Tuulee

Arki tuntuu olevan täynnä nyt pieniä vastoinkäymisiä, jotka mikään yksin eivät ole mahdottomia, mutta kasautuessaan vievät voimat. Pankki laittoi pankkitunnukseni vahingossa lukkoon. Yksi lasku siirtyi perintään, kun sekä alkuperäinen lasku että muistutukset menivät sähköpostin tarjouskansioon. Tiskikone hajosi. Asentaja ei voinut asentaa uutta, koska siitä puuttuikin kansilevy. Sen sellaista.

Kaikki edellä mainitut on jo perintää lukuun ottamatta setvitty, mutta ne vievät ihan tuhottomasti muutenkin vähissä olevaa energiaa. Pääsiäisen ympärillä ollut loma latasi akkuja vähän, mutta tulevien viikkojen työsuma hirvittää sen verran, etten osaa oikein tarttua toimeen.

Päässä soi Mokoman Vastavirtaan ja Donkkareiden Tuulee. Jälkimmäisen hienovaraisessa hengessä yritän keskittyä positiiviseen.

Avasin viime viikolla pyöräily- ja juoksukauden. Päivitin salijäsenyyden koskemaan pelkkiä virtuaalijumppia toistaiseksi. Löysin kaapistani uudet farkut, jotka unohdin ostaneeni. Ostin kuorintavoiteen ja lakkasin kynnet. Tehtiin maanantaina koe-erä 1-2-3-pikkelöityjä kasviksia ja niistä tuli tosi hyviä. Ostin kaupasta retiisinsiemeniä ja aion istuttaa niitä ihan järjettömiä määriä. Haaveilen ostavani myös peikonlehden ja uusia ruukkuja. Mietin sisustamista.

Sitä paitsi valoa kohti mennään eli vaikka 7-9 tuntia päivässä olisikin hirviömäinen työsarka selätettävänä, voi edes teoriassa ulkoillakin valoisaan aikaan.

Mutta taidanpa raivata myös aikaa passikuvassa käymiselle, että voin uusia viime keväänä vanhentuneen passini. Ulkomaille ei taida olla vielä hetkeen asiaa, kun kotimaanmatkailukin on nyt ollut tauolla, mutta passi on yhtä kuin mahdollisuus.

Koronapäiväkirjat 3

Terkkuja taas täältä tunteiden vuoristoradalta.

Aloin tehdä rauhaa itseni kanssa siitä, että töihinpaluu tapahtuisi 14.5. tai ehkäpä jo samaisen viikon alusta. Vaan niin taas hetti maanantain tiedotustilaisuus kaiken päälaelleen. "Uloslainaus voidaan aloittaa välittömästi," kertoi hallitus. Ihanaa, kamalaa, yllättävää, kuumottavaa, kaikkea yhtä aikaa.

Käytännössähän mikään ei tapahdu hetkessä, mutta itselläni kutsu kävi töihin jo huomiseksi alle kahden vuorokauden varoajalla. Joustoa ensi viikkoon ei saanut edes päivähoidon varjolla, sellaista kun ei todellakaan ollut varattuna. Onneksi päiväkodissa oltiin joustavia ja täällä sitä istutaan viimeistä päivää vapaaherrattarina.

Sen kunniaksi siivosin eteisestä talvivaatteet pois. Eilen kävin läpi lapsen käyttövaatteet, viime viikolla raivasin pakastimen ja järjestelin kirjahyllyn. Omat kaapit ja kierrätykseen kaipaavat elokuvat odottavat vuoroaan, mutta ehtiihän tuota.

Olo on haikea samalla tavalla kuin loppukesästä hoitovapaan päättyessä. Tuntuu kuin kaikki yhteinen kiva loppuisi tähän, vaikkei niin tietenkään ole. Lapsi ilmoitti eilen ponnekkaasti, ettei aio mennä päiväkotiin enää ikinä. Tänään teki jo myönnytyksen, että voi mennä, jos äiti tulee mukaan. Yritän olla syyllistymättä liikaa. Kurjinta on, että parin viikon päästä alkaa lapsen kesäloma eli juuri, kun ehtii tottua uuteen rytmiin, onkin edessä taas kotoilua - äidin tosin ollessa jo työhommissa.

Meillä on ollut aika leppoisaa. Harrastetaan yhdessä videoyhteydellä taaperotanssia ja piirtämistä, luetaan, pyöräillään ja ulkoillaan. Kerrotaan paljon vitsejä, jumppaillaan ja kiipeillään sylissä. Pari kertaa viikossa soitetaan mummulle ja serkuille. Katsotaan Muumeja ja Dinotassuja. Toki myös ahdistaa ja välillä riidellään, mutta kaiken kaikkiaan viimeiset seitsemän viikkoa ollaan selvitty perheenä mallikkaasti, vaikka yksi meistä on tehnyt koko ajan myös kotoa käsin töitä ja toinen opettelee tunteidensäätelyä aktiivisesti. Siitä voin olla ylpeä.

Juuri nyt surettaa yhteisen ajan radikaali väheneminen ja arveluttaa oma jaksaminen työpaikan uudessa normaalissa. Illalla saatan tirauttaa pari kyyneltä. Mutta huomenna laitan työhousut jalkaan, pyöräilen keskustaan ja yritän olla pyörtymättä informaatiovyöryn alle. 

Lauantaina piti ajella äidin luoksi pihakaffille, mutta nyt en tiedä, onko se järkevää tai jaksamisen puolesta edes mahdollista. Viikonlopuksi aion joka tapauksessa kaivaa kesämekon kaapista ja tilata sushia, satoi tai paistoi. 

Koronapäiväkirjat

Siitä on nyt kaksi viikkoa, kun hallitus kertoi tiedotustilaisuudessaan, että suomalaisia palveluita suljetaan määräajaksi. Noin puolitoista viikkoa taas siitä, että meille ilmoitettiin, että työntekovelvoite loppuu välittömästi jatkuen ainakin 13.4. saakka. Käytännössä siis kaksi viikkoa palkallista vapaata, sitten palkatonta, lomaa tai mihin ikinä kenelläkin on mahdollisuus.

Melkoista tunteiden vuoristorataa ollut nämä menneet viikot. 

Olen kiitollinen, että minulla on pieni lapsi pitämässä arjessa ja rytmistä kiinni. Samalla koen suuttumusta ja turhautumista siitä, että työtämme ymmärretään niin vähän, että meidät pistetään ennemmin täydellä palkalla kotiin kuin annetaan tuottaa palveluita kuntalaisille ja tehdä tärkeitä rästitöitä. Pelottaa mitä tämä kaikki tarkoittaa pitemmällä aikavälillä, ei niinkään talouden vaan mielenterveyden näkökulmasta. Huoli läheisten fyysisestä terveydentilasta on toki myös olemassa, mutta se on vielä pysynyt käsiteltävällä tasolla.

Kun tulin töistä toistaiseksi viimeistä kertaa torstaina 19. päivä, olin jotenkin siinä uskossa, että tähän mennessä olisin siivonnut kotona noin kaiken. Istuttanut uusia kasveja, aloittanut juoksuharrastuksen, kirjoittanut kirjeitä, raivannut pakastimen, neulonut ystävien tuleville vauvoille kasapäin sukkia ja lukenut monta kirjaa.

En ole. 

Olen kyllä ulkoillut joka päivä, yleensä kahdesti. Kiikuttanut, lapioinut, ratsastanut keppihevosella ja lukenut Pikku hiiriä monta kertaa päivässä. Kun on omaa aikaa, istun lähinnä lamaantuneena ja selaan päämäärättömästi somea. 

Juuri tätä kirjoittaessa tuli tieto, että poikkeusolot jatkuvat näillä näkymin vielä 13. toukokuutta saakka. Työnantaja aloittaa uudet YT-neuvottelut. 

Ei tullut yllätyksenä kumpikaan uutinen, mutta aika hiljaiseksi veti silti. En tiedä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa oman työntekoni kannalta, ei auta kuin odottaa lisäohjeita. Jos tarkoituksena on ratsastaa kepparilla vielä puolitoista kuukautta, sillä mennään. Kotijumppaa se ei vielä korvaa, mutta hyvä alku silti.

Ensimmäisiä kertoja

Paljon elämäni nykyisessä mittakaavassa jännittäviä asioita on tapahtunut ja tapahtumassa lähiaikoina.

Reilu viikko sitten olin ensimmäistä kertaa pitemmän aikaa erossa vauvasta, kun kävin kuuntelemassa ystäväni väitöksen ja illalla osallistuin vielä karonkkaankin. Samalla viikolla harjoittelin napanuoran venyttämistä ensin jumppatunnilla ja toisena päivänä kampaajalla. Tytöllä ei tietysti ollut minkään ekskursion aikana mitään hätää, enkä sen puolesta stressannutkaan, itseni vain. Yllättävän helpolla selvisin, vaikka ennen väitöspäivää sain nukuttua vain muutaman tunnin pätkissä, kun jännitin niin kovasti. Aika maagiselta tuntui pyöräillä Penttilässä syyskuun pimenevässä lauantai-illassa! Eipä olisi vielä pari kuukautta sitten uskonut, miten sellaista tunnetta voikaan alkaa huomaamattaan kaivata.

