fanityttö laatikossa

Listoihin perehdyn ajatuksella vähän myöhemmin. Nyt jotain ihan muuta.

Reilu viikko sitten yritin etsiä töiden jälkeen vaatteita. Sovitin miljoonat housut ja kaikki näyttivät urpoilta ja muutenkin oli elo nurjaa. Sitten muistin sen: Robbie Williamsin kaikki videot sisältävä DVD oli Eskoilla myynnissä kympillä. Sinne!

Paitsi että se oli myyty. Varapelastussuunnitelma oli ilmiselvä: Placebon vastaava DVD. Paitsi ettei sitäkään enää ollut. Tilauspyyntö olisi ollut turha jättää, tarve oli akuutti. Siis Anttilaan. Paitsi ettei sielläkään ollut kumpaakaan. Mutta jotain muuta siellä oli.

En alunperin ostanut Don Huonojen Luurangot laatikossa -boksia, koska se tuntui turhalta toistolta, minullahan on jo Hyvää yötä ja huomenta. Jotenkin logiikkani onnistui täysin sivuuttamaan sen, että mitään boksin muusta sisällöstä minulla ei olekaan. Siis kahta viimeistä studiolevyä, kaikkia niitä livetaltiointeja, kaikkia bändin ikinä tekemiä musiikkivideoita ja ties mitä ekstroja.

Onneksi nurjassa olotilassa tulin järkiini. Ilmeisesti muiden vanhojen fanien logiikassa on ollut samankaltainen aukko, sillä boksi oli myynnissä alennushintaan 14,95. 

 

Talvi nujersi minut eilen illalla, enkä taipunut parin kilometrin kävelymatkan päähän afroilemaan. Hetken ihmeteltyäni ns. ylimääräistä tyhjää iltaa oivalsin, että on mitä parhain hetki korkata tuo boksi. Muistan kun äiti toi 15-vuotissyntymäpäiväni aamuna minulle Hyvää yötä ja huomenta -levyn käteen. Kaksoisolento oli ollut niin kova juttu 13-vuotiaalle Hannalle, että sukat pyöri jaloissa jo melkein pelkästä uuden levyn ajatuksesta. Boksin livetaltiointeja ja videoita katsoessani sain vähän samasta olotilasta kiinni. Löydän Don Huonot aika säännöllisin väliajoin uudestaan, minkä minut pitkään tunteneet ja vähän satunnaisemmatkin tutut hyvin tietävät. Nyt löysin bändin taas, mutta ennen kaikkea visuaalisessa muodossa, suurinta osaa videoista en ollut nimittäin edes ennen nähnyt. Hihkuin, liikutuin ja lauloin mukana, paikoin kylmät väreet kulkivat pitkin selkää. Ja katselussa oli vasta ensimmäinen DVD. 

Pieneen laatikkoon oli pakattu paljon hienon orkesterin tuotantoa ja yhden fanitytön ydin. Huonomminkin olisin voinut 15 euroa käyttää.

suoritus: viikonloppu

Neiti Maibbo oli laittanut blogiinsa seuraavaa:

Pyydä minua muodostamaan TOP 5 -lista ihan mistä tahansa. Sen jälkeen voit kopioida tämän itsellesi ja pääset itse listaamaan asioita.

Jätin sinne pyynnön kolmesta listasta, joten tässä ollaan. Jos jotakuta kiinnostaa, listatoiveita kommenttiboksiin.

Ihmeellinen viikonloppu. Vaikka toki normaalisti nautin siitä, että viikonloppuisin on ne päivät, kun on aikaa vötkyillä Markon kanssa ilman suuria tekemisvelvoitteita, menneenä viikonloppuna nautin erityisesti siitä, ettei Marko ollut kaupungissa. Sain asioita aikaan ihan eri tavalla.

Ehdin nähdä eri ystäviä, katsoa pitkään lainassa olleen hömppäelokuvan, siivota kylppärin, viettää rauhallisia aamuja, lukea kummankin päivän Hesarit kunnolla, käydä teatterissa ja Haaviston kampanjatilaisuudessa. Toki myös hengailin hoitokissojen kanssa ja olin molempina päivinä töissä. 

