maanantai 30. joulukuuta 2019

Marraskuun kirjat

Marraskuu oli lukuhaasteen valossa täsmäiskujen kuukausi.

Kati Kovács: Kamileen labyrintti
Kuuron Kamileen lisäksi Kovácsin sarjakuva kertoo sangen erikoisen tarinan isoisästä, kadotetusta rakkaudesta, poikamies Rubenista, suolinnuista ja hitusen irstaista leivoksista. En vieläkään ole ihan varma, mitä tuli luettua, mutta ilahduin, hämmennyin ja viihdyin. Ja mietin taas kerran, että sarjakuviin pitäisi tarttua useammin.

Kamileen labyrintti sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtiin 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä), 47 (Kirjassa on alle 100 sivua) ja 48 (Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä).

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu
Älyttömän hieno ja tiivis tietopaketti ilmastonmuutoksesta. En tiedä, miten kirja toimii lapsilukijoille, joille se on ensisijaisesti suunnaattu, mutta tällainen vähän uuvahtanut aikuinen sai kirjasta kyllä paljon irti. Faktat on selitetty selkeästi auki, lähteisiin viitataan selkeästi, ulkoasu on ihana ja lukemisen jälkeen olo on ennemmin uhmakas kuin lannistunut. Suosittelen!

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue), 13 (Kotimainen lasten- tai nuortenkirja), 22 (Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja), 47 (Kirjassa on alle 100 sivua) ja 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?
Oma osuuteni Finlandia-raatiin herätti ristiriitaisia tunteita. Toisaalta pidän valtavasti Fagerholmin pirstaloituneesta tekstistä, jossa tarinaa ja tapahtumia rakennetaan hiljalleen, yksi palanen sieltä, toinen täältä. Toisaalta useamman kertojan, limittyvien tarinoiden ja palastellun kielen keskeltä fokuksen löytäminen oli hankalaa. Kertooko Kuka tappoi bambin? ensisijaisesti yhteisöstä, ystävyydestä, huonoista valinnoista, yksilön voimattomuudesta vai hajonneesta ihmismielestä, siitä en ole ihan varma. Kaiken takana lymyää teinipoikien tekemä joukkoraiskaus, mutta sitä ei kannata pelästyä. Raskaasta aiheestaan huolimatta tämä ei ole kohtuuttoman raskas lukukokemus. Pureskeltavaa se tarjoaa varmasti.

Helmet-lukuhaaste: 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

A.S. Byatt: Ragnarök: Jumalten tuho
Byatt kirjoittaa kauniisti ja norjalainen mytologia kiinnostaa. Silti tämä takkusi pahasti. Jos Ragnarök ei tahdo lähteä käyntiin, suosittelen poikkeuksellisesti lukemaan epilogin ennen varsinaista romaania, itselleni aukeni luettu ihan uudella tavalla vasta sen jälkeen. Varmaan monelle tämä on tarpeeton vinkki, mutta omat aivot olivat marraskuussa niin tukossa, että rivien väliin oli vaikea solahtaa. Harmittaa. Luen Ragnarökin joskus uudestaan, skarpimpana ja rauhassa makustellen.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue), 27 (Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja)

Johanna Sinisalo: Kätketyt
Sinisalon omana niteenään julkaistu novelli oli varsin passeli välipalakirjanen tuulettamaan aivoja: harmiton, viihdyttävä ja riittävän vetävä. Geokätköily ei enää ole uusinta uutta, mutta ainakin minulle sen verran eksoottinen laji, että toimi jännärin premissinä edelleen riittävän hyvin. Toki alusta asti lukijalle on selvää, minne uusi harrastus päähenkilön vie, mutta se ei ratkaisevasti vähentänyt lopun inhotuksen väristyksiä.

Helmet-lukuhaaste: 37 (Pienkustantamon julkaisu), 47 (Kirjassa on alle 100 sivua) 

lauantai 30. marraskuuta 2019

Lokakuun luetut

Eeva Park: Viimeisellä rajalla
Virolaista kirjallisuutta tulee luettua ihan liian vähän. Tämän bongasin kirjaston uutuuskärristä ja nappasin lainaan. Kirjahan on toki jo 15 vuotta vanha, mutta suomennos tuore ja hyvä löytö olikin, joskin tosi raadollinen. Jos et halua lukea ihmiskaupasta, yhteiskunnan rakoihin pudonneista naisista ja lapsista, näköalattomasta kostonhalusta ja nousukauden Tallinnan nurjista puolista, tämä ei ole sinulle. Muuten kyllä suosittelen. Park rakentaa jännitettä sinällään yksinkertaiseen tarinaan hienosti kuorimalla kerroksia yksi kerrallaan. Samalla tarina päähenkilöineen etenee vääjäämättä kohti loppua, joka kaikesta petaamisesta huolimatta tulee yllätyksenä.

Viimeisellä rajalla sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 36 (Kirjassa ollaan yksin) ja 44 (Kirja kertoo Berliinistä)

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi
Lukulistalla pitkään roikkunut romaani Edelfeltin elämänvaiheista on nyt suoritettu, koska suorittamiselta lukeminen tosiaan tuntui. Ei tämä huono kirja ole, mutta joku Hiidensalon tyylissä töksähti ja vaikka kerronta onkin sujuvaa, en oikein päässyt tähän kiinni. Kokonaisuudesta jäi kaiken kaikkiaan vähän valju olo. Sinun tähtesi ei ole suoraan romaani kansallistaiteilijasta, vaan samalla myös - ja monesti paljon kiinnostavammin - Edelfeltin elämän naisista: äidistä, siskoista, vaimosta, rakastajattarista. Ja kuten jossain lukemassani blogiarviossa sanottiin, oman mainintansa vaatii myös Albertin kalu, josta puhuttiin vähän joka käänteessä. Ymmärrän tyylikeinon, mutta itselleni sen tuomat säröt kuvassa ei oikein toimineet. Toisaalta kirjasta oli ihana poimia palasia ja rakentaa niiden perusteella kuvaa 1800-1900-lukujen taitteen Helsingistä taidepiireineen. Nyt tekee mieli lukea Raija Orasen Ackté!

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista, jota et yleensä lue), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua), 43 (Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi), 

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
Sympaattinen aikusiten saturomaani, jonka alkuasetelma on oikeasti omaperäinen, kaikki hahmot omalla tavallaan vinksahtaneita ja tunnelma isojen teemojenkin keskellä ihanan kepeä. Yleensä nykyranskalainen kirjallisuus ei kauheasti napostele, mutta tämän kanssa kyllä viihdyin. Enempää en halua edes avata, koska alle 200 sivun pituudestaan huolimatta Lukija aamujunassa pääsee yllättämään aina uudestaan ja uudestaan.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 6 (Rakkausromaani), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

torstai 24. lokakuuta 2019

Syyskuun kirjat

Mary-Louise Parker: Dear Mr. You
Kerrankin julkkiselämäkerta, joka olisi toiminut todennäköisesti paremmin luettuna kuin kuunneltuna, vaikka Parkerilla onkin todella miellyttävä ääni. Kirjassa Parker avaa vaiheitaan kirjeinä, jotka on kirjoittanut elämänsä käännekohdissa vaikuttaneille miehille. Samalla sivutaan henkilökohtaisesta näkökulmasta paljon isompia teemoja. Osa kirjeistä on lyhyitä, osa pitkiä, osa hauskoja, osa raadollisia, osa kaikkein lähimmille, osa käytännössä ventovieraille. Raikas ja toimiva lähestymistapa, mutta äänikirjana aika hengästyttävä. Luettuna kirjeitä olisi ehtinyt makustella rauhassa. Lämmin suositus, jos tavallisen julkkismuistelmat pursuavat jo korvista ulos.

Dear Mr. You sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 4 (Kirjailijan ainoa teos), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja) & 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)

Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen
Olen tykännyt kovasti Dickerin edellisistä, mutta tässä oli liikaa kaikkea: liikaa hahmoja, liikaa juonia, liikaa kikkailua, liikaa maneereja, liikaa epäjohdonmukaisuuksia ja ihan liikaa sivuja. Tiivistämisen varaa olisi ollut ainakin 200 sivua ja hyvälle kustannustoimittajalle töitä. Ärsyttää vähän, että käytin tähän aikaa, mutta toisaalta en malttanut jättää keskenkään. Mistä se ikinä kertookaan, en silti suosittele muille.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 36 (Kirjassa ollaan yksin) & 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Sophie Hannah: Kolme neljästä
Hannahin kolmas Poirot-mysteeri on edeltäjiensä tapaan tyylipuhdas, mutta samalla vähän mitäänsanomaton. Viihdyin kirjan kanssa oikein hyvin, mutta nyt muutama viikko myöhemmin en enää muistanut koko kirjaa. Ei siis mitään elämää suurempaa, mutta Christien tuotannon moneen kertaan kolunneille, uutta luettavaa kaipaaville ihan toimiva dekkari. Toisaalta tätä lukiessa tuntui, että Hannah on viimeinkin saanut hahmoista kunnolla otteen, joten olen toiveikas jatkon suhteen.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 41 (Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää) & 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana
Halusin tosi paljon tykätä tästä ja pikkukaupungin kirjakauppiaan päiväkirjassa olikin paljon hyvää. Kaupan työntekijät ja vakioasiakkaat tulivat tutuiksi ja kaupan vaiheita oli pakko googletella aina kirjan edetessä. Joku silti tökki: minulla kesti tosi kauan lämmetä Bythellin kuivalle huumorille ja ehkä siksi kauppias itse tuntui kaikkein vaikeimmin lähestyttävältä. Kuitenkin nyt jälkikäteen hymyilyttää, kun mietin kirjaa ja huomaan kaipaavaani sen tunnelmaa. Jatko-osa ilmestyi juuri, eiköhän sekin tule luettua ennemmin tai myöhemmin.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 32 (Kirjan nimessä on ammatti), 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä) & 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Ollapa jouten

Kuinka paljon ihminen voi kaivata joutenoloa?

