Anu Kaaja: Katie-Kate
Omaperäinen, häiritsevä, vaikuttava, pursuileva vaan ei rönsyilevä kokonaisuus suomalaisesta naisesta, joka päätyy brittipariskunnan kotiin Kate Middleton look-a-likeksi ja tietynlaiseksi seksinukeksi. Valtavirtapornoa kritisoiva romaani lainaa muotoonsa paljon aiheeltaan ja muuttuu sen takia puuduttavaksi ennen pitkää. Se lienee Kaajan tarkoituskin. Kirjailija on tehnyt aivan käsittämättömän määrän taustatyötä sekä kuninkaallisesta perheestä, Katie Pricesta että pornosta tätä romaania varten. Faktan ja viitteiden määrä on jopa pökerryttävä. Middletonin, Pricen ja Katie-Katen kautta Kaaja tutkii madonna-asetelmaa. Kuka lopulta laskelmoi julkisuudessa eniten ja mitä sillä saavutetaan?
Annie Austen: Hulluna kirjoihin
Voi miten halusin pitää tästä avoimesta rakkauskirjeestä kirjoille ja niiden keräilylle, mutta mielestäni tänä oli aika turha. Sisältöä ei ollut kokonaiseksi kirjaksi. Ei tästä muuta sanottavaa oikein ole.
Jeff VanderMeer: Hävitys
Olen nähnyt Annihilation-elokuvan aikanaan, mutta muistan siitä niin vähän, että aloitin käytännössä puhtaalta pöydältä. VanderMeerin Eteläraja-trilogian avausosa on todella taitavasti kirjoitettu, oikeasti pelottava ja hiipien etenevä kauhuromaani, joka kuitenkin viralliselta luokitukseltaan lienee scifiä. Sekä tekstin että tapahtumien puolesta kirja on helppolukuinen, mutta selittämättömän hiljalleen auetessa lukijalle siinä riittää myös pureskeltavaa. Lovecraftilaisia elementtejä taitavasti hyödyntävä kokonaisuus lässähtää siinä vaiheessa kuin muutkin genrekaverinsa eli kun mörkö näytetään. Tykkäsin silti kovasti.
Elena Ferrante: Tyttären varjo
En ole aiemmin lukenut Ferrantea, joten en oikein tiennyt, mitä odottaa. Äiti-tytär-suhteen ja normeja rikkovien valintojen reflektoimiseen keskittyvä Tyttären varjo oli erikoinen: hahmot olivat epätäydellisyydessään uskottavia, mutta samalla myös paikoin vastenmielisiä. Tehtyjä ratkaisuja oli vaikea hyväksiä, tunnelma ahdistava ja useammankin kerran teki mieli ottaa päähenkilöä hartioista kiinni ja vähän ravistella. Ferranten teksti oli sujuvaa ja pienimuotoisen tarinan jännite käsinkosketeltava, mutta silti kirjaa tehnyt mieli poimia käteen. Kiinnostava tuttavuus.
Anna-Liisa Ahokumpu: Kolme rukousta äidille
Ahokumpu on kirjoittanut realistisen (ainakin normaalia huomattavasti realistisemman) kuvauksen hankalasta synnytyksestä ja Suomessa valitettavan yleisestä synnytysväkivallasta, siitä ehdottomasti pisteet kotiin. Kahta tarinalinjaa kuljettava kirja kuvaa erilaista äitiyttä, äitejä ja tyttäriä, naiseutta ja ajasta tai paikasta riippumattomia elämän kriisejä. Nykypäivän Eveliinan tarina on väkevä, suorastaan fyysinen, nuoren Äiti Teresan eli Anjezen tarina jäi minulle etäisemmäksi, se olisi ehkä kaivannut lisää tilaa itselleen. Aivan kirjan aluksi näkökulma on Eveliinan äidin. Sitä olisin suonut jatkuvan pidempään.
Rachel Hawkins: The Wife Upstairs
Jos ottaa pohjatekstiksi Kotiopettajattaren romaanin ja siirtää sen nykypäivään, olisi työ syytä tehdä tosi hyvin. Siinä Hawkins ei ihan onnistu ja lopputulos jää vähän lättänäksi. Kukaan hahmoista ei voita puolelleen, kenenkään motiiveista en saanut otetta. Siitä huolimatta ihan menevä viihderomaani, joka kuvaa mukavan pisteliäästi nykypäivän luokkayhteiskuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti