Maaliskuun kirjat

Sady Doyle: Ihmisrauniot

Ihmisraunioiden alaotsikko on "Naiset, joita rakastamme vihata, haukkua ja pelätä... ja miksi" ja se kertookin sisällöstä tiiviissä muodossa kaiken olennaisen. Blogimaailmasta ponnahtanut Doyle puhuu kirjassaan täyttä asiaa ja avaa kiinnostavia näkökulmia kulttuurimme ihmisraunioihin aina Mary Wollstonecraftista Britney Spearsiin. Harmittaa vain, ettei kieli siirry mediasta toiseen kunnolla. Itselläni ainakin sinällään blogeissa toimiva ilmaisu kirjan sivuilta luettuna ainakin vei huomiota itse asiasta ja laski kokonaisuudelta ainakin yhden tähden.

Paula Hawkins: Tummiin vesiin

Kiitos Ellibsin äänikirjapalvelu, joka toimii kuin toimiikin puhelimen selaimessa! Tummiin vesiin siivitti monta lenkkiä ja junamatkaa, mutta pakko kyllä sanoa, että teksti olisi varmaankin toiminut paremmin luettuna. Kuunneltuna kesti aika pitkään päästä kärryille siitä, kuka on kuka ja missä ajassa milloinkin liikutaan. Tästä formaattikompastuksesta huolimatta Hawkinsin uusin toimi höttöaivoilleni erinomaisesti: ensin tuntui, ettei tarina etene ollenkaan, mutta kirja rakensikin jännitystä ansiokkaasti pikkuhiljaa, enkä minä ainakaan arvannut syyllistä ennen kuin loppumetreillä. Vahva 3/5 siis yleisellä tasolla, mutta minulle tämä sattui vastaan poikkeuksellisen hyvään aikaan.

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Tämä on pyörinyt yöpöydällä pitkään, kun tykkäsin Punaisesta puutarhasta kovasti ja Pinterest tuntuu olevan sitä mieltä, että Ihmeellisten asioiden museo on sitä kaikkein parasta Hoffmania. En allekirjoita, enemmän sujahti "ihan ok"-asteikolle, joskin sen yläpäähän. Kirjassa on kaksi päähenkilöä ja kaiken keskiössä friikkisirkus eli temaattisesti kirjassa oli vahvoja yhtymäkohtia The Greatest Showmaniin. Sävy oli kuitenkin synkempi ja etenkin Hoffmanin romaanissa tulee vahvasti esille, että pahimpia hirviöitä ovat ne tavallisimmilta näyttävät ja rahakkaimmat ihmiset. Toisen päähenkilönsä kautta Hoffman valottaa ja arvostelee myös siirtolaisten ja työläisten oloja rankallakin kädellä eli hötön puolelle Ihmeellisten asioiden museo ei pääse luiskahtamaan romanttisista sivujuonteista huolimatta. Minusta kirjassa ehkä parasta oli 1900-luvun alun New Yorkin kuvaus, josta olisi varmasti saanut paljon enemmän irti, jos olisi kaupungissa käynyt. Suosittelen, jos kaipaa sujuvaa lukuromaania yhteiskunnallisilla ja historiallisilla teemoilla höystettynä.

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Valkea kuin lumi ei ollut minusta ihan yhtä tenhoava kuin Simukan ensimmäinen Lumikki-kirja, mutta oivaa viihdettä silti. Edelleen päähenkilö tuntuu aikuislukijasta vähän turhankin näppärältä kaikessa, eikä tarina ei vieläkään päästä kovin lähelle Lumikin persoonaa, mutta vähän lisää kerroksia tulee kuitenkin kaivettua esiin. Hyvä niin. Ja koska tämä onkin nuorille suunnattu trilogia, ei pidä antaa liki yli-inhimillisen selviytymisen häiritä - nuortenkirjana Valkea kuin lumi nimittäin toimii edeltäjänsä tavoin paremmin kuin hyvin. Eniten miinusta siitä, että kirja tuntui paikoin Prahan matkailumainokselta. Ainakin kaupungissa käyneelle tehokkaalta sellaiselta, mutta kuitenkin.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja

Luin tätä tietoisesti Tallinnan-reissulla ja se olisikin kevyesti paras tapa fiilistellä Melchior-kirjoja. Sarjan neljäs osa oli mielestäni muutenkin paras tähän mennessä: se nappasi tarinan vietäväksi heti, eikä edellisessä osassa vaivanneet historialliset taustoitukset olleet enää niin päälleliimattuja. Myös dekkarina tämä toimi minusta paremmin kuin pari edellistä ja vähän surettaakin, ettei suomennettuna ole enää kuin yksi Melchior odottamassa! Surettaa kyllä vähän myös tässä kirjassa tulleet juonenkäänteet, mutta yritän pysyä optimistisena tulevien osien suhteen.

Luin tämän kohdan pari päivää liian myöhään.
Eli todellakin käveltiin Lyhige jalgia ylös Toompealle. Maaliskuussa.