Haaveilen ainakin kahden yön hotellilomasta, jolla makaisin villasukat jalassa sängyssä, lukisin kirjoja, söisin rauhassa aamupalaa ja olisin vaan. Kelpuuttaisin myös pitkän junamatkan itsekseni, kohteella ei niin väliä.

Samaan aikaan on paha mieli siitä, että lapsi haluaa ennemmin isin syliin lukemaan kirjoja eli voisin kuvitella, että jos haaveet ikinä toteutuvat, joutenolosta nauttimisen sijaan potisin vain syyllisyyttä. Kaikkea sitä. Tämä ei taida olla uutinen yhdellekään lapselliselle ja mitä ilmeisimmin kuuluu asiaan, mutta tasapainoa etsiessä.

Kävi ilmi, että minulla oli liikaa lomapäiviä varastossa, joten loppuvuodesta olen yllättävän paljon kotona. Toki lapsi lomailee siinä samalla kanssani, mutta jospa niihin päiviin saa vielä soviteltua vähän sitä omaakin aikaa.

perjantai 27. syyskuuta 2019

Elokuun kirjat

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Savonlahden omaelämäkerrallinen esikoinen on samaistuttava, raivostuttava, naurattava, turhauttava ja tunnistettava tapaus. Kerronta on kevyttä, mutta aihe vakava ja vaikka olen lukenut hiljattain useammankin kirjan kolmekymppisen helsinkiläisnaisen haahuilusta, lähestymistapa tuntui uudelta. En vieläkään osaa sanoa, tykkäsinkö tästä, mutta sekalaisia tunteita nousi pintaan aika tavalla.

Kirja menee Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 4 (Kirjailijan ainoa teos),  7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua) ja 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia).

Tan France: Naturally Tan
Päädyin lievittämään Queer Eye -vieroitusoireita kuuntelemalla Tanin itsensä lukeman elämäkerran kesäpuuhien lomassa. Tykkäsin kyllä, mutta tämmöisissä on aina riskinä, että muualla sympaattinen hahmo alkaa tuntua ärsyttävältä, kun tajuaa että kyseessä on oikea ihminen, juuri niin pikkumainen kuin me kaikki muutkin. Voimauttavaa kuunneltavaa joka tapauksessa! Kiinnostavia polkuja ja riittävästi ajallisia kiinnekohtia (melkein) ikätoverille.

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 10 (Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua),  21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Maria Turtschaninoff: Maresi
Maresin asetelmassa ja tarinassa oli yllättävän paljon yhteneväisyyttä Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin kanssa. Maresi on kuitenkin nuortenkirja, joten mutkia oiottiin Itärannan romaania enemmän. Sen enempää oikominen kuin yhtäläisyydetkään eivät paljon haitanneet: Maresi tuntui kaikesta huolimatta omaperäiseltä ja raikkaalta. Mielestäni oivallinen avaus trilogialle - Punaisen luostarin kronikoiden maailmaa rakennettiin sopivasti, mutta riittävästi jätettiin auki tulevia osia ajatellen.

Helmet-lukuhaaste: 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 13 (Kotimainen lasten- tai nuortenkirja),  25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Milja Kaunisto: Synnintekijä
Olavi Maununpoika -sarjan avausosa on ollut lukulistalla iät ja ajat. Kauniston kieli on ihanaa, kerronta visuaalista, tosipohjaiset henkilöt kiinnostavia ja tarina vetävä, mutta joku tässä kuitenkin tökki. Ehkä ongelma oli rakenteellinen: alun eri perspektiivistä kerrottu tarina hämmensi ja sen jälkeen taas minäkertojasta oli vaikea saada otetta. Kiinnostava tuttavuus kaikesta huolimatta ja varmasti seikkailen Olavi Maununpojan matkassa myöhemminkin.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua)

Sofie Hagen: Happy Fat: Taking Up Space in a World That Wants to Shrink You
Jos ikinä tarvitset tiiviin, selkeäsanaisen selityksen mille tahansa ismille, tästä kirjasta se löytyy. Tärkeää asiaa lihavuudesta ja lihavien oikeuksista viihdyttävässä paketissa! Hagen tuo esiin lihavuuden monia puolia ja haastattelee monia ihmisiä erilaisten näkökulmien esiintuomiseksi. Haastateltavat ovat mukana äänikirjaversiossa ja se tuo kaiken entistä konkreettisemmaksi. Muuten kirkas viiden tähden kirja, mutta vähän harmitti, että Hagen lyttäsi tietyt terveellisemmät ruuat/valinnat pointin painottamiseksi. Toimiva tehokeino ehkä, mutta minimaalinen miinus siitä huolimatta. Jotkut meistä nimittäin oikeasti tykkäävät tummasta suklaasta ja lehtikaalista herkkujen lisäksi.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjailijan ainoa teos), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

A.S. Byatt: Pieni musta kirja
Poimin tämän sattumalta mukaan kirjastosta ja onneksi näin! Ihania, synkkiä aikuisten satuja - jo ensimmäinen novelli imaisi mukaansa heti. En muista lukeneeni Byattia aiemmin, mutta Pieni musta kirja ei varmasti jää viimeiseksi.

Helmet-lukuhaaste: 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)