Menneenä viikonloppuna taas vietettiin nimiäisiä. Ulkoistettiin makeiden leivonnaisten tekeminen, minkä lisäksi saatiin korvaamatonta järjestelyapua Maijalta. Juhlat oli ihanat ja kaikki meni sujui kaikin puolin mallikkaasti, mutta sunnuntaina kyllä huomattiin, että tilaisuus vei veronsa niin juhlakalulta kuin vanhemmiltakin. Oman lisänsä toi se, että nimeä tietysti arvottiin vielä edellisenä iltana ja vaikka olenkin tyytyväinen valittuun nimeen, pääni ei ole nyt ihan sisäistänyt sitä, ettei enää voi eikä tarvitse venkslata. Eli päässä ruksuttaa vaikka minkälaiset nimiyhdistelmät ja muutenkin käyn vähän ylikierroksilla.

Nyt olisi varmaankin tarpeen olla muutama päivä ihan hissuksiin kotona, mutta tälle viikolle on sovittuna omaa lääkäriaikaa, matkarattaiden hankintaa ja ties mitä puuhaa oikeastaan viikon jokaiselle päivälle.

Eilen autoilin vauvan kanssa kaksin enimmäistä kertaa. Otettiin kevyt aloitus kaupunginosan sisällä kyläilemään, että tänään selvitään rauhallisemmin mielin lääkäriin asti. Huomenna lapsi taas saa ensimmäisen rotarokotteen, minkä lisäksi päätin vielä lähteä junalla sukuloimaan perjantaina. Eli paitsi että on pakko selvitä ilman apua junaan perjantaiaamuna ajoissa, pitää myös selvitä se 4,5 tunnin junamatka. Halp! Hyvällä tuurilla tenava nukkuu matkasta ainakin puolet, mutta viime päivinä päikkärit ovat olleet rytmimuutosten takia enemmän tai vähemmän henkimaailman hommia.

Yhteiskunnan aikatauluihin emme voi vaikuttaa, mutta muuten pitänee ottaa lungimmin. Muistutus koskee ensisijaisesti minua.

Tissi

Olen aina ihmetellyt pienten lasten bloggaavia vanhempia. Millä ajalla ja energialla niitä tekstejä oikein syntyy? Nyt kun tässä himpun vaille viisi viikkoa olen asiaa harjoitellut, ei ihmetys ole ainakaan vähentynyt.

Kaikki hiljaiset hetket pitää hyödyntää käymällä vessassa tai suihkussa, pesemällä pyykkiä, syömällä, desinfioimalla pulloja ja pumppuja, etsimällä sopivia vaatteita nettikaupasta, raikkoamalla yleistä entropiaa elintilasta että sekaan mahtuu, mitä näitä nyt on. Koska päiväunetkin jää useimpina päivinä vain haaveeksi, jäsennellyn tekstin tuottaminen ei useinkaan ole ensimmäisenä mielessä, jos aikaa jää puuhastelulta yli. Ja meitä on kuitenkin kaksi aikuista kotona melkein koko ajan!

Oman lisänsä pakkaan tuo se, että olen monien muiden tuoreiden äitien tapaan muuttunut henkisesti pelkäksi tissiksi, jolle ei kuulu kuin niitä samoja pulloja ja pumppuja, imetyskipuja tai onnistumisia ja vauvan ruokailujen kellottamista. Jos kipujen aiheuttamaa stressiä ja murhetta ei lasketa, tissiksi muuttuminen on minulle kyllä ihan ok. Se vaan tekee kuulumisten vaihtamisesta ja kirjoittamisesta aika tylsää.

Päässä kyllä pyörii lista asioista, joita olisin toivonut tietäväni etukäteen. Ehkä saan vielä aikaiseksi kirjoittaa sen ylös. Kunhan nyt vielä vähän jäsentelen ja aikaa ilmaantuu.

Viikko muuton jälkeen

Viikko eloa uudessa kodissa takana eli luonnollisesti istun junassa matkalla etelään.

Rehellisesti sanottuna ei olisi kyllä paljon napostellut lähteä, mutta jos on ostanut John Cleese -liput jo elokuussa, niin minkäs teet. Pitkään arvoin, harmittaako enemmän väsymys, rahanmeno ja potentiaalinen Cleesen missaaminen ja vaikka kaikki painavat vaakakupissa huomattavasti, päädyin sitten kuitenkin viimeiseen. Onneksi loppuviikosta on aikaa olla kotona ja vähän arpoa väri- ja huonekaluhommia lisää. Ellei lähdetä Kuopioon Ikeaan ja autokaupoille. Ehhehe.

Itse muutto meni yllättävän hyvin, koska kantajia tuli paikalle yli odotuksen. Vanhan asunnon neljä tuntia kestänyt loppusiivous otti melkeinpä enemmän voimille, mutta vuokranantaja vaikutti meihin tyytyväiseltä ja palautti takuuvuokrankin mukisematta. Joskus juuriharjan heiluttaminen kannattaa, vaikka heräsikin taas kysymys, miksei itseään varten ikinä viitsi siivota yhtä perusteellisesti. Vanhat asunnon kammottavat pinnat alkoivat näyttää nimittäin huomattavasti kivemmilta käsittelyn jälkeen.

