Elokuun luetut

Robin Hobb: Assassin's Apprentice

Minulla on taipumusta pelätä paksuja fantasiakirjoja. Useammalta taholta olen kuullut Robin Hobbin olevan helppoa ja koukuttavaa luettavaa, mutta ensimmäiseen osaan tarttuminen kesti silti kohtuuttoman kauan. Turhaan pelkäsin. Assassin's Apprentice oli valtapelijuonitteluista huolimatta ilahduttavan maanläheisesti kirjoitettua fantasiaa. Maailmaa ja mytologiaa rakennetaan kyllä, mutta ilman yleensä kovin luotaantyöntävää ja raskasta sanastoa. Fantasiaelementit ovat olennainen osa tarinaa, mutta eivät vyöry lukijan ylitse. Vastoinkäymisistä ja paikoin esiintyvistä raakuuksista huolimatta kirja jäi mieleeni ensisijaisesti humaanina tarinana uskottavine, oikeilta ihmisiltä tuntuvine henkilöhahmoineen. Mielelläni jatkan Fitzin seikkailujen parissa vastaisuudessakin.

Gillian Anderson: Liekkien näkijät

Yhteistyössä ammattitehtailija Jeff Rovinin kanssa kirjoitettu Liekkien näkijät on äärimmäisen helppo ja nopealukuinen scifiin taittuva jännäri. Kirjan kannessa on lainaus Entertainment Weeklyltä: ”Gillian Anderson palaa genreen, joka teki hänestä kulttuurisen ikonin.” Se on kaikin puolin totta. Pyydän kuitenkin huomioimaan, että lauseesta puuttuu kokonaan laatusanat - ja siihen on syynsä. Sinällään ihan mielenkiintoisesta lähtöasetelmasta huolimatta Liekkien näkijät oli mielestäni melkoinen sekametelisoppa. Tarina kantoi rakennuspalikoineen puoliväliin asti ja levisi sitten ympäriinsä. Loppu oli senkin jälkeen huikea pettymys. Harmikseni siis suosittelen nauttimaan Gillian Andersonin työstä edelleen ensisijaisesti television puolella ja valitsemaan luettavaksi jotain ihan muuta, vaikka näitä on ilmeisesti tulossa vielä lisääkin. Ainakin englanninkielisen nimen perässä on maininta Earthend Saga #1. 

Pekka Manninen: Peili

Mannisen romaanin lähtöasetelma on raadollisuudessaan yksinkertainen: Mirjam elää huonossa liitossa ja pakotetaan vastoin uskoaan ja tahtoaan tekemään abortti. Kärsivä Mirjam erakoituu majakkasaarelle ja alkaa hoitaa lampaita. Peili ei kuitenkaan ole kirja uskonnosta, abortista eikä edes oikeastaan Mirjamista, vaikka tarinaa Mirjamin näkökulmasta kerrotaankin. Alle 140 sivuun on mahdutettu iso kasa kohtauksia ihmisyyden nurjista puolista, negatiivisista tunteista ja kamalista teoista. Ei mitään iloista luettavaa ja paikoin ikävän graafista ainakin minun makuuni, mutta silti Peilin lukeminen tuntui minusta tarpeelliselta. Varovainen suositus, jos ihmisviha ei paina liiaksi.

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

Vahvasti Moranin oman elämän vaiheisiin nojaava fiktiivinen kasvukertomus nuoren Johannan matkasta 90-luvun alun Wolverhamptonista kohti Lontoota. Kirja kuulostaa ja tuntuu Moranilta: naurattaa, koukuttaa, hirvittää - ronskia kieltä tai raisuja kohtauksia säästämättä. En ole ihan varma, onko tämä nuorten vai aikuisten romaani, eikä sillä periaatteessa ole väliä. Nuorempana olisin varmaan vaikuttunut Johannan hurjista vaiheista ja vahvasta persoonasta, nyt huomio kiinnittyi enemmän säröihin ja itseään etsivän tytön kipuiluun kovan kuoren alla. Siksi kirja ei nyt ehkä ollut ihan niin pelottava ja samalla voimauttava kuin nuoremmalle minulle olisi ollut. Vaikka Näin minusta tuli tyttö ei kolahtanutkaan yhtä kovaa kuin esseekokoelma Naisena olemisen taito aikanaan, se on joka tapauksessa kiinnostava avaus Moranilta kertomakirjallisuuden suuntaan. Toivottavasti jatkoa seuraa.

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

New Yorkin 1970-2010-lukujen taidemaailmaan sijoittuva Kaikki mitä rakastin on tarina paitsi taiteesta, myös ystävyydestä, perheistä, ihmisyydestä, intohimosta, rakkaudesta ja suunnattomasta surusta. Kirja kantaa kuin tiivistunnelmainen dekkari ja Hustvedtin taidokas teksti imaisee mukaansa ensimmäisiltä riveiltä lähtien, mutta antaa lukijalle mahdollisuuden laskea kirjan käsistään tasaisin väliajoin. Tauon jälkeen kirjan nappaaminen käteen ja tarinaan uppoutuminen oli ihan yhtä helppoa. Nautin tästä rytmityksestä kovasti. Kertoja Leo kuvailee elämänsä ihmisten persoonia vahvasti, mutta jää itse juuri sen verran persoonattomaksi, että lukija voi täydentää aukot ja astua Leon kenkiin mukaan tarinaan. Hustvedt on myös taidehistorioitsija ja kirjallisuustieteilijä ja se näkyy kirjassa. Teos on akateeminen, mutta helposti lähestyttävällä, yllättävän kevyellä tavalla, Akateemisuudesta ja New Yorkista tuli itse asiassa piktälti mieleen Paul Auster ja niinhän se lopulta kävi ilmi, että Hustvedt ja Auster ovat naimissa. "V*tun akateemikot", totesi minullekin tuttuun, tyypilliseen suomalaiseen kateuteen taipuva avokkini. Jos tämän katkeruuden kanssa voi elää, suosittelen tätä lämpimästi! Kaikki mitä rakastin oli mielestäni poikkeuksellisen hieno kirja.

Huvstedtia lukiessa tuli muuten viimeinkin testattua Otavan Miki-formaatti: olen suhtautunut uuteen kirjamuotoon erittäin skeptisesti, mutta lomalle ostin tämän mukaan. Mahtuu kivasti laukkuun, ei paina juuri mitään ja lukeminen sujuu hyvin. Ei päihitä perinteistä kirjaa muodoltaan, mutta erikoistilanteissa ihan mahtava.