Kaivoin vanhan digipokkarini säilytyslaatikostaan. Ei ole ollut paljon käyttöä sen jälkeen, kun älypuhelimeeni tuli edes suurin piirtein säällinen kamera. Ajattelin, että kamera voisi olla kivaa kesäpuuhaa lapselle: luonnon ihmeitä tutkiskellaan muutenkin, mutta nyt niitä voi myös taltioida.
Vastaanotto oli innostunut ja meillä onkin nyt kuvattu kukkia, seiniä, kaikkien housuja, keittiön kaappeja ja vaikka mitä. Vähän on vielä hakusessa sekä tapa pitää kameraa (pienikin pokkari on aika iso pienille käsille) ja kuvien määrä: minun polvistani taisi tulla kuvia ainakin kymmenkunta ennen kuin otin kameran hetkeksi jäähylle.
On silti varsin ilahduttavaa seurata sitä riemua, jolla pieni ihminen ympäristöään ikuistaa. Valaisevaa myös. Miksi en minäkin? Ennen kun bloggasin säännöllisemmin, kuviakin tuli otettua enemmän. Nyt kuvan ottamisen taustalla on yleensä joko ajatus somejulkaisusta tai joku tietty konteksti, mutta voisihan sitä kuvata omaksi ilokseen ihan muuten vaan. Kauniista asioista, hyvistä hetkistä, sen sellaisista.
Kuten nyt vaikka näistä.
 |
| Päiväkotireissulla viikko sitten. |
 |
| Vuoden ensimmäisellä maisema-aamiaisella viime viikonloppuna. |
 | ||||
| Kotimatkalla kyläilyreissulta sateisena iltana. |
Ehkä tämä auttaa muistamaankin, erottamaan kuluneet päivät, viikot ja kuukaudet toisistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti