rapeliröllin korjaussarja

Joskus yksinkertaiset asiat ovat parhaita.

Lauantaiaamuna kotoani löytyi rapelirölli, joka herätti huomattavan hoivavietin. Yleensä mietin juhla- ja erikoisviikonloppujen aamiaiset valmiiksi, mutta nyt en ollut niin viisas. Kaapin sisällöillä oli mentävä ja eihän siinä mitään, scrambled eggs on toast toimii aina ja niin myös nyt.

Aamiaisseura näytti kuitenkin niin nurjalta, että ajattelin tuoda pöytään myös hyviä rasvoja ja hivenaineita, joita ei paahtoleivästä ja munakokkelista niin helpolla löydy  (jostain syystä "avokado suolalla ja pippurilla on maailman paras krapularuoka"-filosofiani ei ole vielä tarttunut, on se kumma). Tulinkin sitten improvisoineeksi ehkä maailman parhaan pirtelön, joka yhdistelmänä on varmaan tuttu noin kaikille, mutta jonka erinomaisuus onnistui yllättämään minut tyystin.

Eli siltä varalta, että blogia lukee joku muukin havahtumaton tai hitailla hoksottimilla varustettu, tässäpä ihan huippu korjaussarja ja terveysruoka - jätskin kun voi ihan hyvin jättää poiskin. Ja koska se on herkkua, toimii myös jälkkärinä tai hellepäivän välipalana. Nam, nam!

Noin 4-5 dl tulee näin:

- yksi iso, kypsä banaani

- 1-2 ruokalusikallista maapähkinävoita (käytän aina sokeroimatonta, suolattua sen sijaan on turha välttää)

- pari ruokalusikallista kaurajäätelöä (vanilja)

- mantelimaitoa sen verran, että koostumuksesta tulee mieleinen

Sitten surruti sur blenderissä ja juoma on valmis. Juo heti. Veikkaisin, että ihan tavallisilla maitotuotteilla pääsee myös hyviin tuloksiin, mutta mantelimaito toi pirtelöön ihanaa pehmeyttä.

Suosittelen tätä annosta kahdelle, sillä pirtelöstä tulee tosi tuhtia. Koska kuitenkin olosuhteiden sanelemana jouduin itse juomaan melkein kaksi annosta, voin sanoa, ettei sekään liikaa ole. Sitten vaan kannattaa jättää munakokkelit syömättä.

juhannus, taivas pääsi takana

Ah! Mitä viisautta olla lähtemättä juhannukseksi reissuun! Mukavaa sekin varmasti olisi ollut, mutta neljä päivää täysin omissa kuvioissa tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Tuli heitettyä talviturkki, pyöräiltyä kymmeniä kilometrejä ympäriinsä, syötyä ihan liikaa ihan liian hyvin (ja huonosti), katsottua kasa elokuvia  ja nukuttua vaihtelevia määriä. 

Kaverien pihoilla kiireettömästi vanuminen ei edes tuntunut pahamaineiselta kaupunkijuhannukselta vaan leppoisalta laatuajalta. Ja koska perjantai-illan kunniaksi fillaroin kesken kaiken Karsikkoon ja takaisin, tuli todistettua myös rantabulevardin meininki. Suht rauhaisalta sielläkin näytti, mutta eteläinen ruutukaava veti kyllä ehdottomasti pitemmän korren.

Kiittelen viikonlopussa erityisesti grillausta ja kaiken valelemista viskiöljyllä. Moitin unettomuutta ja mystisiä ötökänpuremia, jotka aiheuttivat pientä hysteriaa - ja sitä unettomuutta - kaikki vapaapäivät (nyt jo uskon, ettei kyse ole luteista).

Koska noin puoli internetiä on jo ehtinyt blogata idylliset juhannuskuvat, mennään tällä kertaa pienemmällä valikoimalla. Olennainen tiivistyy siinäkin.

Two gin and tonics with ice and lemon. En edes muista, koska olen viimeksi tuota
vanhaa lempidrinkkiäni juonut. Tai olenko koskaan ennen tehnyt sitä itse. Tuskin.

Testattua: myös grillatut jälkkärihedelmät siirtyvät viskiöljyllä liki
tajunnanräjäyttävälle tasolle.Käyttämämme laatuviski häämöttää taustalla.

Lauantain keräilyerät ja jämägrillaus. Ei valittamista, vaikka muiden lautasilta
löytyikin harkitummat (ja lihaisammat) setit! Maissit tässä vaiheessa vielä grillissä.

En uskaltanut unettoman yön jälkeen lähteä Mertalammille asti, mutta ihan sievien
maisemien ääriin sitä pääsee Noljakassakin. Ensi kerralla tosin hyttysmyrkky mukaan.

Kuvakimaran päätteeksi jaan ilmaisen vinkin: ei kannata viettää juhannusta sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat parin päivän sisään lähdössä viiden viikon roadtripille halki Jenkkilän. Matkajännityksen myötäeläminen on ihanaa, mutta tieto siitä, ettei moinen seikkailu ole omalla kohdalla ajankohtainen saattaa aiheuttaa pienehköä katkeruutta.

Ehkä seurasta johtuen jossain Jokiaseman ja eteläisen ruutukaavan välimaastossa käytiin muun muassa seuraava keskustelu.

- Hanna, lähetkö mun kanssa Amerikkaan?

- Hä?

- Oon pyytänyt jo vaikka ketä, mutta niitä ei kiinnosta Broadway.

- Mitä ihmettä? Ja mulle kelpaa myös Off-Broadway.

- Puhut mun kieltä! Koska mennään?

Kolme viikkoa kolmen viikon lomaan. En ainakaan tällä erää mene Amerikkaan, mutta roadtrip halki Kuopion alapuolisen Suomen on suunnitteilla. Paljon jännää mahtuu sinnekin.

multasormi

What happened here?

Torstaina kävi aika klassinen "oho"-hetki. Kävin työkaverin seurana ihmettelemässä taimia torilla ja päätin itsekin ostaa muutaman parvekkeen iloksi. Hetkeä myöhemmin poistuin paikalta 43 euroa köyhempänä mukanani kaksi kassillista kaikenmoista kuukausimansikasta laventeliin ja pensaspavusta salviaan. Seuraavaksi pitikin sitten metsästää kyyti Tokmanni-Carlson-akselille ja saada uudet kasvikaverit multaan. Tänään laskin nekin rahat. Ei kovin edullinen harrastus tämä multasormeksi kertarysäyksellä ryhtyminen.

Tein sitten periaatepäätöksen, etten voi liikoja murehtia näitä. Jos onnistun pitämään edes osan kasvustosta hengissä loppukesään asti, voin sitten napsia herkkuja parvekkeelta. 

Lisäksi olen tehnyt päätöksen, etten aio murehtia kirsikoiden ja muiden kesäjuttujen litrahintoja ihan niin paljon. Jos tuoreet kirsikat, aprikoosit ja mansikat ovat kerran mielestäni kesän paras juttu, ei maailma ehkä kaadu kuuteen euroon, vaikka sen maksaisikin useammin kuin kerran, kaksi kesässä.

Ehkä.

Paris, Paris

Viikon verran se on vienyt, mutta olen alkanut hiljalleen toipua reissusta. Tai ainakin väsymystaso on alkanut palata lähelle normaalimpia asteita, enkä myöskään ajattele jalkojani ihan taukoamatta. Rahaa kyllä ajattelen aika paljonkin, mutta eihän se ole matka eikä mikään, jos budjetti ei ylity.

Jokaiseen päivään mahtui puisto(ja) ja nähtävyyskohde, tiistaille kaksikin. Pääsin viimeinkin sisälle Notre Dameen, lisäksi matkaan mahtui Musée du Luxembourgin Chagall-näyttely, kaupungin alla olevat katakombit sekä Musée d'Orsay. Ulkoiluosastolta tärppeinä olivat vanhan junaradan pohjalle rakennettu kävelyreitti eli promenade plantée ja edellisessäkin postauksessa esiintynyt Parc des Buttes-Chaumont. Muut puistot sattuivat mukavasti muuten vain matkan varrelle tai korkeintaan pienen koukkauksen päähän. 

Pääasiassa siis käytiin paikoissa, jotka olivat minulle uusia, mutta onneksi keskiviikkoiltana jaksettiin vielä iltakävelylle Montmartren suuntaan. 9., 10. ja 18. kaupunginosissa pyöriessä oli kumman kotoinen olo. Samoin  metroreittien varrelta bongasin monia tuttuja rakennuksia ja tunnelma oli reippaasti uncannyn puolella. Joka tapauksessa mieli halajaa sinne kulmille kyllä takaisin, nyt vasta ymmärsin, miten hyvin edellisellä reissulla siellä viihdyin. Eli ehkäpä majoitun alueelle vielä joskus tulevaisuudessa ja syytä Pariisiin palaamiseen olisikin, sillä Versailles, erotiikkamuseo ja ehkä jokunen muukin paikka jäi vielä jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Mainioiden paikkojen ja meitä suosineiden säiden lisäksi kiittelen ruokaa. Minä en ainakaan syönyt koko viikon aikana mitään pahaa (paitsi lentokoneessa) enkä myöskään mitään normaalin ruokavalioni ulkopuolelta (paitsi lentokoneessa). Ruokarekan perunaburger ja yrttiperunat! Aivan mahtava falafel! Ihan täydellinen muna-anjovissalaatti! Ja toinenkin melkein yhtä hyvä! Ja tietty pari briepatonkia, olinhan Ranskassa. Erikoisuusbonusta hotellin vieressä olevalle pikkuravintolalle, jossa mies kysyi mitä meidän tekisi mieli syödä ja esitettyjen yksinkertaisten toiveiden pohjalta äitinsä kokkasi ihanaa kuskusia käsittämättömän hyvällä kastikkeella, jossa oli kasviksia ja kikherneitä. Nauratti  paljon ja ihmetytti vielä enemmän, asunhan sääntöjen Suomessa.

Vähän tunnelmakuvia matkalta, omat ja Sannan sekaisin.

Promenade plantée, ensimmäisen aamun kävelyretki. Suosittelen kaikille.

Reitin puolivälissä olevassa ruusutarhassa on hyvä hetki "Olen Pariisissa"-tanssille.

Oikeasti Sanna osti macaronit, mutta leikitään nyt edes hetki, että se olin minä.

Sanna ja mahdollisesti suosikki-macaron, punaiset marjat.

Kohti Parc des Buttes-Chaumontin Sybillen temppeliä.

Matkalla oli huono karma yhteiskuvien suhteen. Tämä on (valitettavasti)
onnistuneimmasta päästä.

Sanna siellä kävelee läpi Morian. Tai siis katakombien.

Ihana, kamala, pysäyttävä, käsittämätön, ihmeellinen paikka.

I have seen the white city! Ihan on kesäinenkin Pariisi sievä Sacre Coeurilta katsottuna.
Ja nyt loppuu Sormusten herra -viittaukset. Ehkä!

Suklaamaistelukierroksella ensimmäinen herkkupala oli Opera-leivos.

Loppusuora häämöttää jo, toiseksi viimeisenä maisteltiin suklaisia macaroneja.

Pakko oli silti ostaa vielä erikseen Amarys.
Pistaasileivos! Pehmeää marsipaania! Tuoreita vattuja!

Orsayn kello. Ps. terkkuja museolle: tehkää
Dr Who -aiheista turistikrääsää! Ostaisin!

Jos museokestävyys on koetuksella, suosittelen roseeviiniä.
Kummasti jaksaa hilpeämmissä tunnelmissa taas jonkun tovin.

Muuten meni matka erinomaisesti, mutta ranskani ei selvästi tällä kierroksella vakuuttanut.

Hanna: Bonjour! Je voudrais le Larry en version veggie, s'il vous plaît.

Mies: Larry veggie.

Hanna: Et les frites.

Mies: Ten euros, please.

Hanna: Bonjour!

Mies: Bonsoir.

Mies: Huit euro.

Hanna: Voilá.

Mies: Thanks.

Hanna: Bonjour! Un billet, s'il vou plaît.

Nainen: Vous avez quelle age?

Hanna [jolla ei tule mieleenkään, että näyttää nuorisolaiselta ja reagoi vähän hitaasti] Hm?

Nainen: [salamannopeasti] How old are you?

Hanna: Oh! Thirty!

Nainen: Oh, I'm so sorry.

Hanna: That's quite alright.

Nainen: Eight euro, please.

Hanna: Here you go.

Nainen: Thank you.

Hanna: Merci.

Pääasia tietty, että sain ruokaa ja enimmäkseen ystävällistä palvelua. Lisäksi luulen, että muutama lisäpäivä olisi voinut poistaa tämän ongelman melkein kokonaan, koska tunsin kielitaidon jo aktivoituvan joissain sopukoissa. Ja reiluuden nimissä mainittakoon, ettei aina mene ihan putkeen Suomessakaan. Tapahtui Vantaan hotellin Amarillossa junaa odotellessa.

Hanna: Mä ottaisin ton chevreburgerin.

Nainen: Siinä ei oo sit lihaa.

Hanna: Ja juuri siksi sen haluan.

Nainen: Siis ei lihaa?

Hanna: Niin, ei lihaa.

Nainen: Oho, joo. Kun siis välillä käy niin, että ihmiset tilaa ton ja ihmettelee, missä pihvi on. Niin hyvä varmistaa.

Hanna: Toki.

ihmeiden viikko

Onpa kyllä ollut harvinaisen ehtiväinen viikko. Olen ennättänyt useamman kerran terassille, tapaamaan ihmisiä, käymään keikalla ja jumpassa, vanumaan kiireettömästi kotona, lukemaan aimo annoksen Rowlingia, pyöräretkeilemään Aavarantaan ja käymään vielä teatterissakin. Lisäksi tietysti olen ollut viisi päivää tälläkin viikolla töissä, jossa oli haipakkaa kesäkauden ja lähestyvän loman alta asioiden pois tekemisen merkeissä. 

Silti olo on varsin seesteinen ja levännyt. Miksi kaikki viikot eivät voi mennä näin? Kysynpä vaan.

Tänään onkin ollut vastapainoksi vähän pakkaushysteriaa. Pariisissa on parhaillaan kymmenisen astetta viileämpää kuin Joensuussa ja sadettakin on luvassa. Parissa helleviikossa olen jo ehtinyt unohtaa, miten sellaiseen säähän pukeudutaan järkevästi. Mutta ei se mitään, en minä sokerista ole ja pashminahuivit lämmittävät mukavasti. Nyt siis zen jostain esille, ajatukset muutamaksi päiväksi pois paikkallisilta taajuuksilta ja viritys kohti macaroneja, punaviiniä, puistoja, pikkukatuja ja museoita.

Tonnekin mennään.

Koska laukku on jo enimmäkseen pakattu, enää pitää oikeastaan panikoida siitä, että herään huomenna ajoissa ehtiäkseni kuuden junaan. En tiedä mitä nukkumisesta tulee, sillä onhan tämä perinteiseen tyyliin se hetki, kun Leaving on a Jet Plane soi päässä niin sitkeästi, ettei siihen auta minkään maailman kikat. Kiitti vaan, John Denver.

toukokuun kirjat

Rudy Rucker: Software

Pyysin Markolta kirjastoreissulla helppolukuisen kirjasuosituksen ja noin minuutissa käteeni oli ilmestynyt Software. En kauheasti lue scifiä, eikä robomaailma Benderin lisäksi oikein jaksa kiinnostaa. Luin tämän silti yhdeltä istumalta junassa ja viihdyin hyvin - ei siis syystä kyberpunk-klassikko! Kuolemattomuuden, ihmisyyden ja vapaan tahdon tematiikka herättää ajatuksia, mutta kirja tuntui silti mukavan kevyeltä. Kummaa!  Jälleen kerran tosielämä muuttui silti mielestäni fiktiota mainiommaksi, kun selvittelin kirjailijan taustoja netistä. Ote Ruckerin Wikipedia-sivulta: "Rudy Rucker (oikea nimi Rudolf von Bitter Rucker, s. 1946 Kentucky) on yhdysvaltalainen matemaatikko ja kirjailija. Hän valmistui vuonna 1972 Rutgersin yliopistosta." Rudolf von Bitter Rucker Rutgersin yliopistosta. Ei tämmöistä voi keksiä.

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

Ei pitäisi minun lukea kolumnikokoelmia, en vaan meinaa uskoa sitä. Tykkään siis Härkösen kolumneista kovasti, kokoelmina ne on vain minulle vaikeita sulattaa. Onneksi pidin järjen matkassa, enkä yrittänytkään lukea liikaa kerralla: tämä kokoelma toimi nimittäin parhaiten aamiaislukemisena - yksi, kaksi kolumnia aamulla ennen töihin lähtöä herätti mukavasti. Härkösellä on viiltävä kynä ja välillä juttuja lukiessa naurattaa ihan tuhottomasti (vaikka aina ei varmaan pitäisi). Kolumnit ovat kestäneet myös yllättävän hyvin aikaa. Kokoelmana niistä silti katoaa minulle se paras terä. Toivottavasti Härkösen ruokablogin pohjalta toimitetaan kuitenkin joskus vielä opus! Kaipaan sitä kovasti.

Jonathan Carroll: Valkoiset omenat

Pidin suunnattomasti Naurujen maasta ja siitä inspiroituneena lainasin kirjastosta myös tämän. Asetelma ja alku olivat lupaavat ja kirja kyllä piti otteessaan tehokkaasti. Tunnelma ja maailma jossain fantasian ja todellisuuden välimaastossa viehättivät tässäkin. Ainoastaan loppu oli pettymys - muistaakseni! En nimittäin enää muista, miten kirja tarkalleen loppui, mutta hämärä muistikuva "höh, näinkö se meni"-henkisestä tokaisusta on kyllä. Se kertoo jo paljon. Kaikesta huolimatta Carroll on mielestäni oiva kirjoittaja ja toivon, että tuotantoa käännetään suomalaisyleisölle enemmänkin. Kahden kirjan perusteella menisin nimittäin väittämään Carrollin kirjoittavan kaikille sopivia, vähän vinksahtaneita mutta kummallisen kauniita tarinoita.

Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja

Ensimmäinen Lehtiseni vuosikausiin! Odotuksissa nopeaa luettavaa, tuttu ja turvallinen romanttinen juoni ja ihanaa hattaraa ongelmilla höystettynä! Eipä tätäkään lukiessa kauan nokka tuhissut eli siinä mielessä takuuvarmaa Tuijaa. Kaavakin eteni totuttuun tapaan alusta loppuun eli en joutunut pettymään. Ymmärrän, että tällä tehdään rahaa, mutta vanhana fanina olen vakaasti sitä mieltä, että kaava olisi syytä päivittää ja hahmojen nimeämisperusteitakin pohtia uudemman kerran. Sen lisäksi kehottaisin Lehtistä pysymään kaukana akateemisesta maailmasta tai ainakin tekemään edes vähän enemmän taustatyötä. En tiedä mitään luonnontieteistä ja minunkin mielestäni aika huteralla pohjalla liikuttiin. Sivuhuomio: ilmastonmuutonasiantuntijoiksi kirjan henkilöt lentävät hämmentävän paljon lentokoneella, muun muassa Pohjoismaiden sisällä ja päähenkilön siskokin kaukaa maaseudun pikkukylistä (Mikkelistä) pääkaupunkiseudun humuun - ja kaupoille, jotka ovat auki jopa iltayhdeksään! Apua.

Penelope Lively: Spiderweb

Mielestäni minulle tuntemattoman Penelope Livelyn nimi nousi gradukirjallisuudessa esiin joka välissä ja vasta paljon myöhemmin tajusin fanittaneeni Livelyn kummituskirjoja lapsena. Aikuisten tuotanto olikin tähän asti tyystin vierasta ja tartuin siihen kirjastossa kuriositeettina. Spiderweb oli pieni tarina ihmisistä eteläisen Englannin maaseudulla. Sinällään hauska kirja, ettei siinä sinällään tapahtunut yhtään mitään. Silti lukiessa ei tullut tylsää. En kuitenkaan keksi tästä juurikaan sanottavaa, joten päättelen edelleen olevani enemmän sitä kummituskohderyhmää, vaikka menneisyyden haamuja tässäkin sivuttiin.

JK Rowling: The Casual Vacancy

Ostin tämän itselleni kevätlahjaksi ajat sitten, mutta kirja vanui hyllyssä kuukausia, koska olin saanut päähäni, että se on varmaan huono. Eipä ollut, vaan tykkäsin ja paljon. Asetelmassa oli yllättävän paljon samaa kuin Spiderwebissä: pieni peribrittiläinen kylä ja harvinaisen karismaattinen keskushenkilö, joka joko ihastuttaa tai vihastuttaa kaikki ympärillään. Tässä kuitenkin tapahtui paljon enemmän. Ensimmäiset sata sivua olivat kieltämättä hankalia (vaan ei huonoja), koska uusia henkilöitä tuli koko ajan lisää, mutta siitä eteenpäin sitten olinkin täysin tarinan imussa. Monet päähenkilöt muuttuivat rikkaudeksi: kerrankin oli mahdollisuus päästä useamman hahmon pään sisälle. Pikkukaupungin ihmissuhdekoukerot paljastivat kaikkien nurjat puolet, eikä kenestäkään voinut tykätä varauksetta. Alkukielisenä teksti oli mielestäni soljuvaa, käännöstä en välttämättä uskalla ikinä käteeni ottaa. Voisin jaaritella teemoista ja kielestä enemmänkin, mutta Aamulehden Noora Vaarala taisi jo sanoa kaikki olennaisimmat. Eli lähetän vaan muille skeptikoille terkkuja: kannattaa lukea, henkilögalleria alkaa käydä järkeen nopeammin kuin arvaatkaan!