Viime maanantain Facebook-statuksessani pohdin seuraavaa:
Kesäloman alkupuoliskolla ehdin mm. pareille festareille, ulkomaille, kesäteatteriin, sukuloimaan ja nukkumaan pitkään. Aika kovat paineet tänään käyntiin pyörähtäneelle toiselle (ja viimeiselle) lomaviikolle.
Ihan hyvin pisti se toinenkin kampoihin, vaikka rauhallisemmissa merkeissä menikin. Vietin muutaman päivän Helsingissä, katsoin hömppää telkkarista, ostin kirjoja, kyläilin äidillä ensimmäistä kertaa sitten syksyn, vietin laatuaikaa Millan ja Paavon kanssa ja ehdin nauttia myös kesä-Joensuusta.
Viimeiseen liittyen pääsin terassille, vegepiknikille ja puistohengailemaan sekä katsomaan uuden Batmanin. Kävin hölkkälenkillä, näin paikallisia ja kaupungissa kyläileviä ystäviä ja avasin mustikkakauden. Lisäksi laitoin pitkästä aikaa kunnolla ruokaa: leivoin sämpylöitä ja elämäni ensimmäisen rahkapiirakan (!). Tein myös ihan hulvattoman hyvää kesäkeittoa ja Julie and Julia -romaanin innoittamana korkkasin viimeinkin vuonna 2009 joululahjaksi saadun Julia Childin keittokirjan. Ei huono kahdessa ja puolessa päivässä.
Mutta siihen "varsinaiseen" lomamatkaan eli Viroon. Ah!
Olen aiemmin käynyt tasan kerran Tallinnassa. Silloin oli 90-luvun loppu, olin alaikäisenä päiväristeilyllä ystäväni ja tämän hiprakoituneen äidin ja tämän vähintään yhtä hiprakoituneen ystävän kanssa päiväristeilyllä. Muutaman maissa vietetyn tunnin aikana ehdin nähdä Mustamäen torin ja vanhassakaupungissa pienen kahvilan, jonka radiosta soi Aerosmithin I Don't Wanna Miss A Thing. Mielikuviini jäi pieni, nuhjuinen ja vähän uhkaava kaupunki, jossa alkoholi on niin halpaa, että myötähäpeä iskee suomalaisten keskellä. Järki on sanonut meiningin muuttuneen, mutta järkeily ei kokemusta korvaa.
 |
| Illalla ulkona otetut ruokakuvat harvoin onnistuu. Kuvassa Olde Hansan viiden maun kasvisruoka. |
Ja tosiaan. Mikä kaunis, puhdas ja ystävällinen kaupunki minut ottikaan vastaan! Ihania puistoja ja hoidettuja pihoja, jopa nuhjuisemmilla alueillakin tienvarret ovat kadehdittavan siistit ja julkinen liikenne pelasi moitteettomasti. Ja se ruoka, se on hyvää ja halpaa.
Söimme kerran kalliimminkin, heti ensimmäisenä iltana Markon toiveesta Olde Hansassa. Älytön turistirysä paikka toki on, mutta aina vaan jatkuvien makuelämysten keskellä ei paljon kiinnostanut. Mätiä ja tuorejuustoa, pähkinäohrattoa ja inkiväärilanttua sienikastikkeella, ravintolan omaa kaneliolutta keraamisessa tuopissa! Älkää pelästykö turistimäärää, ihmiset. Palvelu on ystävällistä ja ruoka on vähintäänkin hintansa väärti.
 |
| Marko Pärnun rannalla. |
Muuten lähinnä käveltiin ympäriinsä. Tarkastettiin Villen kotikulmat ja ihmeteltiin vanhaakaupunkia. Käveltiin Kumuun (ihana!) ja poikettiin jättimäisen kauppakeskuksen jättimäisessä kirjakaupassa. Kirjoja päädyttiin kuitenkin ostamaan pienestä englanninkielisten kirjojen kierrätyskaupasta vanhankaupungin laidalla. Kaupassa meille tarjottiin teetä ja kirsikoita. Ajettiin johdinautolla ja kuvattiin katutaidetta.
 |
| Olen tuulimatador! |
Kahden yön jälkeen siirryttiin bussilla Pärnuun. Kaunis pikkukaupunki, hintataso himpun Tallinnaa alempana. Hostelli oli kaupungin toisella laidalla, ranta toisella - silti kävelymatkaa ovelta rantaviivalle oli maksimissaan kolme kilometriä. Väliin mahtui toinen toistaan ihanampia taloja ja, mikäli mahdollista, vielä enemmän suomalaisia. Syömisen ja kävelyn lomassa ajateltiin omistaa yksi ilta rantaelämälle, mutta viileä tuuli takasi sen, että muutama tunti rannalla riitti. Se tosin riitti myös siihen, että rusketuin ja kaikki pisamani puskivat näkyviin. Ihan oma paikkansa tuo Pärnu. Käytiin myös katsomassa vuotuinen alastomuusteemainen taidenäyttely ja piipahdettiin drinkkibaarissa. Tuoreella ananaksella höystetylle Pina Coladalle täydet pisteet, elämäni ensimmäinen Bloody Mary sen sijaan ei ollut ihan yhtä hieno elämys.
 |
| Virossa on hyvä. |
Emme ole lapsiperhe emmekä eläkeiläispariskunta, joten puolitoista vuorokautta Pärnun kokoisessa paikassa oli ihan riittävä aika. Näin ollen molemmista kaupungeista myös jäi olo, että nähtävää vielä jäi tulevillekin matkoille. Erinomainen aika siis siirtyä taas Suomen puolelle. Vähän meinasi kyynel tirahtaa, kun katsoin Elielin tarjousannosta (salaatti + lasi viiniä 15 €) ja kuljin matkalaukkuineni roskia tulvivan Narinkkatorin läpi. Hintasolle tuskin Suomessa mitään enää voi, mutta yleisissä käytöstavoissa ja siisteysasioissa neuvoisin ottamaan muutaman oppitunnin eteläisiltä naapureilta.
