tammikuun kirjat

Tammikuusta muotoutui rästikirjojen kuukausi.

David Nicholls: Sinä päivänä

Tätä kirjaa on fiilistelty minulle niin monelta taholta, että vähän hirvitti lukea. Eikä Sinä päivänä minulle niin mullistava kokemus ollutkaan, ehkä siksi että katsoin elokuvan vajaa vuosi sitten ja tarina oli entuudestaan tuttu.  En silti yhtään ihmettele, miksi tästä kirjasta tuli omanlaisensa ilmiö. Pidin rakenteesta ja kerronnasta tosi paljon, ote oli ilahduttavan erilainen. Tarinassa on hyvät ja (enimmäkseen) huonot hetkensä, mutta olipa oikeasti ihanaa lukea rakkausromaania, jonka henkilöt olivat (taas enimmäkseen) uskottavia ja joka ei valunut siirappia ja saanut aikaan henkistä pahoinvointia. Paitsi 90-luvun alkupuolen ajankuvassa, mutta se on eri asia.

Rästikirja: Ostin tämän huhtikuussa, kun Kyrön Miniän sai kaupanpäälisiksi. Siitä asti se on odotellut hyllyssä sopivaa hetkeä ja ajankohtaa, jolloin leffaversio ei olisi niin tuoreessa muistissa.

Chris Heath: Feel - Robbie Williamsin tarina

Minulla on todella ristiriitainen suhtautuminen tähän kirjaan, siksi se varmaan oli niin pitkään lukemattakin. Minua kiinnostaa Robbie Williams, artisti ja siviilihenkilö. Toisaalta halusinko tietää, kuinka moniongelmainen ja paikoin ikävä ja ehdoton ihminen idolini on (ollut)? Shokeeraavinta ei ollut lukea siitä, miten sekaisin Robbie oli ensimmäisen ja toisen levyn aikaan (tosin Karma Killer ja No Regrets -fanitukseni alkoi nyt tuntua kyseenalaiselta), vaan siitä, miten sekaisin ja kamoissaan Take That seilasi ympäri Eurooppaa. En ikinä ollut TT-fani, mutta kyllä tällä poikabänditaustalla piti silti kauhistella. Onneksi kirja oli hyvä ja myös päästi oikeasti kurkkimaan kulissien taakse ja seuraamaan Escapologyn kaarta nauhoituksista ja promoista kiertueelle. Toimii todistetusti myös sellaisille lukijoille, jotka eivät Robbien tuotantoa tunne. Suomennos oli paikoin kökkö, oletan alkukielisen olevan sujuvampi.

Rästikirja: Lainasin tämän Antilta joulukuussa 2011. Tarkoitus oli lukea jouluna, mutta kirja päätyikin pyhiksi väliaikaisesti muualle lainaan.

Lotta-Liisa Joelsson: Vivika
Kärsin alkukuusta univaikeuksista ja tartuin silloin tähän kirjaan. Kauhukirjallisuuden lukeminen keskellä yötä unettomana kun tunnetusti on paras idea maailmanhistoriassa. Joelssonin romaani oli positiivinen yllätys jo siksi, että kotimainen kauhukirjallisuus ei ole ollut mitenkään erityisen voimissaan (tai sitten olen täysin tippunut skenestä, hyvin mahdollista), mutta Vivikaa lukiessa minua oikeasti pelotti. Tapahtumat solahtivat vähän turhankin helposti tuttuihin ympäristöihin - eli visuaalista lukijaa pelotti vielä enemmän - ja väliin sirotellut perinteisten satujen päivitetyt versiot rytmittivät kirjaa mukavasti (sadut tosiaan ovat nyt aallonharjalla vampyyrien tehtyä tilaa). Oikeastaan miinusta vain lopusta: avoimissa lopuissa ei ole mitään vikaa, mutta edes jotain langanpätkiä olisin toivonut sidottavan yhteen.

Rästikirja: Ei ole. Tarttui mukaan kirjastosta sattumalta.

Frank Herbert: Muad'Dib

Dyyni julkaistiin alunperin suomeksi kolmena niteenä ja näin ollen aion edelleen kohdella yhdessä niteessä olevaa kolmiosaista, englanninkielistä Dyyniä kolmena erillisenä kirjana. Se olkoon oikeuteni, etenkin kun yhden (verrattain lyhyen) osan tahkoamiseen näyttää tuhrautuvan minulta ihan valtavasti aikaa. Edellisen osan lukemisesta oli vielä vierähtänyt liian kauan, joten nimien ja tapahtumien palauttaminen aktiivimuistiin vei aikansa. Lopulta pääsin kärryille ja jopa ehdin innostua kirjasta. Nyt jo vähän kiinnyin tyyppeihinkin, joten uskaltaisin väittää, että viimeinen osa menee lukuun vähän nopeammalla aikataululla.

Rästikirja: Lupasin Markolle lukea koko Dyynin Lontoon reissun jälkeen (elokuu 2011). Hiljaa hyvä tulee.

Petteri Tikkanen: Black Peider - URA

Marko sai tämän isältään joululahjaksi ja sekä lahjansaaja että tyttöystävä yllättyivät positiivisesti: kumpikaan ei nimittäin ollut kuullut, että Black Peider -albumi oli edes tuloillaan. Minulle Petterin tuotannosta tutumpia ovat lehtikuvitukset, Black Peiderin olen nähnyt kai kerran lavalla. Vaan juuri tämmöiseenhän sarjakuva-albumiksi tehty CV on mitä parhain apu! Oli ihan mahtavaa bongata tuttuja paikkoja ja tapahtumia, jonne itsekin on vahingossa sattunut paikalle. Hauskoja juttuja ja tuskastuttavan hyvä piirtäjä, ei tästä sen enempää voi sanoa. Paitsi etten kestä, miten söpö piirretty Peider on. Tui tui!

Rästikirja: Ei vielä täytä kriteerejä, vaikka mieli tekikin tarttua tähän jo joulupäivänä.

Black Peider.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Marko: Oletettavasti tuo ei viittaa siihen Nigellaan.
Hanna: Ei kun siihen se nimenomaan viittaa.
En ihan kauheasti pidä Erlend Loesta. Saako sen sanoa ääneen? Rakastin Naisen tallomaa, Supernaiivin sain luettua loppuun toisella yrittämällä ja muistaakseni kaikki muut ovat jääneet kesken. Tämän kuitenkin luin melkeinpä parilta istumalta (ehkä siksi, että tämä oli melkeinpä turhauttavan nopealukuinen!). En silti oikein osaa kommentoida: osittain arkisia, osittain ikäviä ja osittain ihan älyttömiä tapahtumia puettuna harmittomaan kuoreen. Uponnee mainiosti Loe-faneille - enkä minäkään tätä siis inhonnut. Ja toki vanhana HC-fanittajaluonteena seurasin Nigella-obsession etenemistä huomattavalla mielenkiinnolla.

Rästikirja: Olen silmäillyt tätä kirjastossa jo useamman kuukauden, nimi pisti silmään uutuushyllyssä. Nyt sain jo lainattuakin. Alkuperäisessä nimessä ei muuten Nigellaa mainita.