohjelma näyttää tältä:

Keskiviikko

19:00 Nowhere Boy

Torstai

14:00 Hype!

17:30 No One Knows About Persian Cats

Perjantai

16:45 Timanttikoirien vuosi 1984

19:30 Ola Svensson Superstar

Lauantai

13:00 When You're Strange

15:15 Blood into Wine

Sunnuntai

13:30 'Tis Autumn: The Search for Jackie Paris

Että I can festival, kuulkaas. Silleen kypsästi ja harkiten. Aikataulusta tuli väljä ja yllättävän tasapainoinen, eli kellon pakonomaiselta kyttäämiseltä vältytään eikä siis tarvitse olla ihan Tapio-övereissä minään päivänä (huom. Tapsalla viittaan elokuvatteriin, en viinaan). Kaikki myös solahti paikalleen niin, että vaikka laitoinkin elokuvat suosiolla kaiken muun etusijalle,  ehdin hyvin vielä molempiin karkeloihin, joihin olen viikonloppuna lupautunut - ja jaksaessani vielä katsastamaan Disco Ensemblenkin. Tosin sen jälkeen voi Jackie Paris sunnuntaina olla aika haasteellinen tehtävä, joten jääköön nähtäväksi ja energiatason ratkaistavaksi.

Monta mielenkiintoista menee kaikesta huolimatta tälläkin kertaa ohi, mutta kahdeksan elokuvaa saa kyllä luvan riittää. Talkootyöpanoksen ja 16 euron investoinniksi mielestäni hyvä paketti, etenkin kun diiliin kuuluu vielä erittäin tervetullut paita ja se Disco E:n keikkalippu.

Kaksi asiaa tässä elokuvaviikossa saa minut kuitenkin erityistyytyväiseksi. Ensinnäkin jaksoin käydä tänään kaupassa valmiiksi niin, että oikeaa ruokaa pitäisi olla oikeastaan koko loppuviikoksi eikä siis tarvitse päätyä roiskeläppäpaniikkiratkaisuihin kuten viime vuonna. Toiseksi verkko-opinnoissa alkoi tänään (vuosisadan rimanalitusviikon jälkeen) kahden viikon opintotauko. Paras ajoitus 2010, eikä edes yhtään ironisesti.

minähyväinen

Hei, olen Hanna, porkkana-addikti.

Porkkanaa sujahtaa nykyään ihan kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomampiin ruokiin. Lisäksi sitä pitää luonnollisesti natustaa raakana melkein joka aterialla (oikeasti: tämänkin päivän lounaani sisälsi porkkanaa kolmessa eri muodossa). Olen epätaloudellinen ja ostan puolen kilon pusseja, joita kuluu 2-3 viikossa. Jos ostan järkevästi kilon pussin, pussi kestää vähintään toista viikkoa ja viimeiset 2-5 porkkanaa muuttuvat limaiseksi ja mätänevät. Ihmeellisiä ilmiöitä.

Porkkana-addiktion ja juustoriippuvuuden lisäksi olen kehittämässä tavallista innokkaampaa suhdetta lipstikkaan. Ai niin, ja eipä unohdeta kahvia ja banaaneja. En silti jaksa oikein huolestua näistä, sitä on kuitenkin mahdollista koukuttua huomattavasti huonompiinkin asioihin. Vaikka kalorien laskemiseen, heroiiniin tai nettipokeriin.

Kelataanpa alkuun: hei, olen Hanna ja elämäni on niin jännittävää, että bloggaan porkkanoista.

Tajusin tänään, miten lähellä joulu onkaan. Lahjoista ei tietysti hajuakaan, saati kyseisen juhlan viettopaikasta. Vaihtoehtoja on paljon, toisaalta ei yhtään. Loppupeleissä paikalla ei kai ole ihan kauheasti merkitystä niin kauan kuin siellä on myös perunalaatikkoa. Voisin ehkä kuitenkin aktivoitua asian suhteen piakkoin, ettei paniikki pääse iskemään joulukuun puolivälin jälkeen.

Pieni, ihan vastikään löydetty osa minusta vähän odottaakin joulun pyhiä. Se on perinteisesti se yksi aika vuodesta kun suostun muiden iloksi pelaamaan lautapelejä. Pelihullujen ystävien harvinaisen viikonloppuvapaan kunniaksi rohkenin tuon harrastuksen pariin kuitenkin myös viime lauantaina. Läpi mentiin Rappakalja, Trivial Pursuit, Alias ja Buzz. Ja sehän oli itse asiassa ihan tosi kivaa, vaikka jännitinkin aluksi illan etenemistä. Hyvä seura ja ennen kaikkea rento ilmapiiri tekivät tehtävänsä.

Ja nyt haluan Rappakaljan itsekin, ihan mahtava peli! Eikä siinä oikeastaan voi voittaa tai hävitä, kun kaikki on niin randomia! Jes, jes, jes! Vähän vakammalta pelisaralta ollaan Markon kanssa haaveiltu Scrabble-harrastuksen aloittamista jo jonkun aikaa. Pitäisi ensin vaan hankkia Scrabble.

En ole pelannut Aliasta vuosiin, mutta olipa taas hienoa havaita, miten omituisia raiteita oma pää kulkee. Kortista tulee sana "Karjala." Sanonko "asumme Pohjois-täällä"? En tietenkään. Enkä myöskään "Lappeenranta on Etelä-täällä." Tai muutakaan loogista. Sen sijaan kuulen huutavani jotakuinkin "SE MINKÄ KAIKKI KESKI-IKÄISET MIEHET HALUAA HUMALASSA AINA TAKAISIN! MYÖS OLUTMERKKI! LÄNTTI VENÄJÄLLÄ!"

Suosikkihetkeni taisi kuitenkin olla vähän myöhemmin samalla kierroksella.

Hanna: Jos joku on silleen tosi itsekeskeinen ja aattelee että oon paras.

Marko, Mikko, Missu: Itserakas! Egoisti! Minäkeskeinen!

Hanna: Tää on yhdyssana, jälkimmäisessä on pahan vastakohta.

Mikko: Minähyväinen!

Marko, Missu: Itsekeskeinen! Itsehyväinen! 

*kollektiivinen repeäminen minähyväiselle*

Hanna: Aaaa kuinka tyhmiä te kaikki oootteeeee.

MMM: Itsehyväinen!!

Hanna: *reps* Loppuosa on oikein, mutta eri alku.

MMM: Öööö.

Hanna: Se eka osa on niinku omistusmuoto.

Marko: Ahaa, omahyväinen!

Vähän harmittaa, että minähyväinen ei ollut oikea vastaus, koska a) se lausuttiin ilmoille niin minä- ja itsehyväisellä ilmeellä, että oksat pois ja b) hitto mikä sana!

for anyone who has ever dumped, been dumped or lived in a dump

"The kind of sparkling conversations everybody wishes they were witty enough to have in real life."

Publishing News

Ihana asia elämässäni on pilalla: Mike Gayle on mennyt rikki.

Luin Gaylen ensimmäisen romaanin My Legendary Girlfriend noin kahdeksan vuotta sitten. Sain sen kämppikseltäni. Ideana oli kierrättää hyvää kirjallisuutta: lue kirja, laita nimi ja päivämäärä kanteen, lahjoita kirja eteenpäin. Tykkäsin kirjasta valtavasti, se oli hauska ja kevyt mutta kuitenkin erilainen, koskettava ja yleispätevyydessään uskottava.

"Full of belly laughs and painfully acute observastions."

Independent of Sunday

Viime kesänä hyllyttäessäni vieraskielisiä kirjaston aikuistenosastolla silmiini tarttui Gaylen uusin, The Life and Soul of the Party. Luin sen matkalla Provinssiin ja olin taas ihan myyty: sama nokkeluus, hauskuus ja kevyt tyyli, mutta vakava aihe ja uskottavia henkilöhahmoja. Olin jo kovaa vauhtia julistamassa Gaylen nerokkuutta tietämättömälle ulkomaailmalle.

Seutukirjaston kokoelmista ei löydy koko tuotantoa, mutta kahden jo luetun lisäksi sieltä löytyi A Brand New Friend. Varasin sen ja odotin innolla. Ja petyin.

Sama nokkeluus ja hyvä aihe olivat edelleen läsnä. Paitsi että nyt nokkeluus tuntui väkinäiseltä ja ärsyttävältä. Hyvän asetelman (miten vaikea yli kolmekymppisen on tutustua uudessa kaupungissa ihmisiin, jos työyhteisöä ei ole) loppuratkaisu oli kertakaikkisen kamala. Koko kirjan ajan oli yritetty todistaa, että mies ja nainen voivat olla ystäviä ilman mitään romanttista asetelmaa. Lopussa kaikki käännettiin päälaelleen: tietystihän nainen huomasi, ettei asetelma olekaan mahdollinen ja loppujen lopuksi molemmat osapuolet etsivät omaa sukupuolta edustavia uusia ystäviä, lopettivat yhteydenpidon ja olivat tyytyväisiä elämiinsä tahoillaan. Turhautti ja suututti.

Viime viikolla näin pitkästä aikaa kirjaston hyllyssä My Legendary Girlfriendin. Kaipasin laadukasta hömppää ja mikä sopisikaan siihen paremmin kuin tuo vuosien takainen lempikirjani. Hyvä kirjahan tunnetusti kestää useamman lukemisen.

"Comic ... fizzy. Here comes the male Bridget Jones."

Mirror

Ja voihan nyt pepatti. Tuo ylistetty nokkeluus on ihan hermoja raastaavaa. Ihan kuin olisi jumissa Frendeissä paitsi että nyanssit puuttuvat ja Chandler olisi masentunut akateemikko, joka turvautuisi puujalkavitsien sijaan jatkuvasti omaa koulutettua asemaansa korostaviin ylimielisen pikkunokkeliin kommentteihin. Mihin hävisi se valloittava uskottavuus, josta 20-vuotias minä oli niin innoissaan? Se siitä hyvän kirjan kestävyydestä. En tosin tiedä, johtuuko ärsytykseni siitä, että olen tälle kirjalle jo liian vanha, opiskellut liikaa, lukenut liikaa tai sitten vain lukenut liikaa Gaylea.

Itsepäisesti kuitenkin tahkoan romaania läpi (onneksi se on nopealukuinen), koska loppu ei muistaakseni ollut ihan niin turhauttava ja kaikesta ärsytyksestä huolimata päähenkilö onnistuu jollain tasolla minut tavoittamaan. Will Kelly, tuo englantia ja elokuvatutkimusta opiskellut, akateemiseen uraan pettynyt, opettajuuteen ajautunut, masentunut ja sarkasmia viljelevä täysin rahaton ikuinen valittaja. Ihan kaikki uskottavuus ei taida olla kadonnut.