Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken
Rooneyn kirjoja on hehkutettu vähän ympäriinsä ja tämän luettuani ymmärrän kyllä miksi - ainakin tavallaan. Rooney tempaisee lukijansakin mukaan dublinilaisen taidekentän ihmissuhdekiemuroihin, nokkelaan sanailuun ja salaisuuksien verkkoon. Tapahtumat tuntuivat uskottavilta, mutta henkilöt rasittavilta ja minulle tuli olo, että olen tälle jo vähän liian vanha ja tylsä. Kymmenen vuotta sitten olisin rakastanut tätä kirjaa, nyt en ihan päässyt hypeen mukaan.
Terhi Tarkiainen: Kitty, eli kuinka mies tuhotaan
Tarkiaisen uusin on pinnalta historiallinen viihderomaani, mutta pakenee kaikkia genremäärityksiä. 1700-luvun Lontooseen sijoittuva tarina kertoo naisen oikeuksista, ihmisyydestä ja rakkauden eri muodoista viihdyttävässä paketissa. Isältään apteekkaritaidon oppinut Kitty on omapäinen, herkullinen hahmo ja ainakin omasta näkökulmastani Elizabeth Bennetin kauppiasluokkainen ja neuvokkaampi sielunsisar. Muuten vahva tarina ei kantanut ihan loppuun asti, mutta riemukas kokemus tämä oli siitä huolimatta. Sisältövaroituksena on todettava, että Kitty sisältää jonkun verran todella graafisia väkivaltakohtauksia. Ei siis sovellu herkimmille lukijoille.
Anni Kytömäki: Margarita
Paljon hyvää on sanottu Kytömäen Finlandia-voittajasta eikä suotta. Harvoin kirja täyttää ajatuksia näin tehokkaasti silloinkin, kun sitä ei ole lukemassa, ja harvan kirjan äärellä tulee oikeasti itkettyä. Margarita kuitenkin oli tällainen kirja. Jos sitä pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi pakahduttava: minua pakahdutti yksilön tarpeiden ja valintojen merkityksettömyys sodanjälkeisen hyvinvointivaltion luomisen rattaissa; pakahdutti se, miten vähän aikaa on siitä, kun Suomen ikimetsät on lanattu teollisuuden tarpeisiin; pakahdutti ymmärrys siitä, miten paljon itse 80-luvulla syntyneenä olen hyötynyt isovanhempieni sukupolven tekemistä isommista ja pienemmistä uhrauksista. Toisaalta välillä pakahdutti jo se, miten kauniisti Kytömäki suomen kieltä käyttää ja millä lämmöllä kirjoittaa henkilöistään. Teemat ovat paikoin pelottavankin ajankohtaisia - osa sattumalta, osa tarkoituksella. Jos tätä haluaa lukea pelkästä uskottavuusnäkökulmasta, joutuu kyllä venymään aika tavalla, mutta jos kestää hitusen maagista realismia, en keksi Margaritasta huonoa sanottavaa. Kieli soljuu eteenpäin kuin puro, päähenkilö Senni ujuttautuu lukijan kuoren alle, ja etukäteen jännittämäni luontokuvaukset ovat hengittävä osa kokonaisuutta.
Miika Nousiainen: Pintaremontti
Onneksi tämä sattui lyhytlainaksi ja kirja oli pakko lukea vauhdilla Margaritan perään. Ilman Pintaremonttia olisin varmasti jäänyt vellomaan jonnekin Kytömäen luontokuvauksiin ja tarinankerrontaan, mutta tarpeeksi kevyt ja erilainen kirja heti perään onnistui purkamaan jumin ennen kuin se alkoikaan. Vaikka tämä on komediaa, lapsien, lapsettomuuden ja perhesuhteiden erilaisia puolia käsitellään ansiokkaasti ja tästä löytyy se puhutteleva tulokulma varmasti jokaiselle - itseäni vähemmän yllättäen nauratti etenkin lapsiperhehärdellin kuvailu kaikkine nyansseineen. Kaikki vedetään iloisesti överiksi ja joitain poikkeuksia lukuun ottamatta ratkaisu toimii. Pintaremontin tyyli taattua Nousiaista, muttei yltänyt mielestäni kirjailijan parhaimmistoon.
H.P. Lovecraft: Väri avaruudesta ja muita Cthulhu-mytologian tarinoita (toimittanut ja kommentoinut Lauri Lattu)
Cthulhu ja muut suuret muinaiset ovat tulleet tutuiksi eri kulttuurituotteista vuosien varrella, mutta Lovecraftin alkuperäisiä novelleja en muista koskaan aiemmin lukeneeni. Tämä Laurin uusi käännös onkin hyvä johdatus noviisille - ja kommenttien ansiosta antaa varmaan uutta myös konkareille. Lovecraftin kieli on arkaaisuudessaan paikoin raskassoutuista ja siksi tämän lukeminen kesti kauan. Viihdyin kuitenkin kirjan kanssa hyvin, omaksi suosikikseni muodostui Varjo Innsmouthin yllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti