Perjantaina oli vapaapäivän kunniaksi tarkoituksena tehdä sellainen "päiväni kuvina"-kooste blogiin. Alku meni hyvin, mutta puolenpäivän jälkeen alkoivat kommunikaatiokatkokset, sovituskoppiangstit ja pisteenä i:n päälle kastuin kampaajalta lähtiessä läpimäräksi, enkä saanut kuvaa kerrankin onnistuneesta kampaajalookista. Jäi sitten kuvadokumentaatio enimmäkseen haaveeksi, vaikka iltaa kohden päivä paranikin huomattavasti.
Mutta kuvien puutteessa on siis luvassa ehdottoman painavaa asiaa hiuksista.
Muutaman testikerran jälkeen alan uskoa, että olen viimeinkin löytänyt pitkästä aikaa mieleiseni kampaajan. Ihmisen joka ymmärtää hiuksiani, eikä arastele niiden kanssa. Ja on vielä varsin herttainenkin. Ja kallis, tietty, mutta ehkä kärsin maksaa muutaman euron enemmän ajelehdittuani kampaajalta toiselle jo useamman vuoden.
Ongelma on ehkä enemmän (kerrankin!) siinä, että minä arkailen kampaajaani enemmän. Tällä kertaa kampaaja visioi superlyhyttä polkkaa, en antanut leikata. Kasvatin hiuksiani niin pitkään ja hartaasti, että vaikka ne ovat oikeasti jo tosi lyhyet, haluan niiden edes näyttävän pitkiltä. Kampaaja ymmärsi, vaikka jatkoikin lyhyen mallin kauppaamista tulevaisuutta ajatellen.
Pituutta enemmän nyt arveluttaa väri. Olen hiljalleen kasvattanut väriä pois, eikä siitä enää paljon jäljellä olekaan. Eli kuontaloni on kaunis kuparinpunainen - jos aurinko suinkin osuu siihen oikeasta kulmasta. Muun aikaa värissä ei sitten intoilemisen aihetta olekaan. Tylsistyttää. Kampaaja ehdotti ratkaisuksi vaaleita raitoja, mutta sitten olisi ihan sama tukka kuin Hannalla ja se olisi vähän mautonta, kun nyt jo jaamme saman nimen.
Haluanko takaisin värjäyskierteeseen? Jos haluan, millä värillä? Vai yritänkö vain etsiä sopivan aurinkoisia paikkoja hamaan tulevaisuuteen? Liian suuria päätöksiä! Päättäkää joku puolestani!
