hektinen helmikuu

Olen jo ajat sitten päättänyt, miten palkitsen itseni, kunhan aineopinnoista selviän. Tänään aamulla noin klo 6.35 sitten - lopulta! - oivalsin, että myös välipalkitsemiset ovat tarpeen, koska tämä alkuvuosi on aivan kammottava.

Opiskeluvalitus alkaa nyt:

Torstaina on yhden kurssin kirjatentti. Lukualue oli melko lyhyt (170 sivua), mutta samasta kirjasta samalle tentaattorille tehty tentti toi kaikesta pakertamisesta huolimatta arvosanaksi 2, koska asia on vaikeaa ja tentaattori vaativa. Samalle kurssille on ihan järjetön kasa tehtäviä, joita olen tehnyt kymmeniä tunteja pitkin tammikuuta ja vieläkin puuttuu osa. Ja tietty vielä kurssiraportti, mutta sitä murehdin vasta lähempänä palautuspäivää (28.2.).

28.2. on myös kirjatentti, johon pitäisi jossain välissä lukea kaksi kirjaa ja kolme artikkelia. En ole vielä ehtinyt aloittaa, koska olen lukenut kolmannen kurssin tenttiin. Tentti on vasta 7.3., mutta 1.3. pitää palauttaa itse laaditut tenttikysymykset. Siihen on yksi kirja, 7 artikkelia ja sekalaisia muistiinpanoja. Tentin jälkeen on vielä raportti ja vertaisarviointi. Luottamusaiheinen keskustelu ilmeisesti pyörii jo, en ole jaksanut tarkastaa tilannetta.

Tämä lukemisen määrä minua lähinnä lannistaa, sillä kaiken tuon tarpeellisen asian hahmottaminen pelkästään lukemalla tuntuu ihan mahdottomalta. Inhoan kirjatenttejä. Ennemmin tekisin tehtäviä ja esseitä, vaikka vievätkin enemmän aikaa. Lisäksi kirjatenteissä turhauttaa, ettei tehtävälistalta voi ruksia mitään yli viikkoihin, vaikka hommia tekee koko ajan.

Eihän tuo muuten erityisen paljon olisi, mutta koska samaan aikaan pitää istua töissä 38,15 tuntia viikossa (plus ruokatauot), alkaa päässä kuulua huolestuttava surina jo nyt ja helmikuu on vasta aluillaan. Onneksi tänään sain ihanaa ja odottamatonta kiitosta tehdystä työstä, joten sorvin ääressä jaksan sen voimin istua taas hyvillä mielin. Tiedän, että opiskelujenkin suhteen hengittäminen helpottuu tämän viikon jälkeen, kun ensimmäinen kirjatentti on tehty. Lisäksi palautin jo yhden setin tehtäviä viikonloppuna, loput yritän palauttaa vielä tällä viikolla. Sitten voi jo ruksia kohtia vähän enemmän.

Niin ja se palkinto? Jalkahoito Ecobeautyssa. Voi olla, että siirrän palkintoni lunastamisen keväämmälle, mutta rahat siihen varaan jo seuraavasta palkasta. Akuutimpana palkitsemiskeinona saan odotettuja vieraita helmikuussa ja itsekin pyrähdän Helsinki-Hämeenlinna-akselilla parin viikon päästä. Tuulettuminen tulee tarpeeseen.

Sitä paitsi junassa tulee luettua tenttikirjoja helpommin. Haahaa.

tammikuun kirjat

Tammikuusta muotoutui rästikirjojen kuukausi.

David Nicholls: Sinä päivänä

Tätä kirjaa on fiilistelty minulle niin monelta taholta, että vähän hirvitti lukea. Eikä Sinä päivänä minulle niin mullistava kokemus ollutkaan, ehkä siksi että katsoin elokuvan vajaa vuosi sitten ja tarina oli entuudestaan tuttu.  En silti yhtään ihmettele, miksi tästä kirjasta tuli omanlaisensa ilmiö. Pidin rakenteesta ja kerronnasta tosi paljon, ote oli ilahduttavan erilainen. Tarinassa on hyvät ja (enimmäkseen) huonot hetkensä, mutta olipa oikeasti ihanaa lukea rakkausromaania, jonka henkilöt olivat (taas enimmäkseen) uskottavia ja joka ei valunut siirappia ja saanut aikaan henkistä pahoinvointia. Paitsi 90-luvun alkupuolen ajankuvassa, mutta se on eri asia.

Rästikirja: Ostin tämän huhtikuussa, kun Kyrön Miniän sai kaupanpäälisiksi. Siitä asti se on odotellut hyllyssä sopivaa hetkeä ja ajankohtaa, jolloin leffaversio ei olisi niin tuoreessa muistissa.

Chris Heath: Feel - Robbie Williamsin tarina

Minulla on todella ristiriitainen suhtautuminen tähän kirjaan, siksi se varmaan oli niin pitkään lukemattakin. Minua kiinnostaa Robbie Williams, artisti ja siviilihenkilö. Toisaalta halusinko tietää, kuinka moniongelmainen ja paikoin ikävä ja ehdoton ihminen idolini on (ollut)? Shokeeraavinta ei ollut lukea siitä, miten sekaisin Robbie oli ensimmäisen ja toisen levyn aikaan (tosin Karma Killer ja No Regrets -fanitukseni alkoi nyt tuntua kyseenalaiselta), vaan siitä, miten sekaisin ja kamoissaan Take That seilasi ympäri Eurooppaa. En ikinä ollut TT-fani, mutta kyllä tällä poikabänditaustalla piti silti kauhistella. Onneksi kirja oli hyvä ja myös päästi oikeasti kurkkimaan kulissien taakse ja seuraamaan Escapologyn kaarta nauhoituksista ja promoista kiertueelle. Toimii todistetusti myös sellaisille lukijoille, jotka eivät Robbien tuotantoa tunne. Suomennos oli paikoin kökkö, oletan alkukielisen olevan sujuvampi.

Rästikirja: Lainasin tämän Antilta joulukuussa 2011. Tarkoitus oli lukea jouluna, mutta kirja päätyikin pyhiksi väliaikaisesti muualle lainaan.

Lotta-Liisa Joelsson: Vivika
Kärsin alkukuusta univaikeuksista ja tartuin silloin tähän kirjaan. Kauhukirjallisuuden lukeminen keskellä yötä unettomana kun tunnetusti on paras idea maailmanhistoriassa. Joelssonin romaani oli positiivinen yllätys jo siksi, että kotimainen kauhukirjallisuus ei ole ollut mitenkään erityisen voimissaan (tai sitten olen täysin tippunut skenestä, hyvin mahdollista), mutta Vivikaa lukiessa minua oikeasti pelotti. Tapahtumat solahtivat vähän turhankin helposti tuttuihin ympäristöihin - eli visuaalista lukijaa pelotti vielä enemmän - ja väliin sirotellut perinteisten satujen päivitetyt versiot rytmittivät kirjaa mukavasti (sadut tosiaan ovat nyt aallonharjalla vampyyrien tehtyä tilaa). Oikeastaan miinusta vain lopusta: avoimissa lopuissa ei ole mitään vikaa, mutta edes jotain langanpätkiä olisin toivonut sidottavan yhteen.

Rästikirja: Ei ole. Tarttui mukaan kirjastosta sattumalta.

Frank Herbert: Muad'Dib

Dyyni julkaistiin alunperin suomeksi kolmena niteenä ja näin ollen aion edelleen kohdella yhdessä niteessä olevaa kolmiosaista, englanninkielistä Dyyniä kolmena erillisenä kirjana. Se olkoon oikeuteni, etenkin kun yhden (verrattain lyhyen) osan tahkoamiseen näyttää tuhrautuvan minulta ihan valtavasti aikaa. Edellisen osan lukemisesta oli vielä vierähtänyt liian kauan, joten nimien ja tapahtumien palauttaminen aktiivimuistiin vei aikansa. Lopulta pääsin kärryille ja jopa ehdin innostua kirjasta. Nyt jo vähän kiinnyin tyyppeihinkin, joten uskaltaisin väittää, että viimeinen osa menee lukuun vähän nopeammalla aikataululla.

Rästikirja: Lupasin Markolle lukea koko Dyynin Lontoon reissun jälkeen (elokuu 2011). Hiljaa hyvä tulee.

Petteri Tikkanen: Black Peider - URA

Marko sai tämän isältään joululahjaksi ja sekä lahjansaaja että tyttöystävä yllättyivät positiivisesti: kumpikaan ei nimittäin ollut kuullut, että Black Peider -albumi oli edes tuloillaan. Minulle Petterin tuotannosta tutumpia ovat lehtikuvitukset, Black Peiderin olen nähnyt kai kerran lavalla. Vaan juuri tämmöiseenhän sarjakuva-albumiksi tehty CV on mitä parhain apu! Oli ihan mahtavaa bongata tuttuja paikkoja ja tapahtumia, jonne itsekin on vahingossa sattunut paikalle. Hauskoja juttuja ja tuskastuttavan hyvä piirtäjä, ei tästä sen enempää voi sanoa. Paitsi etten kestä, miten söpö piirretty Peider on. Tui tui!

Rästikirja: Ei vielä täytä kriteerejä, vaikka mieli tekikin tarttua tähän jo joulupäivänä.

Black Peider.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Marko: Oletettavasti tuo ei viittaa siihen Nigellaan.
Hanna: Ei kun siihen se nimenomaan viittaa.
En ihan kauheasti pidä Erlend Loesta. Saako sen sanoa ääneen? Rakastin Naisen tallomaa, Supernaiivin sain luettua loppuun toisella yrittämällä ja muistaakseni kaikki muut ovat jääneet kesken. Tämän kuitenkin luin melkeinpä parilta istumalta (ehkä siksi, että tämä oli melkeinpä turhauttavan nopealukuinen!). En silti oikein osaa kommentoida: osittain arkisia, osittain ikäviä ja osittain ihan älyttömiä tapahtumia puettuna harmittomaan kuoreen. Uponnee mainiosti Loe-faneille - enkä minäkään tätä siis inhonnut. Ja toki vanhana HC-fanittajaluonteena seurasin Nigella-obsession etenemistä huomattavalla mielenkiinnolla.

Rästikirja: Olen silmäillyt tätä kirjastossa jo useamman kuukauden, nimi pisti silmään uutuushyllyssä. Nyt sain jo lainattuakin. Alkuperäisessä nimessä ei muuten Nigellaa mainita.

pitsahaave

Tällä viikolla olen haaveillut papuburgerin sijaan jenkkityyppisestä pitsasta ja sen seurana kylmästä oluesta. Ihan tavallinen pitsakin olisi kelvannut hätätapauksessa. Kuulostaa simppeliltä, mutta silti taas yksi asia, jota Joensuusta ei saa.

Jotain tarjontaa toki olisi, mutta heittäydyin ronkeliksi. Rossoon en enää mene, Gauden pitsa ei tässä olotilassa toimi ja La Passione tuntuu näihin haaveisiin turhan fiiniltä. 

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, jos seuraan sattuu samanmielisiä. 

Classy!

Ei tämä nyt ihan toiveita vastannut, mutta yhtä pesto-mozzarellapitsaa, Bear Beeriä ja Ritter Sportia myöhemmin en voi väittää, etteikö maha olisi täynnä ja jutustelurauhakin oli illallisen lomassa taattu.

Tämä toimikoon muistutuksena siitä, että työiltoinakin voi ehtiä viettää aikaa ystävien kanssa. Ja että toisinaan on tosiaan ihan ok pysyä kotonakin. Kysykää kuukauden päästä, kuinka hyvin olen nämä asiat sisäistänyt. Minulla on epäilykseni.

tulin haastetuksi

Nade haastoi minut seuraavaan blogihaasteeseen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

1. Olen edelleen vakuuttunut, ettei minulla ole keskivartalonlihaksia ollenkaan: sekä vatsa- että selkälihakset ovat tosi heikot, eikä aktiivisinakaan treenauskausina kehitystä tunnu tapahtuvan (tästä huolimatta yritän taas). Ehkä pysynkin pystyssä jollakin vieteriviritelmällä!

2. Olen kaukana vegaanista, mutta jostain syystä aamiaiset toimivat nykyään sitä paremmin mitä vähemmän niissä on eläinkunnan tuotteita. Kahviin tosin lorahtaa yhdeksänä aamuna kymmenestä ihan tavallista maitoa.

3. Lopetin iltapäiväkahvirutiinin viime kesänä.

4. Vuodenaikafakta: en ole ikinä lasketellut tai lautaillut.

5. En ole myöskään käynyt Lapissa! Enkä itse asiassa missään Ylä-Savoa pohjoisemmassa. Edes Oulussa.

6. Vaatekaappini tursuilee ärsyttävyyteen asti mustia printtipaitoja. Käytän niitä harvoin, mutta suurimpaan osaan liittyy tunnearvoa, joten en raaski niistä luopuakaan.

7. Neulon paljon, mutta käsityöharrastus jää lyhyen pinnan takia nykyään aika lailla siihen.

8. Kaipaan enenevässä määrin erilaisten omien nettisivujen kanssa pakertamista.

9. Hyvien rintaliivien löytäminen on minulle tuskastuttavan hankalaa ja siis jatkuva angstin aihe.

10. Kauppalistojen tekeminen ja budjetointi sen sijaan on minulle suurta hupia.

11. Juuri nyt haikailen visiitille Helsinkiin.

Saamani kysymykset:

1. Mikä on paras/lempi sisustusesineesi kotonasi? Miksi? Liittyykö siihen jokin muisto? (feel free to add picks!)

Minulla on aika vähän varsinaisia sisustusesineitä. Varta vasten hankkimistani suosikkini on varmaankin ennenkin blogissa vieraillut Banksy-seinätarra. Banksy symboloi vaihtoaikaa, tarra itsessään sitä, että pääsin viimeinkin muuttamaan inhoamastani asunnosta pois. Ja sitä, että palkan myötä minulla oli varaa ostaa se.

