keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

klassikkokamaa

Työkkärin täti käski maanantaina minunkin pitää nyt vähän lomaa. Toisin sanoen olen parin päivän aikana muun muassa pyykännyt kaiken petivaatteita myöten, siivonnut, tehnyt viimeisiä talkoohommia, lukenut yhtä esseeopusta ja tilannut valokuvia viimeisen vuoden ajalta. Kuten Maija muistutti, Hynynen on joskus viisaudessaan sanonut, että mies lomailee, nainen suorittaa loman. Näinpä. Vaihteeksi en oikein osaa olla jouten. Tuntuu, että elämä ja kaikki siihen ohi valuu ohitseni, jos makaan sohvalla.

Tänään alkoi jo vähän ahdistaa tämä virallinen toimettomuuteni. Pyöräilin siis Pilkon Citymarketiin ja ostin kokonaisen vesimelonin. Tulin Noljakan kautta metsäreittejä takaisin ja tuntui kesältä. Seuraavan kerran olisi kieltämättä mukava lähteä moiselle etapille joko itse ostoksen tai pyöräilyn takia. Nythän tavoite oli lähinnä tappaa aikaa, muu tuli vähän kuin bonuksena. Kieltämättä tuli silti kesäinen olo, kun pyöräilin keskellä metsää hiekkatietä kesämekon helmat hulmuten.

Kaiken suorittamiseni keskellä sain eilen Sadan vuoden yksinäisyydenkin viimein luettua loppuun. Aloitin lukemisen maaliskuussa, mutta alku takkusi niin pahasti, että välissä oli reilun kolmen kuukauden tauko. Ihan hyvä, että päädyin tähän ratkaisuun, koska loppupuolisko soljui huomattavasti sujuvammin ja ihan nautinkin kirjasta. Alkua lukiessa oli koko ajan olo, että olen joko tyhmä, enkä vain tajua tai sitten koko maailma ja vuoden 1982 Nobel-raati ovat valehdelleet (mahdollisesti siksi etteivät ole tajunneet). Olipas mukava olla väärässä, vaikkei teos minua ihan niin paljon koskettanutkaan kuin monia muita.

Tämän vuoden ensimmäisessä blogitekstissäni luettelin muutamia toiveita tälle vuodelle. Yksi niistä oli lukea pari tähän asti skippaamaani klassikkoa. Nyt kun Sadan vuoden yksinäisyys on luettu ja Anna vakuutti, että Ruohometsän kansa lasketaan, tämä toive on nyt saavutettu. Ehkäpä alan suorittamaan tälläkin saralla ja pistän tavoitteeksi lukea vielä muutaman lisää. Heheh.

Haasteen 17. päivä, aiheena "hetki". St Patrick's Dayn bileissä vuonna 2008 Maija vietti sellaisen manaten puhelintani.

17: Manaushetki.
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema "erilaiset"

Jotenkin tuntuu, että nämä vaikeutuvat päivä päivältä.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

rakkausasioita

Koska minulla ei ilmeisesti ole universumin mielestä ollut muuten koneongelmia (tai muita ongelmia) viime aikoina tarpeeksi, koneestani levisi eilen virtanappi. Puolitoista tuntia myöhemmin kone saatiin päälle ja tiedostot turvaan viikko sitten ostamalleni ulkoiselle kovolle. Jahka saadaan tehdasasetukset palautettua (ettei Windows lakkaa toimimasta), roudaan Acer-poloiseni huoltoon. En haluaisi olla koneetta, mutta olen myös vankasti sitä mieltä, että jos kone on puolitoista vuotta vanha, se pitää saada päälle muutenkin kuin hiuslakkapurkista irrotetulla muoviosalla. Meinaa vähän ärsytellä.

Eilisen teema kuvahaasteessa oli rakkaus. Katjan kanssa mietittiin tässä kohtaa Grohl-linjalle lähtemistä, mutta eilen asiaa pohtiessani Marko ilmoitti jo, miten aikoo kuvassa poseerata. Kuva jäi ottamatta, mutta selväksi tuli, että suhdekuva on oletus. Kinkkisempi juttu, koska meistähän ei juurikaan ole olemassa sellaisia kuvia, jossa molemmat näytettäisiin järkeviltä samaan aikaan. Tässä valossa tämä Echon vuosijuhlissa otettu kuva lienee suosikkini, vaikka se onkin kaikkea muuta kuin tarkka. 

15: Rakkausteema osa 1.
En ole kuitenkaan ihan valmis luopumaan Grohl-ideastani ja koska rakkaus on aika lähellä myös sitä tunnetta, jonka tänään koekäytössä ollut uusi paitani minussa herättää, tässä (huomattavasti tarkempi) lähikuva rinnuksistani. En kestä kuvakulman tuomaa boobmonster-efektiä, mutta ainakin teksti näkyy. Ja hei, tässä on sydän ja kaikkee.

15: Rakkausteema osa 2. Davy Grolton Band?
Tälle päivälle tuli mustavalkoinen omakuva. Päätin luottaa klassikkoon, joka sattuu myös olemaan ensimmäinen Facebookin profiilikuvani ja siksi onneksi tallessa. Otin tämän kuvan UWE:n Frenchayn kampukselta löytyvällä puistonpläntillä huhtikuussa 2007 odottaessani, että kello tulee tarpeeksi, että kehtaan mennä Shuwein synttäreille. Voi noita aikoja, kun jaksoin panostaa hiusten laittamiseen ja tyylikkääseen meikkiin pienempiinkin juhliin - ja itse asiassa myös arkena.

16: Mustavalkoinen omakuva.
Samalla humpsahdettiin yli haasteen puolivälin, huh!

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara 
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus 
Päivä 5: Vanha kuva 
Päivä 6: Teema "vihreä" 
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut 
Päivä 8: Suosikkikuva 
Päivä 9: Päivän asu 
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi 
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni 
Päivä 13: Teema "valo" 
Päivä 14: Talvikuva 
Päivä 15: Rakkaus 
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema "erilaiset"
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema "kaksi"
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

emäntätestin jälkeen

Nyt on Annan polttarit juhlittu. Päivä starttasi aamulla etupihaltani 8.30 ja päätyi untenmaille seraavana aamuna 4.30 tienoilla. Pitkä ja rankka päivä, mutta kaikin puolin mainio - tosin minkään kaupungin Nightiin ei ole asiaa taas pitkään aikaan. Ainakaan ennen kuin paikalla on DJ, joka ei soita koko iltaa samoja ralleja reilun tunnin luupilla..

Vaan nyt on Anna sitten todistetusti emäntäainesta. Siinä sivussa opin minäkin tekemään nättejä karjalanpiirakoita ja sain yrittää lypsää lehmää (tuli sieltä maitoakin!). Huippua. Arvostan myös hyvää ruokaa, rentoa tunnelmaa,  rantasaunomista ja järvessä lillumista pitkin päivää. Häät jatkanevat samalla oivallisella linjalla, niitä siis odotellessa!

Tänään keskitin kaiken energiani siihen, että sain auton kunnialla Mikkelistä Simpeleelle. Vähän jännitti koukerot ja superohittelijat ennen ja jälkeen Puumalan, mutta sitten tie helpottui ja ennen Ruokolahtea älysin laittaa Placebon soimaan. Loppumatka sujuikin erinnäisiä biisejä tulkitessa kuin siivillä tietöistä, hevoskuljetuksista, rankkasateesta ja ukkosesta huolimatta. Superkuskius, täältä tullaan.



Kuvahaaste vaatii tänään talvikuvaa. Oivallus: en näytä kuvaavan talvisin, koska onnistun aina unohtamaan kamerani kotiin. Piti siis lainata Katjalta kuvaa parin vuoden takaiselta Kolin reissulta. Ne on melkein kuin omia, koska olin paikalla. Ja kuvista pari taitaa olla minun ottamiakin.

14: Kolin talvi
Tämä kuitenkin taitaa olla Katjan ottama. Valitsin sen, koska kuvauspaikkana toiminut koppihissi on ihan huippuvehje.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

valoa

Kuvaan tosi mielelläni valoa, vaikka en olekaan siinä merkittävän hyvä. Tänään olisi joka tapauksessa ollut mistä valita. Viime vuonna ajoimme illaksi Savonlinnaan Olavin päivää viettämään ja kävimme uimassa jossain Samin neuvomalla saarella. Uimisen jälkeen taivaalle ilmestyi jeesusvalot. Oli kaunista.

13: Valoa Savonlinnassa.
Tänään päätin hyväksyä, että on tosi lämmin. Laitoin päälle topin ja lyhyet shortsit. Nyt totuttelen olemaan.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

arkiaamiainen

Arkeni esitteleminen kuvassa on erityisen hankalaa varsinkin tänään, koska oli tällä erää arkistohiireilyn viimeinen päivä ja näin ollen arkeni muuttuu taas melko erilaiseksi. Vihersmoothie tosin pysynee vakkariaamiaisena silloinkin.

12: Smoothieaineksia.
Tänään tosin en laittanut tuota kyseistä salaattia, sillä siinä oli kai jonkun ötökän munia. Näyttivät vähän kaviaarilta ja salaatti oli sisältä voikukkamaiseen tapaan maitomaista. Hyvin sopii yhtälöön siitä, että pesin eilen ensimmäistä kertaa vuosiin nenäliinan pyykissä (mustien vaatteiden kanssa toki) ja lohkaisin hampaani syöden popcornia. Jee.

Uuden arjen ja heinäkuun kunniaksi saatoin ostaa kahdet korkokengät, toiset arki- ja toiset juhlakäyttöön. Eläköön alennusmyynnit.