kesälukemisto

Kone on taas kotona, eikä huolto edes vienyt minua täydelliseen vararikkoon. Viikossa ehdin tosin unohtaa, miten surffaillaan päämäärättömästi internetissä. Ehkä se on ihan hyvä ottaen huomioon, että aurinkoinen sää saapui viimeinkin.

Matkustin kesäkuussa niin paljon, että muuten hektisen elämisen keskellä ehdin silti lukea. En halua miettiä VR:lle syytämiäni rahoja, joten pitää keskittyä positiiviseen.

Tiina Lymi: Susi sisällä

H: Annatko sen kirjan siitä Lewyckan alta?

M: Ai tän, hyvä. Pelästyin, että luet Tiina Lymiä.

H: Mähän luen Tiina Lymiä!

M: ...

Markon henkilökohtaiset Lymi-angstit sikseen ja kirjaan. Apua, mikä kirja! Tuntui, että kirjassa oli vain kauheita ihmisiä, mutta pahempaa on, että kaikki olivat kauheudessaan ja ylilyönneissään loppupeleissä melko uskottavia. En tiedä, miksi edes oletin pettämisestä ja seksiaddiktiosta kertovan kirjan olevan kiva, mutta aika raadollinen kokemus tämä oli. En erityisemmin kirjasta tykännyt, mutta ei se huonokaan ollut, varsin käypä ja ilahduttavan värikkäällä kielellä varustettu esikoisromaani mielestäni. Jännä juttu muuten, että tätäkin lukiessa ajattelin koko ajan sen olevan "näyttelijän kirjoittama kirja". Aika paksua Reidar Palmgren -fanilta. Enkä kiellä muidenkaan näyttelijöiden kirjallisia ansioita tässä.

Lopuksi todettakoon, että allekirjoitan Kirjasieppo-blogin loppukaneetin täysin:

Lopuksi nolo tunnustus: lukiessa näin Tuulan Tiina Lyminä ja Vesan Eero Ahona. Tämä ei johdu mistään muusta kuin siitä, että pari on eronnut ja että olen nähnyt molemmat näyttämöllä. Tunsin itseni lievästi tirkistelijäksi. Kirjan vika se ei ole, vaan lukijan.

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Good Omens

Viime aikoina aina innostuessani jostain uudesta asiasta, törmään siihen jossain seuraamassani mediassa, missä se joko haukutaan tai hehkutetaan puhki. Näin kävi myös Good Omensille, mikä on sääli. Lievästi Pratchett-vammaisena en halunnut tietää kirjasta mitään etukäteen. Nyt siitä kuitenkin jäi aavistuksen nuiva olo, vaikka se oli mielestäni parodiana mainio ja täynnä hyviä hahmoja. Pratchett-Gaiman-yhdistelmässä on vaarana yksityiskohtien tulva ja kun teksti oli minulle muutenkin hidaslukuista, silmät alkoivat hyppiä ja välillä meni tärkeitä asioita ohi, jolloin oli hypittävä taaksepäin ja eteneminen oli vielä hitaampaa kuin jos silmät olisivat kiltisti vain lukeneet kaikki sanat. Nyt kun olen haudutellut Good Omensia parisen viikkoa, ei tunnu enää niin nuivalta. Itse asiassa nyt tekisi mieli ottaa kirja uudelleen käsiin ja selailla niihin kohtiin, jotka jäivät mieleen.

Ja jos tästä oikeasti on tulossa Terry Jonesin kirjoittama TV-sovitus, en malta odottaa!

Mika Waltari: Fine van Brooklyn

Olen lukenut viimeksi Waltaria yläasteella. En tiedä miksi, koska muistan silloin tykänneeni Felix Onnellisesta valtavasti. Fine van Brooklynista en ihan niin paljon tykännytkään, mutta ehkäpä tästä vielä uusi lukusuhde saadaan syntymään. Luulen, että tässä kirjassa ongelma oli Fine itse. Tiedän, että koko kirjan pointti oli hahmon ärsyttävyys, mutta mielessä ehti käydä, että miksi pitäisikään lukea ihmisestä, joka käy niin pahasti hermoon. Ylihyveellinen ja naiivi kertojakin nakerteli välillä. Teki mieli ravistella. Vähän samalla tavalla kuin Kira Poutasen Laraa, vaikka opukset ja hahmot painivatkin aivan eri sajoissa.

Wikipediassa tiedetään kertoa, että "Fineä on pidetty Waltarin tuotannon 'ensimmäisenä noitanaisena', jolla on yhteys sekä Sinuhen Neferneferneferiin että muihin hänen historiallisten romaaniensa demonisiin naishahmoihin." Ehkä Finellä on kaikessa ärsyttävyydessään siis paikkansa kaanonissa.

Alexander McCall Smith: Unien Angus

En ole jostain syystä lukemut mitään McCall Smithin tuotantoa, vaikka Mma Ramotswe on pyörinyt mielessä jo useamman vuoden. Nappasin kirjan hyllystä kansikuvan perusteella ja lainasin kansitekstin houkuttamana. Osa kirjan novelleista kertoi kelttiläisen Angus-jumalan synnystä, osa toi jumalhahmon nykypäivään. Suurin ymmärrykseni tätä lukiessa oli, etten tiedä kelttimytologiasta tuon taivaallista. Nyt tekee mieli tutkia! Sitä luulisi, että rakkauden, nuoruuden ja runon jumalasta kertovat tarinat olisivat mukavaa luettavaa, mutta eivät tarinat erityisen iloisia olleet. Siitä huolimatta nopealukuinen ja kevyt kirja, joka sopii mainiosti kesälukemiseksi.