Kukkamaljakon tilalla pöydällä on yleensä toinen rakas esine, Högforsin sillipannu. Voitin sen Karkkilan kulttuuriyhdistyksen arpajaisissa vuosia sitten, mutta en saanut sitä esille pitkään aikaan. Pannu muistuttaa sekä kotikaupungista että vanhasta työpaikasta Valimomuseolla. Pöytä on muun kodin tapaan tällä hetkellä kaaoksen valtaama, enkä siitä johtuen viitsinyt kuvata omaa pannuani. Käännyin kuvitusavussa siis Espoon kaupunginmuseon puoleen. 

2. Kenet näit viimeksi? Mitä teitte?

Näin muuten viikonloppuna poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Kun kirjoitin tätä alunperin, viimeisimpänä olivat Sanna ja Tiia, joiden kanssa kävin katsomassa Anna Kareninan. Julkaisunapin painamiseen mennessä väliin kiilasi Katja ja salaattilounas Hyveessä.

3. Paras kirppislöytö evö?
Tällä hetkellä on päällä hame, joka on yksi lempilöytöjäni. Pakko silti vastata 60-luvun vihreä päiväpeitto, jonka pelastin Lahden kirppikseltä 2002. Nykyään se palvelee piknikvilttinä kesäisin.

4. Paras Ankkalinnan asukki? Perustelut.
En ole ankisti, joten en osaa parhaimmista sanoa. Pienempänä tykkäsin (Super-)Hessusta, Hansusta, Mummosta ja Milla Magiasta. En osaa perustella.

5. Onko napasi sisään vai ulos suuntautunut? Heijastaako se myös sinun persoonallisuuttasi?

Napani suuntautuu sisään, minä harvemmin.

6. Mitä teet, kun kukaan ei ole näkemässä?

Käytän pinsettejä, nips nips. Sille päälle sattuessani myös liikun paikasta toiseen tanssien.

7. Kissa vai Koira?
Kissa. Helppo homma.

8. Lempi karkki tai herkku?
Riippuu täysin tilanteesta ja hyvä kakkupala on aina paikallaan! Olen kyllä enemmän sipsi- kuin karkkihirmu, joten todennäköisesti nachot tai etikkasipsit vievät voiton.

9. Kuka muumihahmo olisit? Miksi?
Kaikki muumihahmot edustavat vähän eri puolia, joten vastaus riippuu tässäkin tapauksessa tilanteesta. Sain joskus testitulokseksi mamman. En kuollaksenikaan muista, miten perustelut tarkalleen menivät, mutta pointtina oli jalat maassa kaaoksen keskellä, kaiken tarpeellisen sisältävä käsilaukku ja rakkaus ruuanlaittoon. Tämä käy minulle.

10. Jos voisit olla yksi julkisuuden henkilö yhden päivän ajan, kuka olisit ja miksi?
Mietin tätä ikuisuuden, mutta en osaa valita yhtä. Olisi kyllä mielenkiintoista kokea, miltä tuntuu useammankin esim. viihdetähden tai poliitikon pään sisällä.

11. Mikä on pisin aika, jonka olet mennyt nukkumatta?

En osaa sanoa pisintä yhtäjaksoista pätkää, mutta veikkaisin jotain neljääkymmentä tuntia. Liki olemattomilla unilla olen mennyt kuukausiakin.

Nade ehti jo haastaa melkein kaikki tuntemani kuvaukseen sopivat bloggaajat, joten jätän haasteen jakamatta eteenpäin tällä(kin) kertaa. Mikäli joku haluaa minulta 11 kysymystä, älähtäkööt jälleen kommenttiboksissa!

paskavalli

Maija ihmetteli päivänä muutamana, mikä ihmeen paskavalli täällä nyt oikein roikkuu. Hyvä kysymys. Nyt on ollut kyllä niin harvinaisen kamala viikko sekä työ- että siviiliminän perspektiivistä, että ymmärrys loppui jo useampi etappi sitten. Päätin, että kamaluudet loppuvat nyt. Vain hyviä uutisia lähipiiriin tästä lähtien, kiitos.

Sinetöidäkseni päätökseni kävelin töiden jälkeen justiinaseurassa Houkutukseen ja söin laskiaispullan. Mantelimassalla. Haa, siitäs sait, universumi! Ihan kuin pulla ei olisi ollut mystisesti oireilevalle mahalleni jo tarpeeksi suuri koetus, askarreltiin Markon kanssa viikon himoitsemani papuburgerit, sellaisia kun ei tästä kaupungista mistään saa. Samalla testailin uutta kameraani parin napinpainalluksen verran.

Kuva otettu käsivarana huonossa valaistuksessa automaattiasetuksilla. Ymmärrys meinaa loppua tässäkin. Tällä kertaa hyvällä tavalla.

Oli hyvä burgerikin. Ensi kerralla tosin teen sämpylätkin itse.