Helmikuun luetut

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Tykkäsin aikanaan Teemestarin kirjasta kovasti, mutta tämä kolahti vielä tehokkaammin. Kudottujen kujien kaupunki on suomenkielistä kirjallisuutta kauneimmillaan, tarina vie mukaansa ja Itäranta rakentama jännite kantaa ensimmäisiltä sivuilta loppuun saakka. Teemestarin kirjasta tuttuun tapaan Kudottujen kujien kaupunki on dystopia, jota ei ole vaikea kuvitella mahdolliseksi. Samoin tässäkin näennäisesti seesteisen pinnan alla kuplii ja elämä on jatkuvaa kulissien ja todellisten toimien välillä tasapainottelua. Tunnelma on juuri sopivan painostava, samalla jotenkin haikean kaunis, ja vasta ihan loppu meni minusta vähän ohi maalin. Ei haittaa. Innolla odotan, mitä Itäranta julkaisee seuraavaksi.

Kudottujen kujien kaupunki sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtiin 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 29 (Kirjassa nähdään unia), 30 (Kirjan kannessa on kaupunkimaisema), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua) ja 46 (Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö).

Minna Rytisalo: Lempi

Itärannan jälkeen ajattelin, ettei mikään kirja voi kolahtaa yhtä kovaa, mutta onneksi tartuin seuraavaksi Lempiin. Jummijammi! Tykkäsin viime vuonna Rouva C:stä valtavasti, mutta Lempi oli minusta vielä parempi. Kolmiääninen tarina kertoo ja ei kerro sodasta, rakkaudesta, ihmisyydestä. Tärkeintä on se, mitä ei sanota ja mitä ei pääse näkemään. Lempi on myös hieno esimerkki siitä, että koko kuvaa ei voi rakentaa yhden kertojan varaan, eikä vakuuttavalta tuntuviakaan asioita tule niellä purematta. Vaikuttava, puhutteleva, ravisteleva ja haikea kirja mitä kauneimmalla suomella kirjoitettuna.

Helmet-lukuhaaste: 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 6 (Rakkausromaani), 17 (Kirjassa on kaksoset), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Aulikki Oksanen: Entiset vyötäröt

Oksanen on minulle entuudestaan tuttu lähinnä lyriikoistaan ja nappasin tämän novellikokoelman kirjaston näyttelyhyllystä hetken mielijohteesta ensisijaisesti sen nimen takia. Novellien huumori on kovin mustaa ja kuvailu lähentelee luonteeltaan inhorealismia, mutta jotain todella viehättävää tässä kirjassa oli. Jokainen novelli oli omanlaisensa, mutta punaista lankaa ei tarvinnut kauan etsiä. Meistä ihan tavallisista ihmisistä tulee kaikista erikoisia, kunhan vain kurkistaa tarpeeksi lähelle. Luen Oksasta uudestaankin.

Helmet-lukuhaaste: 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 36 (Kirjassa ollaan yksin)

Helen Fielding: Bridget Jones - vauvapäiväkirja
Rehellistä hömppää ja muut Bridgetit lukeneelle tuttua huttua. Samanlaista hurahtamista tämän äärellä ei tapahtunut, mutta Vauvapäiväkirja ei suinkaan ollut huono, itse asiassa hämmennyin siitä, miten hyvin tyyli kantaa jo neljännen kirjan. Vauvapäiväkirja sijoittuu kronologisesti aikaan ennen kolmatta Bridget-romaania, mutta minua joka tapauksessa lämmittää, että Bridget oikeasti vanhenee kirjojen edetessä ja jutut hepuloinnin aiheet muuttuvat siinä sivussa - se tuo ihan erilaista kaarta, vaikka monet jutut pysyvätkin samoina. Ihan suositeltava välipalaromaani Bridgetin vanhoille ystäville, mutta aloittaa tästä ei kannata.

Helmet-lukuhaaste: 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), löyhästi 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua)

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Helmikuun ainoa äänikirja oli Honeymanin kehuttu esikoinen - ja mikä kirja se olikaan! Eleanor on minäkertojana alkuun hyvin haastava ja jonkin aikaa tuntuikin siltä, etten pääse tämän kanssa kovin pitkälle. Mutta siinä kaiken juju piileekin - aina pitäisi muistaa katsoa pintaa syvemmältä ja antaa toinen mahdollisuus. Lopuksi ihan suretti, ettei minulla enää ollut Eleanoria seuranani arjen askareissa. Eleanorille kuuluu ihan hyvää käsittelee monia todella raskaita ja kammottavia kun aiheita, mutta se ei silti ole raskas kirja. Huolimatta päähenkilönsä erityisyydestä, se kertoo yllättävän samaistuttavasti ystävyydestä ja ystävällisyydestä, itsensä löytämisestä ja uusista aluista. Sellaiseen uppoutuminen ei tee huonoa kenellekään.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjailijan ainoa teos), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia)

Antal Szerb: Pendragonin legenda

Szerbin romaani tuntui ajatuksena ehkä paremmalta kuin se minulle lopulta upposi. Pendragonin legenda liikuu hauskasti jossain toden, fantasian, kauhun ja absurdin välimaastossa, ja Szerb rakentaa unenomaisen sekopäistä tunnelmaa todella taitavasti heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Pendragonin legendan voisi helposti lukea myös humoristisena romaanina, mutta paikoin lukeminen teki todella tiukkaa. En tiedä, heijastaako kirja vain 30-luvun yleistä ilmapiiria vai ovatko päähenkilön asenteet naisia kohtaan tarkoituksellisen ongelmallisia, mutta 2010-luvun naislukijana piti vähän väliä nikotella. Ihan tyytyväinen kuitenkin olen, että tämä tuli luettua: luen enimmäkseen suomalaisten ja anglo-amerikkalaisten kirjailijoiden teoksia ja unkarilainen kirjailija on ihan tervetullut väliin, vaikka teos sijoittuisikin Walesiin.

Helmet-lukuhaaste: 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)