Auf Wiedersehen, Pet!

Tapanani on ollut kirjoittaa aina näin vuoden viimeisenä päivänä muistelua kuluneesta vuodesta. Tänään on erityisesti somen puolella näkynyt myös reilusti kertausta kuluneesta vuosikymmenestä.

Vaikka mennyt kymmenen vuotta on muovannut minua enemmän kuin uskallan edes ajatella, en jotenkin jaksa. Koko päivän on vallinnut tosi melankolinen olo ja tuntuu puristavalta muistella menneitä tai miettiä tulevaa.

Vuosi 2019 sisälsi paljon hienoja hetkiä ja monella tapaa tuntuu, että olen lopultakin juuri siellä missä pitääkin. Toisaalta vuotta on värittänyt enimmäkseen huoli, murhe ja menetykset, joiden takia en jää tätä vuotta kaipaamaan.

Vuoden alussa toivoin proosallisempia kuin aikoihin:

Vuonna 2019 haluan: 

... käyttää ruuanlaitossa vähemmän ja harkitummin eläinkunnan tuotteita, etenkin maitotuotteita.
... olla ahdistumatta liikaa töihinpaluusta syksyllä.
... olla paremmin perillä ystävieni kuulumisista ja voinnista.
... käydä salilla tai jumpassa edes kerran viikossa.
... lukea taas enemmän kirjoja.
... säilyttää edes hieman siitä leppoisasta lungi-Hannasta, joka minusta on viimeisten kuukausien aikana kuoriutunut. 

Lisäksi toivon edelleen terveyttä itselle ja perheelle, ja itselleni etenkin sitä, että työelämässä edessä oleva hyppy tuntemattomaan osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Jää nähtäväksi.

Kipuilen edelleen eläinperäisten elintarvikkeiden kanssa. Harkitsin kovasti vegaanihaastetta tammikuulle, mutta yritän sen sijaan panostaa koko perheen pysyvämpiin valintoihin, omasta ruuastani kun reilusti yli puolet on jo nyt vegaanista. En tiedä ystävieni kuulumisista juuri mitään, koska olen ollut liian väsynyt tapaamaan ketään. Salijäsenyyden katkaisin keväällä ja olen ihan rapakunnossa. Itse olen ollut terveenä, perhe ei.

Toisaalta olen lukenut taas reilut 50 kirjaa vuoden aikana ja jopa nauttinut puuhasta. Lungi-Hanna ei ole kokonaan hävinnyt, vaikka välillä lähteekin lomalle. Ja mikä tärkeintä, alkupaniikin jälkeen toistaiseksi näyttää siltä, että hyppy tuntemattomaan kannatti eli töiden puolesta voin paremmin kuin vuosikausiin.

Isoja asioita, arkista menoa. Puolet ja puolet. Sitähän se elämä kai on.

Käytiin aamulla koko perheen voimin Tokmannilla ja Hoplopissa, minkä jälkeen totesin, että tässä väsymystilassa siinä on tarpeeksi raikulimenoa tämän vuosikymmenen tarpeisiin. Kotona saunan jälkeen avattiin toissakesänä lahjaksi saatu pikkuskumppa eli täällä istun taas hiljaisessa kodissa sohvalla ja valvon lapsen unta hiljalleen kuohuviiniä siemaillen. Saatanpa vielä syödä vähän joululta jääneitä juustoja ja keksejä, jos oikein villiinnyn.

Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä hätyyttää melankolian riemuja. Tervetuloa, uusi kultainen 20-luku. Saatan juonia pääsi menoksi jo kaikenlaista.