Jari Tervo: Jarrusukka
Kirjan ja ruusun päivän romaani ja muistaakseni ensimmäinen Tervoni. Tarinalla oli kaikki potentiaali olla täysin sietämätöntä myötähäpeän tykitystä, mutta jotenkin Tervo onnistui luovimaan käänteet parhain päin jopa niin, että pystyin lukemaan kirjan loppuun asti. Hyvä niin, koska loppujen lopuksi Jarrusukka oli varsin sympaattinen pieni teos ihmisyydestä.
Agatha Christie: A Caribbean Mystery
Miss Marple, taattua viihdykettä, kaunista englannin kieltä.
Katja Kettu (toim.): Pimppini on valloillaan
Kuukauden pahan mielen kirja numero 1 (Bukowski ja Oates jaetulla kakkossijalla). Tarinat naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta vallankäytöstä ovat todella raadollisia, mutta kirjallisesti nautin suurimmasta osasta kovasti. On tämä maa täynnä hienoja kirjailijoita, kuulkaas! Tosin olen sitä mieltä, että myös asiantuntija-artikkelit olisivat vaatineet vähän huolellisempaa oikolukua. Kaiken kielellisen hienouden keskellä tuntui vähän kököltä, että sellaiset perusasiat kuin "16-vuotias" tai "16 vuoden aikana" (16 vuotias, 16-vuoden) eivät mene oikein. Ajatuksia herättävä teos joka tapauksessa ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Charles Bukowski: Pulp
Nyt oli kyllä niin hämärä kirja, että oksat pois. Toisaalta en muuta odottanutkaan. En muista, olenko ikinä lukenut "oikeaa" pulpia, mutta sen verran tuttua on materiaali luennoilta tuttua, että ymmärsin tämän ihan toimivaksi pastissiksi (entinen kirjallisuudenopiskelija tässä moi). Siis pastissiksi, jossa oli myös Leidi Kuolema ja avaruusolentoja. Mennäänkö sittenkin jo parodian puolelle? Onko sillä väliä? Kaiken keskelle Bukowski on piilottanut viisasta yhteiskuntakritiikkiä, joka tosin jää huomaamatta, jos yhtään hyppii rivien ylitse. Lopusta en tajunnut mitään, ennen kuin Wikipedia selitti sen auki. Omituisuudestaan ja ajoittaisesta inhottavuudestaan huolimatta kunnon kesäkirja.
Joyce Carol Oates: A Fair Maiden
En osaa päättää, tykkäsinkö tästä vai en. Tarina oli ahdistava, mutta taitavana kirjoittajana Oates on osannut pitää sen kummallisen kevyenä. Pimppini on valloillaan -kirjan lukemisen jälkeen tätä oli tosi vaikea lukea, koska päähenkilöt olivat omituisessa riippuvuussuhteessa elävät 16-vuotias tyttö ja 68-vuotias mies. Teos oli nopealukuinen, mutta välillä inhotti niin paljon, että kirja oli pakko laittaa sivuun ja miettiä muita asioita. Mitään ei silti sivuilla varsinaisesti kerrottu, vaan kaikki inhottavuus tapahtui lukijan pään sisällä. Vielä pahempaa! Kirjan loppumisen jälkeen jouduin kävelemään kirjastoon selaamaan kaikki tutut ja turvalliset hömppäkirjat, että saisin aivot nollattua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti