perjantai 27. syyskuuta 2019

Elokuun kirjat

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Savonlahden omaelämäkerrallinen esikoinen on samaistuttava, raivostuttava, naurattava, turhauttava ja tunnistettava tapaus. Kerronta on kevyttä, mutta aihe vakava ja vaikka olen lukenut hiljattain useammankin kirjan kolmekymppisen helsinkiläisnaisen haahuilusta, lähestymistapa tuntui uudelta. En vieläkään osaa sanoa, tykkäsinkö tästä, mutta sekalaisia tunteita nousi pintaan aika tavalla.

Kirja menee Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 4 (Kirjailijan ainoa teos),  7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua) ja 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia).

Tan France: Naturally Tan
Päädyin lievittämään Queer Eye -vieroitusoireita kuuntelemalla Tanin itsensä lukeman elämäkerran kesäpuuhien lomassa. Tykkäsin kyllä, mutta tämmöisissä on aina riskinä, että muualla sympaattinen hahmo alkaa tuntua ärsyttävältä, kun tajuaa että kyseessä on oikea ihminen, juuri niin pikkumainen kuin me kaikki muutkin. Voimauttavaa kuunneltavaa joka tapauksessa! Kiinnostavia polkuja ja riittävästi ajallisia kiinnekohtia (melkein) ikätoverille.

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 10 (Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua),  21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Maria Turtschaninoff: Maresi
Maresin asetelmassa ja tarinassa oli yllättävän paljon yhteneväisyyttä Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin kanssa. Maresi on kuitenkin nuortenkirja, joten mutkia oiottiin Itärannan romaania enemmän. Sen enempää oikominen kuin yhtäläisyydetkään eivät paljon haitanneet: Maresi tuntui kaikesta huolimatta omaperäiseltä ja raikkaalta. Mielestäni oivallinen avaus trilogialle - Punaisen luostarin kronikoiden maailmaa rakennettiin sopivasti, mutta riittävästi jätettiin auki tulevia osia ajatellen.

Helmet-lukuhaaste: 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 13 (Kotimainen lasten- tai nuortenkirja),  25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Milja Kaunisto: Synnintekijä
Olavi Maununpoika -sarjan avausosa on ollut lukulistalla iät ja ajat. Kauniston kieli on ihanaa, kerronta visuaalista, tosipohjaiset henkilöt kiinnostavia ja tarina vetävä, mutta joku tässä kuitenkin tökki. Ehkä ongelma oli rakenteellinen: alun eri perspektiivistä kerrottu tarina hämmensi ja sen jälkeen taas minäkertojasta oli vaikea saada otetta. Kiinnostava tuttavuus kaikesta huolimatta ja varmasti seikkailen Olavi Maununpojan matkassa myöhemminkin.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua)

Sofie Hagen: Happy Fat: Taking Up Space in a World That Wants to Shrink You
Jos ikinä tarvitset tiiviin, selkeäsanaisen selityksen mille tahansa ismille, tästä kirjasta se löytyy. Tärkeää asiaa lihavuudesta ja lihavien oikeuksista viihdyttävässä paketissa! Hagen tuo esiin lihavuuden monia puolia ja haastattelee monia ihmisiä erilaisten näkökulmien esiintuomiseksi. Haastateltavat ovat mukana äänikirjaversiossa ja se tuo kaiken entistä konkreettisemmaksi. Muuten kirkas viiden tähden kirja, mutta vähän harmitti, että Hagen lyttäsi tietyt terveellisemmät ruuat/valinnat pointin painottamiseksi. Toimiva tehokeino ehkä, mutta minimaalinen miinus siitä huolimatta. Jotkut meistä nimittäin oikeasti tykkäävät tummasta suklaasta ja lehtikaalista herkkujen lisäksi.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjailijan ainoa teos), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

A.S. Byatt: Pieni musta kirja
Poimin tämän sattumalta mukaan kirjastosta ja onneksi näin! Ihania, synkkiä aikuisten satuja - jo ensimmäinen novelli imaisi mukaansa heti. En muista lukeneeni Byattia aiemmin, mutta Pieni musta kirja ei varmasti jää viimeiseksi.

Helmet-lukuhaaste: 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Uusi alku

Sinne ne menivät: äitiysloma, vanhempainvapaa, hoitovapaa ja vielä vuosilomakin. Mitä ihmettä? Kun kävin helmikuussa sopimassa työn aloituksesta, syyskuuhun tuntui olevan ikuisuus. Ei sitten ollutkaan.