Vaikka työviikonloppu tarkoittaakin melkein poikkeuksetta seitsemän päivän työputkea, huomasin pitäväni kovasti vapaapäivien sijoittumisesta torstaille ja perjantaille. Ensimmäisen päivän käytin puuhasteluun (ks. edellisen postauksen hätäännys), toisena keskityin ystäviin ja oleiluun. Ja koska viikonlopun työpäivät ovat tavallisesti normaalia lyhempiä, aamullakin oli aikaa vain oleilla - tai siivota kylppäri.

Tosin olotilaan saattoi vaikuttaa sekin, että kerrankin oli aamulla aikaa ja ruokahalua keskittyä kunnon aamiaisen tekemiseen ja rauhassa nauttimiseen. Sain pitkästä aikaa kasattua semmoisen kombon, ettei nälkä meinannut olla vielä lounaallakaan. Ja oli vielä hyvääkin.

Näillä täyttyy maha.

Sekä minä että vatsani tykkäämme kaikista ravintoaineista: kanelikahvia, vihersmoothie, mysliä, soijamaitoa ja keitetty kananmuna. Kunnon eväillä jaksaa suorittaa vähän löysemmätkin päivät.

ekaa kertaa

Viihdyn uimahallissa, mutta en ole kovin hyvä uimaan - jaksan kyllä uida pitkiä aikoja, mutta tekniikassa on parantamisen varaa. Jalat eivät tottele ja muutenkin ongelmallinen yläselkä-niska-akseli jännittyy uidessa entisestään. Eilen sitten kokeilin ensimmäistä kertaa vesijuoksua.

No niin, vesijuoksua vielä kokeilemattomat ystävät. Se mikä näyttää leppoisalta lillumiselta vedessä on itse asiassa aika rankkaa. Jalat menivät heti maitohapoille, mutta jatkoin kiltisti polkemista ja olo helpotti pian. Tekniikassa olisi selvästi parantamisen varaa kyllä tässäkin, sillä niskan sijaan protestinsa ilmaisi alaselkä. Aion silti jatkaa kokeilujen parissa, laji kun vaikuttaisi vaativan erityisesti minulle ehdottoman tärkeää keskivartalon hallintaa. Jospa vielä joskus sielläkin olisi lihkasisto edes suurin piirtein kunnossa.

Eilen tein myös ensimmäistä kertaa ikinä itse mysliä, hieman Eeva Kolun talvimysliohjetta modaten. Vannoin, etten ala myslihifistelijäksi tai toitota itse tehdyn myslin ylivertaisuutta kaupan valmiisiin, etenkin kun Myllärin uudet luomumyslit ovat olleet mielstäni ilahduttavan hyviä. Vaan minkäs teet.

Lopputuloksena oli nimittäin paras mysli, jota olen koskaan syönyt. Tänään testailin partaäijäjugurtilla, mutta luulen, että soijamaidolla olisi ihan nappijuttu. Eli kipin kapin kauppaan tänään. Jonkun verran kalliimpaahan tuo on kuin kaupan tavara, mutta enpä ole ennenkään ollut valmis laadusta tinkimään, jos ero on vain muutama euro. Itse tehdyn myslin ehdottomasti paras puoli sitä paitsi on se, että tiedän täsmälleen, mitä siinä on. Kaupan myslit ovat usein salaa sokeripommeja ja makeus myös peittää kaikki maut. Omassa myslissä eri maut erottuvat eikä koko satsin makeutukseen mennyt kuin vajaa puoli desiä hunajaa.

Terveysominaisuudet tosin saattavat nollautua, jos syö koko litran heti. Onneksi on tahdonvoimaa. On, on!

Vielä on tämä päivä vapaata ennen seuraavaa seitsemän päivän putkea. Mitä ihmettä voi tehdä, jos on jo eilen ehtinyt vesijuoksemaan, äänestämään, siivoamaan, käymään verotoimistossa, tekemään mysliä ja katsomaan rästiohjelman boksilta? Apua.

sellainenkin henkilö

Presidentinvaalit puhuttavat. Koitan olla provosoitumatta, mutta jos vielä kerrankin kuulen lausemuodon "sellainenkin henkilö kuin Haavisto", saatan älähtää isoäänisesti. Siis jos kontekstissa yritetään kuulostaa siltä, että ollaan edistysmielisiä ja avoimia, mutta rivien välistä on silti luettavissa, ettei ihan tajuta, kuka nyt oikeasti muka äänestää kaiken maailman vihreitä homoja niinku.

Tosin on mainittava, etten minäkään ole ensisijaisesti vihreää homoa äänestänyt. Olen äänestänyt Haavistoa, joka on kampanjoinut ulkopoliittisella osaamisellaan, keskustelulla, kuuntelemalla, avoimella ilmapiirillä, kestävällä kehityksellä, ympäristöarvoilla ja ihmisoikeuksilla. Jos ehdokas Haavisto ottaisi vielä äänekkäämmin kantaa tuloerojen kasvun pysäyttämiseen, luulisin, että monien vasemmalle suuntaavien olisi helpompi tarttua toiseen kierrokseen. Tosin monelle valinta taitaa olla selvä, vaikkei Haavisto vihreiden vasempaan laitaan juuri profiloidukaan.

Koska en ole voinut avoimesti provosoitua "sellainenkin henkilö"-heitoista, hiljaisena vastaiskuna olen lahjoittanut rahaa poliittisiin tarkoituksiin ensimmäistä kertaa elämässäni, tai siis nyt jo kolmesti. Hähää! Onneksi en ole ainoa. Ilolla seuraan mm. Ihmeidentekijöiden edistymistä.

ps. En toki väitä, etteikö Haavistolla olisi heikkouksia, enkä allekirjoita kaikkia mielipiteitä varauksetta. Vahvuudet ja yllä mainitut arvot painavat kuitenkin vaakakupissa enemmän.

Vaan se politiikasta. Tänään suuntaan kaupunginteatterin juhlanäyttelyn avajaisiin ja mahdollisesti jatkan olutneuvostutkintoni suorittamista yhdellä laatuoluella sen jälkeen. Täältä tullaan, kaupungin kulttuurikerma ja tulevaisuuden pellavakaapuminä!

1001 elokuvaa

Kävin torstaina uudemman kerran Suomalaisen alessa. Olin ajatellut tehdä harkitun täsmäiskun, mutta kassalla minulle ilmoitettiin, että jos ottaa kaksi kirjaa, halvemman saa ilmaiseksi. Eihän siinä auttanut kuin lähteä penkomaan.

Vaihtoehtoja olisi ollut ihan liiaksi, mutta arpomisen jälkeen päädyin Markon löytöön 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään.

Ei hitsi, mikä kirja! Lista elokuvista (suomennettuun painokseen on otettu myös kotimaisia elokuvia mukaan), paljon kuvia, elokuvien esittelyt ilmestymisjärjestyksessä, elokuvien tärkeimmät tiedot ja lyhyet artikkelit jokaisesta. Hihkumiselta ei vältytty opusta plärätessä. Tosin "plärätä" saattaa olla virheellinen termi, koska kirja painaa ihan tuhottomasti eikä siis sovellu kevyeksi viihteeksi millään tavalla.

Vaikka trivia onkin minulle erityisen rakasta, listoista - ja etenkin listan kohtien yliviivaamisesta - elävä toki arvostaa myös alun aakkosellista hakemistoa. Siitä vain tarkastamaan, monta tuhannesta ja yhdestä on plakkarissa. Olihan niitä. Alustava laskenta osoitti minun nähneen listatuista elokuvista yhteensä 179. Yllättävän hyvä tulos. Samassa piilee kyllä myös listoja rakastavan painajainen. Voinko nyt enää katsoa mitään muita elokuvia ennen kuin kaikki kohdat tuolta on ruksittu, mitä?

Kapinoin valmiita listoja vastaan ja kävin heti torstai-iltana katsomassa J. Edgarin.

Nyt vasta monta vuotta jälkikäteen alan ymmärtää, kuinka yleissivistävää koulutukseni Bristolissa olikaan. Silloin luulin, että katsotaan hämäriä lajityyppien edustajia, mutta kyseisiä elokuvia tulee vastaan ties missä yhteyksissä vähän väliä. Leffakirjan listasta ruksailun tuloskin olisi ilman Bristolia jäänyt huomattavasti laihemmaksi. Ja löytyihän sieltä myös Harold & Maude, yksi kaikkien aikojen lempielokuvistani. Siihen elokuvaan ei kerta elämässä riitä.