lauantai 7. heinäkuuta 2012

blogihaaste pitkästä aikaa

Suvi haastoi minut vastaamaan kymmeneen keksimäänsä kysymykseen (ja yhteen omavalintaiseen). Suvilla oli ihania valokuvia höystämässä vastauksia, mutta koska on lauantai-ilta ja olen tehnyt tänään tuhat ja yksi asiaa, en nyt jotenkin jaksa panostaa. Tiedän että huomenna harmittaa.

1. Jos voisit olla missä vaan juuri tällä hetkellä, missä haluaisit olla?
Lomalla jossain Keski-Euroopassa. Reilun viikon päästä olen tosin jo lomalla Virossa, joten ehkä se lasketaan.

2. Järvi vai meri?
 Molemmilla on puolensa, mutta taidan olla enemmän pienen mittakaavan ihminen. Järvi.

3. Mistä unelmoit tällä hetkellä?
Olenkohan tulossa vanhaksi? Huomaan nimittäin, että unelmoin aika proosallisista asioista. Siitä että saisin kodin sisustettua edes suurin piirtein loppuun, että talvellakin olisi opintojen ohessa aikaa harrastaa liikuntaa, että saisin uudistettua vaatekaappini sisällön.. Isommat haaveet menee nyt pienten siivellä.

4. Bravuurisi ruoanlaitossa/leivonnassa?
Olen halutessani aika nero tekemään hyvää ruokaa, vaikka kaapissa ei tunnu olevan mitään. Yksittäistä ruokalajia en kuitenkaan osaa nimetä, sillä kokkaan yleensä resepteistä, eikä se silloin ole mikään oma bravuuri. Kidneypapupyörykät (alunperin Chocochilistä, jonne se oli muistaakseni napattu muualta) ovat tosin toistaiseksi maistuneet ihan kaikille. Superpullia!

5. Jos toisesta olisi pakko luopua, kummasta luopuisit: näkö- vai kuuloaisti?
Pähkäilin kauan, enkä oikeasti tiedä. Skippaan nyt kaikki käytännön viittomakieliasiat ja päädyn vastaamaan kuuloaisti, koska olen niin visuaalinen ihminen, että ilman näköaistia oleminen vaatisi varmaan vielä enemmän sopeutumista.

6. Elämäsi suurin tähänastinen saavutus/selviytyminen/ponnistus tms.
Vaikea näitä on jälkeenpäin mitoittaa. Ehkä eniten ylpeä olen siitä, että selvisin työttömyysvuosista järjissäni, vaikka välillä tekikin tiukkaa. Ja keksin siinä samalla, mitä haluan tehdä elämälläni.

7. Minkä artistin keikalle haluaisit päästä?
Tätä on itse asiassa pohdittu viime aikoina paljonkin. Vastaukseni pysyy samana: Robbie Williams. Olisihan se Charlotte Gainsbourg tietysti myös hieno nähdä.

8. Karkki vai suklaa?
Suklaa on karkki! Molemmat käy, en kieltäydy. Itse ostan useammin irtokarkkeja.

9. Jos voisit valita illallisseuraksi kenet tahansa, elävän tai kuolleen, kenet valitsisit?
Ehkä mummun, joka on ainoa isovanhempani, jota en koskaan ehtinyt tavata (papastakin muistikuvat ovat hyvin hämärät). Mummu oli kuulemma erityisen hyvä ihminen ja harmittaa, ettei minulla ole asiasta kuin toisen käden tietoa.

10. Oletko yllytyshullu?
En ainakaan paha. Jos haluan oikeasti tehdä jotain, mikä ei olisi järkevää, siihen on kyllä helppo puhua ympäri. Jos taas ei oikeasti huvita ollenkaan, ei yllyttäminenkään yleensä auta.

11. Keksi tähän oma kysymys ja vastaa siihen.
Ethän vain ostanut tätä mekkoa torstaina, vaikka siihen ei olisi oikeasti ollut varaa? Juku, kyllä ostin - ja olen siihen ihan supertyytyväinen. Ihana vaate. Näen jo itseni tuo päällä lomallani Tallinnan ja Helsingin kaduilla.

Koska on edelleen lauantai-ilta, en taida haastaa ketään. Jos joku haluaa omat kysymykset, ilmoittakoon itsestään kommenttiboksissa!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

kesälukemisto

Kone on taas kotona, eikä huolto edes vienyt minua täydelliseen vararikkoon. Viikossa ehdin tosin unohtaa, miten surffaillaan päämäärättömästi internetissä. Ehkä se on ihan hyvä ottaen huomioon, että aurinkoinen sää saapui viimeinkin.

Matkustin kesäkuussa niin paljon, että muuten hektisen elämisen keskellä ehdin silti lukea. En halua miettiä VR:lle syytämiäni rahoja, joten pitää keskittyä positiiviseen.

Tiina Lymi: Susi sisällä
H: Annatko sen kirjan siitä Lewyckan alta?
M: Ai tän, hyvä. Pelästyin, että luet Tiina Lymiä.
H: Mähän luen Tiina Lymiä!
M: ...
Markon henkilökohtaiset Lymi-angstit sikseen ja kirjaan. Apua, mikä kirja! Tuntui, että kirjassa oli vain kauheita ihmisiä, mutta pahempaa on, että kaikki olivat kauheudessaan ja ylilyönneissään loppupeleissä melko uskottavia. En tiedä, miksi edes oletin pettämisestä ja seksiaddiktiosta kertovan kirjan olevan kiva, mutta aika raadollinen kokemus tämä oli. En erityisemmin kirjasta tykännyt, mutta ei se huonokaan ollut, varsin käypä ja ilahduttavan värikkäällä kielellä varustettu esikoisromaani mielestäni. Jännä juttu muuten, että tätäkin lukiessa ajattelin koko ajan sen olevan "näyttelijän kirjoittama kirja". Aika paksua Reidar Palmgren -fanilta. Enkä kiellä muidenkaan näyttelijöiden kirjallisia ansioita tässä.

Lopuksi todettakoon, että allekirjoitan Kirjasieppo-blogin loppukaneetin täysin:
Lopuksi nolo tunnustus: lukiessa näin Tuulan Tiina Lyminä ja Vesan Eero Ahona. Tämä ei johdu mistään muusta kuin siitä, että pari on eronnut ja että olen nähnyt molemmat näyttämöllä. Tunsin itseni lievästi tirkistelijäksi. Kirjan vika se ei ole, vaan lukijan.

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Good Omens
Viime aikoina aina innostuessani jostain uudesta asiasta, törmään siihen jossain seuraamassani mediassa, missä se joko haukutaan tai hehkutetaan puhki. Näin kävi myös Good Omensille, mikä on sääli. Lievästi Pratchett-vammaisena en halunnut tietää kirjasta mitään etukäteen. Nyt siitä kuitenkin jäi aavistuksen nuiva olo, vaikka se oli mielestäni parodiana mainio ja täynnä hyviä hahmoja. Pratchett-Gaiman-yhdistelmässä on vaarana yksityiskohtien tulva ja kun teksti oli minulle muutenkin hidaslukuista, silmät alkoivat hyppiä ja välillä meni tärkeitä asioita ohi, jolloin oli hypittävä taaksepäin ja eteneminen oli vielä hitaampaa kuin jos silmät olisivat kiltisti vain lukeneet kaikki sanat. Nyt kun olen haudutellut Good Omensia parisen viikkoa, ei tunnu enää niin nuivalta. Itse asiassa nyt tekisi mieli ottaa kirja uudelleen käsiin ja selailla niihin kohtiin, jotka jäivät mieleen.

Ja jos tästä oikeasti on tulossa Terry Jonesin kirjoittama TV-sovitus, en malta odottaa!

Mika Waltari: Fine van Brooklyn
Olen lukenut viimeksi Waltaria yläasteella. En tiedä miksi, koska muistan silloin tykänneeni Felix Onnellisesta valtavasti. Fine van Brooklynista en ihan niin paljon tykännytkään, mutta ehkäpä tästä vielä uusi lukusuhde saadaan syntymään. Luulen, että tässä kirjassa ongelma oli Fine itse. Tiedän, että koko kirjan pointti oli hahmon ärsyttävyys, mutta mielessä ehti käydä, että miksi pitäisikään lukea ihmisestä, joka käy niin pahasti hermoon. Ylihyveellinen ja naiivi kertojakin nakerteli välillä. Teki mieli ravistella. Vähän samalla tavalla kuin Kira Poutasen Laraa, vaikka opukset ja hahmot painivatkin aivan eri sajoissa.

Wikipediassa tiedetään kertoa, että "Fineä on pidetty Waltarin tuotannon 'ensimmäisenä noitanaisena', jolla on yhteys sekä Sinuhen Neferneferneferiin että muihin hänen historiallisten romaaniensa demonisiin naishahmoihin." Ehkä Finellä on kaikessa ärsyttävyydessään siis paikkansa kaanonissa.

Alexander McCall Smith: Unien Angus
En ole jostain syystä lukemut mitään McCall Smithin tuotantoa, vaikka Mma Ramotswe on pyörinyt mielessä jo useamman vuoden. Nappasin kirjan hyllystä kansikuvan perusteella ja lainasin kansitekstin houkuttamana. Osa kirjan novelleista kertoi kelttiläisen Angus-jumalan synnystä, osa toi jumalhahmon nykypäivään. Suurin ymmärrykseni tätä lukiessa oli, etten tiedä kelttimytologiasta tuon taivaallista. Nyt tekee mieli tutkia! Sitä luulisi, että rakkauden, nuoruuden ja runon jumalasta kertovat tarinat olisivat mukavaa luettavaa, mutta eivät tarinat erityisen iloisia olleet. Siitä huolimatta nopealukuinen ja kevyt kirja, joka sopii mainiosti kesälukemiseksi.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

yölinjalla

Eilen illalla lähettämääni tekstiviestiä mukaillen:
Matkaliput 110 euroa.
Keikkalippu 55 euroa.

Tämän tiedotteen julkaiseminen puoli tuntia ennen Charlotte Gainsbourgin luvattua soittoaikaa - priceless.

Charlotte Gainsbourgi [sic] keikka peruuntuu
Charlotte Gainsbourgin esiintyminen tämän illan Garden Party -konsertissa on valitettavasti peruuntunut. Gainsbourgin henkilökohtaiset soittimet ja backline eivät ole saapuneet Suomeen ajoissa lentoyhtiön kuljetusongelmien vuoksi. Gainsbourg on yhtyeineen Suomessa, mutta ei erikoissoittimien ja backlinen puuttuessa voi esiintyä show’n edellyttämällä tavalla. Korvaavaa backlinea ja soittimia on pyritty järjestämään viime hetkille saakka, mutta vastaavia laitteistoja ja soittimia ei ole mahdollista saada paikan päälle. Gainsbourgia ennen soittanut The Shins soitti hieman pidemmän setin ja samoin pääesiintyjä Regina Spektor soittaa tänään hieman pidempään. Pahoittelemme tapahtunutta.

Onneksi, ONNEKSI en ollut paikalla yksin. Asiasta purnaaminen sekalaisen toverijoukon keskellä helpotti huomattavasti, enkä lähtenyt mukilointiretkelle millekään taholle. Eli pysyin viilipyttynä ja join yhden seitsemän (7) euron Tuborgin.

Asian tiimoilta heränneitä kysymyksiä:
- Mitä ihmeen erikoissoittimia bändillä on käytössä, jos korvaavia ei Helsingin kokoisesta paikasta saada?
- Eikö nyt olisi voinut jotain lyhyttä akustista settiä edes vetää? En taatusti ollut ainoa, joka oli vain Charlotten takia paikalla.
- Eikö järjestäjillä oikeasti ollut minkäänlaista B-suunnitelmaa? DJ-setti tuntuu aika heikolta korvikkeelta.
- Kenen on vastuu?! Rahat takaisin ja johtaja paikalle!

Provinssissa on muistaakseni ollut käytäntönä, että jonkun pääesintyjän peruuttaessa on mahdollista jättää lippu käyttämättä ja saada rahat takaisin. Garden Partyssa ei sellaista mahdollisuutta ollut (eipä ollut narikkaakaan tai muita vastaavia normipalveluita). En tiedä, olisinko jättänyt menemättä, kun Helsinkiin asti olin pyllyyntynyt, mutta sitten kyseessä olisi ollut oma valinta. 

Lisäksi harmittaa muiden keikkojen puolesta. Shins oli varsin sympaattinen ilmestys, mutta hyvä fiilis latistui välittömästi keikan jälkeen Gainsbourg-tiedotuksesta. Regina Spektorkin oli varmasti hurmaava, mutta siinä vaiheessa minua kiukutti niin paljon, ettei keikkaa pystynyt täysillä fiilistelemään. Että näin..

Olin jo uhoamassa, etten mene enää mihinkään Live Nationin järjestämään tapahtumaan, kun järjestelyt ja infoaminen on muutenkin ollut aika kyseenalaista Garden Partyn osalta. Sitten muistin, että Placebo-liput syyskuulle on jo plakkarissa. Ei auta.

Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kipusin yöbussiin ja matkasin sillä kohti Joensuuta. En osaa oikein nukkua kulkuneuvoissa, joten viimeksi olen taittanut matkaa yöbussilla vuonna 2005. Nyt olin varautunut villasukilla, lämpimällä huivilla ja tyynystä käyvällä vaatemytyllä. Lisäksi mukana oli isot eväät siltä varalta, etten oikeasti saa unta ja nälkä yllättää. Enimmäkseen syömättä jäivät, sillä torkuin Porvoosta Kesälahdelle. Ehkä tämän kokemuksen valossa en enää kammoa yömatkustamistakaan niin paljon, jos ei tuo nyt mikään suunnaton ilokaan ollut. 

Sitä paitsi yöbussissa matkustaminen on mitä mainioin tekosyy Houkutus-aamiaiselle.

torstai 28. kesäkuuta 2012

puhdehommia

Juhannuksen jälkeisinä puhdetöinä palasin ruokaövereiltäni juoksukoulun pariin ja kuurasin parvekkeen. Uusi kaislamattoni ei kuvassa näy, mutta paluun tehnyt lainariiviöni Nero, perintökalusteet ja kasvit sentään. Ja vanha, kulahtanut lattiaharja. Haluan huomauttaa, että oikealla oleva rönsyilevä tapaus on se sama auringonkukka, josta kuukausi sitten kirjoittelin. Pitäisiköhän sille kenties hommata jotain kepukoita.. Vaan nytpä kelpaa hengailla parvekkeella! Tai kelpaa heti, kun on taas niin lämmin, että siellä tarkenee.


Varis vei huomion kuvaajalta.

Lisäpuhteena kiikutin läppäripoloiseni huoltoon. Nyt odottelen Acerin tiedotusta siitä, mitä korjaaminen maksaisi. Odotellessa pitäisi varmaan määrittää se kipuraja, jonka yli en voi enää huollosta maksaa. Toivokaamme, ettei maksa maltaita, en nimittäin halua vaihtaa konetta, tykkään pikkuisesta Aspirestani! 

Konevieroituksen kestää paremmin puuhaamalla. Huomenna siis vapaapäivän kunniaksi junaan ja nokka kohti Helsinkiä. Tosin vähän ihmettelen markkinointilinjausta:


Protestoin! Onhan Regina toki nimi, mutta joku roti hei. Charlottea odotellessa.

torstai 21. kesäkuuta 2012

älä juo tätä - katso kuvat!

Näin juhannuksen alla ja muutenkin terassikauden vilkastuessa lienee syytä jakaa hankittua viisautta.

Nainen, mies, oluen ystävä, älä hitossa juo tätä:

Kevyt valkoviiniolut naisille!

Käväisin viime viikolla muutaman työkaverin kanssa Jokiasemalla ja kylmäkaapista silmiini pompahti Carlsbergin (minun silmääni visuaalisesti viehättävä) uutuus.

"Se on sellainen naisille suunnattu olut", totesi nuori mies tiskin takana. Olutneuvoshan tästä hermostui ja tenttaaminen alkoi. "Suunniteltu siis ensisijaisesti niille, jotka eivät muuten juuri olutta juo", korjasi myyjä puheitaan. Erehdyin vielä tenttaamaan makua. "Käsittääkseni se on vielä Coronaakin kevyempi!" Hetken limeviipaleiden mahdollisuutta pohdittuani ostin hanaoluen muovituopissa.

Hetken päästä tiskin taakse ilmestyi nuori naismyyjä, joka tiesi tarkemmin. "Se on vähän kuin sellainen valkoviiniolut!" Seuralaisen uteliaisuus heräsi ja yksi kuuden (6) euron pullo lähti mukaan pöytään.

"SIIS MITÄ? Luuleeko ne, ettei meillä [naisilla] ole makuaistia ollenkaan?!" kuului tuomio. Maistoin sitten itsekin ja taitaa ne luulla. 

Makuarvio: väljähtänyttä valkoviiniä on sekoitettu väljähtäneeseen lageriin ja sotku on lantrattu vedellä. En oikeasti tiedä, kelle sellainen voisi olla suunnattu, koska luulen, että tuosta pahoittaa mielensä sekä oluen että viinin ystävät. Kuusi euroa vain nätistä pullosta tuntuu sekin liioittelulta, vaikka kuinka oltaisiin aurinkoisella Jokiasemalla.

Hartwall on nohevasti tuonut juhannusmarkkinoille lonkeronsa (myös Brandy-lonkeron!) retropullossa. Fiksu veto, silmää miellyttää sekin ja tuntuu fiinimmältä kuin ne tavalliset ruskeat pullot, joita en osta ikinä. Retropulloja löytyy omasta juhannuspussistani  kaksi.

// edit: tarkkasilmäinen lukija huomasi iltapäivälehtihenkisen otsikointini. "Katso kuvat!" lisätty siis tribuutiksi. Matka journalismin huipulle on hyvällä mallilla.