juhlien jälkeen

Päänahkani paloi viime viikon yllätyshelteissä jokavuotiseen tapaan aika pahasti. Tässä valossa en ole pistänyt viileätä ja pilvistä viikkoa pahakseni. Päänahka on ehtinyt rauhoittua kunnolla, eikä toivottavasti kärähdä tänä kesänä enää uudestaan samassa mittakaavassa.

Ikävä kyllä tälle viikolle oli suunniteltu myös meidän kihlajaispiknik.

Päässäni olin ajatellut vilttejä vieri viereen jokirantaan puun alle varjoon. Kuohuviiniä ja kevyttä syötävää. Ei stressiä kellosta tai pesemättömistä astioista. Kaikilla runsaasti tilaa, vieraitakin oli kutsuttu surutta.

Kekkerit jouduttiin kuitenkin siirtämään kylmältä suojaan sisätiloihin. Kaksioni maksimikapasiteetti on nyt selvitetty.

Oli sillä puolensakin. Kaikki sai skumppansa oikeasta lasista, koska niitä pystyi pesemään välissä. Moni toi lahjoja, joita ei tarvinnut kantaa ympäri kaupunkia illan mittaan. Vessa oli helposti saatavilla, samoin vesihana ja ylimääräiset astiat yllätysruokalajeja varten. Kahvia oli mahdollista keittää lennosta lisää ja istuimiakin riitti ainakin osalle.

Päivän varoajalla en kuitenkaan tajunnut nakittaa esimerkiksi keittiöapua, joten omat juhlat menivät lähinnä tarjottavia esille laittaessa, tiskatessa, uusia kippoja ja kuppeja kaivaessa ja tilaa raivatessa. En siis ehtinyt itse syödä tai juoda juuri mitään, enkä juurikaan jutella vieraiden kanssa. Kellon lähestyessä kymmentä volyymin taso alkoi stressata. Olo rentoutui vähän, kun päästiin Hostina Piimälinnan yläkerran turviin, mutta siinä vaiheessa alkoi olla niin kauhea nälkä, ettei kauaa jaksanut kylillä riekkua.

Ja olisihan se kieltämättä ollut kiva saada edes yksi valokuva, jossa kihlajaisissaan esiintyy yhdessä siippansa kanssa.

Vaan päättääkseni positiivisempaan: kuohari oli ainakin nappivalinta, kiitos vaan Googlelle suosituksista. Saimme Tallinnan tuliaisina viisi pulloa kuivaa Don Lucianoa, bensarahoineen hintaa tuli 20 euroa. Arvostan.

ne pienet merkitykselliset hetket

Menneeseen lomaviikkoon mahtui paljon muutakin kuin konsertti ja jokivarressa käppäilyä. Olin siis au pair -hommissa siskon perheessä ja omatkin päivät pyörivät lapsiperheen arjen rytmissä. Hassua tietysti viettää lomansa puuhastelemassa jonkun muun kotona, mutta se osoittautui varsin tehokkaaksi tavaksi pitää ajatukset irti omista työkuvioista.

Viikko sisälsi siis paljon kokkausta, puunausta ja hyssyttelyä, mutta myös ystäviä, tapahtumia ja pieniä hauskoja hetkiä. Tämä postaus on omistettu pääasiassa jälkimmäisille.

Ennen Robbien keikkaa pääsin viimeinkin testaamaan "sen Kampin nepalilaisen". Paneer-juusto oli kunnon paloina, kaikki kuvassa näkyvä kuului annoksen hintaan (14,90) ja ruoka oli todella hyvää. Suosittelen lämpimästi. Ravintola Satkar, Fredrikinkatu 46.

Torstaina olin ensimmäistä kertaa lastenkutsujen köksänä. Hyvin meni, mutta kyllä jännitti. Kakkutikkareita en kuitenkaan aio tehdä ihan heti uudestaan.

Perjantaina kävin Karkkilan torilla, joka - vaikkei Turun tori olekaan - on ihan toista kuin Joensuussa. Kyltit jaksoivat sielläkin riemastuttaa (siis riamastuttaa), mutta kielikylpy kesti toki koko viikon.

Täti osti pienen ison pojan ensimmäisen macaron-leivoksen.

Perjantai-iltana oli kirjajulkkarit. Kirjan sain etukäteistoimituksena ja ehdin lukea parahiksi ennen julkistamistilaisuutta.

Mallihommissa äidin kanssa, kuvaajana itse synttärisankari.

Viime vuoden Angry Birds -juustokakut saivat väistyä kokeellisen keittiön kuormurikakun tieltä. Myös keskimmäinen kakkupohja on vihreä. Hyvin kelpasi.

Hämmennyin alkuviikosta siitä, että tuomet ovat täydessä loistossa, mutta missä halvatun välissä nämä omenankukat tuli? Kotona ikkunan alla olevat tiputtavat jo ensimmäisiä terälehtiään. Omenankukka-aika on ihanaa, saisi kestää vielä tovin.

Juoksin myös Ateneumin Tove-näyttelyn läpi. Aika loppui kesken, joten pitää palata sinne paremmalla ajalla joskus myöhemmin. Aivan ihana näyttely. Museokaupan tuotevalikoimakin näytti pikavilkaisulla melkeinpä rikollisen hyvältä. Pitäisiköhän budjetoida museokauppasarake vaikkapa heinäkuulle? Hehee.

Töihinpaluu olikin astetta rankempi ja uniongelmat hyökkäsivät heti sunnuntai-iltana. Mutta isääni lainatakseni, eiköhän se tästä.

lapsuuden maisemissa

Elämässäni on ollut lukemattomia hetkiä, jolloin Karkkila on näyttänyt silmissäni aika pitkälti samalta kuin tämän videon kohdassa 00:00-00:48. Niitä tulee edelleen.

Enenevässä määrin on kuitenkin myös hetkiä, jolloin Karkkila näyttää silmissäni tältä.

Kamera räpsyi kiitettävästi iltakävelyllä - enkä edes lähtenyt Haukkamäen lenkille! Missään ei tuoksu samalta kuin Myllypuistossa, Tervasillalla ja tehdasalueella. Selittyisikö näillä maisemilla myös se, milksi olen Tampereella niin kotonani?

swings both ways

Robbie Williams kävi Helsingissä ensimmäistä kertaa yhteentoista vuoteen. Kahdessa perättäisessä konserttipäivässä on se huono puoli, että arviot ilmestyvät jo heti ensimmäisen jälkeen. Jätin kuitenkin ne kaikki etukäteen lukematta ja hyvä niin. Nyt Swings Both Ways Live oli kaksituntinen täynnä iloisia yllätyksiä. 

Ihan elokuun tasoisista sfääreistä ei kohdallani voida tällä kertaa puhua, koska takana ei ollut kuudentoista vuoden odotusta. Seitsemäntoista vuotta (ja muutaman Take That -vuoden siihen päälle) odottanut seuralaiseni kuitenkin kihisi vieressäni minulle loppukesästä tuttuun tyyliin. Sen kuuleminen oli kaiken lipunostostressin arvoista. Ehdottoman hyvä mieli jäi siis kaikin puolin.

Kiitettäviä linssiludesuorituksia taustalla.

Steppiä! Vanhaa jazzia! Vaan ei zoomia. Hyvät oli näkymät.

Itse olisin ollut onnellinen jo I Wan'na Be Like Youn ja Shine My Shoesin kuulemisesta, mutta kaksituntiseen keikkaan mahtui jos jonkinlaista ihanaa. Lempihetkiäni oli Mr Bojanglesin upea steppi ja tyttärelle omistettu Go Gentle. Tai näin luulin, kunnes Go Gentlen jälkeen lavalle ilmestyi Robbien isä duetoimaan Do Nothing Til You Hear From Me. Mikä isä! Tsekkaa vaikka taltionti Wienistä. Onko se mukana joka keikalla vai oliko tämä joku valikoiduille keikkapaikoille suotu bonus?

Showmies on siis showmies, ja swing kyllä uppoaa minuun kuin häkä. Sitä en tiedä, miten suomalaisyleisölle on voinut tulla keikan teema yllätyksenä. Minusta "Swings Both Ways Live", tapahtumakuvauksessa lukenut "swing show" ja tyylille uskollisesti sliipatut promokuvat olivat ihan riittäviä vihjeitä. Vaan ilmeisesti meitä tosiaan on moneen junaan.

Ooh-bi-doooo, I wanna be like you-uuu!

Konfettisade 1/2. Ihana tanssija edessä, Robbie spotissa taustalla.

Isi Williams!

Nopeasti kootut plussat ja miinukset:

+ Välispiikit

+ Hieno energia

+ Big band

+ Aivan mahtava tanssiryhmä

+ Lavasteet

+ Robbien käsittämättömän puhtaasti kulkeva laulu

+ Ihana aikakausitunnelma

+ Esteetön näkymä lavalle

+ Guy Chambers

- Esteetön näkymä lavalle teki sen, ettei edessäni ei ollut ketään innostunutta nostattamassa tunnelmaa

- Bändiä ei esitelty erikseen

- Konfettia löytyi vielä nukkumaanmennessä rintaliiveistä

+/- Keikalla ei jorattu, vaan istuttiin kiltisti omilla paikoilla, mikä ei kuitenkaan tavallaan haitannut. Tanssahdellessa olisi ehkä ollut lennokkaampi fiilis, mutta nyt tuntui kuin olisi ollut katsomassa jotain Vegas-spektaakkelia.