Hyvin kyllä huomasi, että olen mentaalisesti skarpannut vappuun asti, koska tiistai-iltana alkoi olla kyllä takki aika tyhjä. Positiivista on se, että parin siirtymäaamun jälkeen on nukuttanut myös aamuyöstä - kunnolla ekaa kertaa sitten vuodenvaihteen. Töihin palaaminen vapun jälkeen oli karmaisevaa, ensisijaisesti siksi että sielläkin on menossa vuoden kiireisin aika, eikä nämä muuttojen ja Cleese-keikkojen takia ripotellut lomat varsinaisesti kevennä aikataulua.

Laatikkokaaoksesta, keskeneräisestä remontista ja sieltä täältä löytyvistä kittiyllätyksistä huolimatta uusi koti vaikuttaa edelleen ihanalta ja omalta. Tästä voisi siis päätellä, että kaikki on stressin ja väsymyksen arvoista. Tästä vaan jollain lihaksilla yli ja eteenpäin.

Pientä pintaremonttia

Pieni on suhteellinen käsite. Jollekin seinien ja lattioiden uusiminen voisi olla helppo nakki, mutta kaksi remonttinoviisia on joutunut kyllä koetukselle.

Kolme yötä vanhassa kodissa jäljellä. Olo on yllättävän haikea, vaikka muuttoa olenkin odottanut viikkoja kuukausia vuosia. En ole aikuisiällä asunut missään niin pitkään kuin tässä. Valtaosa tavaroista on pakattu, muutama hassu laatikko keittiössä odottaa vielä urakointia. Paniikki ehtii toki iskeä vielä perjantaina, mutta muuta en olettanutkaan.

En voi kyllä suositella tätä alle kahden viikon pintaremonttiaikataulua. Päätettiin maksaa remppafirmalle olkkarin lattian vaihtamisesta, mutta kaikki muu ollaan tehty "itse". Marko onkin tehnyt hommia ihan oikeasti, mutta itse olen ollut lähinnä hyödyksi kevyissä tapetinpoisto- ja muonitushommissa. Ilman remppataitoisia ja poikkeuksellisen kilttejä ystäviä oltaisiin oltu pulassa, mutta onneksi apua kysyvälle löytyy. 

En pysty uskomaan, miten pitkällä remonttihommat on - kaikki akuuteimmat tavoitteet taidetaan jopa saavuttaa ennen h-hetkeä. Olo on epäuskoinen. Tätä kiitollisuudenvelkaa tosin ei pysty millään ikinä kuittaamaan.

Tietysti edellinen ei tarkoita sitä, etteikö hommia riittäisi makkareiden pinnoissa ja alakerran vessassa vielä muuton jälkeenkin, mutta se on sivuseikka. Olkkarin lattia ja seinät oli tavoitteena ja niitä paljon enemmänkin on viimeisen puolentoista viikon aikana ehditty.

Vaikeinta on ollut kestää se, että kaaos vain muuttuu koko ajan pahemmaksi ennen kuin tilanne konkreettisesti paranee. Ja se että on pitänyt jaksaa käydä töissä samaan aikaan, kun on ollut tämä härdelli päällä. Onneksi huominen ja perjantai on lomaa, niin voi keskittyä vain yhteen asiaan kerralla. Huomenna toivottavasti näen uuden lattiankin valmiina. Sitä odotellessa.

Puhaltelua

Laminaatti, vinyylilankku, vinyylikorkki, muovimatto, tapetti, liisteri, liima, höyrytin, mattamaali, kuultomaali, kaakelimaali, kalkkimaali, lakka, vetimet, hiekkapaperi, hiomakone, muovilaatikko, pahvilaatikko, jätesäkki, pohjalevy, vedinsarjat, apua.

Keinutuoli, TV-taso, sohvapöytä, kirjahylly, senkki, vuodesohva, tyynyt, peitot, pyykkikone, pölynimuri, uusi moppi, jätevaunu, rullakori, kenkähylly, siivouskaappi, naulakkoratkaisu, apua.

Lempiohjelmani televisiossa on tällä hetkellä Remppa vai muutto. Valitettavasti meillä ei ole vaihtoehtoa, edessä kun on vääjäämättä molemmat. Oma valintahan se on ja periaatteessa hyvillä mielin ollaan projektiin ryhtymässä. Olen myös odottanut muuttoa kovasti, mutta nyt pitäisi viidessä viikossa pusertaa ja päättää aika paljon asioita. Vaikka aikataulu on ollut tiedossa jo pari viikkoa, asia konkretisoitui nyt, kun irtisanoin vanhan asunnon. Nyt ei passaa enää vaiheilla, pitää alkaa toimia.

