hirvi

Viime ajat ovat menneet tuoreen lähisukulaisen kuulumisia odotellessa ja uratoiveiden kehittämisessä. Päätin, että tämän Hanna-tädin tavaramerkkipikkuleiviksi tulevat ne puolukkakeksit. Tai ehkä kahden suklaan cookiet. Tai ehkä vaan erikoistun suvun parhaaksi pikkuleipäleipuriksi ihan yleisesti. Vähän tarkemman päätöksen tein sen suhteen, ettei minun ole järkeä erikoistua arkistoalalle, vaikka järjestys ja pikkutarkkuus lempiasioitani ovatkin.

Nyt pitäisi hetkellisesti jaksaa keskittää energia siihen, että saisin lakkiaislahjan ajoissa valmiiksi. Projektia haittaa se, että lukukärpänen on puraissut ja lasten- ja nuorten fantasiakirjoja menee ahmimalla. Noh, kirjoitanhan aina työhakemuksiinkin, että saan hyvää jälkeä aikaan myös aikataulupaineen alaisena. Voin testata väitteen paikkansapitävyyden alkuviikosta, tänään aion vielä rönötellä vaaka-asennossa ja leikkiä syventäväni erikoistumistietämystäni, vaikka oikeasti lukemisen syyt ovat täysin viihteelliset.

Viime viikolla luin Sari Peltoniemen kymmenen vuotta vanhan Hirvi-romaanin, koska halusin tehdä siitä esimerkkiviitteen tiedon organisoinnin harjoitustyöhöni. En oikeastaan odottanut tykkääväni kirjasta. Kävin muutama vuosi sitten äidin kanssa kuuntelemassa Peltoniemen paria luentoa paikallisessa sanataidetapahtumassa. Luennoilla oli täysin toisistaan poikkeavat otsikot, mutta sisällöltään ne olivat melkeinpä sanasta sanaan ja jokaista hassua pientä anekdoottia myöten identtiset. Olin pettynyt ja samalla päätin, etteivät kirjat varmaankaan ole sen parempia, mitä niitä siis turhaan lukemaan.

Nyt täytyy nöyrtyä ja todeta, että olin väärässä. Hirvi oli äärimmäisen viehättävä nuortenkirja. Fantasian ote oli omaperäinen ja ennen kaikkea täysin erilainen kuin nykyään on trendinä. Kaiken vampyyrihehkutuksen keskellä vanhat kunnon parantajat ja metsänhenget tuntuivat äärimmäisen virkistäviltä. Lisäksi Kalevala-lainaukset ja perinteisen pohjoismaiset kansantaruelementit saivat kyllä aivot hyrräämään. Väkisin pistää miettimään, että mitä kaikkea ihanaa sitä julkaistaankaan ilman enempää meteliä samalla kun kaiken maailman Goosebumpsit ja Friikkisirkukset jylläävät (luin muuten Friikkisirkuksenkin nyt).

Ensi kerralla voisin ehkä tehdä päätökseni siis itse kirjoihin eikä satunnaisiin luentoihin pohjautuen. Voisinpa tästä innostuneena lukea kesän mittaan muitakin Peltoniemiä.

Joensuu on muuten kaupunki, jossa ei tunnu erikoisemmin nähtävyyksiä tai muistomerkkejä olevan. Patsaita on katukuvassa harvassa, eivätkä ne muutamat näkyvillä paikoilla olevat ole erityisen hienoja. Mutta tässäkin skenessä taitaa olla piilossa vaikka mitä, kuten vaikka Noljakan punaisten muistomerkki. Viime viikkoisella sunnuntaikävelyllä löysimme Maijan kanssa myös tämän.

Kuten laatan tekstistä voi päätellä, kaksipäisen kotkan muotoinen pala historiaa asustaa aivan keskustassa. Olen jopa käynyt kyseisellä saarennyppylällä monia kertoja. Siltikään en lähes kahdeksan (apua) Joensuu-vuoteni aikana ole mielestäni nähnyt tätä ikinä ennen. Kesäprojektina voisin kävellä ympäri asuinkaupunkiani silmät kunnolla auki.

ps. Haluan PhotoShopin takaisin.

viisuja, markkinoita, kiekkokarnevaalia, oh my!

Harvat arkiset asiat ovat yhtä tyydyttäviä kuin se, että saa jääkaapin käytännössä ihan tyhjäksi. Paitsi ehkä se, kun on sen jälkeen käynyt huolella kaupassa ja kaappi on täynnä kauniin värisiä asioita. Ah.

Pitäisi näemmä pestä jääkaappi.

Melkoinen viikonloppu takana, näin retrospektissä olen tosi onnellinen, että väsymys vei perjantaina ja Rubik siis jäi väliin, vaikka silloin harmittikin. Olisi muuten ehkä ollut liikaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita parin päivän ajalle. Tai siis show-asioita ainakin.

Viikkoja intoilemani lauantainen visiitti kalamarkkinoille oli melkoinen antikliimaksi: 8 euroa säälittävän pienestä, kuivahtaneesta pitaleivästä, jonka sisällä oli puolikas lohimedaljonki, nahistunutta salaattia ja "valkosipulikastiketta". Mitä hittoa on tapahtunut? Viime vuonna syötiin seitsemällä eurolla ihan mahtavat jättiannokset paistettuja kala-asioita. Ei näemmä onnistu enää. Markkinat boikottiin, tai niiden ruokakojut ainakin. Korvasin asian illalla neroilemalla täytettyjä munakoisoja, niillä ja nyyttärinaposteltavilla selvisi hyvin illan jännityksistä.

Euroviisukatsomolle iso plussa, oli ihan kunnon juhlatunnelmaa ilmassa ja teemameikit naamassa. Ei vaan mennyt ihan katsomomme äänestystulosten mukaisesti, meidän top 5 kun näytti tältä:

1. Islanti (52 poeng)

2. Irlanti (46)

3. Moldova (42)

4. Serbia (32)

5. Ranska (26)

Azerbaidzan löytyi jaetulta kymmenenneltä sijalta 15 pisteellä, Italia oli yhdeksäs (17). Ruotsi ei saanut meiltä pisteen pistettä, koska Eric Saade on kamala sleazeball. Parempi edustaja kunnioittamaan maan ansiokkaita pop-perinteitä ensi vuonna, pyydän. Pisteytyksen ohella veikkasimme voittajiksi Isoa-Britanniaa, Irlantia ja Romaniaa, ei mennyt putkeen ihan sielläkään. Jumbosijojen suhteen oli sentään joku vainu, koska niille veikkasimme Espanjaa ja Viroa.

Tiivistettynä voi todeta, että Eurooppa äänesti huonosti ja väärin. Näin se on nähtävä, onhan meidän katsomomme mielipide absoluuttinen totuus. Luonnollisesti harmittaa Paradise Oskarin puolesta, kyllä tuolla esityksellä nyt top viidessätoista olisi pitänyt vähintään olla. Paljon kukkia ja keksejä joka tapauksessa viilipytty-Oskarille tyylikkäästä pressin hoitamisesta. Viisufanittelijan kannalta ihanuutta on, kun ei tarvitse hävetä/myötähävetä euroviisuedustajassa yhtään mitään.

Viikonlopun yleisen kisahumun kunniaksi päädyin sitten katsomaan vielä eilisen MM-finaalinkin julkiselle paikalle. Kerubi oli tupaten täynnä, mutta Palaveriin mahtui screenin äärelle mukavasti. Tuli stressipastillit kyllä pelinkin aikana tarpeeseen, onneksi oli Jenna ja Maija seurana. Kello soi tänään seitsemän jälkeen, joten en kyennyt torijuhliin, mutta hyvä kuva yleistunnelmista ehti välittyä jo kotimatkalla. Noin avoimesti hymyileviä ja hyväntuulisia ihmisiä harvemmin näkee Suomen kaduilla massoittain. Ilmeisesti karnevaalitunnelma oli varattu vain yhteen päivään, koska tänään näin keskustassa taas ainoastaan tuttuja kivikasvoja. Tai sitten olivat kankkusessa, raasut.

viisupohdinta

Missä ovat vanhat kunnon Euroviisut, mitä mitä? Näin kahden semifinaalin perusteella voi todetta, että viisut ovat muuttuneet. Lordin voiton laukaisemat omituisuudella pelaavat edustajat sentään loistavat jo poissaolollaan, mutta selkeästi paluuta entiseen ei ole.

Nuoret, mahdollisimman pieniin vaatteisiin pukeutuneet tytöt on korvattu nuorilla, siloposkisilla pojilla, joilla on kuitenkin pilkettä silmäkulmassa. Europop on jäänyt taka-alalle ja biiseissä soi oikeat soittimet, etenkin sähkökitarat. Juustoiset rakkauslaulut taas on korvattu varovasti kantaaottavilla maailmanparannuslauluilla.

Paradise Oskar toki sujahtaa sulavasti molempiin kategorioihin, mutta jotain tuoretta siinä on. Ehkä se on se kevyellä flirtillä varustettu vaatimaton olemus, joka sulattaa sekä äidit että tyttäret, muttei myöskään tunnu heteromiehistä niin uhkaavalta kuin vaikka Ruotsin Eric Saade tai Venäjän Alexej Vorobjov. (Heteromiehethän tunnetusti muodostavat äänekkäimmän osan viisufaneista, kyllä kyllä.) Ihana Oskar.

Itsehän olen tunnetusti ihan pähkinöinä, jos symppikset ei-kaksikymppiset miehet laulavat pienen bändin säestyksellä puoliakustista poppia. Näin ollen fanitan vähän Bosnia-Hertzegovinaa ja paljon Islantia. Naisartistien puolelta Serbia upposi eikä Virokaan ole kehno. Bändipuolelta tykkäilin jollain tasolla Georgiasta ja  Moldovasta. Belgian olisin nähnyt mielelläni myös finaalissa.

Taitaa olla jännä ja aika hyvätasoinen finaali tulossa. Suosikkien ja Suomen pärjäämisen lisäksi jännitän Bluen esiintymistä, on Britanniassa koetettu selkeästi ottaa järeämmät aseet käyttöön. Vaikka tekisi mieli askarrella ties mitä teemasisustuksia ja asukokonaisuuksia huomiseksi, taidan arkisesti varautua jännelmäspektaakkeliin stressinaposteltavilla ja ystävillä. Ne on kuitenkin ne tärkeimmät.

VIP-ihmisiä

Eilen vietin pitkästä aikaa sellaista maanantaibluesia, että oksat pois. Väsymys ja yleinen kurjistelu aiheutti käsittämätöntä tehottomuutta läpi työpäivän ja sen jälkeenkin, mikä puolestaan ei ainakaan vähentänyt ahdistuksen määrää. Päivä lähti käyntiin vasta illalla seitsemän aikaan kun sain pyykit pestyä. Hyvä ihminen -pisteet auttavat selkeästi olotiloihin, ikävä kyllä niitä hommia ei tule huonona päivänä tehtyä ellei ole ihan pakko. Idolin Carole King -jakson fiilistelyn jälkeen ottaa lukaisin vielä viimeisen lukupiirikirjan loppuun. Se herätti tosi ristiriitaisia tunteita.

Ensinnäkin olin vähän hämmentynyt (ja ylpeä itsestäni), että ylipäätään jaksoin lukea Lauren Weisbergerin VIP-ihmisiä loppuun. Sain vuosia sitten Paholainen pukeutuu Pradaan lahjaksi ystävältäni enkä ikinä jaksanut kahlata sitä ensimmäistä 50 sivua pidemmälle. Leffaversionakin se oli melkoista tuskastelua, joten olen sittemmin karttanut Weisbergeriä kuin ruttoa. Lisäksi VIP-ihmisiä vilisee bling blingiä ja jet setiä, mikä ei voisi tässä pisteessä vähempää kiinnostaa. Vastoin odotuksiani kirja olikin olosuhteet huomioon ottaen symppis ja vieläpä sujuvaa tekstiä, eikä näin ollen tuottanut juurikaan ongelmia. Juonenkäänteet, henkilöt ja loppuratkaisu olivat äärimmäisen ennalta arvattavia, mutta mielelläni käyn tästä vielä keskustelemassa viimeisen kerran.

Ja siinäpä tulikin se ristiriitaisuuden toinen puoli. Lukupiiri loppuu muutaman viikon päästä ja minua harmittaa. Chick lit ei ehkä ole suosikkiteemani universumissa, mutta lukupiirissä on ollut huippua käydä. Jään kaipaamaan yhteisöä ja tunnelmaa: olen tykästynyt moniin lukupiirin ihmisiin ja ennen kaikkea siihen, että oikeasti keskustellaan yhdessä luetuista kirjoista. Lisäksi on ollut ihanaa pitää lukuharrastusta yllä jonkin ulkoisen motivaattorin ohella - jokaista lukupiirikirjaa kohden olen lukenut varmaan keskimäärin pari kolme muuta opusta, mikä on mielestäni varsin passeli lukutahti, en vain yleensä saa pidettyä sitä itsekseni yllä. Viimeinen tapaaminen on siis vielä edessä, sen jälkeen ei kai auta muu kuin yrittää jahdata uusia harrastuksia ja/tai lukumotivaattoreita. Mutta kaiken kaikkiaan hieno kokemus, joka on poistanut monia lukupiireihin yleisesti kohdistuvia ennakkoluulojani.

Weisberger-kammotukseni lisäksi olen muuten myös viimeinkin rikkonut jääkiekkokarmani. Katsoin sekä perjantain Saksa-pelin kokonaan että eilisen Venäjä-pelin viimeisen erän lopputunnelmat ja olen siis todistettavasti nähnyt ensimmäistä kertaa elämässäni pelejä, jotka Suomi on voittanut. Vaikka sisäinen 12-vuotias minäni onkin seurannut pelejä mielenkiinnolla, intoilen kuitenkin enemmän tänään alkavista Euroviisuista. Aamuheräilijän pitänee kiltisti katsoa semifinaalit  yksin, mutta lauantaille haluan kyllä oikean kisastudion.

kuin kaksi naamaa

Apua. Koin juuri oivalluksen. Miksi en ole ennen huomannut Scotty McCreeryn ja Alfred E. Neumanin  välistä yhdennäköisyyttä? Google kertoo, että muut eivät sentään ole olleet ihan yhtä silmä kourassa.

En voi lopettaa hihittelyä. Also, American Idol meni juuri tämän myötä rikki.

turpo

Terveysvaikutteisista elintarvikkeista.

Hear here. Tunnen monia innokkaita Activian ja vastaavien käyttäjiä, enkä heitä tästä syystä paheksu. LIsäksi käytän itse paljon maito- ja viljatuotteita. Tuossa tekstissä kuitenkin tiivistyy taas monia minunkin ajatuksiani ns. terveysvaikutteisista elintarvikkeista ja etenkin niiden mainonnasta (vihaan sitä margariinimainosta T: tykkään avokadosta ja kalasta). Lisätään listaan vielä täysin luonnottoman näköinen Kiira Korpi hehkuttamassa Valion "parempaa" Plus-maitoa, niin avot.

Ajatukseni tiivistettynä: syö mitä syöt, mutta älä unohda kasviksia ja hedelmiä. Pysyy paremmin terveenä ja jaksaa enemmän. Vitamiinilisätkin on aika ajoin ihan paikallaan, mutta pitää muistaa, että ne ovat nimenomaan vitamiinilisiä, ei pääasiallisia vitamiininlähteitä. Siinä. Olen puhunut.

Kummasti on tänään Facebookin etusivu vilissyt muutenkin vihersmoothieasiaa. Päättelisin, etten ole ainoa, joka kärsii pääsiäisvappupotpurin possuttelun jälkeisestä turvotuspöhöstä. I-ha-naa. Tänään olen käynyt ajatuksella kaupassa, pakastanut viimeiset syömättömät (ja sokeroimattomat munkit) ja tyhjentänyt kaappia luksusherkuista, että huomenna voi aloittaa taas tavallaan puhtaalta pöydältä. Yksi tippaleipä, pullo simaa ja brieä on vielä, iltapalani näyttää siis vielä melkoiselta fiestalta.

Tämän illan kaapintyhjennytfiestan jälkeen loppuviikon teemana olkoon siis ruokavalion järkeistäminen, papu- ja keittoruokia on luvassa urakalla. Koska muuten kuitenkin lannistun, aion järkeistämisprojektini ohella testailla vähän reseptejä ja opetella tekemään vähän uusia ruokia. Ruokalistalla on ainakin kidneypapupyöryköitä ja valkosipulikeittoa, namnam! Hernesosekeiton pyöräytinkin jo huomiselle lounaalle. Soseuttamisen jälkeen kelpasikin syödä eilisen rapelipitsan puolikas illalliseksi :)

Hyviä ideoita otetaan vastaan. Kunhan pääsen innostustasolta vauhtiin asti, kykenen ehkä taas kirjoittelemaan jo muutakin kuin ruokajuttuja.