Aika vahvasti siis plussan puolella ollaan.

Arvostin kovasti myös loppuun räätälöityä, swingkäsittelyn saanutta hittipotpuria ja etenkin Milleniumin ja Old Before I Dien sisällyttämistä siihen. Lopuksi kuultu Angels oli kyllä koskettava, mutta tuntui kokonaisuudessa vähän irralliselta. Ilahduttavaa sen sijaan oli, että vihonviimeisenä kuultu uusi biisi Sensational oli heti tarttuva ja fiilis oli kuin Escapologyn menevämmissä ralleissa. Kiitos Robbie ja Guy, että saitte sovittua välinne. Se koskettaa myös meitä monie muita.

Robbie lupasi palata vähän nopeammin Suomeen seuraavan kerran. Saa pitää lupauksensa. Aion mennä paikalle.

pää kolmantena jalkana

Viimeksi mainittu toukostressi on kasvanut jo liki eeppisiin mittoihin. Kestän kiireen töissä ihan hyvin, jos vapaa-ajalla on hiljaista. Jos kuitenkin kaikki mukavat sosiaaliset tapahtumat ja hoidettavat asiat kasautuvat samoihin hetkiin, on katastrofin ainekset kasassa. Tämä on sellainen viikko.

Mutta mistä luopua? Kaupungissa on ystäviä satojen kilometrien päästä. Moni lähipiirissä on saanut gradun palautettua ja sitä sietää juhlia. Hartaasti odotettu ja viikkoja suunniteltu korttipeli-ilta käsillä. Kasapäin pieniä mutta tärkeitä hankintoja tehtävänä, ennakkoäänestys käynnissä ja lukupiirin seuraava kirjakin noudettava. Pääkin alkoi muistuttaa lähinnä harakanpesää, joten kampaamokäynti oli tosiasia. Hyvä valinta, hierova tuoli oli ehkä rentouttavin kokemus koko viikolla.

Olen siis lähinnä juossut pää kolmantena jalkana pitkin Joensuuta ja ehtinyt tällä viikolla itse asiassa koukata Etelä-Karjalankin puolelle. 

Töissä vuoden isoin rutistus alkaa taas olla hiljalleen kasassa, joten kun tärkeimmät oli vapaallakin hoidettu, uskaltauduin perjantaina vähän hölläämään. Tässäpä tärkeimmät.

Perjantaiolut pizzan jälkkäriksi.

Marrying Mr Darcy, odotuksen arvoinen.

Pelasin sekä Jane Bennetiä että Charlotte Lucasia. Molemmat päätyivät
nappaamaan Dennyn. Pistän Austenin uusiksi! 

Ukkosmaine 10v.

Rumasta pizzastani en ottanut kuvaa. Tällä viikolla on kyllä rehdisti pitänyt tunnustaa, että noutoruoka ja einekset naisen tarvittaessa tiellä pitää.

Hölläämisestä huolimatta eilen kamelinselkä kuitenkin lopulta katkesi. Toisaalta onko se ihmekään, jos on menossa yhteen menoon 7.30-01.40? Eilen illalla - tai siis yöllä - päätinkin, että tämän illan harvinaiset matkaajat jääköön välistä. Kurvasin töistä kaupan kautta kotiin, laitoin ruokaa, pesin pyykkiä, imuroin ja pesinpä vielä olkkarin ikkunatkin. Istuin alas ja kirjoitin blogia. Seuraavaksi suunnitelmissa on viinirypäleet ja Netflix, myöhemmin suihku ja Gaimanin uusin. 

Koti-ilta on tullut enemmän kuin tarpeeseen ja ikkunanpesukin on tuntunut lähinnä katarttiselta. Ehkä sen avulla suoritan vielä viimeisen työpäivän ennen lyhyttä lomaa. Sitten nukun.

huhtikuun luetut

Toukostressi on vetänyt minut syövereihinsä, eikä päässä liiku työajan ulkopuolella mitään. Tämäkin postaus on ollut kesken jo viikon. Mutta nyt kyllä tempaisen, hitto vie.

Outi Pakkanen. Macbeth on kuollut

Useampi lähipiiriissäni on viime aikoina innostunut Outi Pakkasen dekkareista, joten tartuinpa minäkin sellaiseen. Yleensä teatterimaailmaan sijoittuvat kirjat uppoavat minuun kuin häkä, mutta ehkä Macbeth on kuollut oli minulle nyt huono valinta. En saanut tarinan henkilöistä kiinni, eikä minua jaksanut lopulta hirveästi kiinnostaa, kuka murhasi sankarinäyttelijä Arttu Jaalan. Kieli oli kuitenkin sujuvaa ja juonikin eteni klassisen dekkarikaavan mukaisesti, joten en tätä lyttääkään. Ei vain tällä hetkellä napannut. Pitänee tarttua Pakkasen kirjoihin myöhemmin, dekkarit ovat muutenkin minulle enemmän syyskauden kirjoja.

Jo Baker: Longbournin talossa

No mutta, tämä oli paras kirja pitkään aikaan! Viime kuussa Havasteen romaanin myötä löytämäni innostus arkikuvauksiin sai kyllä nyt hemmottelua osakseen, vaikka esimerkiksi pyykkikohtauksissa pompahdettiinkin paikoin jo inhorealismin puolelle. Luulin kirjan kertovan Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinan palvelijoiden näkökulmasta, mutta ilahduttavasti keskiössä oikeasti olivatkin palvelijat omine ongelmineen. Benneteihin ja muihin Ylpeyden ja ennakkoluulon hahmoihin viitattiin lähinnä silloin, kun se oli palvelijoiden kannalta olennaista. Tarinassa oli kuitenkin sen verran yhtymäkohtia Austenin romaaniin, että tarinaa pystyi seuraamaan kahdella tasolla, vaikka en uskokaan Ylpeyden ja ennakkoluulon tuntemisen olevan välttämätöntä tästä kirjasta nauttimiselle. Suosittelen siis paitsi Austen-faneille, myös kaikille pukudraaman ystäville, jos haluaa kerrankin nähdä sen fiinien leidien elämän toisenkin puolen.

Helen Fielding: Bridget Jones: Mad About the Boy

Luin ensimmäisen Bridgetin parikymppisenä ja silloin kolmekymppisen sinkkunaisen maailmaan oli paljon helpompi samaistua kuin nyt kolmekymppisenä viisikymppisen leskiäidin maailmaan. Kirja oli kuitenkin sitä tuttua huttua: vaikka maailma ja elämätilanne ovatkin muuttuneet, Bridget on ilahduttavasti entisensä. En tiedä, johtuiko alkukankeus minusta, Fieldingistä vai vanhojen päiväkirjojen synkistä sävyistä, mutta tuntuu, että kirja pääsi kunnolla vauhtiin vasta puolivälin paikkeilla. Minusta tämä oli ihan kelvollinen jatko-osa edellisille Bridgeteille, vaikka monien muiden tapaan jäinkin kaipaamaan väliin jääneitä vuosia.

Reidar Palmgren: Tunneli

Valitsin vanhan suosikkikirjani luettavaksi lukupiiriin ja tartuin siihen siis myös itse ensimmäistä kertaa noin viiteen vuoteen. Kyllä, tykkäsin tästä edelleen. Kirja oli silti huomattavan erilainen kuin muistin: tapahtumat olivat saman, kieli tuttua ja tunnelma kiireetön mutta painostava. Mielikuvissani romaani oli kuitenkin paljon pelottavampi ja yliluonnollisempi kuin nyt lukiessa koin. Edellisellä kerralla en pystynyt nukkumaan, koska kirjan herättämät visuaaliset mielikuvat valtasivat pääni ja valvottivat tunteja. Nyt laitoin  kannen kiinni mielissäni siitä, että kirja oli edelleen hyvä ja menin nukkumaan.Ykköstoiveenani tällä lukukierroksella oli saada lopultakin kiinni lopun tapahtumista. En onnistunut. Toivottavasti lukupiiri avittaa tässä.

Marja Holli: Kyllä Öhmanska tiätää

Näin tutusta hahmosta kertovasta kirjasta on vaikea sanoa mitään järjellistä. Olen ollut niin kauan pois Karkkilasta, että tekstin rytmiin pääseminen vei aikansa, mutta sitten kirja humpsahtikin melkein yhdeltä istumalta. Vaikka useimmat jutut olen kuullut moneen kertaan, tuntuivat ne kirjan sivuilla uusilta ja joitain tuttuakin tutumpia taas kestosuosikkeja tuli tervehdittyä kuin vanhaa kaveria. Kuulin kirjoittajalta, että myöhemmin kirjoitetut tekstit tunnistaa kyllä laadusta. En minä vain mitään huomannut.