Olen päättänyt, että teen ainakin viitenä päivänä viikossa jotain hyödyllistä asian edistämiseksi, oli se sitten asioiden listaamista paperille, realistista budjetointia, materiaalihankintoja, tapettien hypistelyä, tavaroiden kantamista kierrätykseen tai ihan konkreettista pakkaamista. Olen jo järjestänyt irtovalokuvat albumiin, tutustunut lattiamateriaaleihin ja käynyt läpi tärkeiden papereiden kansiot viimeisten vuosien ajalta. Vielä olisi työsarkaa jäljellä.

Askel kerrallaan, vaikka eihän tässä paniikilta voida välttyä mitenkään. Pitää nyt vaan vähän puhallella. Onneksi monet asiat hoituvat nettilomakkeilla ja puhelinsoitoilla. Ja huonekaluhankinnat ehtii sitten myöhemminkin.

Ruoka-, kahvi- ja kaljapalkalla työskentelemään suostuvia apukäsiä otetaan vastaan, työaika sovittavissa yhdestä tunnista ylöspäin. 

Tänään askarruttaa

Miksi Vianan tofua ei saa Joensuusta?

Miksi kolmosen puikoista yksi häviää aina jonnekin?

Miksi Duolingon uusi päivitys on niin huono?

Miksi salille on niin vaikea lähteä, vaikka tietää että jälkeenpäin on hyvä olo?

Miksi työpaikalla on nyt melkein joka päivä kakkua tai muita leivoksia?

Miksi en harkinnut asuntokauppoja ennen kuin uusi asbestilainsäädäntö tuli voimaan?

Miksi minulle nyt mainostetaan tarjousmatkoja Espanjaan, kun en niitä enää aktiivisesti etsi?

Miksi lonkka kipeytyy nyt, kun olen taas innostunut kävelylenkeistä?

Miksi joistain vaatteista on niin vaikea luopua, vaikka niitä ei olisi käyttänyt vuosikausiin?

Miksi kampaamoiden hinnat hilautuvat koko ajan ylöspäin - lähelle kipurajaa ja sen yli?

Hanskat naulaan

Aaahhaha.

Mitäpä juuri kirjoitinkaan siitä, ettei aivokapasiteetti tunnu riittävän mihinkään ylimääräiseen? 

Kuten minulle eilen ystävällisesti selitettiin, The Disaster Artist on Joensuussa ensi-illassa juuri silloin kuin oli tarkoituskin, 2. helmikuuta. Itselleni vain on tuottanut näille viime metreille asti suunnattomia vaikeuksia ymmärtää, ettei perjantai 2. helmikuuta ole tosimaailmassa ensin tammikuun ja sitten heti uudestaan helmikuun puolella.

Tehokas tiivistys tämänhetkisestä olotilasta:

Työtasiat + viralliset asiat + terveydenhoito = Hanskassa

Kaikki muu = Ei hanskassa

Eilen tämä kaikki nauratti ja tänäänkin vielä vähän, mutta en tiedä kuinka kauan jaksan katsoa asiaa huumorilla. Lohduttaudun sillä, että onneksi tämä hanskallisuus menee ainakin toistaiseksi näin päin, niin olen edes töissä ja tapaamisissa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Viikonlopullekaan ei onneksi ole sovittuja menoja (paitsi leffatreffit sunnuntaina, har har). Voisin silloin heittää kaikki kuvaannolliset hanskat naulaan ja omistaa vapaan ajan ensisijaisesti kehon- ja mielenhuollolle.

Siihen asti aion tutkia vapaina hetkinä siivouskaappeja ja säilytysratkaisuja Pinterestistä. Ehkä niistä tarttuu jotain järjestystä päähänkin.

Sään armoilla

Aaaargh! Takkiongelmat ratkaistu, matkakokoiset kosmetiikat hankittu, matkaoppaat kirjastosta haettu, rästityöt enemmän tai vähemmän tehty. Mutta kuinka huolissaan pitää olla perjantaille ennustetuista lumisateista ja sen vaikutuksista joukkoliikenteeseen?

Vastoin kaikkia tapojani tarkoituksenani on lentää Joensuusta Helsinkiin ja myöhästymisvaraa on vähän, mutta ei liiaksi. Tänään lennot ovat olleet myöhässä 20-40 minuuttia, minkä aikataulu vielä kestää ihan hyvin. Mutta jos myöhästyminen on tuntia pidempi, en ehdi enää seuraavaan koneeseen Helsingissä.

Toki perjantaina on vielä työpäivä, vaikkakin normaalia lyhempi. Hetken jo harkitsin, että pitäisin vielä suunniteltua enemmän ylityövapaita ja junastelisin kentälle tuttuun tapaan Tikkurilan kautta, mutta jos keli on yhtä kehno kuin eilen, niin ei sekään ratkaisevasti auta ja ihan yhtä lailla jumissa sitten ollaan.

Ahdistavaa. Stressattavaa olisi tässä kasapäin muutenkin ja kiukuttaa pyöritellä mielessä sellaista asiaa, jolle ei itse mitään mahda. 

