Syyskuun kirjat

J.K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta

Kaikista Pottereista pelkäsin Feeniksin kiltaa eniten, mutta kas, se pääsikin yllättämään iloisesti! Vaikka Harryn teiniangsti on edelleen kamalaa luettavaa, sitä löytyi sivuilta huomattavasti vähemmän kuin mielikuvissani. Myös juoni kulki yli tuhatsivuisessa romaanissa paljon jouhevammin kuin muistin. Vastoin odotuksia kirja ei siis tuntunutkaan tahkoamiselta, vaan viihdyin hyvin. Yksityiskohtia viidennessä osassa riittää hengästyttävän paljon, mutta toisaalta lopputaistelu oli yllättävänkin tiivis. Aikuise(mpa)na pystyn myös arvostamaan Dolores Pimennon kammottavuuden kaikkia sävyjä, parikymppisenä hahmo ahdisti vain niin paljon, etten pystynyt sitä oikein käsittelemään. Sama koskee Toffeen ja koko ministeriön hölmöilyjä sekä muita poliittisia kuvioita. Lunaakin osasin arvostaa heti ensimetreiltä enemmän kuin aiemmin. Vanhoista hahmoista etenkin Ron ja Neville ottavat tärkeitä askeleita kohti aikuisuutta ja sekös minua riemastuttaa. Loppu häämöttää. Ihanaa, kamalaa!

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Valitsin lukupiiriin luettavaksi tutun teoksen ja olinkin myöhempien Nobel-uutisten valossa vahingossa ajankohtainen. Olen lukenut kirjan viimeksi vuosia sitten ja katsonut Mark Romanekin ohjaaman elokuvan siinä välissä parikin kertaa. Lukiessa olikin yllätys, että joitakin elävästi tekstiin mielessäni liittämiä asioita ei ollut kirjassa mukana ollenkaan. Ole luonani aina on kerronnallisesti hidas ja pienieleinen, mutta rakentaa tunnelmaa vahvasti. Teksti herättää myös vahvoja visuaalisia mielikuvia ja toisinaan pitkin miettiä, kuvitanko tekstiä enemmän itse vai elokuvan pohjalta. Tällä kierroksella osasin ihmetellä varsinaisten tapahtumien sijaan enemmän esimerkiksi sitä, miten todenmukaisesti keski-ikäinen mieskirjailija osaa kuvata teinityttöjen (kummallisen kieroja) ystävyyssuhteita. Tuotantoeläinluentaa en vielä itse osannut tehdä, mutta lukupiirissä nousi esiin sekin. Ehkä seuraavalla kerralla pohdin asiaa siitä vinkkelistä. Kuten lukupiirissä mainittiin: tärkeintä tässä kirjassa on oikeastaan se, mitä jätetään kertomatta.

Essi Huuhka & Aino Tormulainen: Ysärikirja

Olen odottanut Ysärikirjaa kieli pitkällä jo pidemmän aikaa ja nyt se on täällä! Riskit moisen odotuksen jälkeen ovat kieltämättä kovat, mutta en päässyt pettymään. Vuosikymmenen tärkeät poliittiset käänteet, uusi teknologia ja populaarikulttuurin ilmiöt oli käsitellään selkeästi ja tiiviisti - monista etenkin vuosikymmenen alun tapahtumista avautui minulle ihan uudenlaista ymmärrystä. Arvioissa on nostettu esiin Ysärikirjan luettelomaisuus ja se onkin niin kirjan vahvuus kuin puute. Listat auttavat muistamaan omia kokemuksia ja täydentämään niiden pohjalta tekstiä, mutta toisaalta olisin kaivannut edes jonkin verran suoraa puhetta haastateltavilta ja muistelijoilta. Iloinen matka lapsuuteen ja nuoruuteen Ysärikirja oli joka tapauksessa. Nostalgisin aukeama minulle taisi vähän yllättäen olla se, jossa oli vieretysten noin kaikki lapsuuteni karkkiaskit. Känkkä ja Ränkkä, miten en muistanut?

Hirvikärpästen armoilla

Mietittiin toissapäivänä, mitä sellaisia paikkoja olisi lyhyen automatkan päässä Joensuusta, joita ei vielä ole nähty.

Keksin sitten kohteeksi Valamon.

Minä olen siellä käynyt muutamankin kerran, mutta viimeksi muistaakseni työasioissa neljä vuotta sitten. Markolle visiitti oli ensimmäinen. Päädyttiin kävelemään luostarialueelta lähtevä noin 4,5 kilometrin metsäreitti matkamiehen ristille ja takaisin. Infossa työntekijä muistutti, että metsässä voi olla tähän aikaan vuodesta märkää, mutta se oli kyllä melkoinen understatement.

Alkupää rantareitillä oli ihana. Muutama lätäkkö piti kiertää, mutta muuten kävely oli leppoisaa ja oikeasti aika virkistävää, vaikka maastossa oltiinkin. Palattiin metsän puolelta ja olisi kannattanut kääntyä takaisin ensimmäisen hankalasti ylitettävän paikan kohdalla. 

Jossain siinä vaiheessa, kun olin holahtanut mättään alla piileksivään lammikkoon nilkkoja myöten ensimmäistä, mutta en vielä toista tai kolmatta kertaa, muistettiin, miksi harvakseltaan tähän aikaan vuodesta viitsii edes metsään mennä - eli siis hirvikärpästen olemassaolo. Arggggh.

Kun lopulta epätoivoisen rämpimisen päätteeksi päästiin takaisin Valamon pihapiiriin, olin niin märkä ja kiukkuinen, että lähdettiin ajamaan samantien takaisin Joensuuhun kurvaamatta kahvila-ravintolan kautta. Kotimatka autossa meni hytistessä ja nyppiessä hirvikärpäsiä milloin mistäkin. Viimeiset löysin lauantaiaamuna lähtiessäni töihin. Tai ainakin hartaasti toivon, että ne oikeasti olivat viimeiset.

Ei nyt varsinaisesti harmita, että lähdettiin, mutta paremminkin olisi voinut tämän reissun taktikoida. Valamo on edelleen mielestäni mitä mainioin retkikohde, mutta ennemmin kesällä kuin lokakuussa, vaikka ruskainen metsä siellä kaunis olikin ja puolukoita riittäisi niin paljon kuin viitsisi kerätä. 

Seuraavalla kerralla aion kävellä matkamiehen ristin reitin sijaan hautausmaalta lähtevän maastoreitin taaborinvuorineen ja öljymäkineen, mielellään kumpparit jalassa ja huppu tiukasti päässä, oli vuodenaika mikä tahansa. Ja syödä sen jälkeen kaikessa rauhassa jalat kuivina Trapesan buffassa.

35

Täytin eilen taas vuosia. Vaikka nyt huristellaan taas äitini mukaan tietynlaisissa tasavuosissa, toistaiseksi en ole vielä päässyt vielä viime vuoden sfääreihin synttäribluesissa. Ei työkaverin termi synkkärit silti kovin kaukana totuudesta ole.

Ikääntymisen kunniaksi 35 sekalaista asiaa, jotka olen oppinut 35 ikävuotenani:

• Sriracha sopii hernariin paremmin kuin sinappi.
• Soijakastike sopii makaronilaatikkoon paremmin kuin ketsuppi.
• Ensimmäinen harmaa ei välttämättä ole hiuksissa, se voi olla myös kulmakarvoissa tai ripsissä.
• Määrärtyt silmälasit kannattaa muistaa laittaa päähän, vaikka näkisi ilmankin.
• Ennen joogaa ei kannata syödä tonnikalaa.
• Aina kannattaa siivota vähän.
• Harva asia piristää yhtä tehokkaasti kuin uusi mekko.
• Nettikirppareita kannattaa selata vain levänneenä ja rauhallisella mielellä.
• Pyykinpesu on kotitöistä parhain.
• Junaan hyppäämistä katuu harvoin.
• Kirjoittaminen ja suihkussa käyminen selkeyttävät ajatuksia.
• 80-luvun lopussa tehtiin parhaat ja ajattomimmat animaatiosarjat.
• Nykyihminenkin pärjää monissa tilanteissa aivan hyvin myös ilman kännykkää.
• Asiat saa tehokkaimmin hoidettua tekemällä listoja.
• Jos karkaa kotoa, nippu koiranputkia ei riitä eväiksi.
• Lääkärien "normaali" määrä särkylääkkeitä on ihan eri asteikolla kuin muiden "normaali" määrä särkylääkkeitä.
• Nenästä voi tulla hulvattomia määriä verta, vaikka se ei murtuisi.
• Edesmennyttä lemmikkiä saattaa spontaanisti itkeä vuosienkin päästä.
• Yläasteen liikuntatuntien kuntotesti ei välttämättä kerro kovin paljon fyysisestä kunnosta.
• Läksyjen tekeminen olisi paljon mukavampaa aikuisena.
• Unen ja nukahtamisen kanssa ei ole leikkimistä.
• Puhtaat lakanat ja villasukat auttavat nukahtamaan
• Liian pienet kengät eivät veny sopiviksi käytössä.
• Puhelimella soittamiseen ei kuole, ei vaikka soittaisi vieraille.
• Elokuvia on mahdollista katsoa liikaa.
• On ihan mahdollista, että kroppa hylkii lävistyksiä.
• Lontoo-kuumeeseen hurahtanutta teiniä kannattaa tukea pyrkimyksissään, se saattaa johtaa esimerkiksi maisterintutkintoon ja työpaikkaan.
• Lyhyen matikan B ei kaada loppuelämää.
• Jalka laskenutta holvikaarta voi korjata jumppaliikkeillä.
• Ulkokissasta saa koulutettua sisäkissan, mutta prosessi on pitkä ja tuskallinen sekä kissalle että ihmiselle
• Ikinä ei ole liian vanha leikkimään legoilla.
• Helsingin metro muuttuu pelottavaksi vasta aikuisena.
• New Kids on the Blockin Hangin' Tough -levyn soundit ovat oikeasti uskollisia old school hip hopin perinteille.
• Turhaan aina uuden teknologian kanssa harrastan muutosvastarintaa. Taivun kuitenkin.

Ainakin nämä asiat tiedän, ehkä jotain muutakin.

Näitä päiväkausia listattuani en silti pääse Rauhan runollisen viisauden tasolle. 3,5-vuotias siskontyttö onnitteli minua aamulla näillä sanoilla: "Keltaiset villasukat kävelee, jos ne laitetaan jalkaan."

Se on hyvä ohjenuora, mennään sillä.

Selän solmut auki

Olen nyt reilun viikon sisään käynyt pari kertaa kaverilla hieronnassa. Tyyli ei ole mitään rentouttavaa myttyytystä vaan kaverilla on urheiluhierojan otteet.

Viime viikko olikin ihan yhtä helvettiä sekä hieronnan ajan että sen jälkeen, vaikka yllätinkin itseni kestämällä kipua aika hyvin. Samana iltana en ollut ollenkaan tällä planeetalla, mutta seuraavana päivänä pahasti jomottavat lihakset pitivät kyllä jokaisen solun kiinni nykytodellisuudessa.

Tällä viikolla meinasinkin sitten jo nukahtaa hierontapöydälle, mutta suoritin aamupäivällä olleen hieronnan jälkeen siitä huolimatta iltavuoron töissä kiitettävän tehokkaasti. Ilokseni myös huomasin, etten ole tänään enää ollenkaan niin kipeä ja pääsen jopa joogaan, mitä nyt kallonpohjan lihakset ovat kieltämättä varsin kosketusarat. Mutta on niissä työstettävääkin.

Yllättävän nopeasti ne kroppani ikisolmut lähtivät siis aukeamaan. Nyt vaan pitää oikeasti malttaa käydä tarpeeksi monta kertaa, ettei jää homma taas kerran puolitiehen. Seuraava onkin jo varattu ensi viikolle.

Enemmän tässä kinnaakin psyykkinen puoli. Edelleen on todella hankalaa kestää se, että minuun kosketaan. Tällaisessa kontekstissa on melkein vielä pahempaa, että kyseessä on tuttu ihminen. Täysin vieraan kanssa sentään koko suhde rakentuu vain ja ainoastaan hierontaan, kasvohoitoon, jalkaterapiaan tai mihin ikinä ja asiakkaana voin alkaa rakentaa luottamusta siltä pohjalta. Tutun kanssa tavataan muutenkin ja vaihdetaan myös muita kuulumisia samalla kun retkotan siinä vähissä vaatteissa työn kohteena. Se tuntuu vähän kummalliselta, vaikka tässäkin tapauksessa kaverin ammattitaitoa tai hyvää asennetta ei missään nimessä käy kiistäminen (ja esimerkiksi viimeksi työterveyslääkärillä visiteerattuani näiden suhteen nimenomaan kävi kiistäminen, mutta se onkin toinen tarina).

Fysioterapiassa ja sairaanhoitajalla voi vielä skarpata ja esittää urheaa, mutta hieronnassa ollaan tunti. Tunti! Tiedostan, että tässä on sekä ehkä suurin syy siihen, että selkäni loppupeleissä on niin jumissa että ehdottoman tärkeä kasvun paikka. 

Vaan ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Positiivinen psyykkinen vaikutus nimittäin on se, että olen ollut viimeisen viikon paljon paremmalla tuulella, vaikka elämässä ärsytyksen aiheet, huolet ja pelot ovatkin ihan ennallaan. Ei pitäisi aliarvioida pään alueen verenkierron merkitystä ihmisen elämässä.

Zeldan jalanjäljissä

Kun muutenkin on taas kova tarve uudistaa vaatekaappia, ei ilmeisesti pitäisi katsoa telkkaria ollenkaan. Tai korkeintaan jotain armeijasarjoja.

Ilmeisesti tällä hetkellä miellyttää klassiset linjat vuosisadan alkupuolelta. Olen jo pitemmän aikaa haaveillut Oulanderista Claren 40-luvun garderoobin vaatteista. Äsken taas katsoin Amazon Primesta pari jaksoa Z: The Beginning of Everythingiä ja bongasin Zeldan maailman kauneimmat korkkarit.

Kuvakaappaus on kuvakaappaus. Tarkkoja lähikuvia esimerkiksi täällä.

Näen jo miten kulkisin noissa tilaisuudesta toiseen ja yhdistäisin luontevasti yhtä lailla mekkoihin, farkkuihin ja tunika-leggins-yhdistelmiin! Luotan siihen, että joku Googlella tavoitettava on jo selvittänyt kenkien alkuperän ja mistä sellaiset voisi saada.