Vauhtivauva

On hämmentävää, miten nopeasti pieni ihminen muuttuu ja oma elämä siinä samalla. Mittakaava on toki ulkomaailman näkökulmasta pieni, mutta meille jättimmäinen.

Jos miettii peruspäivääni nyt ja kolme viikkoa sitten, ne eivät juurikaan eroa toisistaan. Herään aamulla liian aikaisin katkonaisen yön jälkeen, omien ja lapsen aamupesujen ja aamupalan jälkeen leikitään, köllitään, vaunulenkkeillään, torkutaan, syödään ja pestään pyykkiä sekalaisessa järjestyksessä.

Tosin enää ei tarvitse juosta sängystä silmät ristissä sohvalle imettämään, vaan vauva haluaa istua sitterissä ja seurustella sillä aikaa, kun vanhemmat juovat aamukahvia. Vaunulenkille ei tarvitse myöskään sännätä suoraan syötön jälkeen, sillä vaikka uni vie lapsen kyllä sitten kun on viedäkseen, huuto ei ylitä vaarallisia desibelirajoja, vaikka kävisin pissalla ensin. Vielä hetki sitten jokainen poistuminen kodin ulkopuolelle vaati melkoisen määrän taktikointia ja säätämistä, mutta tänään lähdettiinkin puolen tunnin varoajalla vaunuilla keskustaan - ja myöhemmin päivällä uudestaan, kun päätettiinkin hypätä autoon koko perhe. Tyttö jaksoi hengailla hyväntuulisena niin lounastreffeillä kuin museo-opastuksellakin, eikä ilta sen jälkeen ollut edes kauheaa väninää.

Kaikkea sitä. Tietysti tässä kehityksen miinuspuolena tulee kaikenlaisia muita muutoksia. Esimerkiksi päikkäreitä ei pysty enää ennakoimaan oikein mitenkään ja tutut nälkäsignaalit loistavat poissaolollaan. En silti vaihtaisi tätä uutta tilannetta kuukauden takaiseen menoon enää, vaikka jollain tasolla surettaakin, millä vauhdilla vauva kasvaa, eikä ole yhtään niin pieni enää.

Ehkä jossain tulevaisuudessa siintävät jo nekin päivät, kun uskallan esimerkiksi paistaa jotakin, vaikka oltaisiin kaksin kotona! Sellaisia ihmeaikoja odotellessa.

Syyskuun kirjat

Marko Annala: Paasto

Värityskirjan jälkeen toivoin, että Annala julkaisee uuden, rehdimmin fiktiivisen romaanin pian. Sain toiveeni. Voisi kuvitella, ettei Paaston tematiikka - keski-ikäisen miehen uskon- ja ennen kaikkea elämänkriisi - välttämättä kosketa henkilökohtaisella tasolla, mutta tarttumapintaa siitä löytyy varmasti jokaiselle lukijalle, myös minulle. Aihevalinta voisi olla myös todella raskas, mutta Annalan ytimekkyydessään kaunis ja helposti omaksuttava kieli tekee siitä kevyenoloista ja lähestyttävää luettavaa. Vaikka uskonto on Paastossa avoimesti ja monesti yksityiskohtaisestikin läsnä, se ei missään nimessä ole tarinassa tärkeintä, meritykset löytyvät muualta. Kaunis teos ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Henkilökohtaisena merkkipaluna mainittakoon, että Paasto oli myös ensimmäinen fyysinen kirja, jonka luin vauvan syntymän jälkeen.

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Minulla on tähän asti ollut Nälkäpelin mentävä aukko nykysivistyksessä - en ole nähnyt leffoja sen enempää kuin lukenut kirjojakaan. Kiitos Bookbeatin, ensimmäinen osa on nyt kuunneltu vaunulenkeillä. Suhtaudun nuortenkirjallisuuden massamenestyjiin lähtökohtaisesti aina vähän skeptisesti, mutta taas pääsin yllättymään positiivisesti. Nälkäpelissä ilahduttavaa: ainakin ensimmäinen osa on ihan oikeasti kirjallisesti hyvä ja menestyksensä ansainnut. Nälkäpelissä ahdistavaa: kirjan maailma on kammottava, eikä valitettavasti nykymenolla ollenkaan vaikea kuvitella lähitulevaisuuteen (vrt. Orjattaresi ja Teemestarin kirja). Itse asiassa vähän harmittaa, että tästä on tehty trilogia, sillä avaus toimii täydellisesti itsenäisenä tarinana, enkä ole varma, haluanko tietää, mihin kammottavuuksiin kertomus Katnissin vielä jatko-osissa kuljettaa. Väkivalta tuskin ainakaan vähenee, sen sulattaminen tekee kieltämättä aika tiukkaa.

Juustopaasto

Jotkut asiat eivät muutu. Yksi niistä näyttää olevan se, että pimenevä syksy saa minut viihtymään keittiössä, jos nyt blogiarkistosta voi minkäänlaista vuoden kiertoa päätellä.

Tällä kertaa taustalla ei ole samoihin makuihin kyllästyminen tai lopussa olevat rahat vaan ilmastoahdistus. Podin kammottavaa maailmantuskaa kyllä ennenkin, mutta YK:n ilmastoraportin julkaiseminen oman esikoisen ollessa 2,5 kuukautta nosti kyllä kierrokset aivan uudelle tasolle. Mitä ihmiskunta on tehnyt? Mitä minä olen mennyt tekemään?!

Olen onnistunut tuudittautumaan siihen, ettei oma hiilijalanjälkeni ole kovin suuri, mutta se ei pidä paikkaansa. Syön nimittäin nykyään ihan kammottavia määriä maitotuotteita, erityisesti juustoa. Se ei käy.

Akuuteinta ahdistusta olen nyt tyynnytellyt tekemällä kaikenmoista kauden kasviksista. Meillä on syöty punajuuripastaa, borssia, gruusialaista kaalilaatikkoa, vegaanisia linströminpihvejä, inkiväärilanttua, sienikastiketta, suppilovahveropiirakkaa ja savutofu-kaalipaistosta. Päivälleen viime vuoden tapaan Shepherd's Pie on suunnitelmissa tälle viikolle, sadepäiviin sopiva lämmittävän inkiväärinen porkkanasoppa on myös listalla.

Ihan hyvää kehitystä, mutta nyt kun olen hetken hengitellyt, on oikeasti ryhdistäydyttävä myös pitemmän päälle. On totta, etteivät ratkaisun avaimet löydy kenenkään yhden ihmisen kotikeittiöstä, vaan nyt tarvitaan isoja poliittisia päätöksiä ja yhteisiä linjoja, mutta johonkin voin vaikuttaa arjessakin. Ensisijaisesti siihen juustoon ja jogurttiin. Selasin tässä omia ruoka-aiheisia postauksiani parin viime vuoden ajalta ja olen potenut juustomorkkista näemmä tasaisin väliajoin aiemminkin. Miksi en ole saanut mitään aikaiseksi, vaikka olen tiedostanut asian jo pidempään? Miksi olen niin saamaton? 

Kohtuus kaikessa, mutta meidän taloudessa kulutetut juustomäärät eivät ole pitkään aikaan kohtuutta nähneetkään. Juustopaasto alkoi siis viikonloppuna, kunnes tottumuksia on rukkailtu järkevämpään suuntaan. Tofu, paputahnat ja muut herkut. Mitäs kaikkea sinne kurkkuviipaleiden alle kannatikaan laittaa?