Viimeksi äidin kanssa alkuvuodesta reissatessa olin yllättävän zen ja totesin vain, että mahdollista myöhästymistä murehditaan sitten kentällä, jos niikseen tulee. Miten sen teinkään? Jostain pitäisi kaivaa nyt se sama lungi asenne, muuten stressipirkko poksahtaa jo ennen lähtöä.

Väsyttää

Olen ollut viimeisen viikon ihan tosi väsynyt. Sammun iltaisin kuin lamppu ja aamulla kellon soidessa olen edelleen täydessä unessa. Eilen illalla en meinannut pystyä enää mihinkään ja alkoi jo huolestuttaa.

Tänään aamulla aloin hahmottaa kokonaisuutta. Tein sairastapauksen vuoksi noin viikon ajan 1,5 ihmisen työt. Sen lisäksi aloitin viime viikolla uudet tanssitunnit ja joogakurssin, muusta saleilusta ja liikunnasta tietenkään tinkimättä. Viime viikolla kävin alkuviikosta kahdesti päivässä kissavahtihommissa ja loppuviikosta näin poikkeuksellisen paljon kavereita pariin päivään, yhden kanssa ehdin jopa elokuviin. 

Jossain välissä olen myös varannut lomamatkan Roomaan, bingettänyt Outlanderin kakkoskauden loppuun, katsonut kaksi missaamaani DCU-elokuvaa, keittänyt hilloa, neulonut yhdet junasukat ja lukenut 800 sivua Harry Potteria.

Että ilmankos uuvuttaa iltaisin, tyhjiä minuutteja tai hidasta olemista ei paljon päivään tuon kaiken jälkeen jää. Iltojen pimetessä kun muistaisi, että kivaojakaan juttuja ei tarvitsisi olla tekemässä tauotta 17 tuntia vuorokaudessa.

Ja tästä eteenpäin ainakin jonkin aikaa ihan vain oman tontin hoitaminen töissä saa luvan riittää.

Kesällä minulle suositeltiin Headspacea rahoittumiseen. Jos sillä pääsisi edes alkuun?

Peili voi olla myös ystävä

Olen nukkunut viime aikoina huonosti. Loma on vain parin yön päässä, eikä enää jaksaisi skarpata. Luonnollisesti heräilen aamuöisin ja näen painostavia työunia.

Samalla stressaan siitä, ettei tässä kuussa ehdi käydä tarpeeksi jumpassa ja salilla. Järki sanoo, ettei maailma siihen kaadu, eikä kroppakaan muutamaan väliviikkoon romahda, pihi ihminen laskeskelee yksittäisten salikertojen hintaa ja ahdistuu.

Edellisistä huolimatta tai enemmänkin juuri niiden takia kampesin tänään itseni aamutuimaan sateessa salille.

Hölmöähän se oli, kun en oikeasti jaksanut normaaliin tapaan sarjoja tehdä. Mutta tulinpa siinä trikoot jalassa peilin edessä heiluessani havainneeksi, että lähteminen oli kaikesta huolimatta peliliike. 

Elin monta vuotta ilman kokovartalopeiliä, enkä aina meinaa muistaa, miltä oikeasti nykyään näytän. Viime aikoina on jotenkin vaikea taas ollut hyväksyä omat kehon kommervenkit. Muita ei varmaan kiinnosta huono ryhti tai ajamattomat kainalikarvat, mutta molemmista olen ehtinyt ottaa jo pulttia tällä viikolla - ja mennään vasta keskiviikossa.

Salin peili näyttää jumppavaatteissa armottomasti kerralla kaikki mahamakkarat, käsivarsien kuhmurat ja hiestä liistraantuneet hiukset. Mutta niiden lisäksi se näyttää pec flyn rintarankaa avaavan liikeradan, fysioterapian myötä korjaantuneemman nilkan asennon ja etenkin menneen kevään aikana voimaa saaneet reisi- ja pakaralihakset.

Ne tuskin kiinnostavat muita sen enempää kuin kainalonikaan, mutta tuleepahan itse keskityttyä välillä myös positiivisiin tulokulmiin.

Tekemisen tarve

Jotenkin tehoton ja epäluova olo. Tuijottelen päivästä toiseen tyhjää tekstikenttää, mutta ajatus karkaa aina juuri ennen kuin saan sen kanavoitua sormista ulos.

Toisaalta samaan aikaan on palo päästä puuhaamaan jotain konkreettisemmalla tavalla luovaa. Yhtenä iltana en oikeasti pystynyt nukahtamaan, kun mietiskelin, miten kivaa olisi tehdä savitöitä ja etenkin dreijata. En ole keksinyt, mihin muuhun harrastukseen voisin tämän käsillä tekemisen tarpeen kohdistaa ja olo on aika hölmö.

Olen myös viikon sisään nähnyt kaksi musiikkinäytelmää, nekin saivat kytemään jotain, jota en osaa yhtä tarkasti määritellä. 

Yleensä kevään tullen tekee mieli siivota ja istuttaa. Nyt tekisi enemmän mieli heittäytyä ja oppia. Väylät vaan ovat hakusessa. Kaikki kansalaisopiston kiinnostavat kesäkurssit ovat alkaneet jo maaliskuussa. Olisin tässä hetkessä kypsä vaikka villiyrttikurssille, mutta vielä tulossa olevat tiiviskurssit järjestetään aikoina, jolloin en pääse. 

Mattojen kutominen taitokorttelissa? Keittokirjahaasteen paluu? Kirjaston elämäntaito- tai DIY-hylly? Youtube-joogakurssit?

Send help.

Pitää myös palautua

Työterveystarkastuksen jälkimainingeissa meneillään on aktiivinen Hanna kuntoon -projekti. Tärkein saavutus on ollut työpisteen ergonomian tarkastaminen ja pian toivottavasti parantaminen, mutta ajatusremonttiakin pitäisi tehdä.

Usein tuntuu, ettei työpäivän jälkeen ehdi palautua, vaikka ohjelmassa ei ihmeellisiä asioita olekaan. Siihen liittyen muistilista itselle asioista, jotka tarjoavat vaihtoehdon suoratoistopalveluille.

Tykkään:

- Värittää

- Leipoa piirakoita ja pikkuleipiä

- Kuunnella Crackedin podcasteja samalla kun puuhastelen muuta

- Venytellä

- Hypistellä lankoja lankakaupassa

(Olosuhteet vaativaa hauskaa: kirpparituotteiden hinnoittelu)

Haluaisin hankkia:

- Piirustusvälineet

- Ompelukoneen

- Mehulingon

Ja opetella käyttämään niitä myös. Lisäksi haluaisin pari uutta huulikiiltoa, ihan muuten vaan.

Sukkapari kerrallaan

Huono viikko. Selkään sattuu, töissä huumori ei veny, meno on kuin tervassa tarpoisi ja muutenkin on kaikin puolin tympeä olo. Haaveissani on tällä hetkellä hyvinkin konkreettinen tarve jokseenkin abtraktille asialle eli "muutokselle".

Oikeasti mielekkäät hetket viime päivinä ovat olleet niitä, kun olen huomannut itselleni iloa tuottaneiden puuhastelujen ilahduttaneen myös muita - postin toimittamat pienet villasukat instassa, helpottunut hymy toimitettuani ruokaa tuoreelle vauvaperheelle, sellaiset jutut. 

Nyt siis pohdituttaa, miten saisin kanavoitua tämän tunteen jotenkin laajemminkin arkeen. Miten voi valjastaa sen, ettei ole suurten linjojen vaan pienten tekojen ihminen? Sellainen joka menee sukkapari kerrallaan kohti parempaa huomista.

Näiden vähän hahmottomien toiveiden lisäksi haluaisin juuri nyt seuraavat asiat:

- Kiireetöntä aikaa kotona.

- Ulkoilua auringonpaisteessa.

- Uusia jumppavaatteita.

- Lipaston makkariin.

- Kookosöljyhieronnan.

Ensi viikolla voisi omistaa vähän aikaa ihan vaan itselle. Kampaajan varasin jo.

Ihan tavallinen ihminen

Katkera on se hetki, kun viimeinkin joutuu tunnustamaan itselleen, ettei ole yli-ihminen, eikä vuorokauden tunnit näin ollen kerta kaikkiaan veny kaikkeen.

Luovuin jo sunnuntain spinningtunnista, että ehtisin tehdä kaiken valmiiksi, mutta niin vain jäi viimeinen joululahjasukka huomiseen junaan viimeisteltäväksi.

Harmittaa kuitenkin, kun en voikaan aloittaa lomaisaa rentoilua sillä sekunnilla, kun juna starttaa aamulla Joensuun asemalta. Kotikin jäi siivoamatta - enkä puhu mistään joulukuurauksesta vaan ihan perussiivouksesta.

Töissä sentään sain hommat kuvaannolliseen pakettiin ja tänään kotona loputkin joululahjat (sukkia lukuun ottamatta) konkreettisempiin sellaisiin. Ehkä sillä sitten kuitenkin pärjätään tänä vuonna. Pölypallot taitavat valitettavasti odottaa kärsivällisesti vielä seuraavaankin.

Pöllölaukku odottaa jo aamua. Pölytön Tallinna ja ravintoloiden jouluruuat, täältä tullaan! Etelä-Suomen kautta, mutta kuitenkin.

Uskonpuutetta ilmoilla

Kuusi yötä kesälomaan ja päässä sirrittää. 

Nukun nykyään yleensä kuin tukki, mutta viimeisen viikon olen heräillyt pitkin yötä ja nähnyt pääasiallisesti unia töistä. Tästä johtuen lopulta sängystä itsensä ylös kammetessa ei ole erityisen levännyt olo.

Vapaat menivät leppoisissa tunnelmissa, mutta heti aamulla töissä huomasin, ettei huumori riitä enää yhtään mihinkään. Nyt pitäisi kuitenkin venyttää pinnaa, koska torstai ja perjantai olivat samalla viimeiset vapaat ennen lomaa eli tänään starttasi viimeinen seitsemän päivän putki.

Juuri nyt tuntuu, etten selviä siitä. Uskonpuute on tosiasia.

Pyyhin eilen pölyt lundiasta ja ehdin miettiä, johtuuko tämä väsymys jokakesäisestä siivousprojektista. Tapanani on tehdä erikoisemmat kotityöt ennen lomaa, etten sitten vapaalla ollessa käytä kaikkea aikaa siivoamiseen. Lopputulema oli, että asioilla tuskin on yhteyttä. En ole erityisemmin rehkinyt ja silti ainoastaan sääolosuhteista johtuen mansikat on vielä pakastamatta ja pienemmät matot pesemättä.

Eli ehkä olen oikeasti vain loman tarpeessa. Millähän sitä pysyisi tolpillaan vielä perjantai-iltapäivään? Ja vielä olennaisempaa, mahtaako kolmen viikon loma palauttaa edes auttavasti?

Superlomailija

Tein tänään Hesarin testin, jonka tulos kertoi minun olevan superlomailija.

Aiot saada kaiken irti lomastasi ja sinulla on tarkat suunnitelmat koko perheen loman ajaksi. Oletko ottanut huomioon, että lomalla tulisi nauttia myös vapaudesta. Ota rennosti. Katsele pilvien liikkumista taivaalla. Älä mieti eilistä äläkä huomista vaan elä tässä hetkessä.

Kieltämättä tunnistan itseni kuvauksesta. En vain tiedä, oliko tämä hyvä vai huono testi tehdä alle kaksi viikkoa ennen lomamatkaa.

Kasvava matkahysteria nimittäin on tosiasia. Onko kaikki tarpeellinen hoidettu ja hankittu? Mitä vielä pitää selvittää? Kuinka paljon pitää opetella sanastoa varastoon? Aaa!

Meillä on matkaliput ja majoitukset varattu, reitit majapaikkoihin selvitetty ja lopulta molemmilla myös voimassaolevat passit. Sen pitäisi riittää pitkälle ja olenkin leikitellyt ajatuksella lomamatkasta ilman yhtä ainutta museota tai galleriaa. Hengailua ja ympäriinsä kävelyä vain! Ihanaa!

Toisaalta muistan elävästi sen hetken parin vuoden takaa, kun istuimme Bathin keskusaukiolla kiukuttelemassa, kun en ollutkaan suunnitellut tai selvittänyt tekemistä etukäteen, eikä keksitty mitään.

Olen viime päivinä selaillut Pinterestiä varovasti ja laittanut yhden matkaoppaan kirjastossa varaukseen. Pärjääkö niillä vai pitääkö tässä nyt joku allnighter internetin äärellä vielä viettää?

Rentouttavaa vapaa-aikaa

(Otsikossa on sarkasmivaara.)

Palauduin eilen pääsiäisreissusta. Kivaa oli ja siirtymät suijuivat jouhevasti, mutta alkuperäisen matkasuunnitelman mukainen lepopäivä kotona olisi kieltämättä ollut tarpeen. Selvisin työpäivästä sentään näinkin, vaikka aamun väsymyskertoimet olivatkin ihan toisesta maailmasta. Onneksi tälle viikolle osuu arkivapaat, niin voin nukkua vähän varastoon.

Heti kotiin palattuani kuitenkin iski stressi - vapaa-aikastressi. Eikä se hävinnyt yöunien myötä, kuten vielä illalla toivoin.

Sekä Markon että minun vanhemmilla olisi tarkoitus visiteerata lähitulevaisuudessa. Lisäksi siskon lapset täyttävät molemmat vuosia huhti-toukokuussa ja haluaisin olla paikalla.

Lisäksi haluaisin ihan oman mielenterveyteni takia seuraavan parin kuukauden aikana käydä Tampereella, Kotkassa ja mahdollisesti Jyväskylässäkin sekä nähdä edes jonkun keikan VHB:n Approach-kiertueelta.

Eihän tuossa edes ole kahdelle kuukaudelle erityisen paljon menoja, mutta sopivat ajankohdat kasautuvat päällekäin ja olen useamman viikonlopun taas töissä - ja Marko luonnollisesti töissä ne lauantait, jotka mulla olisi vapaita. Epätoivo on tosiasia.

Taitaa olla aika ottaa taas Excel käyttöön. Mitäs vapaa-aikaa se muuten olisi, ellei olisi minuutilleen taulukoitu.