Stop

Täytin eilen vuosia. Yleensä järjestän edes jonkinlaisen kahvituksen, mutta nyt en jaksanut juhlia. Kävin töissä, elokuvissa ja teellä, sitten menin kaupan kautta kotiin.

Sain äidiltä lahjaksi villasukat ja lasinalusia. Siskon lapset soittivat ihanimman synttäripuhelun illalla. Marko siivosi kotona. Facebook tulvi ihania muistamisia. Ei siis pitäisi olla valittamista.

Kuitenkin on. 

Ensimmäistä kertaa vuosikausiin oma ikä tuntuu pahalta. Kurkkua kuristaa, rintaa puristaa ja ahdistaa. Olo on muutenkin viime aikoina ollut kovin alavireinen ja siihen eilen illalla vallannut ikäahdistus on vallinnut tänään koko päivän, eikä loppua näy.

Joskus vuosien päästä varmaan naurattaa. Höhöö, ikäkriisi 34-vuotiaana, eipä tiennyt tyttö. Mutta tämän asian ymmärtäminen ei tässä hetkessä auta. Stop, aika, stop! En pysy mukana.

Ostoshepuli

Tunnettu tosiasia on, että kaikki kosmetiikkatuotteet loppuu samaan aikaan, kaikki alkkarit ja sukat kulahtaa samaan aikaan ja farkkujakin on yleensä vain yksi puolittain ehjä pari kerrallaan käytössä. Sitten hankkii kasan uusia kerralla ja kierre on valmis.

Vähemmän tunnettu, tai ainakin vähemmän muistettu, tosiasia taas on, että kun ostosputken saa kerran päälle, sitä ei saa poikki.

Olen yleensä aika kehno shoppailija, mutta viimeisen viikon sisään olen ostanut farkut, kaksi paitaa, kolmet rintaliivit ja yhdet fiinit alkkarit, käsilaukun, kuivashampoon, hiuspuuterin, rajausvärin, kynsilakan ja huulipunan. Muistaakseni en muuta.

Vaatteille oli akuutti tarve, eikä hyvät rintsikatkaan hukkaan mene. Kuivashampoo ja hiuspuuteri on aktiivikäytössä, mutta meikit ja käsilaukku on kyllä rehdisti humputtelua. Yllättävän vähän on paha mieli tullut toistaiseksi tästä kulutushysteriasta, mutta en kyllä aio laskea, paljon siihen on mennyt rahaa.

Meinasin jo vannoa, etten osta seuraavaan kuukauteen mitään, mutta Marko lupasi viedä minut viikonloppuna synttärimatkalle Matkukseen. Hups.

Paluu normaaliin olkoon edessä maanantaina.

Mörkö kylässä

Meillä on ollut viime torstaista asti hoitokissa. Mörkö on vuosien takaa tuttu - olen itse asiassa tutustunut Mörköön hyvin samaan aikaan kuin Markoon! - mutta silloin kahdeksan vuotta sitten en olisi ikipäivänä uskonut ottavani kyseisen kissakaverin ilomielin kotiini viikoksi. Sen verran hyökkäävä tapaus nimittäin oli aikanaan kyseessä (ja ehdottomasti nimensä ansainnut).

Herra on kuitenkin leppoistunut vuosien saatossa ja on nykyään mitä parhainta seuraa. Ensimmäiset päivät piti uudessa paikassa tietysti alituisesti tarkkailla ympäristöä, eikä Mörkö suostunut nukkumaan ellen pitänyt kättä mahalla. Nyt meno on jo paljon itsenäisempi. 

Mörkö kyllä tietää, että minä hoidan ruoka- ja hiekkalaatikkohommat ja on kanssani ihanan seurallinen, mutta Markoa kissa ei päästä silmistään, mikäli vain mahdollista. Olen kieltämättä v mustis huomiosta. Vauvat ja eläimet, kaikki fanittaa Markoa.

Viikko on joka tapauksessa mennyt siivillä. Vaikka karvaa on kaikkialla ja silmiäni kutittaa, en meinaa kestää ajatusta, että huomenna pitää palauttaa Mörkö omaan kotiinsa. En halua!

Joo. Arvostan kyllä lemmikittömyyden tuomaa liikkumisvapautta huomattavasti, mutta kissakuumetta ei voi kieltää. 

Muotokuva kuutena hahmona

Facebookissa on pyörinyt pari päivää ihana "describe yourself in three fictional characters". Monella kaverilla on ollut ihan mahtavia yhdistelmiä, joita vähän kateellisena seurasin. Harvoin tulee asioita katsoessa tai lukiessa sellaisia "toi oon niin minä"-hetkiä, enkä niitä harvojakaan usein muista jälkikäteen.

En siis miettimälläkään keksinyt mitään ja kysyin Markolta apua. Pari minuuttia myöhemmin valmiina oli seuraava lista perusteluineen.

• Angel
  "Supermuisti ja synkkyyteen taipuvainen perusluonne."
• Tuutikki
  "Sellainen läheinen." 
• Miss Marple
  "Because of her inquisitive nature."

Haluan myös muistuttaa, että Tuutikki on luonteeltaan aktiivinen ja kiinnostunut käytännössä kaikista asioista. Aika osuvaa ja herttaista minusta, vaikka mikään edellämainituista ei olisi tullut ensimmäisenä itselleni mieleen.

Heti kun olin postannut kuvat Facebookiin, alkoi hahmoja tulvia mieleen. Yhtäläisyyksiä on, mutta hieman oma käsitys eroaa Markon näkemyksestä.

• Ben Wyatt
  Nörtti ja fanittajaluonne, kyynikko ja kuivan sarkastinen - paitsi ollessaan äärimmäisen hilpeä ja kujeileva, on vuosienkin jälkeen junantuoma ja aina vähän pihalla muiden jutuista, pää todistettavasti leviää ilman mielekästä tekemistä.
• Mrs Patmore
  Tiukka täti töissä, lempeä hahmo vapaa-ajalla.
• Mitchell Pritchett
  Nuorempi sisarus, high-strung (mitä se on järkevästi suomeksi?), hanskaa suunnitelmien tekemisen ja muut järjestelmällisyyttä vaativat asiat, ongelmia julkisten hellyydenosoitusten kanssa, lievä OCD, haluaa osallistua kaikkeen mutta on vanhemmiten kotihiiri. 

Pitäisi miettiä tällaisia useammin. Opettavaista ja kivaa samaan aikaan.

Hei pääskynen, laula!

Kävin perjantaina hankkimassa yhden olennaisen, aiemmin puuttuneen Joensuu-kokemuksen eli näkemässä Poolin livenä.

Achievement unlocked!

Niin hauska kokemus kuin Pool olikin, illan kirkkain ahaa-elämys tuli pari tuntia myöhemmin Koodien keikalla. 51koodia ei koskaan ollut suoranaisesti minun juttuni, mutta tiesin, että jos olisin ollut 5-10 vuotta nuorempi, olisi kolissut ja kovaa.

Oli kuitenkin päässyt unohtumaan, että yksi ralli oli pitkään todella lähellä sydäntä. Vedenjakaja, ah!

Menneellä viikolla kaivoin myös Samettivallankumouksen levyn hyllystä puuhastellessani ja palasin välittömästi vuoteen 2007. Lauantaina taas muistin Marylandin ja taas tulvahteli muistoja mieleen.

Näiden tapahtumien kunniaksi unohdetut lempparibiisini joensuulaisilta bändeiltä top 3:

1. Samettivallankumous: Pääskynen (levyltä Täällä mies, kuuleeko nainen? 2007)

2. 51koodia: Vedenjakaja (levyltä Nimetty, 2004)

3. Maryland: Constellation (levyltä Almond of Life, 2004)

Bubblin' under - Maryland: Last Scene, Final Take (levyltä Rob & Jones Classic, 2002)

Aikeenani oli laittaa tähän linkit, mutta ainoastaan Vedenjakaja löytyy Spotifysta ja Youtubesta. Taas yksi hyvä syy olla vielä luopumatta levyistä - muuten en voi enää löytää Pääskystä uudelleen!

Uteliaat vaikka kirjastossa. Hienoja lauluja.

Poikkeuksellisen hyvä elokuvasyksy

Käytiin eilen työkaverin kanssa katsomassa Tulen morsian. Olipa kaunis ja raastava elokuva! Olisin kieltämättä kaivannut nuorille päänäyttelijöille puheohjausta ja monet henkilöt jäivät pitkälti valitettavan etäisiksi, mutta pääasia kuitenkin on, että tämä elokuva on ylipäätään tehty. Kiitos siitä ja tätä lisää.

Ahvenanmaan noitavainojen parissa käynnistyikin syksyn projekti teemalla "kiinnostavat ensi-iltaelokuvat". 

Koska havaitsin, että edessä on poikkeuksellisen hieno elokuvayksy, kirjoitin hiljattain itselleni muistiin listan syys-lokakuun aikana Joensuuhun tulevista elokuvista, jotka haluan nähdä. Kiirettä näyttäisi pitävän.

• Hymyilevä mies
• Florence
• Tulen morsian
• Snowden
• Tyttö nimeltä Varpu
• Love & Friendship
• Captain Fantastic
• Miss Peregrine's Home for Peculiar Children
• Nainen junassa
• The Lobster
• The Ones Below
  
  
• Syyslomaviikon vierasbonuksena: 
  Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu

Tässä siis vain ne, jotka kiinnostaa paljon. Olisihan siellä muutakin ihan kivaa - ja syksyn arkistosarjakin vielä! Aikataulut ja rahatilanne ei mitenkään anna periksi kaikkien näkemiseen teatterissa, mutta jos sitä edes puolet yrittäisi käydä? Tai edes melkein...

Toistaiseksi pahin päivämäärä on 23.9., jolloin tulee enskariin listan kahdestatoista leffasta peräti neljä. En kestä.

Jos olisin tämän aavistanut, olisin varannut kalenteriin oikean leffaloman.

Pieni korjausliike

Olen aina ollut sitä vartalotyyppiä, joka kertaa kaiken ylimääräisen keskivartaloon. Keskivartalo pitää myös hanakasti kaikesta ylimääräisestä kiinni. Olen siis ollut saman mallinen ja suurinpiirtein saman kokoinenkin yläasteelta saakka.

Väliin on mahtunut suht normaalin liikunta- ja ruokasuhteen lisäksi laiskamatoilua, liikuntakimaraa, laihdutuskuuria, kalorilaskuria, juoksukoulua, alikaloreita, ylikaloreita ja vaihtoaika, jolloin elin lähinnä uppopaistetulla ruualla, suklaakekseillä, juustolla ja oluella. Hyvin- ja pahoinvointi näkyy edelleen ensisijaisesti ihossa ja turvotuksessa, ei painossa. Tsekkaa jos et usko:

Minä aikuisiällä pienimmilläni ekana Ärrä-kesänä 2001 ja isoimmillani vaihdon jälkeen
kesällä 2007. Kuvien ottamisen jälkeen olen löytänyt hyvin istuvien rintaliivien ilot.

Minä olen tämän kokoinen ihminen. Tätä nykyä olen itse aika sinut pömppömahaisen ruumiinrakenteeni kanssa, mutta yhteiskunta ja terveyssuositukset ovat äänekkäästi eri mieltä.

Kävin eilen ilmaisessa kuntotestissä ja kehonkoostumusanalyysissa. Oma kroppa on sen verran tuttu, ettei tuloksissa suurempia yllätyksiä ilmennyt - paitsi iloisena yllärinä lihasmassan nykyään aika korkeatkin prosentit.

Jollain omituisella tavalla nautin raportin syynäämisestä, palkeista ja prosenttiluvuista, vaikka ne eivät minulle armollisia olekaan. Siitä huolimatta mietin taas, mitä hyötyä massatapahtumista on yhtään kenellekään. Ymmärtääkseni tavoite on ravistella laiskaa kansaa liikkeelle ja HeVi-ostastolle, mutta koska yksilöityä palautetta ei saa, en näe laajamittaista herätystä tapahtuvan kovinkaan monen kohdalla. Vinkki omienkin lukujen kaunistamiseen vaadittavaan korjausliikkeeseen kuului "helpoin tapa on syödä enemmän kasviksia ja aloittaa liikuntaharrastus - ihan vaikka kymmenen minuuttia kerrallaan tai muutama lenkki viikossa riittää". Mitä uutisia!

Tällä viikolla meillä on ruokalistalla ollut muun muassa tomaatti-linssipataa, kesäkurpitsakeittoa raejuustolla, silakkapihvejä perunamuusilla ja salaatilla sekä kasvis-täysjyväspagettipaistosta. Annoskoot tuppaavat olemaan maltillisia mutta ei minimaalisia. Olen myös käynyt kahdesti salilla, kerran zumbassa ja hyötyliikunnut työmatkojen, kauppareissujen ja siivouksen merkeissä - siis maanantain ja torstain välisenä aikana. Viikonloppu menee raivaustalkoissa.

Toki kävin myös tiistaina yhdellä oluella, keskiviikkona mangoleivoksella ja olen iltaisin viettänyt laatuaikaa sohvalla. Niihin on helppo takertua, mutta itse näkisin sen olevan vain puolet totuudesta.

Tiedän, ettei yleisvinkeistä ja automaattisesti generoiduista kaavioista pidä pahoittaa mieltään, enkä oikeasti aio jäädä tähänkään viskeraalirasva-ahdistukseen vellomaan (oikeasti jätin sen taakseni jo eilen aamupäivällä). Mutta joskus olisi kyllä kiva kuulla se oikeasti juuri minulle räätälöity pieni korjausliike, jotta huolestuttavaksi määritelty kehoni ei enää olisi kauhistuttava kansanterveydellinen ongelmatapaus.

Siihen asti ajattelin jatkaa samaan malliin. 

Elokuun kirjat

Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit

Vähän semmoinen uncanny-olo. Minulla on vahva tunne, että olen lukenut Marionetit ennenkin. Tarina ja juonenkäänteet olivat uusia, mutta henkilöt ja kuvaus tuntui koko ajan todella tutuilta. Blogin arkistosta romaania ei kuitenkaan löytynyt, mikä on outoa, sillä romaanin nimen ja kannen yhdistelmä on sellainen, että 80% todennäköisyydellä se tarttuu käteeni. Marionetit kertoo elämänvalinnoista, perhesuhteista, luovien alojen ammattilaisista, sisaruskateudesta, menetetyistä ja löydetyistä rakkauksista. Verkkaisen pohjustuksen jälkeen loppuratkaisu tulee turhan nopeasti ja tärkeät oivallukset syntyvät hetkessä. Se vähän harmittaa, vaikka sanoma onkin kaunis. Amy Poehlerin Yes Please -kirjassa tarjottiin ohjenuoraksi lausetta "Good for her, not for me". En spoilaa pahasti, jos kerron poimineeni sen Marioneteistakin.

Rainbow Rowell: Fangirl

Ihanan helppolukuinen YA-romaani pitkästä aikaa! Yksinhuoltajaisän kasvattamat, kaiken aiemmin yhdessä tehneet identtiset kaksoset lähtevät samaan paikkaan opiskelemaan. Wren haluaa omaa tilaa, Cathin pelkää muutosta ja uusia tilanteita. Fanficin kirjoittaminen tuo Cathille turvaa muutoksen keskellä, mutta samalla myös suorituspaineita. Sivussa käsitellään itsenäistymisen kipupaikkoja: perhesuhteita, oman paikan löytämistä, ryhmäpainetta, joukkoon sulautumisen ja samalla erottautumisen tarvetta. Vaikka tarinassa esiintyvät selvästi Cath ja Wren, tarina tarjoaa riittävästi samaistumiskohteita ihan kaikille. Myös minulle, vaikka omasta pesästä lentoon lähtemisestä on jo pitemmän aikaa. Cathin kirjoittamaa fanficia on kirjassa mukana myös ja iloitsinkin siitä huolellisesta työstä, jonka Rowell on tehnyt fiktiivisen Simon Snow -maailman rakentamisen eteen. En ole koskaan ollut fanfic-hirmu, mutta fanituksesta ymmärrän asian jos toisenkin. 

Myös emergency dance party on kriisitilanteessa tuttu konsepti, mutta viime vuosina unohtunut. Aion muistaa sen jatkossa.

Charlaine Harris: Veren muisti

Miten näitä voi olla vielä kaksi? Pakko kyllä sanoa, että Veren muisti oli edeltäjäänsä parempi. Juoni etenki selkeästi ja asioita tapahtui. Lisäksi Sookie harjoitti tervetullutta itsereflektiota, joka toivottavasti alkaa hiljalleen pedata tarinan loppua.

Pekka Hiltunen: Sysipimeä

Sysipimeä on jatkoa aiemmin lukemalleni Vilpittömästi sinun -romaanille. Edeltäjänsä lailla tämä oli mukaansatempaava, sujuvasti kirjoitettu dekkari. Samoin edeltäjän tapaan Sysipimeän juonikuviot liikkuivat melkoisissa sfääreissä. Toisaalta näitä Hiltusen Studio-kirjoja lukiessa ei oidäkään miettiä, miten realistinen tarina on kyseessä, vaan antaa mennä vaan. Ihan nollauskamaa Studio-sarja ei kuitenkaan ole, sillä väkivallan kuvaus oli paikoin taas hyvinkin graafista ja ahdistavaa.

Anne Tyler: Vinegar Girl

Anne Tylerin oma versio Kuinka äkäpussi kesytetään -klassikosta. Tarinan keskiössä olivat siskokset Kate ja Bunny, tiedemiesisä ja Green Cardia vailla oleva labra-apulainen Pyotr. Näytelmän villeimmät juonikuviot oli karsittu pois, joten kirja oli varsin tiivis - vähän liiankin tiivis itse asiassa. Itse olisin toivonut pääseväni vähän paremmin sisälle Katen päähän, ja itse asiassa myös Pyotrin. Nyt tapahtumat tuntuivat vähän äkkinäisiltä ja motiivit jäivät epäselviksi. Varsin hyvä kirja silti, tätä oli ilo lukea. Eikä hyviä Shakespeare-versiointeja ole ikinä liikaa.

Ajatukset ylös kirjoitan

Viime viikko meni jotenkin kokonaan penkin alle.  Koko ajan oli muka kiire, mutta en saanut tehtyä oikeastaan mitään. Olin väsynyt ja ankea. Töissä en saanut asioita aikaiseksi ja kotona kiukuttelin turhista asioista.

Se on huono vire syksylle. Tarttee tehdä jotakin.

Eilen sentään sain töiden jälkeen hilpaistua salille ja tehtyä kotona perussiivouksen. Ei ole ihan niin kaoottinen tunnelma enää, kun epämääräisen tavarakasat ja pölypallerot eivät enää korista olkkarin nurkkia. Järjestelmällisemmälle raivaukselle olisi kyllä tarvetta, mutta kaikki ajallaan.

Jostain syystä juuri nyt tekisi mieli lähinnä kirjoittaa, tuntuu että ajatusten järjestäminen paperille voisi olla taas pidempiaikainenkin ratkaisu. Ensisijaisesti haluaisin kirjoittaa enemmän käsin kaikenlaisia irrallisia ajatuksia, mutta siihen tarvitsisi tarpeeksi kivan muistikirjan ja jostain syystä sellaisia ei tule vastaan missään. Clas Ohlsonilta tarttui mukaan ulkoisesti välttävä kirjanen, jää nähtäväksi tyydynkö siihen vai iskeekö maaninen tuunaushetki joskus iltamyöhään.

Nyt kun on muistikirja, iski myös bullet journal -innostus, mutta hankkimani kirja ei kömpelyytensä takia sovellu siihen kovin hyvin. Asuapa kaupungissa, josta löytyy oikea paperikauppa.

Syyskausi

Eilen alkaneen syyskuun myötä alkoi myös syyskausi rytinällä.

Todiste 1: Olen varannut viimeisen parin päivän aikana kirjastosta enemmän paksuja kirjoja kuin ikinä ehdin realistisesti lukemaan.

Todiste 2: Tuli pakottava tarve katsoa Penny Dreadfulia.

Todiste 3: Neuloosi iski sekunneissa. En tahdo päästä pois Pinterestistä, uusia lankoja on jo, puikkojen setviminen on ns. vaiheessa.

Kuvassa myös uusi pöytäliina, paras kirppislöytö hetkeen.

Miksi metallipuikkoihin ei merkitä kokoja? Miksi en omista sellaista laattaa, jolla koon voisi tarkistaa? Miksi kuitenkin omistan kuusi erikokoista virkkuukoukkua, vaikka en ikinä virkkaa? Pyörittelemällä sentään löysin (ehkä) kaksipuoloset puikot lapasia varten ja muutenkin enimmät setvittyä, mutta ehkäpä tässä voisi ryhdistäytyä.

Varmoista syksyn merkeistä huolimatta kävin eilen vielä laiturilla leikkimässä kesää ja juomassa vadelmalimun. Siis ennen kuin kaivauduin flanellihousuissa sohvalle Mörkö-lapasten ja charmantin Timothy Daltonin seuraan.