Mielelläni olisin vielä jatkanut vapaaherrattarena, mutta taloudellinen tilanne kannustaa palkkaan kotihoidontuen sijaan. Huomenna aamulla pitäisi siis saada itsensä työreleisiin ja hankkiutua keskustaan ennen kahdeksaa. Koska tämä on ollut ajankohtaista viimeksi 25.5.2018, hiemasen hirvittää. 

Samoin hirvittää päiväkodin aloitus, joka osuu kätevästi samaan kohtaan kuin oma ensimmäinen työpäiväni. Jälkikasvu on onneksi sosiaalisempaa sorttia ja tykännyt tutustumiskerroilla sekä päiväkodin tädeistä että lapsista kovasti, mutta itseni puolesta jännitän. Yritän miettiä, olenko ollut ikinä lapsesta erossa kahdeksaa tuntia kerrallaan (ehkä kerran tai pari, josta iso osa uniaikaa), mutta nyt sellaisia päiviä läiskäistäänkin heti eteen viisi. Tänään olen istunut monta kertaa tippa linssissä ja halaillut varastoon. Ihan kuin tuo remuiitu sylissä pysyisi, seikkailemaan on päästävä!

Onneksi Markolla on vielä töiden puolesta joustavampaa ja päiväkotihommia voidaan harjoitella rauhassa vielä tällä viikolla, eikä pitkille hoitopäivillekään ole tarvetta ainakaan ainakaan vielä, ei välttämättä koko syksynä. Se lohduttaa vähän. Väistämättömät iltavuorotkin tarkoittavat sitä, että kiireettömiä aamuja on luvassa vielä jatkossakin.

Jotakuinkin kolmasosa minusta on muutoksesta innoissaan, kolmasosa jännittää uutta arkea ja kolmasosa on kauhusta kankea. En siis palaa vanhaan tuttuun työpaikkaan, vaan aloitan uudessa tehtävässä uudessa työyhteisössä. Toki paikka on tuttu melkein kymmenen vuoden takaiselta harjoittelujaksolta ja tuttuja työkavereitakin on jo valmiiksi iso liuta, mutta se ei poista kauhua. Mitä oikein ajattelin? Osaanko mitään? Nauravatko kaikki uuvelolle? Mitä oikein olen mennyt tekemään?




Tänä viikonloppuna sää on hellinyt ja ollaan yritetty tehdä kivoja kesäasioita. On ollut brunssia, pyöräilyä, leikkikenttähommia ja pieni patikointi Kuhasalossa. Yritän kertoa itselleni, että kivaa vapaa-aikaa ehditään viettää vielä tulevaisuudessakin, mutta juuri nyt en ymmärrä, miten viikon ja vuorokauden tunnit voivat ehtiä enää mihinkään. Mutta riittäväthän ne, kunhan alkujärkytyksestä selvitään.

Ensimmäisten viikkojen väsymykseen olen onneksi tänään nohevasti valmistautunut pyykkäämällä kaiken.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Heinäkuun luetut

David Mitchell & Robert Webb: How to Cope with Mitchell and Webb
Tämä paljastui äänikirjaa varten lyhennetyksi versioksi kirjasta This Mitchell and Webb Book. Vähän harmitti. Se että nyt kuuli ne valikoidut Mitchellin ja Webbin itsensä lukemina paikkasi vähän, mutta olisin silti halunnut kuulla kaikki jutut. Pakko kyllä sanoa, että kymmenen vuotta vanha teksti ei ole paikoin kestänyt aikaa kovin hyvin. Hyväksyn sen.

Äänikirjaeditio sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 21 (Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja), 34 (Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia) ja mahdollisesti myös 47 (Kirjassa on alle 100 sivua - lyhyt oli, mutta sivumäärä ei ole tiedossa)

Vladimir Arsenjev: Dersu Uzala: Metsästäjä ja erakko
Luin Arsenjevin 250-sivuista eräklassikkokirjaa neljä kuukautta. En ihan tiedä, miksi eteneminen oli niin hidasta, sillä Dersun ja Arsenjevin seikkailut ja ystävyys olivat todella puhuttelevia. Nykylukija ei voi myöskään olla miettimättä kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia teoksessa kuvattuihin alueisiin ja kansoihin. Paikoin jopa itkettävän kaunis kirja - ei klassikko suotta!

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot),  3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 20 (Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 32 (Kirjan nimessä on ammatti), 33 (Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan), 39 (Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja), 41 (Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää)

Ruth Ware: Nainen hytissä 10
Jo toinen Waren romaani tänä vuonna, ilmeisesti elämässäni on ollut tälle kesymmälle dekkarigenrelle tilausta. Nainen hytissä 10 oli kuitenkin tunnelmaltaan painostavampi, klaustrofobisempi, nopeatempoisempi ja kääneissään hurjempi kuin viimeksi lukemani Rouva Westaway. Pohjoismaalainen lukija pääsee tarkkailemaan omaa kulttuuriaan hauskasti ulkopuolisen silmin, hahmoissa mainiota tyypittelyä ja juonen puolesta muutenkin ihan oivallinen kolmen tähden mysteeri, mutta ehkä pidän taukoa Waresta nyt hetken. Muille kyllä voin suositella etenkin tätä kirjaa taltuttamaan orastavaa risteilykuumetta, ei nimittäin tee nyt mieli edes vilkaista vesille.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 19 (Et pidä kirjan nimestä),
36 (Kirjassa ollaan yksin)

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä
Teki mieli lukea tämä jo aiemmin keväällä, mutta kun huomasin että BookBeatista löytyi Kalle Chydeniuksen lukema versio, säästin tämän äänikirjaksi. Kannatti, on nimittäin hyvä lukija! Minkä lisäksi Pennyn Three Pines -sarja sijoittuu Kanadan ranskankieliselle alueelle ja Chydenius osaa ääntää erisnimet oikein! Muutenkin viihdyin tämän parissa oikein hyvin, vaikka dekkariöverit alkaakin olla tosiasia. Jotain viehättävän raikasta tässä on, vaikka itse tarinassa, hahmoissa tai asetelmassa ei sinällään ole mitään ihmeellistä, eikä Penny todellakaan keksi pyörää uudestaan. Pieni kyläyhteisö eksentrikoineen ja kuvataide kaiken keskiössä oli kuitenkin toimiva yhdistelmä. Sarjan jatkuva juoni näyttäisi pyörivän ainakin toistaiseksi poliisivoimien ympärillä, mikä on vähän sääli, sillä Three Pinesin kyläläiset tuntuivat ainakin minusta paljon kiinnostavammilta. Sarjassa näyttää olevan neljätoista osaa (suomennettuna vain muutama), joten ehkä fokus vielä muuttuu.

Kuolema kiitospäivänä on muuten aiemmin ilmestynyt suomeksi nimellä Naivistin kuolema. Kumpikin menee minusta vähän ohi maalin.

Helmet-lukuhaaste: 19 (Et pidä kirjan nimestä), 20 (Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)

Nina George: Pieni bistro Bretagnessa
Ymmärrän miksi Pieni bistro Bretagnessa on lumonnut lukijoita, mutta minua tämä jotenkin ärsytti. Alku on ravisteleva: päähenkilö Marianne on ryhmämatkalla Pariisissa ja rakkaudettoman avioliiton ja onnettoman elämän lannistamana päättää hypätä Seineen kesken illallisen. Yritys epäonnistuu ja Marianne päätyy Bretagnen Kerdruciin, jossa elämä saa uuden suunnan. Sinällään virkistävää lukea varttuneempienkin ihmisten - Marianne on jo kuusikymppinen! - kasvu- ja rakkaustarinoita, mutta kaiken maagisen tunnelman ja ihmeellisten sattumuksien keskellä kaikki, myös se kasvutarina, jää kovin ohueksi. Miinusta coelhomaisista mielleyhtymistä, plussaa Bretagnen alueen, kulttuurin ja bretonin kielen esiin nostamisesta!

Helmet-lukuhaaste: 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä)

torstai 15. elokuuta 2019

Listaihminen

Muistan kirjoittaneeni lukuisiin työhakemuksiin olevani listaihminen: ilman kunnollista tehtävälistaa mitään ei tapahdu.
Murehdin pitkin kesää, kuinka on ihan järjetön määrä asioita hoidettavana. Päivähoitokuvioita sovittavana, lapselle ja itselle vaatteita hankittavana, marjoja pakastettavana, puheluita soitettavana, kirppiskamoja lajiteltavana, sähkösopimuskin oli umpeutumassa.

Elokuun ensimmäisenä päivänä kaivoin vanhan bullet journalini kaapin pohjalta ja kirjoitin to do listin. Saman viikon aikana kolmasosa hommista oli hoidettu. Lisäksi ollaan tilattu uusi pakastin, kierrätetty vanha ja askarreltu sen paikalle keittiöön hyllykkö. Olen keittänyt hilloa, tehnyt suolakurkkua ja viettänyt kiikun tietämillä tuntikausia. Yllättävän tehokas olo!

Toki tehtävää olisi vielä vaikka kuinka ja listalla on isoja monstereita selätettävänä, mutta kuukin on vasta puolessa. Jospa siis vielä ehdin. Ja ehkä sitä jotain voi hoitaa vielä syksynkin mittaan, jos en saa kaikkea ruksittua listalta seuraavan parin viikon aikana pois. Silloin tarvitaan vain tehokkaampia listoja.

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kesäkuun kirjat

Clare Mackintosh: Minä näen sinut
Luin tätä reissussa ja tarina jaksoi lomamoodissa pitää otteessaan ihan kiitettävästi ja kerronta oli ihanan helppo visualisoida, mutta muuten tunnelma jätti toivomisen varaa. Alkuasetelma on kyllä kuumottava: nainen löytää oman kuvansa senssipalstalta ja selviää, että joku myy netissä naisten työmatkatietoja. Ketä pyydetään treffeille, kenen kotiin murtaudutaan, kuka murhataan, se on tietojen ostajasta kiinni. Jokaisella on omat, monesti minuutilleen toistuvat arkirutiinit ja niitä kirja nyt haastaa ajattelemaan. Kiinnostavasta asetelmasta huolimatta tarina ei kuitenkaan kannattelee ihan loppuun saakka ja hiljalleen rakennettu jännitys lässähtää vähän äkkiarvaamatta ennen loppuhuipennusta.

Minä näen sinut sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin) 31 (Kirjassa kuljetaan metrolla), 35 (Kirjassa on yritys tai yrittäjä) & 36 (Kirjassa ollaan yksin).

Niina Mero: Englantilainen romanssi
Kuten jo toisaalla huutelin, Meron esikoinen on täsmäviihdettä entisille, nykyisille ja henkisille englanninopiskelijoille. Muualla kuvailin kirjaa Albion-aiheiseksi fanficiksi. Periaatteessa tämä oli siis hauska ja kuin minulle räätälöity: englantilaisia romantikkoja rakastava suomalaisnainen päätyy ensimmäistä kertaa Englantiin ja toki sotkeutuu ensitöikseen vanhan kartanon mysteereihin. Lajityyppi on kirjailijalle ilmiselvästi tuttu ja viittauksia vilisee eli sinällään ihan onnistunut teos (erityiskiitos lopun viiteluettelolle!).N Nopeasti tämän myös luki ja monesti kieltämättä hykerrytti, mutta aika paljon myös ärsytti. Kirja tuntui, ystävää lainaten, liiankin omatoiveiselta ja tarinaan oli siksi vaikea uppoutua. Ehkä Englantilainen romanssi olisi sitten kuitenkin toimivampisellaiselle lukijalle, joka ei lähtökohtaisesti ole anglofiili tai kovin perehtynyt kirjallisuuden tutkimukseen? Mene ja tiedä.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjailijan ainoa teos), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla) & 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Alice Feeney: Sometimes I Lie
Jos kirjan nimi on Sometimes I Lie, ei voi edes väittää spoileriksi, jos sanon että tässäpä epäluotettava kertoja ihan uudenlaisesta vinkkelistä. En vieläkään ole ihan varma, mitä tässä lopulta tapahtui, sillä näennäisesti rauhalliseen tahtiin etenevän tarinan käänteet paljastettiin yllättäen ja enempiä painottamatta. Omaperäinen teos, joka ei suoraan muistuttanut mitään aiemmin lukemaani, mikä oli todella piristävää. Toisaalta kuuntelin tämän äänikirjana ja lukija oli niin älyttömän hyvä, että kylmät väreet hiipi pitkin selkäpiitä tämän tästä ja Feeneyn tekstiä on vaikea ajatella kuuntelukokemuksesta erillääm. Stephanie Racinelle siis täydet viisi tähteä, kirjalle ehkä varovaiset neljä.

Helmet-lukuhaaste: 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia) & 43 (Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi)