hello manchester, remember me?

Vanha ainejärjestöni muisti minua eilen ikinakkimerkillä. Toki muistaminen tuntui varsin mukavalta, mutta hienointa on ehdottomasti merkin kuvitus.

Omastani en vielä erityisesti liikuttunut, mutta onneksi ei Seppo ollut paikalla noutamassa  kunnianosoitustansa, olisin varmasti vollottanut kuin lapsi. Olin muutenkin ilmeisesti aika herkässä tilassa, sen todisti Take That jo ennen nakkibileisiin jalkautumista.

Sunnuntai-iltana TV2 teki siis kulttuuriteon ja näytti Yle Live -sarjassa Take Thatin toissakesäisen konsertin., Katselin sitä hetken eilen puuhastellessani. Ekat pari biisiä lavalla heilui epäilyttävästi vain neljä miestä. Sitten tapahtui tämä.

After all these years, Robbie Williams and the Take That baaaand! Kyllä! Kylmät väreethän siinä meni pitkin selkää ja puuhastelukin loppui kuin seinään. Flood mykisti lopullisesti. Oijoi. Ei se neljällä vain toiminut. Aikuisen fanihetken keskellä vahvistui lisäksi entisestään ymmärrys siitä, että kyllähän se Robbie vielä joskus on livenä nähtävä. Mies ei tunnetusti ihan älyttömän paljon Suomen kamaraa kuluta, joten oikeaa aikaa ja paikkaa odotellessa.

Onneksi ylihuomenna sentään näen Placebon. Siellä lienee lupa avoimesti vähän kyynelehtiäkin, jos sille päälle sattuu.