Satuin tänään täpötäydessä junassa Viljan viereen reiluksi pariksi tunniksi. Mahtavan mukavaa junastelua rupattelun merkeissä, tulin hyvälle tuulelle. Se tosin kaikkosi melkein saman tien, kun pääsin junasta ulos.
Inhoan Helsingin ydinkeskustan meininkiä. Vietin siellä tänään jopa 25 minuuttia, mutta perjantai Kampissa on aina yhtä kaoottinen. Heti kun astuin Kampin keskukseen sisään, huomasin ihmisten tuijottelevan ja osoittelevan. Kukaan ei pihahtanut sanaakaan, joten en jaksanut kiinnittää asiaan enempää huomiota, on tätä kuitenkin käynyt ennenkin. Siirryin sitten aikataulujen kautta liukuportaisiin ja sitten kuului varsin pysäyttävä räks.
On se tietysti ihan käsittämättömän vaikea sanoa vieraalle ihmiselle jotain hengessä "anteeksi, reppusi on auennut." Nyt ei sitten ole Empulle rommi-omenahilloa vietäväksi (onneksi olin älynnyt pakata sen kuitenkin muovipussiin, muuten voisi olla ne liukuportaat kiitettävästi hillossa ja lasinsiruissa). Että kiitti, tyypit. Muuta ei sentään tainnut tippua, muuten olisin vähän enemmän kiukkuissani.
Tapahtuneesta hieman suivaantuneena hyppäsin sitten ensimmäiseen Karkkilaan menevään bussiin. Ei viisain tekoni, koska kyseessä oli melkein kaksi tuntia kiertävä, amikset noukkiva viidakkolinja. Toisaalta vaihtoehtona olisi ollut viettää ylimääräinen 20 minuuttia Kampin perjantainahälinässä, joten parempi kai näin. Sitä paitsi oli aikaa kuunnella rauhassa musiikkia ajatuksella eli voisi sen iltapäivän varmasti huonomminkin viettää.
Tuli sitten kuunneltua Holikin pitkäsoittoa ihan ajatuksella ensimmäistä kertaa sitten julkkaripäivän. Ei huono ollenkaan. Ennenkin on tullut sanottua, että mielestäni bändi on parhaimmillaan joko kunnon räimeenä tai sitten akustisena, joten osa siitä levyllä esitellystä humppaholik-materiaalista ei vieläkään kauheasti nappaa. Mutta esimerkiksi Deadweight, 10/22 (jopa randomrumpuineen) ja The Likes of Me and the Likes of You ovat mielestäni varsin onnistuneita raitoja. Ja totuushan on, että Ollin ääni on mielestäni sen verran miellyttävä, että sitä on kiva kuunnella ihan missä tahansa biisissä leveästä lausumisesta huolimatta. Paremmat fiilikset palailivatkin hiljalleen bussissa (kummasti taas julkisessa liikenteessä, mitä ihmettä), on aina mukavaa huomata tykkäävänsä ihan oikeasti kavereiden tuotoksista.
Kahdessa tunnissa ehti kuunnella muutakin. Voi iPodini, se on shuffletuksessa toisinaan ihanan tilannetajuinen. Tänäänkin se löysi ties mitä helmiä. Kolme kummallista biisiä, joista minulle tulee aina vaan mystisen hyvä mieli:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti