Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Lumikki-trilogian viimeinen osa sijoittui edellisiä arkisimpaan ympäristöön ja tunnelmakin oli erilainen. Arkiympyröihin tunkeva painostavuus toimi minulle hienosti: normaalin elämän paineet ja koukerot kietoutuivat tämänkertaiseen seikkailuun ihan uudella tavalla ja koukuttivat kuuntelemaan aina vielä yhden luvun lisää (lainasin tämänkin Ellibsin äänikirjana). Päätösosassa oli mukana myös eniten klassinen whodunit-asetelma eli pahiksen henkilöllisyyttä sai arvailla loppumetreille asti, mikä tunnetusti toimii minulle. Suuri kuvio oli ehkä kuitenkin makuuni hitusen yliampuva, mutta se saattaa olla iän tuomaa kyynisyyttä. Pysyn kannassani: olisipa nämä kirjat olleet saatavilla jo silloin, kun olin teini.
Cassandra Clare: Luukaupunki
En juurikaan lue fanficia, mutta Cassandra Claren kirjoittamaa LOTR-fanficia luin joskus vuosituhannen taitteessa, koska tykkäsin kirjoittajan tyylistä ja huumorista kovasti. Sen takia Luukaupunkikin on ollut lukulistalla jo lähemmäs kymmenen vuotta, mutta sain vasta nyt tartuttua siihen. Harmillisesti tyyli ei ainakaan käännettynä ole yhtä valloittava ja tarinakin tuntui siltä kuin olisin lukenut sen jo aiemmin: nuori nainen joutuu keskelle hyvän ja pahan kamppailua ja saa tietää olevansa erilainen, vähän kuin supersankari! Kuulostaako tutulta? Luukaupunki ei ehkä ole se paras ja originaalein avaus uudelle sarjalle, mutta minulle se tuli kyllä hyvään saumaan, koska mitään vakavampaa tekstiä on juuri nyt tosi vaikea omaksua. Koska kirjoja pelkästään tässä sarjassa on ilmestynyt jo kuusi ja niiden pohjalta on tehty sekä ison budjetin leffa että Netflix-sarja, on se tainnut upota muihinkin. Hyvillä mielin aion tarttua siis myös seuraavaan osaan, kunhan olen taas nollausseikkailun tarpeessa.
Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja
En ole lukenut paljon puhuttua Mielikuvituspoikaystävää, joten en osannut odottaa tältä juuri mitään. Bikinirajatapaus herätti vähän kahtalaisia tunteita - vaikka omasta sinkkuelämästä on vierähtänyt jo pidempi tovi, toisinaan tutut kuviot ja ajatusmallit naurattivat paljonkin, välillä taas tuntui että jutut oli ylilyövän ronskeja ihan vain ronskiuden vuoksi, minkä koen aina melko ärsyttäväksi. Kevyt ja napakka kirja eli ihan toimivaa kesäviihdettä kaikesta huolimatta.
Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka
Ah, ihanan koukuttava Melchior! Ja toimi myös kesällä luettuna, vaikka Melchiorit ovatkin mielestäni parhaimmillaan talven pimeinä iltoina. Mietittiin tuossa viikonloppuna, paranevatko Melchiorit huomattavasti mitä pitemmälle sarja etenee - jos Pyövelin tyttären notkahdusta ei lasketa - vai ovatko suomennokset vain muuttuneet sujuvammiksi. Niin tai näin, tuntuu että ahmaisin tämän hetkessä ja olisin kevyesti lukenut vielä ainakin sata sivua lisää. Tarinassa vuorottelevat sekä vanhempi apteekkari Melchior Tallinnassa että nuorempi Lyypekissä ja vaikka toistaiseksi isän seikkailut kiinnostavat minua huomattavasti enemmän, tuntuu että Hargla petaa pojan tarinan myötä jatkoa myös sarjan tulevaisuudelle. Hyvä niin, sillä kyllä näitä ilokseen lukee. Gotlandi kurat on ilmestynyt viroksi viime vuonna, käännöstä odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti